Sign in to follow this  
Followers 0
miisukka

Toimiiko kummius molemmin pain?

80 posts in this topic

Paljon puhutaan siita, miten ja kuinka paljon kummien tulisi pitaa yhteytta kummilapsiinsa, kuinka usein kylaillaan jne. Minulla on kaksi kummilasta ja aina laitan synttareina ja jouluna kortit ja lahjat, mutta olen alkanut hieman arsyyntya niiden vastaanotosta. Molemmat kummilapset asuvat ulkomailla emmeka usein nae, joten olisi kiva jos kummilasten vanhemmat (lapset ovat siis vasta muutaman vuoden ikaisia) joskus lahettaisivat vaikkapa kuvan lapsesta, tai edes joulukortin. Toisen kummilapseni vanhemmat ovat kerran lahettaneet kuvan lapsesta, toisen vanhemmat eivat koskaan mitaan. Mielestani kummius on vuorovaikutusta, ei niin etta mina vain lahetan lahjat heille, joten olen tasta vuorovaikutuksettomuudesta hieman pahoittanut mieleni. Olen ajatellut alkaa tasta lahin laittamaan "vain" kortin, eiko se ole riittava tallaisessa tapauksessa?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tätä kummiusasiaa olemme miettineet monelta kannalta ja meillä toimitaan näin:

 

Kummit ovat tähän asti ostaneet lahjoja lapselle niin syntymäpäivinä, jouluna ja onpa muutama tuliainen tullut ulkomaanmatkoiltakin. Muistaminen on ollut mielestäni todella runsasta, siis ihan tuo materiaalinen puoli minkä lisäksi kummit ihan varta vasten ovat tulleet poikaa katsomaan jne.

 

Koska lapsi itse on niin pieni, vasta 2 vuotta, eihän sinänsä itse voi kummeja muistaa mutta olen pitänyt huolen, että kaikista lahjoista lähtee vielä kiitos perään. Siis synttäreiden jälkeen kuvalla varustettu kiitoskortti ja jouluna olen laittanut joulukortit kuvalla sekä joulun jälkeen kiitokset lahjasta tekstarina ja kun lapsi kasvaa, niin saa itse soitella kiitokset. Meillä kun joulupukki ei tuo kaikkia lahjoja vaan myös niitä tulee muualtakin ;) Muutenkin lähettelen kummeille sähköpostilla kuvia pojasta ja kovasti ovat aina olleet otettuja. Lisäksi pojan taideteoksia on tullut postiteltua :lol:

 

Koska kummit ovat hyvin avokätisesti poikaa muistaneet, olemme myös muistaneet kummeja lahjoilla jouluna ja synttärinä. Tämä johtunee paljolti siitä, että kyseessä on ns kaverikummit joille muutenkin tulisi ostettua lahjat, koska tapana on juhlia synttäreitäkin isoilla bileillä, joihin on tapana viedä lahja.

 

Kaiken kaikkiaan näen että suhteen pitää olla molempiin suuntiin. Kortti tai kuva silloin tällöin ei todellakaan ole liikaa vaadittu. Pakettilahjat lienee kuuluvat siihen kategoriaan, että niissä piireissä missä niitä on tapana antaa niin annetaan, muuten ei. Monilla vanhemmilla tuntuu olevan asenne "mitä se ny niillä kuvilla tekee" mutta kysehän ei ole siitä, että lapsen kuvat kummin pitää seinälle ripustaa vaan se, että ylipäätään ollaan kiitollisia muistamisesta ja myös osoitetaan se toiselle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mullakin on kummilapsi ulkomailla ja kaipaisin kovasti niitä kuvia ja pieniä mainintoja siitä miten lapsen kehitys etenee ja mitä hän puuhailee. Lahjoista olisi kiva kuulla, onko niillä leikitty jne.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä jotenkin ajattelen, että aloite pitää tulla nimenomaan sieltä kummin taholta. Eli jos kummi ei ole kovin aktiivinen, niin eipä hirveästi tee mieli olla aktiivinen sitten sinnekään suuntaan. Tietenkin on kohteliasta ja mukavaa ottaa kummit huomioon ja ainakin oman lapsen kummeille olemme antaneet lapsesta valokuvia. Kummit saavat myös joululahjan jne.

 

Tosi usein tilanne menee kuitenkin niin, että kummit muistavat lasta merkkipäivinä (jos aina silloinkaan) eikä kummeihin tule sen kummemmin pidettyä yhteyttä. Ehkä vähän tyhmää toisaalta jättäytyä aktiivisesta yhteydenpidosta, mutta tyhmältä tuntuu olla tuputtamassa oman lapsen juttuja, jos kummi ei oma-aloitteisesti kysy (koskaan). Ehkä läheisemmästä kummisuhteesta voisi kuitenkin tulla jotain enemmänkin sitten myöhemminkin ja lapsen olisi luontevaa lähestyä kummia yhtenä elämän tärkeänä aikuisena, mutta varsin usein kummi on lapselle vain se, joka "lahjoo enemmän kuin muut sukulaiset".

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vaikea kysymys, totta tosiaan. Oma kummilapseni asuu myös ulkomailla ja muistan häntä aina juhlapäivinä ja tietenkin jouluna. Olen ottanut tavaksi lähettää hänelle myös jotain pientä suomalaista, esim. Muumi karkkia, johon hän on aivan rakastunut, myös yllätyksenä muuloin. Aina olen saanut tältä kummilapselta Skypessä kiitoksen ja usein myös yllätyspaketteja tms.

 

Toinen kummilapseni asuu tässä melkein naapurissa ja hänen kanssaan toimin aiemmin samoin, kuin ulkomailla asuvan kummitytön kanssa. Hänen vanhempansa pitivät lahjoja ja muistamista kuitenkin niin itsestäänselvyytenä, että en koskaan saanut edes suullista kiitosta. Haluan painottaa vielä, että en suinkaan kiitoksen toivossa lapselle lahjoja osta, vaan silkasta omasta halusta. On mukava nähdä lapsen iloinen ilme lahjasta tai muistamisesta. Tai kuulla Skypestä hänen kommenttejaan tai saada piirrustus tai jotain.

 

Olen ajatellut, että tässä on kysymyksessä sama tilanne kuin missä tahansa ystävyydessä. Tunne pitää olla molemminpuolinen jotta se jatkuu.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Tosi usein tilanne menee kuitenkin niin, että kummit muistavat lasta merkkipäivinä (jos aina silloinkaan) eikä kummeihin tule sen kummemmin pidettyä yhteyttä. Ehkä vähän tyhmää toisaalta jättäytyä aktiivisesta yhteydenpidosta, mutta tyhmältä tuntuu olla tuputtamassa oman lapsen juttuja, jos kummi ei oma-aloitteisesti kysy (koskaan). Ehkä läheisemmästä kummisuhteesta voisi kuitenkin tulla jotain enemmänkin sitten myöhemminkin ja lapsen olisi luontevaa lähestyä kummia yhtenä elämän tärkeänä aikuisena, mutta varsin usein kummi on lapselle vain se, joka "lahjoo enemmän kuin muut sukulaiset".

 

Mä oon yrittäny muistaa näitä merkkipäiviä, kun muuten ei oikeastaan nähdä. Toisessa ketjussa jo kerroinkin, että viime vuonna "pääsin" synttärikahveille kun älysin niiden perään itse kysellä. Muut oli kutsuttu jo aikoja sitten. Tänä vuonna ei tullut kutsua synttäreille, joten lähetin postissa kortin ja rahalahjan. Mitään viestiä lahjan perillemenosta en saanut, kiitos olisi ollut 8-vuotiaalta jo ihan ok, vaikka tekstiviestinä jos ujostuttaa soittaa. Kieltämättä alko tuntua vähän pakkopullalta koko muistaminen ton jälkeen, tuskin lahjaa lähetän enää jos kortin laitankin. Joulu on nyt ongelmallinen kun en tiedä vieläkö perheessä käy pukki vai miten lahjapolitiikka hoidetaan. Taidetaan laittaa joulukortti perheelle ja kuitata asia sillä.

 

Oon tässä vuoden mittaan pyytäny perhettä kyllä esim. tupareihin ja muuten käymään, mutta koskaan ei sovi. Sanoin jopa, että soittakaa vaan kun teille käy, kyllä meille saa kutsua itsensä kylään. Eipä oo kuulunu. Mun kuulumisia ei oo kyselty aikoihin, esim odotusaikana tai nyt kun vauva on syntyny.

 

Väkisin jää sellanen olo, ettei kiinnosta tavata tai pitää yhteyttä, enkä jaksa jatkuvasti kutsua turhaan käymäänkään. Kai mä oon sit surkee kummi tai jotain, mut tekis mieli jättää sikseen... Anteeks tää omanapatilitys, tiedä onko koko tarinassa päätä tai häntää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä kummius minunkin mielestäni toimii molempiin suuntiin. Meillä on mieheni kanssa kaksi kummilasta ja muistamme molempia syntymäpäivinä sekä jouluna. Lähempänä asuvan kummilapsen luona pyrimme vierailemaan säännöllisesti. Molemmat kummilapset vanhempineet olivat mm.vieraina häissämme ja toinen kummilapsista jopa esiintyi vihkiseremoniassa viulua soittaen...

 

Toisen kummilapsien vanhemmat ovat lähettäneet lapsesta kuvia aina syntymäpäivien jälkeen ja toisen kummilapsen vanhemmat muistavat meitä joka joulu.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Osa kummeista käy meillä aika harvakseltaan (eikä meitä pyydetä niillekään kovin usein), joten mulla on tapana laittaa noin kerran kuussa tai nykyään ehkä kerran kolmessa kuussa sähköpostissa kuvia isovanhemmille ja kummeille ja kertoa mitä lapsi on viimeksi oppinut ja mistä tykkää ja mistä ei. Siten kummeilla on ainakin pieni mahdollisuus pysyä tilanteen tasalla.

 

Olen sitä mieltä, että kummeudessa tavaraa tärkeämpää olisi lapsen kanssa vietetty aika, että ihmissuhde syntyisi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minunkin mielestäni kummius toimii molemmin päin. Omat kummilapseni (5 kpl) asuvat yhtä lukuun ottamatta aika kaukana, joten kovin usein en heitä näe. Kuitenkin yhteyttä pidetään puolin ja toisin tiiviisti. Yhden kummilapseni äiti laittoi kummeille lapsen ensimmäisen vuoden ajan joka kuukausi kuvia ja lapsen kuulumisia sähköpostitse. Oli todella ihana saada pyytämättä uusia kuvia lapsesta ja säännöllisten kuvien ja kuulumisten avulla pysyi hyvin mukana lapsen kehityksessä. Ensimmäisen vuoden jälkeen kuvia ei ihan joka kuukausi tule, mutta aina välillä kuitenkin. Muiden kummilasten äidit kertoilevat kuulumisia myös sähköpostitse, tekstiviesteillä ja puhelimitse. Vanhin (3 v.) kummilapseni on jo vuoden ajan soitellut aina välillä kummitädille ja täti on aina yhtä otettu näistä puheluista. :wub: Itse muistan kummilapsiani joulujen ja synttäreiden lisäksi aina välillä kortilla ihan muuten vaan ja toki kyläilemällä aina kun mahdollista. Kyläilyn aikana aikaa vietetään sekä koko perheen että lapsen kanssa esim. leikkien, lukien tai pelaten. Eli aika/kiinnostus ovat mielestäni tärkeintä kummiudessa, että lapsen ja kummin välille syntyisi elämän mittainen läheinen ihmissuhde.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Olen sitä mieltä, että kummeudessa tavaraa tärkeämpää olisi lapsen kanssa vietetty aika, että ihmissuhde syntyisi.

 

Allekirjoitan täysin!

Minulla on kaksi kummia, mies ja nainen, eivät pariskunta keskenään. Olin syntyessäni hieman etuoikeutetussa asemassa, sillä kummallakaan heistä ei ollut kokemusta pienistä lapsista eikä lapsia itsellään. Olivat siis todella kiinnostuneita kasvustani ja lahjat sain jouluna ja syntymäpäivänä. Kylässä ovat käyneet useita kertoja vuodessa, välillä olleet kumppaneineen hoitamassa minua ja siskoa jne. Mutta kun aloin olla noin 10-vuotias, aloin olla myös itse oma-aloitteisesti yhteyksissä kommeihini ja olin heilläpäin esim. lomalla. Aloin myös ostaa itse kummeille lahjoja. Vieläkin minulla on läheiset ja lämpimät välit kummeihini.

 

Tuollaista samaa toivon omalle lapselleni! Mieheni ei edes tiedä, kuka hänen toinen kumminsa on, eikä heillä ole vauva-ajan jälkeen ollut mitään muistamista puoleen eikä toiseen. Minusta se on surullista!

Haluasin valita sellaiste kummit, jotka olisivat mukana meidän elämässä muutoinkin kuin kerran vuodessa lahjapaketin muodossa. Aion myös itse tukea kummin ja lapsen suhdetta esim. kutsumalla kylään, lähettämällä kuvia ja myöhemmin lapsi saa itse soittaa kummille jne.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Olen sitä mieltä, että kummeudessa tavaraa tärkeämpää olisi lapsen kanssa vietetty aika, että ihmissuhde syntyisi.

 

Minäkin olen ehdottomasti tällä kannalla. Itselläni on kokemusta neljästä kummista, joista yhteenkään minulla ei ole koskaan ollut sen kummempia välejä. Kummeihini lukeutuvat tätini ja hänen miehensä, joten heitä on tullut nähtyä joskus ihan jo sukulaisuussuhteiden vuoksi, mutta varsinainen kummius ei mielestäni väleihimme ole mitenkään vaikuttanut. Toisesta kummipariskunnasta mies menehtyi jo aikaa sitten, hänen vaimonsa (siis kummitätini) on edelleen elossa, mutten ole kuullut hänestä vuosikausiin mitään (enkä välitäkään kuulla...).

 

Nimenomaan tämän oman kummikokemukseni haluaisin omien lasteni kohdalla välttää. Haluaisin, että lapsillamme olisi hyvät ja läheiset suhteet kummeihinsa. Että lasten elämässä olisi meidän vanhempien ja isovanhempien lisäksi muitakin läheisiä aikuisia, joille voi kertoa kaikki kivat ja ikävät asiat ja joilta saa tarvittaessa tukea elämän eri vaiheissa. Lahjat ja muu materiaalimuotoinen muistaminen ovat toissijaisia juttuja, joskin tietysti lapsen kannalta mukavia.

 

Mutta mitä sitten tulee siihen yhteydenpitoon, niin kyllä minun mielestäni homman pitäisi pelata molempiin suuntiin. Kummit ovat yhteydessä ja osoittavat olevansa kiinnostuneita kummilapsestaan, mutta vastavuoroisesti myös lapsi (tai vanhemmat lapsen ollessa vielä pieni) pitää yhteyttä kummeihinsa.

Meillä poika on vasta päälle neljän kuun ikäinen, joten ei luonnollisestikaan itse pidä kummeihinsa yhteyttä. Itse kuitenkin koitan laittaa viestiä heille ja kertoa aina vähän missä mennään pojan kehityksen kanssa. Lisäksi kummitäti käy lukemassa nettipäiväkirjastani pojan kuulumisia. Kuvia ei olla juuri lähetelty, kun en ole huomannut kysellä onko sellaisia halua vastaanottaa. Netin kautta kummeilla kyllä on ollut mahdollisuus kuvia nähdä ja enemmän kuin mielelläni sellaisia lähetän, jos kiinnostusta asiaan on.

 

Omaan kummipoikaan tulee pidettyä hävettävän vähän yhteyttä. Aina käydään synttäreillä ja nimppareilla, muistetaan jouluna ja kortti laitetaan ystävänpäivänä sekä joskus pääsiäisenäkin, mutta siinä ne yhteydenpidot ikävän pitkälti ovatkin. Kummipoikamme on siskoni poika, joten nähdään kyllä erilaisissa perhejuhlissa, että kyllä niitä tapaamisia vuoden mittaan kertyy useampia kuin pari. Kummipoikamme oli kuitenkin melko pitkään (päälle 2-vuotiaaksi) niin kovin riippuvainen äidistään ja vierasti muita, että suhteen luominen on ollut tosi haasteellista (varsinkin, kun itsellä ei vielä ollut lasta silloin, ei oikein tiennyt miten toista pitäisi käsitellä). Tästä syystä myös yhteydenpito on kärsinyt. Siltä suunnalta ei myöskään ole oltu meihin kovin paljon yhteydessä. Juhliin on kyllä aina tullut hienot kutsut, eli ei ole jäänyt mitenkään epätoivottu olo.

 

Oma mielipiteeni tuollaiseen yksipuoliseen yhteydenpitoon on se, että metsä saa vastata kuten sinne huudetaan. Jos ei edes lahjoista jakseta kiittää missään muodossa, niin mitä sitä sitten suotta vaivautuu. Ilmeisesti näitä muistamisia tai koko kummiutta ylipäänsä ei silloin pahemmin arvosteta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kummityttöni on jo 10-vuotias, joten kummius on muuttunut matkan varrella tytön kasvaessa. Haasteellista omasta näkökulmastani on ollut välimatka. Kaikki muut kummit sekä isovanhemmat kun asuvat samalla paikkakunnalla tytön perheen kanssa, niin hänen vanhempiensa on välillä ollut vaikea ymmärtää, etten minä pääse välimatkan takaa yhtä kivuttomasti synttäreille jne. Hieman koin painostusta ensimmäisinä vuosina tämän vuoksi. Toisaalta olin silloin myös opiskelija, jolla on rahat tiukassa, joten en edes yrittänyt lähteä mukaan kummilapsen "kilpavarusteluun", jonka tiesin tapahtuvan muiden kummien ja isovanhempien toimesta.

 

Olen saanut ihania muistamisia tytön vanhemmilta, esim. kotivideoista editoidun vhs:n tytön ensimmäisestä vuodesta :) . Toivon vain, että fyysisesti etäisempänä kummina olen kuitenkin riittävän hyvin vastannut vanhempien toiveisiin. Nyt tytön ollessa isompi pidän häneen suoraan yhteyttä sähköpostilla ja tekstareilla ja hän osaa jo tulla julkisilla kulkuneuvoilla luoksemme pari kertaa vuodessa lomailemaan. Toiveita olisi kai useampaankin kyläilykertaan, mistä taas ajoittain syyllistyn hieman.

 

Itselläni on aikanaan ollut yksi sukulaistäti ns. vara-aikuisena, jonka kautta olen saanut "tutustua elämään", mm. meikkaamiseen ja muuhun vastaavaan, mistä äitini ei ollut kiinnostunut :) Toivoisin voivani olla jotain vastaavaa myös kummitytölleni. Hän on ollut minulle vauvasta asti valtavan tärkeä, mutta välimatkan vuoksi olen ajoittain kokenut paineita kummiudestani.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla on näin joulun jälkeen aina kestoärsytys siitä, että ihmiset eivät osaa kiittää lahjoista. Meillä on neljä kummilasta, joista vanhin on aina osannut kiittää, heti kun osasi puhua on hoitanut kiittämisen itse, sitä ennen kiittivät vanhemmat. Ne loput kolme ovatkin aina sitten arvoituksia. En mielestäni vaadi mitään kovin kohtuuttomia, ihan riittäisi tekstiviestillä kiittäminen ja tieto siitä oliko lahja mieluinen. Pieni ele, jolla on mielestäni suuri merkitys. Kyse on kuitenkin noin 40-50 euron lahjasta per nuppi, joten olisi kiva edes tietää että lahja on löytänyt omistajansa.

 

Tänä jouluna laitoin nuorimman kummilapsen äidille viestinä kiitoksen meidän lahjoista (on miehen veljen perhe ja annetaan lahjat aina puolin ja toisin, oltiin kummeja tai ei), mutta sieltä ei ole kuulunut mitään. Aattona heillä on kyllä aikaa lähetellä kaiken maailman enkeli-hölöpölö viestejä. Tähän perheeseen menee välillä muutenkin hermot, he kun valittavat lähes aina että käymme liian harvoin ja jos on käyty muiden kummilasten luona, siellä on heti kylmä ja katkera tunnelma.

 

Käymme kuitenkin kyseisen perheen luona vähintään kerran kuussa, koska asuvat appivanhempien naapurissa. Jos ei muuten nähdä, niin he tulevat appivanhempien luokse, kun olemme siellä kylässä. Meillä kuitenkin on muitakin ystäviä ja kummilapsia, lisäksi mulla on sellainen työ, että olen keskimäärin yhden viikonlopun kuukaudessa vapailla. Tulee vähän sellainen olo, että pitäisi koko ajan revetä heille ja siltikään ei riitä. Mun pitää varmaan muuttaa niille keväällä, kun jään äitiyslomalle :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse kummina muistan kummipoikaa jouluna ja synttärinä lahjalla. Muuten muistaminen on sitä että käydään katsomassa kummipoikaa ja sitten tietenkin myös hoitamassa jos tarvetta on. Mulla on myös se tilanne että kummipojalla on kaksoisveli joka tulee huomioitua samassa määrin kuin kummipoika, en mä niitä kahta raski erotella vaikka vain toisen kummi olenkin. Mua sitten muistetaan joulusin lahjalla sieltäpäin ja tietenkin joulukortit kulkee kumminkin päin. Myös itse laskisin tuon vieraanvaraisuuden muistamiseksi kun siellä käymme, siellä on aina otettu huomioon meidän ruokavaljojuttumme ja sitten on limpparia ja jotain hyvää aina tarjolla. Ainoa mitä kaipaan on kummipojan käyntejä meillä. Tosin tilanne on se että koko suku asuu täällä pirkanmaalla, joten kun itse tulevat tänne niin mummot ja papat tahtoo aina vievän kaiken ajan siitä mitä pojilla ja vanhemmilla täällä vietettävänä on. Ja kun tosiaan on eronneista isovanhemmista kyse niin niitä paikkoja on heillä aina neljä käytävänä. Mutta olisi se kiva saada silti pojat meilläkin käymään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun molemmat kummilapset asuvat kaukana, useiden satojen kilometrien päässä, joten ei tosiaan tavata kovin usein. Vanhemman kummilapsen vanhemmat ovat perhetuttuja, joten esim. kesäisin kummilapseni vanhemmat tulevat lasten kanssa viettämään aikaa meidän mökille, mikä on mielestäni tosi mukavaa. Näin pääsen viettämään kummilapseni kanssa pidemmän aikaa kerrallaan ja tutustumme toisiimmekin paremmin.

 

Muutoin tapaamme säännöllisen epäsäännöllisesti, lahjat lähetän postitse jouluna ja synttärinä ellemme muuten näe juhla-aikoina.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onpa aloittajalla ja monella muullakin ikävä tilanne :mellow: tänä päivänä kun on sähköpostit ja digikamerat niin luulisi yhteydepidon olevan helppoa mistä päin maailmaa vain.

Mielestäni yhteydenpidon pitäisi olla molemminpuolista ja kummit tulisi valita siten, että heidän kanssaan on luontevaa toimia, eikä kummiudesta tule jotain pakkopullaa. Me saimme taas jouluna kaikilta lapsiperhetutuilta kuvalliset joulukortit, mikä on tosi kiva. Varsinkin pienet lapset muuttuvat nopeasti ja kaikkia ei ehdi tapaamaan, niin näkeepähän ainakin kerran vuodessa edistyksen! Olemme myös joskus saaneet jotain pientä lahjaksi kummilasten perheiltä, mutta ei mitenkään säännöllisesti ja se on ihan ok.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei toimi ainakaan meillä. Miehellä on kaksi kummilasta, molemmat ovat veljensä lapsia. Meillä on myös kaksi yhteistä kummilasta, toinen on miehen siskon lapsi ja toinen on minun siskon lapsi.

 

Miehen veljen perheen lapsilta emme ole koskaan saaneet kiitosta joululahjoista. Yhtenä vuonna pikkasen piruuttani kyselin lahjojen perään ja tuli vastaus, että "joo tuli perille kiitos vaan, aattona olin niin hässäkkää, että ei tiedetty mikä mistäkin on". Tiesivät kuitenkin, että lahjoja laitoimme, miksi ei voi vaan kiittää.

 

Miehen siskon perhe teki tänä vuonna ylläripoikkeuksen ja he kiittivät lahjoista ja ihan heti aattoiltana. Se oli tosi iso yllätys.

 

Siskoni kanssa kiittelyt toimii aina, puolin ja toisin.

 

Miehen sisarukset eivät tulleet kutsusta huolimatta tyttäremme kastejuhlaan. Kumpikaan ei juhlan jälkeen kysynyt tytön nimeä saatika muistaneet kastepäivänä. Korttia olisin kyllä odottanut. Yhteydenpito on siis vähäistä, mutta siltikin oletan kyllä kiitosta lahjoista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kummipojan perheeltä tuli tekstiviestillä joulun toivotukset. Vähän enemmän panostusta toivois myös sieltä päin. Muilta perheiltä (3) tuli sentään edes kortti, jonka lapsi on askarrellu tai jossa on lapsen kuva. Lahjoista tulee kiitokset hyvin harvoin (tänä vuonna ei tullut), ilmeisesti silloin jos lahja on todella mieleinen. Sinänsä harmittaa, koska näen aina oikeasti vaivaa lasten lahjojen hankkimisen eteen ja yritän ostaa lahjat lapsen kiinnostuksen kohteiden mukaan yms. Välillä kieltämättä tuntuu, että olis niille rahoille ollu parempaaki käyttöä ku opiskelija olen ja köyhä sellanen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Omat kummikokemukset lapsuudessa ovat olleet aika heikot, 6 kummista 2 on jo kuollut ja 2 pariskunnasta toinen on käynyt rippi-, yo- ja valmistujaisjuhlissa eikä muistanut jouluja tai syntymäpäiviä. Toinen pariskunta kävi ohimennessään POSTILAATIKOON jättämässä joululahjan, ei edes sisälle viitsinyt tulla. Molemmat ovat asuneet noin 5km etäisyydellä kodistani. Enpä sitten itsekään ole pitänyt yhteyttä paljon enempää kuin kutsunut kyseisiin juhliin. Tästä kuitenkin vierittäisin vastuun vanhemmilleni. Mielestäni heidän olisi lapsuudessani pitänyt luoda minun ja kummieni välille suhde, tai luoda ilmapiiri mikä edesauttaisi suhteen luomista. Ilmeisesti kummini ovat olleet vanhempieni ystäviä minun synnyttyäni ja ystävyyssuhteet ovat sitten väljehtyneet jolloin kummius on jäänyt.

 

Itselläni on yksi kummipoika, johon minulla oli läheinen suhde hänen ollessaan pieni. Pojan kasvaessa olemme etääntyneet mutta muistan häntä silti jouluna ja syntymäpäivänä sekä lähetän kortin tai ostan tuliaisia ulkomaanmatkoilta. Suhteenväljähtyminen johtuu varmaan sekä minusta että kummipojan ujoudesta ja vaatimattomuudesta, aika lyhyitä vastauksia tulee kun häneltä jotain koittaa kysellä :) Tapaamme 3-4 kertaa vuodessa kun vierailen vanhempieni luona ja kummipoika asuu naapurissa, molemmin puolin vieraillaan mutta ei pelkästään ajatuksella että käy katsomassa kummipoikaa tai -tätiä. En odota erityisiä kiitoskortteja tai muuta muistamista joululahjojen vuoksi, enkä itsekkään sellaista harrasta. Sen takiako lahjanantaja antaa lahjansa että saa kiitoksen? Itse annan vaan antamisen ilosta, usein olen kysynyt toiveita jotta tiedän lahjan olevan mieluinen ilman eri kiitosta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Tuskin kukaan on kummilapselle synttäri- tms. lahjaa lähettänyt kiitoksen toivossa, vaan muistaakseen häntä. Kiitos tai sen puute tulee näissä jutuissa varmaan esiin siksi, että on ihan tapakasvatusta opettaa lapsi kiittämään lahjasta. Toisekseen olisi kiva tietää, että lahja on yleensä mennyt perille, postista kun ei valitettavasti voi ihan varma nykyään olla.

Share this post


Link to post
Share on other sites
^Tuskin kukaan on kummilapselle synttäri- tms. lahjaa lähettänyt kiitoksen toivossa, vaan muistaakseen häntä. Kiitos tai sen puute tulee näissä jutuissa varmaan esiin siksi, että on ihan tapakasvatusta opettaa lapsi kiittämään lahjasta. Toisekseen olisi kiva tietää, että lahja on yleensä mennyt perille, postista kun ei valitettavasti voi ihan varma nykyään olla.

 

Monessa perheessä varsinkin jouluna lahjoja on niin paljon että voi käydä niinkin ettei kukaan loppujen lopuksi tiedä keneltä mikäkin lahja on. Ja jos lapsi vielä uskoo joulupukkiin niin miksi se kummia kiittäisi lahjasta jonka pukki on tuonut? ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Totta noinkin, yleensä lahjaa vaan ei lähetetä sille niitä jakavalle joulupukille, vaan vanhemmille, joilta voisi saada tiedon edes perillemenosta. Oma urputukseni koski synttärilahjaa, jonka lähetin ihan pojan omalla nimellä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Huoh, tämä tuottaa päänvaivaa meilläkin. Meillä on miehen kanssa tällä hetkellä yksi yhteinen kummityttö. Kummityttömme äiti on alunperin mieheni veljen ystävä, johon mieheni on sitä kautta tutustunut ja minä tutustuin häneen paremmin yhteisen kesätyön parissa. Kävimme ihan aktiivisesti hänen ja siloisen miehen luona kahvittelemassa jne. kun hän sitten tuli raskaaksi. Kun tyttö syntyi tuli meille aika puun takaa pyyntö tulla kummeiksi. Emme osanneet yhtään odottaa tätä, kun emme omasta mielestämme olleet kuitenkaan niin hyviä tuttavia. No, joka tapauksessa suostuimme. Sinänsä ymmärrän heidän halunsa pyytää meitä, sillä olimme melkeinpä ainoa "normaali" pariskunta (kuulostaapa pahalta näin ilmaistuna) heidän tuttavapiirissään. Muut olivat/ovat jossain määrin hunningolla päihteiden tai lain suhteen. Joka tapauksessa, aloimme siis kummeksi. Alkuun pidimme paljonkin yhteyttä heihin, ja hekin laittelivat tytön kuulumisia meille. Näimmekin n. kerran kuussa. Sitten isä ja äiti erosivat ja sen jälkeen yhteydenotot ovat olleet ihan meidän vastuullamme. Tyttö asuu äidillään eikä hänestä kuulu koskaan mitään. Tyttö on vasta 3v. joten en oletakaan hänen omatoimisesti ottavan yhteyttä, vaan se olisi äidin homma. Minä olen yrittänyt soitella, laitella tekstraeita jne. Ja käydään aina välillä kylässä. Ja toki muistetaan tyttöä jouluna ja synttäreinä. Mutta jotenkin hankalalta tämä tuntuu, kun ei sieltä päin kuulu mitään, jos emme itse ole yhteydessä. Tulee sellainen fiilis, että halutaanko meidän edes pitävän yhteyttä? Olemme niin vieraantuneita jo tästä äidistä (isää emme ole edes nähneet varmaan n. vuoteen) että ilman kummityttöämme, emme kyllä olisi enää missään tekemisissä keskenämme. Nyt kun on oma pieni kohta syntymässä, tuntuu omassakin elämässä olevan niin paljon kaikkea, että helposti unohtuu tuo kummityttö, kun ei sieltä suunnalta tule mitään vastakaikua mihinkään...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen ystäväni esikoisen yksi kummi, kummityttönä on nyt 7-vuotias. Ekoina vuosina olin yhteydessä perheeseen ja perhekin minuun päin. Sain kummitytöstä kuvia aina silloin tällöin ja äiti kertoi tytön kuulumisia muuten. Sitten ystäväni erosi miehensä kanssa ja tilanne muuttui hetkellisesti. Ystäväni asetti etusijalle uuden parisuhteen eikä edes ilmoittanut uutta osoitettaan muutettuaan lasten kanssa muualle. Kun kuulin kautta rantain erosta ja muutosta, hän pyysi kylään ja kävinkin, mutta sen jälkeen ei ystävälläni ole ollut aikaa uudelta parisuhteeltaan tällaisiin vierailuihin.

 

Onnekseni pystyn olemaan yhteydessä tytön isään ja olenkin hänen luonaan käynyt tyttöä katsomassa, kun on isällään. Isä ilmoittaa tytön tulosta hänen luoksensa ja niin jouluvierailut kuin synttärivierailutkin hoidetaan isän luona. Ystäväni kanssa olen tekemisissä harvemmin tai itseasiassa tuon eron jälkeen olen nähnyt vain sen yhden kerran. Nyt hän on kyllä kehottanut tulemaan kyläänkin, mutta asuu nykyään sen verran kauempana, etten näin raskauteni (joka ei ole ollut helppo) myötä ole jaksanut pitkiä matkoja matkustella ja olenkin kehottanut häntä vastaavasti kyläilemään minun luonani. Ystäväni kuitenkin tuo kummityttöni isän luokse itse (isä siis asuu edelleen melko lähellä minua), joten hän kulkee tuon välimatkamme joka tapauksessa.

 

Mutta vaikka ystävyydestä ei juurikaan enää voi puhua, niin yhteyttä kummityttööni en onneksi ole menettänyt, kiitos isänsä.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Lahjoista tulee kiitokset hyvin harvoin (tänä vuonna ei tullut), ilmeisesti silloin jos lahja on todella mieleinen. Sinänsä harmittaa, koska näen aina oikeasti vaivaa lasten lahjojen hankkimisen eteen ja yritän ostaa lahjat lapsen kiinnostuksen kohteiden mukaan yms.

Jaa tästä ollu ilmeisesti puhe. Toivoisinki enemmän vanhemmilta kiitosta tai ilmoitusta lahjan perille menosta. Minusta se vaan kuuluu hyviin tapoihin ja on nimenomaan sitä vuorovaikutusta. Kummilapset on 7v, 4v, 3v ja 2v ja lähetän lahjat aina vanhempien nimellä. Vanhimman kummilapseni ja vanhempien kanssa ei tätä vuorovaikutusta oikein ole. Lapsilla ei kummeja kuitenkaan niin paljoa ole etteikö tätä asiaa sen verran vois noteerata.

 

Nyt kun odotan omaa lasta, niin aion kyllä pitää kiinni tästä omasta ajatusmallista ja kiittää ihmisiä lahjoista. Ihan vaan siksi, että se tuntuu lahjan antajasta mukavalta. Esim. 2v kummityttöni äiti lähettää monesti tytöstä kuvan, jossa hänellä on vaikka minun ostamani vaatteet päällä. Kyllä se mieltä lämmittää ja en voi kuin hämmästellä miten äiti muistaa keneltä mikäkin lahja on tullut. Heillä on kuitenki kolme lasta ja esim. joululahjat muistaa aina ja puhuu niistä monesti jälkeen päinkin. No tämä kummisuhde onkin toimiva molempiin suuntiin.

Edited by iines26

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0