Mammeli

Mitä päiväkotiin joulumuistamiseksi?

135 posts in this topic

Olen itse töissä päiväkodissa (paitsi siis nyt kotona lasten kanssa) ja pari vinkkiä:

 

Itse leivotut ovat ilahduttaneet ainakin minua kovasti, mutta... Jos sellaisen (tai esim kukkia) aikoo viedä lahjaksi viimeisenä päivänä niin kannattaa varmistaa että kaikki lahjan saajat ovat paikalla. Meillä oli edellisvuonna pari viimeistä päivää ennen joulua hiljaisempaa ja aloitin loman jo hiukan aikaisemmin. Kuulin kyllä työtovereilta että lahjoja oli tullut mutta en päässyt niitä loman aikana noutamaan. Oli leivonnaiset ja kukat jo hiukan kärsineitä kun vuoden vaihteen jälkeen töihin palasin...

Muutama äiti sattuikin kysymään multa että ollaanko kaikki loppuun asti töissä ja heidän lahjomisensa sain ajoissa.

Ja nyt haluan vielä korostaa, että ei me siellä niitä lahjoja erityisesti odoteta, vaikka ilolla otetaan vastaan jos jotain tulee. Eli se että tuo lahjan tai ei, niin ei se "nosta tai laske kenenkään pisteitä". Toiset vaan muistaa ja toiset ei.

 

Itse olen eniten tykännyt ns. käytettävistä lahjoista, siis syötävät, kynttilät, servetit. On tuolla hyllyllä jotain koriste-esineitäkin, kivoja nekin, mutta kolmenkymmenen vuoden kuluttua ei ehkä yksi hylly riitä... :D

Share this post


Link to post
Share on other sites
Vien hoitajille (4 kpl) jokaiselle lahjakassin, jossa on kivi-tuikku ja joulukortti lapsen kuvalla. Lisäksi ryhmälle yhteisesti jotain, en tiedä vielä mitä.

 

Poika lopettaa päiväkodissa kokonaan juuri ennen joulua, joten siksikin haluan muistaa jokaista hoitajaa. Ovat kaikki ihania ihmisiä ja haikeudella lopetetaan hoito...vaikka toki on taas mukavaa hoitaa poikaa kotona :).

 

Vietiin tänään nuo lahjakassit jokaiselle hoitajalle, sisältönä kussakin siis tummanvihreä kivi-tuikku, joulukortti valokuvalla sekä lisäksi after eight -suklaarasia. Ei nyt niin kamalan persoonallista, mutta ajattelin, että tuo on kuitenkin sellainen lahja joka voisi olla mieleinen. Kovasti kiittelivät ainakin :).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä vein hoitajille paketit, joissa oli Pentikin astiapyyhe ja pussi piparkakkukahvia tai teetä. Olin viime tipassa ja homma tuli vähän kalliiksi (neljä hoitajaa ja melkein 15 euroa maksoi per paketti!), ensi vuonna täytyy miettiä lahjat valmiiksi jo hyvissä ajoin. Joulu on niin hankalaa muistamisaikaa, kun suklaata on muutenkin kaikilla ja kukkia myös. Siksi en halunnut viedä kumpaakaan. Itse taas en tykkää "viritelmäkynttilöistä", joita saan aina mummoiltani, joten nekään eivät tule kysymykseen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nostan taas tätä, kun alkaa aihe olla ajankohtainen. :) Meillä olisi keksittävänä neljälle hoitajalle lahjat, sillä pojan ryhmässä ei tänä syksynä ole ollut erikseen nimettyjä omahoitajia. Olisi niin kiva keksiä jotain fiksua, ei mitään krääsää tai tylsää juttua.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jahas, tätäkin pitää nyt alkaa miettimään, kun herra aloitti päiväkodissa syksyllä :girl_sigh:

 

Meillä tarhassa ei ole omahoitajia ja esim. aamulla kun miedän poika menee hoitoon (jo 6.30) on siellä vastassa aina joku tädeistä, mutta voi siis olla jonkin toisenkin ryhmän täti. Tästä syystä haluaisin muistaa koko päiväkodin hoitajia yhdessä.

 

Haluaisin leipoa jonkin kivan jouluisen juustokakun vaikkapa kahvihuoneeseen ja koristella nätisti. Mukaan kortti ja nätti lappunen, jossa mainittuna kakkuun käytetyt elintarvikkeet. Mutta mietin vaan ajankohtaa, olisko sen vikan hoitoviikon, eli joulunalusviikon maanantaina vai pitäiskös viedä jo edellisen viikon torstaina tai perjantaina...?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Luokanopettajan puolisona minäkin olen sillä kannalla, että parhaimpia lahjoja ovat syötävät tai poltettavat lahjat. Ja siis jälkimmäisillä tarkoitan kynttilöitä :)

 

Mieheni luokan vanhemmat yhdistävät aina keväällä voimansa ja olemme saaneet heiltä todella ihania lahjoja, jotka liittyvät yleensä purjehdusharrastukseemme. Mies on saanut mm. lahjakortin Partioaittaan ja venetarvikeliikkeeseen, ja viime vuonna hän sai "purjevene-viihdepaketin", jossa oli vesitiiviissä laatikossa ristikko- ja vitsikirjat, pelikortit, iso puruluu koirallemme ja pojallemme hieno laiva vesileikkeihin. Edellisvuonna saimme kylmäeristetyn piknik-korin, jossa oli kertakäyttöastioita, keksejä, viiniä ja jotain muuta pientä syötävää. Minusta on todella hienoa, että joku vanhemmista aina ottaa asian hoitaakseen. Lahjoista on koko meidän perheellemme iso ilo.

 

Jouluna lahjat ovat vähän sitä sun tätä, on aina jos jonkinlaista kuppia, kippoa ja kynttiläkuppia. Kumma kyllä melkein kaikki kynttilät ovat olleet vaniljalla hajustettuja ja niin voimakkaita, että niitä on polteltu parvekkeella. Lasten itse tekemät askartelut ja kortit ilahduttavat ihan todella, mutta epämääräinen tavara on kyllä aika hankalaa, ja päätyy yleensä pian kiertoon.

 

Poikamme on päiväkodissa ja ajattelin, että askartelemme kaikille henkilökunnan jäsenille kortit ja ostan ison paketillisen kauniita kynttilöitä, joista teen jollain sopivalla lahjanauhalla neljän nippuja ja annamme semmoiset lahjaksi.

 

Siis tähän tyyliin:

 

paketti.jpg

 

Päiväkodissa kaikki aikuiset ovat kaikkien ryhmien kanssa tekemisissä, joten on vähän hankala rajata muistamista vain tietyihin hoitajiin.

Edited by Lia

Share this post


Link to post
Share on other sites

Äh, minullakin on tämä ollut mietinnässä. Lapsi on ollut syksyn perhepäivähoitajalla, josta jää nyt joululoman tullen kokonaan pois, kun jään äitiyslomalle. Hoitaja on tykännyt lapsesta kovasti, ja harmitellut kun se lopettaa (no niin se ainakin sanoo :D) :girl_sad:

 

Haluaisin viedä läksiäis- ja joululahjaksi jotain, josta hoitaja oikeasti ilahtuisi, mutta olen niin surkea arvioimaan, mistä kukakin tykkää. Olisi kiva viedä myös joku muisto meidän Mannasta, mutta ei nyt ehkä kuitenkaan ole sopivaa mitään valokuvaa tms. laittaa :rolleyes: Lapsi on niin pieni, ettei se oikein osaa askarrellakaan mitään :girl_sad:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me tehdään tänä(kin) vuonna niin, että yhdessä muiden vanhempien kanssa laitetaan kukin sen verran rahaa, että saadaan hoitajille lahjakortit. Viime vuonna ne olivat hierontaan tai kauneushoitoon, tänä vuonna Stockalle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä tein ennen kesälomaa baileys-juustokakun ja mietin viitsisinkö tehdä nyt glögi-juustokakun vai pitäisikö mun keksiä jotain muutakin kuin syötäviä lahjoja...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä mietin tätä kanssa, Oltsu on ollut pphoidossa vasta kolmisen viikkoa mutta jotain kivaa ois mukava antaa jouluksi. Hoitajalla on koira joten jos koiralle antaisi jonkun lelun (dieetillä nimittäin niin ei viitsi herkkuja antaa) ja itse hoitajalle pitäis jotain viel keksiä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olisi kiva viedä myös joku muisto meidän Mannasta, mutta ei nyt ehkä kuitenkaan ole sopivaa mitään valokuvaa tms. laittaa

Minusta taas valokuva olisi oikein OK. Esimerkiksi kaunis kortti, jossa on lapsen kuva ja hyvän joulun toivotukset, olisi minusta (antajan ominaisuudessa) kyllä ihan kiva.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän pojat ovat olleet nyt syksyn pienessä ryhmiksessä (3 hoitajaa + yksi 2 pv viikossa, 12 lasta). Päiväkodissa on käytössä omahoitajajärjestelmä ja pojat ovat hyvin leimautuneita omaan hoitajaansa. Riittääkö siis että "lahjomme" vain sen omahoitajan vain kuuluuko muistaa myös muita?

 

Lahjaksi mies ehdotti itselevottua joululeipää. Onko se sopiva lahja?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me tehtiin viime vuonna niin, että samalla kun pojat viettivät synttäreitään (joulun alla), niin vietiin pari joulusuklaalevyä hoitajien kahvihuoneeseen kaikille jakoon ja sitten oman ryhmän hoitajia (3kpl) muistettiin joulukoristeilla. Kävin siis pienestä sisustusliikkeestä ostamassa kolme pientä tonttuaiheista joulukoristetta.

Ajattelin, että halutaan antaa jotain pysyvää muistoa, mutta kuitenkin sellaista joka tulisi käyttöön, eikä pölyyntyisi hyllyllä tai kaapin perällä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Viime vuonna me veimme jokaiselle hoitajalle (niitä taisi olla 7 tai 8 kpl kun lapset eri ryhmissä + vielä kerhon kaksi tätiä) Oriflamen käsivoiteet. Tämä siksi, että mä itse myyn noita tuotteita, joten aina helppo valita sieltä jotain edullista. Ainakin yksi hoitaja kovasti kehui jälkeenpäin käsivoidetta. Tänä vuonna olen saanut päähäni tehdä itse konvehteja...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Päätin laittaa jokaiselle neljälle hoitajalle pieneen lahjakassiin nätin keittiöpyyhkeen ja serviettipaketin. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Teen lasten ja nuorten kanssa töitä ja mekin saamme jonkin verran muistamisia jouluna ja keväällä. Meitä on isohko porukka, joten usein meille tuodaan yhteiseksi jotain, esim. kahvia, teetä, suklaata, keksejä tms. Jotkut antavat lahjan jokaiselle erikseen, tai sitten vain läheisimmäksi kokemalleen aikuiselle. Itse tykkään myös saada itse askarreltuja kortteja, olen säästänyt ne kaikki :). Ihan parasta on, jos korttiin on vielä liimattu lapsen tarrakuva.

 

Näiden omien mieltymysten perusteella tein pojan päiväkotiryhmän jokaiselle kolmelle hoitajalle kauniin paketin, jossa on After Eight -rasia, kynttilä ja pojan piirtämä kortti + tarrakuva. Mietin vielä jotain pientä muistamista päiväkotiapulaiselle ja keittiön väelle. Tekevät kuitenkin tärkeää työtä ja vaikuttavat pojan arkeen joka päivä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meiltä meni tänään joulumuistamiseksi päiväkotiin Fazerin konvehtijoulukalenterit hoitajille ja laitoshuoltajalle. Vaikka sitä perinteistä suklaata onkin, niin kuitenkin ehkä vähän erillaista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me veimme viime vuonna joulurätit, siis sellaiset tiskirätit nätillä jouluisella kuvalla. Kääräisin ne rullalle ja siihen sidoin muutaman suklaan sellofaanissa ja laitoin naruun vielä joulukoristeen. Tuli ihan nätit pienet paketit. Vierastan viedä mitään "pysyvää", kun en tiedä yhtään hoitajien makua ja jos tuleekin jotain, mistä ei tykkää. Tai muutenkin kauheasti kaikkea "turhaa". Haluan antaa jotain "katoavaa", muttei mikään perussuklaakaan ois aina ihan kiva. Mutta nyt on kyllä ideat ihan nollassa, joten enpä tiedä mitä viedä...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Suunnitelmissa olisi viedä joku nätti kynttilä, servettipaketti tai vastaavaa. En ole vielä keksinyt mitä viedä. Ja ajateltiin viedä pelkälle omahoitajalle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä annan hoitajille suklaata. Tänään tuli tekstari yhteislahjasta, mutta ehdin jo ostaa niin en nyt jaksa osallistua yhteislahjaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me viedään se klassinen joulukukka. Ajateltiin viedä joku nätti asetelma mahdollisimman ei-allergisoivia kukkia - en tosin usko, että hoitaja on allerginen, mutta silti. Lisäksi askarreltiin poitsun kanssa kaunis kortti :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mies ja poika kiikutti maanantaina tällaisen tädeille kahvihetkiä varten, eli siis kaneli-glögi juustokakun

 

72066_472728097180_596292180_6351561_6306194_n.jpg

(anteeksi iso kuva)

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Ihana kakku! Olisin itsekin vienyt leipomani suklaakakun kaikille yhteiseksi jos olisi ollut hitunenkin ylimääräistä aikaa...

 

Me vietiin vaan paketti Iittalan laseja (2 kpl) ja suklaata kaikille kolmelle hoitajalle joita meidän ryhmässä on. Kaikki kolme on huippukivoja ja siksi halusin muistaa kaikkia. Olisi ollut kiva viedä vielä jotain erityistä omalle hoitajalle, mutta aika ei vaan riitä...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vein tänään hoitajille Finlandia-marmeladirasian ja lasten kuvasta teetetyn joulukortin. Ilahtuivat kovasti ja olivat kortista oikein ihastuksissaan! :girl_wink:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me vietiin tänään itseleivottu joululeipä, joulupallo johon oli kirjoitettu "hoitajalle lapselta" nimien kanssa tietysti, lapsen itse maalaama joulukortti (tai no minä olin tietysti tehnyt sen loppuun :D) ja pari tonttuilukuvaa lapsesta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now