Guest -Jonski-

Milloin lopetit yösyötöt?

124 posts in this topic

Ehkä me kokeillaan tuota yösyöttöjen lopettamista sitten, kun miehellä omien sanojensa mukaan helpottaa työ- ja opiskelustressi. Ja tosiaan voisi ottaa jonkin määräajan, että mies on enemmän vastuussa alkuun. Tiedän kyllä, että sitä läheisyyttä pitäisi päivällä antaa, mutta käytännössä sitä tulee hirveän vähän annettua, kun pojan antaisi mielellään lattiallakin touhuta ja mennä, kun viihtyy siellä kyllä. Mä mieluusti syöttäisin poitsua öisin vielä, jos se ei itelle ois niin raskasta. No, kyllähän ne pakosti 2-4 kk päästä loppuu, kun imetyskin loppuu. :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä 8,5kk vauva ja edelleen syödään kahdesti yössä. Tissi edustaa kaverille muutakin kuin vain ravintoa, näin eroahdistusaikaan myös lohtua ja turvaa. En siksi halua lähteä vierottelemaan, vaan toivon sen tapahtuvan vauvan aloitteesta. Neuvolasta sain ohjeen, että vauva kannattaa yövieroittaa 8kk iässä. Taas yksi esimerkki siitä, kuinka siellä harvemmin ymmärretään vauvan sisäisen maailman päälle.

 

Meillä ei tissi päiväsaikaan aina maistu kuin kerran pari, niin paikkaakin maitovajettaan monesti siten öisin. Epäilen, että imetyskertoa vähentäessään vauva saattaa hyvinkin luopua yösyötöistä viimeisenä ja se on minulle ihan ok. Haluan toimia lapsilähtöisesti, vaikka omat yöunet onkin välillä kortilla. Ja näinhän se olisi luontevintakin. Odottelen tuonne 1v kynnykselle ja lähden sitten vasta purkamaan imetystä jättäen vuorokauden "rakkaimmat" imetyskerrat viimeiseksi, jos ei suju omalla painollaan. Kukin tyylillään, näin meillä. :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä yösyötöt loppuivat, kun vauvat täyttivät 4 kuukautta.

Sitä ennen olivat jo pitkään syöneet vain kerran.

Yösyötöstä päästiin niin, että vauvat alkoivat itse siirtää sitä vähitellen kohti aamua.

Aluksi 3-4 välillä, sitten 4-5 välillä, kunnes yhtäkkiä oli lähempänä kuutta ja nyt siis syödään seitsemältä.

Meidän pojat syövät illalla kahdeksan aikaan, ja yleensä yhdeksältä ovat jo unessa. Siitä siis nukutaan nykyään seitsemään asti. Vauvat nukkuvat omissa sängyissään meidän makuuhuoneessa, eikä vielä haluta heitä omaan huoneeseen siirtää, kun ovat niin pieniä kuitenkin. Illalla syövät tissiä ja lisäksi korviketta noin 100ml.

Yöllä olemme syöneet koko ajan vain rintaa... joten itselle tämä yösyötön loppuminen on ollut vähän vaikeaa :P

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä poitsu on nyt 6½kk ja syö kerran-kaksi yössä. Imetystä olen tässä lopettelemassa ja mietin, josko yösyötöt jättäisi samalla pois, niin ei tarvitsisi siihen yöpullo rumbaan lähteä ja ehkä saisi itsekin nukuttua.

Meillä syödään yleensä välillä 03-06, yleisimmin 04-05 välillä. Jos poika syö jo 03 pintaan, saattaa joskus 06 aikaan vielä syödä uudelleen. Ja päivisin en enää imetä ollenkaan, nyt n. 4pvää on yöimetys ollut päivän ainoa imetys. Kiinteitä menee 4-5 ateriaa päivässä ja maito menee nyt pullosta.

Vaikka meillä yösyöttöjä on vain tuo yksi, niin herätyksiä saattaa silti olla tunin välein koko yön. Näihin yleensä riittää ihan vaan tutti ja silittely. Eikä mulla ole mitään hajua miksi poika noin herää itkustamaan...tai miten sen saisi loppumaan. Omat voimat vaan loppuu, jos vielä pitkään menee yöt niin, että 3 tuntia unta yhteen putkeen on jo ihan luksusta.

 

Mua vaan ihan hirvittää se, miten kovan mekkalan poika nostaa, jos en enää anna maitoa yöllä. Vaan pitäiskö kuitenkin koittaa useamman yön ajan ja jos lähennellään jo viikkoa ja vaaN huudetaan, niin sitten varmaan kannattaa otta se yksi yösyöttö takaisin kuvioon? Vai mitä mieltä ovat he, jotka asiasta enemmän tietävät?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jotkut vauvat vaan saattavat tarvita sen aamuyön yösyötön, jonka jälkeen sitten jaksetaan nukkua puuroon asti. En ole asiantuntija, mutta jos siitä esim. klo 04 tai 05 syötöllä ei ole jaksamisen kannalta suurta merkitystä (koska sen jälkeen kaikki saavat vielä jatkaa uniaan) , niin ehkä sitä kannattaa jonkin aikaa jatkaa? Vauva saattaa sitten itsekseen sen jättää pois?

 

Ja tietysti iltapuuroa pitää mennä kunnon "miehekäs" annos.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tulen tänne heti huutelemaan kun meillä on nyt ollut kolme yösyötötöntä yötä... :P

 

Pallero on nyt vähän vajaa 9 kk ja nyt on yösyötöt lopetettu. Tätä ennen yöimetyksiä oli 2-3, syötöt oli lyhyitä ja isänkin kanssa rauhoittui helposti - tästä pääteltiin että poika voisi olla valmis lopettamaan yöllä syömisen ja niin taisi ollakin. Kaksi ekaa yötä isänsä sai juosta poikaa rauhoittelemassa pahimmillaan vartin välein, nyt kolmantena yönä poika heräsi kaksi kertaa yhdentoista tunnin aikana ja molemmilla kerroilla rauhoittui nopeasti isän syliin.

 

Vielä kun oppisi itse nukkumaan kunnon pätkiä... :rolleyes:

 

(Nukahtamisunikoulu Pantleyn opeilla meillä käytiin reilu 7 kk iässä, sitä ennen nukahti aina rinnalle. Yösyötöt vähenivät sen myötä keskimäärin viidestä siihen kahteen. Ilman mitään unikouluja oltaisiin varmaan edelleen siinä viidessä imetyksessä...)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lopetin imetyksen tytön ollessa 9,5 kk, mutta hölmönä jatkoin yösyöttöjä pullolla. Tilanne alkoi käydä raskaaksi, kun tyttö täytti vuoden ja edelleen vaati maitoa iltaisin nukahtaessaan ja 2-4 kertaa yössä. Sitten luin täältä, että koska annan hänelle viimeiseksi ennen nukkumaanmenoa maitoa, ei hän myöskään yöllä osaa nukahtaa ilman maitoa. Sitten pidettiinkin yhden yön huuto-unikoulu, en antanut illalla enkä yöllä maitoa. Illalla huutoa 50 min, yöllä 2 h 20 min. Mutta sen jälkeen tyttö on tyytynyt kohtaloonsa, nukahtaa ilman iltamaitoa ja nukkuu yöt pääsääntöisesti heräämättä. Olen niin happy, kun saan vihdoin nukkua jopa 7 tuntia putkeen! :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä lopetettiin yösyötät kun neiti oli 8,5kk. Silloin syöttöjä oli kaksi kertaa yössä + neiti heräsi lisäksi noin 3x haluamaan vain tutin suuhunsa. Yöimetyksistä vierottautuminen meni sinänsä helposti, että neidille vaikutti olevan ihan sama saiko suuhunsa tutin vai tissin... valitettavasti yöheräämiset eivät ole siihen loppuneet, vaan edelleen meillä herätään pahimmillaan tunnin välein koko yön vaatimaan tuttia! :( Eilen alkoi sitten tutista vierottaminen (neiti vähän vajaa 9kk) ja toivotaan että sen jälkeen yöt helpottaisivat...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä näyttäisi siltä, että yösyötöt ovat loppuneet. Tyttö on nyt n. 9,5 kk. Kolme viikkoa sitten aloitettiin niin, että mies hoiti yöllä heräämiset n. 3-4 yönä, ja yllättäen tyttö ei sitten kaivannutkaan sitä maitoa yöllä. Heräämiset hoidettiin laittamalla tuttia suuhun, silittelemällä selkää ja tarvittaessa hyssyttämällä sylissä.

 

Muutamana yönä tuli takapakkia ja imetin niinä öinä kerran, mutta sitten kasvatin iltaruuan määrää ja nyt tyttö pärjää aamuseitsemään asti.

 

Edelleen vauva saa maitoa viimeiseksi ennen nukkumista ja heti aamulla herätessä. Yöheräämisiä syöttöjen loppuminen ei meilläkään ole lopettanut. Tyttö herää n. 2-3 tunnin välein vaatimaan tuttia. Mutta se on nopea homma, kun laittaa vaan tutin suuhun, useimmiten se ei vaadi edes mitään silittelyjä. Vielä en tähän samaan syssyyn jaksa alkaa tutista vierottamaan. Katsotaan sitten, kun motivaatiota siihen löytyy itseltäni enemmän...

 

Me ei muuten edes harkittu yösyöttöjen lopettamista 6kk ikäisenä, vaikka neuvolasta niin sanottiin. Kiinteät oli juuri aloitettu eikä tyttö niistä vielä saanut juuri mitään energiaa. Tyttö taatusti söi yölläkin nälkäänsä, kun päivälläkin imetin 1,5 h välein. En käsitä mihin perustuu neuvoloiden innokkuus luopua yösyötöistä niin aikaisin...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Molempien lasten kanssa on yösyötöt jääneet puolivuotiaana. Esikoinen jätti ne itekseen, tyttö jätti kun pidettiin unikoulu. Sitä ei kylläkään pidetty yösyöntien lopettamiseks, vaan muuten opeteltiin sitä itekseen nukahtamista unisyklin vaihtuessa. Ajatus oli, että saa syödä tietysti jos on nälkä, mutta rauhottamiseen ei tissiä enää heru. Eikä se sitä sitten enää tarvinnutkaan. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

meillä poika ihan itsekseen alkoi nukkua yöt läpi jo tuossa hiukan reilun kuukauden ikäisenä. Eli iltasyönti klo 9-10 ja seuraavan keran syödään sitten joskus 6 aikaan aamusella. Sitä ennen syötiin yöllää kertaaleen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Yösyöttelyt lopetettiin aika tasan seitsenkuisena, siihen asti syöttöjä oli jo pidemmän aikaa 1/yö, yleensä aamukuuden maissa. Alkoi itse venytellä yöheräämistä seitsemään tai kahdeksaankin, joten kokeiltiin, josko menisi loppuun asti ilman maitopulloa ja menihän se. Nostetaan aamuyöstä meidän sänkyyn, jos on pinniksessä levoton, ja rauhoittuu siihen. Aamu aloitetaan ysin maissa, eikä hirveä nälkä vaikuta olevan. Yksi syöttö ei ollut kovin raskas, mutta olin iloisesti yllättynyt kun sekin jäi pois jo näinkin varhain. Mua vähän pelotti, että yöpullosta jää tapa ja vielä taaperoiässäkin tenava heräilis öisin sängyssä huuteleemaan: "Äiti tuo maitoo!" =) Tai saattaahan tuo silti sen vielä tehdä :wacko:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä jäi yösyötöt pois 5,5kk jälkeen kun vaihdettiin korvikkeeseen ja poika alkoi saamaan kiinteitä 4 kertaa päivässä kunnon annoksia. Tosin tätä on kestänyt vasta reilun viikon ajan mutta uskallan jo huokaista helpotuksesta :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä yösyötöt jäi pois muutama yö sitten, ja vauvalla on ikää kohta 9 kk. Aika tuntui sopivalta yösyöttöjen lopettamiselle, sillä syötöt olivat siirtyneet puoli kuuden hujakoille. Niinpä sitten yhtenä aamuna en antanutkaan rintaa, vaan pelkästään tuttia, eikä siinä ollut mitään ongelmaa - joskin höpöttelemään tuo heräsi viiden aikoihin... Seuraavana yönä poika nukkui ekaa kertaa ikinä illasta aamuun vain parilla tutituksella!! Sitä seuraavana yönä sitten palattiinkin taas normaaliin tyyliin eli heräiltiin hirveän monta kertaa <_< , mutta rintaa ei pyydetty eikä tarjottu. :)

 

Meillä poika nukkuu mun kainalossa, eikä sitä tunnu häiritsevän maidon tuoksu millään tavalla. Näin uskallan sanoa tällä huikealla muutaman yön kokemuksella. :P

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tassuhoitoa 5kk ikäisenä. Ei selkeästi tarvinnut enää yöllä ruokaa. Ei itkutellu öisin, sattui vaan heräämään. Jos olis ollu nälkä ni olisin vielä tuolloin syöttäny.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tyttö lopetti yöllä syömisen vaan ihan yhtäkkiä reilun 4kk ikäisenä. Pari kertaa yössä herää vieläkin, mutta tutin suuhun saatuaan jatkaa unia. Syö illalla viimeisen kerran klo 20 pintaan ja aamulla onkin 6.30-7.00 nälissään hereillä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä lopetettiin yösyötöt n.7,5kk iässä, kun ei pojat enää kyllä nälkäänsä maitoa juoneet. Lopetus ei tapahtunut poikien aloitteesta, vaan itse päätiin lopettaa tarjoilun öisin. Pojilla oli tapana vain litkiä (tai minulla tapana antaa) pieniä maitomääriä pitkin yötä. Syötöt olis voinu jättää jo aikaisemminkin pois, koska se vei vain yhden yön päästä maidosta eroon. Heräilyt ei kyllä loppuneet, mutta pelkkä tutti alkoi riittään rauhoitteluun maidon sijasta. Jos olisin tiennyt, kuinka helpolla yömaidosta pääsi eroon, en olisi todellakaan odottanut näin pitkään :D

Edited by heijo

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pikkusen reilu 6 kk ikäisenä lopetin yösyötöt. Kun tutilla tuli uni uudelleen niin maitoa ei enää annettu.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Yösyötöt saa olla luvan loppu nyt. Kaksi yötä mennyt hyvin, tutti on riittänyt, eikä enempää itkuja ole ollut. Tähän asti ongelmana on ollut se kun en herää kun nostan pojan sängystä viereen ja tissi suuhun. En siis muista että olisin herännyt. Nyt yritän pitää ajatukset siinä etten tissiä anna. rolleyes.gif Pojalla nyt ikää himpun vajaa 8kk:a.

Share this post


Link to post
Share on other sites

7kk iässä lopetettiin yösyötöt, koska syöttöjä alkoi olla taas keskimäärin kolme yössä. Mies piti unikoulua ja nukuin itse neljä yötä toisessa huoneessa. Hyvin meni ja sen jälkeen tytölle on tutti riittäny yöllä. Päivällä syödään nyt tissiä paremmin kuin aiemmin. Selvästi tajuaa ettei sitä yöllä tipu. Annetaan illalla viimeisenä puuro ja aamulla ensimmäisenä eikä tyttö siinä välissä edes hamua tissiä. Aamuisin ei ole erityisen nälkäinen kuitenkaan vaan ihan rauhassa tehdään aamutoimet ja aamupala, ja neiti vaan höpöttelee hyväntuulisena.

Edited by Del

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä yösyötöt loppui 7 kuukauden iässä. Mies piti unikoulun ja samalla pikkuneiti siirtyi omaan huoneeseen. Noin viikko meni, että neiti ei enää heräillyt aikaisempina "ruoka-aikoina" yöllä. Sen jälkeen huoneessa on tarvinnut käydä lähinnä vaan jos neiti on ollut kipeänä laittamassa tuttia suuhun.

Share this post


Link to post
Share on other sites

4 yötä on nyt menny neidillä ilman pulloa..ollaan siis nukuttu vähintään 9h putkeen. Ikää nyt on 2,5kk et saa nähdä kuinka kauan jatkuu vai pitääkö vielä alkaa tankkailemaan yöllä kun aktiviteetit lisääntyy :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Yösyöttöjen lopettamista on kokeiltu lapsen ollessa kahdeksan, kymmenen ja kahdentoista kuukauden ikäinen, ja vasta nyt 15 kuukauden iässä näyttäisi siltä, että pääsemme yösyötöistä eroon. Varhaisaamiaiselle (aikaisintaan kello viisi) poika pääsee yhä sängystään imetykselle ja jääkin väliimme/viereeni nukkumaan vielä 2-3 tunniksi.

 

---

 

Pojalla on ilmeisesti lievä maitoallergia ja mahdollisesti siitä johtunut refluksi, eli on tähän asti vaatinut imetystä huonoa oloaan helpottamaan. Olemme olleet kohta pari viikkoa maidottomalla ruokavaliolla, mikä on ilmeisesti auttanut yösyöttöjenkin lopettamisessa.

Edited by rouva Tossavainen

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lisätäämpä että esikoinen luopui yöpullosta ollessaan 1v4kk kun muutimme isompaan asuntoon ja poika sai oman huoneen. Lopetti samaan syssyyn myös iltamaidon.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now