pipa

Masennus

85 posts in this topic

Siinähän se, että tämä "masennus" johtuu siitä, ettei varsinaista sairauttani pystytä hoitamaan, ainakaan tällä hetkellä.

Eri asia jaksanko oikeasti odottaa niin kauan että oikea hoitomuoto löytyy. Tai missä kunnossa mahdan silloin olla, kun nytkään ei ole paljoa kehumista fyysisessä kunnossa.

Minulla on ollut sairaus jo kauan, todella kauan, en edes muista enää kauanko.

 

Minulle on kokeiltu monenlaista lääkitystä, mutta mikään ei tunnu sopivan tai auttavan niin paljon, että lääkitystä kannattaisi jatkaa. Lääkkeet maksavat paljon, eikä tässä perheessä rahaa ole liikaa. Välillä on täytynyt valita omien lääkkeiden ja lasten ruoan väliltä, olen silloin valinnut ennemmin ruoan kuin lääkkeet. Onneksi nuo tiukimmat ajat ovat nyt takanapäin, ja toivottavasti ei tarvitse tuollaiseen tilanteeseen enää joutua.

Mutta kyllä se tuntuu jos apteekkiin kantaa monta sataa euroa kuukaudessa, sairaalreissujen, taksimatkojen sekä sairaalassa vietetyn ajan lisäksi.

 

Eräällä tuttavalla on myöskin parantumaton sairaus, mutta hänellä elämä tuntuu sujuvan tällä hetkellä suht mallikkaasti, koska lääkitys on kohdillaan eikä tauti oli juurikaan pahentunut.

 

Mielenterveyspuolelle on hirmu pitkät jonot, joten sitä kautta on vaikea saada apua. Yksityistä voisi miettiä, sekin taas sitten maksaa ja kuten yllä tuli todettua, tämä sairastelu on jo nyt vienyt kaiken ylimääräisen.

 

Mä olen koko sairauteni ajan kuullut voivottelua, joten todennäköisesti sitten jatkuisi siihen tyyliin, että tuokin vielä. Miten voi yhdelle ihmiselle käydä aina jotain. Huoh. Ei ole sekään kivaa.

 

Miehelle tuossa juttelin, että laskeskelin kipulääkkeitäni mihinhän ne riittäisivät, saiskohan niillä hengen pois.

Luulen,että nyt taisi ekan kerran tajuta, että olen tosissani, koska ei suostunut lähtemään yhteen tapaamiseen tänä iltana vaan perui sen. Mies myös meinasi viedä minut sairaalaan, mutta se on hieman hankalaa tänään sunnuntaina. Katsotaan miten huomenna sujuu.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kävin lääkärissä tänään ja aika suorin sanoin kerroin etten jaksa enää, olen jopa harkinnut itsemurhaa, koska en enää kestä.

Sain liudan puhelinnumeroita, joihin voi soittaa maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 10-11 ja varata ajan.

En minä jaksa sellaista. Onko oikeasti niin ettei saa heti just nyt apua silloin kun tarvitsee?

 

Mies oli kanssani ja kerroin hänelle siellä sairaalan käytävällä miltä minusta tuntuu. Mies sanoi sitten hiljaa, että sinä todellakin tarkoitit sitä lääkejuttua. Niinpä. Mies hankki erään tuttavansa kautta nyt akuuttipuhelinnumeron, jossa on 24h päivystys. Se on tuossa lähikaupungissa ja varmaan menemme sinne yhdessä. Olen erittäin helpottunut siitä että sain miehen ymmärtämään, mutta näitä kipujahan ei mikään poista.

 

Sain uuden lääkereseptin kouraan, sen vaikutus alkaa tehota noin kahdessa viikossa. Minusta päiväkin tuntuu pitkältä ajalta, miten kummassa jaksan kaksi viikkoa? Ja kun varmuutta ei ole siitä auttaako se lääke.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Unnu, luin ja haluan kirjoittaa, että toivottavasti saat tuolta päivystyksestä apua. Kovasti voimia!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Unna: Toivottavasti saat apua!

 

Minä sain apua työterveyden kautta. 3 kertaa kävin psykologin juttusilla. Enempää ei firma maksa / vuosi. Pääsin onneksi yhdelle kurssilla, joka tuli oikeaan aikaan ja oikealta henkilöltä. Sain kurssilta paljon apua ja työkaluja kestää omaa ahistumista. En ole piiiiiiitkään aikaan ajatellut mitään itsetuhoista enkä itkenyt ilman mitään syytä. Auttaa kun nykyään parisuhteessa menee paremmin ja olen taas rakastunut mieheeni ja tuntuu, että hän minuun. Lapset kasvaa ja sekin helpottaa oloa.

 

Nyt on näin ja näillä mennään! Voimia risukasaan. Kyllä se päivä paistaa sinnekin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sain apua, viimeinkin jotakin, vaikka vaikeaa oli. Tuosta kriisiavusta ei ole hyötyä, koska sieltä ei saa apua ilman maksusitoumusta.

Tuli mieleen se liikemies joka murhasi jokin aika sitten perheensä ja sitten itsensä, kun ei ollut jotain paperia eikä päässyt hoitoon.

Minulla nyt ei ole sellainen olo, että tekisin jollekin muulle jotakin, itsetuhoisuus johtuu ihan näistä kivuista.

 

Olen ollut terveyskeskuksessa yötä, nyt pääsin kotiin, kun en kestä sielläkään roikkua.

Aamulla menen vielä hakemaan kipulääkettä ja sitten menemme miehen kanssa toisen kunnan kriisipalveluun, sinne pääsi jo huomenna ja sinne saivat järjestettyä minulle sen maksusitoumuksen, kun taas tuohon lähelle olisi päässyt vasta ensi viikolla. Todellista kriisiapua...

 

En olisi saanut apua, jos en olisi pyytänyt työkaverilta sitä. Työkaverilla oli suhteita, joiden kautta sain apua. Taidan jäädä kiitollisuudenvelkaan, jos tämä vyyhti alkaa tästä nyt purkautua. Toisaalta harmittaa niiden puolesta, joilla ei ole suhteita, mites heidän käy?

 

Mies sanoikin, että jos olisin istunut jonkun talon katolla ja uhannut tappaa itseni, olisin jo kuollut, kun apua ei todellakaan saa :girl_sad:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Se pahin pelkoni eli voivottelu sitten alkoi :girl_cry:

 

koen siitäkin sitten syyllisyyttä, ihan niinkuin tämä tilanne olisi jotenkin omaa syytäni.

Olen ollut tänään kriisipalaverissa ja saamme miehen kanssa apua ensi viikolla. Mies ei edelleenkään ole täysin kärryillä missä mennään, tai sitten hänen vaan täytyy ottaa rauhallisesti että jaksaisi kannatella nyt meitä molempia.

 

Olisivat laittaneet minut osastolle, mutta en minä kestä katsella muita ihmisiä, en jaksa kuunnella muiden murheita kun omissakin on ihan tarpeeksi. Sain kyllä numerot joihin voi soittaa viikonlopunkin aikana ja sieltä osaavat nyt sitten neuvoa minne seuraavaksi voisi ottaa yhteyttä.

Onneksi tuolla ei kuitenkaan ollut sellaista pakottamisfiilistä, töissäkin saan jatkaa, mutta hieman kevennetyllä viikolla.

 

Mies halasi minua ja sanoi, että kyllä tästä selvitään mutta en minä ole ollenkaan varma siitä asiasta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tuli sitten yritettyä itsemurhaakin, kun vointi oli niin kovin huono, tuli takapakkia monenkin asian takia.

Ja lisää oireita sen varsinaisen sairauden takia.

 

Nyt on kuitenkin sellainen olo, että ihmettelen miten olen voinut yrittää tappaa itseni? Miehelle en ole pystynyt kertomaan asiasta.

Olen nyt hoidossa ja kaipa tämä elämä tästä vielä voittaa. Ilman lapsia ja miestä en kyllä jaksaisi.

 

Onneksi tuo pelkäämäni voivottelukin on jäänyt hieman vähemmälle. Itsemurhayrityksestä ei tiedä kukaan muu kuin hoitohenkilöstö, osan mielestä minun pitäisi kertoa asiasta myös miehelle, osan mielestä ei. Mutta on se vaan tosi vaikeaa, joten en taida saada sanotuksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Unnu, paljon voimia sinulle. Usein kuulee että itsemurhayritys ikäänkuin nollaa tilannetta eli sen jälkeen olo ei ole enää niin paha että uskoisi yrittäneensä. Niin tai näin, toivottavasti saisit nyt kunnollista apua.

Share this post


Link to post
Share on other sites

unnulle jaksamista.

 

Itselläni on masennushistoriaa takana. Nyt olen pääsemässä irti mielialalääkityksestä. Pelottaa vaan miten käy kun vauva syntyy. Iskeekö synnytyksen jälkeinen masennus. On muuten hurjaa kuinka paljon helpommin pienten lasten äidit saavat apua. Itse sairastuin masennukseen kun nuorimmainen oli 2-vutias. Apuja ei ollut tarjolla koska tilanteeni ei ollut tarpeeksi paha. Lääkityksen sain, ja pari kertaa kävin juttelemassa sairaanhoitajan kanssa. En kyennyt opiskelemaan ja olin sairaslomalla puoli vuotta. Nyt tilanne on parempi. Jaksan paremmin, mutta huomaan vaipuvani välillä synkkyyteen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nyt on kolmas itsemurhayritys takana. Tuli sitten keikka ihan teholle saakka ja pari päivää katosi ihan omasta elämästä, olin kaiketi koko sen ajan tajuton.

Miehen kanssa ollaan sitä mieltä,ettei tuolla osastolla roikkuminen auta, koska ongelmat ovat kuitenkin fyysisellä puolella eli kivut ovat ihan kamalat.

 

Tiedän, että pitäisi vaan jaksaa ihan lastenkin takia, mutta kyllä se vaan välillä páäsee unohtumaan, kun kivut ovat kovat :(

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now