Viljatuuli

Synnytys - ei kestä edes ajatella

171 posts in this topic

Nyt se pelätty (uudelleen) synnytys on takana.

 

Esikoisessahan käytännössä meidät hylättiin oman onnemme nojaan miehen kanssa, en saanut kivunlievitystä vaikka rukoilin, pyysin, vaadin sekä huusin sitä eikä kivun määrää ja supistusten tauottomuutta "uskottu". (syy tälle selvisi nyt uudessa synnytyksessäni) Tämä siis johti siihen että sairaalakammoisena ajauduin tilaan, jossa mies ei edes tunnistanut minua. Oma muisti on pitkälti mennyt mutta ne pikku pätkät sieltä täältä on täynnä kauhua ja ahdistusta.

 

Käynnistys oli edessä, mutta nyt lähdettiin hitaammin etenemään. Olin osastolla ollut 12h kun päätettiin että lääkitystä ei jatketa, vaan käynnistyminen saa nyt edetä luonnollisesti. (23:00)

Yöllä supistaa säännöllisesti mutta liian tiheään. 3min välein 45-55s supistus. Haluan tietää onko synnytys käynnistynyt, vai kärsinkö vain helvetin kovista harkkasuppareista. Edistymä käynnistyksen alusta +/-0 (02:00) Minun käsketään sänkyyn (ison määrän kipupillereiden kanssa) nukkumaan.

En saa nukuttua. Sattuu ihan saatanasti, vaikka kaikki lääkkeet otin. Vaadin uutta tilanne katsausta. Kätilö pistää käyrälle, ja toteaa: "ei sinua supista. Ei tule käyrää, ei vatsa kovetu ylhäältä." Kivut ovat kovat, ja jumalauta minua supistaa. En pysty edes makamaan paikallani käyrällä. Kätilö jättää minut käyrälle. Lasken suppareiden aikana tahteja, käyrä näyttää suoraa viivaa. Kätilö ilmeisesti luki paperini, kun kävi muualla, ja teki sisätutkimuksen pelkomerkinnän vuoksi (vaikka siis itse vastusti ajatusta, kun minuahan ei supista) => 4cm, (04:00) => soitto synnärille että huoneelle on tarve (04:30)

Synnäri on täynnä joudun käytävälle, mies soitetaan sairaalaan.

Huone vapautuu (05:30) ilokaasulla ja laskemalla selviän kivuiltani. Käyrä edeleen näyttää suoraa viivaa. Kätilö lukee papereitani, ja suosittelee epiduraalipumpun asennusta valmiiksi. Näin tehdään. (06:00)

Anestesiahoitaja suosittelee puduutusta etukäteen, koska viimeksi en sitä saanut, ja vaikka nyt pärjäänkin, en ole saanut nukuttua. Epiduraali annetaan (06:07)

Alan nukkua (06:30)

Aamuvuoro (07:00). Kätilökseni valikoituu pelkopolilta tuttu kätilö. Annan opiskelijalle luvan olla mukana. Kätilö jättää opiskelijan seuraani (mieheni on kotona käymässä unohdettuaan avaimet :rolleyes:) mieheni palaa (07:30)

Uusin sisätutkimus 07:45 = 5cm. Kätilöopiskelija ja minä lähetämme miehen aamukahville nyt vielä kun on aikaa. Sanon myös, että epiduraalin teho alkaa hiipua.

07:57 mies odottaa kanttiinin aukeamista. Tilaa sielä kahvin ja munkin. Tilaa santsi kupin mukaan.

08:10 mies palaa synnytyssaliin, jossa uutta epiduraalia ei ehditty edes tilaamaan. Kätilö on viisi minuuttia aikaisemmin kysynyt missä se isä oikein on. Viimeinen 2cm aukeaa yhdellä ************* supistuksella, ilman sitä kivun lievitystä. Jokainen raajanikin kramppaa kivusta. Huoneessa ponnistetaan - mies käy äänettömän keskustelun kahvikupin kanssa: "mistä helvetistä mä sinut oikein hain."

Vauva syntyy 08:15

 

Vauva laskeutui vasta ponnistus vaiheessa. Käyrä on piirtänyt vain suoraa viivaa. Ilmeisesti käyrälle ei vain minun supparit piirry, ja se on syy miksi esikoisen kohdalla hätääni ei ymmärretty. (Tosin hätä tai ei en olisi saanut puudutuksia silloin silti.) Monen tunnin tauottomat supparit ilman kivunlievitystä ja ymmärrystä on kyllä rankka kokemus, ja koska ikinä ei voi tietää kestääkö synnytys sen parituntia vai parikymmentä tuntia en kadu että nyt otin sen epiduraalin. Viimeisen avautumissupparin kokeneena en todellakaan kadu :grin: Minua ei ponnistaminen pelottanut - Viimekskin se sujui helposti vaikka avautuminen olikin yhtä helvettiä. Nyt en pelännyt ponnistamista, ja se sujui taas hienosti. En enää ihmettele että kivunlievitystä saaneet sanoo: kyllä siitä muutkin on selvinnyt. Esikoisessa ilmeisesti oma luonnollinen hormooni toimintani sulkeutui, ja kaikki supistuksia aiheuttavat hormoonit tuli koneiden piskaamana, mutta myöskään elimistöni ei pystynyt tuottamaan luonnonomia kivunlievityksiä esim endorfiiniä elimistön shokkitilan vuoksi. Näin ollen luomusynnytys on jopa mahdollisesti inhimillisempi kuin ensimmäinen kokemukseni. (tavallaan osaan kuvitella oman hormoonijärjestelmän hyödyn, sillä olen urheilussa vääntänyt jalkani sijoiltaan. Polvilumpio oli polven takana, sääriluu kiertyi 45astetta sisälleppäin suhteessa reisiluuhun. Jalka oli ihan luonnottoman näköinen kun lattialla keräilin. Mutta kipua ei ollut... Inha tunne juu. Ja vaikka tiesin että kun jalka on normaaliin suuntaan se sattuun ihan saatanasti. Pystyin itse vääntämään jalkani sijoilleen. (ymmärrän siis kettuakin joka järsii jalkansa poikki ketturaudasta - se vain on tehtävä. Kipu tulee perässä) Jos synnytyksessä oma elimistö saa toimia, niin uskon että se kivun määrä on kestettävissä, koska elimistöllä on näitä omia suojamekanismejä. Mutta kenellekkään en toivo samaa kokemusta kuin minulla on esikoisesta. Jos luonto ei saa asiaa hoitaa, niin tuo shokkitila ei liene tavoiteltava vaihtoehto. Sankariksi ei sillä tulla, joten onneksi nykyään noita anestesialääkäreitä saa hälyttää lisää synnärillemme muutkin kuin päivystävä anestesialääkäri. Hänen kiireen vuoksi ensimmäinen synnytykseni aiheutti synnytyspelkoni.)

 

Edit. Pelkopolin kätilö oli ihan mielettömän kannustava. Hän sanoi opiskelijallekkin että ei koskaan voi luottaa koneisiin, vaan äitiä on hoidettava ihmisenä. Ja vaikka kätilö huolestuikin kaffittelevan isän vuoksi, ei hänkään olisi osannut arvata että 5cm-10cm menee vain muutamia minuutteja ja että ponnistuskin on ohi jo 30min kuluttua. Kätilö oli tosi osallistuva ja tosiaan hän pelkopapereiden vuoksi pyysi opiskelijaa aina tulemaan huoneeseeni jos isä liisustaa jossain. Hän kertoi syyksi myöhemmin sen että tavoite oli kokoajan pitää minun oma mieleni kurissa ja rauhallisena. Ponnistuksessa saattaa tulla helposti ongelmia jos äiti ei ole henkisesti läsnä.

Kätilömme oli ihan supersymppis. Soitti jopa kotiimme hyvää jatkoa toivottaakseen. Jos ekalla kerralla olimme oman onnemme nojassa, niin nyt kyllä huolta pidettiin kotiovelle saakka. :)

Edited by Tweety

Share this post


Link to post
Share on other sites

En oikein tiedä mitä synnytyksessä pitäisi pelätä, joten olen aivan totaalisen kauhuissani jo pelkästä ajatuksesta synnytys. Koko synnytys on ajatuksena sellainen (en siis ole raskaana) että mua alkaa ihan särkemään kehoa kun mietin sitä. En tiedä mitä synnytyksessä tapahtuu, jos se menee oikein. Mitä kivunlievityksiä voi saada yms. Mielessä pyörii vain iso kokonaisuus, jossa ei itse voi hallita mitään.

En pelkää hallinnan menettämistä, koska en sitä edes ajattele minulla olevan siinä tilanteessa lähtökohtaisestikaan. Pelkään kipua, olen hyvin kipuherkkä muutenkin. Olen pienikokoinen, pelkään että menen palasiksi. Pelkään että kuolen. En tiedä miten paljon kivunlievityksen on tarkoitus auttaa, tunnottomaksi se ei ilmeisesti tee, mikä olisi ajatuksena helpompi. Koen synnyttämisen jotenkin nöyryyttävänä. Joka kerta gynelläkin tuntuu inhottavammalta, ne käynnit ei helpotu koskaan, vaikken kipua siellä koekaan, tilanteet vaan ovat vastenmielisiä ja inhottavia.

En ymmärrä mitä riskejä voi olla sektiossa, tai miksi se olisi alatiesynnytystä huonompi, siksi haluaisin sen jos se on mahdollista.

Synnytyksessä eniten kammottaa ajatuksena se kun lapsi pullahtaa ulos, koska en osaa ajatella mitä sitä ennen tapahtuu, miten ponnistaminen tai avautuminen sattuu.

Pelkään että mua viilletään tai että repeän, koska en edes tiedä mitä sieltä tarkalleen repeää tai viilletään. En vaan kestä koko synnytysajatusta. Hienoahan se olisi pystyä tekemään jos joskus raskaaksi tulisin, mutta en usko pystyväni siihen.

 

(Joskus vähän aikaa sitten luin että nykynaisilla synnytyksen kesto on pidentynyt kolmella tunnilla kun vertaa 50-luvun naisiin, joten voisiko komplikaatioiden yms lisääntyminen myös olla lisäsyynä yleistyneeseen synnytyspelkoon, josta täällä aiemmin oli puhe?)

Share this post


Link to post
Share on other sites

En ymmärrä mitä riskejä voi olla sektiossa, tai miksi se olisi alatiesynnytystä huonompi, siksi haluaisin sen jos se on mahdollista.

 

Täältä löytyy blogi, jossa on listattu noita riskejä. Blogia kirjoittaa henkilö, joka nimenomaan halusi synnyttää suunnitellulla sektiolla ja luettavissa on koko hänen tarinansa alusta loppuun :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos forgetmenot! Oli aika kattava molempien riskien puntarointi. Taitaa käydä niin että nyt on pelättävää enemmän, tai jätettävä lapsihaaveet kokonaan :D

Leikkauksessa mulla on tuo veritulppariski iso. Huoh..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ekan lapsen kohdalla pelkäsin synnytystä niin paljon että kieltäytyminen keskustelemasta koko aiheesta ja ajattelemasta sitä. Itsekin voin sitä että lapsia syntyy koko ajan, että kai siitä sitten selvitään. Neuvolassa koitin olla aina reipas... Ikävä kyllä omat kokemukseni vastaa monilta kohdin Tweetyn esikoisen synnytystä, sillä erolla että tämä syntyi lopulta tavanomaista reittiä imukupin avulla. Oon aina sanonut että fyysisesti toipumiseen meni kolme kuukautta, henkiseen toipumiseen kolme vuotta ei riitä.

Nyt sitten taas raskaana. Toivoisin saavani ns. tavallisen mahdollisimman luonnonmukaisen synnyksen... mutta käynnistykseen joutuminen on hyvin mahdollista. En tiedä kumpi olisi parempi, mennä suosiolla sektioon vai yrittää jotenkin saada se käynnistys hoidettua vähän paremmin kuin viime kerralla. Mitä riskeihin tulee, liekö käynnistys oikeasti sen riskittömämpää kuin sektiokaan?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Käynnistystä ja sektiota on hieman hankala verrata keskenään, mutta kyllä käynnistetyn synnytyksen jälkeen toipuminen on yleisesti ottaen paljon nopeampa kuin sektion jälkeen, mikäli käynnistys päättyy alatiesynnytykseen kuten useimmiten käy. Käynnistyksessä edetään sen verran varovaisesti askel kerrallaan ja sektio on kuitenkin iso leikkaus, johon aina sisältyy isommat riskit kuin alatiesynnytykseen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mua auttoi synnytysjännitykseen asiallinen tieto. Ei kauhukuvat tai suolenpätkät, vaan tieto. Esim bebesinfosta saa hyvää tietoa ja voi lukea synnytyskertomuksia. Tieto siitä, että synnytys ei ole lääketieteellinen toimenpide hyvin mennessään, äiti voi olla aktiivinen osapuoli ja luonto/keho kyllä usein tietää mitä tehdä, auttaa mua. Mun mielestä siis tietoa nimenomaan kannattaa hankkia. Pahinta, mitä voi tehdä, on mennä synnärille täysin valmistautumattomana. Silloin sitä päätyy helposti toimenpiteiden kohteeksi, jolla ei ole omaa tahtoa, ja jonka puolesta päätökset tehdään... Tämämulle oli ja on se pahin pelko.

 

Taustalla siis se, että menin valmistautumattomana synnytykseen, tuli käynnistys, turhia toimenpiteitä ja turhan aikainen epiduraali, lopulta kiiresektio. :(

 

Vaatikaa naiset parempaa! Alatiesynnytys voi olla ihana ja voimauttava kokemus, mutta ei ilman etukäteisvalmistelua.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Mä en lähtisi tuota allekirjoittamaan lainkaan. Se mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle lainkaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tieto siitä, että synnytys ei ole lääketieteellinen toimenpide hyvin mennessään, äiti voi olla aktiivinen osapuoli ja luonto/keho kyllä usein tietää mitä tehdä, auttaa mua. Mun mielestä siis tietoa nimenomaan kannattaa hankkia. Pahinta, mitä voi tehdä, on mennä synnärille täysin valmistautumattomana. Silloin sitä päätyy helposti toimenpiteiden kohteeksi, jolla ei ole omaa tahtoa, ja jonka puolesta päätökset tehdään... Tämämulle oli ja on se pahin pelko.

 

Jos mä olisin lukenut hirveästi jotain voimauttavia luomusynnytystarinoita ja asennoitunut lääkkeisiin noin, niin olisin varmaan nyt todella traumatisoitunut. Mun synnytys käynnistettiin, olin koko 7h täysin sidottu sänkyyn, mulle meni parhaimmillaan viittä eri litkua tipan kautta ja kyseessä oli siis niin epäluomu synnytys kuin voi ikinä olla. No sektioon ei menty. Mutta siis pointti oli, että ei sitäkään kannata mahdottomasti pelätä. Mun synnytys oli kaikessa lääkkeellisyydessään varmasti monen kauhukuva, mutta ihan hyvä kokemus sinänsä ja kyllä sitä nyt ihan hyvillä mielin muistelee. Ei siis kannata ajatella, että lääkkeet -> huono synnytyskokemus ja kontrollinmenetys ja mitä kaikkea. Päinvastoin, mulle se supistuskipu aiheutti paniikkia kun sitä ei voinut hallita ja kipulääkitys ja epiduraali auttoi tietysti siihen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^^Komppaan täysin. Tuskinpa vakavanluonteinen synnytyspelko hälvenee nettisivuja selailemalla... Ja valmistautumisestakin voi olla montaa mieltä. Minä en halunnut suunnitella enkä valmistautua mitenkään erityisesti, sillä ajattelin että etukäteen ei voi kuitenkaan tietää miten se tulee menemään (ja varsinkin ensikertalaisena kun ihan kaikki oli uutta) ja tuleeko siinä jotain ongelmia. En halunnut myöskään pettyä niin että olisin tehnyt suunnitelmia jotka eivät sitten olisikaan toteutuneet. Ja kaikki menikin todella hyvin, ja voisin jopa sanoa synnytystäni erittäin hyväksi, jopa voimaannuttavaksi kokemukseksi.

 

Olen kuitenkin sitä mieltä, että ei synnytyksen tarvitse olla kaikille voimaannuttava kokemus, vaan se voi olla myös vain koettelemus, josta yrittää selviytyä, ja sekin on ihan hyvä. Jos se muutenkin kovasti pelottaa, turha asettaa itselleen mitään lisäpaineita siitä että synnytyksestä pitäisi saada tehtyä jonkinlainen ihana kokemus.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Komppaan mäkin. Itselläni ei suurempaa synnytyspelkoa ollut, semmonen ihan normaali pelko vaan, mutta silti... Minua helpotti tieto siitä, että 1) oikeasti Suomessa ei synnytykseen juurikaan kuolla vaikka siltä tuntuisi, 2) jos homma lähtee lapasesta, lääketieteellistä apua ja helpotusta on saatavissa (ks kohta 1), ja 3) fyysisen tai psyykkisen traumatisoitumisenkin mahdollisuus on oikeasti aika alhainen. Todellakaan ei helpottaneet vihjailut siitä, että jos joudutaan käynnistämään, kaikki menee takuulla pieleen (ei mennyt) tai että jos joudutaan sektioon (ei jouduttu) kyse on siitä, että en nyt jotenkin osannut olla siellä synnytyksessä OIKEIN (en ollut mitenkään erityisellä tavalla vaan hetki hetkeltä ja luotin henkilökunnan ammattitaitoon).

 

En tietenkään voi sanoa miten Rautalangan tapauksessa olisi käynyt, mutta väitän, että suurin osa hätäsektiosta ja kiireellisistä sektioista tapahtuu syistä, joille nainen ei todellakaan olisi voinut itse tehdä yhtään mitään. Erityisesti hätäsektion jälkeen toista synnytystä pelkäävälle on musta aika epäsensitiivistä tulla sanomaan, että jos vaan olisit ite vaatinut parempaa ja osannut olla, niin nyt ei tarviis pelätä, luepa täältä netistä voimaannuttavia luomusynnytystarinoita, kyllä se siitä.

 

Bebesinfoa en pidä hyvänä informaatiolähteenä ainakaan yksinään. Siellä on varmasti hyviäkin juttuja, mutta sen asenne on nimenomaan tuo, että jos tarvitset lääkkeitä niin toki voit niitä käyttää, mutta jollain lailla olet silloin epäonnistunut ja takuulla menee pieleen. Kannattaa sitä toki lukea, mutta kannattaa lukea ihan tavallisia informaatioita lääkkeistä ja sektioista myös.

 

Oma synnytykseni käynnistettiin ja sain kipuihini epiduraalin joka auttoi hyvin. Synnytys oli positiivinen kokemus ja olisin ollut valmis lähtemään heti uudestaan, jos ei vaan olisi tarvinnut olla raskaana välissä. ;) Siinä mielessä siis voimaannuin kyllä; pelkään tätä toista vähemmän ja luotan vielä enemmän sairaalaan ja siihen, että vaikka menisikin jotain pieleen niin tavalla tai toisella siitä selvitään. Kivaa ei välttämättä koko ajan ole, siihen olen kyllä varautunut, mutta uskon, että vaikka menettäisin kontrollin niin lopputulos on äiti ja lapsi. En siis enää pelkää sitä kontrollinmenetystäkään, kun olen saanut kokea, että apuun voi kyllä luottaa.

 

Sisareni lapsi syntyi kiireellisellä sektiolla, ja hänkin on tyytyväinen sekä omaan että sairaalan toimintaan tilanteessa, huolimatta lääkkeistä ja veitsistä. Voimaantua voi myös siitä, että on selvinnyt todella haastavasta ja koettelevasta synnytyskokemuksesta ja saanut sen tuloksena ihanan lapsen - ei vain siitä, että synnytys on ollut niin helppo, että ei ole tarvinnut apua.

Edited by J A W

Share this post


Link to post
Share on other sites

Niin, minustakin on kamala ajatus jo tässä muutenkin aivan riittävän suorituskeskeisessä yhteiskunnassa, että synnytyksessä pitäisi jotenkin ONNISTUA ja että jos synnytys ei mene suunnitellusti, se on huono kokemus ja äiti jollain lailla epäonnistunut. Synnytys on kuitenkin lähtökohtaisesti vain fyysinen toimitus jonka tarkoitus on saada vauva ulos äidin kohdusta. Mielellään niin että sekä lapsi että äiti säilyvät mahdollisimman terveinä.

 

Bebesinfoa kannattaa tosiaan lukea tietynlaisin suodattimin eikä ehkä niellä purematta kaikkea mitä siellä sanotaan. Sehän ei missään nimessä ole mikään virallinen, puolueetonta tutkimustietoa tarjoava sivusto.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos teille viisaista pohdinnoista! Käyn ahkerasti lukemassa tätä ketjua. Huomenna on synnytystapa-arvio ja jännittää. Yritän mennä avoimin mielin sinne ja synnytykseen, ajatella että ei tätä hommaa voi hallita vaikka omistaisikin kristallipallon.

Share this post


Link to post
Share on other sites

No niin. Nyt pätkähti synnytyspelko/loppuraskauspelko päälle. Mulla on taustalla aika paha synnytyspelko, joka jotenkin väistyi ekassa raskaudessa ja menin synnyttämään ihan hyvillä mielin. Synnytys käynnistettiin ja oli ihan karmea. Mulla oli hepatogestoosi ja synnytys käynnistettiin vasta vkolla 41, koska tilani todettiin vasta silloin, vaikka oireita oli ollut aiemminkin. Mulla on jäänyt hirveä paniikki siitä, että vauvalle olisi voinut käydä huonosti. Pelkään nyt niitä raskauden viimeisiä viikkoja aivan älyttömästi JA oikeastaan pelkästään sen vuoksi haluaisin sektion - koska sektio tehdään jo vkolla 38-39, eikä tarvisi pelätä niiden viimeisten viikkojen tapahtumia. Selitänköhän mä tän vähän epäselvästi...? Siis toivoisin suht. aikaista käynnistystä tai sektiota.

 

Pääseeköhän tällaisen oudon pelon takia pelkopolille?

Edited by penguin

Share this post


Link to post
Share on other sites
Pääseeköhän tällaisen oudon pelon takia pelkopolille?

 

En tiedä, missäpäin Suomea asustelet, mutta pelkopolille pääsee ilmeisesti vaihtelevasti. Itse menen pelkopolinomaisesti äitiyspolille jälkikäteen kuulemaan sitä, mikä synnytyksessäni meni niin päin *ttiä, että kivunlievityksestä ei ollut käytännössä katsoen mitään apua. Jälkikäteenkin pääsee, ainakin PSHP:n alueella.

Share this post


Link to post
Share on other sites

penguin, mä suosittelisin sua kertomaan asiasta eka neuvolassa ja kysymään sieltä sitten että mitä terkka ajattelee ja että voisko se kirjoittaa lähetteen pelkopolille. Mulla kävi niin että joskus rv37 kun olin neuvolassa niin terkka tulkitsi mun puheista aikamoisia pelkotiloja ja ehdotti itse josko menisin käymään pelkopolille, sainkin sinne sitten lähetteen ihan parin päivän päästä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei minusta valmistautuminen ja tiedonhaku tarkoita automaattisesti sitä, että pitäisi tehdä synnytyksestä joku suoritus.

Eikä lääkkettömyyden toivominen tarkoita sitä, että "kuuluisi" olla pettynyt jos asiat ei niin mene! Ei todellakaan.

 

Eikä suunnitelman tai toiveiden listaaminen tarkoita sitä, että pyrkisi luomuun ;)

 

Mun kohdalla asiallinen tieto vähentää tuskaa. Ei tarvi mennä synnärille peläten, että synnyttäjää ei kuunnella tai olet pelkkä toimenpiteiden kohde. Vaan voi mennä sillä ajatuksella, että jotakin voi tehdä itsekin, että tietää mitä toivoo ja mitä toivoo tukihenkilön tekevän.

 

Mulla isoin pelon aihe synnytyksessä on juuri se, että mua ei kuunnella ja rutiinitoimenpiteitä tehdään vain "koska on ennenkin tehty". Lisäksi en kovasti luota siihen, että sairaalahenkilökunnan ainoa tavoite olisi mun ja vauvan hyvinvointi. Kyllä siellä vaakakupissa painaa myös kiire, paine saada sali tyhjäksi, kiire ehtiä seuraavan synnyttäjän luo, halu pitää pomot tyytyväisinä, seurata talokohtaisia ohjeistuksia ja pitää pomot tyytyväisinä.

 

Mulla siis eka synnytys meni mun näkemyksen mukaan näin: vesienmeno > käynnistys > oksitosiinisupparit > liian varhainen epiduraali > jalat meni alta, en päässyt liikkeelle > paikallaan makaamista > lapsi ei laskeudu > avautuminen tyssää tehokkaista suppareista huolimatta > sektioon. Oli yö, meitä käytiin katsomassa vain parin tunnin välein ja silloinkin antamassa lisää epiduraalia. Toiveita ei kysytty.

 

Käynnistys tehtiin tosi nopealla aikataululla, oksitosiinia tiputettiin vaikka supparit olivat jo voimakkaat, mut jätettiin (unohdettiin?j käyrille yli tunniksi alkuvaiheessa jolloin en saanut liikkua. Mietin edelleen, olisiko sektio voitu vältttää, jos olisin tajunnut itse vaatia päästä liikkeelle.

 

Seuraavaa synnyttämään en lähde ilman doulaa ja suunnitelmaa.

Edited by Rautalanka

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Mun mielestä bebesinfossa ei ole suoranaisesti asiallista tietoa, vaan aika värittyneesti siellä jaetaan tietoa...

Share this post


Link to post
Share on other sites

En mitenkään vastusta suunnittelua jne, mutta jotenkin juuri tuo jossittelu, että olisinko selvinnyt ilman sektiota ja saanut semmoisen voimaannuttavan ihkukokemuksen josta olen netistä lukenut jos vaan olisin itse osannut paremmin synnyttää, on se miltä haluaisin ihmisiä säästää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Se mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle lainkaan.

Tässä oli mielestäni ehkä koko ketjun fiksuin lause!

Aina hoetaan, että jokainen synnytys on erilainen ja ei kannata turhia suunnitella jne. Miksi sitten pitäisi kuvitella että se mikä on auttanut itseä, auttaisi myös sitä seuraavaa pelkääjää tai jännittäjää?

 

Tiedon hankkiminen ei välttämättä ole huono juttu, mutta kannattaa silloin myös hakea tietoa niistä toimenpiteistäkin eikä vain niitä onnistuneita, ns. voimaannuttavia kokemuksia. Tieto ehkä auttaa ymmärtämään miksi niitä tehdään ja etteivät ne aina välttämättä ole niin paha juttu kuin annetaan ymmärtää.

 

Minä olen entinen pelkopolin asiakas. Ymmärrän tämän ketjun otsikon täysin. Suurin pelkoni oli, että itse vammaudun, lapseni elämä on hiuskarvan varassa ja lopuksi kuitenkin päädytään sektioon. En pelännyt kipua, piikkejä tai toimenpiteitä, vaan toisten ihmisten terveydellä ja hengellä leikkimistä, sekä liian myöhäisiä päätöksiä. Meillä näitä kokemuksia on suvussa valitettavasti liikaa.

Tällöin minulle ainoa vaihtoehto oli elektiivinen sektio. Se oli minulle sopivin ja varmasti tietyllä tapaa myös voimaannuttavin. Tunsin, että minua ja pelkoani ymmärretään ja otetaan tosissaan, eikä vähätellä tai tokaista miten luonto hoitaa tai kuinka muutkin selviävät.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jollekin tiedon hakeminen toimii, toiselle se voi olla viimeinen niitti pelkoon. Itse kuulun jälkimmäisiin ja väitänkin, että todella pahaan synnytyspelkoon tiedon hakeminen toimii vain ja ainoastaan negatiivisesti. Sitä on silloin sellaisessa tilassa, että pelkkä sana synnytys saa aikaan järjettömän ahdistuksen, ei siinä kovin paljon tee mieli lukea miten voi voimaantua ja synnyttää lapsensa iloiten alakautta.

 

Olen itse synnyttänyt kaksi lasta elektiivisellä sektiolla "horror partus" -diagnoosin kautta, käynyt esikoisessa ensin erikoislääkärillä yksityisellä (harkitsimme erikoismaksuluokan kautta sektiota) ja sen jälkeen kahdesti pelkopolilla ennen sektiopäätöstä. Kuopuksen kanssa aiempi diagnoosi riitti siihen, että käytiin vain kerran ja homma oli sillä selvä. Rohkaisenkin kaikkia puhumaan avoimesti pelostaan jo neuvolassa ja jos siitä ei ole apua, voi aina hakeutua yksityiselle lääkärille saadakseen lähetteen pelkopolille. Parhaimmillaan sieltä saa apua, etenkin jos on jokin spesifi pelon syy ja päätyy synnyttämään alakautta. Ja jos se ei onnistu, päätetään lapsi synnyttää sektiolla. Suosittelen että jätätte googlaamatta kauhukertomuksia pelkopolikäynneistä, minulla on sekä Naistenklinikan että Kätilöopiston pelkopoleista vain myönteistä sanottavaa. Ei vähättelyä eikä muutakaan.

 

Myös sektio voi tosiaan olla voimaannuttava kokemus, aivan kuten Suzy yllä kirjoitti. Se on itselleni ollut se minun tapani synnyttää kaksi lasta maailmaan ja olen siihen äärettömän tyytyväinen. Joku voi sanoa ettei sektio ole synnytys, mutta hui hai. Aivan yhdentekevää, pääasia kun on, että vauvat on aikanaan saatu turvallisesti maailmaan ja minä olen säilynyt järjissäni.

 

Tsemppiä ja jaksamista kaikille asian kanssa painiskeleville. :lipsrsealed:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Musta on jotenkin hassua kun ihmiset sanoo ettei sektio ole synnytys. Mun käsitys synnytyksestä on se että lopputuloksena on vauva, tää on mun ymmärtääkseni lopputulos myös sektioissa.

Meillä oli sektio lähellä esikoisen sydänäänien romahtamisen takia enkä kyllä olis alkanut kitisemään jos siihen olis kätilöt päätyneet. Tärkeintä mulla synnytyksessä on saada se lapsi sieltä terveenä maailmaan.

En kyllä mene sanomaan että synnytys olisi ollut mitenkään kovin voimauttava kokemus omalta osalta enkä käsitä miten se olis jotenkin parempi synnyttää alateitse kun sektiolla. Tärkeintä musta on että tuleva äiti voi henkisesti ja tietty myös fyysisesti niin hyvin kun mahdollista. Jos pelko on kova ja sektio on mieluisampi tapa synnyttää en ymmärrä miksi sitä pitäisi vähätellä.

Se alatiesynnyttäminen ei tosiaan tee ihmisestä mitenkään parempaa vanhempaa lapselleen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Äitiyspolikäynniltä ei paljoa käteen jäänyt, mutta oikeastaan lääkäri iski tiskiin kohtalaisen vakuuttavalta vaikuttavan toteamuksen siitä, että ensimmäisen synnytyksen asiat kannattaa käydä oikeasti läpi, koska muussa tapauksessa mahdolliset pelkotilat saattavat tulla entistä voimakkaampina seuraavan raskauden loppuvaiheilla tai seuraavan synnytyksen jälkeenkin.

 

(Itse pidin synnytyskokemustani lähinnä teurastuksena, josta oli voimaannuttavat kokemukset kaukana. Seuraavalla kerralla sektio, jos samoja merkkejä näkyy.)

Share this post


Link to post
Share on other sites
Alatiesynnytys voi olla ihana ja voimauttava kokemus, mutta ei ilman etukäteisvalmistelua.

 

En allekirjoita. Omat synnytykseni ovat olleet hyvinkin voimauttavia, vaikka olen mennyt synnyttämään ilman sen kummempia suunnitelmia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now