Alyssa

Oireet oviksesta lähtien ja lopputulos?

311 posts in this topic

Minäkin voisin myös liittyä joukkoon ja kirjailla tuntemuksia. :) Meillä on yk4 menossa. Kierto suht säännöllinen 28-32pvää, ovulaatioplussat Pregcheckillä saatu noin kp 13-15 yleensä. Ovulaatioplussa melko todennäköisesti 29.1 aamulla. Testailin vielä tämän jälkeenkin (viimeksi eilen aamulla), mutta viivat ovat haalenneet selkeästi.

 

Dpo -1: Ovisplussa havaittu. Vatsa on pinkeä, vähän kipeähkö, kurisee, ruoka ei maistu. Hormonifinnit: check.

Dpo 0: Vatsan pingotus jatkuu. Ei selkeitä oviskipuja tai muita oireita, mutta enpä niitä ole koskaan aiemminkaan huomannut.

Dpo 1: Kävin gynellä katsastuksessa, oli jo vähän huolta kun aiemmin ollut pco-viitteitä. Kaikki näytti kuitenkin normaalilta ja helpotus oli valtava.. Vatsaontelossa tilkka nestettä, joka viittaisi kenties ovulaation paikkaansapitävyyteen. Jes! Olin jo alkanut epäillä tikkuja.. 15mm folli näkyi oikealla ja limis 6,3mm. Kuulostivat vähän vaatimattomilta, mutta toisaalta lääkäri ei ollut huolissaan (vaikka ei tosin kommentoinut mahkuja tästä kierrosta, oli vähän ripeä tahti muutenkin). Noh, kahtellaan.

Dpo 2: Limojen tuotanto loppui kuin seinään

Dpo 3: Kävellessä SI-nivel särkee, särkenyt jo useamman päivän. Illalla kipeä olo.

Dpo 4: Muutama vihlaisu vatsassa päivän aikana

Dpo 5: Pari vatsan nippaisua oikealla puolella, nännit vähän arahkot, muutoin tosi hyvä olo. Illalla hajuaisti tuntuu jotenkin terävöityneen? :D

Dpo 7: Joo kyllä vaan rintamuksia alkaa vähän aristeleen. Tätä ei ookaan ollut edes pms-oireena muutamaan kuukauteen. Välillä nippailee kevyesti alavatsasta. Tosi hyvä olo, itkettelee onnesta ja ihan pöljistä asioista. Tää on mulle uutta, koska pms-oireena on ollut lähinnä semmoinen draama- tai elämäonkamalaa-itkeskely. Hmm..

Dpo 8-10: Yhtenä päivänä lämmöt kävi taas ylempänä, muuten ennallaan. Harmitti, joten en niitä enää mittaa. Rinnat arat, pinnaa meinaa alkaa vähän kiristeleen. Välillä menkkamaisia muljahduksia mahassa, muutama repäisykipu.

Dpo 11-12. Rinnat edelleen arat, heräilin pitkin yötä (painajaisiin)

Dpo 13-14 Rinnat kipeät, menkkamaista juilimista.

Kp 1 :(

 

 

Hurjasti onnea kaikille plussanneille vielä multakin! :) Ja malttia sekä onnenkantamoisia kaikille piinailijoille.

Edited by Apollonis

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onnea Marie ja Mielikettu! :)

 

Minäkin liityn plussanneiden joukkoon, kaipa sitä nyt jo uskaltaa uskoa että raskaana ollaan :). Huvittavaa, että just kun nyt oli eka kiero etten kirjaillut oireita tänne niin sitten se plussa pätkähti :). Toisaalta oireita ei ole paljoa ollutkaan, joten eipä niissä olisi paljon kirjaamistakaan. Nyt tosin vasta dpo 11 mutta illalla tehty Pregcheck antoi kyllä jo aika selvän plussan (kuva Plussa vai ei -ketjussa odotuspuolella).

Edited by Scarpetta

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kun täällä ei ole erikseen siirrosta plussanneiden oirepinoa, niin vastaanpa tänne:

Mulla oli punktio (eli ovis) kp20, tuoresiirto kp22
pp 0-7 (kp 22-29)
- Pregnylistä ja Lugesteronista tietysti tissit turposi, nännit hieman arat
- Langanvetoja, melko oireetonta
pp 8-10 (kp 30-32)
- Menkkamaisia kipuja, niukkaa valkovuotoa
- Huimausta muutaman kerran, tissikipu helpottaa
- nännipihat "koholla", niihin ilmaantuu valkosia pilkkuja
- nippailua munasarjassa (toki punktion jäljiltä valtavia kystia/mustelmia)
pp 9-10 (kp 31-32, dpo 11-12)
- Kirkasta verta 1 vrk ajan, hyvin niukkaa, pyyhkäisyvuotoa, niukkenee rusehtavaksi ja loppuu kokonaan, menkkakivut vähenee
- kohdunkaula takana ja kiinteä, ei kuten yleensä ennen menkkoja 
- hengästymistä, ilmavaivoja, päänsärkyä 

- tunteet herkässä, itkettää kaikki
pp 10 
- testi plussaa illalla 
pp 12 H3+5 
- veritesti hcg 120

- hengästyttää, kohtu tuntuu painon tunteena, mutta ei erityisemmin menkkaoireita, tissikipua tms, varsin oireetonta

Edited by Psychobubbles

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ai täällä on tällainen ketju, onpa kiva! :D Pitääkin kerätä tänne oma lista, päivittelen sitä päivien kuluessa...
Tausta: ehkäisyn lopetus 8/2014, yk1 63pv (kr), yk2 77pv (primot)

YK3 (ovis 5.2. kp35)

 

DPO 0: Yöllä jäätävät ovisoireet vatsassa (ovis yöllä ilmeisesti, plussa ed. pvänä), rinnat arkana, ilmavaivoja, turvotusta, päänsärkyä, väsymystä

DPO1:Vatsakipuja, turvotusta, ilmavaivoja, rinnat arkana, aamuvirkkua

DPO2: Rinnat arkana, aamuvirkkua, pientä vataskipua
DPO3: Rinnat arkana, aamuvirkkua, pientä vataskipua
DPO4: Rinnat arkana, aamuvirkkua, pientä vataskipua
DPO5: Rinnat arkana, aamuvirkkua, pientä vataskipua
DPO6: Yöllä repäisevää vatsakipua kääntyessä, pientä jomottelua alavatsalla
DPO7: Vähän menkkamaisia vatsakipuja. Muuten ihan normaali olo.
DPO8: Normaali olo.
DPO9: Pahoinvointia illalla, päänsärkyä, rinnat turvonneet
DPO10: Jatkuvaa kuvotusta/pahoinvointia, päänsärkyä, rinnat turvonneet ja jomottavat, väsymys, vatsa jomotusta. Varma olo raskaudesta.
DPO11: PLUSSA <3 Pahoinvointia/kuvotusta koko päivän, vilua, rinnat turvonneet ja kipeät, sattuu makaa mahallaan, flunssainen olo, väsymys
DPO12: Vatsa jomottelua ja kramppeja, rinnat turvonneet ja kipeät, väsymys, ärtyneisyys. CB digi: Raskaana 1-2
DPO13: Vatsa jomottelua ja kramppeja, rinnat turvonneet ja kipeät, väsymys, ärtyneisyys
DPO14: Vatsa jomottelua ja kramppeja, rinnat turvonneet ja kipeät, väsymys, ärtyneisyys
 

DPO18: CB digi: Raskaana 2-3: Lisänä oireita tullut herkistynyt hajuaisti, kova väsymys, flunssainen olo
DPO25: CB digi: Raskaana 3+. 

-------------------

 

Fertility Friendistä lämmöt:
kierron keskilämpötila: 36,46
DPO-1: 36,2
DPO0: 36,4
DPO1: 36,7

DPO2: 36,8
DPO3: 36,7
DPO4: 36,8
DPO5: 36,8
DPO6: 36,8
DPO7: 36,8
DPO8: 36,7
DPO9: 37,0
DPO10: 36,9
DPO11: 36,85 PLUSSA
DPO12: 36,9
DPO13: 36,95
DPO14: 36,98

--------------

Edited by emmiko

Share this post


Link to post
Share on other sites

Dpo 0: Ovisplussa tikkuun edellisenä päivänä. Nännit herkähköt. Menkkamaisia jomotuksia ja alavatsa pinkeä.

Dpo 1: Limat loppuivat kuin seinään. Nännit herkähköt.

Dpo 2-3: Menkkamaisia tuntemuksia.

Dpo 4: Hmmm... Eipä oikein mitään oireita.

Dpo 5: Menkkajomotuksia. Palelua.

Dpo 6: Palelua. Ei muita oireita.

Dpo 7: Palelee. Valkkari lisääntynyt.

Dpo 8: Palelua.

Dpo 9: Voimakkaita nippailuja alavatsalla ajoittain.

Dpo 10: Oikealla puolella alavatsalla kovia nippailuja. Tissit aristavat.

Dpo 11 = kp 1.

Edited by Kikherne

Share this post


Link to post
Share on other sites

YK 21 alkoi 20.1.2014.

Pregnyl-piikki laitettu maanantaina 3.2.. Ovulaation tarkkaa ajankohtaa en tiedä, koska minkäänlaisia ovulaatio kipuiluja ei ollut, vaikka normaalisti on... En tiedä edes tapahtuko ovulaatio, mutta eletään nyt niin, että se on tapahtunut 5.2. :D

Dpo 0 pientä vihlontaa oikeassa ja vasemmassa munasarjassa, rinnat arat. Runsasta valkovuotoa
Dpo 1 pintä vihlontaa oikeassa ja vasemmassa munasarjassa. rinnat arat, Runsasta valkovuotoa.
Dpo 2 epämääräistä vihlontaa ja polttelua vasemmassa ja oikessa munasarjassa. Runsasta valkovuotoa. Rinnat arat. Turvonnut olo.
Dpo 3 epämääräiset vihlonnat ja polttelut vasemmassa ja oikeassa munasarjassa jatkuvat. Runsasta valkovuotoa. Rinnat arat. Turvonnut olo. Närästystä.
Dpo 4 aamulla tuntui repäisykipuja alavatsassa sängystä noussessa, menkkamaista jomotteluakin ilmennyt. Runsasta valkovuotoa. Rinnat arat. Turvonnut olo.
Dpo 5 Runsasta valkovuotoa. Rinnat arat. Turvonnut olo. Lonkkaluut tuntuvat kipeiltä? Väsymys.
Dpo 6 Runsasta valkovuotoa. Rinnat arat. Tuvonnut olo. Unettomuutta. Alavatsassa tuntui muljahduksia. Lämmöt 37.1.
Dpo 7 Illalla voimakasta kipua vasemmalla ja oikealla puolella alavatsaa! Runsasta valkovuotoa. Rinnat arat. Turvonnut olo. Nälättömyyttä. Järkyttävä väsymys koko päivän, sängystä on noustu vaan vessaan ja jääkaapille. Lämmöt 37.0 Päänsärky.
Dpo 8 aamuyöstä seksin aikana sekä orgasmin jälkeen sattui alavatsaan todella paljon! Rintojen arkuus vähentynyt huomattavasti eilisestä. Runsasta valkovuotoa edelleen. Lämmöt laski 36,3... Väsymys, jotenkin sellainen olo, että on veto pois. Ruuan jälkeen tuli todella huono olo. Päätä särkee.
Dpo 9 Lämmöt 35,7.. aamulla pahoinvointia ennen kuin ehdin edes sängystä pois.. Päivällä alavatsaan vihloi. Rintoja aristavat. Valkovuoto hävinnyt, ilmeisesti jonkin sortin "kuivakausi" menossa.. unettomuutta. Jokaisen aterian jälkeen tuli huonovointisuutta.
Dpo 10 Lämmöt 35,6. Rinnat aristavat. Hiivatulehdus! (en luokittelis viralliseks raskausoireeks, mutta sattuu oleen ekaa kertaa elämässä ku tälläsen kohtaan).. vessassa saa ravata koko ajan pissalla! Nälättömyyttä?
Dpo 11 Lämmöt 36,2. Rinnat arat. Hiivatulehdus edelleen.. Vessassa saa edelleen ravata koko ajan pissalla. Unettomuutta, yö meni taas valvoessa kun ei uni tullut.. Yöllä huomasin häpykarvoituksesta napaan asti menevän ruskean viivan, jonka myös mies näki (aikaisemmin ei tälläistä ole ollut). Raskaustestissä pelkkä viivanpaikka (katsoin testiä uudelleen kuuden tunnin päästä ja siihen oli ilmestynyt vaaleanpunainen viiva, onko tämä se kuuluisa roskishaamu?)... Pahoinvointia, jonka aiheuttaa nälkä. Alavatsassa erilaisia vihlaisuja ja jomotteluita.
Dpo 12 Raskaustestissä edelleen vain viivanpaikka... Rinnat arat. Hiiva alkaa paraneen (Jeee!) vessassa saa ravata edelleen.. Turvonnut olo. Paineen tuntua alavatsassa. Vihlontaa ja jomottelua pitkin päivää alavatsassa..

Dpo 13 Tein digitaalisen raskaustestin, jonka tulos oli "Ei raskaana".  Rinnat arat. Hiiva paremaan päin! Vessassa saa edelleen ravata usein. Turvonnut olo. vihlontaa ja jomottelua pitkin päivää alavatsassa. Unettomuutta. Nälättömyyttä. 

Dpo 14 Väsymys (saattaa johtua eilisestä unettomuudesta). Vihlontaa ja jomottelua alavatsassa. Runsasta valkovuotoa. Nälättömyyttä. Toivo menetetty ja odotellaan vain menkkojen alkua. 

Edited by pilvilinna

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mielikettu: Hehe :D Itselläkin on toiveet näiden oireiden suhteen todella korkealla. Mutta saas nähdä huijaako oma keho taas ;)  Kiva, että seurailet! :) 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ihana ketju, meinaan liittyä tähän heti ensi kierrolla aktiivisemmin, jos tällä kertaa ei tärpännyt!

 

Mulla ei ole hajua kuinka mones yrityskerta on menossa, mutta homma on ollut jo aika pitkään (oikeastaan reilut pari vuotta) tjottailua, ja nyt sitten päätettiin yrittää tosissamme, eli tässä kierrossa on muun muassa ensimmäiset ovulaatiotestit otettu käyttöön (mikä yllätti heti, ovulaatio oli ainakin tällä kierroksella myöhemmin kuin kuvittelin). Foolihapot, sinkit ja seleenitkin on hankittu ja maca-jauhepussiakin jo pyörittelin hyppysissäni.

Jos kesään mennessä ei tärppää, lähdetään hakemaan tehokkaampia apuja. Tämän kierron h-hetket alkais olla käsillä, eli tällä viikolla selviää olisiko tärpännyt, vai tuleeko menkat tuttuun tapaan.

Ensi kierrosta voisin jo noita oireitakin listailla. Tokihan niitä on ja joka lähtöön, niinkuin lähes joka kierrossa, kun olen kuvitellut ajoituksen osuneet kohdalle: turvottaa, närästää, rinnat on kipeät, nivusta jomottaa, sitä kuuluisaa paineen tunnetta alavatsalla... Mutta oikeasti ei kai mitään uutta, joka eroaisi aiemmista kierroista. Kärsivällisyys on koetuksella, en millään jaksaisi odottaa vielä muutamaa päivää. Ihanaa, kun täältä löytyy teitä vertaisjännääjiä!

Edited by ElvirahM

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onnea emmikolle ihan hirveesti täällä näin! Oli ilo seurata oirelistaa.. Ja voi Pilvilinna ole nyt sitä ihan itte asiaansa!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos kaikille! :give_heart:  Sähläsin ja vahingossa poistin koko listauksen :o Onneksi minulla oli tallessa samantyyppinen lista (vähän eri sanoilla), joten kopioin sen tänne uudestaan :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voisinpa kirjata tänne omat oireeni, kun kerrankin pidin kirjaa niistä... :) Tämä kierto heti km:n jälkeen.

 

DPO0 OVIS oli mielestäni kp16, oli limoja ja nippailuja vasemman munasarjan kohdalla, näin jälkikäteen pääteltynä...

 

DPO2 tein ovistestin, jotka sain postin mukana, epäilinkin sen olevan jo myöhäistä, enkä siis saanut plussaa, ja tein vielä                          laimeasta päiväpissasta, rikoin kaikkia sääntöjä :)

 

DPO3 luteaalikorppikotka eli tunteet kävi kierroksilla...:D

 

DPO6 vasen munasarja nipistelee, keltarauhanen?

 

DPO7 samaa nipistelyä

 

DPO8 ei mitään, paitsi töissä kylmähiki aamulla, voi johtua flunssasta

 

DPO10 ei oireita

 

DPO12 itkuherkkyys, valkovuotoa, nipistelyä

 

DPO13 testiin haamujen haamu tai viivanpaikka? , tissit aivan pehmeät, ei oireita

 

DPO14 nipistelyä, menkkajomon tyyppistä, ällötys olo -> voi johtua sairastelusta ja keuhkoputkien limaisuudesta, ei ota selvää..

 

DPO15 huono vointisuus, vetämättömyys (sairastelua) ja itkuisuutta

 

DPO16 rinnat pehmeät, ei oloja, paitsi itkuherkkyys, testi +  :lipsrsealed:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Dpo 0: limat, maha kunnolla turvonnut, pieni tuhru, kamalat vihlaisut mahassa

Dpo 1: mahajomotusta

Dpo 2-5: ei mitään

Dpo 6: vaaleanruskea tuhru, jonka arvelin kiinnittymiseksi

Dpo 7: ei mitään

Dpo 8: hiukan mahavihlaisuja, väsytystä, illalla kamala palelu

Dpo 9-10: ei juuri mitään, vain joitakin mahavihlaisuja

Dpo 11: testi negaa, illalla kaameanhirveät menkkamaiset kivut mahassa ja selässä

Dpo 12: ei juuri mitään, hiukan selkä jumissa

Dpo 13: viivanpaikka, illalla rinnat kipeytyivät yhtäkkiä

Dpo 14: aamulla herätessä rinnat turvonneet kaksinkertaisiksi ja yhä kipeät

Dpo 15: PLUSSA :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mielenkiinnosta voisi laittaa tänne ylös tuntemuksia. Ai miten niin joku on hiukan innoissaan kun yritys alkoi viimein. :lol:

 

Dpo 0/Kp 13: oletettu ovis

Dpo 1: normi olo

Dpo 2: normi olo

Dpo 3: aamupäivällä jotain juilimista vasemmalla puolella, mitä lie

Dpo 4: normi olo

Dpo 5: ei mittää kummempaa

Dpo 6: iltapäivällä vähän aikaa menkkajomojen kaltaisia tuntemuksia? (mulla on koko ajan nälkä ja syön koko ajan, mutta se ei varmaan liity tähän :lol:)

Dpo 7: aamupäivällä jotain jomottelua, mutta ei se tälläkään kertaa kauaa kestänyt. Olen ollut pahalla päällä koko päivän, mutta niitä huonoja päiviä nyt tulee ja menee ilman mitään erikoisempia hormonihuurujakin. :rolleyes:

Dpo 8: taas hetken jomottelua aamupäivällä, ei muuta (lisäys: jomottelut jatkuu nyt iltapäivällä)

Dpo 9: hätähousuna testattu negojen nega. Iltapäivällä tuli flunssainen olo, joka paikkaa särkee (etenkin ranteita), on voimaton ja heikko olo. Välillä menkkakramppeja.

Dpo 10: eilen illalla alkanut vitutus jatkuu. Päiväpissasta testattu haaleaakin haaleampi haamunen. Päätä särkee ja tissejä särkee sen verran, että tiedostan niiden olemassa olon koko ajan. Haamusta huolimatta luotto kunnon plussaan pyöreä nolla. :( Nämä oireet sopii niin hyvin menkkoihinkin. Edit. Ja ehtoota kohti jomottelee oikein kunnolla.

Dpo 11: aamulla testattu nega. Tissit (etenkin nännit) sen verran arat, että jätin suosiolla liivit laittamati aamulla. Ainakaan vielä ei ole jomotellut. Mieliala ollut ihan normi tänään. :)

Dpo 12: Ihan normiolo. Ei ole tissit olleet kipeät, ei jomotteluja, fiilis ihan normi. Huomenna pitäisi menkkojen alkaa ja olen aika varma, että ne myös alkavat. Edit. Iltaa kohden taas tissit kipeät ja jomottelua.

Dpo 13: aamulla testattu ylläriplussa ja digi sanoi "raskaana 1-2". Oireita tänään ollut rintojen arkuus/kihelmöinti, menkkajomot, vitutus ja nuutuneisuus.

 

Mennään muuten Susah aika samoissa. :grin:

Edited by Purple

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jospa minäkin aikani kuluksi.

 

Yk 4

Dpo -1 / kp20: Selkeetäkin selkeempi o+ tikkuun. Kipuilua jo kp14 illasta asti.

Dpo 0: Sama kipuilu jatkuu edelleen.

Dpo 1: Ja edelleen. Tuntuu kuin olisi menkat alkamassa.

Dpo 2: Kaikki tämän päivän tuntemukset pistetään ihan suoraan jännityksen piikkiin. Huomenna alkaa uusi työ ja olen ihan hirveä jännittäjä. Onneksi sentään työnantaja on tuttu parin vuoden takaa, niin ei tarvitse ihan niin paljoa panikoida huomista.

Dpo 3: Ei mitään raportoitavaa.

Dpo 4: Ei niin yhtään mitään.

Dpo 5: Muutama kuvitteellinen nippasu ja näemmä naama rupee taas kukkimaan.

Dpo 6: Aamu alkoi jäätävällä päänsäryllä. Päivä jatkui menkkamaisilla jomotuksilla. Ja illalla vihloi häpyluun yläpuolelta inhottavasti.

Dpo 7: Pari pientä finniä lisää, tosin niitä tulee aina menkkoja ennen. Taas jomottelee menkkamaisesti.

Dpo 8: Aamulla yökötti. Mikä lie myötätuntokrapula eilisten kemujen jälkeen joissa itse olin ihan limulinjalla. Väsytti niin että päivä meni melkolailla nukkuen. Aina välillä pientä nippailua.

Dpo 9: Kuumeinen olo. Paleltaa ja iho on kauttaaltaan kosketusarka, etenkin nännit. Kuumemittari näytti kainalosta mitattuna 36.9 kun normi lämpö huitelee jossain 36 molemmin puolin. Onko tämä oire vai tulenko vaan kipeäksi? Pientä nippailua silloin tällöin. Huono olo pitkin päivää.

Dpo 10: Aamulla todella heikko olo, oksettaa, iho edelleen tosi kipee, menkkamaista jomotusta. Kylmä-kuuma-kylmä-kuuma. Nippailee ja koko ajan tuntuu että menkat alkaa.

Dpo 11: Nega. Puhdastakin puhtaampi nega. Menkkaolo. Edelleen nippailee. Väsyttää.

Dpo 12: Nippailua, nippailua, etovaa oloa ja palelua. Niistä on tämä päivä tehty. Illalla nippaili kovemmin kuin aiemmin. Kokoajan tuntui että menkat alkaa ja tulikin juostua monet kerrat vessaan tarkastamaan, vaan punaista ei näkynyt. Illalla iski myös ihan älytön jano, mitään suolasta en ole syönyt ja silti suu ihan rutikuiva kokoajan.Yön saakin juosta sitten vessassa.

Dpo 13: Menkat ois pitäny alkaa viimeistään eilen. Ei näy, ei tunnu. Aamun testi edelleen nega. Vatsassa edelleen pientä nippailua, jano jatkuu ja päätä särkee.

Dpo 14: Aamulla huonoa oloa, päivällä menkkajomot ja tuntui kokoajan että nyt ne menkat alkoi ja sai juosta vessaan toteamaan, että ei näy punaista edelleenkään. Nyt iltasella päänsärkyä ja pientä nippailua silloin tällöin.

Dpo 15: Kp36/28-32 = kp1 täti tuli ja toi mukanaan itkun ja lamauttavat kivut.

Edited by Susah

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä tärppäsi neljännellä yrityskuukaudella, vaikka eihän niitä laskettu ;)

 

Aiemmissakin kierroissa olin havaitsevinani hyviä mahdollisia oireita, mutta silti tämä viimeisin, mistä tärppäsi, oli kuitenkin ihan erilainen aiempiin verrattuna. Ei mitään valtaisia oireita, ehkä n. viikko oviksen jälkeen alkoi ajoittainen juiliminen mahassa ja rinnat tuli selvästi aristaviksi. Isoimpana oli kuitenkin varma tunne, että nyt tärppäsi. Vaikka yrittikin olla innostumatta liikaa.. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Startataan tämä oireiden listaaminen omaltakin osalta. :)

 

Kp 14: Ovis

Dpo 1-4: normaali fiilikset

Dpo 5-8: Oikean munasarjan kohdalla äkillistä, tylpän vihlovaa kipua

Dpo 8: Yöllä piti herätä vessaan. Menkkatuntemuksia vatsassa, pistäviä kipuja kohdun suulla. Oikean puolen munasarja vihloo. Hirmuista väsymystä, kahden tunnin päikkärit päivällä ja silti nukahdin illalla yhdeksältä.

Dpo 9: Yöllä piti taas herätä vessaan. Paistetun kalan haju sai mut voimaan pahoin. Menkkatuntemuksia, munasarjan kohdalla tykyttävää kipua. Väsymys on ystävä...

Dpo 10: Oksetusolo taas samaan aikaan iltapäivästa kuin kahtenä edellisenäkin päivänä. Onkohan mahatauti iskemässä? Menkkatuntemuksia/nippailua alavatsalla.

Dpo 11: Aaltoilevaa pahaa oloa iltapäivällä. Närästää.

Dpo 12: Aamulla selvä negatesti. Mahaa nippailee silti. Sunnuntaina pitäisi menkkojen alkaa, joten vielä pari päivää piinailua jäljellä.

Dpo 13: CB:n digitesti nega. Närästää ja kauhea yleisketutus, joka yleensä enteilee menkkoja saapuvaksi. Viinilasillisen juominen kuitenkin tökki, oli pakko jättää kesken. Menkkakipuja vatsalla.

Dpo 14 (kp 28/28): Rinnat kipeät ja turvonneet, menkkoja edeltävä tuhru puuttuu, väsymys ja nälkä. Menkkakipuja alavatsalla. Valkovuodon määrä on ihan järkyttävä. Kuumia aaltoja ja huonoa oloa.

Dpo 15 (kp 29/28): Haamu raskaustestiin.

Dpo 16 (kp 30/28): Himmeä, mutta selkeä viiva testiin, PLUSSA! :wub:

Edited by Sartsuli

Share this post


Link to post
Share on other sites

YK 22 alkoi 9.3.2014

Tässä kierrossa söin Femaria kp 3-7 ja kp 11 pistettiin Pregnyl piikki. Ovulaation ajankohta osui inseminaatio päivälle eli kp 13 (21.3.)

Dpo 0 Ovulaatio kipuja koko päivän! Runsasta valkovuotoa.
Dpo 1 Alavatsaa nippailee ja vihloo, rinnat arat. Runsasta valkovuotoa.
Dpo 2 Alavatsaa nippailee ja vihloo. Rinnat arat. Runsasta valkovuotoa.
Dpo 3 rinnat arat.Runsasta valkovuotoa.
Dpo 4 alavatsaa vihloi. Rinnat arat. Runsasta valkovuotoa.
Dpo 5 Alavatsaa vihlonut ja nippaillut. Rinnat arat. Kylmänhikinen olo. Palelua.
Dpo 6 Kummallisia mielitekoja: Pizzaa ja suklaata. Voimakkaita vihlontoja ja nippailuja alavatsassa, kiinnittyminenkö? Illalla tuli runsaasti valkovuotoa hetken ajan. Rinnat arat ja turvonneet.
Dpo 7 Kauheesti tekee edelleen mieli pizzaa! Vihlaisua alavatsassa nauraessa ja yskiessä. Kauhea paineen tunne alavatsassa, joka tuntuu virtsarakossa! Vessassa ravaamista pissalla. Rinnat arat ja turvonneet. Janottaa koko ajan. Väsymys (yöllä nukuin 9 h ja päivällä 3 ½ tunnin päikkärit!).
Dpo 8 Pientä etovaa oloa aina välillä pitkin päivää. Nuha! Pieniä vihlaisuja aina välillä alavatsassa oikealla puolella. Kauhea paineen tunne alavatsassa koko päivän, joka tuntuu virtsarakossa asti. Vessassa ravaamista pissalla. Alaselkää särkee! Rinnat arat ja turvonneet. Vatsa turvonnut. Koko ajan janottaa. Väsymys!! Illalla alko polttelu alavatsassa oikealla puolella, säteilee alaselkään samaan kohtaan ja jatkuu edelleen..
Dpo 9 Yöllä voimakasta etovaa oloa, aamun tullen helpotti. Nuha! Vatsan poltteluja yöllä. Rinnat arat ja turvonneet edelleen. Vatsassa paineen tunnetta, joka tuntuu virtsarakkossa asti. Aamulla lämmöt oli 37.7. Illalla voimakkaita jomotteluita alavatsassa, ihan kuin menkat alkaisi. Katosivat kuitenkin tunnin päästä. Aamulla herätessä oli jotenkin flunssainen olo, mutta olo hävisi jo tunnin sisällä heräämisestä.
Dpo 10 aamulla lämmöt 37.4. Aamuvirtsasta tehtyyn raskaustestiin tuli haamujen haamu, jonka mieskin näki.. Rinnat arat, oikeaa nänniä aristaa koskiessa. Yöllä hirveät menkkajonottelut. Nuha ja flunssainen olo herätessä. Yöllä kävin kerran pissalla. Sydämen syke tuntuu olevan korkeampi kuin normaalisti (Onko tää ihan normaalia?), Etovaa oloa iltapäivästä ja illasta. Tuntuu, että koko kroppa tärisee.. Palelua. Illalla menkkajomotteluita. Lonkkaluut tuntuvat kipeiltä.
Dpo 11 Aamulla lämmöt 37.0 Aamuvirtsasta tehtyyn raskaustestiin viivanpaikka (katsoin testiä uudestaan muutaman tunnin päästä ja siinä oli selvä haamu.. Onkohan se ilmestynyt testiajan sisällä vai ei, sillä en jaksanut odottaa koko viittä minuuttia..) Rinnat arat ja nännejä aristaa. Hieman pahoin vointia yönaikana ja aamulla. Nuha ja flunssainen olo edelleen. Vessassa saa ravata pissalla koko ajan. Palelua. Itkuherkkyyttä. Väsymys (Päivällä tuli nukuttua 3 ja puolen tunnin päiväunet). Päivällä menkkajomottelua. Illalla venytellessä repäisy kipuja. Kiihtyessä pulssi nousi nopeasti todella korkeaksi ja alavatsaan alkoi sattua. Illalla alaselkä kipeä ja menkkajomottelua.
Dpo 12 Aamulla lämmöt 37.3. Aamuvirtsasta tehty raskaustesti puhdas nega. Rinnat ja nännit todella arat. Yön aikana menkkajomottelua. Palelua.

Dpo 13 Aamulla lämmöt 37.3. Aamuvirtsasta tehty raskaustesti puhdas nega. Rinnat ja nännit todella arat, en pysty makaamaan mahallani, koska sattuu niin paljon. Etovaa oloa. Palelua ja nuha. Flunssainen olo. Päänsärkyä. Menkkajomottelua. Pissalla ravaamista. Runsasta valkovuotoa. 

Dpo 14 Aamulla lämmöt 37.1. Aamuvirtsasta tehty raskaustesti negatiivinen. Rinnat ja nännit arat. Menkkajomottelua! Runsasta valkovuotoa. Etovaa oloa. 

Dpo 15 Rinnat ja nännit arat. Menkkajomottelua. 

Dpo 16 = Kp 1 kuukautiset ja uusi kierto alkoi! 

Edited by pilvilinna

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now