Uusinainen

Riittääkö oma aika sulle?

64 posts in this topic

Mä en ole sinut oleenkaan tämän vapaa-ajankriisin kanssa. Vauva on 9kk. En vieläkään ole tähän tottunut oikein ja valitan koko ajan ja stressaan tästä vapaa-ajan puutteesta. Siis MUN vapaa-ajasta. Ei se, että kun vauva nukkuu, niin mä tiskaan, vaan en ole täällä, en ole läsnä, on vain minä ja minä. Eräästä syystä asutaan nyt niin kaukana, että ystäviä ei ole lähellä, ei perhettä, ollaan vain kolmestaan. Uusia tuttavia kylläkin, mutta niilläkin on vauvoja tai lapsia. Käyn kerran viikossa jumpassa, parin tunnin reissu. Kaikki muu aika olen LÄSNÄ. Mulle ei tämä riitä, tai tiedä sitten. Ehkä en osaa järjestää omaa aikaa tosiaan silloin kun vauva nukkuu? Kukaan muu paitsi minä ei tästä asiasta kuitenkaan valita. Onhan ihmisiäkin erilaisia, toiset ovat sinut oma-ajanpuutteen kanssa toiset eivät.

Edited by Uusinainen

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mua ei ehkä stressaa suoraan se oman ajan vähyys vaan se, että omalla ajalla on aina tarkka aikaraja. Esim. jumpasta saa aina lähteä ennen venyttelyjä ja kaahata kotiin typyn nukkumaanmenon takia. Vielä keväällä mä kaipasin lisää omaa aikaa, mutta nyt oon kai sitten alistunut tähän. Toisaalta tämä on myös mun oma valinta, sillä imetyshän se sitovin juttu on, ja mä haluan olla aina ruokailussa paikalla tarjoamassa maitoa. Eikä mulla myöskään ole meidän kotikunnassa kavereita, joiden kanssa viettäisin sitä omaa aikaa.

 

Mutta siis ymmärrettäviä ovat sun fiilikset, Uusinainen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minakin valilla stressaannun siita ettei omaa aikaa enaa ole. Mekin asutaan semmoisessa paikassa etta omat ystavat ovat kaukana, paikallisilla tuttavilla on kaikilla vauvoja tai lapsia. Minulle omaksi ajaksi kelpaisi vaikka kirjan lukeminen ja suklaalevyn tuhoaminen kaikessa rauhassa niin etta tietaa tasan tarkkaan ettei kukaan tarvitse minua silla hetkella, mutta sita aikaa ei vain loydy, mies on pitkia paivia poissa ja vauva melko seurallinen tapaus. Valilla se saatavilla oleminen 24/7 hieman ahdistaa, varsinkin kun olen aina arvostanut omaa aikaa ja rauhaa todella korkealle, mutta ehkapa tahan ajan myota tottuu, bebe on nyt vasta 3 kk.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ihmiset tosiaan on erilaisia ja oman ajan puutteeseen tottuminenkin riippuu varmasti siitä, millainen tilanne on ollut ennen lasta/lapsia. Mä olen tähän mennessä ollut tyytyväinen omaan aikaani. En ole ollut esikoisen kanssa kotona kokopäiväisesti kuin vasta nyt, sillä tytön syntymän jälkeen mä opiskelin loppuun. Mulle riitti siis se, että pääsin silloin tällöin pois kotoa - vaikkakin sitten opiskelemaan eli suoranaista vapaa-aikaa se ei ollut. Nyt kotona ollessa mun omaa aikaa on tytön päiväuniaika sekä illalla se pari tuntia, jonka valvon tytön nukkumaanmenon jälkeen. Tykkään touhuta kotona, joten mua ei häiritse se, että olen läsnä koko ajan.

 

Nyt toisen lapsen syntyessä mä pelkään, että pää leviää jossain vaiheessa, kun huomioon pitää ottaakin kaksi lasta ja pahimmillaan toinen lapsista on varmasti aina valveilla ja "jaloissa pyörimässä". Toivon, että saankin järjestettyä itselleni vaikka jonkin kodin ulkopuolisen liikuntaharrastuksen, että saan sitä omaa aikaa ihan kunnolla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Se on totta että ennen se kotona vietetty aika oli vapaa-aikaa, omaa aikaa tai sitten parisuhdeaikaa. Nyt pitäisi koko ajan olla lapselle läsnä.

 

Meillä asia on toistaiseksi ratkennut niin että kotona oleva vanhempi (=minä) saa käydä pari kertaa viikossa omissa harrastuksissa. Lisäksi jos tulee sellainen hetki että ei vain jaksa, saa vetäytyä hetkeksi kirjan kanssa makkariin ja vetää oven kiinni tai lähteä kävelylle. Mies oikein kannustaa mua ottamaan omaa aikaa, koska hän näkee arjessa sen miten se vaikuttaa mun jaksamiseen. Koska mies on itse päivisin useimmiten poissa, hän ei koe kauheasti tarvitsevansa omaa aikaa, tai ottaa sitä sitten iltamyöhällä pojan ja mun mentyä nukkumaan.

 

Mun töihin menon ajankohta on vielä auki, mutta nyt jo kyllä jännittää miten sitten jaksan. Töiden jälkeen ei varmasti raski ottaa omaa aikaa kun on se lyhyt aika päivässä yhteistä aikaa pojan kanssa. Vai kokeeko sitä sille omalle ajalle enää edes tarvetta kun saa töissä toteuttaa itseään?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä mä kaipaisin enemmän omaa aikaa. Olen paljon itsekseni lasten kanssa, koska mies tekee pitkää päivää ja matkustelee työn puolesta. Esikoinen herää aamulla kasin pintaan ja menee yöunille kasilta, mutta vauva valvoo vielä aika myöhään iltaisin, joten oma aika jää todella vähiin. Muutaman kerran olen saanut lapset päiväunille yhtä aikaa ja se on luksusta.

 

Esikoisen aikaan tuntui, etten vauvan nukkuessakaan osannut nauttia omasta ajasta, kun koko ajan olin "hälytysvalmiudessa". Ehkä jännitin kaikkea vähän enemmän ja se tuntui stressaavalta. Nyt olen oppinut paremmin hyödyntämään päikkäriajan, enkä tosiaankaan tee kotitöitä ellei ole jotain, mikä on pakko saada tehtyä.

 

Haluaisin kyllä viettää enemmän aikaa itsekseni kodin ulkopuolella, esim. käydä kavereiden kanssa kahvilla tai syömässä, mutta se on miehen töiden ja puuttuvat tukiverkoston takia melko harvinaista herkkua. Myös imetys rajoittaa menoja jonkin verran. Toisaalta näin toisella kertaa kotona oleminen ahdistaa minua vähemmän kuin esikoisen aikana, koska tiedän, miten nopeasti tilanne muuttuu. Kohta vauva on kasvanut niin isoksi, että mun läsnäoloa ei kaivata 24/7. Se on varmaan uusi kriisin paikka...

 

Joka tapauksessa ymmärrän hyvin tuntemuksiasi Uusinainen!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä ymmärrän hyvin sun tuntemuksiasi Uusinainen. Auttaisiko esim. shoppailureissu kerran viikossa yhtään? Entäpä voisitko matkata vaikkapa sukulaisiesi/kavereidesi luo niin että saat sieltä käsin lapsenvahdin?

 

Mä olen ollut kotona lasten kanssa kohta kolme vuotta. Koska tämä on tavallaan kuitenkin mun työpaikka, me ollaan miehen kanssa pidetty huolta siitä että mä saan sitten sitä ihan omaa aikaakin riittävästi -poissa näiden seinien sisältä. Niin ihanaa kuin lasten kanssa kotona olo onkin (kakkosen synnyttyä jopa NAUTIN siitä) niin minä tarvitsen aikaa itselleni. On ihanaa puuhastella jotakin omiaan kun saa olla vastuussa VAIN itsestään :lol: Vaikka olen äitiydestäni todella ylpeä, en halua kadottaa kaikkia muita osioita elämästäni. Minulle omaksi ajaksi riittää jumppa, kahvittelureissu kavereiden kanssa tms. Ja tokihan mies mieluusti onkin iltaisin ja viikonloppuisin sitten poikien kanssa keskenäänkin että saavat touhuta omia juttujaan.

 

Jaksamista ja tsemppiä Uusinaiselle, toivottavasti saat helpotusta tilanteeseen!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olisi voinut olla minun kynästä tuo ensimmäinen viesti. Hajottaa! (Lapsi ~ 6 kk) Enpä tiedä onko hyvä vai huono, että on toisiakin kaltaisiani, tätä ei toivois kenellekään. :mellow:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulle riittää oma aika varsin hyvin, voisin vaikka muillekin lahjoitella... Mutta miehen aika ei riitä kovin hyvin. Se kun tuntuu tarviivan niin paljon sitä omaa aikaa töiden lisäksi...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä olen suhteellisen tyytyväinen. "Pääsen" joka päivä koirien kanssa lenkille ilman lasta ja kerran viikossa kauppareissulle/painonvartijoihin ja toisena iltana agilitytreeneihin. Sohvalla makoiluun ei ole aikaa kuin näin iltaisin pojan mentyä nukkumaan, muutoin kyllä touhuan ja puuhailen. Poika ei nuku kuin puolen tunnin päikkäreitä, joten päiväsaikaan ei ole oikein omaa aikaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä poika on 4,5 kk, eikä mulla ole omaa aikaa. On sellaista aikaa, että poika nukkuu, mutta silloinkaan ei voi täysin rentoutua, kun on hälytysvalmiudessa (välillä nukkuu 2 tuntia, välillä vain 20 minuuttia...). Poika syö n. 3 tunnin välein, eikä oo pariin viikkoon suostunut juomaan korviketta pullosta, joten en oo voinu olla poissa pitkiä aikoja. Mä en ehkä tarttis säännöllistä, kerran viikossa, olevaa omaa aikaa, mutta olis kiva silloin tällöin nähdä kavereita ilman vauvaa. Mä siis pääsen näkemään kavereitani niin, että poika on mukana ja se yleensä viihtyy sylissä aika hyvin.

En siis ole ihan tyytyväinen tällä hetkellä...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tyllerö on kohta puoli vuotta, ja mä olen käynyt sinä aikana ehkä 3x shoppailemassa tai kävelyllä lyhyesti ihan yksinäni.

Toisaalta syy on vähän omakin, en ole pitänyt puoliani, ja tyllerö on sen verran äitin (tai/ja tissien)perään että ei mulla kovin kauas oo menemistäkään.

Kunnolliset päiväunet meillä on vielä hakusessa joten niiden 20min. aikana ei juurikaan mitään kummosta puuhastella.

Ilta/Yödatistelu onkin sitten vaan ihan omaa aikaani.

 

Ehkä mäkin vielä joskus kuitenkin pääsen jonnekkin olohuonetta kauemmaksi keskenäni, siinä toivossa :)

Edited by gladiolus

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla on toistaiseksi mielestäni ollut riittävästi omaa aikaa, mutta sen oman ajan eteen olen joutunut taistelemaan. Vauva on siis vasta pikkuinen eikä tässä ole niin ehtinyt mitään erikoista kaipaamaankaan, mutta sellaisina päivinä, kun neiti on kovin vaativa eikä juuri nuku päivällä muuten kuin sylissä, niin kaipaisi edes puoli tuntia sellaista aikaa, että voisi lukea rauhassa kirjaa tai syödä ja lukea päivän lehden samalla. Kun pyydän miestäni ottamaan esim. syötön jälkeen neidin, hän kyllä ottaa tytön ja sitten, kun tyttö on hetkeksi rauhoittunut, mies laskee tytön sohvalle viereeni ja hiipii itse tietokoneelle tekemään omia juttujaan. Ja kun parin minuutin päästä alkaa huuto, niin minähän se olen jo tytön vieressä valmiina rauhoittelemaan ja jättämään kirjan lukuni toiseen kertaan. Jos aion ottaa vaikka puolen tunnin torkut päivällä, niin mies tekee jälleen samoin. Tyttö jätetään sohvalle vaunukoppaan tai jos menen makuuhuoneeseen, niin viereeni omaan sänkyynsä. Oman ajan saan, kun olen poissa koko asunnosta tuon puolen tunnin ajan, esim. kävelyllä tai kaupassa. Ja mitä se onkaan sitten, kun miehellä ensi viikolla alkaa työt....päivät töissä ja illat harrastuksissa ja yöt pitää saada nukkua, että jaksaa tehdä työt ja harrastaa.

 

Mutta siis tytöllä on toistaiseksi ollut onheksi niin vähän näitä vaativia päiviä, että hänen nukkuessaan olen ehtinyt kirjan, jos toisenkin näinä viikkoina lukea. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mitä se oma aika on?? Täällä ei siis liiemmin sellaista sanaa tunneta. Mies tekee yrittäjänä erittäin pitkiä työpäiviä osittain myös viikonloppuisin. Toisaalta en mä yleensä koe kaipaavanikaan muuta kuin ehkä juuri näinä huonoina päivinä :) Mitä ihmettä mä sitten yksin tekisin?? Lenkille en yksin itseäni kuitenkaan saa ja shoppailukin olisi vain näyteikkunoiden kuolaamista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Miehellä on nyt ollut tosi paljon työn takia menoja, työmatkoja tai ihan vain muuten iltamenoja, joten mä en oikein ole pitkään aikaan päässyt mihinkään omaan. Se alkaa nyt vähän rasittamaan...En mä kauheasti sitä omaa aikaa tarvitsisi, silloin tällöin, kun on jotain kivaa, mutta jotenkin AINA kun on jotain sellaista, kuten me&i-kutsut, Jari Sinkkosen ilmaisluento tms., mies on poissa.

 

Hankalaksi tekee asian myös se, että mies on periaatteessa samassa tilanteessa, ja hänkin haluaisi omaa aikaa, kun tekee niin paljon töitä. Ymmärrän toki hyvin, että hänkin sitä tarvitsee, mutta kun hän on ensin paljon pois työn takia, on vaikea "antaa" tilaa ja jäädä taas yksin.

 

Viikonloput haluan viettää mieheni kanssa, niitä mies on onneksi vähän poissa. Viikonloppuna onneksi isovanhemmat pääsevät avuksi ja olemme silloin tällöin saaneet kahdenkeskeistä aikaa, mikä on sekin tärkeää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Yleensä olen tyytyväinen omaan vapaa-aikaani.

 

Meillä on kaksi lasta ja ensimmäisen lapsen kohdalla tää vapaa-ajan menetys tuntui paljon rankemmalta. Tällä hetkellä olen kuitenkin ihan tyytyväinen tilanteeseen.

Meillä oli puoltoistavuotta kestänyt rakennusaika takana ja jolloin mun vapaa-aika oli käytännössä nollassa. Mies oli aina raksalla ja mä töistä selvittyäni pojan kanssa jotta mies saisi uutta kotia tehtyä.

Nyt kun meillä on kaksi lasta ja rakennusajasta on selvitty, tuntuu ihan luksukselta että meillä on yleensä kaksi aikuista jotka yhdessä pyörittää tätä arkea. :)

Mä nautin muksujen kanssa kotona olosta. Toki tulee päiviä, että pinnaa kiristää ja paljon ja usein silloin meenkin yksin lenkille.

Meillä on hankaloittanut mun itsekseni menemisiä se, että tyttö ei oo suostunut pullosta syömään, joten en oo kauaa pystynyt kotoa poissa olemaan. Tää on kuitenkin väliaikaista ja tiedän, että vielä koittaa päiviä jolloin saan mennä yksin ja rauhassa johonkin.

Olen kokenut jo ihan kivaksi asiaksi sen, että saan olla kahdestaan jomman kumman muksun kanssa ja mies on toisen muksun kanssa jossain.

Silloin tällöin mies lähtee muksujen kans ulos ja saan olla kotona rauhassa. Oon myös käynyt esim. kunnanvaltuuston tilaisuuksissa istumassa huvikseni (politiikka kiinnostaa) ja kaverin kans teatterissa yms.

Myös mies käy silloin tällöin itsekseen jossain.

Toki olis kiva kun olisi omaa aikaa enemmän, mutta nää lapset on hetken pieniä ja jo vuoden päästä näitä uskaltaa jättää enempi mummolaan hoitoon ja voidaan miehen kanssa lähteä kahdestaankin johonkin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mina olen ollut tahan asti tyytyvainen aika vahaiseen omaan aikaani, mutta nyt tuntuu etta tarvitsisin vahan enemman aikaa pois lapsen luota. Miehen kanssa ollaan sovittu etta ehka hankitaan lapselle hoitaja vaikka puoleksi paivaksi viikossa. Saisin silloin tehda mita haluan, menna ostoksille, kavelylle, elokuviin, kahvilaan tai vaikka nukkumaan. Muuten olen lapsen kanssa melkein koko ajan, koska olen kotiaiti. Olen kylla tyytyvainen tilanteeseeni mutta muutama tunti viikossa 'vastuuvapaana' tekisi hyvaa korvien valille.

Mies saa aika paljon omaa aikaa ollessaan toissa ja harrastuksissa. Itse en ole viela kokenut tuollaista aikaa tarpeelliseksi mutta nyt aion myos liittya jonnekin kuntosalille ja alkaa kaymaan siella pari kertaa viikossa illalla kun mies on kotona lapsen kanssa. Nain saan kayda purkamassa patoutumia ja hikoilemassa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

kyllä mielestäni oma aikani on riittänyt hyvin, olen ollut tyytyväinen siihen. ja nykyään sitä on tosi paljon enemmän kuin vauva-aikana jolloin imetin. oikeastaan saan mennä nykyää melkein silloin kun haluan ja samoiten mies. silti lapsi ei ole juurikaan koskaan hoidossa muualla. ja jostain ihmeestä sitä aikaa jää parisuhteellekin :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulle oma aika riittää aivan hyvin vaikka se hyvin minimaalista onkin. Virallisesti omaa aikaa ei taida olla kuin vessassa käynnit mutta esim. esikoisen nukkuessa päiväunia, saan hetken levättyä vaikka kuopus olisikin sylissäni. Se on ainakin tällä hetkellä minulle riittävää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oma aika, tuntuu hieman vieraalta käsitteeltä. Tosin kun järjellä alkaa tätä arkea miettimään, niin tässä elämänvaiheessa ja meidän tyylillä sitä ei minulla juurikaan voi olla (paapulainen reilun vuoden ja oman kodin omatoiminen rakentaminen meneillään). Tämä on sitä minun omaa aikaa: luojan kiitos paapulainen nukkuu piiiiit-kääät unet päivällä :D Tänä aikana saatan tehdä kotitöitä, tai sitten: askarrella, katsoa leffan, surffailla netissä..

Mutta kyllä kieltämättä kaipaan sitten sitä säännöllistä kotoa irroittautumista (harrastamista): haaveilen punttisalilla käynnistä! Niskat ja yläselkä on niin jumissa, että!

 

Nyt kun paapulainen on himpan pärjäävämpi (kävelee, puuhailee..), niin olen ottanut uusia avauksi tähän tilanteeseen: kysyin aviomieheltä että tuleeko toimeen yhden yön yli paapulaisen kanssa-> Ei voinut kieltää, kun se kerran pärjää. Minä siis lähden kyläkierrokselle kaukana asuvien ystävien luokse:) Isänpäivälahjaksi aviomiehelle liput hänelle mieleiseen esitykseen-> samalla lippu itselleni :rolleyes: Yhteistä aikaa, yes! Meillä ei juurikaan ole mahdollisuuksia jättää paapulaista hoitoon, joten pitää sitten sumplia näitä oman ajan käyttämisiä. Kaiken kaikkiaan parempaan päin koko ajan, sillä aivan pienen vauvan kanssa kun se vuorokausi on täysin erilaisia asioita täynnä, kuin mitä elämämme nyt on. Mutta mitähän se sitten on kun pikkukakkonenkin :huh:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Puhutaanko tässä nyt omasta ajasta lastenhoidon ohella vai parisuhteen sisällä? Eli onko kotiäidillä aikaa päivisin vai voiko perheen äiti harrastaa ihan mukavasti isännän ollessa kotona?

 

Meillä kolme kersaa, 1-5- vuotiaat. Koen, että kotona ollessa päiväsaikaan minulla on ihan kivasti aikaa. Saan tehtyä aina jotain pientä, esim askartelu, siivous, kauppareissut, kirjastossa käynnit. Näitä siis teen jatkokappaleiden kera, tietysti. Kun vauva oli pienempi ja nukkui useita kertoja päivässä, saatoin ommellakin.

 

Mutta omaa aikaa sitten iltaisin tai viikonloppuisin ei sitten pahemmin olekaan. Missä välissä olisikaan? Toki jotain extempore shoppailua esim voin tehdä, tai käsitöitä silloin tällöin, mutta säännöllinen meno (kuten urheiluharrastukseni) onkin sitten sovitettava erikseen joka vko. Ärsyttää! Miksi äiti on se, joka puntaroi oman menonsa "tärkeyttä"? Tyyliin: kaupassakin pitäisi käydä, onko muka minun jumppatuntini nyt niin pakollista? :angry:

 

Miehen työ pitää sisällään reissuja, joten säännöllinen harrastukseni ei voi olla ainakaan säännöllisiin aikoihin sidottu. Pääsen kaksi kertaa viikolla urheilemaan, mutta päivä ja kellonaika onkin sitten mitä milloinkin. Innostu siinä sitten kun ei ikinä tiedä milloin pääsee ja milloin ei!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla riittää oma aika. Silloin kun lapset olivat ihan pieniä vauvoja, omaa aikaa tietysti jäi vähemmän, mutta otin sen vastaan mitä jäi. Eihän tuo vauva-aikaa kauaa kestä ja jos vain tahtoa on niin kyllä sitä ulkoilemaan pääse vaikka edes puoleksi tunniksi yksistään.

 

Meillä miehen kanssa ei ole koskaan ollut taistelua siitä kuka tekee omia juttujaan ja milloin. Molemmat joustaa puolin ja toisin ja aikeista ilmoitetaan jo hyvissä ajoin. Ja jos ei yksin päästä vaikka kävelylenkille niin sitten mennään koko porukalla, ihan yhtä hyvää sekin tekee :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Omaa aikaa ei paljoa ole, kohta vielä vähemmän... Päivällä on kyllä hetkiä pojan nukkuessa, mutta päiväunet kestävät yleensä 40 min kerralla, siinä ei mahdottomia ehdi. Ehdoton periaate minulla on kyllä se, että päiväunien aikaan en tee mitään hyödyllistä. 

 

Sen jälkeen kun pikkujätkä syntyi 7kk takaperin, olen kerran ollut yksin kotona vajaan tunnin. Sitä aikaa saisi tulla lisää! Ulos voin kyllä nyt vielä lähteä ilmankin kaveria välillä, mutta se ei rentouta samalla lailla... Pitäisi saada ihan vain olla rauhassa kotona joskus, kaikki vauvanhätätarkkailurefleksit poissa päältä. 

 

Nyt sitten pamahti parisuhde poikki ja uuden asunnon löydyttyä ei sitten enää ole sitä toista aikuista jakamassa arkea ollenkaan. Pelottaa ihan oikeasti, miten pää kestää. Ainakin saavat isä ja poika ihan oikeasti opetella hoitamaan tapaamisensa kahdestaan, niin että mie en niinä hetkinä myös hääri takapiruna jossain kauempana mutta silti kuulolla. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now