Tiesitkö, että sinun pitäisi kasvattaa lapsesi näin?

[Nadda]

Voi elämä, mitä olenkaan tänä viikonloppuna saanut kokea.

 

Mieheni veli päätti katsoa oikeudekseen avautua minulle kasvattajantaidoistani. Tietääkseni lapsemme on ihan hyvissä käsissä enkä ole "ensimmäistä kertaa pappia kyydissä", vaikka tämä lapsi nyt se esikoinen sattuu olemaankin. Mielestäni en myöskään ole toiminut millään tavalla pitkän tähtäimen kannalta haitallisesti, vaan ainoastaan reagoinut lapseni viestiin.

 

Kaipaisinkin hieman objektiivisempaa näkökulmaa tähän tilanteeseen. Olisiko minun pitänyt toimia toisin?

 

Tilanne oli siis se, että olimme ensimmäistä kertaa kyläilemässä miehen veljen perheen luona nyt, kun lapsemme osaa jo toimia muidenkin lasten seurassa sekä leikkiä. (Aiemmilla vierailulla tyttö on ollut niin pieni, että on vain maannut lattialla tai ollut sylissä.) Oli siis paljon ihmeteltävää: vieraita ihmisiä, kissoja, koiria, uusi paikka jne. Välillä leikki sujui hienosti muitten lasten kanssa, mutta välillä pääsi itku ja olisi pitänyt päästä äidin/isän syliin.

 

Miehen veli - ja mies siinä muassa - olivat sitten sitä mieltä, että itku on pelkkää huomionhakua, vaikka minä kuulin itkussa selvää ahdistusta ja pelkoakin. Heidän mielestään tein sitten väärin, että otin lapsen syliin. He kun olisivat antaneet lapsen huutaa. Minulla taas ei ole sydäntä jättää vuoden ikäistä lasta vieraassa paikassa oman onnensa nojaan huutamaan, vaan otin lapsen syliin ja tein siinä samalla jonkinlaisen kardinaalivirheen miehen veljen silmissä.

 

Tiedän kyllä tasan tarkkaan, ettei lasta voi koko ajan pitää sylissä ja kotona toiminkin eri tavalla, mutta olisiko minun pitänyt tuolla kyläpaikassakin vain kylmän viileästi jättää lapsi huomioimatta, vaikka toinen raahautuu kädet ojossa viereen? Ovatko kasvattajantaitoni täysin metsässä vai ymmärtääkö yksivuotias muka sen, jos sille selittää että voit kyllä leikkiä tässä muitten kanssa - äiti ja isi tästä nyt häippäsee? Jos yhden vierailun aikana pitää lasta sylissä silloin, kun se sitä haluaa, niin aiheutuuko siitä pitkällä aikavälillä jokin ongelma?

 

Olen vielä melko kuohuksissa ja ymmälläni tapahtuneesta, koska minä en koskaan menisi kenellekään suoraan mitään kasvatusneuvoja jakelemaan elleivät asiat olisi täysin pielessä ja lapset hunningolla.

 

Onko muilla samantapaisia kokemuksia?

[Mirjami]

WTF?! Mä oon kyllä sun kanssa aivan täysin samoilla linjoilla, toi ympäristöhän ei ollu sun lapselles tuttu. Totta hemmetissä välillä saattaa itku tulla. Ja en jaksa uskoo, että tollanen vuosikas osaa edes vielä ihan sellasta huomionhakusuutta, mitä luulen, että on tarkotettu.

 

Ja jokainen äiti osaa kuulla lapsensa itkusta sen, onko se pelkoo, väsymystä vai mitä. Mun mielestä on ollut aivan typerää arvostelua.

[Tintti]

Mä en jaksa uskoa, että vuoden ikäisen tarvitsee vielä olla niin reipas ja rohkea, että pärjää tutuissakaan paikoissa itsekseen, vaan nimenomaan "turvatankkaukset" tulevat tositarpeeseen. Ja tuskin sitä lasta voi sylissä pitämisellä pilata? Eiköhän lapsi itsekin hakeudu sylistä pois viimeistään rippikouluiässä... olkoon sylissä ja lähellä niin kauan kuin haluaa! Musta tuntuu, että vasta vähän isommat lapset voivat mankua syliä vain huomiota saadakseen, mutta eiköhän senkin erota todellisesta surusta/hädästä.

[Rosa]

Meillä on usein ihan perheen kesken vääntöä tuosta syliin ottamisesta. Mies usein huomauttaa mulle, että "sehän vedättää sua ihan kuus-nolla", kun otan syliin pyytävän taaperon (1 v 5 kk) hetkeksi syliin. Mä en ymmärrä mitä pahaa sylissä pitämisessä voi olla. Meidänkin tyttö on sellainen, ettei se minuuttia kauempaa sylissä viihdy, mutta kaipaa sitä minuutin läheisyystankkausta usein. Joskus on toki huonoja hetkiä, jolloin joudun kanniskelemaan tyttöä sylissä pidempään, ja yritän tehdä kotihommia samalla, mutta en mä silti mielestäni tyttöä ole mitenkään piloille lellinyt.

 

Mutta meillä siis jos tyttö kitisee ja tulee viereen kädet ojossa, niin kyllä hän lähes poikkeuksetta pääsee syliin jollei mikään ihan mahdoton tilanne ole. Itse en koe tätä mitenkään vääräksi mutta ilmeisesti miesväki kokee?

[Nesbit]

Mulle anoppi ja appi ehdotti itkemaan jattamista jo pojan ollessa vasta 8 viikkoa vanha. Vaihtoehtoisesti olisin kuulemma voinut antaa lasten sarkylaaketta etta 'nukahtaa helpommin'...

 

Mun mielesta enemman haittaa aiheutuu laheisyyden antamatta jattamisesta kuin siita etta 'liikaa halaa'. Lapsen perusturvalllisuuden tunne tulee siita etta tietaa ettei vanhemmat jata yksin peloissaan itkemaan. Mielummin halaisin 'liikaa' kuin liian vahan!

[Nadda]

Käytiin hirmuista kädenvääntöä miehen kanssa tästä asiasta ja mies sitten hieman myöntyikin sanoen, että ehkä miehet ajattelee sitten jotenkin "kovemmin". Heidän mielestään lasten pitäisi siis pienestä pitäen karaistua ja tulla toimeen omillaan. Mun mielestä taas ei eli en voi ymmärtää, miten lapsen sylissä pitäminen on pahasta.

[Nesbit]

^Toi on mustakin jotenkin nurinkurista etta pienen lapsen pitaisi jotenkin parjata 'omillaan' tosi aikaisin... Lansimaalainen itsenaisyyden korostaminen! Ei kai lapsen ole tarkoituskaan osata/pystya/jaksaa/haluta olla niin kamalan kestava ja kovapintainen? Lapsiahan ne on ja meidan vanhempien vastuulla ja hoivattavana.

[Linea]

Ensimmäiset vuodet lapsen elämässä on elintärkeitä tulevalle minän kehitykselle. Ja nimenomaan tuona aikana koettu läheisyys ja turva, sekä tarpeisiin vastaaminen on pohja terveelle persoonan kehitykselle. Persoonallisuushäiriöiden on todettu saavan osittain alkunsa jo ensimmäisten elinvuoden aikana, mikäli lapsen tarpeisiin ei vastata.

 

Eli mun mielestä sä teit oikein, ja sulla on myös oikeus suuttua noista kommenteista . Äiti kyllä tietää parhaiten, milloin lapsella on oikeasti tarve olla sylissä. Ja mitä pahaa siitä mahdollisesti voisi seurata, että lapsi saa hellyyttä ja ennen kaikkea turvaa sitä halutessaan?

[Rozie]

Itse muistan että olen aina saanut mennä syliin tai saanut halauksen kun on siltä tuntunut, olipa sitä ikää ollut kaksi tai kaksikymmentä. Mulle läheisyys on aina ollut tärkeätä ja aion myös omaa lasta sylittää jos se sylissä viihtyy, jos vain tilanne antaa myöten.

[Guest Penni]

Huh huh, mulla on paljon samankaltaisia kokemuksia. Mutta nyt olen liian hyvällä tuulella pilatakseni sen alkamalla kaivella niitä muistoja Joten palaan joku kerta kun olen sopivasti äkäisellä päällä

[Andrea]

Musta on järkyttävää että joku haluaa totuttaa pienen lapsen pärjäämään itsekseen ja pihtailee sylin kanssa. Lasta ei voi pitää liikaa sylissä, ennemmin se sylinpuute kostautuu myöhemmin. Pidä vaan ensi kerralla lasta sylissä vaikka koko vierailun ajan. Veljesi kaltaiselle tyypille en jättäisi omaa lastani hoitoon edes hetkeksi.

 

Tästä maailmasta löytyy ihan riittävästi aikuisia ja lapsia jotka ovat jääneet syliä vaille

[Pinja]

Samaa mieltä muitten kanssa. Kyllä 1-vuotias saa kaivata äidin syliä. Raivostuttaa noi ohjeet, että lapsen pitäisi vaan antaa huutaa.

 

Itselläni on asiaan liittyvä pulma, kun tyttö usein tulee itkemään sylin perään juuri kun olen syömässä eli kun äidin huomio on jossain muualla kuin tytössä. Olen nyt yrittänyt ottaa tässä periaatteen, että en ota silloin syliin vaan selitän tytölle, että äiti nyt syö eikä voi ottaa syliin. Mikään hätä tytöllä ei siis ole, jos vaikka satuttaa itsensä, niin silloin tietysti otan. Kuitenkin mietin, että olenko liian julma jos en ota ja saako tyttö jotain traumoja. Mutta jos otan, ajattelen että olen liian lepsu ja lapsesta tulee rajaton pilalle hemmoteltu... Tyttö on jo kohta 1v5kk ja ymmärtää puhetta hyvin. Miten ootte tällaisissa tilanteissa sitten toimineet?

[Hyasintti]

Olen aiempien vastaajien kanssa samoilla linjoilla, eli olisin toiminut samoin kuin Nadda toimi kuvailemassaan tilanteessa. Meidän tytöllä oli yhden vuoden molemmin puolin muutaman kuukauden kestävä jakso, jolloin halusi olla sylissä aina kun mentiin vähänkään vieraampaan paikkaan (eli kaikkialla muualla paitsi kotona ja mummoloissa). Olihan se vähän rasittavaa aikaa, kun kyläillessä ei saanut juoda edes kahvikupposta rauhassa, mutta pidin sylissä ja niinpä vaan sekin vaihe meni ohi. Nyt kyläilyt sujuu ihan eri tavalla; saattaa minuutin-pari aluksi olla sylissä, mutta sen jälkeen ei tyttöä paljon sylissä näy... Ikää on 1 v 6 kk.

 

Pinja: Meidän tytöllä on samanlaisia "oireita", ts. jos mun pitäisi esim. hoitaa joku tärkeä asia sähköpostitse tai puhelimitse, hän tulee roikkumaan hihaan, kampeaa syliin räpläämään tietokonetta / puhelinta tms. Ruokailujen suhteen tätä ongelmaa ei ole, koska syömme lähes poikkeuksetta yhdessä. Olen myös ottanut nyt sellaista linjausta, että jos joku tärkeä asia on hoidettavana, silloin en ota syliin, vaan kerron, että äiti hoitaa asian loppuun ja sen jälkeen taas touhutaan yhdessä. Sylistä ja seurasta ei ole muuten puutetta, joten mun mielestä mun pitää pystyä hoitamaan joskus asioita muutenkin kuin päiväuniaikana (koska kaikkien asioiden hoitaminen juuri päikkäreiden aikaan ei kertakaikkiaan onnistu).

[Nadda]

Veljesi kaltaiselle tyypille en jättäisi omaa lastani hoitoon edes hetkeksi.

 

Haluan vielä tarkentaa, että kyse oli mieheni veljestä - lankokos tuo nyt on? Oma veljeni todennäköisesti toimii toisin.

[blue.eyes]

Meillä asuu naapurissa Pariskunta jonka vaimoke tietää kaikesta kaiken ja tietysti on aina oikeassa. Muutaman kerran olen saannut silmien pyörittelyä osakseni kun en ole aikatauluttanut päivääni vaan elän vauvan rytmin mukaan päivä kerrallaan. Hänen mielestä tiukat rutiinit ovat tarpeen kasvatuksessa. Meillä kun mennään sitten vähän suurpiirteisemmin, eli saatan lähteä kauppaan kun on päiväuni aika. Typy nukkuu autossa ja jatkaa unia kun tullaan kotia. Saa ruokansa suunnilleen samoihin aikoihin päivästä, mutta ei siis välttämättä samaan kellon aikaan joka päivä.

 

Tämä menettyly on hänen mielestään ihan väärin ja antaa myös sen kuulua.

 

Itse olisin myös ottanut lapseni syliin Nadda:n tapauksessa ilman muuta ja tokaissut lankomiehelle oman painavan mielipiteeni hänen kommenteistaan.

[Teppi]

Meillä ei vielä lapsia ole, mutta ihan varmasti ottaisin lapsen syliin kylässä ollessamme jos lapsi niin tahtoo. Mun mielestä ylipäänsä kylässä pätee vähän eri säännöt kuin kotona ja lapsikin sen varmasti ymmärtää, joten mun mielestä ketään ei voi hemmotella pilalle sylittelemällä "liikaa" kyläilyn yhteydessä. Muutenkin toisten lapsenkasvatukseen puuttuminen on vähän kurjaa. Jokainen saa mielestäni kasvattaa lapsensa kuten parhaaksi näkee, kunhan perusasiat on kunnossa (tarpeeksi ruokaa, vaatetta ja rakkautta)

[h4izuli]

Samoin olisin tehnyt kuin Nadda. Ärsyttää muutenkin kun ihmisillä (varsinkin vanhemmilla ihmisillä, kuten rakkaalla äidilläni ) on ihme ideologioita siitä, ettei lasta saa pitää liikaa sylissä, eikä antaa liikaan hellyyttä ettei "se totu siihen". Voi annan mun kaikki kestää.

 

Tyttömme oli reilun kuukauden ikäinen kun oltiin minun vanhemmilla syömässä. Likka heräsi kantokopassaan kun tultiin sisälle (oli nukkunut tosi vähän koko päivän aikana) ja itkeskeli siinä sitten aika paljon. Typykkä oli muutenkin alle 2-kuiseen asti aika "vaativa" vauva, eli hereillä ollessa ei viihtynyt oikeastaan muualla kuin sylissä (tämä "vaihe" alkoi tytön ollessa 2 viikkoa vanha). Me syötiin sitten miehen kanssa niin, että toinen piti aina sylissä kun toinen ruokaili ja meidän äitihän siitä rupes kritisoimaan, että jos kerran tytöllä ei ole nälkä ja vaippakin on vaihdettu, niin kyllä sen voi antaa huutaa vaikka kantokopassa aikansa. Eihän se siihen kuole. No joo, ei kuole, mutta minä en rupea lastani huudattamaan turhaan. Kävi aika selvästi ilmi senkin jälkeen, että olemme totuttaneet tytön sylivauvaksi ja että se on vaan "valtataistelua", samoin kun nukkumaan meneminen: lapsi kun pitää kipata vaan sänkyyn ja jättää huutamaan sinne itsensä uneen. Äitini siis käytti termiä VALTATAISTELU muutaman viikoin ikäisen vauvan kanssa.. voi moro Senhän ikäinen osaakin manipuloida vanhempiaan tosi hyvin. Nukuimme aluksi kanssa perhepedissä.. arvatkaa vain, mitkä kommentit se sai aikaiseksi..!!?!!!

 

Äiti on myös antanut "kredittiä" joskus siitä, että pärjäämme hänen mielestään tosi hienosti lapsen kanssa ja tosi positiivistakin kommenttia olemme saaneet, mutta noi huonot kommentit jää yleensä liiankin hyvin mieleen. Minun mummini on taas aivan eri maata. Ymmärtää lapsentahtisuuden ja läheisyyden merkityksen. Kehui juuri kantoliinoja ja perhepetejä. Naureskelee aina vaan, miten se oli toista silloin ennen vanhaan.

 

Oiskohan vauva-lehdessä ollut justiinsa juttua tosta huudattamisesta. Ettei sitä siis suositella millään tavalla. Itkiessä vauvan stressihormoni - taso nousee jne. Yksin nukahtamisesta siinä sanottiin, että se pitää hellästi opettaa vauvalle (eikä alle 3 - kuisen tarvitse osata nukahtaa yksin). Eihän uimaankaan opetella niin, että heitetään vauva vaan altaaseen. Aika nasevasti sanottu

[sunnan]

Ärsyttää muutenkin kun ihmisillä (varsinkin vanhemmilla ihmisillä, kuten rakkaalla äidilläni ) on ihme ideologioita siitä, ettei lasta saa pitää liikaa sylissä, eikä antaa liikaan hellyyttä ettei "se totu siihen". Voi annan mun kaikki kestää.

 

Mä olen kanssa saanut kuulla tätä mun mummulta Se sanoo sen vähän niin kuin leikkimielellä, mutta kuitenkin tarkoittaa sitä. Lasta ei voi varmasti pilata liialla sylittelyllä

 

Alkuperäiseen ongelmaan. Jotenkin musta tuntuu, ettei miehet kuitenkaan ymmärrä täysin miten lapsi ja lapsen itku vaikuttaa äitiin. Mä en usko, että miehet kokee isyyden niin voimakkaasti kuin äidit äitiyden.

 

Eihän uimaankaan opetella niin, että heitetään vauva vaan altaaseen.

 

Heh, tästä on vielä pakko kommentoida. Yksi intialainen työkaveri on opetettu uimaan juuri tällä tavalla. Tosin hän pelkää nykyään uimista

[JackieO]

Voi ei! Siis ihan kamala kommentti miehesi veljeltä. Ehdottomasti otan lapseni syliin, jos sinne hakeutuu. Joku mainitsi, että lapsi saattaa myös hakeutua syliin huomionkipeenä äidin tehdessä jotain muuta. Musta silloin paras tapa olisi koettaa selittää, että äidin täytyy syödä, soittaa tärkeä puhelu tms. ja sitten leikkii/lukee/laulaa/tanssi tms. Tässä tietty pitää huomioida lapsen ikä...

[Marieli]

Mä toimin aina samoin kuin Nadda. Meidän neiti ainakin välillä ujostelee tai muuten vain kaipaa syliin, kun ollaan leikkipuistossa ja muuallakin. En mä henno olla ottamatta syliin ja mun mielestä hellästi kasvattamalla ei voi saada pahaa aikaan. Mun mielestä tässä maailmassa on jo tarpeeksi kovuutta ja itse haluan yrittää kasvattaa jotain muuta.

[Galentin]

"Liiasta" sylissä pitämisestä ei ole tullut kuittia, mutta molemmat mummoni ovat olleet ensin järkyttyneitä ja sitten melkein suuttuneita kun vauva nukkuu perhepedissä. Se on kuulemma kauhean vaarallista puuhaa ja kun emme (yllättäen) suostuneet muuttamaan tapojamme heidän mieleisikseen, alkoi mökötys. Jee. Äitini taas on sitä mieltä, että lapsen on ehdottomasti nukuttava päivisin parvekkeella ja saunaan vauva olisi pitänyt viskata jo pariviikkoisena. Taitaa olla varhainen dementia kun väittää, että minuakin käytettiin tosi pienenä saunassa, mutta vauvakirjan mukaan olen ollut yli puolivuotias...

[Mariangelina]

Olen kokenut ihan samanlaisia kommentteja kuin ketjun aloittaja. Miehen perheessa ei millaan annettaisi lapsen tulla aidin syliin kun sita itkettaa. Tama alkoi ihan pienesta vauvasta, yrittivat aina kavella lapsi kainalossa minua karkuun ja lapsi huusi. Huuto taukoaa aina silla sekunnilla kun lapsi paasee aidin syliin. Pahin aika oli lapsen ollessa 6kk-12kk, nyt onneksi ei huudateta niin paljoa kun lapsi saa jo leikkia lattiallakin hetken eika kaapata koko aikaa vieraisiin syliin.

 

Annettiin myos ymmartaa etta huutaminen oli paitsi epanormaalia, lapsessa oli jotain vikaa kun vierasti, silla on "aidin luonne".

 

Nyt kun lapsi on 1v 4kk se vaatimus etta aidin olisi poistuttava maasta lomille ja jatettava lapsi viikoksi isovanhemmille hoitoon (parin kkn iassa) on nyt lyhennetty siihen etta 3 paivaksi pitaisi pikimmiten jattaa. Ongelma on vaan se etta lapsi ei halua ja heilla ei riita karsivallisyys menna lapsen tahdissa, mika on pahentanut koko asiaa...

 

Teen kuulemma lapsesta taysin riippuvaisen itsestani ikuisiksi ajoiksi. Janna kommentti miehen aidilta, kun hanen taydellisen tyttarensa tytar ei saa 13-vuotiaana olla ilman aitinsa valvontaa klo 6-9 illalla kaverinsa synttareilla eika kotona yksin jos on kipeana.

[Mariangelina]

Ja yleisemmin mun kasvattajantaidot on kylla kyseenalaistettu niin moneen kertaan miehen aidin ja siskon taholta alusta lahtien. Joko lapsella on kylmat kadet, liikaa vaatetta, ei ole sidottu vaunuihin kiinni, ei jateta tarpeeksi itkemaan ja keuhkot ei paase kehittymaan, kay saaliksi kun kannetaan rintarepussa, ei annettu tuttipulloa tarpeeksi pitkaan, kylvetetaan vaikka on tuhkarokossa, annetaan joskus purkkiruokaa, laitetaan liian myohaan nukkumaan...

[Nesbit]

^Mun isalla on kanssa noita 'keuhkoja taytyy tuulettaa' kommentteja... Etta on kuulemma epanormaalia, ettei meidan poika itke paljoa, niin silloin kun itkee pitaisi jattaa itkemaan etta keuhkot tuulettuu...Voi elama.

[Alya]

Voi elämä mitä kommentteja!

 

Mekin tosin saatiin kuulla appivanhemmilta jo muutaman viikon ikäisen vauvan kanssa, että pitäisi antaa itkeä sängyssä ennenku menee hakemaan, ettei opi hyppyyttämään vanhempia... Ou jee. Meidän muksu on siis jo pienenä oppinut samanlaiseksi manipuloijaksi kuin h4izulin tyttö.

 

Mun äidillä on pulma toisinpäin, mun veli ja varsinkin sen vaimo on sitä mieltä että rutiinit ne on ne jotka pitää olla. Joten kun tyttö menee hoitoon, niin äiti saa aikataulun kellonaikoineen, milloin mitäkin pitää tehdä. Ja kun ei halua puuttua lastensa kasvatusmetodeihin, niin tekee kuin on pyydetty... Sanoi vaan, että tuntuu NIIN kamalalta yrittää pitää vuoden ikäistä tyttöä väkisin hereillä siihen ja siihen asti, vaikka toinen olisi kuinka väsynyt, kun vielä ei ole se Nukkumaanmenoaika. Ja välillä kun toinen on melkein unessa puurolautasen päällä... Mun vanhemmat on toteuttaneet enemmän lapsentahtista arkea.