almukka

Lapsen laktoosi-intoleranssi

10 posts in this topic

Haluaisin tietää muiden kokemuksista, kuinka monen lapsella on laktoosi-intoleranssi, minkä ikäisiä lapset ovat ja  onko sitä muilla perheenjäsenillä?

 

Meidän keskimmäisellä lapsella todettiin kyseinen vaiva  reilu 1,5-vuotiaana. Oireina oli löysät ulosteet monta kertaa päivässä ja niiden aiheuttamana takapuoli meni todella pahasti rikki. L-i todettiin ihan verikokeesta tehdystä geenitestistä. Meillä myös miehellä on tuo, sekä miehen äidillä. 

 

Nyt aiheuttaa päänvaivaa tuo nuorimmaisin, joka juuri täytti vuoden. Kovin on paljon samanlaisia oireita ilmestynyt, vaikka neiti on saanut tavallista maitoa vielä suhteellisen vähän aikaa. Kysehän voi olla myös vielä suoliston tottumattomuudesta. Haluaisin kuitenkin, että nuorimmaisestakin otettaisiin tuo geenitesti, mutta en tiedä laitetaanko lähetettä vielä tässä vaiheessa. En kuitenkaan haluaisi, että iho menisi niin pahasti rikki kuin keskimmäisellä eli haluaisin mielummin ennakoida kuin antaa tilanteen mennä yhtä pahaksi. Tarkkailemme vielä tilannetta kuitenkin ja kokeillaan laktoositonta maitoa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tuon geenitestin ongelma on siinä että se kertoo vain sen, tuleeko henkilölle JOSKUS kehittymään laktoosi-intoleranssi. Koska kaikkihan me vauvoina ja pikkulapsina siedämme laktoosia (synnynnäinen laktoosi-intoleranssi on ihan eri tauti ja äärimmäisen harvinainen sellainen) ja tyypillisesti laktaasientsyymin aktiivisuus laskee vasta kouluiän kynnyksellä. Geenitesti ei siis erottele johtuuko taaperoikäisen oireilu laktoosista, maitoallergiasta vai jostain ihan muusta (esim. toiminnallinen taaperoripuli) ja siksi sitä ei mielellään kovin varhain tehdäkään. Myöskään vanhanaikaisia laktoosirasituksia ei enää juuri tehdä, ne kun ovat lapselle (ja aikuisellekin) epämiellyttäviä ja toisaalta nykyään laktoosittomia tuotteita on niin hyvin tarjolla että ihan hyvin voi kotona testailla sopivatko ne paremmin kuin tavalliset.

Edited by Angervo

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kokeile antaa luomumaitoa, se sopii pienille usein vähän paremmin kuin ihan tavallinen.

 

Meidän kohta 4v:llä on laktoosi-intoleranssi. Todettu 3 vuotiaana ihan oireiden perusteella. Valitteli siis säännöllisesti mahakipua ja piereskeli todella pahanhajuisesti. Kun vaihdettiin kaikki maitotuotteet laktoosittomiksi oireet hävisivät. Lääkäriltä saimme todistuksen (päiväkotia varten) ihan oireiden perusteella. Täällä ei kuulema näin pienille tehdä edes tuota geenitestiä. Isällänsä on myös sama vaiva, sekä omasta suvustani löytyy myös useampi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän 5v:llä todettiin kesällä laktoosi-intoleranssi.

 

Kovien iltaisten vatsakipujen seurauksena vietiin lääkäriin ja geenitesteistä saatiin asialle varmistus. Suvussa vaivaa esiintyy.

 

Laktoositon ruokavalio auttoi ja nyt ollaan testailtu Hyla-tuotteiden sopivuutta. Ainakin pieni määrä näyttää sopivan.

 

Ruokavalion myötä hävisi myös tyttöä epäsäännöllisesti vaivannut "huone pyörii"-ilmiö, joka vaivasi tyttöä iltaisin nukkumaan käydessä. Kerran tämä vaiva onnistuttiin liittämään korvatulehdukseen, mutta taisi olla kuitenkin tuo laktoosi-intoleranssin aiheuttama.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän 4-vuotiaalla on laktoosi-intoleranssi. Todettiin jo reilu 2-vuotiaana, kun oli vielä vaipoissa, kakka teki pyllyn ihon kirkuvan punaiseksi ja kipeäksi, tyttö itki aina pyllyä pestessä. Vaihto laktoosittomiin tuotteisiin auttoi. Hylakaan ei tunnu sopivan, ainakaan ihan juomana. Hyla raejuustoa ja ruokakermaa olen käyttänyt, ne tuntuu olevan ok ainakin pieninä määrinä.

Meillä myös miehellä on tuo.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kannattaa muuten huomioida sellainenkin asia, että aina ne laktoosittomat tuotteetkaan eivät sovi. Itselläni todettiin totaalinen laktoosi-intoleranssi, mutten voi silti esim. juoda ruokajuomana Valion laktoositonta maitoa. En voi syödä myöskään Valion laktoositonta jäätelöä, edes pieniä määriä. Sen sijaan pystyn syömään Lidlin jäätelöä, joka ei ole mitenkään laktoositonta. Myös joitain muita Lidlin maitotuotteita pystyn käyttämään. Laktoosittomia kermoja en voi syödä, mutta sitten taas Floran vähälaktoosinen vispikerma käy. Kannattaa siis kokeilla eri merkkejä, jos tuntuu ettei lapsen vatsa tasaannu. Eri tuotemerkeillä saattaa tuotteen valmistustapa olla erilainen. Jostain olen lukenut, että esim. nuo Lidlin ulkomaalaiset maitotuotteet on usein homogenoitu eri tavalla. Lehdessä oli kerran juttua, kuinka joku mies oli ihmetellut, miten pystyy myös syömään tuota Lidlin jäätelöä.

 

Kannattaa kyllä suosia mieluummin geenitestiä lapsilla, koska se laktoosirasituskoe on lapselle aika kamala kokemus. Kokeen jälkeen suolisto on yleensä ärsynyt pitkään, jos tulos on positiivinen. Oma lääkärini on perehtynyt tarkemminkin tähän laktoosi-intoleranssiin. Hän kyseli tarkkaan mm. sukujuuriani ja kertoi, että jos sukujuuret menevät jossain kohti itään päin eli Venäjän puolelle, on laktoosi-intoleranssi paljon todennäköisempi. Joskus voi käydä myös niin, että laktoosi-intoleranssi on vain oire keliakiasta, ja keliaakikon ruokavaliota noudattaessa laktoosi-intoleranssi sitten häipyy yleensä puolen vuoden sisällä. Eli jos lapsella on todettu laktoosi-intoleranssi, kannattaa pyytää myös keliakian testaus varmuuden vuoksi.

Edited by marisa

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän pojalla todettiin laktoosi-intoleranssi täytettyään 5 vuotta. Pahanhajuisten ja todella lukuisten pierujen jälkeen lääkäri määräsi laktoosittomalle kuurille. Samalla geenitesti varmisti, että pojalla on laktoosi-intoleranssiin johtava geenityyppi, kuten meillä vanhemmillakin. Ollaan siis miehen kanssa laktoosi-intolerantikkoja, mutta meillä molemmilla se puhkesi vasta teini-iässä, kuten normaalisti käy.

 

Poika myös söi todella huonosti pitkän aikaa ja alkoi pituuskäyrät ja jo valmiiksi alhainen painokäyrä laskea. Laktoositon ruokavalio alkoi tosi nopeasti vaikuttaa, pierut on hävinnyt lähes kokonaan ja pojan ruokahalu on parantunut huimasti! Painokin on alkanut nousta. Välillä poika saa suklaata tai muuta herkkua mikä ei ole laktoositonta ja kyllä sen kuulee ja haistaa jälkeen päin!

 

Nykyään hyvin harvoin tehdään enää perinteistä laktoosirasitusta ja jos lääkäri on "erehtynyt" sellaisen tilaamaan, meillä ainakin on tapana labrasta soittaa lääkärille ja pyytää, että hän muuttaisi lähetteeseen geenitestin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onpa muuten mielenkiintoinen tieto tuosta keliakiasta. Meillä tytön oireet (siis keksimmäisen) loppui kun ryhdyttiin käyttämään laktoosittomia tuotteita, hylakin käy jossain tuotteissa. Mutta anopilla on myös keliakia ja hänellä se tuli ilmi eräässä tutkimuksessa, missä juurikin tutkittiin keliakian yleisyyttä lähisuvussa. Hänen monella sisaruksellaankin on se. Ja kuten se laktoosi-intoleranssikin niin löytyy myös mieheltä. Ja mun isän sisaruksilla on keliakiaa ja multa itseltäkin on se tutkittu, mutta tiettävästi sitä ei ole. 

 

Tämä meidän nuorimmainen muuten ei ole laktoosi-intoleraatikko, oireet hiipui, mutta tytöllä on ollut kaikenlaista muuta vaivaa joista oireet on saattaneet johtua. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Missä vaiheessa kannattaa ottaa yhteyttä lääkäriin?

 

Meillä on se tilanne, että tyttö on 2,5-vuotias ja viime vuoden puolella alkoi mahavaivat. Maha on ollut todella löysällä eikä puhettakaan että ehtisi potalle vaikka muuten vaipattomuus on onnistunut. Päiväkodin ehdotuksesta aloitettiin sekä hoidossa että kotona käyttämään joulukuun alussa laktoosittomia tuotteita ja ne ovat auttaneet.  Mutta heti jos tyttö juo esim mummulassa tavallista maitoa niin maha menee sekaisin. Kotona ennen joulukuuta kun käytettiin tavallisia tuotteita, tyttö sanoi usein että maha on kipeä.

 

Eli näyttäisi siis siltä että laktoosittomat tuotteet ovat auttaneet. Päiväkodista kysyttiin joululoman jälkeen että jatketaanko vielä laktoosittomalla eikä kyselty mitään lääkärintodistusta tms. Hyla-tuotteita ei olla kokeiltu että sopisiko ne. Miehellä on aikanaan todettu ala-asteikäisenä paha laktoosi-intoleranssi eikä sietänyt silloin mitään maitotuotteita. Kannattaisiko meidänkin pyytää tytölle testiä vaikka nyt ollaankin todettu että laktoosittomat auttaa ainakin tällä hetkellä (ongelma on ehkä hiukan siinä että esim mummuloissa käydessä ei osata ottaa todesta sitä että tytön ei auttaisi syödä tavallisia maitotuotteita ja kaikki leivonnaiset ja ruuat tehdään laktoosin kera)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jos laktoositon ruokavalio ihan selvästi auttaa, lapsi syö ja kasvaa hyvin eikä päiväkotikaan todistusta vaadi niin ei ole itse asiassa mitään tarvetta käydä lääkärissä. Jos isovanhemmat eivät muuten usko niin kyllä kolmevuotisneuvolassa voi pyytää vaikka terkkaritätiä kirjoittamaan neuvolakorttiin että laktoositon ruoka, jos jotain mustaa valkoisella välttämättä tarvitsee. Hylan sopivuutta voi testailla itse sitten jossain vaiheessa kun ensin on jonkin aikaa menty täysin laktoosittomilla. Luonnollisesti jos mahavaivat jatkuvat tarkasti laktoosittomallakin ruokavaliollla tai lapsi kasvaa huonosti niin pitää se keliakiakin poissulkea mutta geenitesti ei tuossa tilanteessa periaatteessa tuo mitään lisäarvoa.

Edited by Angervo

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now