Kummivalinta loukkaa

[Tähtönen]

Mielenkiintoista keskustelua...

 

Sellainen seikka pitää lisätä tuohon sisarusten / lähisukulaisten av(i)opuolisoiden "pakkokummiuteen", että sukulaisten av(i)oliitto voi kariutua ihan samalla tavalla kuin kavereidenkin ja tällainen puoliskummi hävitä lapsen elämästä. Minulla on itselläni kummina tätini ja hänen ex-miehensä, jota en ole nähnyt kertaakaan 80-luvun puolivälin jälkeen heidän eronsa takia.

 

Tästä syystä suhtaudun itse varauksella siihen, että jonkun av(i)opuoliso olisi pakko pyytää kummiksi toisen mukana. Mielestäni puolisot eivät muutenkaan ole mikään yksi kokonaisuus, vaan kaksi eri ihmistä, joista vain toisen voi pyytää kummiksi, syystä tai toisesta. Harvoin siihen mitään dramatiikkaa sisältyy kuitenkaan.

 

Sekä minulla että miehelläni on kummilapsia, mutta emme ole kummatkaan molemmat kummeina kenellekään lapsista, vaikka olemme olleet yhdessä todella kauan ja olemme naimisissa. En ole itse loukkaantunut, kun minua ei ole pyydetty mieheni mukana kummiksi tai toisin päin. Ei ole tullut mieleenkään, että jollain voisi olla jotain hampaankolossa minua kohtaan, kun ei ole pyytänyt mieheni mukana kummiksi...

 

Meillä ajatuksena on pyytää lapsillemme kummeiksi meille tärkeitä IHMISIÄ, ei sukulaisia tai pariskuntia sellaisenaan, elleivät he täytä tuota ekaa kriteeriä

[Sippura]

Meillä ajatuksena on pyytää lapsillemme kummeiksi meille tärkeitä IHMISIÄ, ei sukulaisia tai pariskuntia sellaisenaan, elleivät he täytä tuota ekaa kriteeriä

 

Meilläkin on tämä sama ajatus ja sattumalta esikoisen kummeina ovat mm. veljeni ja hänen vaimonsa, molemmat omista syistään. Ja samoin nyt toisen kohdalla serkkuni mies pyydettiin kummiksi ihan omana itsenään eikä siksi, että hän sattuu olemaan naimisissa serkkuni kanssa.

[Guest Xanor]

Täysin samaa mieltä Tähtösen kanssa!

[Guest tikkunekku82]

¤

Edited July 25, 2012 by tikkunekku82

[dawnie]

Meillä miehen sisko halusi välttämättä tuppaantua ensimmäisen lapsemme kummiksi miehineen. Protestoin vastaan kovasti, mutta anopin myötävaikutuksella miehen sisko sai tahtonsa läpi. Tosin muut kummit ovat mieluisimpia lapselle, eli tuon sisaren kanssa ei olla tekemisissä juuri ollenkaan =) Sielläpähän nauttii pakkokummiudestaan

[Kvarkki]

Ei vaan pysty tajuamaan, että joku ehdoin tahdoin tuppaa itsensä kummiksi. Sen verran hienotunteisuutta odottaisin toiselta ihmiseltä, että hän odottaa tulevansa pyydetyksi ja nielee hiljaa harmistuksensa, jos niin ei käykään.

 

Olemme kaavailleet minun siskoani ja miehen veljeä avopuolisoineen esikoisemme kummiksi (toivoen, että he ottavat tehtävän vastaan). Mielenkiinnolla odotan, älähtääkö anoppi siitä, että miehen toista veljeä ei kummiksi pyydetä. Joskus aiemmin on nimittäin tullut kommenttia muissa yhteyksissä, että entäs toinen veli. No, kummius on kuitenkin meidän asiamme emmekä halua pyytää ketään siihen velvollisuudesta vaan haluamme lapsen kummeiksi ihmiset, joiden kanssa olemme tekemisissä ja joiden uskomme olevan kiinnostuneita lapsesta.

[muimui]

Me emme pyytäneet kummiksi miehen veljen avopuolisoa, vaikka miehen veli siis kummi onkin. Olivat olleet yhdessä silloin alle vuoden ja avokki oli meille vielä kohtuullisen etäinen ihminen. Nyt kun he saivat lapsen, pyysivät sitten sekä miestä että minua lapsensa kummeiksi. En tunne pakkoa pyytää tätä avopuolisoa toisen lapsemme kummiksi siltikään, mutta sopiihan se hyviin tapoihin ja luultavasti olisimme tehneet sen ihan ilman tätä heidän kummi-kutsuaankin.

 

Lisäksi toisen lapsemme kummiksi tulee minun siskoni. Mutta kolmas kummi onkin vaikea juttu.. Meidän esikoisella on siis kolme kummia ja haluan tälle toiselle saman määrän. Sisarukset loppuu kesken ja kaveri-kummeja en kannata, koska omasta lapsuudenperheestä on vain huonoja muistoja kaveri-kummeista..

Noh, se on varmaan plärättävä nuo tädit yms sukulaiset ja mietittävä, josko sieltä sopiva löytyisi.

 

Onko teidän kaikilla lapsilla sama määrä kummeja? Entä, onko jollain lapsilla samoja ihmisiä kummeina?

[Guest Tiuku]

Täytyy sanoa, että tämä kummiasia ei ole minusta niin tärkeä, että viitsisin jättää esim. siskon tai veljen puolisoa pyytämättä, vaikka hän ei olisikaan niin kovin läheinen juuri minulle. Se menee siinä samalla. Lapsi tulee nähneeksi kuitenkin molempia, eivätkä vanhemmat voi etukäteen tietää, kenen kummius nyt lopulta tulee olemaan lapselle "parhaaksi".

 

Siitä olen kyllä monen kanssa samaa mieltä, että vaikka vanhempien valinta voikin joskus yllättää ja jonkun mieli voi pahoittua, niin mielipaha pitäisi silti pitää omana tietonaan. Minulla on sellainen tilanne, että vanhempi siskoni on lapseton ja tämä meidän lapsemme on hänelle jotenkin tosi kova paikka. Melko varmasti ajatellaan, että minun "kuuluu" pyytää siskoa kummiksi, mutta miksi kiusaisin häntä, ja miksi myös kiusaisin itseäni, sillä sisko on luonteeltaan peruskateellinen ja sanoo minullekin joskus aika ilkeästi asioista, vaikka periaatteessa ihan hyvissä väleissä ollaankin. En mitenkään voi ajatella häntä kummiksi. Nämä vaan ovat sellaisia asioita, joita ulkopuoliset eivät voi tietää. Meillä suvussa on vaan tapana arvostella ja tietää aina ulkopuolelta paremmin, mikä nyt olisi oikein ja mikä ei.

[muimui]

^ Niin, me olisimme pyytäneet tuota miehen veljen avokkia kyllä kummiksi, mutta tosiaan en ala tuntematonta pyytelemään.. Niin kuin tuossa mainitsin, niin emme silloin oikein tunteneet. Eikä tuntenut mieskään, joten ei kyllä olisi mennyt samalla.

Mutta nyt siis heillä yhteinen lapsi ja välit meihinkin kovasti lähentyneet, joten siksi nyt toiselle pyydämme.

 

Nuo sisarukset on mun mielestä vaikeempi juttu.. Ainahan oletetaan, että vanhin sisarus olisi se kummi lapselle. Itselle sisarukset on sen verran läheisiä, että siskon valinta oli itsestään selvää, mutta ymmärrän että kaikille ei.

Edited March 6, 2012 by muimui

[Heire]

Meillä oli osittain vaikeaa valita, koska ajattelin, etten halua molempia veljiäni samalle lapselle kummeiksi. Haluan kaikille lapsille erikummit (jostain syystä tällainen ajatus...). Joku sanoikin, että vanhin sisarruksista olisi automaattisesti ensimmäisen lapsen kummi ja siksi minusta valinta oli vaikea. Vanhemmalla veljelläni on jo yksi kummilapsi ja nuoremmalla ei, mutta on todella lapsirakas ja tiesin, että hänelle kummina oleminen olisi tosi iso juttu. Päätin sitten, että kysyn vanhemmalta veljeltäni, mitä mieltä hän on asiasta ja hän sanoi: "Laita veli, on parempi kummi ". Ja tiesin, että hän tarkottaa sitä ja se on hänelle ok (tiesi myös kuinka iso juttu se olisi veljellemme).

 

Oli myös vaikeaa valita kavereista. Laitoimme lisäksi yhden kaveri avoparin (molemmat ovat olleet meidän kavereita monta vuotta ennen kuin aloimme seurustella).

 

Valitsimme kummeiksi ne, jotka halusimme olevan läheisiä lapselle. Mieheni äiti olisi halunnut jotain miehen sukulaisia, mutta ei olle heidän kanssa oikeastaan missään tekemisissä (olen nähnyt ne pari kertaa). Yritimme selittää hänelle, että haluaisimme kummien olevan mukana lapsen elämässä. En tiedä ymmärsikö hän, mutta tiesi, että päätämme itse lapsemme kummit. Ja meni tasan: 2 miehen kaveria, minun veli ja minun kaveri Ei siis ole enemmän "toisen puolelta" (vaikka ei sillä väliä, mutta kuitenkin).

[pipariina]

Luin tämän keskustelun läpi. Tosi mielenkiintoista, miten erilaisia näkemyksiä ihmisillä on kummiudesta. Oma mielipiteeni on kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että tahdon sitten joskus lapsilleni kummit, joista tietää että tulevat olemaan yhteydessä kummilapseensa. Vaikka minulla on ihania ja luotettavia ystäviä, en siltikään ole varma tahtoisinko ottaa ketään kaveria kummiksi. Ystävyyssuhteet kun saattavat iän myötä "kasvaa erilleen" helposti. Kun kummien valinnan aika tulee, tahdon kummiehdokkaille kertoa ihan suoraan, millaista suhdetta odotan heidän vaalivan kummilapseensa. Toivoisin totta kai kummitädeistä ja -sedistä lapselle ikään kuin tukipilaria, johon voi luottaa vaikkapa murrosiän tunnemyrskyissä, kun omille vanhemmille ei jostain uskalleta puhua. Että aina olisi niitä turvallisia aikuisia vanhempien lisäksi. Totta kai siis tahdon itsekin tehdä kaikkeni vaaliakseni keskusteluyhteyttä lapseen aina, mutta varmasti ymmärrätte mitä tarkoitan.

 

Tässä keskustelussa on puhuttu paljon siitä, että kannattaako ottaa jo valitun kummin puolisokin kummiksi velvollisuudesta ja mitä jos tulee ero. Monilla on kokemuksia siitä, että eron sattuessa tämä "puolisokummi" ei ole enää pitänyt kummilapseensa mitään yhteyttä. Halusin kertoa vastakkaisen näkökulman. Kun äitini ja isäni olivat vielä naimisissa, heidät pyydettiin molemmat isäni veljen lapsen kummeiksi. Ottivat kunnian vastaan ilomielin. Seitsemän vuotta lapsen syntymän jälkeen vanhempani erosivat, mutta äitini halusi edelleen kantaa velvollisuutensa lapsen kummina edes jotenkin. Kummilapsen perhe asuu toisella puolella Suomea ja käyvät asuinpaikkakunnallamme harvoin, joten niin hirveän tiukkaa tunnesidettä lapsi ei saanut luotua edes isääni. Kuitenkin, äiti lähetti postipaketissa joka joulu ja syntymäpäivä kummilapselleen lahjan ja kortin ja soitteli silloin tällöin perheelle. Näin meni muutama vuosi, kun yhtäkkiä lahjoista ei kuulunut enää edes kiitosta takaisin. Pari vuotta myöhemmin loppui joulukorttien lähettelykin kummilapsen perheen puolelta, vaikka äitini edelleen muisti koko perhettä kortilla ja kummilastaan lahjalla joka ikinen joulu. Viime jouluna äitini sitten pohti kauan että lähettääkkö pojalle enää lahjaa, vai onko kiitoksen saamattomuus merkki siitä ettei hänen lahjojaan perheessä kaivata. Lähetti lahjan kuitenkin, saa nähdä miten ensi jouluna. Äidilläni on ollut tuosta tosi paha mieli, ja suoraansanottuna mullakin. Eipä sillä, vaikka onkin setäni perhe, niin eipä sieltä paljon kukaan pidä mitään yhteyttä enää nykyisin tähän suuntaan. Mutta on kyllä musta tosi *****maista olla edes kiittämättä lahjoista, kun toinen ihan vartavasten haluaa jotenkin kummilastaan muistaa kun on tähän tehtävään joskus valittu. Itse olisin onnellinen, jos vielä tuossa tilanteessa kummitäti jaksaisi muistaa kummilastaan vaikkei enää sukuun kuulukkaan.

Edited March 12, 2012 by pipariina

[Guest Xanor]

Onko teidän kaikilla lapsilla sama määrä kummeja? Entä, onko jollain lapsilla samoja ihmisiä kummeina?

 

Itselläni on kolme kummia ja pikkuveljelläni neljä. Mielestäni lapsilla voi olla ihan hyvin eri määrä kummeja.

[J A W]

Olipa välillä omituisia juttuja tässä ketjussa. Täytyy kyllä omalta osaltani sanoa, että jos arvelisin, että joku henkilö vetää herneen nenään ja pistää välit poikki lapseen sen takia, että en ole pyytänyt häntä kummiksi, se olisi jo sinänsä syy olla pyytämättä. En haluaisi lapsilleni kummia, joka ei osaa kohdelle lasta kunnolla siksi, että on suuttunut jollekin aikuiselle.

[Saffron]

Meillä valinta oli aika selvä: mun siskoni ja hänen miehensä, hyvä ystäväni sekä miehen hyvä ystävä. Kulissien takaista draamaa tuli ilmeisesti siitä, että miehen ystävän vaimoa ei pyydetty kummiksi. Tämä siitä syystä, että emme ole tämän naisen kanssa juurikaan tekemisissä, ennen ristiäisiä olemme nähneet hänet kaksi vuotta sitten. Jonkinlainen loukkaantuminen tästä oli sitten ilmeisesti aiheutunut.

[Salia]

Tämä kummijuttu on tosi jännä. En ole ikinä osannut ajatellakaan miten erilaisia ajatuksia ja odotuksia ihmisillä on siitä ketä kummeiksi valitaan ja mitä kummin kuuluu tehdä. Pidin ihan itsestään selvänä että kaikki ajattelee niinkuin minä (eli siis omat vanhempani jotka valitsivat kummit minulle ja sisaruksille): ketä vaan läheisiä voi pyytää, sukulaisia tai ystäviä, pariskuntia tai pelkästään toista. Niin ja kummin roolista, minusta se on ihan kummin oma asia millaisen roolin ottaa, siksi onkin kiva että lapsella on useampi kummi, että on erilaisia. Jos joku pyytäisi minua kummiksi ja kertoisi tiettyjä odotuksia, niin täytyy sanoa että luultavasti kieltäytyisin. Haluaisin kuitenkin ihan omana itsenäni olla myös kummi, enkä astua jhonkin valmiiseen rooliin, sen enempää kuin esim. äidiksi tullessakaan.

[Guest Gummi]

Oma mielipiteeni on kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että tahdon sitten joskus lapsilleni kummit, joista tietää että tulevat olemaan yhteydessä kummilapseensa. Vaikka minulla on ihania ja luotettavia ystäviä, en siltikään ole varma tahtoisinko ottaa ketään kaveria kummiksi. Ystävyyssuhteet kun saattavat iän myötä "kasvaa erilleen" helposti. Kun kummien valinnan aika tulee, tahdon kummiehdokkaille kertoa ihan suoraan, millaista suhdetta odotan heidän vaalivan kummilapseensa.

 

Minusta tässä näkemyksessä on sellainen sudenkuoppa, että kenestäkään ihmisestä ei voi tietää mitään varmasti, hyvä jos edes itsestään. Jo lapsen syntymä on sellainen asia, ettei koskaan voi etukäteen arvata, kuka hänestä oikeasti kiinnostuu: kuka etäisen oloinen tyyppi onkin oikeasti hyvä ottamaan lapseen kontaktia ja kuka muka lapsirakas onkin juuri sitä lasta kohtaan täysin välinpitämätön. Meillä on suvussa tilanne, jossa erään pojan ammatikseen lasten kanssa työskentelevä kummi ei välitä lapsesta selvästikään juuri ollenkaan, kun taas toinen sukulainen on poikaan ihastunut ja onkin varmasti tälle paljon läheisempi kuin oikea kummi. Mutta kummiksi valittu ihminen on ollut vanhempien kanssa enemmän tekemisissä, joten hänen kummiksi pyytämisensä oli tietenkin luontevaa.

 

Toinen asia on se, ettei kummiutta mielestäni voi tarjota kuin työpaikkaa, jonka säännöt sanellaan etukäteen. Sitä paitsi kummilapsen vanhemmilla on aivan samanlainen mahdollisuus huolehtia yhteyden luomisesta kummeihin kuin kummeilla itsellään. Ylipäätään missään ihmissuhteissa ei kannattaisi pyrkiä määrittelemään, millaisia niiden "kuuluisi" olla. Suhteet muodostuvat aina yksilöiden välille, eikä ole olemassa ainoita oikeita tapoja viestiä kiinnostusta toiseen ihmiseen. Kun on hyvää tahtoa puolin ja toisin ja vähän kärsivällisyyttä, voi syntyä paras kummisuhde mikä ko. ihmisten välille voi syntyä.

[Nuppu84]

Meillä ei vielä ole yhteistä lasta mieheni kanssa, mutta puhuimme ennen kkm keitä ottaisimme kummeiksi, siis keskenämme vain keskustelimme. Eräs ystävistäni ilmoitti heti raskaudesta kuultuaan, että hänestä tulee sitten loistava kummi.. No, tämä ystävä ei lukeutunut näihin joita mietimme. Tiedän, että hirveä loukkaantumisshow olisi syntynyt, jos lapsi olisi maailmaan asti päässyt ja tämä ystävä olisi kuullut ettei lukeudu kummijoukkoon.

Ystäväpariskuntamme (mieheni yksi parhaista kavereista) odottaa syyskuulle syntyväksi kaksospoikia. He ovat pyytäneet miestäni kummiksi, eli siis minä en ole kummi. MInusta tässä ei ole mitään kamalaa ja loukkaantumisen aiheuttajaa, sillä jokaisella on oikeus valita kummit lapsellensa ja se siitä. Miksi ihmeessä pitäisi loukkaantua tai varoa loukkaamasta jotain ihmistä valinnoilla? Jos tuollaisesta loukkaantuu, ei minun mielestäni olisi ollut soveltuva kummin tehtävään.

[Guest Ravenna]

Komppaan Tähtöstä!

[Buttercat]

Mä en kyllä kanssa yhtään ymmärrä tuota, että olis pakko pyytää pariskunnasta kumpikin kummiksi. Itse olen parhaan ystäväni lapsen kummi, mieheni ei. VAIKKA mieheni on tuntenut ystäväni yhtä kauan kuin minä ja ovat mitä mainioimmissa väleissä ja sama pätee ko. pariskunnan mieheen. Mutta ei tullut mieleenkään minulla tai miehellä että ystäväpariskunta olisi jonkin virheen tehnyt, kun pyysi vain minut kummiksi. Meillä on myös esikoisen kummina tämä ko. ystäväni, ei kuitenkaan hänen miestään. Tälle toiselle tulokkaalle ollaankin sitten taas pyydetty kaksi ystäväpariskuntaa kummeiksi, kun ovat meille todella läheisiä (ei meillä suvusta löytyiskään ketään yhtä läheistä vaihtoehtoa) sekä miehen serkku. En osaa itse ajatella, että he saattaa erota ja sitten se kummius jää. Jos ero tulee, niin sitten tulee. En silti osaa ajatella etteikö pidettäisi yhteyttä kumpaankin pariskunnan osapuoleen, kun ovat meille läheisiä. JOS jompikumpi ei olisi, niin ei häntä sitten kummiksikaan pyydettäisi.

[maiqu]

En itsekään ensin uskonut loukkaantuvani kummiasiasta mutta mutta.... Mieheni pyydettiin siskonsa lapsen kummiksi ja minua ei. Muut kummit pariskuntia. Ollaan kuitenkin oltu naimisissa jo pidempään ja minäkin olen ollut pidempään tekemisissä tämän perheen kanssa. Pahamieli siinä kyllä tuli, olen miettinyt miksi minä en kelvannut. Noh... olen sitten pyrkinyt jättäytymään taka-alalle. Mieheni menee yksin kyseisen kummilapsen syntymäpäiville ja minä jään lapsen kanssa kotiin. Hän myös muistaa kummilastaan, jos sattuu muistamaan. En ole toistaiseksi halunnut asiaan puuttua muistuttelemalla ym.. Koen myös, että toimin nyt tämän perheen tahdon mukaisesti, kun pysyn taka-alalla enkä nyt osallistu tämän lapsen elämään. Tämä kokemus kuitenkin opetti, että oman lapsen kummeja mietin aika tarkkaan ja pyysin pariskunnista kyllä molemmat puolet. En todellakaan tahtonut itse tuottaa omilla kummivalinnoilla pahaa mieltä kenellekään

[Mamabarba]

On kyllä mielestäni erikoista, jos naimisissa olevaa sukulaispariskuntaa ei voi pyytää yhdessä lapsen kummiksi. Eri asia on ystävät ja tuttavat, niissä voi enemmän käyttää omaa harkintaa, mutta suku on sukua. Mielestäni Maiqu tuo teidän tilanne on sellainen, mistä sopiikin pahoittaa mielensä.

[Guest tikkunekku82]

¤

Edited July 25, 2012 by tikkunekku82

[Guest vieras_]

Munkaan mielestä sillä naimisissa ololla ei tarvitse olla mitään tekemistä kummiuden kanssa. Kummiksi pyydetään just ne, jotka halutaan. Toista ei tarvitse pyytää, jos vaan ei siltä tunnu. Ei se kummius mikään sukuun hyväksyminen ole.

 

Mulla itselläni on kummeina sukulaispari. Eivät olleet naimisissa vielä mun syntymän aikaan mutta aika pitkään yhdessä kuitenkin ja myöhemmin avioituivatkin. Ja sittemmin erosivat. Enpä ole monestikaan sitä ei-sukulaiskummia nähnyt tuon jälkeen. En sano, että hänet olisi pitänyt jättää kummiksi pyytämättä, varsinkin, kun oli kuitenkin jossain määrin vanhempieni ystäväkin, mutta ei se musta olisi kauheaa ollut, vaikka ei olisi pyydettykään.

 

Mun vanhemmat myös ovat kummeina joillekin kavereidensa lapsille. Ovat kummeiksi ruvenneet vielä naimisissa ollessaan mutta sitten eronneet. Nuo kaverit ovat useimmat olleet enemmänkin vain toisen vanhemman kavereita niin eipä ole se toinen tainnut mitään yhteyttä pitää kummilapseensa eron jälkeen tai ainakaan pitkään.

[tiiu83]

Meillä esikoisella on kaksi kummia. Toinen on veljeni ja toinen on miehen sisko. Kummankaan puolisoita ei pyydetty, osin sen vuoksi että molemmat olivat esikoisen syntyessä vielä hyvin tuoreessa suhteessa. Eikä tästä päätöksestämme onneksi kukaan pahoittanut mieltänsäkään koska perustelu oli ihan ymmärrettävä molempien kohdalla.

 

Nyt jännittääkin, että kuinka tämän seuraavan kanssa käy. Ollaksemme tasapuolisia, olemme päättäneet että pikkuveljelläkin tulee olemaan vain kaksi kummia joista toisne päätän minä ja toisen mies. Omalta osaltani ongelmaa ei tule, koska vaihtoehtoina ovat sinkku pikkuveljeni tai yh ystäväni Mies taas haluaisi toiseksi kummiksi veljensä ja tämä on minustakin oikein hyvä valinta. Ongelmaksi todennäköisesti vaan muodostuu veljen avopuoliso. Ovat olleet yhdessä jo yli 10 vuotta ja tämä puoliso on aika herkkä loukkaantumaan. Vähän jännittää miten käy kun asia on ajankohtainen

[AnneJ.]

^Perustelette tietysti sillä, että haluatte molemmille lapsille vain kaksi kummia. Ei pitäisi olla sen jälkeen mitään valittamista.