Sign in to follow this  
Followers 0
Jenny-Maria

Minkälaiset ristiäiset vietitte/vietätte?

8 posts in this topic

Minkälaiset ristiäiset vietätte tai vietitte?

 

Esim. kuinka paljon väkeä kutsuttuna, missä vietitte jne.

 

 

Meillä esikoisen ristiäiset vietettiin läheisessä srk:n kiinteistössä, joka oli riittävän pieni ko. tilaisuuteen, ei mikään hehtaarihalli. Väkeä oli 22 henkeä, sis. me ja pappi (miinus itse kastelapsi). Emme halunneet ristiäisiä kotiin, koska tuolloin talon remontti oli vielä kesken, se yhtenä syynä. Kutsutut olivat käytännössä katsoen minun puoleltani vanhempani ja sylikummini, miehen puolelta miehen vanhemmat, veljen perhe, miehen tädit puolisoineen ja miehen sylikummit + lapsemme kummit ja pappi.

 

Kahvia oli kaatamassa tuttava, tarjottavat tulivat konditoriasta, kukat läheisestä kukkakaupasta. Pohdin itse asetelmien tekoa, mutta onneksi en tehnyt. Kodin siunaamista varten askartelin niiden asetelmien parissa kolme tuntia, tuskin olisi onnistunut n. kuukausi synnytyksestä, jolloin esikoinen kastettiin.

 

Nyt seuraavan tenavan kohdalla ongelmaksi muodostuu se, että remontti olisi siten valmis, että tänne kotiinkin saisi hienosti koko väkimäärän (lähes samat naamat, mutta sama 22 henkeä), mutta en yksinkertaisesti halua tuplasiivousta - paikkojen hinkkaaminen ennen ja heti jälkeen.

 

Esikoinen kastettiin n. kuukausi syntymästään, toisen kohdalla mennee pidemmälle, jos saan sektiotahtoni läpi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä oli paikalla vain ihan ydinporukka; mun vanhemmat ja kaks siskoa, miehen isä ja veli, mun mummo ja pappa sekä lapsen kummit eli kolme meidän ystävää. Lisäksi pappi ja me kolme. Ei vaan yksinkertaisesti haluttu ketään muita paikalle, ja aivan ihana juhla meillä olikin. Tulevien lasten kanssa menetellään todennäköisesti aivan samoin, eli ei yhtään ylimääräistä ihmistä. Yks iso syy rajaukselle oli ja on se, että mulla on niin älyttömän suuri suku, että jos kutsuu yhdenkään ydinperheen ulkopuolisen, niin "pitää" kutsua sitten 20 muutakin kun ovat ns. samalla viivalla eli yhtä läheisiä tai kaukaisia meille. Napinaa ei kuulunut mistään, kun kaikille kerrottiin suoraan että halutaan pitää kastejuhla pienenä ja intiiminä juhlana. Juhla oli meillä kotona, se oli siivousstressistä huolimatta erittäin jees ja aika luonnollistakin, kun pieni perhejuhla oli kuitenkin kyseessä.

 

Tarjottavat teki mun äiti, seuraavalla kerralla teen itse, syitä en jaksa alkaa erittelemään... kukat oli ihan kukkakaupasta, en osaa yhtään itse näpertää mitään koristeita. Koti meillä siunattiin samalla, oli ihan kiva, kun erikseen ei varmaan olisi tullut mietittyä sitäkään. Huonot kuvat harmittaa, kun sisko ei jostain syystä keskittynyt hommaan ollenkaan ja esim. meidän perhekuvassa meidän naamat on ihan keltaiset. No asiansa ajavat kuitenkin, mutta olis se ihan kiva kun olis kunnon kuvat.

 

Tyttö kastettiin 1,5kk- ikäisenä, ihan hyvä ajankohta kun oma toipuminen synnytyksestä oli nopeaa ja tyttö nukkui alussa tosi hyvin eli en ollu todellakaan mitenkään kuolemanväsynyt. 

 

Mitäs vielä. No seuraavalla kerralla ehkä osaan lujemmin sanoa äitille vastaan ja teen asiat niinkuin itse haluan, enkä siten miten äidin mielestä on paras. Liittyen siis just noihin tarjottaviin sekä tytön kastepukuun.

Edited by Ida-Mari

Share this post


Link to post
Share on other sites

Esikoisen ristiäisiä vietettiin mun vanhempien luona, sillä silloin asuimme itse vielä pikku kaksiossa, missä olisi kyllä tullut ahdasta. Äiti ja anoppi hoitelivat hyvin pitkälti myös tarjoilupuolen, itse en tainnut tehdä yhtään mitään. No sen vauvan pyöräytin sentään ;) Kastejuhlaa vietettiin joulukuussa ja se satutettiin sopivasti vauvan omalle nimipäivälle. Paikalla oli minun ja miehen sisarukset, molempien vanhemmat ja isovanhempia, sekä ystäviä, joista tuli myös kummeja. Tiivis tunnelma oli. Miten mulla ei ole edes mitään muistikuvaa tarjoiluista?! Onkohan niistä edes kuvia...
Toisella kierroksella panostin itse paljon enemmän kastejuhlaan. Ristiäiset pidettiin meillä omassa kodissa, johon olimme siinä lasten syntymän välissä ehtineet muuttaa. Samalla oli meilläkin kodin siunaus. Juhlat olivat uudenvuodenaattona. Äippä oli tehnyt ihanan suklaakakun, jonka päälle olin tilannut Nuuskamuikkus-koristeen, vauvaa kun Muikkuseksi kutsuttiin. Itse tein lohivoileipäkakun, jonka yksi kummitädeistä ehti jopa koristella ennen tilaisuuden alkua ;) Kukkasiksi olin valinnut valkoisia ruusuja, joista oli tehty söpö astelma vedensiniseen Mariskooliin, siitä tuli nätti, tykkäsin. Kerroimme nimen valinnasta ja kohotimme oikein maljat vauvelille, niin aj tietysti käytiin vähän ilotulittamassakin pihalla :) On jäänyt ihana muisto näistä kuopuksen ristiäisistä, oli mukavaa viettää oman näköiset juhlat omassa kodissa, eikä enää vanhempien luona ;)
Kolmannet ristiäiset ovat edessä ja ne taidamme viettää tällä kertaa kappelissa. Kokeillaan nyt sitäkin ;) Ihanaa miettiä tarjoiluja tällain reilusti puolta vuotta etukäteen ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jenny-marian esikoisen ristiäiset kuulostavat hyvin samalla tyylillä vietetyiltä, kuin meilläkin, sekä esikoisella että toisella vauvalla. Väkeä meillä tosin oli enemmän, n.40 hlö. Väkimäärästäkin johtuen, en todellakaan halunnut itse leipoa mitään eikä meidän kotiin olisi mahtunut. Eli seurakunnan tila, tarjottavat tilattiin valmiina, kukat kukkakaupasta ja tuttava tyttärensä kanssa tarjoiluapuna. :) Ja kutsukortit, nekin tilasin netistä, photoboxista.

 

Vähän mietin sitäkin vaihtoehtoa, että olisi ollut pienemmät ristiäiset meillä kotona. Mutta sitten, ei huvittanut juurikaan tuo paikkojen puunaus ennen ja jälkeen... Joten kun otettiin seurakunnan tila, oli sama kutsua sitten saman verran väkeä kuin esikoisenkin ristiäisiin. Lähisukua kaikki kuitenkin, minun puolelta on iso suku. Ja tuo kyseinen seurakunnan tila on tosi kaunis paikka.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tyttö oli ristiäisten aikaan (heinäkuun puoliväli) reilu 1,5kk vanha. Kaste ja kahvitukset pidettiin ihan meillä kotona 20 hengen voimin, lähimpien sukulaisten kesken siis. Kahvipöydän tarjottavat tein itse äitini avustuksella, ruokaa ei tarjottu. Kukkakimput tilattiin kukkakaupasta. Paljon vaaleanpunaista teemaa, kukkaset, pöytäliina, servetit, kakku, tytön ja omat juhlavaatteet vaaleanpunaiset ;) Jopa mies suostui vaaleanpunaiseen solmioon mukisematta :D

Vaikka melko pienet pippalot olikin, ihan hirmuinen homma oli kyllä tehdä kaikki tarjottava itse! Äitini ja anoppi hoitivat tarjottavat esille ja äiti huolehti kahvinkeittelystä.

Juhlat olivat varsin yksinkertaiset, ihan vain kahvittelua ja valokuvien ottamista kastetoimituksen jälkeen. Ei järjestetty mitään ylimääräistä ohjelmaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ristiäiset pidettiin tasan kaksi kuukautta pojan syntymän jälkeen, ja seurakunnan tilassa oli sekä kaste että kakkukahvit. Vieraita oli noin 30, lähinnä perhettä ja lähisukulaisia sekä mun ja miehen kummit ja lapsen kummit tietysti.

Kakun tilasin pitopalvelusta, muuten tarjottavat (ei ruokia, vaan lähinnä piiraita, kuivakakkua, pikkuleipiä yms.) tehtiin itse mun ja anopin voimin. Suntio autteli kahvien kaatamisessa, mutta aika lailla itsepalveluna se seisova pöytä toimi. Äitini tilasi pöytäkukat kukkakaupasta. Servetit ja kaitaliinat hankin itse, ja kutsukortit tilattiin lapsen valokuvalla netistä. Ohjelmanumeroksi olin pyytänyt paria kaveriani laulamaan kahvittelujen aikana. :girl_smile: Koko tilaisuus kesti arviolta pari, kolme tuntia.

 

Mahdollisella seuraavalla kerralla tilaisin ehkä kaikki tarjottavat pitopalvelusta, ettei tarvitsisi itse vääntää yhtään mitään. Paljon en joutunut nytkään tekemään, mutta pieni stressi niistä iski silti... Tavallaan oli kivaa pitää ristiäiset kodin ulkopuolella, niin ei tarvinnut siivota ja puunata kotona, eikä tilaisuus ei venähtänyt liian pitkäksi, mutta toisaalta taas piti roudata tai tilata kaikki tavarat muualle ja sieltä pois, joten ainakin siltä olis välttynyt pitämällä pippalot kotona.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ristiäiset pidettiin vauvan ollessa 1kk:n ikäinen seurakunnan tiloissa; kaste kirkossa ja kahvit toisessa tilassa. Väkeä oli kolmisenkymmentä: vauvan kummit, meidän vanhemmat, sisarukset perheineen ja isovanhemmat, sekä pappi. Kirkossa meillä oli myös kanttori, mutta hän ei tullut kahveille.

 

Kakku ja suolainen piirakka oli paikallisesta konditoriasta, anoppi leipoi korvapuusteja ja lusikkaleipiä, mun äiti paistoi coctailpiirakoita ja mä tein kuivakakun ja munavoin. Seurakunnan apuemäntä oli keittämässä ja kaatamassa kahvit. Koristelupuolen ulkoistin yhdelle kummeista ja hän toi mukanaan peilinpaloja, sinisiä lasikiviä ja tuikkuja ja ne laitettiin pöytiin.

 

Oli hyvä ratkaisu pitää kahvitkin seurakunnan tiloissa, ei itte tarvinnut siivota ennen ja jälkeen. Samoin oli hyvä ostaa nuo isommat tarjottavat ja kun mummaosastokin halusi osastoa, niin ei itselle jäänyt tarjoilujen suhteen juurikaan ennakkovalmisteluja ja itse päivänäkin sai sitten mennä valmiiseen pöytään. Mä käytin ajatusvoimaa enemmänkin sen itse toimituksen miettimiseen ja oli ihanaa kun saatiin kanttorikin sinne, niin saatiin niihin kolmeen virteen säestys ja kanttori vielä kantilloi psalminkin :) Kirkossa oli luonnollisesti kukat valmiina, ja muutenkin oli samaan aikaan juhlallista ja lämminhenkistä :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0