Kuppeli

Korvatulehdus

226 posts in this topic

Nostelin eilen ketjua, meillä kun nyt kärsitään korvatulehduksista.

Lukaisin pikaisesti läpi, enkä ihan samanlaisia tarinoita löytänyt kuin meidän neidin kohdalla, mutta samanlaisia tuntemuksia kylläkin.

 

Tilanne siis se, että Nupulla alkoi n. 1 vuoden iässä korvatulehdus niin, että neiti joutui sairaalaan, koska tulehduksen yhteydessä tuli niin pahoja hengitysvaikeuksia.

Eka korvatulehdus oli siis syyskuussa oikeassa korvassa, toinen lokakuussa vasemmassa, ja nyt marraskuussa kolmas tulehdus on taas oikeassa korvassa.

Antibiootit on määrätty joka kerta, mutta nyt tämän toisen ja kolmannen tulehduksen kohdalla neidille on tullut niistä allergisia oireita. Ilmeisesti siis sulfa eikä penisilliini käy.

 

Putkituksista puhuttiin jo nyt tämän kolmannen tulehduksen yhteydessä. Fiilikset on ristiriitaiset, vasta oltiin sairaalassa mahalaukun tähystyksessä ja silloin nukutettiin.

En tiedä millainen toimenpide tuo putkitus kaiken kaikkiaan on mutta en haluaisi olla taas kiusaamassa lasta. En myöskään haluaisi jatkaa näitä antibiootti"kokeiluja" ,kun neiti tuntuu olevan kovin allerginen.

Taustalla siis maitoallergia, tällä hetkellä käytössä yhteensä 10 ruoka-ainetta.

 

Tämä kolmas tulehdus todettiin viime viikon perjantaina, pari päivää oli jo kuumeetonta, nyt kun vaihdettiin antibioottikuuri, neidillä on taas lämpö nousussa.

Ei tässä auta muuta kuin nyt vaan odotella ja katsella mihin suuntaan ollaan menossa, vaikka uuvuttavaahan tämä toki on.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onko joku kokeillut homeopaattisia? Meillä neidillä on nyt ekaa kertaa korvatulehdus ja tietty molemmissa korvissa. En haluaisi antibiootteja ruveta syöttämään ja mietinkin nyt josko kokeilisin vaihtoehtoisia. Tietty nyt on kuuri päällä mutta jos seuraavaa ei tarvitsisi ikinä tai pitkään aikaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mua kiinnostaisi kanssa jokin luontaistuote, mutta uskaltaako moniallergikolle?

Kaikki vinkit otetaan tietenkin vastaan :girl_smile:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onko joku kokeillut homeopaattisia? Meillä neidillä on nyt ekaa kertaa korvatulehdus ja tietty molemmissa korvissa. En haluaisi antibiootteja ruveta syöttämään ja mietinkin nyt josko kokeilisin vaihtoehtoisia. Tietty nyt on kuuri päällä mutta jos seuraavaa ei tarvitsisi ikinä tai pitkään aikaan.

 

Homeopaattisilla lääkkeillä ei ole mitään todistettua tehoa, mikä on tietysti luonnollista kun niissä ei mitään vaikuttavaa ainettakaan ole. Ennemmin kannattaisi sitten kokeilla ns. "watchful waiting" -linjaa joka on nykyisten virallisten hoitosuositustenkin mukainen, eli jos tulehdus ei ole ihan hurjan raju (=märkäinen ja pullottava) niin seurataan tilannetta pari päivää kipulääkkeen kanssa ja arvioidaan tilanne sitten uudelleen. Suuri osa korvatulehduksista kun paranee ihan spontaanisti, mutta etukäteen on vaikea sanoa kuka sen antibiootin tarvitsee joten korva pitäisi aina tutkia uudelleen parin päivän sisällä jos antibiootittomalle linjalle lähdetään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tässä ihan tuoreinta tietoa aiheesta:

 

"Antibiootteja suositellaan edelleen lasten välikorvatulehdusten hoitoon, vaikka tutkimusten mukaan niistä hyötyy vain osa lapsista. Heilläkin lääkitys lähinnä lyhentää oireita ja saattaa aiheuttaa haittavaikutuksia.

 

Tuoreen meta-analyysitutkimuksen mukaan sadasta välikorvatulehdusta potevasta lapsesta 80 paranee kolmessa päivässä ilman lääkitystä. Jos heitä kaikkia lääkitään antibiooteilla, parantuneita on 12 enemmän, mutta vastaavasti 3–10 lasta saa lääkkeistä ihottuman ja 5–10 ripulin. Eri antibiootit eivät eronneet vaikutuksiltaan.

 

Suomalaissuosituksissa antibioottien teho välikorvatulehdukseen myönnetään vähäiseksi, mutta korvatulehdus kehotetaan silti hoidettavaksi pääsääntöisesti antibiootilla, jos äkillisen välikorvatulehduksen diagnoosi on riittävän varma.

 

Lääkitystä ei kuitenkaan ole pakko aloittaa. Tällöin lapsen korvat tutkitaan uudelleen 2–3 päivän kuluttua, jos oireet eivät ole selvästi vähentyneet.

 

Mahdollisesti antibiooteista on enemmän hyötyä alle kaksivuotiaille, molemminpuolista tulehdusta poteville ja lapsille, joiden tärykalvo vuotaa.

 

Tulokset julkaistiin Yhdysvaltojen lääkäriliiton JAMA-lehdessä."

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä ajattelin (jos tarve vielä tulee) meidän moniallergikolle jättää ab-kuurin ottamatta alkuun. Meillä edellinen kuuri veti mahan huonoon kuntoon ja sekoitti sopivien ruoka-aineiden pakan. Jotkut suosittelevat hopi-kynttilöitä (itse en tiedä tästä yhtään mitään) tai valkosipulia korvatulehdukseen. En ole tähänkään perehtynyt, mutta jonkunlainen "vanhankansan konsti" tuo on. omasta lapsuudesta muistan, kun kavereilla oli joskus sipulia/valkosipuliakorvassa pumpulin alla. Tosin pienet lapset saattaisivat kyllä kaivella spulit ja pumpulit pois :girl_haha: .

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meilläkin on nyt se tilanne että putket on liikkunut ja mennyt tukkoon ja lääkäri ei osannut sanoa että johtuuko korvan punaisuus siitä että putket ovat liikkuneet vai korvatulehduksesta. Mennään siis alkuviikosta uudestaan lääkäriin. Putkituksesta on puoli vuotta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä oli pojalla nyt sitten 19. korvatulehdus viime viikolla. Ja on tosiaan sen 19 ab-kuuria siis syönyt. Kahdet putket laitettu ja kitarisat leikattu. Kait tähän auttaa sitten aika viimeistään.

 

Meillä poika syö päivittäin monivitamiinitabun, omega3:sta ja gefilustabun. On syönyt jo ainakin 1,5 vuotta. En tiedä, onko ne auttaneet. Viimeisen vuoden aikana on ollut vain muutamia tulehduksia. Mutta toisaalta, suurin apu lienee ollut noista putkista ja kitarisojen poistosta...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on syyskuusta saakka ollut jatkuva korvatulehdus, 6 antibioottia syöty nyt vajaassa 2 kuukaudessa. Lähete on putkitukseen ja kitarisojen ja nielurisojen leikkaukseen. Ensi viikolla mennään Hyksiin konsultointiin ja sitten varmaan saadaan tuo leikkaus-/putkitusaika.

Nyt on viikko syöty estolääkettä ja en oo kyllä ihan varma onko siitä ollut apua. Kovasti tuo tuntuu taas korviaan kaivelevan.

 

Me on nyt annettu multivitan lisäksi aina erillinen d-vitamiini tabletti ja ainakin kaikki muut taudit on nyt pysyneet loitolla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tässä artikkeli uusimmasta tutkimustiedosta liittyen lasten välikorvatulehduksiin:

 

Antibiootti puree lasten korvatulehduksiin

 

Tuoreen tutkimuksen mukaan antibiootti on tehokas hoito silloin, kun välikorvatulehduksen diagnoosi on varma.

 

– Tämä on merkittävä tieto. Aiemmat tutkimukset ovat antaneet hieman epäselviä vastauksia, lääketieteen tohtori, lastentautien erikoislääkäri ja Turun yliopiston lastentautiopin kliininen opettaja Aino Ruohola kertoi.

 

Ruohola toimi johtajana turkulaisessa työryhmässä, joka selvitti kolmivuotisen tutkimuksensa aikana antibiootin vaikutusta äkillisen välikorvatulehduksen paranemiseen. TYKSin lastenklinikan Pikkunorsu-tutkimukseen osallistui yhteensä yli 700 alle kolmevuotiasta lasta, joista yli 300:lla todettiin äkillinen välikorvatulehdus.

 

– Mittasimme hoidon epäonnistumista oireilla ja korvalöydöksillä. Antibioottia saaneilla hoito epäonnistui vain joka viidennellä ja lumelääkettä saaneilla lapsilla lähes puolella, Ruohola esitteli tutkimusryhmän tuloksia.

 

 

Hoidon perustana huolellinen tutkimus

Tutkimustulosten arvellaan vahvistavan käytössä olevia lasten äkillisen välikorvatulehduksen hoitosuosituksia Amerikan mannerta myöten.

 

– Koko hoidon perustana on korvien tarkka tutkiminen. Antibioottihoito tulee aloittaa vasta, kun välikorvatulehduksen diagnoosi on varma, Ruohola painotti.

 

– Lääkäreiden on tärkeää seurata bakteerien vastustuskykyä. On tärkeää käyttää antibiootteja, jotka tiedetään tehokkaiksi.

 

Äkillinen välikorvatulehdus on tavallinen flunssan seuralainen pienillä lapsilla, eikä sitä voi Ruoholan mukaan erottaa flunssasta pelkästään oireiden perusteella.

 

 

Antibioottihoidolla myös haittavaikutuksia

Ruoholan mukaan antibioottikuuria ei kannata syödä varmuuden vuoksi, sillä kaikilla antibiooteilla on sivuvaikutuksia.

 

– Antibiootti ei vaikuta ainoastaan hoidon kohteessa, vaan kaikkiin elimistön bakteereihin, myös suolistossa. Tutkimustemme mukaan noin puolella antibioottia saaneella lapsella uloste oli löysää. Myös ihottumaa saattaa esiintyä.

 

– Antibioottihoidon pahin haittavaikutus on bakteerissa kehittyvän vastustuskyvyn tehostuminen. Bakteerit pystyvät muuntautumaan niin, etteivät antibiootit pysty niitä tappamaan, Ruohola kertoi.

 

 

Antibiootti ei korvaa kipulääkettä

Tutkimuksessa kannustettiin käyttämään kipulääkitystä ennen hoitoon hakeutumista.

 

– Kipua lieventäviä lääkkeitä kannattaa antaa jo siinä vaiheessa, kun epäilee korvatulehdusta. Esimerkiksi puuduttavat korvatipat ovat tehokkaita ja turvallisia.

 

– Kipulääkkeet eivät vaikuta lääkärin diagnoosiin, ja niitä tulee antaa aina myös antibioottikuurin aikana, Ruohola muistutti.

 

Turkulaistutkimuksen kanssa julkistettiin samanaikaisesti amerikkalainen tutkimus samasta aiheesta. Tulokset esiteltiin maailman arvostetuimmassa lääketieteen lehdessä, The New England Journal of Medicinessä torstaina 13. tammikuuta.

 

Diagnostiikkaa parannettava

– Suomalaisista 1–2-vuotiaista lapsista 60 prosenttia saa vähintään yhden antibioottikuurin vuodessa. Tässä tutkimuksessa käytettiin pitkälti niitä hoitosuosituksia, joita meillä on jo noudatettu, kertoi Turun yliopiston bakteeriopin professori Pentti Huovinen, joka on äkillisen korvatulehduksen Käypä hoito -suosituksen laatineen työryhmän jäsen.

 

Huovisen mukaan antibioottihoito on Suomessa hyvällä tolalla, mutta diagnostiikkaa pitäisi parantaa.

 

– Jokaisella lääkärillä pitäisi olla perusvälineet diagnoosin tekemiseen. Meidän tulisi kiinnittää enemmän huomiota myös tulehdusten ehkäisyyn, sillä bakteerien vastustuskyky paranee koko ajan.

 

– Pienten hoitoryhmien suosiminen on tärkeää taudin ehkäisyssä. Meillä on 2,5 kertaa enemmän välikorvantulehduksia suurissa päivähoitoryhmissä pienempiin ryhmiin verrattuna, Huovinen kertoi.

 

 

 

Aleksi Rajamäki (Turun Yliopiston verkkolehti, 16.1.2011)

Edited by Adelita

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä putkitettiin eilen korvat ja samalla lähti risat.

Onko moni hakenut sitä vammaishoitorahaa tulehduksiin/saanut sitä? Meitä kehotettiin sitä hakemaan,soitin jo eilen sitten Kelalle ja kyselin siitä ja ainakin se virkailija oli ihan positiivinen sen suhteen että sitä saadaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Mä kuulen tuosta vammaishoitorahasta ekaa kertaa, milloin sitä pitäisi siis hakea? Siis silloin kun putkitetaan ja leikataan kitarisat? Liittyykö se jotenkin sairaslomaan vai kulukorvauksiin vai mihin?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Soitin asiasta uudelleen kelalle ja tiedustelin kriteerejä tuolle.Eli kyse on tästä

http://kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/180701083327EH?OpenDocument

Ja virkailija sanoi,että sen alimman tason mukaan saa jos lapsen sairastelu(korvatulehdukset) on olleet toistuvia.Selitin vielä että meidän loppusyksy meni niin että käytiin n.3-4 viikon välein lääkärissä kun poika oli koko ajan sairaana.Sanoi,että tuo kyllä hänestä riittää ja kannattaa tukea hakea. C-lausunnon tarvitsee lääkäriltä ja tukea voi hakea puolenvuoden ajalta takautuvana.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Korvat putkitettu helmikuun lopussa, ja tänään saatiin eka antibioottikuuri korvatulehdukseen :hysteric:

Mä en enää jaksa, tää tuli taas kerran kun kokeiltiin uutta ruoka-ainetta eli perunaa, kokeiltavia ruoka-aineita on vaikka kuinka, kiva jos jokainen altistus päättyy aina korvatulehdukseen :girl_sad:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyselenpä nyt asiaani täällä, vaikka meillä ei putkia korvissa (vielä) olekaan...

 

Eli tytteli 2v3kk on sairastellut joitakin korvatulehduksia, ei mitään kierrrettä kuitenkaan, mutta ehkä yhteensä 4 tulehdusta ollut. Nyt viime keskiviikkona silmät rähmi ja torstaina sai silmätulehduskuurin, ja silloin torstai-aamuna lääkäri totesi että korvat on ok. Perjantaina vasta nousi kuume ja pe-la yö oli kamalaa kuumetta, aamulla taas parempi. La päikkäreiden jälkeen 39,5 kuumetta ja ruoka ei maistu ollenkaan, yleensä syö hyvin. LA illalla päivystyksessä sitten molemmat korvat todettiin tulehtuneeksi ja saatiin amorion (vai amoxin) lääkkeet. Penisiliinin lisäksi syötetty kokoajan pamol f kuumeen alentamiseen. Nyt siis syönyt penisiliiniä la kerran ja su ja ma kaksi kertaa päivässä...

Kysymys kuuluu kauanko vielä odottelen että kuume loppuisi ja tyttö alkais syödä ruokaa?? Tänään illalla edellleen 38.8 kuumetta. Eikö kahden päivän penisiliini jo pikkuhiljaa ala helpottamaan oloa ja tiputtamaan kuumetta pois ja ruokakin maistuisi. (ainakin edellisissä tulehduksissa on jo päivän lääkitys auttanut oloa huomattavasti..) Ja meillä ei yleensä saa herkkuja mielin määrin niin nyt ollaan annettu syödä keksejä ja suklaavanukkaita, kunhan jotain söisi, mutta kun ei syö!!!!! :hysteric:

 

Ja ihmeelinen juttu oli se että sunnuntaina tytön käteen ilmaantui niinkuin nokkosen polttamia, mutta 30min niin jälkiä ei enää näkynyt... Samat paukamat tuli myöhemmin hetkeksi toiseen käteen, mutta katosivat.. Ja sama juttu vielä illalla kasvoissa??

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lovelyn nokkosen polttamat jäljet kuulostaa nokkosrokolta, eli olisi tullut lääkkeestä. Olen kuullut, että monella tuo Amorion lehauttaa ihon juurikin tuollaiseksi. En tiedä olisiko turvallisinta keskeyttää kuuri ja käydä lääkärissä uudelleen. Varsinkin, jos kuumetta vieläkin.

 

Meidän pojalla (ikää 4,5kk) on ollut jo 2 kertaa korvatulehdus. Vähän epäilen taas, että onko lääkkeet edes tehonneet, koska poika on edelleen kärttyinen ja nukkuu päivällä huonosti. Ens viikolla kontrolli. Toivottavasti tästä ei kehkeydy kierrettä!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Penisiliiniallergia on aika yleinen, jos nokkosihottumaa tulee, niin kuuri tulee keskeyttää. Nää sekä lääkärin että farmaseutin neuvot. Itsellä alkoi allerginen reaktio tolla ihottumalla ja päättyi kurkun turpoamiseen. Varovaisuutta siis.

 

Muoks. muistakaa siis pyytää myös toinen kuuri tilalle, muutenhan se vaiva ei katoa ;)

Edited by Fungus

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jos tulee lääkekuurin aikana jotakin ihoreaktiota, kannattaa ottaa yhteys lääkäriin.

Meidän neiti on nyt tutkimuksissa, kun kaikista muista paitsi yhdestä ab-kuurista tulee jotakin iho-oiretta :girl_sigh:

 

Sen pidemmälle ei olla uskallettu kokeilla ettei käy kuin Funguksella, lääke on lopetettu siis ekan pillerin jälkeen kun heti on tullut oireita.

 

Neidin korvatulehdus meni siihen pisteeseen että eilen piti käydä tk:ssa ja lekuri sitten imi sita mätaä pois. Tänään pitää mennä uudestaan, tosin en ole varma, tarviiko imeä, koska korva oli jo paljon parempi. Ainoa ongelma on se ettei lääkäri eilen nähnyt sitä vasemman korvan putkea, se on kuitenkin ollut siellä vielä viime to ja pe, mutta nyt oli sitten "kadonnut".

Toivottavasti löytyy tänään, minä en poistu ennenkuin se on löydetty :grin:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kävimme eilen lääkärissä ja lääkäri tutki korvat ja sanoi että on paranemaan päin ( tosin hän ei tehnyt sitä korvatulehdusdiagnosia) mutta sanoi että oikea korva jota tyttö aristi enemmän näytti nyt paranemaan päin.

 

lääkäri tarkisti painon ja lääkkeen oikean annoskoon, kaikki on ok. Määräsi Pronaxen (?) kipulääkettä ja viimeyö menikin paremmin, edelleen ei kyllä kovin syö ruokaa, yleensä on kova tyttö syömään, ei edes suklaavanukkaat kelpaa!!

 

Nuo nokkosrakkulat siis oli ja meni, ne kesti vain joitakin kymmeniä minuutteja, niistäkin mainitsin lääkärille mutta sanoi ettei ne ole lääkeallergiaa kun katosivat niin nopeasti ???

 

Seurataan tilannetta...

 

Suuri kiitos kaikille kommenteista!!!

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ meillä oli reilu kk sitten eka korvatulehdus ja ruokahalu katosi ja pysyi poissa aikas monta päivää. Tyttö ei meinannu myöskään juoda ja kuumetta oli se 39. Oiskohan se ruoka alkanu maistumaan pikkuhiljaa paremmin sit sen jälkeen ku lääkekuuri loppu. Meillä oli 7 päivän Amorion kuuri. Ja kipuun pronaxen.

Saatiin tyttö syömään sillai että leikkasin lehdistä jotain kuvia ja sit tyttö liimaili niitä ruokailun aikana paperille. Tälläin askartelu kun on huippujuttu :)

 

Niin ei meilläkään kelvannu ees mikään herkku, mutta kun kyläili iskän kaa naapurissa niin oli syöny ison mokkapalan ja ison mukin maitoo ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä nuorimmaisella oli hankala korvatulehduskierre (ja myös muita infekioita) putkituksesta huolimatta ja poika sai vammaistukea. Käsittääkseni sitä voi saada, jos vuodessa on max. 1-2 tervettä kuukautta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nuo antibioottiallergiat kannattaa kyllä aina varmistaa verikokeella (mielellään parin kk kuluttua reaktioista) koska etenkin amoksisilliini aiheuttaa herkästi ihon lehahtelua tiettyjen virusinfektioiden yhteydessä eikä silloin ole allergiasta kyse.

Edited by Angervo

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä esikoinen oli jatkuvasti korvatulehduksissa alle vuoden ikäisestä asti.Omalääkärimme sanoi, että sitten kun neiti täyttää 2v, niin ne helpottavat.Enpä tuota uskonut silloin, mutta niin vain kävi. Ilmeisesti suurinpiirtein siihen asti korvakäytävät/korvatorvi ovat vielä niin ahtaat, että helposti tulehtuu..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä nuorimmaisella oli hankala korvatulehduskierre (ja myös muita infekioita) putkituksesta huolimatta ja poika sai vammaistukea. Käsittääkseni sitä voi saada, jos vuodessa on max. 1-2 tervettä kuukautta.

Millä perusteilla tälläistä tukea voi saada? Antaako kela tietoa, jos soittaa? Vai pitääkö itse osata kysyä ja vaatia?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now