Sign in to follow this  
Followers 0
Kurukulla

Kehitysmaahan vauvan kanssa

24 posts in this topic

Onko kukaan käynyt alle vuoden ikäisen lapsen kanssa kehitysmaassa? Kuulisin mielelläni kokemuksia.

 

Kerran tapasin nuoren naisen ihan muutaman kuukauden vauvan kanssa ja he olivat matkalla Afrikkaan. Vauvan isä oli mennyt jo edellä. Perhe siis muutti jonnekin aika syrjäiselle seudulle tekemään (käsittääkseni) hyväntekeväisyys- tai lähetystyötä, en muista enää tarkalleen. Enkä tiedä miten heillä meni, sillä tämä oli vain ihan satunnainen kohtaaminen.

 

 

Minulla on suunnitteilla lähteä kehitysmaahan vauvan ollessa hieman yli 6 kk. Lapsen isä on siis siellä silloin. Tarkoitus onkin siksi, että jos vain onnistuu jatkan imettämistä ainakin siihen saakka kunnes reissu on ohi. Reissun pituuskaan ei ole vielä ihan selvillä. Se voisi olla jotain 2 vkon ja 3 kk:n väliltä.

 

Tämän mahdollisen reissun vuoksi vauvalle haluttaisiin antaa tuberkuloosirokote jo vastasyntyneenä sairaalassa. Tosin kielsin sen jo nyt ja otan sen sitten kun vauva on pikkuisen vanhempi. Toki kaikki rokotteet aion hoitaa kuntoon ja muutoinkin neuvotella lääkäreiden kanssa. Tuntuu vaan pahalta antaa se niin pienelle. Tuo tuberkuloosi rokote kun on aiheuttanut toisinaan haittavaikutuksia, jopa vauvan kuoleman Suomessa. Mutta toki suurimmalle osalle se on turvallinen. Typerää olisi olla ottamatta tuota rokotetta, jos menee maahan, jossa tautia edelleen esiintyy.

 

Olemme maan pääkaupungissa, joten siellä kyllä löytyy useita sairaaloita ja myös se maan paras. Vakuutukset laitan toki kuntoon, jotta voimme tarpeen tullen käyttää kaikkia lääkäripalveluja.

 

Eniten mietityttää, että mitä vauvalle voi syöttää. Lähinnä kai muussattua banaania ja länsimaista tuotua purkkiruokaa, koska omat kokkausmahdollisuudet ovat rajoittuneet. Toisaalta en oikein luota paikallisiin ravintoloihin, joten mielelläni en syöttäisi lapselle mitään minkä kokkausta en ole nähnyt alusta loppuun.

 

Lisäksi mietin miten itse jakselen, koska saan tuolla yleensä aina jotain vatsaoireita. Ei se imetystä estä, mutta aika rankaksi se voi käydä.

 

Kaikki on tosin vasta jossittelua. Saas nähdä. Riippuu paljon lapsestakin, että onnistuuko reissu vai ei.

 

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me ollaan asuttu kehitysmaassa koko molempien lasten raskausaika. Esikoinen syntyi Suomessa, mutta palattiin sitten Malawiin, kun vauva oli 3 kk. Kakkonen syntyi Ugandassa ja ollaan oltu Suomi-lomaa lukuunottamatta (matkustus 5 vkon ikaisena) taalla. Molemmissa maissa asuttiin/asutaan paakaupungissa.

 

Meilla molemmat vekarat on saaneet tuberkulosi-rokotteen heti syntyessaan. Kummallakan ei ole tullut mitaan haittavaikutuksia. Musta se oli napparampaa niin, etta ei tarvinnut myohemmin sen vuoksi lahtea minnekaan klinikalle. Muista rokotuksista esikoinen seuraa Suomen rokotusohjelmaa, kakkonen sekalaista (kaikki samat rokotukset kuin Suomessa ja pari ylimaaraista, mutta aikataulu on varhennettu). Suosittelen hoitamaan rokotukset kuntoon, taalla ainakin on riski saada monia Suomessa harvinaisia, rokotusohjelmassa olevia sairauksia on ihan oikeasti olemassa. En muista, onko Suomessa jo pneumokokkirokoite ohjelmassa, jos ei, suosittelen sita (kohdemaasta riippuen tosin) - taalla pneumokokkia on paljon ja sita vastaan aletaan rokoittaa jo 6 viikon iassa.

 

En tieda mihin maahan olisit ehka mahdollisesti menossa, mutta uskoisin, etta syotavaa kylla loytyy. Imetyshan on helpoin vaihtoehto, mutta hedelmia on kaikissa lampimissa kehitysmaissa tarjolla ihan laajalla skaalalla. Me ollaan ajateltu aloittaa kiinteat avokadolla - se on helppo, tulee "valmiina" ja on tosi sileaa vauvan niella. Banaani, papaija, mango (riippuen mango-lajista) tulee mieleen ihan ensikadelta takalaisista syotavista. Kaupasta saa porkkanaa ja perunaa ja kukkakaalia, mita voi mossata. Seka Malawissa etta Ugandassa on kummassakin tarjolla (sikahintaista) purkkiruokaa, puurojauheita yms. Uskoisin, etta kun niita loytyi Malawista, jossa moni asia on toooooooodella alkeellista, niita varmaan loytyy lahes kaikkialta - ainakin siita kaupungin parhaasta apteekista/supermarketista.

 

Taa n yt oli vahan tallaista ymparipyoreaa, mutta vastaan mielellani, jos sulla on jotain spesifimpia kysymyksia! Mulle saa laittaa myos yksaria aiheesta jos silta tuntuu.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos vastauksesta todella paljon!

 

 

En netissä avoimesti kerro maata minne olemme menossa (privalla voin laittaa). Sen verran voin sanoa, että Aasiassa. Ongelmallista tuossa maassa on, että se on yksi maailman saastuneimmista. Siis esimerkiksi eräs tuon huippusairaalan lääkäri oli sanonut, ettei koko maasta löydy juomakelpoista vettä. Ei edes pulloissa. Niistä pullovesistä voi saada mm. ameeban. Eli toisin sanoen keittäisin vauvalle pullovettä 10 minuuttia ja sitten jäähdyttäisin ennen kuin antaisin edes vettä.

 

Kaikki kokkailu on myös haastavaa, koska kasvit pitää käyttää erityisesti käsitellyssä vedessä. Toisaalta hotellihuoneessa ei ole omaa keittolevyä. Toki on mahdollista vuokrata kalustettu asunto, mutta en välttämättä ole siitäkään järin innostunut.

 

Tuo veden saastuneisuus on siis se syy, etten mielelläni antaisi vauvalle mitään ruokaa ravintolassa. Paikallinen menttaliteetti on hieman lepsumpi, joten ei ole mitenkään tavatonta, että ruoka laitetaan suoraan tiskistä tulleelle märälle lautaselle ja näin ollen riski saada joku pöpö on olemassa. Ja tosiaan oma vatsanikin oikuttelee paikallisesta ruuasta, niin en sitä vauvalle mielellään anna.

 

Pääkaupungista löytyy kyllä muutama ns. länsimaalainen tavaratalo, josta saa varmasti länkkärituotteita ja varmasti niissä kävisin hamstraamassa. Hyvä idea mm. nuo puurot.

 

Mikä siis tuossa maassa on vielä erityistä on sähkö- ja vesikatkot. Eli siksi on esim. asuminen järjestettävä niin että asuu majoituksessa, jossa on generaattori.

 

Sain kuitenkin kannustusta viestistäsi! Kiitos todella paljon.

Edited by Kurukulla

Share this post


Link to post
Share on other sites

Calmettehan oli ihan yleisessä rokotusohjelmassa vielä silloin kun me oltiin koko joukko pieniä. Montako tapausta tiedät, joille siitä jotain on tullut? (Muistaakseni se julkisuudessa ollut keissi meni niin, että rokote oli annettu väärin (saatan toki muistaa väärin). Siinä kun on hyvin tarkkaa se miten se rokote annetaan.)

 

Pojalle annettin sairaalassa isänsä syntyperän takia eikä ollut mitään ongelmia. Se märkäpesäkekin lähti yhtenä yönä vaan irti ilman mitään...

Ja kaikissa rokotteissahan on se pienenpieni riski, että tulee jotain. Mutta se sairaus on suurempi riski ja pienelle vauvalle varsinkin. Tubi varsinkin.

 

Vatsaoireilu lämpimässä voi muuten olla ihan nestehukkaa. Itse oleskelin Aasiassa aikanaan kuukauden ja päivässä meni 7-10 litraa vettä...

Edited by Chiamaka

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kehitysmaa on häilyvä käsite. Onhan esim. jo Thaimaaseen matkustaminen sairastumisen tai ruokamyrkytysten osalta vauvalle aikamoinen riski, mutta silti on hyvin mielin matkustettu kaksikin reissua vauvan kanssa.

 

Kyllähän se calmette lopetettiin sen vuoksi että rokote vaihtui kun edellisen rokotteen valmistus lopetettiin. Uusi rokote taas aiheutti oiskohah ollut kymmenkertaisen määrän haittavaikutuksia esim. niitä lonkkatulehduksia kuin se vanha joten päädyttiin ratkaisuun että aletaan rokottamaan kaikkien sijaan vain riskiryhmiin kuuluvat. Kyllähän se suhteellisen yleistä oli sillon about 15 vuotta sitten että tuli sivuvaikutuksia. Itselläkin lähipiirissä kaksikin tällä hetkellä teini-ikäistä joilla ikuinen vamma ko. rokotteesta. Mutta rokotteessa kuin rokotteessa on riskinsä yksilölle ja aika vakavatkin sellaiset etenkin kun mistään allergioistakaan ei ole vauvan kanssa tietoa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ma kylla suosittelisin kalustetun huoneiston vuokraamista, ruokaongelmat pienenee ihan alyttomasti, kun voi itse kasitella ruuat ja tietaa mita suuhunsa panee. Generaattorin sijaan miellyttavampi sahkoratkaisu on invertteri (siis jos pystyy valitsemaan) - generaattori haisee ja varsinkin ison generaattorin aani on jotain ihan jarkyttavaa. Meilla ei ollut Malawissa kumpaakaan, tosin generaattorilla siella ei olis tehnyt mitaan, kun maassa ei ollut polttoainetta.... Ja lisana oli myos noi samaiset  vesipulmat, kun valtion vedenpudistamot toimi sahkovoimalla :lol: Meilla oli Malawissa pieni retkikeitin, silla sai keitettya vetta hatatapauksessa ja joskus keiteltiin perunaa tms silla, kun ei ollut koko paivana sahko. Taalla meilla on kaasuliesi - suosittelen myoskin, jos voi valita. Pitkatkaan sahkokatkot ei haittaa nyt! 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mukavaa, että tänne on virinnyt keskustelua. :)

 

Chiamaka, osoititko kysymyksen minulle? Kyse on siitä, että en vain halua rokottaa vastasyntynyttä. Kuten alussakin mainitsin, aion kyllä ottaa kaikki rokotukset, en vain ymmärrä miksi se pitäisi ottaa heti synnyttyä. En halua stressata vastasyntynyttä. Olkoon melko vaaraton rokotus, mutta en halua antaa mikään, joka voi aiheuttaa märkäpesäkettä tai yhtään mitään pientä vaivaa. Jokainen vanhempi päättää tästä toki itse. Jos olisi jokin erityisen painava syy rokottaa heti, niin sitten tietenkin suostuisin. Neuvolassa oltiin samaa mieltä, että sen kyllä ehtii myöhemminkin, ei ole mitään aikaa ennen kuin rokotuksen teho astuu voimaan tms.

 

Tässä maassa vatsaongelmat eivät liity kuumuuteen, vaan ihan siihen, että siellä nyt on vaan niin erilainen bakteerikanta ja tosiaan se veden saastuneisuus. Olen asunut siellä kahdesti, joten tiedän kyllä mitä ne vatsavaivat ovat. Suurin osa länsimaalaisista saa siellä vähintään jotain vatsavaivoja, eikä ole harvinaista, että paikallisetkin potevat niitä itsekin. Sain itsekin todella ikävän sairauden (siis pieniä öttiäisiä sisuksiini).

 

 

Hibi, niin, monessa maassa hygienian taso on aika toisenlainen. Tällä ketjulla halusin kuitenkin löytää kokemuksia niistä kaikista alkeellisimmista oloista, sellaisista mitä kehitysmaissa on. Olen kyllä harkinnut, että voisimme matkalla poiketa Thaimaaseen ja se ei kyllä hirvitä yhtään. Thaimaa ei ole kehitysmaa. Siellä on asiat ihan sillä tolalla, että helposti pärjää pikkulastenkin kanssa. Tai kaipa se tuokin on makukysymys, mutta ainakin minä lähtisin sinne melko huoletta. :)

 

 

Chiko, tuossa maassa ei ole mitään muuta kuin niitä kauheita, mekkaloivia, haisevia generaattoreita. Sähkökatkot voivat olla vuodesta riippuen pahimmillaan 14-16 h, joista 4 h sähköä on tarjolla päivällä, 4 h yöllä. Se määrä sähkö ei riitä mihinkään, koska sähköttä ei saa vettä laisinkaan, saati lämmintä. Koen aika haastavaksi hoitaa kaikki vaipanvaihdot tms. Jos vuokraa yksityiseltä asunnon on pakko samalla hankkia kodinhoitaja, sillä pesukoneita ei tunneta. Ja siihen on tosiaan monet syynsä, etten oikein innostu vuokraamaan omaa kalustettua asuntoa. Ensinnäkään hyvän asunnon löytäminen ei ole helppoa.. Eri asia toki, jos muuttaisi sinne pidämmäksi aikaa, mutta kyse on tosiaan vain reissusta. Toki harkitsen vielä, juurikin tuon vauvan aterioinnin vaikeuden vuoksi. Mutta todennäköisesti siinä kävisi niin, että yksityisellä saa kaasuhellan, mutta menettää  hotellin tarjoaman jatkuvan sähkön ja vedentulon.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mutta rokotteessa kuin rokotteessa on riskinsä yksilölle ja aika vakavatkin sellaiset etenkin kun mistään allergioistakaan ei ole vauvan kanssa tietoa.

 

Rokottamattomuus on paljon suurempi riski kuin rokotusohjelmaan kuuluvat rokotteet, kehitysmaassa asuvalle rokotteet ovat erityisen tärkeitä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse aiheeseen, Saharan eteläpuolisen Afrikan matkailussa mua huolettaisi eniten malaria. Aikuisille on malarianestolääkitys, mutta miten mahtaa olla vauvan kanssa? Tietysti hyttysverkot, karkotteet sun muut on keksitty.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kurukulla - jso sa olet asunut jo ko. maassa osaat ehka ite paremmin arvioida kuin me, parjaako siella vauvan kanssa vai ei.

 

Anyway, meilla ei myoskaan ollut sahkoa paikoin juuri lainkaan, mutta en kokenut vaipanvaihtoja mitenkaan ongelmaksi, toosin ma en yleensa pese pissavaipan jalkeen pyllya ja hatatapauksessa baby wipeseilla parjaa aika hyvin. 

 

Josephine: Meille on sanottu, etta pienelle vauvalle ei pitais antaa estolaakitysta. Yllattavn helppoa on suojata vauvaa hyttysenpistoilta, vaikka taalla on hyttysia lapi vuoden ei meidan vauva ole saanut viela yhtaan pistosta (vaikka meilla ei ole ilmastointia, joka auttaa huomattavasti hyttysilta suojautumisessa).

Share this post


Link to post
Share on other sites

 

Mutta rokotteessa kuin rokotteessa on riskinsä yksilölle ja aika vakavatkin sellaiset etenkin kun mistään allergioistakaan ei ole vauvan kanssa tietoa.

 

Rokottamattomuus on paljon suurempi riski kuin rokotusohjelmaan kuuluvat rokotteet, kehitysmaassa asuvalle rokotteet ovat erityisen tärkeitä.

 

En kyllä usko, että täällä kukaan oli lähdössä kehitysmaahan rokottamatta lasta. ;)  Jo ihan kehitysmaassa vierailevalle ne rokotteet ovat tarpeen. Esim. hepatiitin voi saada siellä helposti.

 

Kurukulla - jso sa olet asunut jo ko. maassa osaat ehka ite paremmin arvioida kuin me, parjaako siella vauvan kanssa vai ei.

 

Anyway, meilla ei myoskaan ollut sahkoa paikoin juuri lainkaan, mutta en kokenut vaipanvaihtoja mitenkaan ongelmaksi, toosin ma en yleensa pese pissavaipan jalkeen pyllya ja hatatapauksessa baby wipeseilla parjaa aika hyvin. 

 

Juu aivan. Aloituksessa kyselinkin kokemuksia. En suinkaan kysynytkään, että pärjääkö siellä vauvan kanssa. :)  Tiedän, että pärjää kyllä. Siinä on vain monet haasteet, mutta ehkä ne eivät ole ylitsepääsemättömiä. Toki siihen liittyy riskejä ja sellainen toki mietityttää, kun sitä toivoo lapselleen vain parasta.

 

Kaipa ne vaipat vaihtuu, vaikka 14 tuntiin ei saisikaan lämmintä vettä. Vaan hieman mietityttää alkeelliset olot. Oli niissä välillä jo totuttelua ja kestämistä itsellänikin. Toki tällä kertaa hankkisin paremman majapaikan, mikä jo itsessään auttaa. Mutta esim. kylvettäessä lasta pitää olla varovainen, ettei vettä mene suuhun. Sitä on varottava itsekin suihkussa käydessä. Ehkä nämä ovat vain sellaisia opettelu- ja tottumiskysymyksiä. :)

Edited by Kurukulla

Share this post


Link to post
Share on other sites

Toki siihen liittyy riskejä ja sellainen toki mietityttää, kun sitä toivoo lapselleen vain parasta.

 

Toki tällä kertaa hankkisin paremman majapaikan, mikä jo itsessään auttaa. Mutta esim. kylvettäessä lasta pitää olla varovainen, ettei vettä mene suuhun. 

 

Ekaan pointtiin sanoisin, etta jos (kun) on paattanyt lahtea/palata kehitysmaahan, lauseen tulisi kuulua "toivoa lapselleen parasta mahdollista". Parhauteen kai ei ole mitaan absoluuttista mittaria...  Ma olen sita mielta, etta kun kerran muuallakin syntyy lapsia (mahdollisesti viela moninkertaisesti kuin SUomessa), joista kasvaa ihan tavallisia, terveita aikuisia, niin kylla ne suomalaiset perusterveet vauvat kasvavat ko. paikoissa ihan hyvin. Eri asia olisi lahtea kehitysmaahan sairaan vauvan/lapsen kanssa - meille Malawiin paluu oli ehdollinen silla perusteella, etta vauva olisi terve, paakaupungin paras sairaala kun ei pysty antamaan hoitoa mihinkaan muuhun kuin hyvin yksinkertaisiin juttuihin plus etta laakkeet olivat kroonisesti loppu koko ajan eika sairaalassa ollut sahkoa eika kylla pahemmin laakareitakaan suurimman osan ajasta. 

 

Tokaan pointtiin toistan, etta kehitysmaissa erityisesti rahalla saa ja hevosella paasee. Vauvan kanssa ei varmaankaan kannata etsia halvinta mahdollista majapaikkaa ja se mika vaikkapa opiskeluaikana oli ihan jees, ei enaa olekaan niin kovin sopiva. 

 

Ja juu, kylvettaessa pitaakin olla varvovainen, mutta mikas pakko sita on kylvettaa vauvaa :D Meilla mennaan 98% lappupesuilla....

Share this post


Link to post
Share on other sites

Chiko, olenkin koko ajan täällä kirjoitellut vasta harkitsevalla, arvuuttevalla mielellä. En ole päättänyt lähdemmekö vai emme. Riippuhan se lapsesta itsestäänkin, tämän terveydestä, tempperamentista jne. Olisi todella vaikea antaa itselleen anteeksi, jos jokin menisi sillä reissulla pieleen. Ystäväni kävi reilun vuoden ikäisen lapsen kanssa noilla seuduilla ja reissu itsessään meni hyvin. Kävi kuitenkin niin, että palattaessa Suomeen lapsi sairastui matkan jäljiltä ja joutui sairaalahoitoon. Tämä ei häntä kuitenkaan säikäyttänyt, vaan aikoo mennä uudelleen.

 

En kyllä nyt ihan ymmärtänyt tuota kirjoitusasuuni puuttumista tai mitä hait silä. Pointtini tuli varmasti selväksi. Enkä oikeastaan ole halukas muuttamaan sanomaani, vaan väitän edelleen, että jokainen äiti haluaa lapselleen parasta / lapsen parasta. Vaihtoehdoissa ei toisinaan aina ole vain yhtä täydellistä, mutta joka tapauksessa, sitä valitsee sen minkä kokee kaikista parhaimmaksi. Siksi en ole lainkaan varma, että koen olevani lapsen etujen mukaista, että vien sen kehitysmaahan vauva-ikäisenä. Meidän kun ei ole mikään aivan ehdoton pakko sinne lähteä. Ei ainakaan minun ja vauvan, vaikka mieheni lähtisikin. Mutta toisaalta, jos se ei lapselle olisi suureksi haitaksi, niin mikä ettei. Vaatii se kuitenkin ennakointia ja suunnittelua ihan uudella tavalla. Ja siksi kokemuksia kalastelen.

 

Enkä tosiaankaan tarkoita tätä kritiikkinä. Kirjoitinkin jo rokotusten kohdalla, että jokainen vanhempi tekee itsenäisesti valinnat ja minusta sitä tulee kunnioittaa. Jokainen tietää parhaiten mikä itselleen ja heidän perheelleen on parhaaksi. Hattua nostan, että olette lähteneet ja siellä elelleet. Kannustavia tarinoita on aina kiva kuulla. :)

 

Raha-asioihin sanoisin, että eipä meillä kyllä niin paljon rahaa ole, että ihan mitä vaan voisi valita. Kyllä ne taloudelliset tekijät valitettavasti tulevat jossain määrin vastaan. Vaan kuten koko ajan olen kirjoittanut, olen majoittumassa sellaiseen paikkaan missä on ylellisyyksiä, joita minulla ei aiemmin ollut. Eikä ole kyse siitä, että olisin aiemmin reppureissunut tai ollut opiskelija, siellä nyt vaan kaikki on jo lähtöstandardeiltaan surkeaa. Luksushuone tarkoittaa jotain huomattavasti surkeampaa kuin eurooppalainen motelli. Mutta taloudellisesti en esimerkiksi pystyisi majoittumaan edes pariksi viikoksi kaupungin parhaimpaan tai toiseksi parhaimpaan hotelliin. Niissä sitä tasoa toki alkaisi jo olla samanlailla kuin eurooppalaisissa hotelleissa. Joten jotain sellaista kultaista keskitietä on pakko kulkea. :girl_sigh:

Share this post


Link to post
Share on other sites

En mitenkaan kritisoinut sun kirjoitustasi, vaan lahina sita, etta Suomea pidetaan jonain uber-onnelana. Mua kritisoitiin kovasti aikanaan siita, etta itsekaasti tóteutan itseani, enka ajattele lapsen parasta. Ihan kuin Suomessa olisi kaikki vaan parasta ja muualla elama on ihan hirveaa ja kurjaa ja etta lapsen paras on vaan ja ainoastaan olla Suomessa.  

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Okei, tuon osaan hyvin kuvitella. Minulle on jo nyt sellaiset hieman etäisemmätkin tutut voivotelleet, että en kai aio vauvan kanssa takaisin sinne kehitysmaahan. Varmaan kai hekin ajattelevat lapsen parasta, mutta kyllähän se on kuitenkin lapsen vanhempien päätös ja näkemys, joka ratkaisee. Eihän moni näistä voivottelijoista ole edes käynyt paikan päällä, joten miten näillä nyt olisi asiasta edes oikeanlaista tietoa, mielikuvia ja mielipiteitä vain.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Calmettestä sen verran, että asutaan maassa, jossa tuberkuloosia esiintyy. Lapset ovat syntyneet Suomessa, mutta kuopuksen syntyessä täällä jo asuttiin. Esikoinen oli vuosi, kun tänne muutettiin ja hänelle ei calmettea enää suositeltu. Kuopus sai calmetten heti vastasyntyneenä sairaalassa ja kysyin vielä esikoisesta ja lastenlääkäri oli sitä mieltä että ei kannata rokottaa. Esikoinen siinä vaiheessa siis puolitoista. Eli kannattaa selvittää miksi sitä suositellaan heti vastasyntyneille ja minkä ikäisille ei enää suositella. Meidän tapauksessa siis jo yksivuotiaan kohdalla rokotuksella oli isommat riskit kuin sairaudella.

 

Täällä rokotetaan jopa teini-ikäisiä, mutta itse luotan tässä Suomen viranomaisiin. Tosin paras sairaala täällä ei kovin kummoinen ole, joten esikoisen sairastumista pelkään. Itse en ole rokotusvastainen, mutta mitä enemmän calmettesta on lukenut, niin aika negatiivinen kuva siitä on. Siksi en itse olisi suosituksia vastaan tässä asiassa mennyt.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Taallakin esiintyy tuberkuloosia ja Calmettea tarjotaan ylimaaraisena rokotteena sellaisissa kaupunginosissa asuville joissa sita eniten esiintyy, se annetaan 2-6kk ikaisena yleensa mutta joka tapauksessa alle 1-vuotiaana.

Share this post


Link to post
Share on other sites

BCG-rokotetta suositellaan annettavaksi vastasyntyneenä koska sitä ei pidä antaa jos lapsi on jo altistunut tuberkuloosille (muuttaa tuberkuliinitestin positiiviseksi jolloin ei enää voi erottaa johtuuko reaktio rokotteesta vai taudista). Sen takia jos yli 6 kk ikäinen rokotetaan, häneltä pitää ensin tutkia verikokeella mahdollinen tuberkuloosialtistus. Kouluikäisiä ei yleensä enää rokoteta siksi että rokote ei heillä enää tehoa riittävästi, ei siksi että rokote jotenkin vaaralliseksi muuttuisi. 

Edited by Angervo

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tämä alkaa pikkuhiljaa lähestyä. Reissussa on tarkoitus olla parisen kuukautta uuden vuoden jälkeen. No, lähtöön nelisen kuukautta aikaa, mutta valmistelut on siis aloitettava jo nyt. Esimerkiksi pitää miettiä vauvan rokotukset kuntoon. Tällä hetkellä vauvalla ei ole mitään rokotuksia.

 

Yhden lääkärin kanssa juttelin ja hän ei nähnyt mitään estettä sille, ettemmekö voisi lähteä. Tyttö on sen verran potra, isokokoinen ja muutoinkin terve. Tosin tiedossa on, että haasteita on edessä. Esimerkiksi kaikki vauvan käyttämä vesi täytyy olla pullovettä, jota on keitetty 10 minuuttia. Eikä se ole mitään liioittelua, vaan ihan tarpeen. Pullovesissä on sielläpäin usein epäpuhtauksia, niistä voi esimerkiksi saada ameeban. Kaikki ruoka, jota lapselle annataan täytyy tulla jo rinnasta tai olla tuontitavaraa lännestä. Esimerkiksi ravintolassa en voi antaa mitään lautaselta lapselle, koska en tiedä miten ruoka on valmistettu. Esim. Toisinaan ruoka saatetaan mätkäistä märälle lautaselle, mikä tarkoittaa sitä, että siinä voi olla vaikka mitä pöpöjä. Saan itse joka kerta vatsanpuruja, vaikka kuinka käyn vain paremmissa paikoissa syömässä ja juon pullovettä.

 

Vauva ei tule varmaankaan saaman kovin usein kylpyjä, sillä vettä ei saa mennä suuhun. Toisaalta kuumaa vettä voi olla vaikea järjestää. Mutta täytyy sitten vain pyyhkiä sienellä ja vauvan kosteuspyyhkeillä. Hyvin tuo nytkin pärjää, vaikka en kuulu siihen kastiin joka kylvettää lastaan joka päivä tai edes joka toinen päivä.

 

Lisäksi pitää ottaa lämmintä vaatetta mukaan. Vuoristossa lämpötila romahtaa heti kun aurinko laskee ja yöaikaan voi lämpötila laskea lähelle nollaa. Lämmitystä ei ole, mutta vetoa kyllä. Mutta vaatteilla ja untuvapeitolla siitä selviää.

 

Nämä kun tietää etukäteen, varautuu ja asennoituu, niin eiköhän reissusta selvitä. Ja jos alkaa siltä tuntua, niin tokihan pidän varalla koko ajan sen verran rahaa, että pääsemme koska vain lähtemään kotimatkalle. Ja vakuutukset laitetaan ilman muuta kuntoon. Kyllä sielläkin tarvittaessa sairaalahoitoa saa ja länsimaalaisena sitä pääsee  (rahalla) tietysti parhaimpaan mahdolliseen hoitoon.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jaa, no jos ne sen sairaalassa pisti silloin kun mua kursittiin kasaan niin sitten on. En tiedä tämän maan käytäntöjä. Täytyy kysyä mieheltä. Neuvolakortissa ei ole mainintaa. Miksi kiinnostaa?

 

Aha, 2 kk neuvolassa ilmeisesti annetaan tuo. No, ei täällä. Käytiin kyllä hiljattain neuvolassa, mutta se on yhtä tyhjän kanssa. Pituus ja paino katsotaan, mutta sen nyt voisin tehdä itsekin. Mennään Suomessa kyllä lääkäriin ja terveydenhoitajalle.

Edited by Kurukulla

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jos tiedän Kurukullan asuinmaan oikein niin tosiaan 3kk ikäisenä saa ekat rokotukset ja valitettavasti rotarokote ei kuulu maan rokoteohjelmaan (vielä).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lainee, kyllä sä taidat tietää maan ihan oikein. :)

 

Käydään molemmissa maissa neuvolassa, joten eiköhän tuo rokote vielä järjesty. :) Viimeksi Suomessa noita rokotuksia neuvolatädin kanssa vertailimme.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nostellaanpas tätä. Meillä on haaveissa lähteä vielä syntymättömien vauvojen kanssa reissuun, kun ovat muutaman kuukauden ikäisiä. Mikä on teidän kokemuksen mukaan helpoin ikä matkustaa pitkiä lentomatkoja? Meidän matkakohteessa on sen verran surkeat kadut, että rattailla ei tee mitään, mikä on kätevin väline vauvojen kuljettamiseen? Ja onko ylipäätään järkevää / nautinnollista lähteä pitkälle reissuun pienten kanssa? Ollaan reissattu kaksin paljon, mutta tämä uusi vauvaelementti vähän arveluttaa :) Jakakaahan siis parhaat vinkkinne!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0