Sign in to follow this  
Followers 0
a_paradise_79

Lapsimessut Helsingissä 26.-28.4.2013

16 posts in this topic

Jes! Kiitos tästä topikista. Kolmena viimevuotena ollut, viime vuonna raskaana ensimmäistä kertaa varsinaisesti "silmät auki" lapsimessujen puolella mutta joka kerta käynyt siellä kuitenkin kääntymässä. Nyt sitten ensimmäistä kertaa pääsee (joutuu? :P ) ottamaan ipanan mukaan   :mama:

 

Tämän ikäisen kanssa on toisaalta ehkä vielä helppo kulkea mutta toisaalta ei pääse vielä nauttimaan siitä lapsen innostuksesta kaikkeen mitä messuilta löytyy. Silti ootellaan innolla.

 

Se kamala väenpaljous kyllä ahdistaa jo etukäteen, mutta pitää koittaa lähteä alunperinkin sillä mielellä ettei se haittaa eikä meillä ole kiire mihinkään..

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Me ollaan käyty nyt kahtena vuonna siellä messuilla ja ollaan menty aina viimeisen päivän viimeisinä tunteina ja on ollut mukavan väljää! Ja lisäksi viime hetkillä saattaa saada myyjiltä hyviä tarjouksia, kun ne haluavat vähemmän kotiin roudattavaa :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä kanssa mietin että jos menisi sunnuntaina pari tuntia ennen sulkeutumista just sen väljyyden takia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onko kellään kokemusta, oisko perjantaina yhtään väljempää kuin la-su? Kiinnostaisi mutta pikkuisen hirvittää se ihmismäärä :lol:

Share this post


Link to post
Share on other sites

En ollut viime vuonna, mutta parina aikaisempana vuonna on perjantaiaamuna ollut kohtuullisen väljää. Muistaakseni joskus klo 12-13 alkoi vilkastumaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä olen käynyt aina pe heti kun aukee ja sillon on ollut väljää. Lähtiessä on sitten ihmisiä alkanut tulemaan kunnolla ja olen sopivasti lähtenyt jaloista pois.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse voitin liput, ja mennään isosiskon kanssa lapsineen perjantaina. :) Nettisivuilla ainakin luki, että vaunujen kanssa kannattaa perjantaina tulla, varmaan juurikin sen takia, ettei oo niin paljoa porukkaa :)

Onko kellään tietoa, onko siellä tänäkin vuonna Muksu-ravintola? Yritin nettisivuilta kattella, mutta en löytäny tietoa. Mietin vain, että otanko lapsille eväät matkaan, vai mennäänkö sitten johonki muualle syömään koko porukka.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Millaisia asioita/tietoa tms. menette lapsimessuilta hakemaan? Itse en ole koskaan käynyt ja nyt kun on 8kk poitsu, niin mietin kannattaako vielä tämän ikäisen kanssa sinne lähteä ja maksaa se 16e. Eli lähinnä mietin saako sieltä rahoille vastinetta vielä tässä vaiheessa? Kokematon kyselee.. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Millaisia asioita/tietoa tms. menette lapsimessuilta hakemaan? 

 

Itse olisin kysellyt vähän samaa - me ollaan vasta odotusvaiheessa mutta tietty aika innostuneita kaikesta.. :) 

Share this post


Link to post
Share on other sites

En ole koskaan käynyt varsinaisesti mitään etsimässä lapsimessuilta, vaikka siellä on vuosia tullut käytyä. Siellä on kaikenlaista kivaa katseltavaa/tutkittavaa/ostettavaa. Monet jutut on tarjouksessa (odottajalle löytyy esim tuttipulloja, peppupyyhkeitä, tutteja...) ja muutenkin sieltä löytyy kaikkea erikoista ja jännää joihin ei aina muuten tulisi törmättyä ja tutustuttua. Onhan siellä sitten odottajille esim luentoja. Ja äitiyspakkauksen tuotteita saa hipelöidä.. Vakuutuksiin ja toimintaan tutustuttua. Ja varsinkin jos on lapsia niin katselemaan niitä esiintyjiä, temppuilemaan radoilla ja syömään vaikka jätskit. Eli kannatan! Aina ollut kiva päivä, vaikka lapsia ei itsellä olisi ollutkaan vielä. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onko joku menossa messuille tänään? Laitattehan vinkkejä meille myöhemmin menijöille? Itse olen menossa sunnuntaina.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tänään käytiin messuilla. Todella paljon ihmisiä ja ainakin esim. hisseille ja vessaan, automaatille, tms. joutuu jonottamaan PITKÄN aikaa. Monessa pisteessä on nyt myös korttimahdollisuus, mutta käteistä kantsii nostaa silti. Minusta eri messuja oli samaan aikaan liikaa, mm. eläinmessut ja useammat muut pienemmät. No, tuli löydettyä kyllä muiltakin osastoilta juttuja, esim. Vansin osastolla oli mallipareja 15€, lapsillehan sieltä löytyi yllättäen...

 

Minusta oli useempi lasten ruokia tarjoava paikka, muksu ja Valion Oiva tarjosivat jotain velli, puuro ja mehunäytteitä,tms. Oli pastillinäytteitä ja banaaneja jaettiin myös :)

 

Todella paljon oli uusretrojen lastenvaatteiden osastoja :)

Edited by Arska

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me käytiin perjantaina messuilla. Mun mielestä eivät olleet kummoisetkaan, hyödynnettiin ilmaisjutut (jotkut pariin kertaankin :D ) ja pari juttua ostettiin. Ei mielestäni ollut kovin hyviä tarjouksia ainakaan vaatteissa. Joku jopa sanoi, että esim. jotkut Metsolan vaatteet oli nettipuodissa edullisempia... Isomman lapsen kanssa voisi viihtyä paremmin kun lapselle olisi puuhaa. Mutta ei tuo siltikään mikään pakollinen juttu ole.

 

Onneksi kannoimme vauvaa messuilla kantorepussa, rattaat olisivat olleet vihon viimeinen vaihtoehto. Ihmiset ei kyllä yhtään katso pääseekö esim. käytävillä liikkumaan, kunhan vaan itse näkee kaiken... Argh!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olimme perjantaina, jolloin oli mukavan väljää. Aika kallista minusta, sisäänpääsy 16 euroa (+ mahdollisesti parkki 9 € ja narikka 2,5 €), ja tällä hinnalla saa siis hyvällä tuurilla muutaman näytteen ja pääsee ostamaan lähestulkoon normaalihintaisia tuotteita, joita tosiaan monesti saisi netistä edullisemmin. :rolleyes: Onneksi meillä oli vapaaliput, muuten olisi kyllä jäänyt rahastuksen maku koko touhusta. No, jos olisin esikoista odottamassa, paljon tavaraa/vaatteita hankkimatta ja asuisin sellaisella paikkakunnalla, jossa valikoimat eivät ole hyvät, niin hyötyisin varmasti enemmän. Nyt messujen paras anti oli pienoismallipuoli miehelle ja esikoiselle, siellä riitti jos jonkinlaista junaa, autorataa ja lennokkia.

 

Iso plussa kuitenkin Pajulahden liikuntakeskuksen touhuradasta, siitä poika tykkäsi kovasti. Myös poliisi oli hyvin edustettuna - ei pelkästään maijalla, vaan lapset pääsivät myös painamaan omat sormenjälkensä kortille!

Edited by Willow

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0