Viljatuuli

Synnytys - ei kestä edes ajatella

171 posts in this topic

En kyllä varmaksi osaa luvata mutta itsekin mielenterveysalalla työskentelevänä veikkaisin että pelkopolille pääsisi myös ennen raskautta, kyllähän toi nyt ihan selvästi liittyy asiaan ja on heidän erityisasiantuntemuksensa piirissä. Ja ainahan sinne voi soittaa ja kysyä itsekin, ei ne pure :)

 

Mun mielestä on hyvä että oot lähtenyt asiaa miettimään ja selvittämään, ettei se pelko tulevaisuudessa estäisi lasten saamisen pohdintaa. Rohkeasti vaan asiaan käsiksi!

 

Edit: Niin ja jos ei ne ottaskaan asiakkaaksi niin ainakin ne osaa sitten sanoa että kenen puoleen kannattaisi kääntyä.

Edited by adalia

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me katsottiin synnytysvalmennuksessa synnytysvideo. Muuten meni hyvin, mutta kun näytettiin ponnistusvaihetta (ei kuitenkaan mitään tarkkoja lähikuvia tai verta ja suolenpätkiä), niin aloin itkeä. Terkka kysyi jälkeenpäin ahdistiko video, ja mä vetosin vaan mun itkuherkkyyteen, kunnes kotona tajusin, että ei helvetti, kyllä mä oikeasti ahdistuin siitä. Synnytyksessä ei siis pelota mikään muu, kuin se ponnistusvaihe. *värisee* Sen näkeminen ja ajatteleminen on jotain sellasta, joka saa mut itkemään ihan välittömästi. Yritän siedättää itseäni lukemalla mahdollisimman paljon siitä ja tiedän, että sairaalassa olen kuitenkin hyvissä käsissä, mutta silti se vaan pelottaa. No. Ehkä se siitä.

Edited by Magenta

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla oli ennen ihan valtava synnytyspelko. Vuosia mietin vain sitä, miten saisin lapsen synnyttämättä. Jossain vaiheessa suunniteltu sektiokin kuulosti paremmalta vaihtoehdolta.

 

Sitten vauvakuume vei voiton ja yritys alkoi. Vauva antoi odotuttaa itseään lähes 2,5 vuotta ja kummasti siinä lapsettomuusmurheiden keskellä hävisi synnytyspelkokin. En mä toki tälläistä tietä toivo kenellekään, mutta sitä raskautta ja lasta toivoi niin kipeästi, että synnytyspelko vaan jäi taustalle. Eikä ole vielä palannut, vaikka se on viimeistään parin kuukauden päästä edessä...

 

Silti en halua miettiä synnytystä, en halua tutustua mihinkään aiheeseen liittyvään, sillä pelkään että se pelko astuu taas esille. Mä tiedän missä on synnärin ulko-ovi ja mä tiedän että siellä on ammattitaitoista henkilökuntaa, joten pakko siitä synnytyksestä on selvitä jotenkin? Sektio pelottaa tällä hetkellä paljon enemmän, mutta jos siihen joudutaan, se on varmasti vauvan ja/tai mun terveyden kannalta parempi ja ei sille sitten voi mitään. Kai se siitä?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla on aina myös ollut valtava synnytyspelko ja olen pelännyt, etten koskaan uskaltaisi moisiin puuhiin ryhtyä. Olen kuitenkin aina ollut niin lapsirakas, että vauvakuumeilut ovat vieneet voiton. Ja mikä parasta -odotusaikana kaikki pelot ovat kadonneet! :) Aina tietysti pieni jännitys kuuluu asiaan, mutta enää ei pelota lähteä synnyttämään. Mikä on tietysti ihan hyvä, koska hetki voi koittaa koska vain...

 

Mulle moni sanoi, että ei välttämättä kannata lukea muiden kokemuksia keskustelupalstoilta, koska ne voivat vaan pahentaa asiaa. Mua on kyllä helpottanut se, että omaan perhepiiriin kuuluu kätilöitä, joilta on saanut rohkaisevaa tukea ja ihan rehellistä tietoa. Aina helpottaa puhua ammattilaiselle! :) Pelkopoliin kannattaa turvautua, jos oikeasti pelottaa, mutta toivottavasti suurella osalla pelko väistyisi pienokaista odotellessa luonnostaan. :)

 

Mulle on myös sanottu, että television synnytysohjelmia ei välttämättä kannata katsoa, koska monesti niissä esitettävät tapaukset on niitä ääripäitä. Olen silti niitä välillä katsonut, ja mielestäni nekin ovat ihan hyvin osaltaan valmentaneet tulevaa koitosta varten. Sen vain olen huomannut, että kyllä joka kerta niitä katsoessa alkaa itkettää, kun synnytys on aina niin liikuttavaa! :)

Jokaisen kannattaa kuitenkin toimia niin kuin itse parhaaksi kokee. :)

Tsemiä kaikille synnytyspelkoisille pelon musertamiseen!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla on vahva sairaala-, neula- ja ties mikä- pelko. Kävin tyksissä pelkopolissa, mutta sen paras anti oli ylimääräinen ultra. Sain siis kuitenkin mentyä tyksiin sisälle, kun mies oli tukena. Käyntiä varten kirjoitin listan kaikista mun peloistani ja mietin, että mistä ne tulee. Meille myös esiteltiin mun pyynnöstä kaikki tilat, siis millä osastolla ollaan ensin, missä synnytetään ja mihin mennään synnytyksen jälkeen. Turha kai sanoa, et vaikka se auttoi, niin itkin silti koko reissun ajan.

 

Mies patisti tutustumaan pienempään Salon aluesairaalaan, koska niillä on se baby friendy/ vauvamyönteisyys -ohjelma. Yllättäen pienemmässä sairaalassa mun sairaalapelko ei ollut niin paha. Lisäksi sovittiin miehen kanssa, että otetaan perhehuone, jotta mies voi olla kokoajan mun tukena. Se auttoi todella paljon! (Mä pelkäsin mm. että hoitajat unohtaa mut yms)

 

Itse synnytyksessä ilokaasu vei hyvin huomiota kaikesta. Mulle olis voinut laittaa melkein mitä neulaa tahansa. Olin täysin keskittynyt kipuun ja ilokaasun vetämiseen. Mun synnytys päättyi kiirrelliseen sektioon ja hyvä niin. :girl_sigh:

 

Mä neuvoisin ottamaan asioista selvää, mutta yleisellä tasolla. Esim. milloin lähdetään sairaalaan, milloin lääkäri määrää hätäsektion, mitä se tarkoittaa äidille, mitä tavaraa mukaan sairaalaan, miten maito nousee, miten toimia jos tulee rintatulehdus, miten imetetään jne.

 

Ja edelleen kehottaisin lukemaan positiivisia synnytystarinoita ja kuvittelemaan itsensä sairaalaan. Itse käytin synnyttäjille tarkoitettua rentoutuscd:tä, jossa tehtiin mielikuvaharjoitusta. Ekat kerrat se tuntui ihan mahdottomalta ja rupesin aina itkemään, mutta pikkuhiljaa... Mua auttoi myös ihan mielettömästi se, että raskauden viimeisen kolmanneksen hormoonitoiminta vähensi stressiä. Se kuulemma on luonnon tapa suojella vauvaa, mutta se myös helpotti pelkoja.

 

edit. tv-ohjelmat synnytyksestä olis ollut mulle liian rajuja. Nyt ne ehkä jo menis.

edit2. sektio on musta helppo, jos siihen saa nukutuksen. Mut siis nukutettiin. Siinä kärrätään saliin sisään ja seuraavaksi herää heräämössä, josta kärrätään vauvan luo imettämään.

Edited by Kasma

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla oli kanssa synnytyspelko pitkään, mutta vauvakuume vei lopulta täälläkin voiton. Pelko tuli kuitenkin takaisin, mutta yksi kerta pelkopolilla riitti sen verran rauhoittamaan, että synnytystä odottelin suht levollisesti. Sen verran huonoa tuuria oli, että pari asiaa joita pelkäsin tapahtui sitten synnytyksessä, mutta siinä tilanteessa en pelännyt enää yhtään. Ei siinä oikein ehtinyt pelkäämään, halusin vain, että lapsi syntyy. Jälkeenpäin voin sanoa, että synnytys oli elämäni paras kokemus.

 

Minulta kiellettiin synnytyskertomusten lukeminen, kun ne eivät todellakaan rauhoittaneet pelottivat vain. Minäkin kehottaisin ottamaan sen verran selvää, että tietää yleensä mitä synnytksessä tapahtuu ja myös niistä eri kivunlievitysmahdollisuuksista, mutta liikaa ei tarvitse lukea. Suosittelen myös pelkopolia.

 

Pelkään muuten myös neuloja, ja vaikka synnytyksessä niistä ei oikein enää välittänyt, niin kyllä mä yhtä vähän pidän neuloista nytkin!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kärsin raskauden aikana paniikkikohtauksista (muuten minulla ei ole ollut sellaisia) sekä vaikeasta synnytyspelosta. Sain lopulta pelkopolin kautta ajan suunniteltuun sektioon. Sektio varattiin 39+ viikolle. Suunniteltuja sektioaikoja ei ilmeisesti annetakaan aiemmille viikoille. Viikkoa ennen laskettua aikaa tunsin oloni todella pöppöröiseksi aamulla. Tuntui, että silmät seisoivat päässä, olo oli hidas ja ylirauhallinen. Siihen mennessä en ollut tuntenut mitään synnytykseen viittaavaa, mutta samana aamuna irtosi limatulppa, aamupäivällä alkoivat selässä tuntuvat supistukset, viideltä meni lapsivedet, seitsemältä oltiin osastolla, sain epiduraalin ja sen jälkeen olinkin loppuajan niin puudutettuna etten tuntenutkaan oikein mitään, edes lapsen päätä. Synnytin normaalisti alakautta (tosin imukuppia käytettiin) ja olin koko päivän täysin rauhallinen. Synnytys meni hyvin ja synnytän mielelläni joskus uudelleenkin. :)

 

Muoks. Vaikka mahdollisessa uudessakin raskaudessa kärsisin paniikkikohtauksista ja muistaisin vanhat pelot, on minun nyt helppo luottaa, että jotenkin luonto onnistuu hoitamaan minutkin rauhalliseksi oikeana päivänä. :)

Edited by Luthien

Share this post


Link to post
Share on other sites

Synnyttämisen kestäminen sillä vertauksella, että on ne muutkin selvinneet ei synnytyspelkoiselle auta. Sama kuin masentuneille sanoisi, että piristy nyt, onhan miljoonat muutkin ihan kunnossa. Ei ihminen tietoisesti päätä pelkäävänsä synnytystä.

 

Sairaalaan tutustuminen, pelkopolikäynnit, synnytykseen valmistautuminen yhdessä puolison kanssa ovat niitä apukeinoja selviytymiseen. Ja se sektio on yksi vaihtoehto. Jo ennen mahdollista raskautta aiheestahan on mahdollista keskustella niin äitiysneuvolassa kuin tarvittaessa pelkopolillakin, sitä mahdollisuutta ei vain moni tiedä käyttää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kai siihenkin on syynsä, että synnytyslääkärit itse mieluummin synnyttävät alakautta silloin kun se vain on mahdollista. Jotenkin vauva tarvii sen adrenaliini- ym. myrskyn sopeutuakseen tähän raakaan ulkoilmastointiin. Kai siinä on jotain sellaista, että kun tämä elämä tuntuu nykyään olevan niin hallinnassa joka tavalla. Ei lopu ruoka kesken jos tulee huonompi sato, ja äitikuolleisuus on maassamme maailman pienimpiä. Syntyminen ja kuoleminen taitavat olla viimeisiä asioita, joita ei voi hallita, ne on pakko vaan elää. Ja se omasta hallinnasta irtipäästäminen ja totaalinen luonnon ja toisten ihmisten varaan jättäytyminen.

 

 

Nimim. 7 sentin tubervälillä ei paljon juhlittane.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mua pelotti ja ahdisti synnytys, mutta lopulta olin jo niin tuskastunut raskauteen, etten meinannut malttaa odottaa synnytystä. Ja se meni hyvin. Menen seuraavaan synnytykseen hyvillä mielin sitten joskus tulevaisuudessa, vaikkakin varmasti jännittyneenä. Kaikki synnytyksethän on erilaisia.

 

Mua auttoi ihmeen paljon juttelu terkan kanssa, myös synnärin henkilökunta oli aivan ihanaa ja sai mun olon rentoutuneeksi.

 

Eräs ystäväni pelkäsi synnytystä niin paljon, että sai molemmat lapsensa sen vuoksi sektiolla. Minusta hyvä tapa, jos toinen vaihtoehto on kova pelko ja stressaaminen.

 

Tsemppiä ja voimia kaikille pelokkaille! Tää ei ehkä auta pelkoon, mutta palkinto on mahtava ja kaiken arvoinen. Ottakaa asiat puheeksi rohkeasti terkan kanssa!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Niin, kyllä sektiollakin siis tosiaan ihan hyviä lapsia syntyy ja yleensä kuitenkin kaikki menee hyvin. Miten näitä viestejä oikein pystyy muokkaamaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^^ sun omien viestien lopussa on kohta "muokkaa" paina sitä, niin pääset takaisin viestipohjalle girl_wink.gif

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kuusi miljardia muutakin ihmistä on synnytetty, kyllä sen kestää!

Voi kiitos tästä. Nyt häviskin kaikki pelot ja ahdistukset. rolleyes.gif laura! sen sanoikin:

 

Synnyttämisen kestäminen sillä vertauksella, että on ne muutkin selvinneet ei synnytyspelkoiselle auta. Sama kuin masentuneille sanoisi, että piristy nyt, onhan miljoonat muutkin ihan kunnossa. Ei ihminen tietoisesti päätä pelkäävänsä synnytystä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei tosiaan auta synnytyspelkoista tuollaiset, vaikka miten saattaisi olla tarkoitus tsempata hyvällä. Asia on niin vaikea ja monelle myös kipeä paikka, tuskin kukaan vapaaehtoisesti ottaisi sellaista määrää pelkoa, ahdistusta ja huolta kantaakseen aikana, jolloin on muutenkin hormonien myllertämänä ja kroppa muutostilassa. Sitä haluaisi keskittyä tulevaan vauvaan ja elämänmuutokseen, mutta huomaa itkevänsä hysteerisenä kolmatta päivää, vaikka on lapsen halunnut ja lapsettomuusklinikalle sen aikaansaamisesta maksanut. Näin allekirjoittaneella.

 

Mutta todella, vaihtoehtoja on. Pelkopoli auttaa useimpia ja sektio on toinen vaihtoehto. Olen itse synnyttänyt molemmat poikani elektiivisellä sektiolla synnytyspelon vuoksi ja valintaani erittäin tyytyväinen. Kannattaa olla jo alussa tai ennen raskautta aktiivinen asian suhteen ja pyytää lähetettä pelkopolille juttelemaan. Siitä se lähtee, saa tietoa ja perspektiiviä asioihin. Ja toistan, ellei mikään muu auta, niin pelko on syy sektiolle. Suosittelen myös välttämään kaikkia kauhukokemuksia pelkopoleista ja ymmärtämättömistä lääkäreistä sekä antamaan tietämättömien tai epäempaattisten kommenttien mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Kaikki eivät pysty samaistumaan toisen asemaan tai ymmärtämään miten halvaannuttavaa pelko voi pahimmillaan olla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

olen tietoisesti vältellyt tätä topicia, koska ajattelin että kyllä joku täälläkin on päättänyt ilmoittaa miten kaikki siitä on selvinnyt. Ja kuinka oikeassa taas olin...

 

Juu minäkin selvisin esikoisen synnytyksestä, vaikka vauva oli iso, mutta traumat jäi. Nyt käyn kriisipolilla valmistautumassa uuteen yritykseen, koska nyt vasta osaankin pelätä kaikkea. Minulla on lisäksi sairaalakammo (ja kohta joku kertoo miten turha sekin on... Älä... Ihanko totta? En vielä tiennytkään, että järjettömiä pelkoja on olemassa. ;) Mutta kammoni tosiaan perustuu traumaan, jota en edes muista, mutta siis todettu todennäköiseksi syyksi. Joten paraneppa sitten siitä vain lauseella: ei sairaalaa tarvitse pelätä. ) Se millaiseen synnytykseen nyt päädytään on vielä avoin. Kätilöt ja lääkäritkin vastustavat "virhe"tarjonta synnytyksiä minulle, koska epäilevät vahvasti henkistäkanttiani lähteä sille tielle.

 

Psyko suosittelisi alatiesynnytystä positiivisen kokemuksen toivossa. Se eheyttäisi viime synnyttytyksestä tullutta traumaa, mutta myös auttaisi sijoittamaan positiivisen kokemuksen sairaalaan. No maailman yksi totuuksista on se että positiivista ja normaaliakokemusta ei voi kukaan minulle luvata. Psyko myöntää että viime kokemuksen toisto tai huonompi kokemus (esim kiireelliseen sektioon joutuminen) voi olla minulle äärimmäisen vaikea kokemus.

 

Suunniteltu sektio on varmin minun mielelleni, mutta sairaalakammoisena on minun punnittava myös toipumiseen liittuvät seikat.

 

Psykon kanssa ollaan paljon mietitty miksi nainen on naiselle susi. Ehkä tuollaiset asiattomat kommentit liittyy kommentin sanojaan enemmän kuin kohteeseen itseensä. (tämä kannattaa pitää myös mielessä kun kaikki superäidit tuntuu tietävän paremmin myös mitä on parasta sinun vauvallesi ja perheellesi, kun vauva on tavalla tai toisella syntynyt.)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä foobisena ihmisenä ymmärrän täsmälleen miltä irrationaalinen pelko tuntuu ja ei, sitä ei tosiaan voi itse hallita tosta noin vaan mutta niihin saa apua. Ihan jo niistä avoimesti puhuminen on ollut itselleni valtava apu varsinkin kun puhuu ihmiselle joka ei vähättele pelkoa sanomalla että ei sitä tarvitse pelätä. Aviomies on myös ollut loistava tuki ja hänen kanssaan olen pystynyt osittain selättämään fobiani (ei en ole täysin parantunut). On helpompi kokea ahdistava asia turvallisen ihmisen kanssa. Minä siis en pelkää synnyttämistä, sairaaloita tai piikkejä mutta joka kesä minä kärsin kauhua ampiaisia kohtaan (niin pahaa että se pitää minut lähes koko kesän 4 seinän sisällä). Pelkäsin sairaalaan jäämistä yksinäni (siis ilman miestäni) koska ampiaiset liikkuivat jo kun poikamme syntyi ja kerroin pelosta soittamalla etukäteen sairaalaan. He lupasivat järjestää meille perhehuoneen koska pelkoni oli niin suuri ja sen jälkeen minun ei enää tarvinnut stressata. Sairaalassa ymmärrettiin todella hienosti pelkoni ja oma olo helpottui hurjasti kun siihen otettiin kantaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

 

Psykon kanssa ollaan paljon mietitty miksi nainen on naiselle susi. Ehkä tuollaiset asiattomat kommentit liittyy kommentin sanojaan enemmän kuin kohteeseen itseensä. (tämä kannattaa pitää myös mielessä kun kaikki superäidit tuntuu tietävän paremmin myös mitä on parasta sinun vauvallesi ja perheellesi, kun vauva on tavalla tai toisella syntynyt.)

 

Tää on niin totta. "Minun mielestäni ainut oikea tapa tehdä tämä ja tuo on näin ja noin.."

Synnytystavan lisäksi lisäisin tuohon listaan myös imetyksen. Nämä ovat asioita, joiden kuuluu vaan mennä yhdellä ainualla, oikealla tavalla! Ja jos ei mene, niin kerrotaan, kuinka lapsi on nyt kärsinyt/saanut traumoja/stressaantunut jne..

 

Mun ystävä, joka sai sektion pelon takia, ei todellakaan olisi henkisesti selvinnyt, jos olisi joutunut synnyttämään alateitse jos jokin olisi mennyt pieleen! Hän nimenomaan lykkäsi lapsen tekoa pelon vuoksi, joten kun raskautui oli vain oikeus ja kohtuus, että sai sektion. Ja jos joku väittää, että hän teki väärän ratkaisun, niin *sanonkomitä*.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^^arvaas mitä. Minä taas en pelkää ampiaisia, mutta olen niille hengenvaarallisesti allerginen :grin: Hieman päälle vuosi sitten meinasi henki lähteä kun ampiainen pisti kaulaan. Minunhan kannattaisi olla hyvin peloissani noista pörriäisistä, mutta ehkä siinnä se kammon monimutkainen salaisuus onkin siinnä, kun pelko ei välttämättä ole se oikea vaara, vaan jokin aivan muu.

 

Tsemppiä tuohon pelkoon, voin vain kuvitella mitä se on. Minulla on suuri kunnioitus ko ötököitä kohtaan, mutta en niitä kammoa.

 

^on se jännä juttu ettei miehillä ole mitään superisi syndroomaa, jonka avulla voisi toisia vartavasten lytätä. Mies on sanonut ettei kukaan ole häntä ohjeistanut kuinka hän olisi parempi isä tai edes olettanut että jokin hänen tekemä ratkaisu olisi jotenkin huono hänelle/lapselle/meidän perheelle. Kuulemma vain kannustusta tulee toisilta iseiltä. Mutta entäpä naiset. Kaikilla on mielipide miten pitää synnyttää, imettää ja toisen lapsikin kasvattaa... Kukaan ei edes ota huomioon että perheitä ja tarpeita on erilaisia.

Edited by Tweety

Share this post


Link to post
Share on other sites

Psykon kanssa ollaan paljon mietitty miksi nainen on naiselle susi. Ehkä tuollaiset asiattomat kommentit liittyy kommentin sanojaan enemmän kuin kohteeseen itseensä. (tämä kannattaa pitää myös mielessä kun kaikki superäidit tuntuu tietävän paremmin myös mitä on parasta sinun vauvallesi ja perheellesi, kun vauva on tavalla tai toisella syntynyt.)

 

Tää on niin totta. "Minun mielestäni ainut oikea tapa tehdä tämä ja tuo on näin ja noin.."

Synnytystavan lisäksi lisäisin tuohon listaan myös imetyksen. Nämä ovat asioita, joiden kuuluu vaan mennä yhdellä ainualla, oikealla tavalla! Ja jos ei mene, niin kerrotaan, kuinka lapsi on nyt kärsinyt/saanut traumoja/stressaantunut jne..

¨

 

Nämä kommentit ja yksinkertaisina totuuksina esitetyt asiat kertovat nimenomaan lausujastaan enemmän kuin mistään muusta. Itse ajattelen, että näillä äideillä on tarve hakea tukea ja pönkitystä omille valinnoilleen lyttäämällä muiden vastaavia. Omaan arvoonsa moiset.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kirjoitin tuolla toisessa ketjussa omasta kokemuksestani. Repesin pahasti esikoisen synnytyksessä ja olen selvästi asiasta traumatisoitunut. En pysty edellisestä synnytyksestä ja pitkästä toipumisajasta sairaalaympäristössä ilman itkua puhumaan.

 

Nyt odotan toista lastani ja joudun päättämään itse synnytystavasta. Ajatus siitä, että alatiesynnytyksessä menee taas joku pieleen pelottaa kamalasti. Mutta sektiokin pelottaa, varsinkin pitkä toipuminen, itse leikkaus, komplikaatiot... Jotenkin lapsen on kuitenkin ulos tultava.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Psykon kanssa ollaan paljon mietitty miksi nainen on naiselle susi. Ehkä tuollaiset asiattomat kommentit liittyy kommentin sanojaan enemmän kuin kohteeseen itseensä. (tämä kannattaa pitää myös mielessä kun kaikki superäidit tuntuu tietävän paremmin myös mitä on parasta sinun vauvallesi ja perheellesi, kun vauva on tavalla tai toisella syntynyt.)

 

 

Tää on niin totta. "Minun mielestäni ainut oikea tapa tehdä tämä ja tuo on näin ja noin.."

Synnytystavan lisäksi lisäisin tuohon listaan myös imetyksen. Nämä ovat asioita, joiden kuuluu vaan mennä yhdellä ainualla, oikealla tavalla! Ja jos ei mene, niin kerrotaan, kuinka lapsi on nyt kärsinyt/saanut traumoja/stressaantunut jne..

 

 

 

Ihan pakko kommentoida vaikka en itse (outoa kyllä mun historialla) sype-ihminen olekaan. Tuntuu tosiaan että nykymaailmassa on tietyissä asioissa olemassa vain se yksi ja oikea tapa. Minunhan ei voida katsoa olevan äiti ollenkaan, sillä kaikki on mennyt väärin: 1. ensimmäinen raskauteni päätyi myöhäiseen raskaudenkeskeytykseen. Olen siis murhaaja jolla ei ole lainkaan oikeutta lapsiin, enhän huoli muuta kuin täydellistä. Mitä siitä jos syynä oli elämän mahdottomaksi tekevä tila, ihmeitähän tapahtuu aina kun vaan jaksaa uskoa. 2. Epäoikeutettu toinen raskauteni päätyi sektioon, joten synnytyksestä en voi tietää mitään. Mitä sitten jos mentiinkin vauvan välittömässä hengenvaarassa hätäsektioon täysin auki tilanteessa. 3. Imetin lastani vain 3 päivää, sen jälkeen mentiin pulloruokinnalla. Mitä siitä että valinta oli poikani joka ei miljoonista yrityksistä huolimatta rinnalle suostunut ja että pumppasin hänelle lääkityksen tuella äidinmaitoa 6kk ajan. 4. menin töihin poikani ollessa vasta 10kk ikäinen, joten hylkäsin poikani heti ensimmäisen tilaisuuden tullen, vieläpä päiväkotiin. Mitä siitä että viimeiset pari kuukautta olivat yhtä tuskaa kun oma pääni ei kotonaoloa yksinkertaisesti kestänyt, huomasin pojankin jo alkavat arastella äidin heilahtelevia mielialoja. Ja mitä siitä, että päiväkodissa poika lähti kukoistamaan saadessaan lapsiystäviä ja mallia kehitykseen.

Eli tässäpä yhden epä-äidi mietteitä synnytyspelosta. Itse en siis siitä kärsi, muta tapaan sype-potilaita lähes viikottain. On helppoa tuhahtaa sairaalan käytävillä kollegalle hankalista äideistä jotka valittavat kaikesta ja pelkäävät ihan typerää asiaa, "ainahan siitä on selvitty". Mutta paljon vaativampaa on koettaa ymmärtää. Onneksi tämäkin asenne on muuttumassa. Omien kokemusteni vuoksi eräs kollega itseänikin kehoitti varaamaan ajan pelkopolille jos vielä joskus raskaaksi tulen.

Kysehän on tilanteesta jota itse ei voi millään tavoin kontrolloida. Keho elää omaa elämäänsä eikä jarruttelut auta. Edetään hitaasti tai salaman nopeasti. Sektiossa voi edes kontrolloida suurinpiirtein sen syntymän ajan ja keston. Jokaisella on oikeus pelkoonsa ja itse katsoisin pelon olevan nykyään hyvin ymmärrettävää, sillä uutisoidaanhan suomessa jokainen äitikuolema hyvin näkyvästi, samoin jos jotain menee pahemin muutoin pieleen. Niitä onnellisia hetkiä joita onneksi paljon enemmän on, ei uutisoida. Ja koska kotisynytykset ovat nykyään niin harvinaisia, on synnytys jotain vain sairaalan pimeiden seinien sisällä tapahtuvaa. Ennen kaikki tiesivät mitä saunassa tapahtuu, synnytykset olivat luonnollinen osa arkea. Toisin on nykyään.

Jaksamista siis jokaiselle pelon kanssa painivalle. Kyllä niitä ymmärtäjie´äkin löytyy, eivät vaa pidä itsestään niin suurta meteliä...lipsrsealed.gif

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kuusi miljardia muutakin ihmistä on synnytetty, kyllä sen kestää!

 

Onks sulla yhtään empatiakykyä?

Share this post


Link to post
Share on other sites

NAT: Kiitos, kun jaoit kokemuksiasi. Ja tuo kuoleman pelko on varmaan monelle myös asiaan liittyvä.

 

Irroitin tuon sankariäiti keskustelun täältä tuonne yleisiin aiheisiin. (itseppähän aloitin sen ääneen pohtimisen :grin: ) Ärsytykseni meni yli kun lähipiirimme äidit arvostelivat tulevaa isää, joka pelkää synnytystä. Eivät edes isälle kaikkea sanoneet, mutta jälkipuinti on seläntakana hyvin raadollista. Pahinta oli se että ohimenneessä lauseessa kaksi lasta epiduraalilla synnyttänyt äiti sanoi ohimennen että kyllä hän on minuun pettynyt, jos pyydän kivunlievitystä, kun esikoinenkin on ilman sellaista synnytetty.

 

No mutta minun synnytys oli oppikirjavirhe hoidon osalta, vaikka periaatteessa kaikki näyttää paperilla "normaalilta".

 

EN SUOSITTELE KOKEMUKSENI LUKEMISTA, JOS VÄHÄÄKÄÄN EPÄILYTTÄÄ SEN SIETO. Se ei ole repeämistarina, se on tarina siitä kun ihminen sekoaa.

 

Pahin pelkoni ei ole itselleni sattuva paha/kuolema. Vaan se, että kun viimeksi olosuhteiden vuoksi en saanut mitään kivunlievitystä aneluistani huolimatta jouduin hysteeriseen tilaan, koska olin sairaalassa. Toimeni oli järjenvastaisia, koska piiskaava kipu ja sairaalakammoni oli aika vaarallinen yhdistelmä. Kätilöt eivät edes ehtineet käymään luonani, vaan aina kun nappia painoin he pikaisesti kurkkasi ovelta kysyen: oletko kokeillut kauratyynyä. Kätilöt eivät uskoneet että ilokaasu oli se aine joka sai minut oksentamaan, vaan patistivat sitä käyttämään. Kun oksentelin mahanesteitä, kieltäydyin aineesta, vaikka sitä edelleen tyrkytettiin. Pyysimme myös oksitosiini annostuksen pienentämistä, koska sillä käynnistetty synnytys oli käynnissä, eikä ulkopuolista piiskaa olisi tarvittu, mutta vasta epiduraalia valmisteleva hoitaja sen vähensi 5h tauottomien supistusten jälkeen. Ja sitten kuulimme ettei epiduraalia voikkaan enää antaa...

Nyt olen kuullut että oksitosiini olisi pitänyt ottaa pois päältä, koska mitään syytä ei ollut synnytyksen kiirehtimiseen. Todennäköisesti suppareiden välille olisi tullut normaali tauko, mutta minulla ei sitä ollut koska aine väkisin piiskasi minua supistelemaan. (elimistö tuottaa itse oksitosiinin supistuksia varten, mutta siin minulle ei annettu sitä mahdollisuutta, eikä myöskään kivunlievitystä. :( )

 

Sairaalakammoni saa minut toimimaan sairaalassa järjenvastaisesti. Olen mm leikkauksen jälkeen yrittänyt itse pois heräämöstä, vaikka olen yhä ollut "halvaantuneena" vyötäröstä alaspäin. Olen irroittanut minuun kiinnitettyjä laitteita ja repinyt vertakeräävän kanyylinkin pois, koska se on ahdistanut. (no yksityisessä sairaalassa sitten seuraavassa leikkauksessa minua ei jätetty valvomatta edes nukkumisen ajaksi, koska osasivat varautua sekoiluuni.)

Mikä siis synnytyksessä pelottaa eniten sen kivun ja viimekokemuksen toisto epäinhimillisestä kokemuksesta? Se että hysteerisessä tilassa olen vaaraksi syntyvälle lapselle. En pysty kontrolloimaan itseäni. :( sektio takaisi sen että lapsi vietäisiin turvaan sekoilultani, kun taas synnytyksessä hän on armoillani monta tuntia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now