jet

Atooppinen iho

377 posts in this topic

toukka, melkein pääsääntöisesti meillä tuo kudosnesteen tihkuminen ja ihottuman vetistyminen on tarkoittanut ihotulehdusta. Pahimmillaan kun on ollut, on syöty Kefexin-antibioottikuuri siihen, mutta saatiin resepti myös Fucidin-nimiseen antibiootti-voiteeseen. Nyt kun iho on parempi niin satunnaiset, yksittäiset, pienet ihotulehdukset on pystynyt ihan oma-alotteisesti hoitamaan tuolla antibiootti-voiteella. Ohjeessa oli 5-7 päivää, mutta esim. korvalehdessä ollut haavauma parani muutamassa päivässä. Tälläisenä nuha-aikana helposti ihottumaan pääsee joku bakteeri aiheuttamaan tulehduksia :skilletgirl:

Share this post


Link to post
Share on other sites

toukka, unohdin vielä sanoa, että meillä oli viime talvena tosi vaikeita aikoja ja jostain ihmeen syystä (lääkäri ei keksinyt vastausta) me syötiin useamman kerran kaksi kertaa Kefexin-kuuri ennen kuin helpotti kunnolla. Kuuri paransi ihon, mutta se paheni hetken päästä uudelleen. Toisen kuurin jälkeen saatiin aina pitkä rauhallisempi vaihe. Tuntui, että aina kun oli pitkään tuskaillut jonkin ihottuman kanssa eikä mikään kortisoni tai keittosuolat taimitäkaikkea nyt aina kokeiltiinkin helpottanut, niin lastenlääkärin/ihotautilääkärin kontrolleissa todettiin aina ihotulehdus.. Kesällä oli helpompaa, toivottavasti teilläkin pian!

Edited by RouvaS

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pesuaineista en osaa sanoa sen kummempia, mutta päiväkotityöharjoittelussa muistan yhden pienen, jonka vanhemmat toi omat petivaatteet lakanoineen hoitoon joka viikko. Veivät kotiin pestäväksi, kun oli tosiaan moniallerginen ja atoopikko. Ne säilytettiin erillään omassa kantokassissaan, Se oli kuulemma toiminut ja vanhemmat huolehti sitten niiden pesut ja tuuletukset.

 

Meille tuli nyt uusi rasva "kokeiluun" - Essexin liila. Olen hieman epäileväinen kaikkia uusia voiteita kohtaan, mutta katsotaan ja odotellaan, jospa tämä on nyt se hyvä meille. Iho roihahti pääsiäisen aikana pahaksi. <_<

 

***

 

Ja sitten asiasta kolmanteen, mä hieman pelokkaana tässä jo mietin siitepölyaikoja. :unsure:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä oli se kefexin kuuri, ja siitä viiteen päivään ei parantunut (oli samaan aikaan hoidossa), ja sitten tosiaan pääsiäiseksi lähdettiin reissuun neljäksi päiväksi, ja siellä kylässä haava alkoi parantua ja käytettiin sibicortia. Nyt tultiin takas ja lapsi hoitoon, ja päiväunien jälkeen hoidossa iho oli silminnähden huonomassa kunnossa.

 

Silloin kun taapero oli vielä vauva, niin tota tihkumista oli myös päänahassa, ja kauheat karstat, ja se loppui silloin maidon lopettamisella. Mutta toki toi voi olla nyt vielä tulehtunut. Tota tihkumista tulee vaan jos laittaa rasvaa siihen. Muuten se on sitten aivan järkyttävän kuiva.

 

Voitaispa muuttaa johonkin aurinkomaahan, missä paistais aina aurinko edes joka viikko lämpimästi ja ois muutenkin kesä koko ajan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Otetaanko kimppakyyti? :grin:

 

 

 

Jeah right! <_< Tytön käsitaipeet on taas ihan kohta jo vereslihalla. Ei todellakaan kaukana ole, mutta kuitenkaan ei voi mitään kuureja nyt ottaa, on sen verran rikki iho. Nyt kai, kun vaihdettiin toi uusi rasva niin iho varmaan reagoi siihenkin, mutta onhan ne kuulkaa kipeet.

 

Oisko teillä ystävät hyvät jotain vinkkiä mitä noihin voisi kokeilla?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Joo, otetaan vaan!

 

Mä en osaa auttaa taipeiden kanssa, kun on en osaa tota omankaan taaperon naamaa hoitaa kuntoon. Varasin maanantaille terkkarin, jos sitten uutta kefexiniä tai muuta.

 

Ja kaiken huippuna tässä kurjuudessa on mun mielestä se, että meillä on nyt valohoito kokeilussa, ja muu iho on jopa ihan hyvässä kunnossa. Mutta toi leuka ehti tulehtumaan ennen valohoidon aloitusta, ja nyt sitten pitää valohoidossa varoa tota leukaa ettei tuu pigmenttieroja.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Adalemina, oletteko sinkkisukkaa kokeilleet? Sen mä nappaan aina jalan tai käden ympärille yöksi, jos poika on raapinut ihon auki eikä viitsi kortisonia tai protopicia laittaa. Helpottaa kutinaa ja suojaa sitä rikkonaista ihoa. Sitten aamulla puran sen siteen, annan sinkin jäädä siihen iholle ja laitan jotain rasvaa päälle (ihon kunnosta riippuen)

 

toukka, meillä jostain syystä toi Sibicort toimi aina tosi hyvin (liekö liittynyt tohon tulehdusherkkyyteen), verrattuna "tavallisiin" kortisoneihin. Saatiin siitä myös vahvempi versio Duocort, jota sitten vaikeimpina aikoina käytettiin kun ei enää S toiminut.

Share this post


Link to post
Share on other sites

RouvaS kiitos! Tuota vinkkiä voisi ihan kokeilla. :) Tyttö tosin on jo unten mailla tähän aikaan mutta huomenillalla teen tällaisen virityksen :girl_sigh:

 

Sibicort on ihan ykkönen! Nyt onneksi lasten neuvolalääkäri antoi reseptin isompaan tuubiin ja saa halvemmallakin. Meillä toimii nyt äärettömän hyvin tuo Sebamedin oliiviöljypesuaine ihoon. On tosi riittoisa pumppupullo ja aikas hyväntuoksuinenkin. Inhoan sitä oikean Sebamedin tuoksua jostain kumman syystä (lapsena kai saanut siitä varmaan itse tarpeekseni :grin: ).

Share this post


Link to post
Share on other sites
:) Toivottavasti saatte vinkistä apua. Sinkkisukan käyttäminen on vaivalloista ja ärsyttävää, mutta kun se hetki tulee ettei ole muuta vaihtoehtoa niin kyllä senkin nopsasti kietaisee. Ihotautilääkäri meille sitä neuvoi ja kirjoitti reseptin kun meillä sellainen atopian muoto, että ihottuma kutiaa aina ja koko ajan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä toimii nyt äärettömän hyvin tuo Sebamedin oliiviöljypesuaine ihoon. On tosi riittoisa pumppupullo ja aikas hyväntuoksuinenkin.

 

Tätä voisikin kokeilla meillä, kiitos vinkistä!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ihanan pehmeäksi jäi iho tuon Sebamedin jäljiltä, ei tuntunut kyljetkään karheilta! Kiitos vielä vinkistä. :lipsrsealed:

Edited by Jaimee

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ihanan pehmeäksi jäi iho tuon Sebamedin jäljiltä, ei tuntunut kyljetkään karheilta! Kiitos vielä vinkistä. :lipsrsealed:

Edited by Jaimee

Share this post


Link to post
Share on other sites

Toi leuka ei parane varmaan ikinä :girl_cry: Nyt jo kuudetta viikkoa auki, ja viime yönä tihkui taas. Kesken yötä kävin sit pesemässä ja laitoin sibicortia, niin loppui tihkuminen ja saatiin nukkua. Mutta toi näyttää aivan hirveälle ja sattuu varmasti. Mä soitan maanantaina sinne ihopolille ja pyydän että saadaan aikaistettua meidän aikaa. Mulla lähtee järki. Meille ei varmaan tuu ollenkaan toista lasta kun yhdenkin iho-ongelmien takia hajoo pää.

 

Jos vaikka pyytäis myös sen kefexin-kuurin uudestaan

Edited by toukka

Share this post


Link to post
Share on other sites

toukka, pyydä vaan sitä Kefexiniä, ja eiköhän ne määrää pyytämättäkin kun käytte jossain näytillä. Jos se iho on tulehtunut niin ei auta mikään rasva ja hoito ennen kuin bakteerit on kuolleet. Kun opittiin itse tunnistamaan se ihotulehdus niin lastenpolin lääkärikin sanoi, että käytte vaan tarvittaessa hakemassa vaikka ihan yleislääkäriltä sen kuurin (kun lastenpolilla on niin tiukassa ajat) Ja nykyään kun ihottumat on pienempiä alueita pärjätään Fucidin-antibioottivoiteella, jota on kotona varuilla. Jaksamista, tiedän NIIN ton tunteen. Rasvaat, peset, rasvaat, peset ja itku pääsee kun toinen näyttää ihan kauhealta eikä mikään auta :( Mutta se antibiootin tuoma helpotus oli niin ihana, että sitä pidettiin suurinpiirtein juhlat kun iho saatiin aina pitkän huonon kauden jälkeen kuntoon... En olisi ennen tätä meidän atoopikkoa uskonut, että iho-ongelmat voi hallita koko perheen arkea ja täyttää yhden äidin pään aivan totaalisesti :(

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me nähtiin tänään vähän sattumalta yksi kokenut ihopuolen lääkäri, ja kirjoittaa meille huomenna Fucidiniin reseptin. Katsotaan nyt se vielä. 30.4. on sitten ihan varattu lääkäriaika.

 

 

On kyl järkkyä miten paljon iho-ongelmat vaikuttaa koko perheeseen. Ja noi yöt nyt ei oo kuitenkaan mistään helpoimmasta päästä muutenkaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ihanan pehmeäksi jäi iho tuon Sebamedin jäljiltä, ei tuntunut kyljetkään karheilta! Kiitos vielä vinkistä. :lipsrsealed:

 

Ole hyvä vain! :lipsrsealed:

 

Mukava kuulla, että muillekin oli siitä apua - se todella on ainakin meillä ihan loistava pesuaine iholle :girl_sigh:

Nyt ollaan pikkuhiljaa siirtymässä siihen tytön kanssa molemmat (itse olen psoriaatikko ).

 

Meillä on tuo pumppupullo ollut nyt ahkerassa käytössä ja tosiaan ihan vähän on kulunut. Todella riittoisaa on!

Edited by Adalemina

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onpas tyyristä tuo Fucidin-voide, mutta se auttaa niin ei haittaa. Nyt alkoi leuka parantua. Työkaveri toi kokeiltavaksi aloe vera -voidetta. Ajattelin sitä koittaa neidin jalkoihin. Ootteko te muut koittanu atoopikoille noita aloe vera -tuotteita?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aloe Vera, oi miks en muistanut sitä! Sehän on tyyristä, mutta himputin hyvää! :wub:

Anoppi suositteli mulle yhtä geelimäistä voidetta, mutta en nyt millään muista sen nimeä, pitääpä kysyä sen nimi uudelleen ja hakea luontaistuoteliikkeestä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla on tässä kokeiluputelina "aloe vera gelly" ja "aloe propolis creme"

Mä olen niin ärsyyntyny siihen yölliseen raapimiseen, että kokeilen varmaan kaikki voiteet mitä vaan ehdotetaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän esikoisella (vähän alle neljävee) on atooppinen iho ja aluksi aloe vera auttoi. Siitä tuli iholle kuitenkin ihmeellinen kalvo tai jotain ja se tuntui pojasta tosi kamalalta. Me ollaan taisteltu, kuten kaikki muutkin, löytääkseemme toimivia rasvoja pojalle. Etelä-Afrikan matkalla talvella kokeiltiin pojalle sukulaisen E45 rasvaa, joka on juurikin perusrasvaa atooppiselle iholle. Se auttoi melkein heti. Toki ilmastollakin saattoi olla jotain lisäapua, mutta ostettiin rasvaa varuiksi kilo kotiin, kun sitä ei Suomesta saa. Rasva on ollut ihan parasta ja ei olla tarvittu juuri yhtään kortisonia koko talvena. Löydettiin Englannista joku nettikauppa, mistä löydettiin tätä halvalla ja ostettiin monta kiloa perusrasvaa ja lisäksi rasvaa kutinaan. E45 rasvoja pitäisi löytyä myös Virosta, ainakin googlen kautta näytti siltä. Eli suosittelen kokeilemaan. Tämä E45 rasva maksoi myös Englannista tilattuna vähemmän kuin mielestäni mikään reseptillä ostettu perusrasva, mitä ollaan kokeiltu (siis kun löydettiin hyvä diili, missä ei ollut kohtuuttomat postikulut).

 

Eli siis tällaista:

 

product_range_e45_cream.jpg

 

Täältä löytyy lisätietoa:

http://www.e45.com/emollients/index.php

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä kokeilin tota aloe veraa sit vaan yhtenä yönä jalkoihin, raapiminen jatkui niin en jaksanu toista yötä uhrata. Maanantaina käytiin lääkärissä, ihon ja kasvun takia. Lääkäri ohjeisti laittamaan paksun, siis oikeasti valkoisen kerroksen rasvan tohon leukaan, joka siis edelleen verillä. Kumma kun lääkärin pitää oikein näyttää ja vasta sitten tämä äiti tajuaa paljonko sitä rasvaa oikeasti pitää laittaa. Ja niin rauhallisesti lääkäri hieroi sitä rasvaa neidin käsiin, että itsekin oikein hämmästyin miten huutava taapero rauhoittui, eikä enää pelänny lääkäriä.

Ja mulle tuli ihan uutena juttuna, että vanhempi voi saada atooppisen ihon hoitoon sairaslomaa. Mulle kirjotettiin kolme päivää, että saan nyt rauhassa aamut ja iltapäivät kylvettää ja rasvata taaperoa yllin kyllin. Johan toi leuka onkin ollu kuus viikkoa huonona, joten todella toivon että saadaan nyt kuntoon. Ja onhan sekin totta että oma työkyky kärsii kun ei saa öisin nukuttua kun lapsi huutaa kun leukaan sattuu ja puolet yöstä raapii itseään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Oho, tuo sairausloma oli ihan uusi tieto! Tosin olen nyt hoitovapaalla, mutta jos joskus myöhemmin tulee tarvetta niin hyvä tietää. Selvis viime viikolla sukuloidessa, että miehellä on ollut kuulemma lapsena jotain tosi pahaa ihottumaa ja todellakin toivon ettei ole vahvasti perinnöllistä :girl_prepare_fish:

 

Mua niin surettaa pojan puolesta, kun tuolla sukulointireissulla rasvattiin vähemmän, kun silmämääräisesti näytti iho aika hyvältä eikä poika raapinut ollenkaan. Nyt sitten on jaloissa tosi monta sellaista hirveää kuivaa & hilseilevää länttiä ja selkä meni kokonaan pahaksi (se sentään onneksi korjaantui 3 päivässä) :girl_cry: Mun tekee niin pahaa edes katsoa niitä jalkoja...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Iho on jotain niin käsittämätöntä, taas jälleen kerran.

Harmittaa niin tuon tytön puolesta, kun jatkuvasti kutittaa. Toki alkanut lepän pölytyskin on omalta osaltaan laittanut lusikkansa soppaan, koska nenä ja silmät aloitti vuotamisen, sekä olo on muutenkin kehno. Ärsyttää todella se, että päiväkodissa (siirtyivät nyt sinne viime viikolla pph:lta) ei oteta tosissaan sitä rasvausta ja ruoka-aineiden noudattamista. Onko oikeasti päiväunille menoa ennen kylkien ja käsien rasvaukset todella niin hankala toteuttaa? :girl_mad:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Adalemina :girl_mad: ei ole! Vaadi vaan ja jos ei auta niin ota vaikka päiväkodin johtajaan yhteyttä. Rasvausta väheksytään monesti, mutta pitäisi kyllä - päiväkodissakin - hoitaa, jos lapsen iho sitä vaatii. Meillä on sujunut tosi hyvin, henkilökunta otti tosissaan kaikki ohjeeni ja uteliaisuuttani kokeilin yksi päivä ison rasvapumppupullon painoa, joka vietiin sinne helmikuussa, niin se oli melkein tyhjä :girl_smile: Yöpuku ja tumput on myös käytössä, vannotin jo heti tutustuessa, että itsepähän keräilee sitten verisen pojan sängystä jos eivät muista vaatettaa sitä unille kunnolla :rolleyes:

 

Tuosta sairaslomasta, mä olin vielä äitiyslomalla kun meidät lähetettiin lastenpolille hoitamaan pojan ihoa, silloin olisin siis saanut sairaslomaa jos olisin ollut työssä. Lääkäri sanoi, että voin toki yrittää kotona hoitaa ihoa heidän ohjeillaan, mutta paljon nopeammin se hoituu kuntoon sairaalassa, jossa ei ole mitään muita häiriötekijöitä vaan voin keskittyä pelkkään pojan hoitoon. Ja tosi oli. Myöhemmin ei ole tullut tarvetta, mutta kysykää ihmeessä jos tuntuu tuskaiselta ja hoidossa ei iho hoidu millään kuntoon. Ehkä päiväkodissakin herätään tajuamaan ihon tilan vakavuus, jos äiti joutuu jäämään saikulle hoitamaan sen kuntoon <_<

 

Kuulostaa tutulta tuo forgetmenotin reissussa ihon hoidosta "lintsaaminen" ja AINA se kostautuu B) Nyt ollaan aika hyvin opittu, että se kylpyaika on vaan jostain löydyttävä, vähintään suihkutus. Kesällä kun lähdetään häihin ja ollaan viikonloppu hotellissa ni aateltiin raahata vanna - tai ainakin joku pienempi vati - sinne mukana B)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voi miten ihanaa, taaperon leuan iho on ehjä! Vähän on vielä punoittava, mutta ei haavoja! Parhaiten auttoi siis se sairasloma, ja aluksi 2 kertaa päivässä kylpy ja valkoiseksi rasvaus. Nyt on pari vikaa päivää riitti kerran päivässä kylpy.

Ainiin, se fucidin oli myös tarpeen.

Edited by toukka

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now