Jenny-Maria

Esikoinen alateitse, vol 2. suunnitellulla (pelko-tms.)sektiolla?

8 posts in this topic

Kävin synnytysosiota läpi ja yritin parhaani mukaan löytää tästä keskustelunavausta, mutta ei. Jos olen jälleen kerran vain uusien lasien tarpeessa, osoittaisitteko oikeaan suuntaan eli ketjuun? :)

Taustaa: esikoinen syntyi alateitse 4/2012. Päätin oikeastaan hyvin pian synnytyksen jälkeen, että tätä herkkua riitti nyt loppuiäkseni. Mieleni ei ole muuttunut missään vaiheessa ja nyt toinen on tuloillaan. Kävin keskustelemassa synnytyksestä jälkikäteen ja lopputulos oli edelleen sama, ts. olen käyttänyt fraasia "menen vaikka hirteen, mutta alateitse en enää synnytä".

 

Käymättä synnytyskokemustani sen tarkemmin läpi, haluaisin kuulla kokemuksia niiltä, joilla esikoinen on syntynyt alateitse, mutta seuraava tai seuraavat painokset sitten suunnitellulla sektiolla?

 

Tarkennan vielä sen verran, että etsin kokemuksia muusta kuin esim. perätilan tai lapsen suuren koon perusteella tehdystä sektiopäätöksestä. Pelko lienee paras termi kuvaamaan suunnitellun sektion haluamisen syytä tässä tilanteessa, vaikka en itse tunnetta peloksi olekaan luonnehtinut, lähinnä synnytys*tutukseksi.

 

Olisin äärettömän kiitollinen myös sairaalatiedosta, ts. mistä sairaalasta puhutaan. Tiedän, että käännytyspolikäynnit ovat edessä, joten myös nämä polikokemukset tässä otsikon tapauksessa kiinnostavat.

Edited by Jenny-Maria

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla syntyi esikoinen alateitse ja vaikka synnytys periaatteessa meni ihan ok niin seuraava syntyi pelkosektiolla puoli vuotta myöhemmin. Sairaalana hys. Kerran kävin kätilön juttusilla ja kun päätöksen olin jo tehnyt niin sain ajan lääkärillä n. rv 35 ja sektiopäivä lukittiin. Sain päätöksen helposti enkä ole sitä katunut. Kaikki meni hyvin ja jos luoja suo kolmannen niin sektiolla tulee sekin syntymään. Kysy vaan jos haluat tietää jotain tarkemmin :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Juu, ei sori mä tarkoitin että laitoin yksäriä ketjun aloittajalle kun en viitsinyt alkaa täällä yksityiskohtia kirjoittelemaan :). (Ne viestit on tulla sivun oikeassa yläkulmassa)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla ensimmäinen oli sektio. Toisen olisin myös halunnut sektiolla. Kävin monta kertaa pelkopolilla, mutta mulle ei annettu pelkosektiota. Pelkäsin lapsen menehtymistä, sekä kipua, repeämisiä.

N synnytin alateitse käynnistettynä. Kun synnytyskäynistettiin unohdin pelon. Synnytys meni ihan hyvin. Sain pojan heti rinnalleni, eikä minun tarvinnut olla hänestä erossa hetkeäkään<3

Vain yksi tikki laitettiin. ja ainoana kivunlievityksenä oli ilokaasu. 

Nyt ei enään pelota synnytys, mutta jännittää pirusti. Ponnistus on pahin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lueskelin tuolla tuoreita synnytyskertomuksia ketjuissa ja eipä tuo taida kovin mahdotonta olla, että leikataan, vaikka äiti kuinka ilmoittaisi moneen otteeseen itkuhuudolla, että sattuu (ts. puudutus ei toimi). Se on oikeastaan ainoa asia, mitä pelkään sektiossa, eli kivunlievityksen toimimattomuus siinä(kin) vaihtoehdossa. Tiedän myös, kuinka älyttömän vähän potilaan kipukokemuksia uskotaan tai kuunnellaan, jos oikea (väärä) henkilö vain sattuu osumaan kohdalle.

 

Varmaan sillä puukolla itse sektioiden saisi hyvän lopputuloksen, ainakin tajun kankaalle. -_-

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now