Guest miau

Voiko vauvan/pikkulapsen jättää yksin...

187 posts in this topic

Vessassa käyn (ovi on auki.. :P ) ja suihkussa silloin kun neiti nukkuu (itkuhälytin vieressä). Koiran kanssa voin nopeesti käydä pissalla (itkuhälytin mukaan/asutaan rivarissa), kun neiti on sikeimmässä unessa. Kyllä mua pelottaisi jättää pitemmäksi aikaa yksin.. toi koiran kanssa ulkoilukin jännittää!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vauvan oon jättänyt yksin vessakäynnin ajaksi, pesukoneen/kuivausrummun täytön/tyhjennyksen, tavaroiden haun/viennin toiseen päähän taloa eri kerrokseen yms. ajaksi. Myös postin olen hakenut ja roskat vienyt vaikka tyttö olisikin hereillä, tosin pitää olla hyvällä tuulella ettei kamalasti kiukuttele sillä välin kun hetkeksi poistun.

 

Asutaan omakotitalossa, ovi ei ole lukossa ja ainakin 3 eri paikasta pääsisin murtautumalla sisään jos ovi lukkoon menisikin. Vara-avainkin löytyy pihapiiristä. Vauvan jätän joko sitteriin, lattialle tai sänkyyn niin ettei pääse vahingossa tippumaan.

 

Tilanteen ja lapsen mukaan.

 

Autoon en jätä, en nukkumaan, enkä lukkojen taakse.

Tykkään että auttajien pitää päästä lapsen luo jos tulee hätä eikä ole kättä pitempää millä heti rikkoa ikkuna. Tai esimerkiksi käsijarru/vaihde pettää ja auto lähtee vierimään lapset auton sisällä... Ja tämä esimerkki työpaikalta, nainen jätti autonsa ilman käsijarrua ja vaihdetta silmässä, auto vieri pitkin parkkipaikkaa ja onneksi vartija huomasi ajoissa ja saatiin heitettyä multasäkki auton pyörien eteen. Kuulutettiinkin muttei kukaan tullut paikalle. Hänellä oli onneksi ovet auki että jarru saatiin päälle, eikä ollut lapsia autossa kyydissä.

 

Monta kertaa on tullut toinen asiakas sanomaan että lukitussa autossa itkee kauhuissaan lapsia jotka ovat hätääntyneet kun vanhemmat ovatkin kadonneet unien aikana. Eihän siinä voi kun kuuluttaa että ottakaa yhteys sinne ja sinne, eihän kukaan voi sanoa että lapsenne itsevät autossa kauhuissaan, siellä olisi puoli kauppaa tölläämässä ja vanhemmat kiukuissaan kun nolataan... :mellow:

 

Naapurin 3 v poika oli kiivennyt autoon ja saanut vaihteen pois silmästä, auto vieri pihasta ulos, 80 rajoitustien yli syvään ojaan perä edeltä, auto lunastukseen. Pojalle ei onneksi käynyt mitään, eikä onneksi yrittänyt vauhdissa ulos autosta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Poika on noin 1v3kk.

 

Vessassa käyn ovi auki, poika tulee yleensä perässä.

 

Suihkuun otan hereillä olevan pojan mukaan, riisun vaatteet ja siinäpä saa pesut hänkin. Pienempänä laitoin pojan esim. ammeeseen suihkun viereen katselemaan. Paljon käyn suihkussa kyllä miehen ollessa kotona tai pojan nukkuessa.

 

Autoon en haluaisi jättää lasta yksin. Mutta mies on pari kertaa jättänyt nukkuvan pojan pihalla olevaan autoon hälyttimen kanssa. En tykkää. <_<

 

Pojan ollessa hereillä en koskaan lähde ulos ilman häntä. Olen varma että poika hätääntyisi. Kaikki lapset eivät varmaan mutta meidän poika on aika herkkä ja läheisyydentarpeinen.

 

Päiväunien aikana olen käynyt postilaatikolla/roskiksella, tiedän kyllä pojan päiväunista sen vaiheen, jolloin hän ei varmasti herää ja käyn silloin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aika paljon tilanteen mukaan menen ja olen mennyt. Kyllä sen yleensä omasta lapsesta tietää kuinka voi toimia. Tässä nyt joitakin esimerkkejä kuitenkin.

 

Kun asuttiin omakotitalossa, uskalsin kyllä jättää tytön (vauva -> 2,5 vuotias) siksi aikaa yksin leikkimään, kun kävin pihalla nakkaamassa roskiksen tai hakemassa postin. Yhtään pitemmäksi aikaa en uskaltanut, esim. jos tein jotain pitempään kestävää huushollaushommaa, otin tytön samaan kerrokseen mukaan. Päiväunien aikana tosin olin monesti itkuhälyttimen kanssa pihalla touhuamassa.

 

Kerrostalossa (tyttö nyt 3-vuotias) en uskalla jättää tyttöä yksin kotiin hetkeksikään. Jos tarvii viedä pyykkejä kuivaushuoneeseen, otan tytön mukaan. Roskat voi odottaa siihen asti että lähdetään yhdessä ulos. Siis jos ollaan kahdestaan kotona.

 

Vessassa ja suihkussa käynnin ajan tyttö kyllä pärjää, niissä ei kauaa mene, ja jätän oven lukitsematta, niin tyttö voi tulla sanomaan jos tulee jotain asiaa.

 

Autoon kyllä olen jättänyt tytön kuuntelemaan musiikkia silloin, jos on pitänyt pikaisesti vaan käydä jossain, esim. just automaatilla tms. Mutta yleensä pyrin hoitamaan asian niin että otan tytön mukaan, tai sitten olen näköetäisyydellä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aika moni kirjoittaa, että ei jätä koskaan taaperoa hetkeksikään yksin. Ihan ok, ymmärrän toisaalta, mutta toisaalta taas en. Miten ihmeessä te pääsette myöhemminkään minnekään ilman, että lapsi saa paniikkikohtauksen äidin kadottua? Tai miten lasta voi koskaan viedä hoitoon minnekään, kun on tottunut siihen, että äiti on koko ajan vieressä. Toki mä ymmärrän sen, että monilla varmaan mieskin osallistuu hoitoon tai isovanhemmat ja silloin lapsi on erossa äidistään ilman paniikkia. Musta vaan on outoa, että ei voi jättää taaperoa yksin edes siksi aikaa, että käy postilaatikolla tai viemässä roskat, jos homma ei paria minuuttia kauempaa vie (ainakaan omakotitaloissa se ei vie juurikaan kauempaa).

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Eihän kukaan käsittääkseni tarkoita, että päivystäisi sen taaperon vieressä 24/7 vaikkei jättäisi yksin postien hakemisen tms. ajaksi. Itse en jätä lasta (tai tähän mennessä en ainakaan ole niin tehnyt) yksin kotiin tai autoon edes sen postin hakemisen ajaksi, mutta kyllähän se yksin esim. leikkii sen aikaa, kun teen ruokaa tms. En mä siinä vieressä päivystä koko aikaa. Eikä meillä ainakaan oo äitistä erossa olo ollut ikinä ongelma, jää hoitoonkin kyllä ihan ilman itkuja.

 

Itse ainakin haluan pitää kuitenkin koko ajan näkö-/kuuloyhteyden lapseen, koska jotain voi sattua niin pienessäkin hetkessä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eipä sillä välttämättä olekaan mitään tekemistä eroahdistuksen kanssa, vaan niinkun jo aika monesta viestistä käy ilmi, pienelläkin ajalla voi sattua jotain, joko itselle tai lapselle. Ovi voikin pamahtaa lukkoon, äiti voi liukastua juostessaan pikasesti jollain läpsyköillä roskia viemään ja lyödä päänsä, vilkas taapero voi käyttää hetken hyödykseen ja kiivetä tuolin kautta pöydälle ja tippua, jne jne..

 

Ja sitten, jos lapsella on paha eroahdistus, niin eipä siihen ainakaan auta että äiti häviää hetkeksi. Pieni lapsi ei osaa odottaa ja ajatella että äiti tulee kohta.. Meillä ei kovaa eroahdistusta ole ollut joten en puhu kokemuksesta, mutta tiedän silti että mieluummin äiti (tai isä) järjestää roskanvientireissun niin ettei lapsen tarvitse jäädä yksin, kuin kuuntelee yksin jäämisestä seurannutta hysteeristä huutoa mahdollisesti tunninkin. Eroahdistus ei käsittääkseni johdu siitä, että lasta 'ei olisi totutettu olemaan yksin' pienestä pitäen, vaan se tulee tai on tulematta anyway.

 

Esimerkki: Kaksi yksivuotiasta menee päiväkotiin. Toinen on pienestä pitäen ollut hoidossa mummolla, kummeilla jne, eron tunne vanhemmista on tuttu ja ehkä siksi päiväkodissa lähtee menemään hyvin. Toinen lapsi on ollut aina vain vanhempien hoidossa, ja päiväkodissa sujuu hyvin, ehkä koska perusturvallisuus on niin hyvä.

 

Mä itse olen jotain 2-3 vuotiaana mennyt leikkimään pihassa olevaan autoon: painoin kaikki ovet lukkoon ja olin oikein tyytyväinen suoritukseeni. :lol: Avaimethan oli auton sisällä, onneksi en sentään osannut käynnistää autoa. En myöskään osannut nostaa lukon nappeja ylös, ja mua oli kuulemma naurattanut vanhempien yritykset näyttää kuinka se nappi nostetaan.. Onneksi vara-avaimet löyty suht pian eikä mulla siellä mikään hätä ollut.

 

Toivottavasti kukaan muuten ei ihan tosissaan suunnittele rikkovansa auton ikkunoita ellei ole jo hengenhätä kyseessä tyyliin tulipalo, koska ei se lentelevä lasi varmaan sitä lasta ainakaan rauhoita, ennemminkin rauhallisena pysyvä aikuinen ikkunan takana. ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olisin voinut käydä yksin vessassa vauvan ollessa pieni, mutta en päässyt :rolleyes: Toinen kun oli nälkäinen, niin istuin pöntöllä aina lapsi rinnalla :P Suihkuun en olisi mennyt, kun kyseessä on pieni vauva. Sitten kun unirytmi (ja sen KESTO) on paremmin selvillä (meillä n. 8kk iässä) niin voisin mennä ollessani vauvan kanssa kahden kotona.

Muissa tilanteissa en jätä/jättäisi vauvaa/taaperoa yksin :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän vauva on vasta reilun pari kk vanha eikä siis liiku joten toistaiseks on vielä aika helppoa. Oon käynyt vessassa ja suihkussa ja käyttänyt koirat ulkona ja kuskannut pyykkiä koneeseen yms kun vauva on nukkumassa tai hyväntuulisena sitterissä syömisen ja vaipanvaihdon jälkeen.

 

Samoin autoon oon jättänyt pari kertaa kun oon käynyt pikaisesti asioilla, ts. kun tiedän että kaupassa ei mene muutamaa minuuttia kauempaa.

 

Oon myös jättänyt just vaikka pyykkitouhujen ajaksi vauvan sitteriin ja koirat samaan tilaan, jotenkin luotan ehkä liikaakin siihen ettei mitään satu.

 

Liikkuvan taaperon kanssa on varmasti kaikki sitten paljon monimutkaisempaa :)

Share this post


Link to post
Share on other sites
Miten ihmeessä te pääsette myöhemminkään minnekään ilman, että lapsi saa paniikkikohtauksen äidin kadottua? Tai miten lasta voi koskaan viedä hoitoon minnekään, kun on tottunut siihen, että äiti on koko ajan vieressä.

Tää menee nyt vähän keskustelun ohi mutta vastaanpa silti tähän:

 

Mä en jätä lasta hereillä yksin kotiin turvallisuussyistä, mutta kyllä toinen syy on, kuten kirjoitinkin, että hänelle tulisi turvaton olo. Minusta tämä ei ole ristiriidassa sen kanssa, että lapsi voi olla muidenkin kuin äitinsä hoidossa. Meidän poikakin on usein kahdestaan isänsä kanssa ja paljon myös isovanhemmilla hoidossa. Tammikuussa hän aloittaa päivähoidon, toivottavasti perhepäivähoitajalla. Minusta on tärkeää, että lapsi ei jää YKSIN vaan hänellä on aina tieto siitä että lähellä on aikuinen hoitaja joka pitää hänestä huolta ja johon hän luottaa. Kun itse jätän lapseni jonkun muun hoitoon, pidän aina huolta että hän selkeästi näkee kun lähden, useimmiten hän on isän/mummin sylissä kun vilkutan hänelle ovelta. Minusta on aivan eri asia totuttaa pieni lapsi olemaan yksin kotona kuin totuttaa hänet siihen että joku muukin voi häntä hoitaa kuin äiti.

 

HUOM. Viestini on vastaus esitettyyn kysymykseen, en halua antaa ymmärtää että ne äidit jotka tässä ketjussa ovat maininneet jättävänsä lapsensa hetkiseksi yksin esim. postilaatikolla käydessään olisivat mitenkään vastuuttomia. Lapset ovat erilaisia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ihan vaan kysyisin, että onko kukaan huomioinut, että voihan siellä kotonakin sattua jotain? Esim. tulipalohan leviää todella nopeasti. Monet vaan perusteli lapsen yksin jättämistä lapsen iällä. Itelle vaan tuli mieleen myös tuo tulipaljon (pieni, mutta erittäin vaarallinen) mahdollisuus.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän ulko-ovelta on 10m matka postilaatikolle. Siellä välillä piipahdan ja jätän pojan siksi aikaa sisälle. Jos hän istuu syöttiksessä, niin saa istua siinä leikkimässä/ syömässä sen aikaa. Sillon voin jättää ovenkin auki, niin hän oikeestaan näkee mut. Joskus jätän hänet itekseen leikkiin siksi aikaa, ja ovi kiinni. Muuten hän ehkä tulis perässä ja sit tyyppiä ei saa sisälle.

 

Iltaisin, kun jätkä on nukkumassa, niin hääräilen kyllä ihan kaikkea. Kiikutan roskia, saatan kävästä autolla tai varastossa, kastelen pihaa (tällöin kyllä kuulen/näen jos jotain vialla). Meidän parkkis ja roskis on sen verran lähellä, että aikaa ei kauan kulu. Yleensä muksumme ei illalla herää. Ja jos heräis just sillä välin, niin ei mulla kauaa mene, joten eipä hän maailmanlopun paniikkia siitä sais.

 

Kun muksu kasvaa, niin hänen tavat ja rytminsä oppii paremmin, niin homma tavallaan muuttuu helpommaksi. Taaperon kanssa tietty tilanteet hiukan muuttuvat haastavammaksi, kun se taas keksii kaikenlaista, joten en mä hereillä ollessa uskaltais jättää itekseen. Kohta syntyy toinen lapsi, niin se taas asettaa uusia haasteita. Ei noita vois keskenään jättää, kun isompi vois mennä rääkkäämään pienempää.

 

Kun vauva oli ihan pieni, niin en uskaltanut jättää yhtään itekseen, paitsi wc-käynnin ajaksi. Suihkuun menin kyllä jos toinen nukkui. On mulla nykyäänkin aina wc-käynnin aikana ovi auki, niin jätkä voi tulla mukaan. Tosin se osaa avatakin oven, joten sikäli ihan se ja sama. Suihkussa voin käydä niin, että ovi on auki, hän voi tulla mukaan jos haluaa tai sit leikkiä itekseen.

 

Meillä on sen verran pieni asunto, että eipä meillä kauheen kauas toisesta pääse.

 

Maalaisjärjen käyttö toimii hyvin tässäkin asiassa. ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voiko vauvan/pikkulapsen jättää yksin.. (3v+6kk)

 

...Kun käväisee wc:ssä? Riippuu millä tuulella vanhempi muksu on. Jos kiusaa siskoaan, otan pienemmän vessan oven lähettyville esim. turvakaukalossa. Jos kaikki ok, käyn vessassa rauhassa.

 

 

...Kun käväisee suihkussa? Harvemmin näin teen, mutta jos pakko on mennä suihkuun, otan tytön turvakaukalossa kylppärin ovelle. Isommalle Tomi-Traktori pyörimään siksi aikaa.

 

...Kun käväisee pankkiautomaatilla? Jos autolla pääsee pankkiautomaatin viereen, muksut odottaa autossa kun käyn Otolla.

 

...Kun käväisee kioskilla? En jätä lapsia autoon kun menen kioskiin tai kauppaan. Vaikka tässä pikkukylässä varmaan uskaltais.

 

Eli kaipaisin ihan yleistä keskustelua, missä tilanteessa uskallat jättää vauvan tai pikkulapsen hetkeksi yksin? Vai uskallatko lainkaan?

 

 

-Lapset odottaa usein sisällä kun haen esim. postin. (Postilaatikko 10 metrin päässä ulko-ovelta.)

-Joskus esikoinen jää sisälle esim. syömään kun käyn terassilla laittamassa pienemmän päiväunille.

 

Ja noihin yllämainittuihin tilanteisiin vaikuttaa se, että millä tuulella muksut on. Jos meno on kuin villistä lännestä, en vois kuvitellakkaan edellämainittuja. Jos kaikki ok, niin sitten.

Tai jos esikoisella olis kova vimma kiusata siskoaan, en uskaltais jättää...

Edited by HelmiQ

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä oon varmaan ihan kamalan huono mutsi, mutta kyllä mä käyn melkein joka aamu suihkussa kun vauva 3kk nukkuu. Asunto on pieni, mutta suihkussa ei kyllä kuule jos itkee makkarissa. Kertaakaan ei onneksi ole itkua suihkun aikana tullut. Suihkuun ei tietenkään voi jäädä lotraamaan ja nautiskelemaan pitkäksi aikaa.

 

WC-käynnin ajaksi vauva jää sänkyynsä nukkumaan/leikkimään tai tulee pöntön vieressä olevalle hoitopöydälle makoilemaan.

 

Autolla en liiku, mutta uskoisin voivani jättää vauvan autoon pankkiautomaatilla käynnin ajaksi, jos automaatilla ei olisi jonoa ja auton saisi siihen suht viereen. Kioskille/kauppaan ottaisin vauvan mukaan.

 

Roskia viedessä en jättäisi vauvaa yksin. Meiltä 5. krs:sta kestää kuitenkin jonkin aikaa käydä ulkona.

Share this post


Link to post
Share on other sites

WC:ssä käynnin ajaksi uskalsin vauvan yksin jättää, mutta pikkulapsivaiheessa en edes sinne päässyt. Suihkuun meillä ei kuule jos lapsi herää, joten suosiolla jätin käynnit siihen kun mieskin kotona tai pakon edessä kiikutin lapsen mukaan.

 

Käyn yleensä pankkiautomaatilla, jonka aivan viereen saa auton. Lapsia ei siis ole mitään järkeä autosta pois ottaa, kun otolle matkaa vaan pari hassua askelta. Kauppaan tms. taas, vaikka vain pikavisiitille, lapsi tulee mukaan.

 

Kokemuksesta voin myös sanoa, että anemone83 puhui asiaa. Mahdollisuus tulipaloon on kyllä erittäin pieni, mutta pikkulapset ovat vikkeliä eivätkä tajua tekojensa suuruutta. Vaikka olisi vain muutaman minuutin poissa niin siinäkin ajassa saa jo pysyvää vahinkoa aikaan. Aina sitä ajattelee ettei moista kuitenkaan omalle kohdalle satu, ettei ne lapset ennenkään mitään ole tehneet, mutta huonoakin tuuria voi välillä olla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän neiti on vasta vajaa 2 kk vanha, joten sillä lailla helppo tehdä asioita, kun ei vielä niin liiku. Vessassa käyn kyllä, oli tyttö hereillä tai ei, jos vaan on rauhallinen (ovi on tosin auki, jos neiti on hereillä). Suihkussa olen käynyt, kun mies on kotona, koska ei ole niin kova tarve ollut käydä muuten. Mutta jos mies olisikin useamman päivän pois kotoa, niin hereilläolevan neidin ottaisin sitteriin suihkun lähelle tai sitten odottaisin, että neiti nukkuisi ennen kuin kävisin suihkussa. Kauppa - ja muut asioinnit olen hoitanut tytsy mukana, koska olen päässyt vaunujen kanssa niihin paikkoihin, mihin on tarvinnut mennäkin. Ja postin haen 10 metrin päästä neidin nukkuessa, mutta silloin jätän siis yksin hetkeksi. Pari kertaa olen ottanut neidin mukaan postireissulle kantoliinassa.

 

En koe kuitenkaan, että minulla olisi tarvetta monenkaan asian vuoksi pohtia sitä jätänkö lasta hetkeksi yksin vai en, koska lapsella on kuitenkin isä ja isän työpäiväkin loppuu aikanaan. Mieluummin siis odotan asioiden kanssa ja toimitan ne silloin, kun isä on lapsen kanssa. Saa olla silloin suihkussakin ihan rauhassa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

pienempänä tuo oli aika helppoa jättää neiti wc:n, suihkun, postin ja roskisten ajaksi yksin matolleen kun ei liikkunut mutta nyt käveleen oppimis ja nousemisvaiheessa onkin vähän haastellisempaa joten olen postin ja roskien ajaksi kuskannut mukana, wc käyn kyllä ja sinne tuntuu tulevan aina perässä, suihkuun sitten kun nukkuu tai ukko on kotona.

 

muuten olen aika lailla puuhaillut sisä/ulkohommissa itkuhälyttimen kanssa ja ulkosaunassakin käydään itkarin kanssa. toimii hyvin. viileillä keleillä kiersin jopa itkarin kanssa pienen kirpparin tai pienen piipahduksen lähikauppaan kun neiti nukahti autoon, nyt kesäkuumuudessa en sitä tee.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä minä jätän wc-käynnin ajaksi yksin. Vauvana otin suihkun ajaksisitteriin istumaan tai ajoitin päikkäreiden aikaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pojan ollessa pikkuvauva kävin kyllä usein suihkussa ja vessassa ja jätin pojan yksikseen sitteriin tai lattialle leikkimään. Kun ei osannut vielä liikkua lainkaan niin ei päässyt karkaamaan mihinkään. Kuulin kyllä heti jos poika rupesi kitisemään/huutamaan.

 

Nyt pojan ollessa reilun vuoden ikäinen suihkussa käynti on täysi mahdottomuus, joten käyn joko aamulla ennen kuin mies lähtee töihin tai sitten vasta illalla. Vessaan menen edelleen "rauhassa" koska se hoituu niin paljon nopeammin kuin suihkussa käynti ja poika päivystää aina vessan oven takana kunnes tulen kylppäristä ulos, eli tiedän kokoajan mitä tekee. :)

 

Päikkäreiden aikana vien edelleen välillä roskat ulos tai käväisen kellarissa tms. Mutta koskaan en ole poissa montaa minuuttia pidempään. Autoon saatan jättää sekunniksi yksinään (esim. pankkiautomaatilla käydessä), mutta näköyhteys pitää säilyä.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Kyllä minä jätän wc-käynnin ajaksi yksin. Vauvana otin suihkun ajaksisitteriin istumaan tai ajoitin päikkäreiden aikaan.

 

Samoin täällä. Saa nähä miten jatkossa, kun oppii liikkumaan. Autoon voin nukkuvana jättää, jos käyn ihan vieressä olevalla automaatilla tai maksamassa parkkimaksun. Tosin edellistä en ole kertaakaan tehnyt ja jälkimmäistäkin vain kahdesti. Saatan myös jättää vauvan sisälle nukkumaan, jos haen postit, vien roskat, laitan auton lämppäriin tms. Jos olen hieman pidemmän aikaa (esim lumityöt, puutarhahommat) niin otan hälärin. Musta tämä on verrattavissa siihen, että vauva nukkuu ulkona ja itse puuhailen sisällä. Sisälläkään vauva ei ole koko ajan näköpiirissä, saatan ripustella pyykkiä toisessa huoneessa kuin missä vauva touhuilee yms, mutta aina on kuuloetäisyys. Ja yleensä aika pian kyllästyy omaan seuraansa ja alkaa huutelu :rolleyes:

 

En uskaltaisi jättää vauvaa vaunuissa kaupan tms ulkopuolelle, saati sitten autoon, jos itse menen johonkin sisälle. Entisaikaanhan se oli ihan vakio, että vaunuja oli kauppojen ulkopuolella, mutta en muista nykyään nähneeni tätä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän tytsy on nyt 10 kk.

 

...Kun käväisee wc:ssä: Jätän hänet leikkimään olohuoneeseen, se on toiminut alusta asti. Usein kyllä tyttö nykyään ryömii perässä katsomaan mitä äiti touhuaa.

 

 

...Kun käväisee suihkussa: Suihkussa voin käydä, jos tyttö nukkuu. Ei hän hereillä niin kauaa pystyisi olemaan ilman että alkaisi ihmetellä, missä äiti on. Jos on hereillä, olen ottanut sitteriin kylppäriin, mutta yleensä käyn suihkussa vasta illalla.

 

...Kun käväisee pankkiautomaatilla, Kun käväisee kioskilla

Olen jättänyt nukkuvana vaunuihin kioskin ja apteekin ulkopuolelle, jos ei ole ollut pitkää jonoa. (Lisäyksenä vielä se että meidän kioskin ja apteekin ikkunasta näkee vaunut - kaupan ulkopuolelle en jättäisi, kun vaunuja ei näe)

 

Meidän parkkipaikka on n. 150 metrin päässä kotoa. Siellä olen käynyt laittamassa auton lämpiämään ja tekemässä jopa vähän lumitöitä tytön nukkuessa niin että olen ollut poissa n. 5 min.

Edited by tigru

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tän yli 1v pojan kanssa meillä onnistuu suihkussa käyminen parhaiten kun otan pojan mukaan, leikkisi kiltisti ammeessa vaikka kuinka ja pitkään :)

 

Enpä muista millon muuten oisin jättänyt yksin, paitsi siis olkkariin kun ite oon keittiössä kokkaamassa. Tosin en tiiä kumpi on stressaavampaa, se että hääräis ja repis siellä keittiössä alas kaiken mahollisen, vai se että tekee saman yksinään olkkarissa... :rolleyes: *huoh*

Share this post


Link to post
Share on other sites

3kk vauvan

 

- jätän yksin lattialle vessassa käynnin ajaksi

- kerran on ollut yksin autossa unessa kun palautin leffan makuuniin, n. minuutti

- kerran nukkui sisällä kun oli ihan pakko käydä laittamassa kovilla pakkasilla auto lämpiämään (asutaan 4.krs ja parkkis on talon takana), vauva oli ok, äiti ei :)

 

Suihkuun vauva tulee aina ilmakylpyjä ottamaan sitterissä, jos isä ei ole kotona hoitamassa. En pystyisi jättämään lasta vaunuissa kaupan, kioskin tms. pihaan odottamaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Toi vessassakäyminen tuleekin ongelmaksi siinä vaiheessa, kun lapsi oppii liikkumaan niin hyvin, ettei tarvitse kuin pari sekunttia ollakseen pahanteossa tai esim. kiipeämässä kirjahyllyä pitkin...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now