Sitten, kun minulla on lapsia en ainakaan..

[kultanen]

Otsikossa se jo tulikin. Minä olen jo nyt odotuksen odous-vaiheessa miettinyt niitä piirteitä vanhemmissa, mitkä ärsyttävät, mistä mietin aina itse, että "sitten kun olen äiti, niin en ikinä aio tehdä niin". Olen huomannus joissain äideissä (yleensä ei isissä), että jos lapsi vähän inahtaa, niin lopetetaan heti aikuisten/ystävien kanssa keskustelu ja aletaan leperrellä vauvalle/rynnätään vauvan luokse, eikä kuunnella toisen lausetta loppuun. Se ei haittaa, että lapsi on mukana tapaamisella ja että sen kanssa leikitään samalla, kun keskustellaan aikuisten kesken, mutta eihän se lapsi kuole, jos äiti ei heti kiinnitä siihen huomiota. Koska tiedän äitejä, jotka eivät ole tällaisia ja heidän lapsensa ovat täysin normaaleja ja sosiaalisia, on minun vaikea ymmärtää näitä "täydellisiä" äitejä, joiden lapsi on maailman keskipiste. Tuntuu muuten, että kaverilleni on ihan sama, että olenko hänen seurassaan vai en, kun kaikki pyörii vauvan ympärillä.

 

Sitten kun minulla on lapsia, en ainakaan unohda ystäväni, jos olen itse alunnut nähdä heitä. Maailmani ei pyöri ainoastaan vauvan ympärillä, vaan voin ottaa muutkin huomioon kuitenkin pitäen hyvää huolta lapsestani.

[Emuli]

Sanotaanko näin, että kaikki hyvät päätökset ennen lapsen saamista ovat joutuneet koetukselle. Tietysti lapsi on vielä niin pieni, ettei voi vielä täysin sanoa mihin suuntaan ollaan menossa. Jos kuitenkin pitäisi mainita yksi asia, josta haluaisin pitää kiinni, niin aloittajan tapaan en halua lapsen keskeyttävän aikuisten juttuja. Lapsi saa kuitenkin kohteliaasti sanoa, että nyt olisi asiaa. Aika näyttää millainen keskeyttäjä meidän neitokaisesta tulee

[kultanen]

^ juuri näin. Ja kun aikuinen on lopettanut lauseen/jutun, voi kääntyä lapsen puoleen mahdollisesti sanoen toiselle aikuiselle "anteeksi, tähän menee pieni hetki".

 

Kylläpäs tämä mun avautuminen kuulostaa paatolselliselta. Onhan se eri asia puhua näin etukäteen, kun ei ole vielä lapsia, mutta ainakin yritän pitää kiinni päätöksestäni.

[Viljatuuli]

Mä en ala suhtautua lapsettomiin ihmisiin kuin vajavaisiin.

[pipa]

jaa...Monta asiaa on tullu ajatelleeksi minkälaiseksi äidiksi ei ainakaan tule, kun lapsi tulee taloon.

Ja monessa asiassa olen pyöränyt ajatukseni, koska lapsi oikeesti voi vaatia sen inahduksen jälkeen heti huomiöta tai muuten alkaa hirveä kiljuminen, ettei hetkeen pysty rauhottamaan lasta millään. Tai sitten lapsi ei tarvitse huomiota heti vaan pärjää ihan hyvin itsekseen vielä ilman, että mitään showta tulee. Riippuu siis itse lapsesta tosi paljon miten siinä tilanteessa tulee toimia.

 

Eli nyt tiedän ainakin, että en sano asialle heti " ei koskaan", koska sitä ei oikeesti pysty tietämään mitä vauva muuttaa elämää ja tapoja.

 

Mulla ystävät on yhä tärkeitä, mutta vauva on silti se numero ykkönän. Aikuiset jaksaa odottaa, vauvat ei.

[Guest]

Olen huomannus joissain äideissä (yleensä ei isissä), että jos lapsi vähän inahtaa, niin lopetetaan heti aikuisten/ystävien kanssa keskustelu ja aletaan leperrellä vauvalle/rynnätään vauvan luokse, eikä kuunnella toisen lausetta loppuun. Se ei haittaa, että lapsi on mukana tapaamisella ja että sen kanssa leikitään samalla, kun keskustellaan aikuisten kesken, mutta eihän se lapsi kuole, jos äiti ei heti kiinnitä siihen huomiota. Koska tiedän äitejä, jotka eivät ole tällaisia ja heidän lapsensa ovat täysin normaaleja ja sosiaalisia, on minun vaikea ymmärtää näitä "täydellisiä" äitejä, joiden lapsi on maailman keskipiste. Tuntuu muuten, että kaverilleni on ihan sama, että olenko hänen seurassaan vai en, kun kaikki pyörii vauvan ympärillä.

Minä olen vielä suht tuore äiti, poika vasta päälle 2kk, ja olen huomannut itsessäni tämän piirteen. Olen huomannut että teen tätä ehkä juuri eniten vieraiden kanssa, jotenkin enemmän lapsettomien kanssa juuri siksi että yritän saada vauvan mahdollisimman nopeasti "hiljaiseksi" ettei vauvan huutoon ärsyynnyttäisi. En pidä itseäni täydellisenä äitinä enkä sellainen halua ollakaan, mutta lapsen kanssa perheen/lapsellisten/itsekseni ollessa olen paljon rennompi kuin lapsettomien. Tässä taas sosiaalinen ympäristö ratkaisee, ei lapsi.

 

Ja aika hyvin on osa päätöksistä (joita olen tehnyt mm. raskausaikana) on pitänyt, en juokse pojan luokse pienistä inahduksista (paitsi mainitsemassani tilanteessa), pidän kiinni rytmeistä ja järjen päässä. Omaa aikaa saa ja pitää olla ja kavereita voi tavata. Päätin tosin raskausaikana että en lapsettomien (ja lapsellistenkaan) seurassa puhu pelkästään lapsesta, mutta mitä toisaalta voi olettaa kun suurin osa vuorokaudesta menee lasta seuratessa ja sekin aika mitä on "vapaalla" menee perusasioiden hoitoon

[Tweety]

Minulla on pitkä lista mitä en tee vaikka kuinka äiti olisin. Tuo aikuisten häiritseminen on yksi juttu. mutta myös:

 

A)En aijo keskustella lapseni suolen toiminnasta tai muistakaan eritteistä erityisen avoimesti. (Meni itsellä kerran ruokahalut ravintolassa, kun kaksi äitiä keskusteli ulosteen laadusta ja rakenteesta analysoiden sitä, samaan aikaan kun minä söin) Ja kaikki katsoi minua kieroon kun monttu auki tuijotin seurueen äitejä. Ajatus - Ihan kaikki asiat mitä se vauva tuottaa ei ole mitenkään erityisen suloista. Kysymys - Kertoisitkos vastaavasta omasta tuotteestasi ko tilanteessa? jos et, se ei ole oikea paikka asiaa käsitellä.

 

B)En aijo antaa lapsen ikinä kohdella mitään luontokappaletta julmasti. (jos kissaa vedetään hännästä - se ei ole kissan vika) Äitiäkään ei potkita vaikka kuinka kiukuttaisi. Kivaa on ollut puuttua naapurien lasten kasvatukseen, kun heidän äitinsä ei puutu siihen onko oikein heitellä minun koiraani kivillä tai lyödä kepillä.

 

C)Lapsen on osattava valita sopiva leikkipaikka. Eteinen eikä mikään muukaan kulkuväylä ei ole sopiva paikka. (Terveiset taas samoille äideille sinne ruokapöytään, oli muuten siistiä tulla yhteiseen mökkiin kaikkien roudattavien tavaroiden kera, kun lapsille oli leikkipaikka pystytetty eteiseen. Nämä lapset eivät itse varmasti osanneet valita paikkaa, kannattaisiko heti alusta asti osoittaa oikeat paikat lelujen levittämiseen ja leikeille?)

 

D)Kaupassa kinuminen ei tuota meillä tulosta. Kinumiseen ja muuhun huonoon käytökseen samat lääkkeet, joita itse lapsena maistoin. (HYVÄ IDEA ISÄ! Kiitos siitä.) Eipä mieli tehnyt enää huutaa kurkkusuorana tikkarin perään. Ja kylläpä koko kyläpahanen piti minuakin varsinaisena kullannuppuna, kun en koskaan enää huutanut kaupassa. On se Tweety niin kiltti lapsi. Ja kylläpäs se tweety osaakin käyttäytyä kauniisti. ( uskokaa pois... lapseista kiltein olin minä )

 

E)Opettelen seuraamaan onko käytössä oleva rangaistusmuoto hyvä. Sama rangaistus ei sovi 3 ja 10 vuotiaille. Tämänkin huomasin lapsena, kun kotona oli isällä aina sama tapa rangaista. Lapset kyllä keksii keinon tehdä ihan mistä vain viihdyttävää.

 

F)En koskaan kyseenalaista mieheni päätöstä lapsen kuullen. Samassa rintamassa lapsen edessä on oltava. Jälkeenpäin voin kahdestaan käydä läpi tilannetta, ja tehdä toimintasuunnitelman vastaisuuden varalle. Tässä oma äitini mokasi pahasti, ja vei viimeisenkin auktoriteetin isältäni, joka yritti vain kasvattaa minusta kunnon kansalaista. Lapsi kyllä oppii manipuloimaan tilanteita, ilman että toinen vanhemmista auttaa asiaa.

 

Se jää nähtäväksi miten onnistun. Olemme esittäneet toiveen tulevalle vauvalle. Hänellä on lupa periä isänsä rauhallinen luonne

[meg_white]

Lista on pitkä.

 

 

a) Lässytä lapselle. Tätä en voi käsittää. Lapselle toki voi puhua pehmeällä äänellä, mutta mitään lässyttämistä en voi sietää enkä sellaiseen edes pysty. Mulla nousee iho kanalihalla kun näen tuolla yhdellä osastolla ketjun nimella "ekat lutikallitet toteita" tai joku vastaava. Hyi yök, mitä kieltä!

 

b ) Sama mikä Tweetyllä: kyseenalaista miestäni kasvattajana lapsen kuullen. Mies on tasavertainen kasvattaja alusta asti. Mies myös jää todennäköisesti kotiin lapsen kanssa, kun mun on tehtävä tiliä.

 

c) Sano, että joku on tyttojen juttu/poikien juttu. Pyrin mahdollisimman sukupuolivapaaseen kasvatukseen. Näin minut on kasvatettu, koskaan vanhemmat eivät ole sanoneet, että jokin asia ei onnistu koska olen tyttö. Kiitos siitä heille.

 

d) Unohda ystäviäni ja heidän tarpeitaan. Musta mikään ei ole kamalampaa, kuin kuunnella tuntikausia jorinoita perhe-elämästä, jos itsellä ei ole sellaiseen mitään sanottavaa. Huomioin myös ystävien elämäntilanteen ja olen kiinnostunut siitä! Pieni vauva voi vaatia huomiota sillä ekalla inahduksella, mutta parivuotias kyllä osaa odottaa vuoroaan. Jotkut lapset tuntuu vielä oikeesti olevan sellaisia, että jos kylässä on vieraita, ne tekee koko ajan tikusta asiaa.

 

e) Kuvittele, että olen ainoa ihminen, joka osaa hoitaa lasta, ja ettei lapsi voi olla musta hetkeäkään erossa. Kyllä sillä mun lapsella on isäkin. Ja isovanhemmat. Haluan pitää miehen kanssa myös meidän omat jutut, lapsen syntymän jälkeenkin. Haluan tukea lapsen ja isovanhempien välejä, ja vien lapsen välillä niille hoitoon ja vietän laatuaikaa mieheni kanssa.

 

f) En kuvittele, että kaikki lapset olisivat samanlaisia kuin omani. Vaikka oma lapsi söisi jotain ruokaa/nukkuisi tietyllä tavalla, musta on ahdistavaa, kun jotkut kertoo ainoina totuuksina niitä toimintatapoja, joita heidän oma lapsensa noudattaa. Sarjassa täydelliset äidit.

 

g) Anna purkkiruokaa ja käytä kertakäyttövaippoja . (No enpä vissiin.)

 

h) Hautaudu kotiin 18 vuodeksi olemaan äiti. NO WAY!

 

Niinhän sitä sanotaan, että ensin on kymmenen periaatetta eikä yhtään lasta, sitten on kymmenen lasta eikä yhtään periaatetta.. Katsotaan, kuinka käy:):

Edited October 23, 2008 by meg_white

[Mirjami]

Lista on pitkä.

 

 

a) Lässytä lapselle. Tätä en voi käsittää. Lapselle toki voi puhua pehmeällä äänellä, mutta mitään lässyttämistä en voi sietää enkä sellaiseen edes pysty. Mulla nousee iho kanalihalla kun näen tuolla yhdellä osastolla ketjun nimella "ekat lutikallitet toteita" tai joku vastaava. Hyi yök, mitä kieltä!

 

b ) Sama mikä Tweetyllä: kyseenalaista miestäni kasvattajana lapsen kuullen. Mies on tasavertainen kasvattaja alusta asti. Mies myös jää todennäköisesti kotiin lapsen kanssa, kun mun on tehtävä tiliä.

 

c) Sano, että joku on tyttojen juttu/poikien juttu. Pyrin mahdollisimman sukupuolivapaaseen kasvatukseen. Näin minut on kasvatettu, koskaan vanhemmat eivät ole sanoneet, että jokin asia ei onnistu koska olen tyttö. Kiitos siitä heille.

 

d) Unohda ystäviäni ja heidän tarpeitaan. Musta mikään ei ole kamalampaa, kuin kuunnella tuntikausia jorinoita perhe-elämästä, jos itsellä ei ole sellaiseen mitään sanottavaa. Huomioin myös ystävien elämäntilanteen ja olen kiinnostunut siitä! Pieni vauva voi vaatia huomiota sillä ekalla inahduksella, mutta parivuotias kyllä osaa odottaa vuoroaan. Jotkut lapset tuntuu vielä oikeesti olevan sellaisia, että jos kylässä on vieraita, ne tekee koko ajan tikusta asiaa.

 

e) Kuvittele, että olen ainoa ihminen, joka osaa hoitaa lasta, ja ettei lapsi voi olla musta hetkeäkään erossa. Kyllä sillä mun lapsella on isäkin. Ja isovanhemmat. Haluan pitää miehen kanssa myös meidän omat jutut, lapsen syntymän jälkeenkin. Haluan tukea lapsen ja isovanhempien välejä, ja vien lapsen välillä niille hoitoon ja vietän laatuaikaa mieheni kanssa.

 

f) En kuvittele, että kaikki lapset olisivat samanlaisia kuin omani. Vaikka oma lapsi söisi jotain ruokaa/nukkuisi tietyllä tavalla, musta on ahdistavaa, kun jotkut kertoo ainoina totuuksina niitä toimintatapoja, joita heidän oma lapsensa noudattaa. Sarjassa täydelliset äidit.

 

h) Hautaudu kotiin 18 vuodeksi olemaan äiti. NO WAY!

 

Niinhän sitä sanotaan, että ensin on kymmenen periaatetta eikä yhtään lasta, sitten on kymmenen lasta eikä yhtään periaatetta.. Katsotaan, kuinka käy:):

 

Loistava lista, jonka allekirjotan täysin ja voin kyllä kertoo, että ainakin omasta mielestäni oon onnistunu ihan hyvin näissä. Tota yhtä poistoo lukuunottamatta, jota en edes yrittäny.

[Guest Neiti.Aurinko]

jaa...Monta asiaa on tullu ajatelleeksi minkälaiseksi äidiksi ei ainakaan tule, kun lapsi tulee taloon.

Ja monessa asiassa olen pyöränyt ajatukseni, koska lapsi oikeesti voi vaatia sen inahduksen jälkeen heti huomiöta tai muuten alkaa hirveä kiljuminen, ettei hetkeen pysty rauhottamaan lasta millään.

Eli nyt tiedän ainakin, että en sano asialle heti " ei koskaan", koska sitä ei oikeesti pysty tietämään mitä vauva muuttaa elämää ja tapoja.

 

Ihan kuin mun päästä!

 

Mä ajattelin että onpas kiva kun voi sitten kahvitella muiden lapsellisten kanssa ja lapset voi köllötellä siinä lattialla, ja myös aina ajattelin etten reagoi joka inahdukseen.

 

No, meidän tyttöpä on juuri sellainen että koko ajan on pakko viihdyttää ja pienempänä oli pakko kantaa tyttöä suurimman osan ajasta, muuten meni aivan hysteeriseksi eikä saanut millään rauhoittumaan... Tottakai oli pakko opettaa että 100% ajasta ei pysty sylissä pitämään mutta toooosi pienin harppauksin ollaan edistytty. Jotkut lapset vaan ovat sellaisia, miten sen nyt sanoisin, enemmän viihdytystä vaativia. Ja ei, en ole tosiaankaan opettanut lastani tuohon. Sata krt olen senkin kuullut kyllä

 

Joten kuten pipakin, minäkin pidättäydyn sanomasta "ei koskaan". Hienoja periaatteita on, ja todellakin niitä kaikkia voi yrittää noudattaa. Tilanne sitten sanelee sen, miten oman lapsen kanssa pystyy asian soveltamaan.

 

mimosa sanoi myös tosi hyvin!

[h4izuli]

Mä päätin ennen äitiyttä, ettei musta tule ikinä sellaista että vähättelen lapsettomia: "kun te ette kerran mistään mitään tiedä". Niinhän se kyllä vähän on, ettei ennen omaa lasta tiedä mitä se oikeasti on, mutta kenellekään lapsettomalle en ole sitä sanonut päin naamaa. Joskus joidenkin muiden äitien kanssa jakanut kokemuksia siitä, miten toiset ei joskus ymmärrä, mutta suoraan päin lärviä en oo sitä huudellut

[Nele]

No oikeestaan ainoa ehdoton juttu on se, etten ala kiusaamaan muita ihmisiä "koskas teille tulee vauva", "ottakaan nyt syliin niin saatte harjoitella" tms. typeryyksillä. Jos minä haluan lapsen, muiden ei välttämättä tarvitse haluta, eivätkä kaikki lapsia saa eikä se kuulu minulle mitenkään. Enkä pidä äitiyttä maailman ainoana hyvänä elämäntapana, on monenlaisia tapoja elää hyvää elämää. Luulin ja pelkäsin ennen, että tuollainen kuuluu jotenkin automaattisesti äitiyteen, kun sitä on niin monelta itse kuullut. Sitten kälyni tuli äidiksi ja oli ihan normaali oma itsensä, jota toisten tekemiset eivät ihan hillittömästi kiinnostaneet. Helpotus!

 

Isomman olapsen en antaisi myöskään keskeyttää aikuisten juttuja, mutta ihan pieni vauva voi sen tehdäkin. Ihan pientä vauvaa ei kai vielä kauhean paljon voi kasvattaa käyttäytymään seurassa, mutta neljävuotias on jo eri juttu.

 

Ja kylässä ollessa menen aina kylppäriin vaihtamaan vaipan!

[Jii^]

Aika monta hyvää tullut jo esille, esim. Tweety:n listan voisin allekirjoittaa täysin.

 

Yhtenä lisäyksenä:

 

En aio heittäytyä lapsen kasvatukseen unohtamalla itseni. Eli minusta ei tule niitä äitejä, jotka pukevat lapsen viimeisen päälle merkkivaatteisiin ja viimeisimmän trendin mukaan mutta kulkevat itse tukka pystyssä, tuulipuvussa ja verkkareissa, meikittä. Aion edelleen kiinnittää huomiota myös omaan ulkonäkööni. (Tämä nyt ei tarkoita sitä että vaunulenkille lähdetään korkokengissä, vaan että jos julkisilla paikoilla liikutaan niin äitikin voi olla huoliteltu)

[PMLats]

Meg Whiten lista oli kattava, ja aika samoja ajatuksia itselläkin (paitsi se vaippajuttu ). Soseet aion itse tehdä kyllä, meillä ei muutenkaan syödä eineksiä.

 

Lisäksi toi itsestään huolta pitäminen. Mulle se ei tarkoita kylläkään mitään meikkaamista, muodikkaita vaatteita tai korkokenkiä, vaan sitä, että minusta ei tule semmoista naista joka selittää, että raskaudesta nyt vaan jäi 5kg, vaan pistän itseni vähintään yhtä hyvään kuntoon kuin olin ennen raskautta.

 

Niin, sitten muutamia omia juttuja olisivat, että sitten (tai nytten) kun minulla on lapsia, en:

 

- anna niille kaupassa mitään syötävää/juotavaa hyllystä nautittavaksi ennen kuin se on maksettu. En voi käsittää, miten joku tekee tätä! Antaa siis lapsen avata ja syödä esim. suklaapatukan. Sehän on NÄPISTYS!

- vie lapsiani hampurilaisravintolaan - tai jos vien niin äärimmäisen harvoin! Mieluummin jos ulos mennään syömään, niin mennään sitten oikeaan ravintolaan ja opetellaan siellä käyttäytymään ja maistamaan uusia ruokia.

 

Paljon enemmän mulla olisi niitä päinvastaisia, eli miten haluaisin äitinä toimia (tosin niistäkin asioista moni on jo menetetty )

[Tweety]

- anna niille kaupassa mitään syötävää/juotavaa hyllystä nautittavaksi ennen kuin se on maksettu. En voi käsittää, miten joku tekee tätä! Antaa siis lapsen avata ja syödä esim. suklaapatukan. Sehän on NÄPISTYS!

 

Tuo on NIIN totta!. Jo silloin kun minä olin lapsi rauhoiteltiin kaupassa tuttua poikaa aina ostamalla nakkipaketti ja avaamalla se välittömästi. Kasselle jäi vain tyhjä paketti toisinaan.

 

Kun olin kaupassa töissä, tuli nähtyä yhtä sun toista. Yksi mitä en ymmärtänyt oli erään äidin toimintatapa kinuvan lapsen kohdalla. Laskin hyllyjen välissä virhe yksi, virhe kaksi EMÄ MOKA! Lapselta kielleettiin karkki. (Ei ole karkki päivä). Äiti riuhtaisi terävästi lapsen pois hyllyn viereltä. Lapsi itki nyt, kiellosta, ja nyyhkytti että käteenkin sattui (se sattuiko oikeasti jäi kysymysmerkiksi.) Äiti syyllisyyden tuskissaan siinnä lupasi huutavalle lapselleen 0,30€ suklaamunan (lapsi oli niin iso, että tunsi numeroita). Kassalle lapsi juoksi 0,59€ kinderin kanssa, johon äiti sanoi että tämä ei ole 0,30€ muna ja maksoi siltikin kiltisti. Opetukset

1:älä toimi niin että lapsi pääsee mitenkään sinua syyllistämään, jos syyllisyys on vaikeata kestää

2:älä anna periksi, jos ei ole karkki päivä, niin ei ole karkkipäivä.

3:Jos lapsesi saa tietyn tuotteen ottaa, muut jäävät automaattisesti kassalle.

 

Voin vain kuvitella miten oikeasti se 8000e mopo on 4000€ mopoa hienompi

[Milla Migliore]

Mä allekirjotan myös Tweetyn listan! Sen lisäksi:

 

-vältän viimeiseen asti valmisruokia,

 

-en käytä kertiksiä,

 

-en hyväksy "esiintymistä"/riekkumista ja tarpeetonta huomion kinuamista vieraiden aikana,

 

-en vie pikaruokalaan (olen itse sellaisessa päällikkönä ja mua kauhistuttaa niin monet "kantislapset" vanhempiensa kanssa ja ilman),

 

-itsestä huolta pitäminen. Koitan joka aamu nipistää pienen hetken peilin edessä, myös säännöllistä liikuntaa ja kunnolliset vaatteet! 

 

Tässä nyt joitain asioita, joita pyrin noudattamaan myttysen synnyttyä.

[Tweety]

Täällä on kyllä paljon hyviä, mutta vielä tuli yksi itselle tärkeä mieleen

 

En vertaa sisaria keskenään. Kuinka monta kertaa kuulin lauseen: "Mutta eihän sisaresikaan..." On rankkaa olla energinen lapsi, jolle onneksi vanhemmat keksivät lopulta urheilun sen energian purkaamiseen, kun vanhemmat sisaret ovat hiljaisia lukutuoukkia. Minulla oli valtavat sosiaaliset tarpeet energiani lisäksi, mutta sitä ei huomioitu, kun eihän sisaresikaan... No ethän sinä moottoripyöräkorttia aja olet tyttö ja eihän sisaresikaan...

En ikinä sano lapsistani että he ovat kuin yö ja päivä, tai päivänsäde ja menninkäinen. Pienenä olin ylpeydellä yö ja menninkäinen, mutta myöhemmin olen miettinyt mitä ihmiset kuulivat rivienvälistä vanhempieni sanovan minusta ja sisaristani. Muut ovat kullannuppu herranterttuja ja minä olin sitten rasavilli-eemeli-peppi. Muut kilttejä ja ihania, ja sitten on tuo yksi tuommoinen..?

 

OT: Tässä tulee sellainen olo että minulla oli kamala ja kurja lapsuus. Ei ollut, ihan hyvä ja hauska se oli. Mutta turhautunut olin usein. (Paitsi silloin kun tiesin mistä nykästä saadakseni äidin ja isän toimimaan haluamallani tavalla ) Päiväkirjoistani käy ilmi miten fiksuja juttuja pienikin lapsi pystyy päättelemään. Itsestäni yritän ottaa oppia, joten en ala aliarvioimaan lapsen ymmärryskykyä. Olen onnellinen, että minä, "rasavilli", rakastuin mieheeni, joka on aina ollut rauhallinen ja harkitseva, molemmat ymmärrämme oman luonteemme mukaiset tarpeet kasvatukselle. Uskon, että meistä tulee hyvä tiimi. Mieheni myös tietää miten vaikeaa koulu voi joillekkin olla, ja minä tiedän miten lukihäiriöinen peittää puutteensa koulussa ja menestyy.

[PMLats]

Tweety on oikeassa, itsekin aion olla tosi tarkka siinä, miten puhun lapsestani muille - varsinkin jos lapsi itse on kuulemassa!

 

Omalla kohdalla olen paljonkin pohtinut sitä, miten omaan kehitykseeni ja persoonaani on vaikuttanut se, että vanhempani leimasivat minut aika vahvastikin tietynlaiseksi. Tokihan sellaisesta kehittyy lapselle stigma, jos aina kuulee että omat vanhemmat kuvailevat lasta sellaiseksi tai tällaiseksi. Koitan pitää mielessä sen, että jokaisessa ihmisessä on paljon erilaisia ominaisuuksia ja puolia, ja vanhempana haluaisin tukea lastani kehittämään kaikkia ominaisuuksia tasapuolisesti.

[Snazu]

Mua kiinnostaisi tietää, että kun teillä on nämä päätökset, niin oletteko jo päässet koittamaan niitä todellisuudessa, eli onko teillä jo lapsia joiden kanssa on käyty läpi nämä? Oon vaan itse huomannut, et niitä "en koskaan" juttuja kyllä keksi vaikka mitä ennen lapsia ja raskausaikana, mut todellisuus on näyttänyt, ettei se ookaan niin helppoa.

 

Esim. päätitkö, että teillä vauva nukkuu alusta asti omassa sängyssään ja teidän sänky on vain teille kahdelle. Ja sitten vauvan tultua hän ei vaan suostunut nukkumaan missään muualla vaan huusi vain kaikki yöt joten oli pakko ottaa teidän viereen?

 

Mä "päätin" etukäteen, että meillä ei tietenkään korviketta juoda vaan rintamaitoa. Ei siinä mitään ongelmaa tule olemaan, koska mulla vuosi rinnat jo aika tavalla raskausaikana. Sivuutin täysin raskausaikana kirjallisuutta lukiessani pulloruokinnan. Mutta miten kävikään. Mun maito ei vaan sopinut vauvan mahalle, vaikka mitä yritti. Kuunneltiin 5 viikkoa suunnilleen putkeen huutoa, kunnes vaihdettiin korvikkeeseen. Vieläkään en luovuttanut ja mun maitoa koitettiin parin viikon päästä taas. Ja kova huuto jatkui. Joten Tuttelilla eteenpäin.

 

Mä myös päätin, et vaunulenkillä käydään joka päivä. Meidänpä vauva ei suostu kuin tosi harvoin nukkumaan vaunuissa ja useimmiten huutaa siellä vaan. Se siitä "joka päivä."

 

Mun piti myös harrastaa paljon liikuntaa ja päästä takaisin omaan kuosiin nopsaan. Entä kun se vauva vaatii joka sekunti jotain ja illalla miehen tultua töistä sä oot niin naatti, et nukahdat sohvalle oitis.

 

Mutta noille ei tietenkään voinut itse mitään.

 

Tässä mun päätöksiä, joista kovasti haluaisin pitää kiinni, mut eri syistä ne ei välttämättä onnistu:

- Pahoista teoista rankaistaan, musta ei tule äitiä joka aina vaan varottelee ja uhkailee muttei koskaan tee sen eteen mitään. Mä aion ottaa käyttöön naughty cornerin.

- Meidän lapset tulee syömään todella harvoin roskaruokaa.

- Kaupasta ei kinuamalla mitään saa.

- Mä aion opettaa lapsille kärsivällisyyttä, kaikki ei tapahdu nyt heti heidän mielensä mukaan.

- Mä yritän pyrkiä positiivisiin ilmaisuihin mahdollisimman paljon negatiivisten sijaan. Esim. Ei "Älä tule niitä portaita tuolla tavalla kun sä halkaiset kallosi" vaan "Katos, tule takaperin portaat niin pääset helpommin" jne.

- Paljon kehuja lapsille, kehun myös muille ihmisille lasten kuullen.

- Isi ja äiti pelaa samaan pussiin, eli säännöt on kummallakin samat. Isiltä ei saa helpommin rahaa tai vapauksia.

- Ei kokista!

- Omat jäljet siivotaan, meidän lapset tulee oppimaan kodin siivousta, jokaisella on omat hommat, äiti ei ole ainoa joka siivoaa.

- Paljon liikuntaa yhdessä ja erikseen, kannustan omiin harrastuksiin ja perheenäkin harrastetaan.

- Ei etupenkille nuorta lasta joka ei siellä vielä lain puolesta saa olla.

- Mitään väkivaltaa ei todellakaan sallita, ei potkuja eikä lyömisiä. Lemmikkejä kohdellaan todella hyvin.

 

Voisin jatkaa listaa loputtomiin...

[Snazu]

Niin ja vielä yksi tärkeä:

- Pleikkapelit ja tietokonepelit. Äiti ja isi katsoo ja tutustuu niihin etukäteen ennen ostamista. Ei liian väkivaltaisia pelejä ja ikärajaa tai -suositusta noudatetaan. Niin ja läksyt tehdään aina ensin.

[Guest Neiti.Aurinko]

Mäkin päätin että musta ei tule niitä äitejä jotka lakkaa pitämästä itsestään huolta. No, en mä nyt ihan räjähtänyt ole mutta tilanteet sanelee sen millaiseksi ehtii/pystyy laittautumaan... Oikeasti, kun on sikaväsynyt niin jättää aika mielellään sen ripsarinlaiton väliin

 

Ihailen niitä äitejä, jotka tosiaan jaksavat panostaa itseensä Koska sehän ei tarkoita todellakaan ettei panostaisi lapseensa...

[Tweety]

Snazu: Me ollaan syyllistytty täysin tuohon, lapsi nukkuun yönsä omassa sänkyssään. Ja Minä vielä olen vienyt asian niin pitkälle, että ison makkarimme tila jaetaan, jolloin lapsi nukkuu alusta asti "omassa huoneessaan". Se kuinka hyvin tämä pitää paikkansa, on eri juttu, johon pääsemme ensivuoden puolella tutustumaan. Mutta meidän sängyssä nukkuu jo hyperaktiivinen koira, joten hän ei ole sopiva unilelu vauvan seuraan.

 

Toinen ehkä jopa rajulta kuullosta päätös on ollut vauvan kantaminen. Me ollaan nyt näitä vauvojen kehityksiä seurattu eikä voida olla varmoja mistä se ilmiö johtuu että yksi tuttu vauvamme alkaa huutamaan välittömästi kun äiti katoaa silmistä (ei tarvitse mennä pois huoneesta, vain vaikka toiseen paikkaan istumaan, jolloin suoraa näköyhteyttä ei ole). Tätä en halua. Joten olen ajatellut, että vauva saa hereillä ollessaan ihan kölliä lattiallakin vaikka menisin sitten keittiöön. Oikeastaan en ole koskaan nähnyt kyseistä vauvaa olevan itsenäisesti missään. Hän on aina äidin sylissä. Joten kyläilessäkin yritän opettaa vauvaa alusta asti siihen ettei äitiä tarvitse kokoajan nähdä. Samoin kun ihmisiä on kylässä tai ollaan jossain kylässä saa vauva olla ihan itsekseen myös. Ei vauvan tarvitse kiertää koko ajan sylistä toiseen. (Tästä ei ole kyllä mitään tietoa miten tämä toimisi varmasti. )

[Guest HelmiQ]

Mä en kauheasti noita päätöksiä tehnyt etukäteen, mutta yks mikä on tähän asti toiminut, on se, että kaupasta ei saa kinuamalla karkkia eikä mitään muutakaan.

 

Jos jotain "ekstraa" kaupasta ostetaan, muksu saa sen vasta kotona. Kaupassa ei syödä mitään ennen kuin tavarat on maksettu.

[ansgu]

En halua muuttua "synnyttäjäkoneeksi", eli suomeksi sellaiseksi jolla jää raskausläskit vuosiksi, ei meikkaa ikinä, tukka roikkuu, vaatteet on telttoja jne...

 

Lapsille ei huudeta, eikä varsinkaan kiroilla! tätä kuulee liian usein kaupassa...

Kuria täytyy olla!

[Guest HelmiQ]

Lapsille ei huudeta, eikä varsinkaan kiroilla! tätä kuulee liian usein kaupassa...

 

Näin myös meillä. Komennetaan napakasti, mutta mä en tykkää siitä että lapsille räyhätään tai kiroillaan.

Kyllä muksuihin välillä hermo menee, mutta kiroilla ei siltikään. Onneks mieskään ei harrasta sitä.

 

Jotenkin sitä on itsestäänselvyytenä pitänyt jo esikoista odottaessa, että vaikka olen äiti, olen myös minä ja kaipaan myös niitä juttuja joista oon tykänny ennen lapsiakin.

Joka päivä en meikkaa, mutta itseasiassa omistan nyt lapsen saamisen jälkeen enemmän meikkejä kuin ennen muksuja.

Samanlaisia vaatteita käytän kuin ennenkin ja sitä rataa.