Mirjami

Montako nimeä?

283 posts in this topic

Kolme nimeä tytölle on tulossa, tosin vielä on hieman epäselvää mitkä ne nimet ovat! :D

Jonkunlainen ajatus jo on ja jos ajatuksen mukaan mennään niin kaikki nimet ovat meistä vain kivoja. Suvun nimet jää siis ilmeisesti käyttämättä, vaikka alunperin ajattelin, että olisi ihana antaa esim. mun kolmas nimi tytölle. Lukkoon nimeä ei kuitenkaan ole vielä lyöty joten tuo mun nimikin saattaa vielä loppujen lopuksi tytöltä löytyä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

olemme ajatelleet antaa lapsille kolme nimeä. Meillä itsellä on molemmilla "vain" kaksi nimeä. Minun etunimeni on 2-osainen. Omana etunimenäni olen aina käyttänyt nimeni ekaa osaa :) Meistä kolme nimeä sopii, kun nimet sointuvat kivasti yhteen. Toki kahdella nimellä saa yhtälailla kivat yhdistelmät. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meille tulee Pojulle kolme nimeä. Oltiin jo ajat sitten sovittu, että jos tulee poika, ni toiseksi nimeksi tulee Isännän ja hänen isänsä toinen nimi. Se ei kuitenkaan ihan suoraan sopinut meille mieluisimman nimen kanssa, joten laitettiin yksi nimi (mun isän nimi) väliin ja yhdistelmästä tuli täydellinen :girl_pinkglassesf:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei mitään suurta ja ihmeellistä syytä, mutta mulle on aina ollut selvä, että 3 nimeä haluan antaa penskoilleni, jos sellaisia joskus saan. Ja nimiähän on sitten mietitty tietenkin sieltä yläasteelta asti. :pupu_1: (On muuten aika eri lempparinimet nykyään kuin silloin. Niitä listoja on niin superhauska katsoa, mistä nimistä on silloin tykännyt. Joitain kestosuosikkeja näyttää olevan kuitenkin ja saattaa edelleen päätyä lapselle nimeksi. Aika näyttää.) Nyt, kun raskautta on jäljellä vielä melkein 7kk, niin aika lailla on päätettynä jo. Jotain muutosta toki vielä saattaa tulla, mutta aika lailla ollaan samoilla linjoilla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kolme nimeä, joiden yhteensopivuus on tarkkaan mietitty, kutsumanimenä on eka nimi eikä mikään ole yhdysnimi. Annamme nimet mahdollisille tuleville lapsillemme samalla periaatteella.

 

Minulla ja miehellä on molemmilla kaksi nimeä, tyypilliseen suomalaiseen tapaan siten, että eka nimi on kaksi- ja toka nimi kolmitavuinen (tyyliin Maija Johanna).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on molemmilla tytöillä kaksi nimeä. En oo halunnu kolmee ja jo kahen nimen keksimiseen ja miettimiseen meni aikaa ja oli vaikeeta. Eikä mun mielestä meijän tyttöjen nykyisiin nimiin edes sopis se kolmas. Ja muutenkin mielestäni kaksi nimee on parempi kuin kolme :grin:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä vauvalle tulee kolme etunimeä. Meillä vanhemmillakin on molemmilla kolme.

Ehkä, jos jotkut kaksi nimeä tuntuvat erityisen sopivilta ja "ytimekkäältä", voitaisiin jättää kahteenkin.

Yksi nimi on omasta mielestäni liian vähän. Tähän vaikuttanee se, ettei isoäidilläni ole kuin yksi etunimi ja hän jaksaa vielä kasikymppisenäkin valittaa asiasta, jos se jotenkin puheeksi tulee (hänen veljillään oli molemmilla kaksi nimeä). :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Mur! Just tuollasesta tyttöjen "sorsimisesta" en tykkää! :angry: (Siis tämä isoäidin tapaus.) Minulla ja meidän suvussamme on yleisesti kaksi nimeä per nokka, mutta miehelläni on kolme. Mikäli nimeämispuuhissa joskus ollaan, kyllä se vaan kolmeen menee. On niin hyviä yhdistelmiä mielessä jo...

Edited by Forelli

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lapselle tulee varmaankin kaksi nimea, mulla on itsellani kolme ja miehella vain yksi joten 2 on hyva kompromissi. 3 on mielestani liikaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kolme. Miehellä on kaksi, kuten myös minulla, mutta haluan kolme. Etunimi on kutsumanimi, kaksi muuta tulee minun ja miehen suvuista.

Edited by Jenny-Maria

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kaksi nimeä kummallakin lapsella. Tytön toinen nimi on sama kuin mun toinen nimi (kulkee äidin puolen suvussa) ja pojan toinen nimi on sama kuin isänsä toinen nimi. Seuraava tyttö/poika tulee kyllä saamaan ihan "oman" toisen nimen, tarkoituksena kun oli antaa esikoistytölle ja -pojalle samat toiset nimet kuin meillä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän piti antaa vain kaksi nimeä, mutta vauva sai kolme nimeä. Kun vauva oli syntynyt ja Istuttiin synnärillä katsomassa vauvaa tämä täydellinen nimi tuli mieleen..olisi ollut vajaa ilman sitä kolmatta nimeä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kaksi nimeä mekin tälle kohta syntyvälle kaavaillaan. Jos sukunimi olisi yleisempi, sitten ehkä kolme voisi olla "tarpeen". ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kaksi nimeä on minusta ihan riittävästi. Toisaalta, jos ensimmäinen nimi olisi yhdysnimi, niin antaisin silti sen ns. toisen nimen siihen perään (esim. Eka-Toka Kolmas Sukunimi, sillä miellän yhdysnimen yhdeksi nimeksi).

Oliko liian hankalasti selitetty? :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kolme nimeä meillä. Kaksikin olisi muuten riittänyt, mutta nimet ovat sellaisia, että olisi sitten pitänyt toiseksi nimeksi ottaa joku ihan muu, ettei jäisi vajaan oloiseksi. (Selkeää...) Nuo kolme nimeä olivat kuitenkin niin ihanat, että piti ottaa kaikki, eikä tunnu liian paljolta silti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Molemmilla lapsilla kaksi nimeä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now