Isälle työtarjous ulkomailta - lähdetkö mukaan vai jäätkö Suomeen?

[fuksia]

Meillä luultavasti tehtäisiin niin, että muut jäisi Suomeen ja kotiin. Eletään pääasiassa muutenkin niin, että arkisin ja usein muutoinkin eri paikoissa. Tottakai, jos oikeasti pidempi pätkä olisi kyseessä, järjestettäisiin asia niin, että päästäisiin vaikka täältä sinne pitkille lomille.

Olen monesti miettinyt, että jos mies saisi pysyvän siirron muualle, niin en lähtisi mukaan, Arki toimii hyvin kotona lasten kanssa minulla keskenään ja ollaan opittu elämään näin.

[Kurukulla]

Koko perhe lähtisi. Meillä se tosin menee niin, että vaikka lapsi ei ole vielä syntynytkään, niin minä ehdottelen että vietettäisiin toisinaan jotain pätkiä ulkomailla. Tosin kahden kansalaisuuden perheessä joku on aina ei-kotimaassaan. Vaan alunperinkin olemme tavanneet ja viettäneet aikaa aivan muualla, joten jo siksikin on luonnollista, että kyllä meidän perhe tulee reissaamaan ja toivottavasti myös asumaan ulkomailla.

 

Tosin ei se täysin mahdoton ajatus, että jossain vaiheessa eläisimme hetken, mutta lyhyen hetken eri maissa tai maanosissa. Kuka sitten lapsen kanssa, se onkin hyvä kysymys. Luultavasti minä lapsen kanssa, tuskin tulen olemaan kovin halukas koskaan olemaan pitkiä aikoja erossa lapsesta.

Edited April 21, 2013 by Kurukulla

[Ida-Mari]

Peesaan pääjoukkoa, eli kaikki tai ei kukaan. Poikkeuksiakin tästä tietty on, esim. rauhanturvaajana toimiminen, ja jos mies haluaisi sellaiselle reissulle lähteä, en seisoisi haaveen tiellä.

 

 

Oonko kamala kun mä seisoin.   Tai siis, mies ennen inttiin menoa puhui rauhanturvaajahommista ja sanoin, että jos mun mielipiteellä on mitään väliä niin et mene. No näkö ja astma olis olleet haaveen tiellä jokatapauksessa, niin ei ihan nin kamalan huono omatunto ole. Mutta mä vaan en ole kaukosuhteilija, nyt kun on pitkin vuotta ollut pakko olla vaihtelevasti 2-6pv erossa jatkuvasti niin hermot on menneet aika monta kertaa. En vaan kestä ajatusta pidemmästä erosta, onneksi ei ole tarvettakaan.

[Aistiharha]

En mitenkäänpäin usko että meille kummallekkaan ikinä tulisi mitään työtarjouksia ulkomailta, mutta niinkun valtaosa muistakin on sanonut niin sitten lähtisi kaikki tai ei kukaan.

Mä itse en todellakaan ikinä alkaisi mihinkään kaukosuhteeseen koska ei todellakaan ole mua varten ja jos olisi lapsia niin kumpikaan meistä ei heistä haluaisi erossa olla mitään viikkokausia.
Ehkä jos olisi joku max. kuukauden juttu ulkomailla ja sinne pääsisi vaikka viikonloppulomalle puolivälissä niin sitten voisi harkita, mikään pidempi ei kyllä ainakaan nyt ajatellen tulisi kysymykseenkään.

[avena]

 

Peesaan pääjoukkoa, eli kaikki tai ei kukaan. Poikkeuksiakin tästä tietty on, esim. rauhanturvaajana toimiminen, ja jos mies haluaisi sellaiselle reissulle lähteä, en seisoisi haaveen tiellä.

 

 

Oonko kamala kun mä seisoin.    .

No et ole . Ihmiset ja ihmissuhteet on erilaisia. Mulla on vaan nuoruudessa kokemus siitä, kuinka mun ulkomaanhaaveet haluttiin torpata, ja suhde olisi kaatunut siihen kyllä varmasti (siis mun osalta). 

 

Eikä se olisi tietenkään yli kolmekymppisten lapsiperheessä mikään läpihuutojuttu, mutta noin periaatteessa en tässäkään elämänvaiheessa haaveen edessä seisoisi, jos se olisi yhtäkkiä ehdoton. (Tosin vähän vaikea uskoa, että mies enää innostuisi, joskus nuorempana olisi ollutkin lähdössä, mutta senkin suunnitelmat on joku emäntä torpannut ).

[Jolie]

Me lähdettäis koko perheellä. Mä olen asunut vuoden ulkomailla lapsena ja se oli todella hyvä kokemus. En myöskään haluaisi, että toinen vanhempi olisi pitkiä aikoja pois lasten luota.

Edited April 21, 2013 by Jolie

[Maria Corona]

Mä olisin kyllä innoissani lähtemässä mukaan jos työtarjous tulis miehelle mutta toisaalta tässä nykytilanteessa kun mulla on itselläkin hyvä ja mieleinen työpaikka Suomessa niin en nyt ilman pitkää harkintaa olis heti astumassa lentokoneeseen. Jos olisin vaikka äitiysvapaalla ilman työpaikkaa, johon palata, ei varmaan juuri tarvitsisi edes miettiä.

 

Mä en suhtaudu toisaalta myöskään mitenkään lähtökohtaisen kielteisesti ajatukseen että väliaikaisesti oltaisiin eri maissa. Riippuu suuresti tietenkin komennuksen pituudesta, kohteesta jne. Jonkinlaista tuntumaa tällaiseen saatiin pojan ollessa 4...8 kk kun mies oli työsyistä melkein joka viikko eri kaupungissa maanantaista perjantaihin. Välillä me pojan kanssa lähdettiin mukaan viikoksi kun sellainen oli silloin tällöin mahdollista järjestää. Vaikkei nyt tietenkään aloitusviestissä kuvattua tilannetta täysin vastaakaan niin jonkinlaista etäperhetoimintaa kai tuokin, ja ihan hyvin meni.

 

Mies on muuten pari kertaa puolitosissaan ehdottanut et pitäiskö meidän muuttaa vähäksi aikaa ulkomaille...

[Kasma]

 

Peesaan pääjoukkoa, eli kaikki tai ei kukaan. Poikkeuksiakin tästä tietty on, esim. rauhanturvaajana toimiminen, ja jos mies haluaisi sellaiselle reissulle lähteä, en seisoisi haaveen tiellä.

 

 

Oonko kamala kun mä seisoin.   Tai siis, mies ennen inttiin menoa puhui rauhanturvaajahommista

 

Musta on eri asia sanoa "ei" haaveilevalle nuorelle miehelle, joka ei ole vielä käynyt inttiä kuin kolmekymppiselle ammattisotilaalle, jonka urakehitys tyssää, jos ei lähde.

[Modiana]

No niin, jospa sitä nyt ehtis avata vähän meidän tilannetta. Kyse ei ole siis työkomennuksesta. Ennen kuin meillä edes oli lasta, mies puhui että haluaisi asua jossain vaiheessa ulkomailla jos tuntuu ettei Suomesta löydy hänen koulutustaan vastaavaa työtä. Mies on siis itsekin ulkomaalainen ja valmistui suomalaisesta AMK:sta  alalle josta ei tunnu löytyvän hänelle (tai kenellekään muulle hänen ulkomaalaiselle ystävälleen/opiskelukaverilleen) töitä. Siksipä hän on suunnannut ajatuksensa ulkomaille jo jonkun aikaa ja jätti joku aika sitten cv:nsä erääseen lontoolaiseen tietokantaan. On asunut Lontoossa aiemminkin, joten pitää kaupunkia tuttuna. Nyt miehelle sitten rimpautettiin työhaastattelun merkeissä, mutta mies ei ehtinyt sitä vielä hoitamaan joten tätä soittoa odotelleen uudelleen lähipäivinä. 

 

Kaikki on sillein vielä auki ettei ole vielä tietoa varmasta työpaikasta ja sitä myötä asunnosta ym. mutta toki ollaan jo alettu miettimään kaikkea. Ja mies tosiaan kysyi että haluanko mä lähteä pojan kanssa mukaan. Sydän huusi heti että joo tietysti mutta pää rupesi jarruttelemaan. Mä en ole muutenkaan käynyt ulkomailla kuin Tukholmassa pari kertaa ja Virossa parissa eri paikassa , ja kyllä mua rupes pelottaa! Minä....ulkomaille? Pienen lapsen kanssa? Hui! Mies haluaisi kokeilla taas työntekoa Lontoossa vuoden tai pari ja mietittiin tosiaan sitäkin vaihtoehtoa että jos jäisin pojan kanssa Suomeen ja mies kävisi täällä kerran kuukaudessa. Mekin voisimme koska vaan käydä hänen luonaan, asunnon vaan pitää sitten olla sellainen jonne mahdutaan. Mutta mitäs sitten kun poika täyttää 3v ja olis päivähoidon aika? Raskaanakaan en haluaisi yksin olla täällä Suomen päässä (kuului siis parin seuraavan vuoden suunnitelmiin), mies jäisi niin monesta asiasta paitsi. Moni käytännön asia puoltaisi sitä että kannattaisi muuttaa miehen perässä sinne Lontooseen mutta jotenkin askarruttaa silti. Kai mä sit oon vaan arkajalka ajatukselle etukäteen, voishan se ollakin ihan hyvä kokemus viettää vuosi tai pari muuallakin kuin kotomaassa. Ja mun vanhempiakin mietin (miehen vanhemmat maapallon toisella puolella), tosin käydään heillä muutenkin n.kerran kahdessa kuukaudessa kun asuvat toisella paikkakunnalla. Samalla tahdillahan me päästäisiin myöskin Lontoosta tänne Suomeen käymään kun lentojakin saa suht edullisesti nykyään.

 

Ristiriitaisia ajatuksia siis, auttakaa! 

 

 

Niin ja kiitos jo aiemmista mielipiteistänne ja ajatuksistanne, niitä on antoisaa lukea!

Edited April 22, 2013 by Modiana

[Hibi]

Lontoo on siitä hyvä että sieltä nyt tosiaan voi käydä usein kun on halvat lennot ja palkkataso siellä sen verran korkea, että lienee varaakin käydä usein.

Mutta lähinnä lapsen ja isän suhdetta ajatellen mua pelottais tuo erossa olo todella paljon koska lapsi tuskin niinä vuosina olisi isänsä kanssa yhtään kaksistaan ja parin vuoden etäinen suhde jättää varmaan jälkensä myöhempäänkin suhteeseen.

 

Sit taas jos lähtis mukaan niin sieltä pääsee aina pois ja toki mieskin voi aina irtisanoutua. Toki asettuminen on ihan työtä eli pitää olla yritystä ja halua sopeutua jos ylipäätään lähtee kokeilemaan. Mutta Lontoossa on kyllä paljon kotiäitejä (suomalaisiakin) eli seuraa jos on kotona ja vaikka uudelleen raskaana  Toisaalta paljon ulkomaalaisia niin että on siinä mielessä myös itselle työllistymismahdollisuuksia.

 

Rohkaisisin rohkaistumaan! Työasia tulee niin helposti isoksi raskaaksi kiveksi parisuhteeseenkin monikulttuuriperheessä. Ja toisaalta varmaan noita vaikeita ratkaisuja voi tulla elämässä myöhemminkin lapsen kasvaessa jos isä esim. haluaa tutustuttaa lapsen omaan kulttuuriinsa jne...

[Arby]

Jos meillä olisi vastaava tilanne (ja toivottavasti onkin parin vuoden sisään, miehelle on töissä vihjailtu expat-mahdollisuudesta), niin ehdottomasti lähdettäisiin pojan kanssa mukaan. Kolme kissaakin ottaisin mukaan mikäli vain mahdollista.

 

Sieltä ulkomailta pääsee kuitenkin aina takaisin, jos siellä asuminen tuntuu aivan mahdottomalta. Isän ja pojan suhteelle, ja teidän parisuhteellekin kyllä tekisi mielestäni kovasti hallaa olla pitkiä aikoja erossa. Lontoo on kyllä niin superihana kaupunki (olen asunut Englannissa ja käynyt Lontoossa kymmeniä kertoja), että uskoisin teidän olevan siellä onnellisia. Kuten täällä on aikaisemminkin mainittu, niin Lontoossa on paljon suomalaisia, merimieskirkkoa ja muuta, joten aluksi löytyisi kyllä tukea ja turvaa.

Edited April 22, 2013 by Arby

[Lainie]

Ehdottomasti lähtisin Modianan kuvailemassa tilanteessa mukaan, jos vaan mikään unelmien virka ei pidä kotona. Mutta käsitin, että et kuitenkaan olisi menossa vielä töihin, joten ehdottomasti lähtisin. 

Ajatus ulkomailla asumisesta on varmasti pelottavakin, mutta täällä onkin jo hyvin kerrottu Lontoon mahdollisuuksista itse sanoisin, että (Länsimaissa asuessa) se arki on kuitenkin kaikkialla aika samanlaista. Eli tulee pyörittyä omilla lähinurkilla, ruokakaupassa ja leikkiipuistoissaja sen alueen ottaa nopeasti haltuun ja sitten kun tuntuu luontevalta voisitte pojan kanssa yhdessä tutustua laajemmalti Lontooseen ja sen mahdollisuuksiin. 

 

Itse voisin kuvitella jääväni tilanteessa, jossa tosiaan olisi joku aivan unelmien työpaikka, johon olisi päässyt kauhealla työllä ja onnella ja sieltä ei palkatonta vapaata saisi Mutta sillioin miehen ulkomaankeikka voisi lasten kanssa olla korkeintaan vuoden. Muussa tapauksessa mieskään ei lähtisi. 

 

Mutta toi nyt on täysin hypoteettista, koska mähän hyppäsin jo kolme vuotta sitten miehen kelkkaan ja muutettiin ulkomaille En ole toistaiseksi katunut, mutta mitään kunnollista uraahan mulla ei nyt ole ja se saattaa jossain vaiheessa alkaa ahdistamaan. 

Edited April 22, 2013 by Lainie

[Chokoladen]

Mielenkiintoinen tilanne teillä tosiaan, ja tottakai se tosipaikan tullen pistää kenet tahansa mietteliääksi, vaikka tilaisuuskin olisi kuinka hieno ja mahtava. Kirjottelin jo aikaisemmin, ja nyt kun kuulin tuon paikan, niin oma mielipiteeni vaan vahvistui Eli Lontoo on suht lähellä ja helppoa ja suht halpaa lentää, siellä on suomalainen yhteisö ja varmasti myös Suomi-koulu, kuten meillä täällä (asutaan Keski-Euroopassa), jossa lapsiperheet kokoontuvat ja kieli on ainakin jotenkin jo etukäteen tuttu. Meillä on myös kahden tunnin lentomatka Suomeen, ja käydään noin kerran kahdessa kuukaudessa mummoloissa, joten lähes yhtä usein kuin ennen ulkomaille muuttoakin. Täältä olemme löytäneet myös suomalaistaustaisen lastenhoitajan(tai oikeastaan varamummon) joka käy pari kertaa kuussa, kun käyn itse lääkärissä tai missä nyt täytyy käydä.

 

Moni asia tarinastasi kuulostaa kovin tutulta, joten siksi kerron omia kokemuksiani. Itse tosiaan muutin reilu vuosi sitten 1- ja 3-vuotiaiden kanssa, ja olen kyllä matkustellut, mutten koskaan tässä maassa enkä puhunut sanaakaan kieltä jne. Hyvin olen kuitenkin viihtynyt, eikä ole kiirettä takaisin Suomeen,ja miehen sopimuskin on muuttunut paikalliseksi. Kieli on tarttunut yllättävän hyvin meille kaikille, erityisesti lapsille. Meillä oli myös uusi lapsi suunnitteilla, ja nyt kolmas lapsi syntyykin ensi kesänä täällä ulkomailla, mikä on minusta ihan hyvä ajoitus, kun en nyt kuitenkaan pääse oman alani töitä tekemään. Olen myös tässä raskaudenseurannan aikana ja muutenkin terveyspalvelujen kohdalla huomannut, että ei välttämättä todellakaan ole mikään lottovoitto syntyä Suomeen.

 

Tosiaan, minua ainakin rohkaisi päätöksentekoon se, että pääseehän sieltä aina takaisin jos ei viihdykään. Ettei tarvitse jälkikäteen miettiä, tuliko menetettyä jotain kun ei tarttunut tilaisuuteen. Käytännön asioissa on kyllä aluksi hoidettavaa, ja mukavuusalueen ulkopuolella joutuu joskus käymään, mutta käytännönasioiden hoitamista helpottaa jo ihan huomattavasti se, että kyseessä on EU maa, ja että kaupungissa on jo olemassaoleva suomalaisyhteisö, josta saa tukea ja apua käytännön jutuissakin,

Edited April 22, 2013 by Chokoladen

[Mini-Me]

Jos pidemmästä reissusta olis kyse niin ehdottomasti lähtisin mukaan jos oma ura sen suinkaan sallis. Me ollaan miehen kanssa melkoinen paita ja peppu ja tiedän etten olisi onnellinen jos asuttais erossa.

 

muoks. laitoin vähän pidemmän vastauksen joka oli OT joten lyhensin.

 

Ehdottomasti lähtisin kokeilemaan, seikkailut on aina ihania ja Englanti on ihana maa

Edited April 23, 2013 by Mini-Me

[höpöli]

Mä lähtisin heti mukaan.

Me ollaan miehen kanssa usein puhuttu, että olis kiva lähteä ulkomaille vuodeks pariks, mutta miehen työt on sellaisia, että tuskin saa töitä ulkomailta.

Mulla on tällä hetkellä se tilanne, että sekä mun veli, että mun serkku perheineen asuu Lontoossa, niin sinne olis kiva taas päästä (oon asunu siellä yhden kesän).

 

Muoks. Ai niin, unohdin mainita, että olen itse asunut koko lapsuuteni ulkomailla isäni töiden takia. Siinäkin mielessä olisi tuttu asetelma Ja se olisi lapsille aivan loistava tilaisuus tutustua toiseen kulttuuriin ja oppia uusi kieli.

Edited April 23, 2013 by höpöli

[Mumpsi]

Mä lähtisin mukaan myös! Ymmärrän, että jännittää mutta ihan varmasti ei myöhemmin kaduta, että tuollaiseen tilaisuuteen tarttuu. Mä olen asunut ulkomailla neljästi muutamasta kuukaudesta vuoteen opiskelujen ja työn puitteissa (nyt juuri ollaan koko perhe muutama kuukausi Ruotsissa miehen työn takia) ja kaikki on olleet hienoja kokemuksia, vaikka toki mukaan on mahtunut aina enemmän tai vähemmän koti-ikävää. Lontoo on siitä hyvä paikka, että sinne tutut ja sukulaiset pääsevät teitä helposti tervehtimään ja toisaalta sä pääset pojan kanssa helposti Suomeen käymään, jos on tarvetta ja tuntuu siltä

[Jolie]

Lapsihan sopeutuu nopeasti vaikka minkälaisiin tilanteisiin. Hänelle on vaan tärkeää, että saa olla vanhempien kanssa. Jos vaan oma uskallus riittää, niin kannustan kokeilemaan!

[Modiana]

En mä tiedä mikä mua loppupeleissä jännittää/pelottaa eniten. Jos meitä olis vaan minä ja mies niin siinä tapauksessa mä en varmaan edes miettisi vaan lähtisin sen kanssa. Mutta jotenkin tuon lapsen kanssa jänskättäisi lähteä. Englannissa päiväkotimaksut kun on kuulemma hirmu korkeita niin pitäis vaan toivoa että semmoseenkin olis varaa jossain vaiheessa. Aluksi mä varmaan olisin pojan kanssa kotona että voidaan rauhassa tutustua ympäristöön ja yritettäisiin etsiä jotain äiti-lapsi -toimintaa mutta kyllä se päivähoito varmaan jossain kohtaa tulis ajankohtaiseksi. Jos mies nyt saa Lontoosta töitä niin olis bisnesalan hommia joten tuskin se palkka ihan huonoimmasta päästä olis mutta mä oon vähän semmonen että stressaan raha-asioita etukäteen. Eikä asuminenkaan tuolla tietenkään mitenkään edullista ole ellei löydä jonkin tosi helmen paikan asua. Mä haluaisin että niin moni konkreettinen asia olis selvää etukäteen mutta se nyt voi olla vähän toiveajattelua, eiköhän ne asiat näe, koe ja opi kantapään kautta kunhan sinne paikan päälle asettuu. Ja joo, en mä usko että pojalle olis mitenkään vaikea sopeutua kunhan me oltais hänen kanssaan ja onhan sillekin jo englanninkieli sinänsä tuttua ja osaa itsekin jo joitain sanoja englanniksi.

 

Mä tiedän että mun vanhemmat tuskin on onnessaan heti jos ja kun meidän muutto Lontooseen tulisi ajankohtaiseksi, mutta täytyy vaan muistuttaa siitä että todennäköisesti me vierailtais heidän luonaan yhtä usein mitä nytkin eli sen noin kerran kahdessa kuukaudessa. Miehellä on Lontoossa paljon ystäviä jo valmiina ja mun ystävät varmaan olis vaan innoissaan jos me sinne muutettais kun sit niillä olis hyvä syy tulla siellä käymään.

[TrioHilpeät]

Yllättävän usein palkka vastaa maan asumistasoa. Eli meille kaikki on kallista, mutta sikäläisellä palkalla ko hintaista. Ja jos ajatellaan että tarjoilijatkin siellä lapsensa kasvattavat niin varmasti saatte ihan suomen tasoisen elämisen bisnespuolelta.

 

Kannustan ehdottomasti lähtemään. Sieltä pääsee aina kotiin jos alkaa ahdistaan!

[Kasma]

Muuttamisessa on aina oma vaivansa, kun pitää etsiä uusi lähikauppa ja sosiaaliset kuviot. En halua vähätellä uuteen kulttuuriin sopeutumista vaan muistuttaa, että ei muuttaminen kaupungista toiseen täälläkään niin auvoista ole ja harva (pk-seudun ulkopuolella) välttyy muuttamiselta työnperässä. Jos on valmis muuttamaan työn perässä täällä, niin miksi ei sitten samantien ulkomaille. Kannustan siis lähtemään. Todennäköisesti talous on siellä paremmalla mallilla kuin täällä, jos kerta mies ei saa suomesta helpolla töitä.

[Scaglietta]

Aloittajan tilanteessa lähtisin miettimättä mukaan, kun ilmeisesti ei ole sellaista työpaikkaa minkä takia ei voisi lähteä ja lapsikin on pieni. Olisin varmaan lähtenyt jo etukäteen jos pääsisin vuodeksi Lontooseen kotirouvaksi.

 

Itse taas meidän elämäntilanteessa en lähtisi. Tai siis asutaan nyt jo ulkomailla, mutta tämä on miehen kotimaa. Mulla on täällä koiria ja hevosia joita ei tulisi raahattua mihinkään, mihin ei ole tarkoitus jäädä lopullisesti, ja niille on täällä erinomaiset olot. Vanhemmilla lapsilla on jo omat kaverinsa jotka ovat tosi tärkeitä sekä koulu, vaikka kouluja nyt toki on muuallakin. Miehen työ on sellainen että töitä saisi kyllä helposti ulkomailtakin, mutta ei ole ollut ajatusta lähteä kuitenkaan.

 

Kaukosuhteessakin ollaan jo oltu, kun kahden vanhemman lapsen ollessa pieniä olin heidän kanssaan 2x9kk Suomessa opintojen takia, mies oli täällä kotona töissä. Toki töitä olisi saanut Suomestakin mutta millaisia ja millä palkalla on eri asia, ja kun ei ollut missään vaiheessa ajatuksena jäädä sinne kokonaan, olisi ollut hirveä homma muuttaa kaikki sinne kun kyseessä oli kuitenkin sitten loppujen lopuksi varsin lyhyt aika. Tuona aikana mies kävi meidän luona muutaman kerran ja oli viikon kerralla, ja tuossa välissä oli siis kesäloma jonka olimme täällä kotona.

[Lilo]

Lähtisin ehdottomasti mukaan. Olen vähän salaa haaveillutkin, että mies saisi komennuksen esim. Englantiin...

[Nappi]

Jos miehelle tulisi työtarjous ulkomailta, niin mä kyllä joutuisin aika kovan paikan eteen. Jos työ olisi miehelle unelmapaikka, avaisi ihan mielettömästi ovia ja jos se sitä kautta vaikuttaisi mahdollisesti meidän perheen taloudelliseen toimeentuloon todella tuntuvasti , niin ehkä, mahdollisesti, jossain tilanteessa olisin valmis myöntymään ja lähtemään. Mutta kynnys olis kyllä todella korkea. Lähtökohtaisesti haluaisin pysyä Suomessa missä meidän kaikki turvaverkostot on. Mutta jos lopputulos olisi se, että mies ottaisi paikan vastaan, niin kyllä me tultais koko konkkaronkka mukaan!

[Madeline]

Ehdottomasti lähtisin mukaan, ellei Suomessa olisi unelmatyöpaikka, lapsilla ei mitään erityisvaatimuksia (terveydellisiä ongelmia tms) joita muutokset ja stressi saattaisivat pahentaa.

[Modiana]

Täällä edelleen odotellaan sitä puhelinsoittoa Lontoosta ja välillä tuntuu että ehkä tässä meni hyvä mahis sivu suun kun ei ole kuulunut mitään. Laittoivat kyllä viikolla viestiä että ovat kiireisiä mutta onhan tässä näitä päiviä mennyt jo. Miehen CV on kuitenkin jatkossakin siellä tietokannassa että jos nyt ei tärppää niin jatkossa voi hyvinkin. Nyt oon jo siis aika innostunut ajatuksesta ja ne keille oon asiasta kertonut irl niin ovat tsempanneet niin sekin auttaa, saa mut tuntemaan että kai tää tosiaan olis hieno mahdollisuus.