Kummivalinta loukkaa

[Ame]

Voi Spring, aika ärsyttävää. Puuttumalla ja tärkeilemällä äidit ja muut saavat kivasti hankaloitettua asioita. Vähän sama kuin se, että äiti ehdottaisi lapselle jotain tiettyä nimeä, jota olisin itsekin ajatellut. Olisihan se lopulta minun valintani ja päätökseni silti, mutta varmaan äidin silmissä hän olisi taas voittanut jotain omalla erinomaisuudellaan ja oikeassa olemisellaan. Nooh, tärkeintähän on hyvä lopputulos.

 

Kirjoittelin tuonne aiemmin omista alustavista kummiongelmistani. Pikku hiljaa asia alkaa olla jopa ajankohtainen ja päätöksiä pitäisi saada tehtyä. Olen tavallaan jo ihastunut ajatukseen, että kummeja olisikin vain se kaksi eikä yhtään enempää, siis esimerkiksi sitä neljää, jota pidän ihan ehdottomana maksimina. Mielessä kumminpaikan ovat jo alustavasti varanneet eräs miehen ystävä ja oma siskoni, ja nämä henkilöt sopisivat miehellekin hyvin. Tuntuu tällä hetkellä ainakin tosi hyvältä ja varmalta valinnalta.

 

Pohdin viimeksi tuota ystävääni ja hänelle puolipakolla ja vastavuoroisuuden nimissä ehkä-varattua kummin paikkaa, että mitäs sen kanssa pitäisi tehdä, kun kummilupaus on tehty joskus teini-iässä ja kun kuitenkin ollaan etäännytty toisistamme aika lailla tässä aikuisena. Nyt alkaa jo tuntua ihan hyvältä idealta olla valitsematta ystävää kummiksi. Tiedän, että päätös saattaa loukata, koska hän kuitenkin sitä odottaa tai jopa pitää itsestään selvyytenä, mutta tärkeintä kai on kuitekin saada lapselle kummeiksi juuri ne ihmiset, jotka itselle tuntuvat läheisimmiltä ja parhailta valinnoilta. En haluaisi nostaa erityisasemaan ketään vain miellyttämisen takia tai siksi että jonkun mielestä "pitäisi".

 

(kirjoitusvirheitä)

Edited August 30, 2010 by Maimai

[kaum]

Huh-huh, mikä ketju. Pakko todeta alkuun, että oon ilmeisesti tähän ketjuun ihan vääräoppinen, kun olen monessa asiassa samaa mieltä kuin Aurora.

 

Multa kesti näemmä 28,5 vuotta kuulla ekan kerran, että pariskunnasta on ok jättää toinen puoliso kutsumatta kummiksi. Mut ei siinä mitään. Mä en itse ikinä toimis noin, ja mun näkökulmasta se on melko outoa. Jos joku pyytäis mun miehen kummiksi, mutta mua ei, niin luultavasti yrittäisin jotenkin vähän vaivihkaa selvittää, millaisia muut kummit on... Eli jos muutkin ois valittu ihan vaan yksilöinä, niin en ottais henkilökohtaisesti. Ois se musta silti vähän Jos taas muita ois valittu puolisoittain, niin todella vaikea kuvitella, miten suhtautuisin. Luultavasti se vaikuttais sekä mun että miehen suhtautumiseen näihin vanhempiin, mutta lapsen suhteen yritettäis hankala asia salata.

 

Myöskin tää maksimimäärä on mulle ihan uus juttu. En ihan ymmärrä sitäkään... Mulla on itsellä ollut 6 kummia eli kolme pariskuntaa, joista yks äidin puolelta, yks isän puolelta ja yhdet perhetutut eli vanhempien ystävät. Mun isä kuoli mun ollessa vauva, ja sen jälkeen isän sisko miehineen ei ole muistanut mua muistaakseni mitenkään ikinä. En siis näe, että perhesuhteet ois jotenkin loputtoman varmoja, kun elämässä voi tapahtua vaikka mitä. mä luulen, että aika monella on joku kummeista jättänyt pitämättä yhteyttä - harvemmin ne tosin taitaa olla sukulaisia.

 

 

 

Oikeasti mulle tuli tästä ketjusta eniten mieleen se, että kaikki me ollaan erilaisia. Ei varmaan olla kaikki kavereitakaan, ja mielipiteet voi erota hurjasti muissakin asioissa. En kuitenkaan usko, että näihin juttuihin on mitään ainoita oikeita vastauksia. Siks mulle ainakin tuli täällä paha mieli, kun aika paljon ainakin mä sain sellaisen fiiliksen, että täällä nyt syytetään toisia vähän vaikka mistä ja nimenomaan henkilökohtaisesti toisen mielipiteiden takia...

 

Jos joku loukkais mua kummiasioilla tai jollain muulla ihan kauheasti, niin eihän mikään eikä kukaan pakota mua olemaan tän ihmisen lähipiirissä. Jokaisella on oikeasti oikeus loukkaantua mistä ikinä loukkaantuukaan - siinä vaiheessa voi sitten kaikki eri osapuolet miettiä, että mikä on tärkeää. Jos on ehdottoman tärkeää saada se yks tyyppi kummiksi, mutta ei sen puolisoa, niin sittenhän voi ottaa sen riskin, että tämä ehdottoman tärkeä tyyppi arvottaa asian toisin, ja päättää pitää vähän vähemmän yhteyttä kummiksipyytäjiin. Toisaalta taas jos loukkaantuu tai pitää toista ihan urpona sen takia, että pyydettiin "pakkokummiksi" (en ole samaa mieltä termistä), niin sittenkin voi jäähdytellä välejä.

[Chimelli]

Minustakin on kohteliasta pyytää pariskunnasta molemmat kummiksi. Mekin silti pyydettiin miehen parasta kaveria ilman tyttöystäväänsä, vaikka tiedettiin, että suhde on ihan vakaalla pohjalla. Tämä oli kyllä oikeastaan miehen päätös, minä olisin halunnut että tyttöystäväkin pyydetään. En viitsinyt siitä sitten kuitenkaan enää ruveta taistelemaan, kun aika ison taistelun takana oli sekin, että mies ylipäänsä pyysi kaverinsa kummiksi. Tavallaan oli kuitenkin ihan ymmärrettävää, että tyttöystävää ei pyydetty, koska oltiin hänet tavattu vain yhden kerran. Silti minua harmittaa vieläkin, ettei häntä pyydetty, kun yhdessähän he kummeina tietysti toimivat.

 

Pikkusiskoni pyydettiin sen sijaan poikaystävänsä kanssa, koska poikaystäväkin on meille tuttu, ja ollaan häntä nähty erikseenkin (ja koska minä pyysin heidät eli sain päättää). Pikkusisko kyllä aiemmin yritti vaatimalla vaatia, että ei pyydetä hänen poikaystäväänsä, koska hän ei halua, että poikaystävä tulee virallisesti liitetyksi sukuun minun kauttani eikä hänen. Eli ei olisi saanut pyytää ennen kuin ovat kihloissa. Ja että jos eroaisivat, niin sitten ei se kuitenkaan olisi meidän kanssa tai ei olisi kivaa jos joutuisi sitten väkisin olemaan yhdessä. Luvattiin että ollaan poikaystävään yhteydessä sitten erikseen, jos eroavat. Sanoin lisäksi, että jos on suunnitelmissa erota niin erotkaa nyt samantien Ja että vielä on aikaa kosia, jos haluat kihlauksen ensin No, kyllä tästä lopulta päästiin ihan yksimielisyyteen, kun äitikin sanoi pikkusiskolle, että pariskunnat on kyllä tapana pyytää molemmat. Eli ei pikkusisko lopulta loukkaantunut, kun pyydettiin kummeiksi ne molemmat. Halusin vain sanoa, että voi tästä tulla näköjään erimielisyyksiä toisinkinpäin

Edited September 1, 2010 by Chimelli

[zikita]

Meillä oikeastaan minulla oli koko ajan pelko, että mitä muut ajattelevat kummi valinnoista. Nyt toista odotetaan ja pohdin yhä enemmän tätä. Kukaan ei siis ole itseään tyrkyttänyt, mutta omassa päässä pohdin miten olla loukkaamatta ketään. Sukulaisia en kummiksi pyydä, heillä on jo "tittelit".

[smlain]

Mua ehkä harmittaa enemmän kuin loukkaa ystäväni toiminta. Ovat meidän pojan kummeja. Nyt kun heille on tulossa toinen niin ystävä kertoi minulle että olivat jo esikoisen aikaan miettineet meitä kummeiksi. Päätyivät kuitenkin omiin sisaruksiinsa. Nyt toisen kohdalla eivät voi kuitenkaan meitä pyytää koska ovat meidän pojan kummeja eikä ristiin voi olla kummeja... (Miksei!?) Sitten vielä tokaisee perään että ei ole ketään muutakaan ja että ketäköhän saavat kummeiksi. Mitä jos olisivatkin pyytäneet meitä esikoisen kummeiksi, olisivatko kieltäytyneet meidän lapsen kummiudesta?

 

Se mikä tässä harmittaa on se että hän kertoo minulle nuo asiat. Olisi vaan jättänyt pyytämättä kummiksi ja ollut selittelemättä niin asia ei olisi vaivannut minua lainkaan. Mä kun en voi ymmärtää miksei muka ristiin voi olla kummeja? Mun mielestä se jopa helpottaisi suhtautumista toisiin. Esim. pitääkö mun kuitenkin muistaa jouluna ja synttäreinä heidän lapsia eli lapseni kummien lapsia?

[Guest Rock]

^ hassua, meillä taas on aika paljonkin tapana olla ristiin kummeja. miksi se läheinen suhde ei toimisi kummiuden osalta toisinkin päin?

 

me ollaan vakaasti sitä mieltä, että pyydettäisiin yhtä meidän yhteistä ystävää yksin meidän lapselle kummiksi. hänet olemme molemmat tunteneet yli 13 vuotta. hän on seurustellut nyt reilu kaksi vuotta nykyisensä kanssa. olkoonkin, että asuvat yhdessä, mutta ks. puolison olemme nähneet kolme kertaa ja emme ole lainkaan häneen yhteydessä (eikä hän meihin). ainoastaan tämän ystävämme kautta olemme yhteydessä. tuntuisi vähän kyllä pakotetulta pyytää käytännössä meille vierasta ihmistä lapsemme kummiksi.

[Guest Del]

Kyllä meillä on myös harrastettu ristiin kummeina oloa. Minkäs sille voi, että ollaan läheisiä kumpaankin suuntaan

 

Tätä pariskuntakeskustelua en tajua sitten millään. Miehestäni tuli juuri ystävänsä lapsen kummi ja minua ei pyydetty kummiksi. Ristiäisiin toki pyydettiin. Tunnen tämän mieheni ystäväpariskunnan jo vuosien takaa ja tulemme erittäin hyvin toimeen. Silti minulle ei tullut mieleenkään loukkantua siitä ettei minua pyydetty kummiksi. Asia on aivan ok. Lapsi on mieheni kummilapsi, mutta siitä huolimatta myös minulle tärkeä.

 

Mieheni on serkkunsa lapsen kummi ja tätä serkkua pyydettiin myös oman lapsemme kummiksi. Tässäkin tapauksessa puolisot jätettiin pyytämättä. Mieheni serkun puoliso on ihana ihminen, mutta emme silti kokeneet mitenkään tarpeelliseksi pyytää häntä kummiksi. Hänkin on lapsemme elämässä kuitenkin paljon mukana. Kuin myös minä heidän lapsensa.

 

Ehkä meillä päin vain ei ole tämä pariskunnittain kummiksi pyytäminen mitenkään tärkeä juttu, koska en koskaan ole kuullut kenenkään siitä asiasta loukkaantuneen. Enkä sitä koskaan ole edes ajatellut ennen kuin luin tätä ketjua.

 

Omille lapsilleni haluan valita mahdollisimman läheiset kummin, jotka toivottavasti pysyvät elämässä mukana. En siis valitse ketään kummiksi vain siksi, että niin pitää tehdä.

[Sumu]

Minä tiedän että meidän kummivalinnat tulevat loukkaamaan mieheni vanhempia. Sanotaanko kauniisti että he arvostelevat aina ratkaisujamme ja minä persoonana ja mielipiteitteni kanssa olen ilmaa.

Mutta siis, Minun siskoni on tulevan esikoisemme kummi. ja ei, me ei haluta ollenkaan mieheni siskoa tai hänen ikikihlattuaan meidän lapsemme kummiksi.

Ai kuin? Kyseinen nainen ei siedä minua, nälvii ja piilokettuilee minulle ja on tehnyt tätä 5 vuotta. Minulla ikää 23 ja hänellä 31. ja ei, en ole tehnyt mitään mikä olisi loukannut häntä. Ainoa mikä me ollaan keksitty on se kun olen tärkeä miehelleni ja mieheni on laittanut minut perheensä edelle joissain asioissa.

Kun me kerrottiin raskaudesta, oli kälyn reaktio meitä kumpaakin loukkaava. Hän kysyi heti "Kumpi oli unohtanut kumin välistä?" Ei koskaan onnitellut kumpaakaan, ja sanoi että me saadaan selvitä ihan yksin vauvan kanssa ettei hän aio auttaa meitä. Hän on myös aina puhunut lapsista ylipäätään loukkaavasti.

 

Mutta siis, anoppi ja appi on jo puhunut että tottakai hän on meidän lapsen kummi. Joten me tiedetään keväällä tapahtuvan räjähdyksiä.

[Tuu-tikki]

^ jos miehesi on kanssasi asiasta samaa mieltä ja päätöksenne on yhteinen, niin teitä on onneksi kaksi seisomassa päätöksen takana. hassua sinänsä, että miehesi vanhemmat olettavat tädistä tulevan kummin. jos kyseinen ihminen ei sinusta pidä (ja on tehnyt sen selväksi), niin tuntuisi, ettei hän itse olettaisi moista. tsemppiä tulevaan!

[curly]

Me olemme pyytäneet kummeiksi ihmiset, jotka olemme itse siihen tehtävään halunneet. Kaikki ovat miehen ja minun parhaimpia ystäviä. Kaikille heille kummipyyntö tuli iloisena yllätyksenä ja reaktioista päätellen olemme tehneet oikean valinnan

 

Meidän mielestämme kummivalinta kuuluu vanhemmille, ei kenellekään muulle koska onhan kyseessä oma lapsi. Inhoamme muutenkin turhaa draamaa ja meidät tuntevat tietävät että jätämme turhat napinat huomiotta. Mä en ainakaan parantele epparitikkkejä vain sen takia että joku muu tulee minulle ja miehelleni nipottamaan miten toimia milloinkin lapseemme liittyvissä asioissa. On eri asia antaa neuvoja kuin painostaa, nih!

[AnneJ.]

Heh, pakko kertoa tuosta ristiin kummina olemisesta Mun eno ja sen vaimo ovat mun kummeja (valitsin heidät itse, kun olin 15). Heidän kuopuksensa on mun kummipoika (musta tuli hänen kumminsa, kun olin 15). Heidän esikoisensa on mun esikoisen kummitäti ja mä olen tämän serkkuni esikoisen kummitäti.

[Juksu]

Munkin mielestä on luonnollisempaa pyytää pariskunnan molemmat osapuolet kummeiksi, ainakin silloin kun pariskunta on ollut pidempään yhdessä ja tullaan toimeen porukassa jne. Uudet tyttö/poikaystävät ovat asia erikseen. Mulla on itsellä ollut lapsena aivan mahtavat kummit, kaksi pariskuntaa. Vaikka itse asiassa yksi kummisedistäni ei todellisuudessa ole kummini, sillä he eivät varsinaisen kummitätini kanssa olleet vielä yhdessä silloin kun minut on kastettu. Mutta minä en itse muista sellaista aikaa etteivät he olisi olleet vielä yhdessä, ja olen aina pitänyt tätä "kummisetää" ihan yhtä lailla kumminani kuin hänen puolisoaankin! Koska aina olen viettänyt heidän kanssa aikaa niin että he ovat olleet pariskuntana. Vasta aikuisempana ymmärsin, että virallisesti vain tätini olikin kummini. Eli ajattelisin niin, että jos pyytää esim. naimisissa olevasta pariskunnasta vain toista kummiksi, ja jos kuitenkin käytännössä tämä pariskunta useimmiten tapaa lasta yhdessä, tuota "vain toinen kummina"-asiaa ei välttämättä tajua se kummilapsikaan. Joten siksi musta on parempi pyytää molempia kummeiksi.

[Catsie]

Me olemme valinneet ihmisiä, joilla on säännöllinen yhteys meihin ja joilla voisi olla jotain annettavaa lapselle. Sukulaisuudella ei ole ollut mitään painoarvoa kummivalinnoissa.

 

Näin meilläkin ja niin sen mun mielestä kuuluu mennäkin.

[toloppa]

Meillä valittiin kanssa kummit sen perusteella ketkä on meille läheisiä ihmisiä. Ei niitä sukulaisia aina ole siihen tehtävään valittava vaikka toiset sitä mieltä ovatkin. Me saimme ainakin aikas tiukkaa palautetta kun ei ollut siskoja eikä veljiä valittujen joukossa.

[toloppa]

Tosin ehkäpä seuraavalle syksyllä syntynvälle muksulle katsomme jonkun sukulaisistakin kummiksi. Ei viitsi samoja kavereita ottaa jokaisen lapsen kummiksi. Vai mitä olette mieltä?

[-Iiris-]

Me pyydämme kummeiksi todennäköisesti minun ja mieheni sisaruksia.

[NickiJ.]

Mä tiedän jo nyt, että jos emme pyydä sisaruksiamme kummeiksi, miehen vanhemmat suuttuvat, mutta minkäs teet.

[soi-la]

Me toivotaan kovasti, ettei veljeni ja vaimonsa loukkaannu, vaikkemme heitä pyydäkään esikoisemme kummeiksi. Itse olemme heidän esikoisensa kummeja, ja kovasti tätä tehtävää arvostamme. Tuntuis kuitenkin jotenkin tylsältä pyytää heitä kummeiksi ihan vaan vastavuoroisuuden takia. Hyviä kummeja varmasti olisivat, ei kyse ole siitäkään. Avoimesti kertoilin näitä ajatuksia heille tässä jo joku aika sitten, ja toivon, että ymmärsivät. Suunnitelmissa on pyytää heitä sitten joskus aikanaan toisen lapsen kummeiksi, jolloin kummilapselle tulee myös enemmän ikäeroa heidän omiin lapsiinsa. En usko että muu sukukaan tästä nokkiinsa ottaa heidän puolestaan, joten aika rauhallisin mielin ollaan.

[Sippura]

Kauhulla taas odotan, mitä sanomista miehen perheeltä tulee kummivalintaamme, kun tällä toisella kierroksella mies ei halunnut omalta puoleltaan kummin kummia. Ei ole hänen mielestään riittävän läheistä sukulaista tai ystävää, jota haluaisi pyytää hommaan, kun esikoisen kohdalla hänen puolen kumminsa (eli sisarukset) ovat lapsemme ns. hylänneet eli 1-vuotissynttäreiden jälkeen ei ole ollut minkäänlaista yhteydenpitoa. En vaan tiedä, miksi väkisin edes pitäisi pyytää miehen puolelta kummia, kun hän kerran itse on sitä vastaan. Minä en halua pakottaa ja toivottavasti ei kukaan muukaan.

[kaisastina]

Kerronpa tarinani:

Minua aikoinaan riipi, kun miehen veli pyysi kummiksi miestäni vaan ei minua, olen siis sitä mieltä, että pariskunnat kutsutaan yhdessä. Olen hyvissä väleissä mieheni veljeen, joten olin kieltämättä vähän pettynyt, kun en saanut kutsua. Siitä syntyi miehen suvussa iso haloo, sillä olimme naimisissakin. Lopulta päätin olla välittämättä, ja etten ainakaan muistuttele miestäni kummilapsensa synttäreistä, kun en ole kummi. Mieheni ei niitä muista, eikä häntäkään huvita koko kummitouhu, kun häntäkin niin sapetti miksei minua kutsuttu mukaan kummiksi.

Vaikeiksi voi mennä siis kummiasiat!

 

olen tähän törmännyt itsekkin ja kyllä se kirpaisi siinä tilanteessa... Olemme kuitenkin avioliitossa oleva pariskunta ja myös meillä oli yhteiset lapse siinä vaiheessa.. Otin kyllä asian henkilökohtaisesti ja meinasin jättää koko tilaisuuden välistä. Onneks kasvoin tilanteessa ja lopulta päädyin menemään ristiäisiin.

[Ekaterina]

Meillä sinänsä ei ollut kummiongelmaa, koska ei kasteta lasta vaan pelkästään siunataan (en kuulu kirkkoon ja oon helluntailainen, jossa kaste kuuluu vasta aikuisuuteen ja siihen kun on tehnyt uskonvalintansa), mutta kyllä siitäkin sitten osattiin tehdä vaikeaa. Anoppilassa meinaan. He ovat tapakristittyjä, ja lapsi nyt vaan kuuluu kastaa! -kommentteja tuli, vaikka meillä on selkeä perustelu miksei kasteta. Me mietittiin kans tuota "aikuisystävää", mutta siinä olis tullu tää perinteinen appikset loukkaantuu -skenaario: mä olisin halunnut mun (uskossa olevan) siskoni, mutta silloin appisten mielestä kuuluisi myös kummiuttaa miehen veli, jotta menisi tasan. Mä taas en haluaisi häntä, koska ei oo uskossa, eikä elämäntavatkaan oo kovin esimerkilliset, kun pitää ryypätä joka viikonloppu ja viettää suht railakasta elämää, eikä oo kovin lapsirakaskaan, pyörittelee silmiään ja pakenee jos meidän tyttö pitää mitään ääntä. Voi jestas. Tällaista "tasan menemistä" lasketaan appisten puolella ihan tasan kaikesta, niin pienestä kuin suuresta. Tai no, ei se tasan meneminen, kunhan appikset ei saa vähemmän kun mun porukat. Huoh.

 

Eli meille on suuri helpotus kun ei tarvinut valita kummeja, mutta aion kuitenkin pyytää kaikessa hiljaisuudessa siskoani olemaan vähän spesiaalimpi meidän tytölle, se ei tarkoita mitään piilokummiutta tai että se missään paperilla olisi, vaan että heille kehittyisi vähän syvempi suhde ja olisi joku aikuinen äidin ja isän lisäksi, johon luottaa. Eli se kummiuden perusidea. Miehen veli ei tähän edes haluaisi ryhtyä, mutta eipä appikset hänen mielipidettään ajattelekaan. Vaan sitä mitä he ja suku tästä ajattelee.

[Pekkapuupää]

Olen tätä kummiasiaa ehtinyt miettiä aika paljonkin. Vauvaa ei ole vielä tulossa, mutta silti se mietityttää. Ollaan juteltu siitä miehenkin kanssa.

Mies haluaisi kummeiksi hänen veljensä ja siskonsa ja mun veljen + tämän vaimon. Mutta kun minä en. Minun ja veljeni kummit ei ole meille mitään sukua, vaan molemmilla on kummeina yksi pariskunta, joka on äidin ja isän hyvä ystäväpariskunta. Minäkin haluaisin näin. Kun kuitenkin perus tädit ja sedät ja enot ainakin meidän tapauksessa pysyy lapsen lähellä ilman kummiuttakin, niin en haluaisi ottaa heitä kummeiksi. Haluaisin, että lapsella olisi ns. ulkopuolisia kummeja.

Tosin tuossa tapauksessa voi käydä helposti niin, että yhteydenpito saattaa jostain syystä jäädä... Sitä en kyllä halua.

 

Ollaan ehkä päästy jonkin sortin yhteisymmärrykseen, että aina ehkä yksi sukulainen voisi olla yhden lapsen kummi. Mutta silti mietityttää vielä se, että kun mun veljellä+vaimolla on jo viisi kummilasta, ja sekin on heistä ehkä vähän liikaa jo, niin en haluaisi "kuormittaa" heitä enempää enää. Mutta kun mun mies ei jotenkin ymmärrä tätä, vaan hänestä tuntuu epäkohteliaalta olla pyytämättä heitä kummeiksi. Ja tiedän, että jos heitä pyytää, niin eivät he kieltäydy...

 

Niin, meillä kummivalinnat saattaa loukata ehkä miestä eniten. Tai no ei se niin loukkaantuvaa sorttia ole, mutta no.. KUITENKIN.

[Guest Gretel]

Pitkä, mielenkiintoinen ketju, jossa Auroran kanssa olen paljosta samaa mieltä.

 

Minä annan avioliitolle (tai pitkäaikaiselle avoliitolle) niin suuren painoarvon, että pyytäisin ilman muuta molempia lapsen kummiksi, pidinpä puolisosta tai en. Jos vaikka pyytäisin sisareni mutten hänen aviomiestään, loukkaisin varmasti myös sisartani hyljeksimällä hänen rakastettuaan, jota lapsikin joka tapauksessa tulee näkemään siinä missä sisartanikin. Onko siis mitään syytä tällaisessa tilanteessa sivuuttaa puoliso, siis muuta kuin korostaa omia kielteisiä tunteita johonkuhun? Kenelle siitä (sivuuttamisesta) olisi iloa tai hyötyä? Sen sijaan puolison huomioiminen olisi ehdottomasti rakentava ele, joka ylittäisi pitämiset ja pitämättömyydet.

 

Sitä paitsi eiväthän vanhemmat voi kummisuhdetta kontrolloida. Ei missään ole sanottu, että ihanteelliselta vaikuttavat kummit tulevat myöhemmin sellaisia todella olemaan tai että nämä kummit tulisivat lapsesta pitämään. Henkilökemiat kun voivat mennä niinkin. Idealismia on se, että odottaa kummeilta tietynlaista emotionaalista suhtautumista lapseen, siis jotain mitä ei voi ihmisten maailmassa tahdonalaisesti päättää. Voi olla, että siitä kummiksi pyytämättä jätetystä puolisosta tuleekin lapselle oikea sieluntoveri, vaikka vanhemmat eivät kyseisestä ihmisestä pidäkään.

 

Minä olen mieheni sukulaislapsen kummi pelkästään avioliiton takia. Tiedän sen erittäin hyvin, mutta mielestäni ele on kaunis, sillä koen että mieheni puolisovalintaa kunnioitetaan ja minuun halutaan suhtautua ystävällisesti, vaikka kaikki tiedämme, että bestiksiä minusta ja lapsen vanhemmista ei milloinkaan voi tulla. Ja on tässä sekin puoli, että minähän ne muistamiset aina järjestän, hankin lahjat ja kirjoitan kortit ja yritän myös kommunikoida lapsen kanssa eikä suinkaan mieheni, vaikka en mitenkään voi sanoa ihastuneeni poikaan ainakaan vielä. Ja silti, kukaan ei voi tietää, minkälaiseksi elämä muuttuu vaikkapa kymmenen vuoden kuluttua. Lapsihan kasvaa, ja kun pikkulapsivaihe on ohi, voi olla että aivan muut ihmiset tulevatkin hänelle tärkeiksi kuin ne, jotka innokkaimmin sylittelivät vauvaa. Kummius on siis väkisinkin enemmän tai vähemmän muodollinen suhde, mutta se antaa erityisen mahdollisuuden tärkeän ihmissuhteen syntymiselle.

[AnneJ.]

Huh huh! Miten joku voi oikeesti loukkaantua siitä, jos itseä tai puolisoa ei pyydetä kummiksi? Lapsen vanhemmathan saavat ihan itse päättää keitä pyytävät kummeiksi ja keitä eivät. Jos asia tökkii niin pahasti, niin onko tullut mieleen kysyä syytä siihen, että miksi vain toista pyydettiin kummiksi? Vai puhisevatko kaikki partaansa kotona, kun eivät uskalla kysyä syytä? Ja joku vielä kertoi olevansa niin katkera, ettei muistuta puolisoaan tämän kummilapsen synttäreistä, koska ei itse päässyt kummiksi. Oikeesti? Eikö tule mieleen, että se synttärin muistaminen on sille LAPSELLE tärkeä asia? Mitä hiton väliä sillä on onko kummi vai ei? Sitä lasta voi silti onnitella synttärinä ja antaa kortin ja/tai lahjan. Ei kai se lapsen vika ole, jos aikuiset ihmiset ottavat nokkiinsa kummivalinnoista?

 

Lisäys.. Meidän lapsilla on molemmilla kaksi kummia, eikä kummankaan kummeina ole pariskuntaa. Syy on kaikille kummeille kerrottu siinä vaiheessa, kun heitä kummeiksi pyydettiin. Lasten kummeista kolme oli hyviä valintoja, mutta yksi oli väärä valinta.

Edited September 25, 2011 by AnneJ.

[AnneJ.]

Onko siis mitään syytä tällaisessa tilanteessa sivuuttaa puoliso, siis muuta kuin korostaa omia kielteisiä tunteita johonkuhun? Kenelle siitä (sivuuttamisesta) olisi iloa tai hyötyä? Sen sijaan puolison huomioiminen olisi ehdottomasti rakentava ele, joka ylittäisi pitämiset ja pitämättömyydet.

Miksi se olisi sivuuttamista ja miksi se olisi kielteisiä tunteita jotakuta kohtaan? Syitä siihen miksei molempia pyydetä kummeiksi on paljon, eikä se tarkoita sitä, etteivätkö vanhemmat pitäisi siitä toisesta puolisosta. Toiset vain eivät halua niin paljon kummeja lapselleen tai on muita syitä siihen miksei molempia haluta pyytää. Ei se tarkoita sitä, että se toinen av(i)opuoliso olisi jotenkin vähemmän pidetty. Ehkä joissakin tapauksissa, mutta ei sitä nyt ainakaan pidä yleistää, että se sitä tarkoittaisi.

 

muoks. typo

Edited September 25, 2011 by AnneJ.