Luomusynnytys.

[Teikku]

Mä olen mielestäni synnyttänyt luomuna - menin sairaalaan 40 min ennen tytön syntymää, mua ei tutkittu heti vaan laitettiin käyrille jossa makasin tuskissani ehkä vartin (olin kyllä pyytänyt kivunlievitystä) ja lopulta kun tuskat oli niin kovat etten kestänyt enää, huusin apua jolloin kätilö tuli ja samalla hetkellä mua alkoi ponnistuttaa.

 

Siinä vaiheessa kätilö tutki ja totesi että olen täysin auki - sitten vaan suoraan saliin ja 8 minuutin ponnistamisen jälkeen oli vauva ulkona. Eli en saanut mitään kivunlievityksiä - paitsi välilihaan puudutuksen leikkaamista varten

 

Etukäteen olin toivonut epiduraalia koska kammosin ajatusta kaikista kivuista enkä olisi ikimaailmassa voinut kuvitella synnyttäväni luomusti. Mutta pääsin helpolla, synnytyksen kokonaiskesto oli 3,5 tuntia josta viimeisen tunnin ajan mua sattui lujaa. Sen takiahan me sairaalaankin mentiin niin myöhään kun en tajunnut että olisi tosi kysessä kun ei mua sattunu vaikka supistuksia tulikin ihan tiheesti. Vedet meni siis kotona ja sen jälkeen heti alkoi supparit.

[Cameron]

Minkä ihmeen takia joku haluaa kärvistellä kivuissa vaikka turvallista lievitystäkin on saatavilla? Eihän siitä kukaan mitään pokaalia saa jos on sattunut enemmän kuin naapuria? Mun on nyt oikeesti tosi vaikea ymmärtää tätä hypetystä nk. luomusynnytyksestä.

[oivanoma]

kait se jotain gloorian kiillotusta tai muuta pätemistä on? sitä on joo porukalla ihmetelty. ei vaan käsitä, ei.

[askel]

Mä en tiedä hypetyksestä, mutta esim. epiduraalissa on ongelmansa vauvan kannalta, koska eipä se puudute vaikuta pelkästään äitiin. Lisäksi puudutus voi hidastaa tai pysäyttää synnytyksen, jolloin on suurempi riski joutua sektioon. Sektio on kuitenkin tosi iso toimenpide, joten sen välttäminen mahdollisuuksien mukaan taitaa olla monella syynä olla ilman puudutuksia.

 

Mutta kivuntunne ja rentoutumiskyky vaihtelevat eri ihmisillä samoin kuin synnytyksen nopeus ja rajuus. Siksi ilman puudutuksia synnyttäneiden on mielestäni ihan turha syyllistää puudutuksia käyttäneitä äitejä. Sama myös toisin päin, vaikkei itse ymmärrä, miksi joku haluaa synnyttää luomuna, voisi muistaa ajatella, että taustalla voi olla muitakin syitä kuin halu pitää itseään muita parempana. Haluaisin muuten tietää, kuka oikeasti kestäisi synnytyskivut vain sen ajatuksen voimalla, että "oonpa muita parempi kun tänkin kärsin" Eiköhän siinä ole muutakin pohdittavaa itse kullakin

[Cameron]

Jaah. Muuten ihan hyvältä kuulosti tuo teksti molemminpuolisesta hienotunteisuudesta. Itse en usko että epiduraalia antaisivat jos olisivat vähänkään sitä mieltä että siitä on oikeasti todellista haittaa vauvalle. Eihän petidiiniäkään tai opisaatteja anneta enää jos synnytys edistyy nopeasti sillä ne lamaaat vauvan hengitystä. Onhan äidinkin kivun hoito erittäin tärkeää, sillä traumatisoituneena äiti voi saada huonon alun uuden perheenjäsenen kanssa ja vaikka masentua. Ok, ehkä ei todennäköisin näkökulma mutta mahdollinen.

 

Noh, oli miten oli niin lähinnä minua haittaa se että usein keskusteluissa ihannoidaan luomusynnytystä. Katoin yhden jenkkipätkän jossa kätilö sanoi raskaana oleville että jos häpeätte epiduraalin ottamista niin ei siitä ole pakko kertoa kenellekään vaikka sen ottaisikin. Pointti on "käytin lääkkeitä, mitä sitten?" Usein rivien välistä voi lukea luomusynnytyksen läpikäyneistä jotain ihmeellistä ylpeyttä alkukantaisesta suorituksesta. Ollaan kunnon maaemoja kun on kieltäydytty lääkkeistä.

 

Vitsit kun olisi joku mittari jolla voisi mitata kivun lievityksen hyöty vs. haitta vauvalle selkeästi niin tämäkin keskustelu olisi aivan selvää.

[PMLats]

Hyppääköhän joku mun kraiveliin kiinni, jos myönnän, että mun ajatuksissa kyllä ilman kipulääkkeitä synnyttänyt on "kovempi" tyyppi kuin esim. minä itse? Ihailen muutenkin ihmisiä, jotka kykenevät äärimmäisiin tai ainakin koviin fyysisiin suorituksiin

 

Syyllistämistä kumminkaan päin en kuitenkaan hyväksy.

[Cameron]

^En mä ainakaan sua naamaan puukota. :D

 

Vähän vaan ehkä ihmettelen että miten tyhmää asiaa sitä loppujen lopuksi voi ihannoida. Että sankari on se keneen sattuu eniten?

[Kyllikki79]

Itse luomuna synnyttäneenä voin sanoa, että ite olin aluksi hieman pettynyt kun en ehtinyt saamaan mitään kivunlievitystä. Olin ajatellut ennen synnytystä että otan kyllä kaikkea mitä saa mutta lopulta en ehtinyt samaan mitään. Synnytys käynnistettiin ja lopulta käynnistyi liiankin nopeesti tai oikeastaan kätilöt eivät uskoneet mua. Ja ensi synnyttäjänä mä ainakin uskoin kätilöitä ja odotin kiltisti ja sitten kun sanoi et nyt jotain lääkettä niin olinkin jo melkein kokonaan auki. Ja jos meille joskus tulee toinen niin varmaankin yritän pärjätä ilman lääkkeitä jos synnytys menee vähänkin samallalailla. Mutta jos olisin joutunut kärvistelemään monta tuntia niin olisin ehdottomasti ottanut jotain.

[Nadda]

Usein rivien välistä voi lukea luomusynnytyksen läpikäyneistä jotain ihmeellistä ylpeyttä alkukantaisesta suorituksesta. Ollaan kunnon maaemoja kun on kieltäydytty lääkkeistä.

 

Mulla on kokemuksia sekä lääkkeettömästä että lääkkeellisestä synnytyksestä. Toisessakin olin ilomielin jo ottamassa edellisessä synnytyksessä niin hyväksi havaittua epiduraalia, mutta olikin jo liian myöhäistä. Siinä vaiheessa iski pikku paniikki, mutta lopulta kaikki meni hyvin ja ponnistusvaiheen koin jopa osaltaan helpompana, kun ei ollut epiduraali pistämässä kapuloita rattaisiin. Ja jälkeenpäin minulla kieltämättä oli todella tyytyväinen olo, että luonto (no, jos käynnistetyn synnytyksen yhteydessä voi niin sanoa) päätti puolestani ja koko synnytys mentiin ilman lääkkeitä. Tunnen siis hiukan ylpeyttä siitä, että olen ainakin yhden kerran kokenut sen ponnistusvaiheenkin kivuilla höystettynä.

 

Nyt olenkin sitten kahden vaiheilla, että jos joskus vielä raskaana olen, otanko puudutteen vai en... Ehkä en kuitenkaan, mikäli synntys etenee nopeasti.

[Ellipsi]

Itse ihmettelen kovasti miksi kivunlievitys esitetään aina "välttämättömyytenä" synnytyksessä? Mielestäni kivunlievityksen käytössä ei ole mitään hävettävää, mutta miksi lähteä synnytykseen suoraan asenteella että kipu ei varmasti ole siedettävissä ja kaikki kivunlievitys minulle heti nyt.

 

Ja Cameron, epiduraalilla on myös haittavaikutuksia ja riskejä, niistä ei vaan synnytysvalmennuksissa hirveästi puhuta. Jos haluat tutkia asiaa niin käyppä lukemassa artikkeleita ja tutkimuksia Aktiivinen synnytys ry:n sivuilta esim täältä http://www.aktiivinensynnytys.fi/artikkeli...?artikkelinr=22

 

Kyseisessä artikkelissa sanotaam mm. näin:

 

Epiduraalipuudutus voi olla hyödyllinen paitsi tehokasta kivunlievitystä tarvitseville ja sektiolla tai imukupin avulla synnyttäville myös joillekin riskisynnyttäjille, esim. korkeasta verenpaineesta tai astmasta kärsiville. Puudute voi parantaa riskisynnyttäjien istukkaverenkiertoa, muttei vaikuta suoranaisesti vauvaan, kuten esim. opiaatit. Epiduraalipuudutteen laajamittainen, lähes rutiininomainen käyttö voi kuitenkin olla ongelmatonta vain synnytysanestesiologian näkökulmasta, onhan epiduraalipuudutus lääketieteen leipälaji.

 

Kirjassaan "Pursuing the Birth Machine, the serch for appropriate birth technology" (1994) WHO:n asiantuntijalääkäri Marsden Wagner luettelee monia epiduraalipuudutukseen liittyviä riskejä, joista on saatu viitteitä useissa kliinisissä tutkimuksissa. Mikäli puudutusvaikutus jatkuu liian kauan synnyttäjän on vaikea paikallistaa ponnistussupistuksia ja ponnistusvaihe pitkittyy. Epiduraalipuudutus voi myös lisätä riskiä sektioon tai imukuppi-synnytykseen. Synnytyksen vauhdittaminen oksitosiinilla yhdistettynä epiduraalipuudutukseen lisäävät tarvetta episiotomiaan. Epiduraalipuudutus ja oksitosiini-infuusio ovatkin toisiaan tukeva parivaljakko ja klassinen esimerkki siitä, miten synnytykseen puuttuminen yhdellä tavalla johtaa helposti toiseen.

 

Puudutus voi laskea äidin verenpainetta. Siihen varaudutaan antamalla nestettä suoneen, seuraamalla verenpainetta sekä pitämällä äiti kyljellään selinmakuun sijasta. Puudutus voi myös nostaa kuumeen, jolla kuten myös verenpaineenlaskulla voi olla haitallisia vaikutuksia lapseen. Puudutus voi viedä tunteen virtsaamisen tarpeesta, jolloin joudutaan katetroimaan. Lisäksi epiduraalikatetrin pistoon voi liittyä komplikaatioita.

 

Puudutuksen antamisen turvallisuutta lisää toki se, että vauvan sydänääniä seurataan entistä tarkemmin. Tämä tarkoittaa usein kalvojen puhkaisua ja elektrodin asettamista vauvan päähän. Puudutuksen vaikutus ja siihen liittyvä rekvisiitta rajoittavat liikkumista. Andrea Robertsonin (Empowering Women, 1994) mukaan epiduraalipuudutus vähentää sitä elimistön omaa endorfiinituotantoa, joka normaalisti kasvaa synnytyksen aiheuttamassa rasituksessa. Näin ollen synnyttäjä kokee kovaa kipua, kun puudutteen teho laskee. Robertson muistuttaa, että lantionpohjan lihakset auttavat vauvan päätä kiertymään edulliseen asentoon syntymää varten. Tämä kiertymisliike voi vaikeutua, kun epiduraalipuudutus vähentää lantionpohjan lihasjäntevyyttä. Riski instrumenttisynnytykseen lisääntyy erityisesti, jos vauva on syntymässä posteriorisessa asennossa eli selkä äidin selkää vasten.

 

Synnyttäjän tarpeet ja toiveet ovat monenlaisia. Puudutteen tarjoaminen vastaukseksi kaikkiin niihin olisi kohtalaisen kolkko ratkaisu ja omiaan lisäämään synnytyskulttuurin toimenpidekeskeisyyttä. Synnytys ja syntymä ovat kokonaisvaltaisia kokemuksia, niin kivun kuin muidenkin seikkojen suhteen. Naisen omien voimavarojen etsiminen ja vaistonvaraisuuden tukeminen ei voi olla ristiriidassa synnytyksen vaativuuden kanssa. Nainen kokee synnytyksen joka solullaan ja siksi synnytykseen valmistautuessa voisi olla antoisaa tutustua paitsi eri kivunlievitysmenetelmiin, myös omaan kehoonsa.

 

Itse en alkaisi syyllistämään sitä jos kivunlievitystä tarvitsee. Tottakai pitää tilanteen mukaan katsoa jaksaako äiti ilman esim. epiduraalipuudutusta ja onko ilman tuskailussa mitään järkeä. Tärkeää on kuitenkin että äidillä on voimia myös ponnistusvaiheessa. Liian aikainen epiduraalin antaminen kuitenkin monesti pitkittää synnytystä ja aiheuttaa komplikaatiota.

 

Minusta on kuitenkin kummallista että tästä keskustelusta kumpuaa asenteellisuus luonnonmukaista synnytystä kohtaan. Varsinkin Oivanoman ja Cameronin kommentit ovat mielestäni ihmeellisiä eivätkä tuo paljon lisäarvoa tähän keskusteluun. Eiköhän me kaikki voida tehdä omat päätöksemme ja elää ilman että syyllistämme toisia heidän valinnoistaan. Ja eihän kaikille "luomu" synnytys välttämättä tarkoita sitä "kärvistelyä tuskissaan".

[Nadda]

Epiduraalipuudutus ja oksitosiini-infuusio ovatkin toisiaan tukeva parivaljakko ja klassinen esimerkki siitä, miten synnytykseen puuttuminen yhdellä tavalla johtaa helposti toiseen.

 

Tähän kohtaan puutun sen verran, että minusta on kummallista käyttää termiä "synnytykseen puuttuminen", jos on kyse äidin tai sikiön hyvinvoinnista. Kaikissa tapauksissa luonto ei todellakaan hoida hommaa parhain päin, vaan olemalla puuttumatta voi esimerkiksi sikiö kuolla. Siksi hiukan kalskahtaa tällainen asenne, että olisi parempi synnyttää ilman oksitosiinitippaa.

[tarinatiikeri]

Voisin lainata tähän Kyllikki-Kaarinan viestin määritelmän, sillä se olisi juuri se, mitä itse asiasta ajattelen. Viesti on kuitenkin tuolla kaukana, joten sitä ei helposti voi lainata, eli pakko toistaa sen verran, että mielestäni luomusynnytys on sellainen, joka käynnistyy ja etenee ilman lääketieteellistä puuttumista ja jonka aikana ei käytetä lääkkeellistä kivunlievitystä. Tämän määritelmän mukaisesti olen synnyttänyt ensimmäisen ei-luomusti, ja seuraavan luomusti.

 

Tähän kohtaan puutun sen verran, että minusta on kummallista käyttää termiä "synnytykseen puuttuminen", jos on kyse äidin tai sikiön hyvinvoinnista. Kaikissa tapauksissa luonto ei todellakaan hoida hommaa parhain päin, vaan olemalla puuttumatta voi esimerkiksi sikiö kuolla. Siksi hiukan kalskahtaa tällainen asenne, että olisi parempi synnyttää ilman oksitosiinitippaa.

 

Eikö se synnytykseen puuttuminen ole vain yleinen termi, kun jotain tehdään? Ei varmaan ole parempi synnyttää ilman oksitosiinitippaa, jos synnytys ei etene. Jos taas synnytys etenee luonnollisesti, aina parempi niin. Jos synnyttäjä haluaa epiduraalipuudutteen, laitetaan yleensä (aina?) samantien oksitosiinitippa, koska epiduraali saattaa hidastaa synnytystä, mutta kai myös siksi, että epiduraalista saataisiin "täysi hyöty" irti, eli kohdunsuu aukenisi oksitosiinin voimistamien supistusten avulla mahdollisimman paljon sinä aikana, kun puudutus vaikuttaa. Onhan jokainen toimenpide siis puuttumista.

 

Musta on hankala sanoa, ihaillaanko luomusynnytystä jotenkin yleisesti. Ehkä täällä keskustelupalstoilla tai omasta synnytyksestä ystäville ja tutuille kertoessa tulee mielikuva ihannoidusta luomuilusta, koska synnyttäjä on ylpeä itsestään kestettyään kivut ilman lääkkeitä. Itse ainakin olen ylpeä, että kestin toisen synnytyksen kivut ilman puudutteita, joita ei edes olisi ehditty antaa. Tavallaan ajattelen siis ylittäneeni omat odotukseni. Kehenkään toiseen en kuitenkaan tee vertailuja, vaan kukin tehköön kuten itse juuri siinä tilanteessa parhaaksi näkee. En myöskään koe olevani lääkkeistä kieltäytynyt maaemo, mutta jos joku mua sellaisena haluaa pitää, tehköön näin ihan rauhassa.

 

Toiseksi kannattaa muistaa, että ihmisten kipukynnys on erilainen ja toisilla avautumisvaihe on helpompi ja kipu siedettävämpää kuin toisilla. Esimerkiksi minä koen, että avautumisvaiheen kipuun en olisi puudutetta tarvinnutkaan: mulla auttoi loistavasti lämmin vesi, supistusten välit olivat koko ajan suhteellisen pitkät (min. 2 minuuttia) ja muutenkin supistuskipu oli hyvin erilaista kuin mikään muu kipu, koska jotenkin lähes saatoin tuntea kivun vievän jatkuvasti lähemmäs vauvan syntymää (tätä kai voisi kutsua myös kivunlievitykseksi mielikuvien avulla ).

[Nadda]

Eikö se synnytykseen puuttuminen ole vain yleinen termi, kun jotain tehdään? Ei varmaan ole parempi synnyttää ilman oksitosiinitippaa, jos synnytys ei etene. Jos taas synnytys etenee luonnollisesti, aina parempi niin. Jos synnyttäjä haluaa epiduraalipuudutteen, laitetaan yleensä (aina?) samantien oksitosiinitippa, koska epiduraali saattaa hidastaa synnytystä, mutta kai myös siksi, että epiduraalista saataisiin "täysi hyöty" irti, eli kohdunsuu aukenisi oksitosiinin voimistamien supistusten avulla mahdollisimman paljon sinä aikana, kun puudutus vaikuttaa. Onhan jokainen toimenpide siis puuttumista.

 

Minusta tuota termiä käytettiin ko. artikkelissa aika asenteellisesti, mikä loukkaa jonkin verran, sillä itse jouduin sen oksitosiinitipan ottamaan sen vuoksi, että vauvat saadaan hengissä ulos. Koko synnytys siis käynnistettiin molemmissa raskauksissa tipan voimalla.

 

Mutta ilmeisesti ymmärsin tuon sitten tuosta artikkelista väärinpäin, koska oma kokemukseni oli, että se oksitosiinitippa tuli ennen epiduraalia eikä toisinpäin.

[tarinatiikeri]

Minusta tuota termiä käytettiin ko. artikkelissa aika asenteellisesti, mikä loukkaa jonkin verran, sillä itse jouduin sen oksitosiinitipan ottamaan sen vuoksi, että vauvat saadaan hengissä ulos. Koko synnytys siis käynnistettiin molemmissa raskauksissa tipan voimalla.

 

Mutta ilmeisesti ymmärsin tuon sitten tuosta artikkelista väärinpäin, koska oma kokemukseni oli, että se oksitosiinitippa tuli ennen epiduraalia eikä toisinpäin.

 

Jos synnytys päätetään käynnistää, onhan sekin toki synnytyksen kulkuun puuttumista. Joskus synnytykseen on kuitenkin vaan pakko puuttua, eikä siitä kannata kokea mitään huonommuuden tunnetta tai ajatella, että joku yrittäis tällaista tunnetta edes tarjoilla. Artikkelissa taidetaan siis kritisoida turhaa puuttumista synnytyksen kulkuun.

Edited May 10, 2009 by tarinatiikeri

[Miinanen]

Minusta oma synnytykseni on aika hyvä merkki turhasta puuttumisesta alusta alkaen. Synnytys käynnistettiin minusta ilman kunnon syytä. Yliaikainenhan tuo oli, mutta ultrassa istukka toimi vielä hyvin, eikä vauvakaan ollut liian iso tms. Se yliaikaisuuskin on minusta kyseenalaista, kun oli pelkästään kuukautisten perusteella laskettu, ja toisessa saman alueen sairaalassa olisi senkin perusteella käynnistetty vasta pari päivää myöhemmin. Käynnistyksen takia supistukset olivat tosi kipeitä ja tiheässä, ja tarvitsin epiduraalin. Epiduraali sitten pysäytti etenemisen ja piti ottaa se oksitosiini käyttöön. Välilihaa ei sentään leikattu eikä imukuppia tai sektiota. Vauva oli ensimmäiset vuorokaudet tokkurainen, ja piti herätellä syömään. Tämä olisi voinut vaarantaa imetyksen.

 

Uskon, että jos supistukset olisivat saaneet tulla itsekseen, ne eivät olisi olleet niin tiheässä. Olisin mielestäni pärjännyt ilman epiduraalia, jos supistuksissa olisi ollut jonkinlaiset välit, joissa ei olisi sattunut. Nyt tuntui, että supistusten välissä vain sattui vähän vähemmän Toki se laskeutuminen ja venyminen aiheuttaa kipua, mutta sitä en tuntenut vielä tuossa vaiheessa kun epiduraali laitettiin. Toivon, että saisin kokea vielä jos nyt ei luomusynnytystä niin ainakin synnytyksen ilman käynnistystä, että voisin verrata

[pom]

Lahestulkoon samanlaiset kokemukset minulla kuin Miinasellakin. Plus viela se episiotomia.

En tiennytkaan etta epiduraali voi vaikuttaa myos vauvan kuntoon tokkuraisuutena. Meilla nimittain oli myos vaikeuksia saada vauva syomaan parin ensimmaisen paivan aikana vaikka sita parin tunnin valein herateltiinkin.

 

Itse olisin halunnut vesisynnytyksen ilman laakkeellista puudutusta, mutta toisin kavi. En ole siita kauheasti katkeroitunut, mutta jos kaikki menee seuraavassa raskaudessa hyvin, haluaisin ehdottomasti yrittaa laakkeetonta synnytysta. Miksi puuttua johonkin luonnolliseen jos sille ei ole tarvetta?

Ymmarran toki kaynnistykset ja kivunlievitykset silloin kun niita tarvitaan joko vauvan tai aidin turvallisuuden vuoksi tai siksikin kun synnyttaja ei sieda kipua. Mutta itse haluaisin ainakin kokeilla ja kokea mita synnytys on ilman epiduraalia.

(Mulla se epiduraalikaan ei edes toiminut kuin tunnin verran, myohemmat lisaykset eivat tehneet mitaan vaikutusta kipuun.)

[mimmynmama]

Aikaisemmilla sivuilla on käyty keskustelua luomusynnytyksen motiiveista eli miksi joku haluaa synnyttää ilman kivunlievitystä.

 

Itse en terveyteni takia saa missään nimessä piikkejä selkään enkä paljon muuallekaan suuren verenvuotoriskin takia, joten kovin montaa tehokasta lääkettä ei jää jäljelle. Morfiinipohjaiset lääkkeet tekee olon niin tuhannen tokkuraiseksi että niitä ei kiinnosta enää ikinä ottaa. En haluaisi olla ulkona tapahtumasta mitä oma kehoni suorittaa. Mutta niin paljon mieluummin synnyttäisin tulevan lapseni alakautta kuin sektiolla kuten esikoinen, sillä se sektio on ihan todella keskisuuri kirurginen operaatio, ja toipuminen hidasta joillakin, varsinkin jos "kaikki" menee pieleen niin kuin esikoisen kanssa meni.

 

Eli unelmani olisi se luomusynnytys, en tiedä toteutuuko koskaan, taitaa mennä automaattisesti sektioksi. Silti jokainen synnytys on yksilöllinen ja palkaksi siitähän saadaan se vauva joten mitään sädekehiä en laita kenenkään synnyttäjän päälle luomuilun ansioista.

[oivanoma]

niin tuohon asenteeseen että kaikki puudutteet tänne heti ym.. niin en usko että kukaan siellä sairaalan ovella jo niitä puudutteita huutelee, vaan että tieto siitä ettei tarvitse kärsiä auttaa monia synnytyspelkoisia. ainakin itse olin sillä asenteella että puudutteet ja muu kipulääkitys otetaan vasta sitten kun ilman ei pärjää... ei siis ihan muuten vaan.... niinkuin tuntuu monella "luomu" synnyttäjällä olevan kuvitelmissa kyllä mullakin ihan kiitettävät kivut oli ennenkuin uskaltauduin ilokaasuilemaan.

[Ellipsi]

Tottakai on hyvä että on olemassa kivunlievitystä ja että sitä tarvittaessa on tarjolla. Itse ajattelin ennen että missään nimessä minä en voisi selviytyä synnytyksestä ilman epiduraalia sillä synnytyksestä oli annettu minulle niin kamala kuva... Kun julkisuudessa (ja ilmeisesti synnytysvalmennuksissakin) keskitytään niin paljon kivunlievityskeinoihin, tulee pienelle ihmiselle helposti pelko kivusta sen sijaan että sen ottaisi vastaan asenteella että se kuuluu asiaan ja sillä on oikeasti merkitys. Jokainen kivulias supistus kun työntää vauvaa alas ja ulospäin. Luettuani paljon artikkeleita siitä miten synnytyksen kipu on jopa tarpeellista johonkin pisteeseen saakka, minun pelkoni synnytystä kohtaan hälveni.

 

Minun pointtini oli siis puhtaasti se että vaihtoehdoista tulisi puhua ja kertoa että joskus synnytyksestäkin voi selvitä ilman lääkkeitä. Hurjan monta tarinaa olen kuullut jossa kesken synnytyksen kätilö ilmoittaa että nyt kannattaa se epiduraali ottaa jos sen haluaa, että tämän jälkeen sitä et sitten enää saa. Tällöin moni pelästyy ja ajattelee että se varmaan sitten oikeasti kannattaa ottaa sillä jotain hirveää kipua on tiedossa... tämä jos joku on pelottelua!

 

Ehkä itse syyllistyn turhaan juuri tuohon Oivanoman mainitsemaan ajatukseen siitä että ihmiset ottaa puudutukset "ihan muuten vaan"... Tässä omassa ajatusmaailmassani on selvästi kehitettävää. Mutta varmasti tuollainen "pelottelu" ja kannustaminen puudutteen ottamiseen vaikuttaa myös.

 

Edelleen korostan sitä että puudutteet on hyvä juttu ja joskus toimenpiteitä pitää tehdä ja ne ovat jopa elintärkeitä. Jokainen myös kokee kivun omalla tavalla ja turhaan sitä yrittää mitään sankaria esittää. Mutta todella vierastan ajatusta että synnytykseen aina puututtaisi lääketieteen nimessä ja puhtaasti siksi että "se on käytäntö"... tällä tarkoitan esim rutiinin omaista episotomiaa ja pinniä vauvan päähän.

 

ja kommenttina vielä tuohon artikkeliin. En usko että siinä tarkoitettiin synnytykseen puuttumisella sitä ettei siihen saisi millään tavalla puuttua. Varmasti tarkoittivat sillä juuri rutiininomaisia toimenpiteitä joita tehdään vaikkei niille pakkoa olisi.

[oivanoma]

juu, nämä on aika herkkiä aiheita kyllä. mä en edes käynyt valmennuksissa kun ne oli niin tyhmästi keskellä päivää ja aattelin että kyllä se muksu ulos ilman valmennuksiakin tulee

mulle ei tarjottu epiduraalia, vaan mä aloin itse sitä kaipailemaan ja itseasiassa oikeastaan pakotin antamaan toisen annoksen ihan loppumetreillä vaikka kätilö oli sitä mieltä ettei nyt enää tartte. samoin kun olin episotomiaan ERITTÄIN valmis ja pyytelin sitäkin kun tuntui että alakerta räjähtää ja olin jo valmis itse tarttumaan saksiin

[Marsula]

Niinpä, jokainen kokee synnytyksen niin omalla tavallaan ettei sitä voi oikein toisten kokemuksia käydä kiistämään. Itse koin kivut aivan mahdottoman kovina, arvoasteikolla 10. Sain synnyksen aikana 5 krtaa epiduraalin ja enempää ei kuulema olisi ollut mahdollista antaa.

 

Ennen kuin sain lievitystä, tärisin ja kouristelin kuin horkassa jokaisen supistuksen välillä enkä pystynyt rentouttamaan yhtään itseäni. Vaikutus kesti jokaisella kerralla tasan kaksi tuntia ja kivut palasivat aina täysin sietämättöminä. En olisi todellakaan voinut kuvitella selviäväni hengissä ilman epiduraalia. Voimat olisivat varmasti loppuneet muutamassa tunnissa ja uskon että sektio olisi ollut tarpeen jotta lapsi saadaan ulos.

 

Kuvittelin aina ennen synnytystä että minulla olisi erityisen korkea kipukynnys mutta sepä ei pitänytkään paikkaansa. Nostan hattua jokaiselle synnytyksen läpikäyneelle, käyttipä kivunlievitystä tai ei. Pääasiahan on että äiti ja lapsi selviävät tästä koettelemuksesta mahdollisimman turvallisesti.

 

Vaikka synnytyksestä on jo kohta kaksi vuotta, muistan vielä sen hirvittävän kivun ja tuskan. Vauvakuume on kuitenkin taas iskenyt eikä pelko kivusta estä toteuttamasta haavetta vaikka siellä synnytyssalissa miehelle manasin ettei enää koskaan..

[Marsula]

ainii..edellisestä jäi se pointti vielä: että mielestäni oli ainakin tosi hyvä juttu että siitä kivusta niin paljon puhuttiin synnytysvalmennuksessa. Käytiin läpi mahdollisimman hyvin eritavat mitä on ja osaa sai jopa kokeilla, esim.aquarakkuiloita ja ilokaasua. Se että tiesi kivunlievitystavoista auttoi itselläni ainakin pelkoon joka liittyi nimenomaan kipuun.

[Guest Opalia]

Kannattaa tutustua Ina May Gaskinin kirjaan Spiritual Midwifery tai Ina May's Guide to Childbirth. Mielenkiintoinen nakokulma kotisynnytykseen ja luomuiluun. Hanella on katilona seka henkilokohtaista kokemusta 30 vuoden ajalta ja tilastojakin laittaa peliin.

 

Mielestani luomusynnytys tarkoittaa nimenomaan luonnonmukaista synnytysta, ei kliinista ja mekaanista sairaalasynnytysta kaikkine kivunlievityksineen. Luomua on kayttaa kaikkia keinoja kivunlievittamiseen, jotka eivat ole laakkeellisia (hengitys, liikkuminen, vesi, rentoutuminen, kaurapussit jne). Tietysti nykyaikaisessa maailmassa on ERINOMAISTA, etta poikkeavassa ja aidille tai vauvalle vaarallisessa tilanteessa on tarjolla sairaalatoimenpiteita, sektiota, aineita jne. Mutta suurimmassa osassa synnytyksia niilta voitaisiin valttya, jos tieto, taito ja usko omiin kykyihin olisi kohdallaan (seka tietysti asiantunteva katilo mukana). Kipu kasvaa synnytyksen edistyessa mutta niin myos naisen kivunsietokyky. Silla synnytyskivulla kuitenkin on tarkoituksensa. Pelko, stressi ja jannittaminen kasvattavat tata kipua huomattavasti, kun taas jos rentoutuminen ja luottamus olisi mahdollista, kipua olisi vahemman ja se olisi siedettavampaa. Sairaalaolosuhteet eivat useinkaan auta pelon, jannityksen ja stressinpoistamisessa, painvastoin. Sita myota myos kipua enemman, ja tarve kivunlievitykselle.

 

Tamankin palstan synnytyskertomuksia lukiessa nousee selkeasti esiin se, etta he, jotka viime hetkille asti olivat kotona, saivat kuin vahingossa luomusynnytyksen, koska avautuminen olikin edistynyt turvallisessa ja rentouttavammassa kotiymparistossa kivuttomammin kuin nainen kuvitteli. Epatietoisuus siita, mika kipu nyt on niin paljon, etta sairaalaan tulee lahtea, todistaa, etta oikeissa olosuhteissa se kipu on kestettavissa. Sairaalassa olikin jo liian myohaista laittaa kivunlievityksia ja vauva oli maailmassa ennemmin kuin arvasikaan. Sitten toisaalta lukee niita kertomuksia, joissa sairaalassa on oltu synnytyksen alkamisesta 30 tuntia ennen vauvan syntymiseen, on usein ollut kauheat kivut ja kaikki mahdolliset kivunlievitykset kaytossa. Ja tama ihan vain "paljaalla" silmalla lukiessa tuli selkeasti esiin.

 

Luomusynnytyksessa ei mielestani ole mitaan tekemista sen kanssa, kuka nyt saa kirkkaimman karsijan kruunun paahan. Vaan siita, etta synnytyskokemus olisi seka aidille etta lapselle paras mahdollinen. On tarkeaa, etta ne ensimmaiset hetket lapsen kanssa tulee vietettya "selvin pain" seka lapsella etta aidilla. Nain edesautetaan aiti-lapsisiteen syntya ja ehka se rakkaus lapseenkin syntyy helpommin. Tieteellisesti tutkittua tamakin, kuinka suuri merkitys niiden ensimmaisten tuntien katsekontaktilla on tuon suhteen syntymiseen. Kivunlievityksella syntyneet lapset kun ovat tokkuraisia eivatka valppaita, kuten luomuna syntyneet. Silla kaikella on merkityksensa.

 

TAMA KETAAN SYYLLISTAMATTA! Aina kaikki ei mene niinkuin on suunniteltu, ja silloin on todella hyva, etta on osaava yhteiskunta ymparilla hoitamassa. Sen vuoksi on saatu lapsen ja aidin kuolleisuusastetta laskettua huomattavasti sitten keskiajan. Mutta se, etta nykyinen synnytyskaytanto (sairaalat, laakarit, kivunlievitykset, "ma haluan, etta mulle tehdaan sektio") on yleisin, ei tarkoita, ettako se olisi paras mahdollinen keino tai etta se olisi aidin ja lapsen hyvinvoinnin vuoksi valttamatonta. Toivon vaan, etta naiset saisivat enemman tietoa mahdollisuuksista ja heidan omista voimavaroistaan nykymaailmassa. Pelottavaa on, kuinka paljon synnytyksesta pelotellaan naisia ja etta ilman kivunlievitysta EI kukaan taysijarkinen VOI synnyttaa, on pelkoklinikoita jne. Jos on pelkoa, tottakai se tulee hoitaa. Mutta kysymys onkin, MIKSI nyky-yhteiskunnassa niin monet naiset pelkaavat synnytysta niin paljon, etta pelkoklinikoiden olemassaolo on itsestaanselvyys?

 

Tahan loppuun laitan hieman mielenkiintoista tilastoa juurikin tuosta mainitsemastani Spiritual Midwifery kirjasta:

 

2028 raskautta vuosina 1970-2000

 

kotisynnytyksia 95,1%

kuljetus sairaalaan 4,9%

hätäkuljetus sairaalaan 1,3%

 

ensisynnyttajia 44,7%

toisen tai useamman kerran 55,3%

yli 6 synnytysta 5,4%

 

sektio 1,4% (USA:n keskiarvo 24,4%!)

pihdit 0,5%

imukuppi 0,05%

 

lapsikuolleisuus (ei sisalla kuolemantuottavia epamuodostumia) 0,0035% (8/2028)

äidin kuolema 0%

 

synnytyksen kaynnistys 5,1%

 

synnytyksenjalkeinen masennus 1%

synnytyksen jalkeinen psykoosi 0,09% (2 naista)

 

"koskematon" valiliha 68,8%

1. asteen repeyma 19,1%

2. asteen repeyma 11,5%

3. asteen repeyma 0,3%

4. asteen repeyma 0,1%

 

Toivottavasti useampi nainen alkaa kyseenalaistaa normeja kaytantoja ja etsia tietoa ja taitoa, miten oikeasti naiset ovat kautta ihmiskunnan historian onnistuneet synnytyksessa ilman epiduraalia.

[Mila3]

"Kipu kasvaa synnytyksen edistyessa mutta niin myos naisen kivunsietokyky."

 

Mulla ei kyllä todellakaan tuo pitänyt paikkaansa, ehkä siksi että synnytys oli käynnistetty. Vedet meni ja sen jälkeen alkoi heti ihan hirveät supistukset joita tuli ja tuli yksi toisensa perään. Synnytys kesti kolme tuntia joista ensimmäisen vietin suihkussa, mihin melkein pyörryin kivusta. Myöhemmin sain ilokaasua ja epiduraalin. Sairaalajännityksestä tuskin oli kyse, koska sairaala on mulle tuttu paikka ja tuolloinkin olin jo ehtinyt siellä yhden yön viettää. Ensisynnyttäjällä nopea avautuminen ja käynnistetyt supistukset oikeasti sattuu enemmän kuin "Oho, nyt mua varmaan supistaa." Jotenkin tuollaset lauseet vaan kuulostaa valehtelulta, kun tietää miten oikeesti voi olla. Ei mulle oo ikinä ollut mikään ongelma se, että jotkut haluaa synnyttää luomuna. Eihän kaikki halua hammaslääkärissäkään puudutusta. Se on mun mielestä liikaa jos aletaan neuvomaan muitakin, varsinkin kun "tiedetään" miten asiat heidän kohdallaan on menneet.

 

"Tamankin palstan synnytyskertomuksia lukiessa nousee selkeasti esiin se, etta he, jotka viime hetkille asti olivat kotona, saivat kuin vahingossa luomusynnytyksen, koska avautuminen olikin edistynyt turvallisessa ja rentouttavammassa kotiymparistossa kivuttomammin kuin nainen kuvitteli."

 

Eiköhän se kuitenkin ole niin, että sellaset ei lähde sairaalaan, joita ei niin paljon satu Tiedätkös kun supistuksia ihan oikeasti on erilaisia. Ei se voi olla kipukynnyksestä kiinni, kun samallakin ihmisellä usein on kahdesta synnytyksestä se toinen selkeästi pahempi. Mä en ymmärrä miksi kipua pitää aina väittää henkiseksi heikkojen ihmisten jutuksi. En mäkään synnytystä pelännyt, mutta niin se vaan teki kipeää. Ihan fyysisesti. Tottakai synnytyksestä selviäis ilman epiduraalia, mutta miks ihmeessä mä haluaisin tuntea kaiken..

[Guest annukka]

Kannan oman korteni keskusteluun..

 

Oma ensimmäinen synnytykseni meni niin että supistukset käynnistyivät heti herätessäsi aamulla ja tulivat ensin tunnin ajan 5 min välein ja sen jälkeen 2 min välein. Sairaalaan saavuimme parin tunnin päästä supistusten alkamisesta ja silloin olin jo 5-6 senttiä auki. Homma sujui hienosti 8 senttiin asti jolloin poika jäi hassun asentonsa takia jumiin ja edistyminen tyssäsi. Junnasin siinä 8 sentissä pari tuntia ja supistukset alkoivat käydä sellaisiksi että aaltoilevien supistuksien sijaan nekin jäivät junnaamaan pidemmäksi aikaa päälle ja lopulta tuntui siltä että supistus kesti kauemmin kuin se väli.

 

Tässä kohtaa alkoivat voimat ja usko olemaan ihan lopussa ja pitkän pähkäilyn jälkeen pyysin spinaalin. Sen saatuani kivut katosivat 45 minuutiksi ja kun kätilöt sitten tarkastivat tilanteen, olinkin jo kokonaan auki.

 

Mutta siis omassa tapauksessa tuo spinaali tuli juuri oikeaan aikaan ja sai aikaan juuri oikean tuloksen eli paikallaan junnannut synnytys eteni sitten hujauksessa kun sain hetken levähtää.

 

Oman kokemukseni perusteella siis kivunlievitys toimi enkä näe mitään syytä ettenkö ottaisi sitä myös seuraavassa synnytyksessäni jos tarve tulee. Kuitenkin olen miettinyt että mahdollisimman pitkälle haluaisin mennä ilman kivunlievitystä. Ihan siitä syystä että ne supistukset jotka koin ensimmäisessä synnytyksessäni tuohon jumiutumiseen asti olivat varsin hyvin siedettävissä. Jos sellaisilla pärjäisi loppuun asti, jäisi synnytyksestä varmasti varsin positiivinen kuva mieleen.

 

Mutta koska tuossa tietyssä vaiheessa omaa synnytystäni kipu oli varsin sietämätöntä ja olo oli tosi toivoton, en ihan suoralta kädeltä lähtisi toteamaan että kaikki tuollainen on voitettavissa jos vaan niitä omia sisäisiä voimavarojaan aktivoi tarpeeksi.

 

Olen huomannut että tämä luomusynnytystä ihannoiva lähestymistapa on aiheuttanut aika monessa naisessa pettymystä kun kaikki ei menekään ihan niinkuin oli etukäteen ajatellut. Että kun lähdetään varsinkin ensimmäiseen synnytykseen sillä periaatteella että "minähän vedän tämän kaurapussin, jumppapallon ja kylpyammeen voimin" ja joku meneekin pieleen ja joudutaan turvautumaan kivunlievityksiin tai jopa sektioihin, ensimmäinen tunne synnyttäneellä naisella onkin epäonnistuminen. Ja on aika surullista että niinkin rankan rulianssin jälkeen terveen vauvan äiti murehtii omaa suorittamistaan.

 

En osaa nyt pukea sanoiksi sitä miten ajattelen tämän asian päässäni mutta oman kokemukseni ja kuulemani perusteella olen vähän huolestunut siitä kuinka varsinkin tällä luomusynnytystä ihannoivalla puheella ja tekstillä luodaan sellaista kuvaa että synnytys olisi joku helposti hallittavissa oleva kokonaisuus jossa "hyvä synnyttäjä" on ja pysyy koko ajan tilanteen herrana. Näin toki käy useinkin ja se on vain ja ainoastaan hienoa kaikille mutta joskus se synnytys menee hyvin erilailla kuin mitä on etukäteen voinut kuvitella. Ja silloin on tärkeintä saada sekä äiti että vauva mahdollisimman vaihgoittumatta läpi koko hommasta, ei suoriutua tiettyjen ihanteiden mukaan. Eikä tuntea syyllisyyttä ja epäonnistumista siitä ettei se mennyt niinkuin olisi pitänyt.

 

Mitä tulee vielä tuohon Opalian kysymykseen siitä miksi nyky-yhteiskunnassa synnytystä pelätään niin että pelokopolit ovat tulleet tarpeelliseksi, näkisin asian ennemminkin niin että nyky-yhteiskunnassa vastataan myös niihin synnyttäjien pelkoihin. Uskon että jos vaikka 200 vuotta sitten naisille oltaisiin tarjottu kivunlievityksiä ja mahdollisuutta keskustella synnytykseen liittyvistä peloista, aika moni olisi varmasti näihinkin turvautunut. Jos kaikkiin muihinkin kipuihin kehitetään kipulääkkeitä ja lievityksiä, en ymmärrä miksi synnytyskipu pitäisi pitää ainoana kipuna jota tulee sietää.