Tweety

Kummin tehtävä

68 posts in this topic

Lähipirini koostuu ns. tapaluterilaisista, joten vaikka luterilaiset selittää tavallaan kummin, haluaisin tietää minkälaisia odotuksia vanhemmilla on kummeista?

 

kummivalinta loukkaa -topicissa tuli esille tapaamisten määrät. Toista loukkaa ettei 5 kk aikana käydä kuin 4 kertaa kylässä, ja toiset taas näkevät vielä harvemmin, ja kokevat tukevansa tarpeeksi. Mikä on tarpeeksi?

 

Minä kuulun ihmisiin, jotka eivät kutsu itseään kylään. Minut on opetettu kunnioittamaan koteja, ja näin ollen en koskaan oven taakse sopimatta ilmesty, saati itseäni kutsu kylään. Ajattelen aina, että kyllä minut kutsutaan jos minut kotiin halutaan käymään. (esim jos juttelen ystäväni kanssa puhelimessa ja sovimme tapaavamme, enkä itse halua kutsua meille ketään, ehdotan aina kahvilaa tms. Jos ystävä haluaa mielummin tavata heillä kotoa, hän ottakoon asian esille.)

 

Millaisia muita odotuksia sinulla on lapsesi kummille?

Edited by tweety

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kummien idea meidän lapselle on pari vanhempaa läheistä ihmistä

meidän ja omien isovanhempien lisäksi. Haluisin, että lapsen on helppo

heitä lähestyä ja kummien on helppo lähestyä lasta. Kummius on enemmänkin

läheisyyttä ja tukea..

 

Eli perinteinen yhteiskunnan ajatus kummiudesta (opettaa kristinuskoa), niin

ei meillä todellakaan toteudu. Kummiksi on valittu ihmisiä, jotka kaikki ei ole

edes kirkossa tai eivät usko minun lailla myöskään mihinkään uskontoihin eli

vaikka lasta ei olisi kastettu kirkkoon, niin silti olisimme hänelle "kummit" valinneet..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tällainen pyörii omassa mielessä, kun kummit tullaan meidänkin lapselle valitsemaan. Minulla kun ei ole tavallaan mitään odotuksia (en mitään hulppeita lahjontoja lapselle kaipaa). Olisihan se kivaa että lapsi kokisi kummit sellaisina joiden puoleen olisi helppo kääntyä, mutta esim itsehän en tule edes toimeen kummitätini kanssa. (jota ei edes kutsuttu lopulta häihini) Pelkään, että kummius tulee ikäväksi rasitteeksi kummille tai lapselle, kun minulla on siitä rasituksesta kuva itselläni liian tuoreessa muistissa. <_<

 

Myös tuo tapaamismäärä -keskustelu kummastuttaa minua. Ei se määrä korvaa laatua. Näin kummisetääni todella harvoin, mutta hän on aina ollut minulle sellainen ihminen jonka näkeminen toi suuren riemun.

 

Meillä oli mielessä lapsellemme tulevat kummit, mutta... nyt en ole ihan varma ovatko he kuitenkaan paras vaihtoehto.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä haluan kummilta läsnäoloa, eli on mukana mun pojan elämässä ja tulisi kokemaan kumminsa läheiseksi.

Eli se mun miehen sisko, joka on nähny meidän poikamme vilaukselta 4 kertaa, ei täytä kriteerejä. Etenkin, kun häntä ei edes kiinnosta olla pojan kanssa ollenkaan.

 

Kummit jotka me valitsimme ovat erinomaisia ja en kadu lainkaan valintaamme. Sylikummi oli jo raskauden aikana ihan innoissaan ja osti valmiiksi lahjoja tulokkaalle, vaikka ei se lahjat vaan se innostuminen ja ilo siitä tulevasta nyytistä.

Nykyään sylikummi tulee meillä käymään pojan takia ei meidän takia :P Ja on muutenkin aina niin iloinen kummipojastaan.

 

Sit mieheni eno ja hänen kolumbialainen vaimonsa ovat yhtä innostuneita kummista ja ottavat asian vakavasti. Heitä ei olla nähty hirveän usein, koska kesäisin heillä on paljon töitä ja ovat yrittäjiä. Nyt talvella on rauhallisempaa ja vaimo onkin jo ilmottanu haluavansa pojan hoitoon niin usein, kuin mahdollista.

 

Ja mieheni veli on ujo poikaa kohtaan ja ei hirveästi yritä leikkiä hänen kanssaan, mutta tykkää keskustella vakavista asioista ja odottaa innolla ekaa yhteistä ryyppyreissua. :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

^hmmmmm...

 

Tätä pitää nyt miettiä. Rakkaimpia ja minulle henkilökohtaisesti läheisiä ihmisiä sattuu olemaan he jotka saattavat maantieteellisesti olla kaukanakin. Haluaisin pyytää yhtä kummiksi, mutta pelkään juuri sitä, että hän kokee kummiuden rasitteeksi, jos hänestä tuntuu että hänen tulee sitten jokaikinen kuukausi lähteä meille asti. (Tai jos hän olettaa minun haluavan hänen toimivan niin) Minä odotan sitä oikeastaan, että haluaa olla lapsen kanssa tekemisissä mahdollisuuksiensa mukaan. Minä odotan hänen tuovan lapselle samaa riemua jota minä koin aina kun näin kummisedän tai sain kirjeen häneltä, näkemiset kun rajoittui toisinaa juuri ehkä 1krt/vuosi.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Mä haluan kummilta läsnäoloa, eli on mukana mun pojan elämässä ja tulisi kokemaan kumminsa läheiseksi.

Eli se mun miehen sisko, joka on nähny meidän poikamme vilaukselta 4 kertaa, ei täytä kriteerejä. Etenkin, kun häntä ei edes kiinnosta olla pojan kanssa ollenkaan.

:rolleyes:

Itse pidän tuota boldaamaani kohtaa tärkeänä. Mitä sitten vaikka se kummi kävisi joka viikko, jos sitä ei lainkaan kiinnosta olla lapsen kanssa. Mielummin sellainen, jota näkee kahden kuukauden välein, mutta on aidosti kiinnostunut siitä miten lapsella menee.

 

Omat kummilapseni ovat vielä alle 3-vuotiaita enkä näe heitä kovinkaan usein. Johtuu osittain siitä, etten osaa luontevasti olla niin pienten lasten kanssa. He kuitenkin ovat ajatuksissani melkein päivittäin ja kun tuosta kasvavat niin varmasti yhteydenpito lisääntyy ja näen heitä reilusti useammin. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Siis nuohan ovat mun kriteerejä kummille eli en siis oleta, että kaikkien kummien olisi oltava sellaisia. Mä haluan, että kummit ovat osa meidän elämää ja meidän poika kokisi heidät perheenjäseninä.

 

Omat kummini asuvat virossa ja he ovat minun sukulaisiani, mutta en pidä heitä kummeina itselleni tai läheisinä, koska näen heidät harvoin ja muutenkin tuntuvat vierailta ihmisiltä minulle. Onhan se aina mukavaa heidät tavata, kun tulevat vierailemaan tai jos minä käyn siellä päin.

 

Olen kuitenkin todella tyytyväinen meidän kummi valinaamme ja toivon, että he pysyisivät tulevaisuudessakin läheisinä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä en odota kummeilta mitään erityisiä asioita, enka aijo pettyä, jos aika muuttaa ihmissuhteita ja samalla kummi-lapsi -suhdetta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Omat kummini ovat aina asuneet kaukana (tai oikeastaan minun perheeni asui kaukana kaikista muista :lol:), joten minulle ei ole muodostunut sellaista aktiivisesti arjessa läsnä olevan kummin mallia. Omakin kummilapseni asuu kauempana ja välimatka on aiheuttanut minulle joskus päänvaivaa kun olen aistinut, etten ole riittävän usein käynyt kylässä. Mutta onneksi olen harvempienkin kyläilyjen kautta saanut luotua kohtuullisen läheisen suhteen kummityttööni ja nykyisin pidämme yhteyttä tekstareilla ja sähköpostilla, kun hän on jo koululainen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä odotan pojan kummeilta vain läsnäoloa. Riittää, kun käy silloin tällöin lasta katsomassa tai edes soitettaessa kysyy, mitä pojalle kuuluu. Tavaraa ei tarvi ostella edes synttärilahjaksi. Mummot ja papat huolehtii materiasta.  :rolleyes:

 

Todella ot, mutta pakko kertoa:

 

Minun täti meinasi vaatia lapsiensa kummilta, että hänen pitää maksaa lapsien ajokortit!  :o Hän oli kummina perheen kahdelle lapselle. Kummi ei suostunut, joten täti veti herneet nenään.

 

Toinen tarina kertoo serkun kaverista, jonka lapsen kummi serkkuni on. Lapsen äiti puhui, että serkkuni voisi ihan hyvin ostaa lapselle kummilahjana taaperokärryt. Lapsen synttäreihin oli aikaa puoli vuotta ja hän todella meinasi, että kärryt kummilla pitää ostaa heti. Todella tyhmää, sillä hän varsin hyvin tiesi, että serkku ja hänen mies oli molemmat työttöminä ja heille itselleen oli tulossa esikoinen.

Edited by Pinjaliini

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä lähdettiin sitä lähtökohdasta että kummit valitaan lapselle ei aikuiselle. Valittiin toki meille aikuisille läheisiä ihmisiä, mutta silti sellaisia jotka osoittivat kiinnostusta jo raskausaikana lasta kohtaan. Meille oli tärkeää että kummit ovat aidosti kiinnostuneista lapsesta. Ei valittu vanhempien parhaita kavereita vaan siitä syystä että että ovat parhaita kavereita, jos lapset ei kiinnosta niin ok. Samoin jätettiin sisaruksen pois laskuista. Mielestämme ei ollut järkevää valita kummia vaan sen taikia että joku on sukua.

 

Meillä on todella ihanat kummit pojalla, jotka ovat todella kiinnostuneita pojan elämästä jokainen omalla tavallaan. Yksi kummi asuu toisessa maassa, mutta yrittää kovasti olla mukana pojan kehityksessä. On jotenkin kovin hellyyttävää kuinka kiinnostunut sinkku mies voi olla pienestä lapsesta ja hänen tekemisistään. Kummeina oleva pariskunta asuu meidän seinänaapureina, joten ovat luonnollisesti kaikista eniten tekemisissä pojan kanssa. Ovatkin olleet pojalle erittäin tärkeitä ihmisiä ja sen huomaa jo pojan naamasta kun hän heidät näkee. Ja sitten meidän neljäs kummi asuu samalla paikkakunnalla ja hänen kanssaa nähdään säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta kuitenkin on koko ajan tietoinen meidän elämästä.

 

En minäkään osaa mitään varsinaisia tehtäviä luetella kummeille. Tärkeintä on että kummin ja lapsen välille muodostuu hyvä suhde joka toivottavasti säilyy läpi elämän. Niin että kummit ovat lapselle luotto aikuisia johon voi tarpeen tullen turvata. Kummin tehtävä on olla lapselle aidosti läsnä!!

 

Omia kummilapsiani näen vähintään kerran kuukaudessa. En ole aivan täysin tyytyväinen omaan panokseen, mutta toivon että vielä kehityn tässä :lol: Minun kummilapseni ovat 6kk, 10kk ja 1v 6kk joten hieman rajallista on heidän kanssaan oleminen, mutta kyllä se tästä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen viime aikoina oppinut että avoin keskustelu on parasta, ja vältytään monilta mielenpahoittamisilta kun pystytään keskustelemaan. Miksei siis kummiksi pyydettäessä voida puhua sekä pyytäjien että kummiksi pyydetyn puolelta mitä heille kummius merkitsee?

 

Joku pitää tärkeänä että hänen ostamansa syntymäpäivälahja on se kaikkein paras, ja panostaa siihen. Toinen voi ajatella ettei niillä lahjoilla ole niin väliä kun käynhän minä tapaamassa lasta usein. Molemmissa tapauksissa vanhemmilla voi olla eri odotukset kummiudesta ja he loukkaantuvat vaikka kummi ajattelee tehneensä parhaansa, omasta mielestään. Naikkareiden puolella on kaason tehtävistä käyty samantyylistä keskustelua, toiset haluaa kaason töihin käytännön asioita hoitamaan häitä varten, toiset haluavat henkistä tukea ja kaasoillakin tietysti on erilaisia käsityksiä mitä heidän tulisi tehdä.

 

Itse toivoisin kummeja lapselle tärkeiksi aikuisiksi, näin kasvattaen aikuisten piiriä lapsen elämässä vanhempien, isovanhempien, tädin ja sedän kanssa. Toivoisin enemmän sitä yhteydenpitoa ja välittämistä. Monet ystäväni asuvat muilla paikkakunnilla joten en odota arjessa mukana oloa vaan esim. puheluita ja vierailuja aina silloin tällöin, ne ovat tärkeämpiä kuin ne postin tuomat kortit ja paketit juhlapäivinä. No, tämäkin on vaan minun ajatukseni. Miehellä oli vielä niitä 'vanhanaikaisia' ajatuksia että kummin tehtävä on huolehtia lapsesta jos vanhemmille sattuu jotain, minä ajattelisin että tämä vastuu siirtyy enemmän isovanhemmille ja sisaruksille.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä on kummiasia pohdituttanut paljonkin viime päivät. Minua ja miestäni pyydettiin tällä viikolla miehen sukulaislapsen kummeiksi. Lapsen vanhemmat pyysivät miestäni heidän esikoisensa kummiksi muutama vuosi sitten, jolloin mieheni kieltäytyi kunniasta siitä syystä, että hän on eronnut kirkosta. Hän perusteli mielestäni asiallisesti ja hyvin kantansa, ja teki selväksi että kieltäytyminen johtuu ainoastaan siitä, että hän ei kirkosta eronneena koe olevansa sopiva henkilö kummiksi. Kummius kun kuitenkin pohjimmiltaan on kristillisyyteen sidoksissa. Olemme kuitenkin aina huomioineet lasta esim. jouluna (emme ole näiden ihmisten kanssa muuten kovin paljoa tekemisissä, joten tapaamiset ovat harvassa).

 

Nyt sitten heidän perheeseen syntyi toinen lapsi ja he olivat päätyneet pyytämään kummeiksi sekä miestäni että minua. Tässä on siis takana se ajatus, että meidän lisäksemme kummiksi tulee yksi heidän tuttavansa, joka kuuluu kirkkoon ja minä kuulun myös, eli lapsella olisi kaksi kirkkoon kuuluvaa kummia + mieheni. Juttelimme asiasta ja päädyimme siihen (tai lähinnä mieheni päätyi) että ei hän nytkään kummiksi ala, kun ei niin tehnyt viimeksikään. Kieltämättä minulle tuli hieman epämukava olo tästä kummiksi pyytämisestä, koska koen olevani tässä asiassa vain siksi mukana, että mieheni pääsisi kummiksi. En siis itse koskaan esim. soittele näiden ihmisten kanssa, vaan yhteydenpito on täysin miehen kautta tapahtuvaa, ja sekin vähäistä. Mieheni sitten ilmoitti asian lasten isälle perjantai-iltana ja hän sattui olemaan sopivasti humalassa. Hän ei ymmärtänyt mieheni kantaa lainkaan ja halusi puhua myös minun kanssani. Koitin perustella hänelle sitä, että syy tähän kieltäytymiseen on se, että kirkosta eronneena mieheni ei halua ottaa kummin tehtävää vastaan... mutta ei mennyt perille. Hän jankutti minulle, että meidän ei tarvitse tehdä mitään, kummius ei velvoita mihinkään (olen eri mieltä, minulla on 9-vuotias kummilapsi ja ilman muuta haluan hoitaa "tehtävän" kunnolla, kun olen siihen ryhtynyt) ja että mieheni ei tarvitse tulla edes kirkkoon ristiäisissä, riittää että minä tulen ja laitan nimen paperiin. Uskomatonta! Puhelu päättyi siihen, että minulle lähes huudettiin "no se on nyt sovittu, te olette meidän lapsen kummeja" ja lyötiin luuri korvaan. Tuon puhelun jälkeen ei ole kyllä itselläni enää minkäänlaista kiinnostusta kyseiseen hommaan, ja sanoinkin miehelle puoliksi vitsinä, että ottakoon hän tehtävän vastaan ja liittyköön ristiäisten ajaksi kirkkoon jos haluaa, mutta minä irtisanoudun tästä kuviosta...

 

Tuntuu tosi pahalta, että meidän kantaamme ei arvostettu eikä ymmärretty. Mielestäni sitä paitsi kummius ei ole nimien laittoa paperiin, vaan paljon muutakin. Nyt olemme viikonlopun ajan pohtineet, mitä sanoa näille ihmisille jotta välit eivät kuitenkaan menisi lopullisesti...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Anteeksi mutta tuo on jo lähes huvittavaa, että joku yrittää lähes pakottaa kummiksi :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Niinpä! :rolleyes: Toisaalta tää on huvittavaa juuri tuosta syystä, mutta myös aika kiusallinen tilanne. Tuo painostaminen kun ei auta asiaa ollenkaan. Kummius jos mikä on sellainen asia, mikä pitäisi lähteä täysin omasta halusta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^oiskohan kyseessä tilanne josta pari viikkoa sitten puhuttiin mediassa; vanhemmilla on vaikeuksia löytää 2 kirkkoon kuuluvaa aikuista kummiksi eri uskontokuntien ja kirkosta eroamisen yleistymisen takia? Mutta tosiaan aika naurettavalta tuntuu et pakotetaan kummiksi..

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Paljon mahdollista ja jos asia pitää paikkansa, niin onhan se valitettavaa. Ei vaan tuo heidän lähestymistapansa ollut loppuun asti mietitty (nyt kun on vähän aikaa kulunut niin alkaa melkein huvittaa)...

 

Lopputulos on siis se, että mieheni ryhtyy "haltiakummiksi" ja minä kieltäydyin kunniasta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kummiksi kaivattaisiin meidän vanhempien mielestä mukavaa, luotettavaa ja turvallista ihmistä, joka olisi kiinnostunut lapsesta ja kokisi kummiuden olevan arvokas asia, ja ymmärtäisi meidän pitävän häntä perheelle tärkeänä.

 

Kristillinen kasvatus ei kuulu perheen arvoihin, läsnäolo ja helpostilähestyttävyys olisivat tärkeimpiä. Emme odota lahjoja (koitamme muutenkin iskostaa lapsen päähän, esikoisen ja pikkukakkosen, että ''ihanaa kun tulitte kylään'', ennemmin kuin 'mitä te toitte mulle''-lausahduksia. ) Kummin ei tarvitse olla taloudellinen tukija, lapsen menot ovat perheen oma 'ongelma', ei kummin.

 

Tuo luotettavuus tulee esiin esim siinä, jos kummi haluaisi viedä lasta leikkipuistoon, uimaan, ottaa yökylään tms. Meidän pitää pystyä luottamaan, että lapsi on silloin turvassa kumminsa kanssa kun emme ole paikalla.

 

Kyläilyn määrä ei ole tärkeää. nykyisin kun aikataulut eivät sovi, ja jokaisella tuntuu olevan menoja enemmän kuin tarpeeksi. mutta kun kummi päättää tulla kylään, on hän tervetullut olemaan koko perheen kanssa, positiivista olisi tietysti jos hän jaksaisi touhuta kummilapsen kanssa (esim lukea kirjaa, pitää sylissä tms luodakseen yhteisiä hetkiä)

 

Esikoisen kummit olivat helppo valinta, joihin olemme edelleen 5,5vuoden jälkeen tyytyväisiä <3

Nyt ongelmana onkin, mistä ihmeestä kummit tälle tulokkaalle. .....

Share this post


Link to post
Share on other sites

Odotuksia on kyllä kovin monenlaisia. Mulle henkilökohtaisesti on tosi outoa sellainen "kummin tulee olla tosi kiinnostunut lapsesta ja nähdä sitä kuukausittain" -kummius. Ehkä mun suvussa/tuttavapiirissä on sitten vaan tällaista tapaluterilaisten tapakummiutta :D

 

Mulla on monta kummilasta, eikä yhdenkään vanhemmat ole odottaneet mitään tiheitä tapaamisia tai _erityisesti_ lapsen kanssa olemista. Synttäri-, nimppari- ja muutenvaankyläily-kutsuja tulee säännöllisesti ja joskus tulee käytyä jonkun kanssa huvipuistossa tms.

 

Mun mielestä kummit valitaan sekä lapselle että vanhemmille. Kyllä mä haluan lapselleni sellaiset ihmiset kummeiksi, joiden haluan pysyvän lapsen elämässä ja meidän aikuistenkin elämässä pitkään. Ja synttäreille ja nimppareille kummit saavat kutsun ja muutenkin saa kyläillä mutta mitään sen isompia odotuksia ei ole.

 

Oikeastaan vasta näiden nettikeskustelujen kautta mä olen tajunnut että toisille kummius on paljon syvempää ja tiiviimpää. Mutta mun kavereiksi on osunut just näitä tapakummeja (jollainen itsekin olen) ja musta sekin on ihan täysin ok.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Mä allekirjoitan NannaMaarian tekstin täysin -paitsi että itselläni ei ole kummilasta :D. Meidän tulevalle tenavalle tulee 4kummia joista toisia nähdään useammin, toisia harvemmin. Yksi kummeista asuu ulkomailla, joten häntä nyt väkisinkin nähdään harvemmin. Silti pidän juuri häntä kaikkein läheisimpänä.

 

Olen itse melko epäsosiaalinen ihminen ja taas toisaalta omaan paljon kavereita. Mutta en herranjestas jaksaisi, jos kummit alkaisivat laukata meillä joka viikko. En jaksaisi, jos KUKAAN alkaisi laukata meillä joka viikko :D. Jos jokainen kummi pitäisi yli-aktiivisesti yhteyttä ja kävisi kylässä + siihen vielä isovanhemmat ja muut kaverit päälle, niin kyllä alkaisi olla olo kuin hostellissa. Ei kiitos! Eli todellakin sellainen ihan max 1krt/kk tapaaminen, muttei välttämättä joka kuukausi ;), sopisi meille parhaiten.

 

Me ei myöskään tulla asettamaan mitään tavoitteita, miten paljon kummin pitää käydä lapsen kanssa kaksin Puuhamaassa tai viettää aikaa erityisesti hänen kanssaan ja olla aina läsnä ja tavoitettavissa lapselle... Ajattelen, että jokaisella on se oma elämänsä, joka nykyisin varsinkin on hyvin kiireistä monella. En todellakaan oleta, että minun lapsestani, vaikka miten on kummilapsi, tulee näiden kummien elämän keskipiste. Ajatuskin on melkolailla outo.

 

Toivon, että kummit ovat lapsesta kiinnostuneita ja puhuttaessa kysyvät kuulumisia jne. Ja että nähdään silloin tällöin, sanotaanko nyt vähintään se 2krt vuodessa, osan kanssa ihan taatusti paljon useammin! Synttäreillä ja jouluna kyllä toivon jonkinlaista muistamista, mutta kortti on ihan riittävä tai joku muu pieni juttu. Mä ajattelen, että kummi on koko perheen ystävä, ei välttämättä lapselle mikään erityinen luottoaikuinen. Näin on ollut omien kummienikin kohdalla ja tyytyväinen olen. Ei olisi kyllä tullut mieleenkään joskus 15v:nä lähteä kummeille tilittämään sitä kun vanhemmat ei ymmärrä -enkä tosiaan olisi kokenut millään lailla tavoiteltavaksi että kummit olisi niiiiiiin läheisiä. Kyllä mulla ihan omat ystävät oli siinä vaiheessa elämää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän neidillä on neljä kummia, joista valitsimme kaksi kumpikin. Suostuin miehen valintoihin, koska tiesin, että omani (veljeni ja hänen vaimonsa) tulisivat olemaan lapsen elämässä ja olisivat hänestä kiinnostuneita. Elin toivossa, että mieheni valitsemia kummeja kiinnostaisi myös nähdä kummilastaan ja kuulla hänen kuulumisistaan, muttei eipä ole näkynyt eikä kuulunut. He kuitenkin asuvat muutaman kilometrin päässä meistä kumpikin, kun taas veljeni perheineen ihan eri paikkakunnalla. Olemme heitä kutsuneet kylään, mutta aina on ollut jotain muuta ja olemmekin sanoneet, että soittakaa sitten, kun on aikaa, me kuitenkin olemme paljon kotona. Ei ole soittoa kuulunut emmekä mekään enää viitsi kutsuja esittää. Toisaalta, onhan tässä juuri ollut ristiäiset eli sinänsä tyttö on kaikki kumminsa tavannut edes sen kerran. :)

 

En odota, että kummit tapaisivat lastamme joka viikko eikä välttämättä edes joka kuukausi, mutta toivoisin kuitenkin, että useammin kuin synttäreillä. Katsotaan kuinka tilanne etenee, kun syntymästä on sen verran vähän aikaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä kuulun ihmisiin, jotka eivät kutsu itseään kylään. Minut on opetettu kunnioittamaan koteja, ja näin ollen en koskaan oven taakse sopimatta ilmesty, saati itseäni kutsu kylään. Ajattelen aina, että kyllä minut kutsutaan jos minut kotiin halutaan käymään.

 

Näin ajattelen minäkin. Itselläni kummien valinta ei ole aiheellinen, mutta itse olen kummina muutamalle lapselle. Yhden kohdalla kärsin kokoajan huonosta omastatunnosta kun en tapaa kummilastani kuin max sen 2x/vuodessa, vaikka eivät kaukana asukaan. Mutta en vaan jostain syystä osaa mennä kylään. Aina tapaamisten jälkeen lausutaan ne rutiini "tulkaa taas käymään", mutta itse kutsua ei kuulu. Tarvitsen ilmeisesti selkeämmän kutsun ja tunteen siitä, että minut oikeasti halutaan vieraaksi.

 

En ole ollut näiden ihmisten kanssa ennen kummiutta milläänlailla tekemisissä, ainoastaan sukulaissuhde yhdistää. Sen vuoksi ehkä odottaisin heiltä suhteenluomista minuun kummiin, jotta voisin sitten luoda luontevasti suhteen lapseen. Joku kirjoitti ettei kummia valita vanhemmille vaan lapselle, mielestäni kummi valitaan koko perheelle. On varsin outoa ja omituista mennä "puolituttujen" lasta tapaamaan ja olla siitä kiinnostunut. Kun lapsi on pieni niin kyllä siinä mennään ennemminkin niitä vanhempia tapaamaan, samalla toki lastakin.

 

Nyt joku kysyy miksi sitten ryhdyit kummiksi? Siinäpä se. En kehdannut kieltäytyä ja ympäristö toitotti ikivanhaa fraasia "kummius on kunnia asia, ei voi kieltäytyä". Mutta toisaalta mistä tiedän vaikka kummilapsen vanhemmille riittäisi tämä 2x/vuosi tahti.

 

Lisäksi vielä tuohon mitä kummeilta odotetaan. Toki odotetaan kiinnostusta lasta kohtaan ja että joskus tapaa jne., mutta en ymmärrä tätä nykyajan meininkiä, että kun menee kylään niin sen lapsen kanssa pitäisi ryömiä pitkin lattioita ja leikkiä koko ajan. Olen aikuinen ja menen kylään ja haluan käyttäytyä siellä kuten kylässä tehdään. Osoittaa huomiota lapsellekin, katsella kuvakirjoja, kuunnella lapsen sanottavat jne, mutta jutella myös aikuisten juttuja ja vaihtaa kuulumisia. Ei omatkaan kummini viihdyttäneet minua tuntitolkulla (ellei sitten pyydetty hoitoavuksi) eikä ennen vierailujen kohokohta ollut se lapsi, vaan koko porukan yhdessä olo.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me ollaan just pyydetty kummeja ja toisen kanssa käytiin aika syvällistäkin keskustelua siitä, että mitä me häneltä odotetaan. Hänellä on paljon kummilapsia (ja tästä syystä annettiin hänelle mahdollisuus kieltäytyä, mutta kuulemma meidän lapsen kummiksi tulee mielellään) ja osa lasten vanhemmista vaatii ihan kummallisuuksia ja syyllistää kummiudesta tyyliin, et ole käynyt kolmeen viikkoon kylässä, etkö välitä kummilapsestasi...

 

Mä ainakin koen, että kummi (meillä on siis siviilikummit) lapselle sellainen olemassaoleva aikuinen ystävä. Ei se tarkoita sitä, että lasta pitäisi nähdä tosi usein tai hankkia jotain kalliita härpäkkeitä. Pääasia on, että lapsella on tietoisuus kummista, että hänellä on tällainen ns. ylimääräinen aikuinen elämässä, jonka kanssa voi sit tehdä jotain hauskaa kahdestaan (siis kun lapsi on isompi).

 

Kyläilystä. Tästäkin keskuteltiin ja tämä mun ystävä kuuluu just koulukuntaan, että pitää kutsua, jos halutaan kylään. Itse olen taas tottunut siihen, että esim. mun synttärinä mun kummit vaan baanasi pihaan ilman erillistä kutsua. Mutta nyt kun tiedän, että kutsua pitää niin sit kutsutaan. Turha siitä on mitään ongelmaa tehdä, pääasia, että kaikilla on selvillä miten toimitaan.

 

Meille on siis tulossa kaksi kummia, mun ystävä ja sitten miehen veli. Mä en itse halunnut pyytää mun sisaruksia, koska nehän on jo sen lapsen elämässä täteinä ja enoina. Miehellä on tuo ainoa veli, joten jos mies haluaa hänet kummiksi niin ei se mitään haittaa. Aluksi mietittiin, että oltaisiin pyydetty mun ystävää miehineen kummeiksi, mutta rupesin miettimään sitä asiaa niin, että jos he vaikka eroaa, niin ei me kyllä oltaisi sen miehen kanssa missään tekemisissä eli hän on meille tuttu vaan ystävän kautta. Koskaanhan ei voi tietää, että mitä elämässä tapahtuu, voihan se olla, että elämä vie meidät tämän ystävänkin kanssa erilleen, sille ei sitten voi mitään. Ihan kaikkeen ei sentään voi varautua ja välit voi mennä poikki omien sisarustenkin kanssa ihan yhtälailla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen samaa mieltä monen edellisen kanssa, eli kummius on pitkälle kiinnostusta lapsesta, eikä sitä mitata lahjojen arvossa tai käyntien määrässä. Ihaninta on, että lapsi tietää, että hänellä on perheen ulkopuolinen aikuinen, joka on kiinnostunut hänen asioistaan.

 

Hyvänä esimerkkinä tästä on äitini sisko, joka on siis minun kummini. Täti on äidille läheinen ja toki ostellut mulle paljon lahjoja ja luonnollisestikin kyläillyt meillä paljon, kun olin lapsi. Se ei kuitenkaan koskaan ollut mielestäni tärkeintä, vaan se että kummitäti on aina ollut kiinnostunut tekemisistäni ja hänelle on saanut kertoa kuulumisiaan. Kummitäti on ollut myös aidosti innoissaan esim. harrastuksistani tai koulumenestyksestäni. On ollut mukavaa kun on ollut omien vanhempien lisäksi joku jota omat asiat kiinnostavat.

 

Esimerkki huonosta kummista taas on äidin kaveri. Sain tietää vasta yläasteella, että hän on kummini. Synttärien ja joulujenkin missaaminen olisi ollut ok, jos kummitäti olisi muistanut edes konfirmaatiopäivänä (vaikkapa kortilla) ja kun pääsin ylioppilaaksi.

 

Itse olen oman siskoni kummi, joten luonnollisesti olen paljon yhteyksissä tämän perheeseen, eli siis omiin vanhempiini :lol: En ole ottanut stressiä siitä, kuinka hienoja lahjoja ostelen tai kuinka paljon vietän aikaa siskon kanssa. Sen sijaan sisko on koko ajan ajatuksissani ja lähetän tälle silloin tällöin ihan vaan vaikkapa postikortin. Uskon että tällaiset muistamiset jäävät paremmin mieleen kuin stressatut lahjat ja kyläilyt.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now