Luomusynnytys.

[Alya]

Hyvä kirjoitus, annukka!

[Mirjami]

Samaa mieltä, loistava kirjotus annukalta!

[Guest HelmiQ]

Samaa mieltä annukan kanssa.

 

Kaksi muksua oon synnyttäny ja ekan synnytys oli jotain ihan hirveää. Toka meni sen sorttisella kivunlievityksellä kuin Panadol ja kuumavesipullolla ja sen voisi uusia koska tahansa.

Hienoja kokemuksia oli kumpikin, vaikkakin tyystin erilaisia.

 

Toki olisi kiva synnyttää ilman kivunlievityksiä ja "täysissä järjissä" ilman minkäänlaisia ylimääräisiä härdellejä, mutta asiat ei mee todellakaan aina niin kuin olisi suunnitellut.

Jokainen synnytys on erilainen ja kivutkin voivat olla ihan eri maailmasta samalla henkilöllä eri synnytyksissä.

Synnytys voi yllättää monessa mielessä, positiivisesti ja negatiivisesti. Avoimin mielin kannattaa lähteä siihen touhuun.

[Guest Opalia]

Olen samaa mielta. Koskaan ei voi ennakoida, mita tuleman pitaa. Jos tilanne vaatii toimenpiteita, niin sitten se vaatii. Se on osa prosessia. Osa itsensa kanssa sinuina olemista on sen hyvaksyminen, etta kaikkea ei voi kontrolloida, etta asioita tapahtuu niinkuin on tapahtuakseen ja niihin reagoidaan sitten asianmukaisella tavalla, tai jos itse ei kykene tekemaan jarjellisia paatoksia, ymparilla olevat jarjissaan olevat ihmiset niita sitten puolestasi tekevat. Varsinkin synnyttamisessa se oma kontrolli olisi parasta heittaa nurkaan ja antautua sille, mika on tapahtumassa. Normaalissa raskaudessa terveen naisen ruumis osaa synnyttaa lapsen ilman jarjen kontrollia, koska synnyttava nainen on elain. Onglemia tuleekin, kun nykyaan on niin vaikea ja pelottava antautua talle luonnon voimalle, jota ei jarjella pysty kontrolloimaan. Olen taysin samaa mielta siita, etta synnyttaminen ei ole suorittamista, josta saa enemman pisteita, jos sen "suorittaa" luomusti ja vahemman jos tilanne sitten onkin vaatinut kivunlievitysta tai sektiota. Eika tasta saisi ottaa itselleen niita paineita tai pettymyksen tunnetta, jos homma ei mene oman suunnitelman mukaan. Tarkeinta on terve lapsi ja aiti.

 

Itse itseani lainaten:

 

"Luomusynnytyksessa ei mielestani ole mitaan tekemista sen kanssa, kuka nyt saa kirkkaimman karsijan kruunun paahan. Vaan siita, etta synnytyskokemus olisi seka aidille etta lapselle paras mahdollinen."

 

"TAMA KETAAN SYYLLISTAMATTA! Aina kaikki ei mene niinkuin on suunniteltu, ja silloin on todella hyva, etta on osaava yhteiskunta ymparilla hoitamassa."

 

Mielenkiintoista on, kuinka usein ihmiset lukevat sen minka haluavat ja leimaavat sitten omien varittyneiden lasien takaa toisen kirjoituksen sita sen enempaa pureskelematta (jopa syyttaen toista valehtelijaksi?). Mutta siihen vain nettifoorumimaailmassa taytyy tottua ja kovettaa pintansa, jos haluaa jotain joskus sanoa. Sanoit niin tai nain, kuonaa tulee niskaan valittomasti. Jatkan silti, koska tama on minun mielipiteeni (ja ymmartaakseni minullaon siihen yhta suuri oikeus kuin jokaisella muullakin taman palstan lukijoista), perustuen vahvasti tieteellisten tutkimusten tuloksiin, omien varittyneiden lasieni takaa. (Jokaisella nama varittyneet lasit ovat, ne lasit kun varittyvat oman elamankokemuksen myota erilaisiksi kaikilla...)

 

Mun pointti hommassa oli, etta JOS naiset tietaisivat enemman mahdollisuuksista ja vaihtoehdoista, voisi kokemus olla heille ja heidan syntyville lapsilleen PAREMPI niin henkisesti kuin fyysisestikin. Jos useampi nainen kokisi synnytyksen enemman positiivisessa valossa kuin nykyaan, ehka ajan kuluessa myos yhteiskunnallinen naisten pelko synnytysta kohtaa laskisi ja komplikaatioiden, kipujen ja laakkeiden synty ja tarve laskisi myos. Koska tieteellisten tutkimusten valossa luomusynnytyksessa tama on mahdollista. Taytyy muistaa, etta tottakai jokainen suosittelee sita mista leipansa saa. Kirurgit haluavat leikata, synnytyslaakarit haluavat "hoitaa potilaan ja suorittaa synnytyksen", doulat haluavat, etta synnyttava nainen saa parhaan mahdollisen tuen, tiesuunnittelijat haluavat rakentaa teita, kirjastonhoitajat haluavat, etta ihmiset lainaisivat kirjoja... Se, mita lansimainen yhteiskunta tyrkyttaa ainoana oikeana synnytysmallina, on sen tulonlahde. Kun synnytys on kliininen suoritus, se tulee hoitaa sairaalassa, kayttaa kaikkia tarjolla olevia apukeinoja ja tyollistaa katiloita ja laakareita. Tassa unohtuu se tarkein, aiti ja lapsi. Miten he tilanteen kokevat? Mika olisi heille paras keino? Miten he voisivat olla mahdollisimman rentoutuneita ja onnellisia synnytystapahtumasta? Synnyttava nainen ei ole potilas. Synnyttava nainen ei ole sairas. Miksi siis tyontaa laakkeita ja hoitokeinoja johonkin, joka ei ole sairaus tai vamma? Toki se tekee kipeaa, ihan sikana (en halua voimasanoja kayttaa). Sita en ole kieltanyt missaan vaiheessa. Jos normaali tilanne muuttuu (komplikaatioita, synnytyksen pysahtyminen, lapsen hengenvaara, aidin hengenvaara jne, lista on pitka...) ja nainen tarvitsee laakkeita ja hoitokeinoja synnyttaakseen terveen lapsen, on tarkeaa, etta siihen on resurssit.

 

Ainoa asia, minka haluan kyseenalaistaa, on se, etta jo valmiiksi ilman, etta on mitaan syyta (muuta kuin etta synnytys sattuu ja ma en nyt niin valita tuntea kipua, vaikka sen pystyisinkin kestamaan) rutiininomaisesti HALUTAAN sektio tai HALUTAAN epiduraali heti ja akkia. Nama luovat huomattavasti huonomman lahtotilanteen niin lapselle kuin aidillekin yhteisen elaman alussa (ja tasta on tutkimustulosta roppakaupalla, kuinka suuri merkitys normaalilla laakkeettomalla alatiesynnytyksella on) kuin jos synnytyksesta olisi selvitty ilman apukeinoja ILMAN ongelmia. Nyt ennenkuin tulee huutokuoro niskaan, haluan muistuttaa, etta JOS tilanne apukeinoja vaatii, se on ehdottoman hyva, etta se on nykyaan mahdollista ja jos siihen joudutaan turvautumaan, se ei tee KENESTAKAAN huonompaa aitia tai etta synnytys olisi arvoasteikolla huonompi. Mutta jos tarkeinta on terve aiti ja lapsi (minka oletan kaikille olevan selvaa?), niin eiko sen eteen tekisi parhaansa, etta nain myos olisi? Huom, mikaan laakkellinen tai kirurginen synnytykseen puuttumiskeino ei ole taydellisen vaaraton ja jalkia jattamaton. Oli se sitten mitattavissa fyysisesti, jarjellisesti tai tunteellisesti. Niilla on aina seurannaisvaikutuksia.

 

Annukkaa lainaten:

"Mutta koska tuossa tietyssä vaiheessa omaa synnytystäni kipu oli varsin sietämätöntä ja olo oli tosi toivoton, en ihan suoralta kädeltä lähtisi toteamaan että kaikki tuollainen on voitettavissa jos vaan niitä omia sisäisiä voimavarojaan aktivoi tarpeeksi."

 

En ole niin suoralta kadelta todennut. Kuten toivottavasti tasta kirjoituksesta kay ilmi, aina mennaan tapauskohtaisesti. Enka todellakaan sano, etta sisaisilla voimavaroilla synnytys kyin synnytys tulisi hoitaa tuosta noin vaan. Yritan sanoa, etta olisi hyva, jos naiset enemman osaisivat etsia tietoa ja voimavaroja niin itsestaan kuin ulkopuoleltakin. Tuki synnytyksessa on ERITTAIN tarkeaa. Tama tarkeaakin tarkeampi ulkopuolinen henkinen ja fyysinen tuki vain valitettavasti jaa melko vahaiseksi sairaalamaailman kiireisessa elossa. Vai miksi naiset valittavat, etta heista tuntui kuin heidat olisi unohdettu? Heidan toiveitaan ei kuunneltu? Synnytys hoidettiin heista valittamatta, kunhan saatiin lapsi ulos? Synnytyksesta jai traumoja kun heista tuntui, etta kipua tuotettiin enemman hoitohenkilokunnan taholta kuin olisi ollut tarpeen? Eiko turvallinen, auttava, luottava ja rentouttava ymparisto olisi ollut parempi heille kaikille?

 

Annikaa lainaten:

"Se on mun mielestä liikaa jos aletaan neuvomaan muitakin, varsinkin kun "tiedetään" miten asiat heidän kohdallaan on menneet. "

 

En ole neuvonut ketaan. Haluan viesteillani herattaa ajatuksia ihmisissa. Kyseenalaistaa. Tutkia, kokea. En ole vaittanyt tietavani miten asiat ovat menneet. Viittasin, etta sellaisen yleisen kuvan sain lukiessani.

 

Lisaa Annikan tekstista:

"Mä en ymmärrä miksi kipua pitää aina väittää henkiseksi heikkojen ihmisten jutuksi. En mäkään synnytystä pelännyt, mutta niin se vaan teki kipeää. Ihan fyysisesti. Tottakai synnytyksestä selviäis ilman epiduraalia, mutta miks ihmeessä mä haluaisin tuntea kaiken.."

 

En ole vaittanyt henkisesti heikkojen tuntevan kipua. Kipua tuntevat kaikki, ihan fyysisesti. On eri asia, miten siihen kipuun suhtautuu. Ja miksi haluaisit tuntea kaiken? Koska se olisi fyysisesti ja emotionaalisesti parempi sinulle ja lapsellesi? En usko, etta kukaan aiti tieten tahtoen haluaa tuottaa lapselleen mitaan pahaa. Mutta jos niista haittavaikutuksista ei tieda, on helpompi tehda paatoksia sen vuoksi, etta jos sita kipua nyt vahan saisi vahemmalle. Palaan samaan aiheeseen, kyseenalaistamiseen, tiedon etsimiseen. Mika on minulle ja lapselleni parasta?

[bisquit]

Luomusynnytyksenä näen synnytyksen, jossa ei käytetä lääkkeellistä kivunlievitystä. Eka meni minulla aqua-rakkuloiden voimin, toinen meni ilokaasun turvin. Kummassakin olisin halunnut puudutuksen, mutta en saanut (ei kerinnyt laittamaan). Kipeää teki tietenkin ja toinen synnytys varsinkin oli aivan hirveä, koska oli aivan järkyttävän nopea. Kahdessa tunnissa siitä kun supistukset alkoivat kunnolla tulemaan (silloin oli 3-4 cm auki), oli poika syntynyt. Oma ajatukseni on, että lääkkeellisiä kivunlievityksiä käytetään liikaa nyky-yhteiskunnassa ja me olemme vieraantuneet omasta ruumiistamme, sen kuuntelemisesta ja kunnioittamisesta. Synnytyspelko on mielestäni kasvanut sen takia, koska me kuvittelemme että me voimme ja meidän pitää hallita kaikkea. Synnytystä on hyvin hankala hallita ;0) Hyvä synnytys ei tarkoita samaa kuin kivuton synnytys. Lääketieteellä on hyvät ja huonot puolensa myös tässä asiassa.

[bisquit]

Opalian kirjoitukset osui ja upposi ! Hyviä ajatuksia, monesta asiasta olen samaa mieltä <3

[Guest annukka]

Opalia, mun ensimmäisessä kirjoituksessa mä viittasin sun tekstiin ainoastaan siinä viimeisessä kohdassa kun puhuin niistä pelkopoleista. Muuten puhuin ihan yleisesti.

 

Tuossa sun toisessa tekstissä on pari kohtaa jotka pistää silmään.

 

Se, mita lansimainen yhteiskunta tyrkyttaa ainoana oikeana synnytysmallina, on sen tulonlahde. Kun synnytys on kliininen suoritus, se tulee hoitaa sairaalassa, kayttaa kaikkia tarjolla olevia apukeinoja ja tyollistaa katiloita ja laakareita. Tassa unohtuu se tarkein, aiti ja lapsi.

 

Sä ilmeisesti kirjoitat tällä hetkellä jossain toisessa maassa kuin Suomessa. Mä en tiedä mikä käytäntö on siellä missä sä olet mutta ainakin täällä Suomessa mun kuulemani ja kokemani mukaan synnytyssairaaloissa on ensisijaisena tavoitteena normaali alatiesynnytys. Sairaalahenkilökunta on varsin ylityöllistettyä eikä suinkaan odota tulevaa synnyttäjää dollarinkuvat silmissä miettien miten saisi mahdollisimman monta ihmistä työllistettyä hommaan mukaan. Ja juurihan kätilöliitto ölähti huolestaan siitä että synnytysinterventioiden määrä on kasvussa ja esitti toiveen että useampi synnyttäjä "pohtisi" tarkemmin kivunlievityksen todellista tarvetta.

 

Mä itse synnytin Haikaranpesässä ja siellä jo valmennuksissa puhuttiin että heidän ensisijainen tehtävänsä on tehdä synnytyksestä mahdollisimman luonnollinen ja miellyttävä koko perheelle. Lääkkeellisistä kivunlievityksistä puhuttiin mainitsemalla ensin ne mahdolliset haittavaikutukset. En siis mitenkään tunnista sinun kuvaamastasi "länsimaisesta yhteiskunnasta" omaa synnytyskokemustani.

 

Miksi siis tyontaa laakkeita ja hoitokeinoja johonkin, joka ei ole sairaus tai vamma?

 

Synnytys sattuu. Monelle se on varmasti koko elämän kivuliain kokemus. Lääkkeet auttavat kipuun. Mä yhäkin kysyn että miksi ihmeessä synnytyskipu olisi ainoa kipu jota tulisi kestää?

 

Ainoa asia, minka haluan kyseenalaistaa, on se, etta jo valmiiksi ilman, etta on mitaan syyta (muuta kuin etta synnytys sattuu ja ma en nyt niin valita tuntea kipua, vaikka sen pystyisinkin kestamaan) rutiininomaisesti HALUTAAN sektio tai HALUTAAN epiduraali heti ja akkia. Nama luovat huomattavasti huonomman lahtotilanteen niin lapselle kuin aidillekin yhteisen elaman alussa (ja tasta on tutkimustulosta roppakaupalla, kuinka suuri merkitys normaalilla laakkeettomalla alatiesynnytyksella on) kuin jos synnytyksesta olisi selvitty ilman apukeinoja ILMAN ongelmia.

 

Tuo boldaus on mun laittamani. Otan taas esimerkin omasta synnytyksestäni. Sain spinaalin oltuani pari tuntia 8 senttiä auki synnytyksen edistymättä mitenkään. Spinaali vaikutti 45 minuuuttia jonka jälkeen olin täysin auki. Ponnistusvaiheessa ei ollut mitään kivunlievitystä. Miten siis tuo spinaali ihan käytännössä loi huomattavasti huonomman lähtötilanteen niin lapselle kuin äidillekin?

[oivanoma]

^sama muakin kiinnostaa

 

itse koin kyllä olevani täysin "selvin päin", tai ainakaan mulla ei mennyt epiduraali päähän, vaan ihan vaan puudutti vyötäröstä alaspäin enkä kyllä huomannut että poika olisi ollut lainkaan tokkurassa.. mutta mistäpäs minä tiedän kun lähtötilanne oli huomattavasti huonompi meille molemmille

[Guest Neiti.Aurinko]

Taytyy muistaa, etta tottakai jokainen suosittelee sita mista leipansa saa. Kirurgit haluavat leikata, synnytyslaakarit haluavat "hoitaa potilaan ja suorittaa synnytyksen", doulat haluavat, etta synnyttava nainen saa parhaan mahdollisen tuen, tiesuunnittelijat haluavat rakentaa teita, kirjastonhoitajat haluavat, etta ihmiset lainaisivat kirjoja... Se, mita lansimainen yhteiskunta tyrkyttaa ainoana oikeana synnytysmallina, on sen tulonlahde.

 

Anteeksi nyt kun tartun tähän. En ihan ymmärrä kokonaan tätä. Siis tulonlähde? Ainakaan täällä Suomessa ei epiduraalit, sektiot, yms. tee yhtään lisää kustannuksia synnytykseen. Se, mistä me maksamme on sairaalassa yövytyt yöt(mun tapauksessa myös lapsen tehohoito). Meinaatko, että kustannuksia yhteiskunnalle...?

Olen käsittänyt että synnärillä on oikeasti AINA kiire. En mä usko, että kukaan lääkäri haluaa tehdä yhtään pakollista enemmän sektioita, yms. Eivät he siitä varmastikaan enempää palkkaa saa. Tai siis pidän tällaista toooodella epätodennäköisenä...

 

Mä en tajua tota vikaa lausetta, sillä suomalaiseen yhteiskuntaan tuo ei kyllä päde mitenkään. Tai siis en vahingossakaan saa päähäni että miten se pätisi... Länsimainenkin on eri asia kuin suomalainen. Siinä vaiheessa ymmärrän jos puhut jonkun toisen maan käytännöistä ja ne on ratkaisevasti erilaisia.

 

Sori tämä kliininen suhtautuminen aiheeseen, oli pakko tätä asiaa kysyä kun jäi kaihertamaan...

Edited June 7, 2009 by Neiti.Aurinko

[Ink Q]

Annukka kirjoittaa hyvin omatkin ajatukseni. Ja Neiti Aurinko miettii samaa asiaa kuin minäkin. Suomessa maksajana toimii veronmaksajat, potilas itse maksaa vain sairaalavuorokausista, eikä se tosiaan kata murto-osaakaan todellisista kustannuksista. Jos täällä haluttaisiin tienata terveydenhuollossa, niin silloin ei varmasti tarjottaisi kenellekään kipulääkkeitä, saati kalliita toimenpiteitä. Toisaalta sitten tulisi helposti se kolikon toinen puoli esiin, eli komplisoituneet synnytykset ja niiden kalliit seuraukset lasten tehohoidon & pitkäaikaisten vammojen yms muodossa. Se pieni säästö toimenpiteissä tulisikin taas mittaamattoman kalliiksi.

Edited June 7, 2009 by inkkumaa

[Rhia]

Tosi mielenkiintoista kirjoittelua, ja nimenomaan ajatuksia herattavaa ja ehka meidan rutiiniitsestaanselvyyksia kyseenalaistavaa - tosi hyva niin!

 

Itse kirjoittelen viela tilanteessa, jossa synnytys on vasta edessapain (rvko 29). Taytyy sanoa, etta raskauden alkuvaiheessa olin silla kannalla, etta kaikki mahdollinen kivunlievitys, interventio ja medikalisaatio tanne ja heti! Koska se on nykypaivana mahdollista, koska se varmasti on hyvinkin turvallista ja koska pelkasin, etten muuten parjaisi siina touhussa. Jotenkin se toi turvallisuuden tunnetta ja koska uskoin laaketieteen ammattilaisten olevan tassa hommassa niita, joilla se oikea ja paras tietamys on hallussaan.

 

Viime kuukausina olen lukenut aiheesta enemman, lukenut synnytyskertomuksia, kirjoja, nettisivustoja ja itseniki yllattaen olen loytanyt synnytykseen ihan erilaisen nakokulman. Nyt nimenomaan uskon tuohon, mita Opalia kirjoitti, etta kaikkein tarkeinta on TIETO ja tuki, luottamus ja ymmarrys naisen omia voimavaroja ja luontoa kohtaan. Luottamus siihen elaimellisyyteen, instinktiivisyyteen ja voimaan, joka synnyttaa lapsen. Tama on itselleni ollut tosi iso ahaa-elamys ja vapauttanut synnytyksen pelosta ja ahdistuksesta, jotenkin se tuo vaan sellaista sisaista luottamusta, etta minut(kin) on rakennettu tama kestamaan ja luomaan. Jotenkin synnytysta ei pelkaa enaa samalla lailla, kun on uskaltautunut heittaytymaan siihen!

 

Kipuun olen varautunut (niinkuin siihen nyt voi varautua, eli lahinna niin etta se tulee varmasti sellaisena kokemuksena, jota en koskaan ennen ole kokenut ja valmistaudun tahan ennaltakokemattomuuteen) ja siihen, etta jos kivunlievitysta tai muita interventioita tarvitaan, niin toki niihin suostun. MUTTA niihin on oltava oikea syy. Ja se syy ei saa olla se, etta synnytyksen pitaisi edeta tietyn kellotuksen mukaan, vaan etta synnytyksen aktiivisemmat ja hiljaisemmat vaiheet hyvaksytaan, ja niille annetaan tilaa. Tama on ihan selvaa, etta monissa sairaalaoissa synnytyksia kaynnistellaan ja tehostetaan keinotekoisesti myos sen takia, etta nainen on vaan saatava synnytyssalista eteenpain ja seuraava synnyttaja tilalle. Tama on ehka osittain sita mihin Opalia viittasi siina, etta synnytyksessa markkinoidaan aina sita nakokulmaa, joka tuon vinkkelin esittajaa eniten hyodyttaa. Ei siella henkilokunta ole hyvantekevaisyydesta, vaan tyossa, ja synnytykset kuluttavat resursseja. Onhan se selva esim, miten paljon vahemman resursseja esim kotisynnytykset vievat.

 

Oma nakokantani viela kipuun. Miksi synnytyskipua "pitaa" karsia. En halua allekirjoittaa kumpaakaan nakemysta siita, etta sita pitaa tai ei pida karsia vaan haluan tuoda esiin sen pointin, etta synnytyskipu ei ole verrattivissa mihinkaan muuhun kipuun. Kipu on yleensa elimiston merkki sairaudesta, viasta ja toimimattomuudesta ja siihen reagoidaan pelolla, stressilla, ahdistuksella. Synnytyskipu ei kuitenkaan ole merkki siita, etta joku on vialla, vaan juuri toisinpain; merkki siita, etta elimisto toimii juuri niinkuin pitaakin, kohtu supistelee ja synnyttavaa vauvaa maailmaan. Synnytyskipu on siis uuttaluovaa ja jopa tarpeen synnytystilanteessa. Niinpa ehka (toivottavasti?!) siihen kipuun pystyy suhtautumaan eri tavalla ja sen kestamiseen saa erilaiset voimavarat. Eihan se silti tarkoita sita, etta kipulaakitys ei "saisi" ottaa vastaan, mutta onpahan vaan yksi nakokulma tahan juttuun.

 

Itse olen tosi vapautunut siita, etta olen uskaltanut etsia tietoa ja alkanut ehka jotain pienta ymmartaa naisen voimavaroista, seikka, joka on tosi kaukana meidan arkiajattelusta. "Kontrollinpuute" ja elaimellisyys on niin vierasta meille nykypaivana. Kaikki kaverit toitottaa, etta ala edes ajattele synnytysta viela ja etta parasta mita vahemman tietaa jne. Itse puolestaan odotan synnytysta positiivisesti ja en malta odottaa, millainen kokemus siita minulle ja vauvalle on tulossa !

[bisquit]

Rhia, upea kirjoitus, olet asian ytimessä Upeaa että olet löytänyt itsestäsi sen synnyttäjän

[Guest Opalia]

Kiitos Rhia 100% samassa veneessa ollaan!

 

Ma ehka hieman karkkaammin tuon esille mielipiteeni, mutta aiheuttaapahan keskustelua! (Tosin en oo varma onko se oikeansuuntaista keskustela... No se laitettakoon viestintani heikkouden piikkiin.)

 

En ole mikaan kaikkitietava, siksi useisiin (minulle?) esitettyihin kysymyksiin on vaikea vastata. Halusin viesteillani peraankuuluttaa Rhiankin mainitsemaa tiedonhakua ja luottamista itseen. Ei niin, etta kysykaas kaikki minulta, mina tiedan! Vaan kun on asioita tutkinut ja tietoa etsinyt, asiat nayttavatkin aivan toiselta paivanvalossa kuin aluksi kuvitteli.

 

Kirjoitan tosiaan muualta kuin Suomesta, mutta minun maantieteellisella sijainnillani ei ymmartaakseni ole tekemista asian kanssa. Tieto kun on "lansimaailmanlaajuista". Taalla paikallinen elamankatsomus yleisesti ottaen on holistisempi kuin suomalainen, uskaltaisin ihan omasta subjektiivisesta nakokulmasta nain vaittaa. Mutta lansimaa kuin lansimaa, laaketiede on jumala. (Ai kuinka niin kirjoitan karkkaasti? ) Niin ja Suomi ymmartaakseni edelleen kuuluu lansimaihin? Suomi, Australia ja Ranska on niputettavissa samaan "lansimaa" kastiin, kun taas Suomi, Intia ja Tansania ei millaan mahdu saman laaketieteellisen lipun alle. En halua tata aihetta sen enempaa kommentoida, kun en alunpitaenkaan keskustellut aiheesta SUOMALAINEN (tai synnytyssairaalakohtainen) synnytyskulttuuri.

 

Lääkkeellisistä kivunlievityksistä puhuttiin mainitsemalla ensin ne mahdolliset haittavaikutukset.

 

Olisi mielenkiintoista, jos jostain saisi selville taman listan? Voi olla liikkaa pyydetty, etta taman tuosta noin vaan ulkoa muistaisit? Ihan vain omaa uteliaisuuttani haluaisin tietaa.

 

Miten siis tuo spinaali ihan käytännössä loi huomattavasti huonomman lähtötilanteen niin lapselle kuin äidillekin?

 

Toivon, ettei tarvitsisi keskustella nain negatiivissavytteisesti? Mina en ole laakari, en ole laaketieteen tutkija, en ole teidan perheen laakari/katilo/terveydenhoitaja. "Kaytannossa" minun taytyisi olla joku naista, etta pystyisin kysymykseesi vastaamaan (jos silloinkaan?). Sen vaan sanon, etta kun "kayttaa" vain luonnonmukaisia kivun alennuskeinoja, voi olla VARMA, ettei siita aiheudu mitaan epaluonnollista haittaa itselle tai lapselle ennen synnytysta, synnytyksessa tai synnytyksen jalkeen. Synnytyskokemus kaikkineen piirtyy ihmisen muistiin ja vaikuttaa koko elamaan enemman kuin mita talla hetkella tiedetaan. Toiset lapset ovat vilkkaampia, toiset karsivat uniongelmista, koliikista, laheisyysriippuvaisuudesta, ihmisten vierastamisesta, ylenpalttisesta itkuisuudesta, terveysongelmista... Minka vuoksi joitain tiettyja "uusia" ongelmia lapsilla on ainoastaan lansimaissa, joista esim. kehitysmaissa ei ole minkaanlaista rekisteria? Onko kyse vain kulttuurieroista, vai voisiko syy loytya vaikka tassa tapauksessa lansimaisesta synnytystavasta? En mina tieda! Mutta niin kauan kun asiaa ei voida puolesta tai vastaan aukottomasti todistaa, niin jos saan itse valita, en myoskaan halua ottaa sita riskia, etta tietamattomyyttani aiheuttaisin lapselleni huonommat lahtokohdat. Sen verran kuitenkin on tullut ristiriitaista tieteellista tietoa, etta en pureskelematta mitaan niele. Ja kun tosiaan on sita tietoa myos naista haittavaikutuksista...

 

Taman enempaa en viitsi sanoa kommentteihin "hoitajat dollarinkuvat silmissaan". Se ei todella ollut asian ydin ja jos sita ei ymmartanyt, kannattaa miettia toistamiseen (tai lukea Rhian loistava jatkoajatus asiasta) mita mahdoin tarkoittaa silla, etta kukin suosittelee muille sita, mita itse tyokseen tekee ja etta se kannattaa myos pitaa mielessa eika uskoa kaikkea taivaan totuutena vain siksi, koska laakari niin sanoo. Ihmisia kaikki ovat, puoltavat sita, mihin itse uskovat ja omien rajoitustensa puitteissa tietavat (tai leipansa saavat, kuten aikaisemmin sanoin). Niin minakin.

 

Neiti Aurinko, en siis tarkoittanut kirjaimellisesti tulonlahdetta.

 

Sellainen taytyy viela sanoa, etta jos sita tietoa ei halua etsia ja haluaa luottaa aukottomasti muihin kyseenalaistamatta, niin ei se vaarin ole. Tama keskustelu nyt kuitenkin sattui olemaan luomusynnytyksesta, josta kiinnostuneet usein ovat naita enemman kyseenalaistavia olentoja. Nykymaailma on taynna "huonomman lahtokohdan lansimaisessa synnytyksessa saaneita" ihmisia, mutta ei se maailmaa ole kaatanut. Ei tarvitse ottaa niin itseensa. (Jos ottaa, niin ehka siella sisalla asuukin joku kyseenalaistava olento? ) Eikos elamassa yleensakin ole pyrkimys ideaaliin, mutta niilla sitten mennaan mita on jaettu? Eli vaikka kuinka olisi halunnut luomusynnytyksen, mutta ongelmien takia sai kaikki laakkeet ja sektiot ja homma meni niin pieleen kuin vain oli mennakseen, niin se, niinkuin ei mikaan muukaan, ei ole oma paatos. Asioita tapahtuu, se miten niihin suhtautuu ja tulevaisuudessa kayttaytyy, on omalla vastuulla.

 

Kiitos bisquit tuesta Tuki on tarkeaa

[Guest annukka]

Olisi mielenkiintoista, jos jostain saisi selville taman listan? Voi olla liikkaa pyydetty, etta taman tuosta noin vaan ulkoa muistaisit? Ihan vain omaa uteliaisuuttani haluaisin tietaa.

 

Muistan siitä kaksi kohtaa ja ensimmäinen oli se että epiduraali saattaa pysäyttää synnytyksen kulun, jolloin joudutaan turvautumaan taas supistuksia vahvistaviin keinohin. Toinen oli se että joskus epiduraalin laitto saattaa jättää sen reiän sinne selkäytimeen (nyt ei todellakaan lääkäri puhu ) jolloin selkäydinnestettä pääsee tihkumaan pois ja tämä saattaa aiheuttaa mm. päänsärkyä ja huimausta. Sitten puhuttiin ihan säkylääkkeiden, ei puudutteiden, käytöstä ja niissä nyt on tietysti ongelmana se että ne vaikuttavat sikiöön siinä missä äitiinkin eli voimakas särkylääke voi todellakin tehdä vauvasta tokkuraisen.

 

Toivon, ettei tarvitsisi keskustella nain negatiivissavytteisesti? Mina en ole laakari, en ole laaketieteen tutkija, en ole teidan perheen laakari/katilo/terveydenhoitaja. "Kaytannossa" minun taytyisi olla joku naista, etta pystyisin kysymykseesi vastaamaan (jos silloinkaan?). Sen vaan sanon, etta kun "kayttaa" vain luonnonmukaisia kivun alennuskeinoja, voi olla VARMA, ettei siita aiheudu mitaan epaluonnollista haittaa itselle tai lapselle ennen synnytysta, synnytyksessa tai synnytyksen jalkeen. Synnytyskokemus kaikkineen piirtyy ihmisen muistiin ja vaikuttaa koko elamaan enemman kuin mita talla hetkella tiedetaan. Toiset lapset ovat vilkkaampia, toiset karsivat uniongelmista, koliikista, laheisyysriippuvaisuudesta, ihmisten vierastamisesta, ylenpalttisesta itkuisuudesta, terveysongelmista... Minka vuoksi joitain tiettyja "uusia" ongelmia lapsilla on ainoastaan lansimaissa, joista esim. kehitysmaissa ei ole minkaanlaista rekisteria? Onko kyse vain kulttuurieroista, vai voisiko syy loytya vaikka tassa tapauksessa lansimaisesta synnytystavasta? En mina tieda! Mutta niin kauan kun asiaa ei voida puolesta tai vastaan aukottomasti todistaa, niin jos saan itse valita, en myoskaan halua ottaa sita riskia, etta tietamattomyyttani aiheuttaisin lapselleni huonommat lahtokohdat. Sen verran kuitenkin on tullut ristiriitaista tieteellista tietoa, etta en pureskelematta mitaan niele. Ja kun tosiaan on sita tietoa myos naista haittavaikutuksista...

 

Sä käytit sun tekstissä ilmaisua "epiduraali luo huomattavasti huonomman lähtötilanteen niin lapselle kuin äidillekin". Tuo on aika voimakas ilmaisu ja varsinkin jos et tiedä, vaan veikkailet, et voi olettaa ettei tuollainen ilmaisu aiheuta jonkun sortin kritiikkiä.

 

Vierastaminen on muuten varsin terveeseen kehitykseen liittyvä vaihe joka kertoo ainakin lapsen läheisistä väleista omiin vanhempiin. Olkoonkin sitten että se liittyy epiduraalin saamiseen synnytyksessä.

 

Muuten tuo puhe "länsimaisista" vauva-ajan ongelmista on varsin mielenkiintoinen ja olen itsekin "valtavirtaa" vastaan siinä suhteessä että uskon että esimerkiksi perhepeti on meidän perheelle ollut se paras vaihtoehto vaikka neuvolassa sitä vastaan kovasti oltiin. Eli tiedän siis mitä tarkoitat sillä että on vaikea olla voimakkaasti jotain mieltä asiasta jossa monet ajattelevat eri tavalla. Mutta keskusteluahan tämä on ja hyvä että näin tärkeästä asiasta keskustellaan. Maailma olisi aika tylsä paikka jos me kaikki oltaisiin samaa mieltä.

 

Taman enempaa en viitsi sanoa kommentteihin "hoitajat dollarinkuvat silmissaan". Se ei todella ollut asian ydin ja jos sita ei ymmartanyt, kannattaa miettia toistamiseen (tai lukea Rhian loistava jatkoajatus asiasta) mita mahdoin tarkoittaa silla, etta kukin suosittelee muille sita, mita itse tyokseen tekee ja etta se kannattaa myos pitaa mielessa eika uskoa kaikkea taivaan totuutena vain siksi, koska laakari niin sanoo. Ihmisia kaikki ovat, puoltavat sita, mihin itse uskovat ja omien rajoitustensa puitteissa tietavat (tai leipansa saavat, kuten aikaisemmin sanoin). Niin minakin.

 

Mutta tässä tullaan juuri siihen että Suomessa synnytyksen hoitavat kätilöt jotka ovat alansa ammattilaisia ja puhuvat julkisuudessakin "normaalin alatiesynnytyksen" hienoudesta. Siksi tuo sinun tekstisi siitä kuinka synnyttäjiä yritetään kääntää pois luonnollisuudesta lääketieteen suuntaan tuntuu aika kaukaiselta. Tutustu vaikka Haikaranpesän toimintaperiaatteisiin niin näet ettei se tilanne oikeasti ole niin "toivoton" täällä.

 

Mä tarkoitin tuolla sun maantieteellisellä sijainnilla sitä että Suomen terveydenhuoltojärjestelmä on aika erilainen kuin esim. USA:n. Ja jos satut olemaan sellaisessa maassa kuin vaikka tuo USA, jossa synnytyksiä käynnistetään huomattavasti useammin kuin täällä, ja jossa sektoita tehdään hyvin erlaisin perustein kuin täällä, ymmärrän pointtisi paremmin. Täällä todellakin lääketiede on valitettavan "jumalan" asemassa monessakin asiassa mutta synnytysten osalta me ollaan mun mielestä vielä aika onnekkaassa asemassa. Kiitos kätilöiden ammattiryhmän.

[Guest HelmiQ]

Mutta tässä tullaan juuri siihen että Suomessa synnytyksen hoitavat kätilöt jotka ovat alansa ammattilaisia ja puhuvat julkisuudessakin "normaalin alatiesynnytyksen" hienoudesta. Siksi tuo sinun tekstisi siitä kuinka synnyttäjiä yritetään kääntää pois luonnollisuudesta lääketieteen suuntaan tuntuu aika kaukaiselta. Tutustu vaikka Haikaranpesän toimintaperiaatteisiin niin näet ettei se tilanne oikeasti ole niin "toivoton" täällä.

 

 

 

Tähän mäkin haluaisin kommentoida, että mun kokemuksien mukaan täällä kyllä yritetään kannustaa tuohon normaaliin alatiesynnytykseen monin tavoin. Ja kivunlievityksien suhteen on tarjottu mahdollisuuksien mukaan ensin niitä "luonnollisia" kivunlievityskonsteja.

Ainakin mun kohdalla synnytyksissä oli näin.

 

Ymmärrän tavallaan Opalian ja Rhian ajatukset synnytyksestä ja sen kulusta, mutta myös sen toisen puolen.

Ekaa synnytystä jouduttiin vaihdittamaan lääketieteellisin konstein, sillä synnytys ei edennyt mihinkään.. (Vesien menosta pojan syntymään meni n. 64 tuntia ja ne oli aika tuskaiset tunnit kun supisteli, mutta supistukset eivät saaneet paikkoja aukeamaan kahdessa vuorokaudessa paria senttiä enempää.) Lääkärit viimeiseen asti odottelivat, että synnytys lähtisi luonnollisesti käyntiin (silloin jo kulunut 2 vuorokautta vesien menosta) mutta synnytys oli pakko käynnistää rajusti, sillä vauvan voinnissa alkoi olla jo poikkeavuutta. Siinä tilanteessa olin jo ite ihan väsynyt kun tilanteen oli annettu mennä niin pitkälle ja supistuksilta ei kuitenkaan saanut rauhaa koko kahden vuorokauden aikana. Lopulta oli jo uhka, että joudutaan tekemään kiireellinen sektio, mutta onneksi vauva kuintenkin syntyi alakautta. Koska synnytystä jouduttiin vauhdittamaan, kävi niin että supistukset vaan paheni ja lopulta multa meni taju. Sen jälkeen sain epiduraalin. Kokeilin myös kaurapussit, jumppapallot ja keinutuolit, mutta kivut vaan paheni kaiken liikkumisen myötä.

Lopuksi istukka ei enää irronnut luonnollisesti, vaan se jouduttiin leikkaamaan nukutuksessa pois, vaikka henkilökunta yritti kaikella tapaa saada sitä irtoamaan synnytyksen jälkeen.

Mulle jäi tuosta synnytyksestä hyvin sekava käsitys, sillä olin ite ihan poikki ja väsynyt. Olisi hyvä ollut, jos synnytys olisi edennyt luonnollisesti, mutta koska näin ei tapahtunut, oli pakko puuttua tilanteeseen vauvan ja mun oman voinnin vuoksi. Olisin toivonut toisenlaista synnytystä, mutta oma kroppa ei jostain syystä kuitenkaan saanut aikaiseksi sitä mitä normaalisti synnytyksessä kuuluisi tapahtua. Käynnistys toisaalta varmasti aiheutti loppusynnytyksen rajuuden ja kierteen siihen, että piti turvautua epiduraaliin ja moniin muihin asioihin..

Tällaisen synnytyksen jälkeen, jossa oma kroppa tavallaan lakkaa pelittämästä, ei enää ollut uskoa "luonnolliseen synnytykseen" ja mulla oli pelko, että taas seuraavallakin kerralla käy niin.

 

Nyt toinen synnytys taas oli aivan toisenlainen. Sekavuus oli poissa ja tuntui että olin koko ajan tilanteen tasalla, oman kroppani herra jne. Synnytys eteni nopeasti, muistan vaan pimeät aamuyön tunnit jolloin jopa nukuin synnytyksen aikana ja kun homma tosissaan pääsi vauhtiin, toi liikkuminen ja kuuma suihku helpotusta kipuihin. Synnytys sattui ja supistusvälit oli tiheitä, mutta jotenkin itsellä oli koko ajan semmoinen selvä ajatus ja tunne siitä, että tää menee nopeasti ohi ja mä selviän siitä kivusta. Aivan toisenlaiset ajatukset kuin ekassa synnytyksessä. Synnytys tuntui luonnolliselta, ihmeelliseltä ja kauniilta. Olin suurimman osan synnytyksesä omissa oloissani, rauhassa ja valmistauduin vaan tulevaan vauvaan. Edes supistuskäyrillä en synnytyksessä lopulta ehtinyt olemaan. Ja kun vauva viimein syntyi, oli olo jotenkin niin hyvä. Esikoisen syntymän jälkeen olin lähinnä sekaisin monen vuorokauden valvomisesta, kivusta ja lopulta nukutuksen vaikutuksesta. Tuntui ihmeelliseltä, että synnytys oli niin erilainen.

 

Jos joskus vielä synnyttäisin, musta olisi kaikkein ihaninta synnyttää ilman mitään ylimääräisiä härdellejä, jossain mahdollisimman kodinomaisessa ympäristössä keinutuolin, suihkun/ammeen ja kaurapussien avulla. Ja varmasti jos tilanne ei mitään erityisiä toimenpiteitä vaatisi, toivoisin synnytyksen etenevän normaalisti ja ilman ylimääräisiä puuttumisia asiaan.

Mutta, koska synnytyksestä on toisenlaisiakin kokemuksia, en uskalla täysin heittäytyä luottamaan siihen, että jos vain kovasti toivon ja tahdon, synnytys etenee luonnollisesti. Se oma kroppa voi tehdä tenän, tai voi tulla muita ongelmia, vauvan tilanne voi muuttua ja niin pois päin.

En usko, että henkilökunta huvikseen tuputtaa erilaisia piikkejä, lääkkeitä tai toimenpiteitä. Täällä (ainakin omien kokemuksien mukaan) niihin on ollut joku syy ja ne on perusteltu mulle.

Mutta siinä vaiheessa jos näihin "luonnottomiin" toimenpiteisiin joutuu turvautumaan, pyrkii henkilökunta valitsemaan vauvalle ja äidille riskittömimmän ja tilanteeseen sopivimman vaihtoehdon yhdessä äidin kanssa.

 

 

Tätä haluaisin vielä kommentoida:

Tama on ihan selvaa, etta monissa sairaalaoissa synnytyksia kaynnistellaan ja tehostetaan keinotekoisesti myos sen takia, etta nainen on vaan saatava synnytyssalista eteenpain ja seuraava synnyttaja tilalle.

 

En nyt sit voi puhua kuin omasta kokemuksesta, mutta itellä käynnistämisen sijaan yritettiin viimeiseen asti odotella, että synnytys pääsisi vauhtiin luonnollisesti. Mulle tarjottiin mahdollisuutta lepäillä sairaalassa ja sain myös palata sen kahden vuorokauden aikana kotiin odottelemaan. Käynnistystä tässä kyseisessä sairaalassa ei tehdä ellei äidin tai vauvan voinnin vuoksi tilanne sitä vaadi.

Lopulta sitten omalla kohdalla piti turvautua lääkkeisiin juuri sen vuoksi, että vauvalla alkoi olla hätä... Eikä siksi että piti saada saleihin tilaa. Meinasivat jo lähettää mut uudestaan kotiin supistuksieni kanssa, mutta ultrassa paljastui, että saliin on lähdettävä ja heti.

[Guest Opalia]

Muistan siitä kaksi kohtaa ...

 

Kiitos tasta Ajattelinkin, etta varmaan nama mahdolliset haittavaikutukset on kerrottu hyvin fyysisin esimerkein.

 

Sä käytit sun tekstissä ilmaisua "epiduraali luo huomattavasti huonomman lähtötilanteen niin lapselle kuin äidillekin". Tuo on aika voimakas ilmaisu ja varsinkin jos et tiedä, vaan veikkailet, et voi olettaa ettei tuollainen ilmaisu aiheuta jonkun sortin kritiikkiä.

 

No siis kyllahan ma JOTAIN tiedan, mutta vaikea se on sanoa, jos ei henkilokohtaisesti tapausta tunne, etta miten se on voinut vaikuttaa. Esimerkiksi, koska oksytosiini (suomeksi?) on oma luonnon huume ja kipulaake aidille ja lapselle, etta synnytyksessa rakkaushormonia olisi mahdollisimman paljon, sen vuoksi aidit sen kivun kestavat ja unohtavat samoin tein kun lapsi syliin laitetaan. Oksytosiini myos aiheuttaa supistukset. Kun epiduraalia kaytetaan, oksytosiinin luonnollinen tuotanto pienenee huomattavasti, jolloin tapahtuu fyysinen reaktio, eli synnytyksen hidastuminen tai pysahtyminen, sitten joudutaan keinotekoisesti oksytosiinilla kaynnistamaan ja edistamaan synnytysta. Usein myos imukupin ja pihtien kayttoonotton riski kasvaa (en nyt mitaan prosentteja muista). Tama kaikkihan oli jo kirjoitettukin. Mutta heti synnytyksen jalkeen jos oksytosiinin ja muiden hormonien maara aidilla ja lapsella on alhainen, tarkea kiintyminen aidilla lapseen ja lapsella aitiin vaikeutuu. Epiduraalin kaytto myoskin saattaa vaikeuttaa imetysta, heikentaa lapsen imurefleksia, joka taas lyhentaa imetyksen kestoa, koska aiti ei tuota tarpeeksi maitoa. Imetyksen tarkeydesta varmaan on joku toinen ketju jo olemassa? Epiduraalin kaytto myoskin tekee lapsesta arsyyntyneemman ensimmaisten viikkojen aikana (vaikea lapsi?). Sektiossa oksytosiinin, prolaktiinin (hella aidillisyys hormoni), beta-endorfiinin (luonnon opiaatti kay kivunlievityksesta ja helpottaa kiintymista lapseen) ja noradrenaliinin (aiti ja lapsi synnytyksen jalkeen taysin "hereilla" kiintyakseen toisiinsa) tuotanto on kokonaan pyyhkaisty pois, joten koko hormoonicocktail jaa seka lapselta etta aidilta saamatta, epiduraalissa tama tuotanto pienenee huomattavasti.

 

Pelko ja turvattomuuden tunne (sairaalaymparisto vs. kotisynnytys) tuottavat stressihormonia, adrenaliinia, joka taas keskeyttaa oksytosiinin tuotannon ja sita kautta hidastaa tai pysayttaa synnytyksen.

 

Vaikka epiduraalia "joutuisi" kayttamaan tai sektioon jouduttaisiin, niin onneksi tata samaa hormonituotantoa syntyy imetyksesta, ihokosketuksesta ja katsekontaktista. Etta ei kaikki ole "menetetty" vaikka vaikea synnytys olisikin. Vaikeampaa se vain on. Siihen viittasin kun sanoin, etta luo huonomman LAHTOKOHDAN lapselle ja aidille.

 

Mika merkitys sitten on "traumaattisella" (sektio, imukuppi, pihdit, stressi jne...) synnytyksella? Usein tallaiset lapset ovat "vaikeampia" kuin normaalin ja luonnollisen syntymisen saaneet. Mutta talle viitataan kintaalla, toiset lapset ovat vaikeita ja toiset helppoja? Toki toiset ovat herkempia kuin toiset, mutta hoitamatta jaanyt syntymistrauma voi aiheuttaa useita psykologisia ongelmia, miedoista kayttaytymishairioista vakavampiin, kuten vakivaltaisuuteen, ADHD oireyhtymaan, autismiin, masentuneisuuteen jne. Ei voi sanoa, etta nama yksinomaan olisi synnytyksen luomia ongelmia, mutta osatekija ainakin.

 

Niin kauan kuin tallaisia tuloksia tutkimuksista tulee, kallistun enemman ja enemman sille kannalle, etta jos ei ole aivan pakko, niin mieluummin jatan riskin ottamatta, pedatakseni parhaan mahdollisen tulevaisuuden lapselleni. Eikos useat aidit sano, etta kuolisivat lapsen takia, niin miksei sitten kestaisi sita synnytyskipua, jos se kestettavissa on? Vastauksena kysymykseen, miksi haluaisi tuntea kaiken, jostain aiemmasta viestista.

 

Mutta tässä tullaan juuri siihen että Suomessa synnytyksen hoitavat kätilöt jotka ovat alansa ammattilaisia ja puhuvat julkisuudessakin "normaalin alatiesynnytyksen" hienoudesta. Siksi tuo sinun tekstisi siitä kuinka synnyttäjiä yritetään kääntää pois luonnollisuudesta lääketieteen suuntaan tuntuu aika kaukaiselta. Tutustu vaikka Haikaranpesän toimintaperiaatteisiin niin näet ettei se tilanne oikeasti ole niin "toivoton" täällä.

 

Varmaan onkin nain! Mutta ehka mulle laaketieteen suunta synnytyksessa merkitsee juuri sita sairaalaymparistoa kaikkine laitteineen ja kaytettavissa olevine laakeineen jne. Ei sita, etta jokainen laakari ja katilo tyrkyttaisivat sektiota ja kaynnistelisivat kaikki synnytykset ja tuppaisivat kipulaakkeita suoneen kyselematta. Joku muistaakseni tuolla sanoikin, etta usein kuulee katilon esim. sanovan, etta jos epiduraalin haluaa, tama on viimeinen hetki, sen jalkeen sita ei enaa saa ja se taas, vaikka ihan vain faktaa onkin, saattaa synnyttaa synnyttajassa sen tunteen, etta otetaan sitten, jos kohta ei enaa saa ja jos kivut ovatkin paljon kovempia kuin nyt! Toki alatiesynnytysta suositellaan myos ammattiryhman puolesta ja se on hiton hyva asia. Mutta siltikin ma pelkaan, etta sita puuttumista synnytykseen on edelleen liian paljon. Nakeehan sen jo noita synnytyskertomuksia tai polleja katsoessa kuinka suuri osa on saanut jonkinlaista laakkeellista kivunlievitysta, kaynnistysta, sektiota jne. Eli ei ne vaikeasti saatavissa ainakaan ole (en sano, etta pitaisi olla... ), mutta jokuhan siella niita on tyontamassa naisille?

 

Loistavaa on, etta luomuilusta ja tietoisuudesta on aina vaan enemman ja enemman kiinnostusta ja kannustusta ammattikunnan puolesta. Yhteiskunta muutenkin luovii eri suuntaan kuin mihin se on ollut menossa aikaisempina vuosikymmenina ja se on hieno asia. Sen vuoksi kai mekin taalla tata keskustelua kaymme? Vanhoista toimintatavoista muuttuminen vain on hidas prosessi. Ja siihen tarvitaan "herattelya". Nyt alkaa kuulostaa joltain uskontopiirilta, joten paatan paasaamisen tahan...

[Guest annukka]

Kiitos Opalia tuosta faktaosiosta!

 

Olen itse henkilökohtaisesti huolissani kaikkien ensi kertaa synnyttämään lähtevien puolesta. En nyt tarkoita että kerran synnyttänyt olisi kaiken kokenut mutta ensimmäistä kertaa hommaan valmistautuessa sitä on niin herkkä kaikelle kuulemalleen asiantuntevalle ja vähemmän asiantunevalle infolle jota nykyään tursuaa ihan joka puolelta. Siinä mielessä ne 200 vuotta sitten synnyttäneet olivat varmaan melkeimpä paremmassa asemassa. Sitä vaan mentiin sen mukana mitä tuli sen syvemmin asiaa miettimättä. Nykyään se on suoritus siinä missä kaikki muukin. Ja sen takia haluaisin aina sanoa varsinkin ensimmäiseen synnytykseen valmistautuville että älkää luo liikaa paineita siitä miten sen pitäisi mennä. Valmistautuminen ja tiedon hankinta on tärkeää mutta synnytys on kuitenkin sellainen tapahtuma mikä tapahtuu naisen omassa kropassa mutta mihin nainen itse ei usein voi vaikuttaa läheskään niin hyvin kuin toivoisi. Ja sen takia on osattava suhtautua siihen myös sellaisen asiana mitä ei itse voi 100% kontrolloida.

 

Omaa tarinaani voin kertoa vielä senkin verran että minulla toipuminen meni niin pieleen kuin vain voi mennä. Repesin synnytyksessä reippaasti (lämpimillä pyykeillä painelusta huolimatta....) ja sain haavaan pahan tulehduksen johon kätilö lähtiessä määräsi buranaa . Jouduin syömään kuukauden verran eri antibiootteja ja olin ensimmäiset pari viikkoa niin kipeänä että itkin ja masennuin ja itkin vielä vähän lisää enkä selvinnyt mistään normaaleista askareista enkä saanut nukuttua kivun takia. Jotenkin ihmeen kaupalla sain kuitenkin esimerkiksi imetyksen käynnistymään ja sujumaan niin hyvin että poika kasvoi ja voi vallan mainiosti. Ja imetystä on jatkunut ihan viime viikkoihin asti, nyt vasta alkaa raskaus tekemään sen että maidon tulo on hiipunut ja poika on onneksi itsekin vähemmän kiinnostunut touhusta.

 

Tämä siis nyt vaan esimerkkinä siitä että vaikka kaikki menisi aivan toisin kuin itse on ajatellut ja ne kriittiset ensimmäiset hetket menevät viuhuen ohi, ei ole koskaan myöhäistä luoda sitä läheisyyttä eikä peli ole menetetty vaikka synnytyksestä ei päällimmäisenä jäisi pelkästään positiivisia ja itsetuntoa vahvistavia fiiliksiä.

 

Mielenkiinnolla olen myös tutkinut lähemmin oman sukuni naisten synnytyksiä. Äitini on synnyttänyt vain minut ja olin varsin kompakti pakkaus, reilu kolme kiloa ja 50 senttiä vaikka olinkin 2 viikkoa yliaikainen. Synnytys meni hienosti ja helposti, tosin äitini sanoi että vielä siihen aikaan ei kivunlievitystä ollut saatavillakaan kuin hätätilanteissa. Äitini siskon ensimmäinen synnytys oli pitkä ja vaikea ja sen tuloksena vauva vammautui. Äitini toinen sisko taas on saanut 2 lasta sektiolla ahtaan lantion takia. Samoiten äitini äiti on saanut 3 lastaan sektiolla saman vaivan takia. Hänen äidistään en tiedä mutta sen tiedän että esimerkiksi isoisäni äiti kuoli neljänteen synnytykseensä. Vauva kuoli myös. Kovin erilaisia tarinoita siis kaikki ja noiden valossa olen enemmän kuin tyytyväinen omaan synnytykseeni ja Haikaranpesän henkilökuntaan vaikka synnytys tyssäsikin jossain vaiheessa. Ja "jouduin" turvautumaan spinaaliin.

 

Toiseen synnytykseeni lähden varsin tietoisena oman kehoni rajoitteista mutta myös avoimin mielin. Tuo Opalian viimeinen teksti ja koko tämä keskustelu täällä on lisännyt ainakin minun tsemppikertoimia (kaikesta vastaanvänkäämisestäni huolimatta ) ja toivottavasti tulen tänne marraskuussa kertomaan hienosti menneestä synnytyksestä joka oli paljon helpompi kuin tuo ensimmäinen.

[Mila3]

"Eikos useat aidit sano, etta kuolisivat lapsen takia, niin miksei sitten kestaisi sita synnytyskipua, jos se kestettavissa on? Vastauksena kysymykseen, miksi haluaisi tuntea kaiken, jostain aiemmasta viestista."

 

Kai mun pitää nyt sitten kuollakin.

 

"En ole vaittanyt henkisesti heikkojen tuntevan kipua. Kipua tuntevat kaikki, ihan fyysisesti. On eri asia, miten siihen kipuun suhtautuu. Ja miksi haluaisit tuntea kaiken? Koska se olisi fyysisesti ja emotionaalisesti parempi sinulle ja lapsellesi? En usko, etta kukaan aiti tieten tahtoen haluaa tuottaa lapselleen mitaan pahaa. Mutta jos niista haittavaikutuksista ei tieda, on helpompi tehda paatoksia sen vuoksi, etta jos sita kipua nyt vahan saisi vahemmalle. Palaan samaan aiheeseen, kyseenalaistamiseen, tiedon etsimiseen. Mika on minulle ja lapselleni parasta?"

 

Kyllä myös kivunlievitystä käyttävät ihmiset usein osaavat kyseenalaistaa. Mä esimerkiksi osaa kyseenalaistaa sua. Mä kun en vaan usko että siitä ois meille fyysistä ja emotionaalista haittaa. Ensimmäiset kuukaudet mä nimenomaan ihmettelin, miten helppoa tyytyväisen ja hyvin nukkuvan vauvani kanssa on. Toki oon sitä mieltä, että JOS sektioita ja käynnistyksiä tehtäis siitä syystä kuin sä ilmeisesti uskot, niin typeräähän se olis. Luulen kuitenkin että imukupit sun muut otetaan esiin ihan tarpeesta. Munkaan synnytystä ei käynnistetty siksi, että ois ollut kiire, vaan raskausmyrkytyksen takia. En tosin tiedä onko se sinusta hyvä syy.

Edited June 10, 2009 by Annika

[Nadda]

Mun mielestä tuo on jo aika äärimmäistä alkaa puhua luomusynnytyksestä kotisynnytyksenä. Jos oikein viimeisen päälle luomua haluaa, niin miksei anna koko raskausajan mennä ilman mitään kontrolleita ja hoitaa se synnytyskin sitten vielä yksin?!

 

No joo. Oma kokemukseni sairaalassa synnyttämisestä on se, että siellä mä koin olevani "turvassa". Olen hyvin helpottunut siitäkin, että molemmat synnytykseni on käynnistetty, joten mun ei tarvinnut pähkäillä yksin sitäkään, milloin lähteä sairaalaan. En siis ole kärsinyt synnytyskammosta, mutta sairaalassa oli helpottavaa olla siksi, että siellä oli kaikki mahdollinen apu ja ammattitaito heti saatavissa. Enkä tarkoita tuolla avulla nyt kivunlievitystä, vaan sitä, että mulla oli siinä vierellä kätilö kertomassa kuinka toimia.

[Rhia]

Mun mielestä tuo on jo aika äärimmäistä alkaa puhua luomusynnytyksestä kotisynnytyksenä. Jos oikein viimeisen päälle luomua haluaa, niin miksei anna koko raskausajan mennä ilman mitään kontrolleita ja hoitaa se synnytyskin sitten vielä yksin?!

 

En ole varma, viittasiko tama kommenti minun yo. tekstiin mutta halusin kommentoida vaan sen verran, etten tietenkaan tarkoittanut etta kotisynnytys on jotenkin synonyymi luomulle, vaan mun pointti kontekstissa oli nimenomaan tuo resurssikysymys, etta toki kotisynnytykset kuluttavat huomattavasti vahemman sairaaloiden henkilokunta- ja muita resursseja.

 

Minulle ei ole oleellista maaritella tai kategorioida eri synnytystapoja vaan on tosi kiva, etta aiheesta on vilkasta keskustelua suuntaan jos toiseen! Ilman tallaisia keskusteluja ei oma ajattelukaan olisi juuri lahteny liikkeelle. Harmillista, etta valilla ihmiset on helposti puolustuskannalla, vaikkei kenenkaan tarkoitus ole varmasti syyllistaa tai arvioida eri synnytystapoja arvojarjestykseen. Enka ainakaan itse ole tulkinnut, etta kukaan taalla ajaisi ajattelutapaa, etta luomusynnytys vaikka henki menisi-kantaa vaan nimenomaan vaan sita meidan itsestaanselvyyksien pollyttelya ja uskallusta selvitella asioita, lukea asioita eri vinkkeleista ja paattaa siten, mika itselle on ominta. Ja tietysti ennenkaikkea ainahan se on mentava tilanteen mukaan, mita omalle kohdalle sattuu....

[Guest annukka]

Kai mun pitää nyt sitten kuollakin.

 

Mä repesin ihan totaalisesti.

 

Kotisynnytyksistä kun puhutaan niin mä olen Hollannissa asuessani saanut seurata (ikkunasta salaa ) silloisen naapurini kotisynnytystä. Siellähän iso osa synnytyksistä tapahtuu kotona. Mielenkiintoista oli vastikään meidänkin lehdissä mainittu tutkimus joka oltiin tehty siellä kun oltiin huomattu että lapsikuolleisuus synnytysten yhteydessä on korkea verrattuna muihin Euroopan maihin. Tämä tutkimus oli jotenkin tullut siihen tulokseen että kotisynnytyksillä ei ole mitään tekemistä asian kanssa vaan se on vaan sattumaa. Hmmm... No kai ne tutkijatkin asiansa osaavat?!

[Guest Opalia]

Mun mielestä tuo on jo aika äärimmäistä alkaa puhua luomusynnytyksestä kotisynnytyksenä. Jos oikein viimeisen päälle luomua haluaa, niin miksei anna koko raskausajan mennä ilman mitään kontrolleita ja hoitaa se synnytyskin sitten vielä yksin?!

 

Ei se mitenkaan aarimmaista ole? Rhia, luulen, etta Nadda tarkoitti minun kommenttiani, jossa sanoin, etta mulle lansimaalainen synnytyskulttuuri kuvastaa juurikin sita sairaalaymparistoa laakkeineen jne. Ymmartaakseni luomusynnytys ei ole aiheena mitaan kiihkoilua, vaan ihan vaan pohdintaa siita, mika olisi parasta aidille ja syntyvalle lapselle. Eli ei turhia laakkeita ja puuttumista normaalin synnytyksen kulkuun, silla ei ole kai mitaan tekemista sen kanssa, etta raskausaikana tutkitaan onko kaikki hyvin jne. Ymmartaakseni tallaisesta tutkimisesta ei ole mitaan haittaa sikiolle, joten miksi siita tulisi pidattaytya? Ei se tee hommasta yhtaan luomumpaa, taino ei ainakaan mun mielesta. Ja kuten ylla on paljon puhetta ollut, ei luomusynnytys tarkoita synnytysta yksin myoskaan. Vaan ymparilla tulisi olla tukea ja osaavia ihmisia. Painotus juurikin on siina, etta on naita tarkeita ihmisia ymparilla, etta homma menisi hyvin eika tarvitsisi laakkeiden tai leikkauksen apua. Pikkasen pelottava ajatus, jos naiset lahtisivat sille linjalle, etta yksin koko homma hoidetaan ilman mitaan apuja!

 

No joo. Oma kokemukseni sairaalassa synnyttämisestä on se, että siellä mä koin olevani "turvassa". ..... mulla oli siinä vierellä kätilö kertomassa kuinka toimia.

 

Mika kenellekin toimii parhaiten! Eihan taalla ole tarkoitus ollut laittaa synnytyksia paremmuusjarjestykseen, etta toi on oikeassa ja toi vaarassa, toi parempi aiti ja toi huonompi. Kunhan vain keskustellaan aiheesta. Mutta kai se on vaan niin henkilokohtainen asia, etta monille toisenlaiset mielipiteet tuntuvat kuin hyokkayksena henkilokohtaisesti itsea vastaan, vaikkei toista ihmista (tai heidan synnytyksiaan) tunne ollenkaan. Niin ja katilohan se luomu/kotisynnytyksessakin olisi mukana kertomassa kuinka toimia...

[Guest Opalia]

Kai mun pitää nyt sitten kuollakin. rolleyes.gif

 

Toki. Hyvin selkea johtopaatos

 

Luulen kuitenkin että imukupit sun muut otetaan esiin ihan tarpeesta.

 

Ma oon eri mielta. Mutta lahinna siina mielessa, etta jos alunperin olis hommaa lahdetty paremmin=luonnollisemmin hoitamaan, niin imukuppia ei olis tarvittu. Mutta ehka siina vaiheessa synnytysta, kun imukuppi otetaan esiin, se on tarpeen. "Myohaista rypistella ku on jo housussa." Tarkeampaa tassa siis on syy-seuraus suhde, ei niinkaan keinot.

 

Munkaan synnytystä ei käynnistetty siksi, että ois ollut kiire, vaan raskausmyrkytyksen takia. En tosin tiedä onko se sinusta hyvä syy

 

Sa tuskin tosissasi kysyt, kunhan vinoilet. Toivoisin edelleen, etta pysyttaisiin ystavallisemmalla asialinjalla. Itse ainakin yritan. Ja vaikka joidenkin kommentit tuntuis henkilokohtaisesti pahalta, hyva keino on ottaa hieman aikalisaa ja tulla paremmalla ajalla ja selkeammalla mielella vastailemaan, ettei menis vaan toisten piikittelyks. Noh, kukin tyylillaan. Vastedes jatan moiset kommentit huomiotta.

[Guest Opalia]

Kiitos Opalia tuosta faktaosiosta! smile.gif

 

Eipa kesta

 

toivottavasti tulen tänne marraskuussa kertomaan hienosti menneestä synnytyksestä joka oli paljon helpompi kuin tuo ensimmäinen.

 

Toivottavasti! Viela tuosta tietoaiheesta. Niinhan se on, etta tieto lisaa tuskaa. Mutta toisaalta myos ilman tietoa edelleen elettais kuin pellossa. Samaa mielta kylla siita (edelleen ), etta taytyy vaan uskaltaa menettaa se kontrolli ja menna sen mukana mita synnytys tuo tullessaan, avoimin mielin ja ilman korkeita suorituspistetavoitteita.

[Rhia]

Tulipas tassa eilen kavaistya synnytyspaivystyksessa, onneksi turhaan! Alkoi supistelemaan aika reippaasti ja oikeastaan ihan jatkuvasti, ilman taukoja koko illan. Koska olen ihan noviisi tassa hommassa ja tallaista en ole ennen kokenut, soitin sairaalaan, jossa ystavallinen katilo kehotti tulemaan naytille. Siella vierahti pari tuntia ja olin kayrilla ja tehtiin sisatutkimus ja kaikki oli hyvin ja kyseessa oli vaan joku supisteluspurtti. Mukava henkilokunta vakuutteli, etta ihan hyva kun tulit naytille kumminkin. Siis 29+5.

 

Mutta. Jestas sita osastoa. Apua, paniikki, hyperventilaatio. Aika karu, ankea, kliininen, ja minulle ainakin aika ahdistava. Tietysti varsinaisia synnytyssaleja ei nahty. Taytyy sanoa nyt taydesta sydamesta, etta jos ekaa kertaa olisin sinne joutunut sitten kun ollaan siina tositoimissa, ei todellakaan mikaan ihme, jos olisi supistukset loppuneet kun seinaan ja tullut akkia aitia ja epiduraalia ikava. Nain siis MINUN kohdallani, muut voivat reagoida toki painvastaisesti jne jne. Sairaalamaisuus jotenkin vei sen kaiken huomion vauvasta ja minusta ja omasta kehosta ihan muualle, ja jo se sairaalan vieraus ja kliinisyys toi pelkoa itsessaan. Joten nyt kylla ymmarran paremmin, kun luomuillessa (ja muutenkin) puhutaan siita, etta kannattaa yrittaa sinnitella kotona mahdollisimman kauan, jotta synnytys etenee pidemmalle ja etenkin, etta aiti voi ehka helpommin rentoutua ja kokea turvaa omasta kodista ja ymparistosta. Etta nain minun kohdalla, ainakaan talla reissulla sairaala ei luonut turvallisuuden tunnetta, vaan painvastoin.