Iridessa

Tyhmät kysymykset lapsettomuushoidoista, vol. 2

486 posts in this topic

^ Aukiolotutkimusta ei mun käsittääkseni välttämättä tehdä automaattisesti ellei ole syytä epäillä munajohtimien olevan tukossa. Inseminaatiosta ei ole mitään hyötyä mikäli siittiöt eivät kohtuontelosta pääse kulkemaan edes toista munanjohdinta pitkin munasolun luokse. Julkisen lääkärin kanta liittynee tuohon lyhyeeseen yritysaikaan ja siihen, että seurattaisiin alkaisiko oma keho kuitenkin toimimaan ilman hormoneja (jolloin saadaan parempi kuva pidemmältä ajalta omasta hormonitoiminnastasi), näin otaksun. Epäilisin, että jos ei ovista letroilla tule niin ensin kokeillaan isommalla annostuksella ja/tai clomeilla. Seuraava vaihtoehto on varmaan juurikin pistoshoidot.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Käsittääkseni ainakin toisen johtimen tulisi olla auki, jotta inseminaatio voidaan tehdä. Jos molemmat on tukossa niin sitten IVF on sopivampi.

 

Minusta on kummallista, että tässä letrojen/clomien/femareiden käytössä on niin isot erot eri paikkakuntien välillä. Mitä järkeä niitä on monta kuukautta syödä jos ei tiedetä, että onko edes teoreettista mahdollisuutta että ne toimisivat.  :huh: Onpa kiva jos puoli vuotta syöt ja toivot parasta ja sit todetaan et paikat on tukossa ja koko tuo puoli vuotta on syöty nappeja ihan turhaan :ph34r: Lisäksi seurantaultrauksessa tuntuu myös olevan iso ero, toisissa paikoissa sanotaan et ei seurata, toisissa on ihan ehdotonta et pitää käydä ultrassa. Ilmeisesti Käypä hoito-suosituksissa ei ole näistä asioista mitään? :huh: 

 

No joo, tuo ei nyt enää edes liity Nyytikin kysymukseen. Kuhan hoitaja täällä ihmettelee terveydenhuollon kummallisuuksia :blush:

 

Toivottavasti Nyytikki saatte apua ja selvyyttä jotain kautta :) Tsemppiä!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos vastauksista!  :) 

Kävin nyt siis aamulla seurantaultrassa Fertinovalla ja eipä siellä mitään follejen kasvua taaskaan näkynyt. Sain siis tänään aloitettavaksi Menopur pistokset ja äsken pistinkin ekan piikin. Sit irrotuspiikki torstaina jos seurantaultrassa näyttää hyvältä. Kysyin aukkarista, mutta koska mulla ei ole ollut mitään tulehduksia tai sukupuolitauteja ym, ei kuulemma ole todennäköistä että olisi siellä mitään tukosta. Katsoi myös ultralla suuntaa antavasti (vaikkei ilman sitä varsinaista aukkaria voikkaan saada varmaa tulosta) ja sanoi että näyttää siinä ainakin ihan normaalilta. Ja uskon kyllä, että yksityinen lääkäri sen tekisi jos kokisi tarpeelliseksi kun rahaahan ne vaan siitä saa  :lol:. Mutta näin siis. Ja ilmeisesti aukkari sitten tehdään, jos ei tämäkään tuota tulosta. Miehen sperma kun näyttää olevan hyvinkin tujua tavaraa, onneksi  :grin:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Katsoin sun allekirjoitusta, että olisitte aloittaneet yrityksen 1/2015. Tämä selittää julkisen puolen lääkärin kannan. Pitää olla vuosi yritystä täynnä, ennen kuin pääsee julkisen puolen jonoihin. Ja ainakin täällä pääkaupunkiseudulla jonoissa saattaa vierähtää se 6 kk tai ylikin, valitettavasti! Jossain muualla päin Suomea hoitoon pääsee ilmeisesti nopeamminkin.

 

Toivottavasti Menopurit auttavat!

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Samaa mieltä Pekaanin kanssa.

 

Esim. Meillä ei ollut jonoa OI- ja IUI-hoitoihin, mutta julkinen puoli vaati 1,5 vuoden yrityksen ennen kuin aloitettiin noilla kevyilläkään hoidoilla. Olen tällä palstalla törmännyt muillakin samaan, eli ilmeisesti julkisella helposti vaaditaan se 1,5 vuotta luomuyritystä ennen hoitojen aloitusta. Eri asia jos on jo joku selvä syy ja mennään esim. suoraan IVF/ICSI-hoitoihin (ja niihin taas taitaa olla koko Suomessa se lähes 6 kk jonotusaika).

Edited by Pamsu

Share this post


Link to post
Share on other sites

Joo tiesin kyllä tosta vuoden rajasta, mutta luulin että kun on todettu etten ovuloi ollenkaan niin asialle julkisella tehtäisiin jotain.. Tosi tympeää yrittää kun ei ole ollenkaan mahdollisuuksia että tulisi raskaaksi..  :mellow:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me saatiin lähete & aika syyskuulle puolen vuoden "yrittämisen" jälkeen. Heittomerkit sen takia, että menkkoja ei ole tullut ja PCOS:n takia ei ole ovulaatioita, joten yksityisellä kirjoitettiin lähete julkiselle. Eli kun oli selvä sairaus, niin julkisellekin pääsi heti. Aukkari tehdään julkisella mulle ensimmäiseksi. Spermanäyte on tehty myös ja onneksi ok.

 

Mulla on Nyytikki ihan sama tilanne kun sulla. Yhdet Menopurit jo pistelin, mutta niistä ei tullut vastetta. Nyt siis syyskuuta odottelen, josko sitten saisi seuraavan reseptin ja vähän suuremman annostuksen. Aion myös kysellä kilppariarvojen testausta, kun aika moni vajaatoiminnan oire täsmää omaan kroppaan. Toivottavasti saat Menopurit toimimaan! Ja tsemppiä pistämisiin, ei ollut mitään herkkua...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos Mintel! Mulla on itseasiassa tänään eka seurantaultra niiden menopurien kanssa, saa nähdä miten käy. Tähän mennessä ei ole kertaakaan lääkärissä tullut muita kuin vain huonoja uutisia joten toivotaan että onni olisi vihdoin kääntynyt.

 

Mullekkin laitettiin yksityiseltä lähete julkiselle, mutta sit kun kävin julkisella niin sanottiin et tammikuulle menee. En oikein ymmärrä miksi mua edes pyydettiin sinne jos siellä ei asialle mitään aiota tehdä.. Noh, mieluummin olen nyt sit yksityisellä hoidoissa ja maksan siitä että saan oikeasti hyvää hoitoa!  :)  Pidän sullekkin peukkuja!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Taas mä olen täällä kyselemässä tyhmiä, vois vaikka vaihtaa tän ketjun nimeksi että Nyytikin kysymykset lapsettomuushoidoista  :D

 

Eilen siis kävin siellä seurantaultrassa ja siellä näkyi, että yksi folli oli lähtenyt kasvamaan ja oli nyt 9mm kokoinen. Muut olivat edelleen ihan pieniä mikä ilmeisesti on hyvä asia. Viikko sitten siis ei ollut kasvanut yhtään follia vielä. Menopuria jatketaan vielä tiistaihin asti eli viiden päivän ajan ja sitten on taas ultra. 

 

Lääkäri oli ainakin kovin positiivisin mielin ja sanoi että ovis on luultavasti ensiviikolla. Olen nyt kuitenkin tyhmänä lukenut keskusteluja aiheesta ja nyt on alkanut epäilyttämään tuo follin pieni koko.. Joku sanoi tuolla, että hänelle lääkäri oli sanonut että jos folli on alle 10mm se ei luultavasti edes kasva?  :(

 

Kellään kokemusta tuollaisesta follien hitaasta kasvusta? Harmittaa jos nyt työnnän tuonne napaan 300€ arvosta tavaraa eikä siellä edes ole tulossa isompaa follia.. :mellow:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tietääkö muut saako aukkarista ja siemennestetutkimuksesta kelalta ihan normaalisti korvauksen? Vai täytyykö ensin olla jotain todettu/tutkittu/hoidettu? Miten käytännössä korvauksen haku tehdään jos ei ole suorakorvausta yksityisellä? (En tiiä oikein onko siellä paikassa suorakorvausta mitä ajattelin)

 

Ollaan miehen kanssa mietitty että jos ei tästä alkaneesta kierrosta pikkukakkosta tule niin mentäis ehkä noihin ensi kierrossa! Haluis kyllä jo tietää miksi kestää tässä, onko joku mikä tökkii jossain.. :/ Yk 9 meillä siis menossa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Semmoinen tuli vielä mieleen että onko aukkarin tekemisessä mitään haittoja tai riskejä millekään? Onko ns. vaaraton :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Korvauksen pitäisi kyllä saada ihan "noin vaan" ilman mitään, koska esim. miehen kohdalla siemennestetutkimus on se eka, mikä tehdään, niin miten voisi olla jotain edeltävää.

 

Aukkari on vaaraton, ja monilla on toiminut jopa ns. aukkaritaika, eli kun on röörit huuhdeltu, niin seuraavasta kierrosta on tullut tärppi. Ainoa, milloin sitä ei suositella on, jos ovulaatio olisi juuri tapahtumassa ja yhdynnästä olisi alle 2 vrk, niin silloin ei kannata tehdä, ettei huuhdella niitä siittiöitä pois munasolun luota.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aukkari on tosiaan vaaraton, mutta siinä on pieni riski, että kun ohuenohuella katetrilla hieman ärsytetään kohdunkaulaa, niin toimenpiteen jälkeen saattaa ruveta pyörryttämään ja tulla huono olo. En ihan muista, miksi näin voi käydä, mutta meillä lääkäri varoitti tästä toimenpiteen aikana. Ja kaikilla ei siis tosiaankaan tule mitään oloja toimenpiteen jälkeen, eli ei kannata etukäteen stressata. :) Itse kuitenkin kuuluin niihin, joilla huono olo ja pyörrytys iski, mutta onneksi oltiin tästä tietoisia, niin jäätiin rauhassa hetkeksi odottelemaan klinikan tiloihin, ja pääsin makuuasentoon lepäilemään ja juomaan mehua.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos vastauksista Murkelo ja Lia :)

 

No hyvä juttu jos ei kelaan tarvi olla mitään perustetta että noista korvauksen sais!

 

Tuota mäkin vähän toivon jos se auttaisi raskautumaan, mutta toki kiinnostaa onko kaikki muuten ok.

 

Miten muuten kannattaako varautua pikkuhousunsuojalla vai mennä ihan normisti? Mietin vaan että tuleeko sitä nestettä ulos, paljonko kun nousee siitä lavetilta, kaatuuko housut jos ei laita :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla tuli suurin osa nesteistä siihen kun nousin pediltä ylös, mutta laitoin siteen ja siihenkin kyllä riitti vielä tovi nestettä, joten suosittelen varautumaan omilla siteillä tms.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä oli gynepolin vastaanottohuoneen pukuhuoneessa monenlaisia ja kokoisia pikkuhousunsuojia ja siteitä lähestulkoon vaippoihin asti.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Nyytikki mulla on clomeilla ollut kaksi kertaa seurantaultrassa 9mm follikkeli. Molemmilla kerroilla ovistesti on näyttänyt plussaa noin viikon kuluttua eli ainakin sen mukaan ovis on tapahtunut. On siis ihan mahdollista, että follikkeli jatkaa vielä kasvuaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos vastauksista! Toivon tosin ettei mun tarttis mennä tuonne, mut kai se on mentävä jos kierto vaihtuu :(

Share this post


Link to post
Share on other sites

Miksi Letroja ei saisi syödä aukkari-kierrossa? Varasin itselleni ensi viikolle aukkarin ja hoitaja sanoi puhelimessa, että Letrot pitää jättää väliin. Just ku oon saanu lääkkeillä kierron inhimillisen mittaiseksi, sitä ei saakaan ottaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mikä kp sulla NeferNefer se aukkari tehdään? Aukkarihan pitäisi kai tehdä ennen ovulaatioita, ehkä kehotus jättää letrot syömättä liittyy siihen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Taitaa olla kp 8 tai 9. Ikinä en ole kyllä niin aikasin ovuloinu! Mitähän jos alottas Letrot kuitenkin? Voikohan siitä olla jotain haittaa?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now