Helmikuu

Kotihoidontuen uudistus, olisiko miehesi valmis jäämään kotiin hoitamaan lasta?

461 posts in this topic

Meillä mies on halukas jäämään ja jääkin lyhyelle hoitovapaalle sitten kun minä palaan töihin ensi kesän päätyttyä. Mä en viitsi mieheni ammattia tässä paljastaa, mutta hänelle olisi todella vaikeaa jäädä pitkälle hoitovapaalle tai perhevapaalle. Hän on sellaisessa asemassa, että kukaan ei voi suoraa paikata hänen tonttiaan eikä firman sisältäkään voi kukaan hypätä samoihin tehtäviin. Sanoisin, että sellaiset tehtävät, jotka nojaavat paljon tekijän asiantuntijuuteen ja asiakassuhteiden ylläpitoon ovat sellaisia, että on vaikeaa jäädä pitkille hoitovapaille. Ympärillä ei ole tiimiä, joka voisi samoja töitä hoitaa poissaolon aikana. Toki juoksevat asiat, mutta sitä ydinosaamista. Silti hän asettaa ajan lasten kanssa niin korkealle, että haluaa edes sen lyhyen ajan kotona heidän kanssaan viettää, vaikka se töiden kannalta onkin hankalaa.

 

Taloudellista puolta pidetään mun mielestä helposti tekosyynä siihen, että mies ei jää kotiin ollenkaan. Meilläkin miehellä on selvästi parempi palkka kuin minulla, mutta kuukausi, pari sinne tai tänne mun tuloilla + kotihoidontuella ei saa taloutta paikaltaan, enkä usko sen tekevän muissakaan perheissä, sillä se yksikin palkka on enemmän kuin monilla vielä huonommin tienaavilla. Niissä tapauksissa, joissa esim. äiti on opiskelija tai muuten tuloton tilanne on ymmärrettävämpi, vaikka silloinkin äidin täysipäiväinen opiskelu johtaisi nopeammin perheen tulotason nousuun. 

 

Mä olen tätä uudistusta pohtinut monelta kantilta ja olen itse sitä mieltä, että tämä on ihan hyvä juttu. Tosin uskon sen johtavan lyhyellä tähtäimellä siihen, että paineet varhaiskasvatuksessa kasvavat. Kuitenkin tälläkin hetkellä suurin osa lapsista aloittaa hoidossa jo sen ajan puitteissa, että äiti voisi jatkossakin perheen niin halutessa hoitaa koko kotihoitoajan (eli miesten ei "tarvitsisi" jäädä kotiin) ellei sitten kyse ole siitä, että sisarus syntyy niin nopeasti, että äiti siirtyykin suoraa uudelle vanhempainvapaalle, jolloin mies ei "ehdi" käyttää omaa osuuttaan hoitovapaasta. Ehkäpä tämä sen sijaan, että pakottaisi äidit töihin kannustaakin yrittämään sisarusta sellaisella ikäerolla, että vanhemman sisaruksen hoito hoituu siinä samalla. Mun mielestä esitystä perusteltiin huonosti ja perusteluilla oikein pedattiin myrskyä asiasta. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

No minä kyllä ihan mielelläni kuulisin että mikä on sellainen ala ja sellainen tehtävä yrityksessä, että sitä on mahdotonta korvata mitenkään.

En viitsi mainita alaa, koska kuvittelen, että mulla on vielä jotain anonymiteettiä jäljellä. Mutta mies pyörittää itse omaa firmaansa ja hoitaa palkat, rekrytoinnit, koulutuksen ja yhteydenpidon yhteistyökumppaneihin. Eikä johtotehtäviin mitään sijaisia ole, kaikki työntekijät ovat alempaa porrasta eikä osaaminen riittäisi firman oikeasti kannattavaan pyörittämiseen. On eri asia olla pari viikkoa lomalla ja jättää firma siksi aikaa muiden käsiin kuin olla puoli vuotta poissa. Ei se vaan kaikilla aloilla ja kaikissa tehtävissä ole mahdollista.

Edited by Nirppu

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä uudistus on huono koska minulla on työ josta ei voi olla pitkään poissa (yritys myös ja poissaoloa on tässä "harjoiteltu" 4 kk huonoin tuloksin eli teen nytkin käytännössä töitä la-ma putket jotta en menetä äitiyspäivärahaani.) Muussa tapauksessa ei olisi yritystä mihin palata töihin tai se olisi ainakin velkasaneereuksessa palatessani. Ihmettelijöille: kyse on vuosien ammattitaidon keräämisen tuloksista, koulutettukaan sijainen ei ole alle vuoden opetuksella valmis hommaan. Ammatti sinänsä on aika tavallinen. Sijaisia pitäisi siis palkata 2-3 hoitamaan yhden yrittäjän työpanos ja siihen ei meidän rahat riitä.

 

Eli isä olisi vanhempainvapaalla jos voisi, mutta uudistus lyhentänee sitä mahdollisuutta. Minusta ei edes olisi kotiäidiksi, eli meillä isä on automaattisesti se joka jää lasta hoitamaan. Minä palaan töihin kun imetys vähän harvenee. Tästä näkökulmasta uudistusta ei minusta ole mietitty lainkaan. Eli jos tasa-arvoa on lasta kotona hoitava isä, niin nyt ei se toteudukaan kiitos uudistuksen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minun ystäväpiirissä on huomattavan yleistä, että mies on jäänyt kotiin lasten kanssa pidemmäksi tai lyhyemmäksi aikaa. Se on minusta tosi hienoa, eikä sinällään mitenkään ihmeellistä. Kuitenkaan en itse näe omaa miestäni jäämässä kotiin. Häneltä hajoaisi pää alle viikossa kotona.

Samalla tavalla kuin kotiäitiys ei sovi kaikille naisille, se ei varmasti sovi kaikille miehille. Mies haaveili ensin kotiin jäämisestä, mikä olisi minulle kyllä käynyt. Pian mies kuitenkin totesi asiaa tarkemmin harkittuaan, ettei hän sittenkään haluaisi jäädä kotiin. Vaikka mies on tosi lapsirakas, hänen hermonsa joutuisivat liian kovalle koetukselle pieniä arkipäivän murheita ratkoessa päivittäin tunnista toiseen :girl_crazy: .

 

muoks. lisäilen vielä, että päiväkoti on mielestäni parempi vaihtoehto lapsille kuin töihin kaipaava vanhempi kotona hoitamassa.

 

Munkaan mies ei varmaan soveltuisi koti-isäksi..ehkä pienen aikaa (viikon?kaksi viikkoa?;) ).. Ja meille olisi taloudellisesti helpompaa jos mies olisi töissä ja minä kotona eikä toisinpäin. Mutta katsotaan miten käy jos kaikki menee hyvin ja tuossa tilanteessa jossain vaiheessa ollaan :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä mies ehdottomasti jäisi kotiin useammaksi kuukaudeksi, jotta itselleni ei tulisi kovin pitkää taukoa työntekoon. Olen itse tuore yrittäjä ja tienaan huomattavasti miestä enemmän töissä ollessani, joten taloudellisesti/yrityssuhteiden hoitamisen kannalta minun ei olisi järkevää jäädä kotiin ollenkaan.. :rolleyes:

 

Ihan OT (ja ketään sen enempää osoittelematta): musta jotenkin tuntuu (oman tuttavapiirin perusteella ainakin), että me naiset monesti luullaan ettei miehet handlaa asioita ja miehet monesti tuudittautuu sitten siihen, ettei niiden tarvi olla mistään vastuussa eikä ne osaa kotia pyörittää. Henk. koht. uskon, että miehet selviää ihan yhtä hyvin (tai huonosti) kodin pyörittämisestä kun me naisetkin, jos niille vaan annetaan mahdollisuus (tai ei anneta vaihtoehtoja ;))

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jatkan islan OT linjalla.  Omassa tuttava/ystäväpiirissä olen huomannut saman, mistä isla puhuu. Naiset ovat huolissaan kotitöiden hoitumisesta lastenhoidon ohella ennen isän jäämistä kotiin. Käytännössä homma on kuitenkin toiminut hyvin :) . Jälkikäteen on sitten kehuttu, että kotityöt jakautuvat tasaisesti puolisoiden välillä molempien palattua töihin :) .

Edited by mianna

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä mies on nykyäänkin oma-aloitteinen kodinhoitoa jne kohtaan. On ollut aina ja tekeekin ne "sanomatta mitään asiast" :) Meillä tää asia vaan yksinkertaisesti kaatuu rahaan. Ja nyt on vielä sekin, että jos/kun mä "joudun" lopettamaan kotiäitiurani kuopuksen täytettyä 1,5v, mä "tipun" työttömyyskorvaukselle jolla ei todellakaan eletä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Huoli kotitöiden jakautumisesta varmaan on todella harvalle kynnyskysymys siinä jääkö isä kotiin vai ei. Varsinaiset syyt ovat tämänkin ketjun keskustelun perusteella jossain aivan muualla. Näin myös meillä

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nyt kun EU on antanut noottinsa sekä "siunauksensa" budjetille, kävin lueskelemassa "mielipiteitä" asiasta valiokunnassa. 

Eriävä mielipide löytyi tästäkin asiasta. 

 

 

2) Kotihoidontuen leikkaus esimerkkinä kokonaiskuvan puutteesta. Hallitus on osana rakenteellisia uudistuksiaan muuttamassa pienten lasten kotihoidontuen maksatuksen perusteita. Kotihoidontuen maksamisen edellytyksenä ollaan alle kolme vuotiaasta lapsesta maksettavaa kotihoidontukea jakamassa tasan isän ja äidin kesken. Kyse on tasa-arvon nimissä toteutettavasta kotihoidon tuen tason leikkaamisesta.

Päivähoitojärjestelmäämme ja varhaiskasvatuksen kokonaisuuteen kohdistuu nyt monta uudistusta, joiden yhteisvaikutuksia ja toimivuutta päivähoidon henkilökunnan ja päiväkotien arjen kannalta ei ole arvioitu riittävästi. Hallituksen rakenneuudistukseen sisältynyt esitys kotihoidontuen kiintiöittämisestä molemmille vanhemmille, päivähoitomaksun tuntiperustaisuus sekä eduskunnan käsittelysssä paraikaa oleva joustava hoitoraha, kaavailut subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamisesta sekä mahdolliset muut uuden varhaiskasvatuslain mukanaan tuomat päivähoidon uudistukset myllertävät nyt suomalaista päivähoitojärjestelmää perusteellisesti. Uudistuksista puuttuu kokonaisnäkemys.

Laadukkaan ja vaikuttavan perhepolitiikan kannalta on ongelmallista, että lasten, nuorten ja perheiden asiat ovat hajallaan eri ministeriöissä eikä yhteistyö hallinnonalojen välillä ole riittävää ja saumatonta. Tämä näkyy käytännössä lainsäädännön valmistelutyössä olevina ongelmina, jotka näkyvät lopputuloksissa, esim. säädettävänä olevassa oppilashuoltolaissa. Keskusta toistaa esityksensä siitä, että paremman perhepolitiikan varmistamiseksi lasten, nuorten ja perheiden asioiden yhteen kokoamiseksi ryhdytään valmistelemaan perheministeriön perustamista.


Ja se lähde: http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/stvl_17_2013_p.shtml

 

Joustavasta hoitorahastakin löytyi oma pieni juttunsa:

 

Joustavan hoitorahan käyttöönotto

Hallituksen esitystä uuden joustavan hoitorahan käyttöönotosta on keskustan mielestä kannatettava. Suhtaudumme kuitenkin siihen liittyvään kustannusarvioon kriittisesti. Joustava hoitoraha luo paineita kuntataloudelle päivähoidon osalta. Huomio kiinnittyy myös käyttäjämääräarvioon. Uuden, paremmin tuetun lapsenhoitomuodon arvioidaan vaikuttavan enemmän kotihoidon tuella lapsiaan hoitaviin vanhempiin kuin kokopäiväisestä työstä osa-aikaiseen siirtyviin. Arviolle ei ole esitetty riittävän selkeitä perusteita.

Joustava hoitoraha tukee perheiden valinnanvapautta ja tuo uudenlaisia mahdollisuuksia työn ja perhe-elämän yhteensovittamiseen. On kuitenkin huomattava, että osa-aikaiset työmarkkinat ovat Suomessa yhä varsin ohuet. Tarvitaan työnantajan vahvaa sitoutumista uudenlaisen, joustavan työelämäkäytännön muodostumiseen.

 

Lähde: http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/tyvl_11_2013_p.shtml

 

 

 

Noilta sivuilta kanssa näkee, missä kohtaa budjettiestys on menossa :)

Edited by Yazz

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olemme miehen kanssa aiheesta kyllä keskustelleet ja hän on itseasiassa jopa valmis jäämään koti-isäksi, mutta tällä hetkellä hän tekee pätkätöitä ja jos ne loppuvat kokonaan niin sitten katsotaan asiaa uudestaan... ;-)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olisi valmis jäämään, mutta taloudellinen tilanne on se, etten varmaan voisi minäkään olla kotona nykyisen mukaista yhteensä kolmea vuotta, vaikka haluaisinkin. Eli tuskinpa se mieskään on jäämässä, vaikka palkat melko samat meillä onkin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meilläkin on kyllä niin erikoisen vaikea elämäntilanne, että jos nyt tähän hetkeen (poika kohta 1,5v) loppuisi mun kotihoidontukiaika niin vasten tahtoamme joutuisi poika päiväkotiin. Mä kun olen kouluttamaton ja CV:n sisältö tyyliä mäkkäri ja pari kesäduunia (mulla oli koulut kesken kun sain esikoisemme), saisi aikamoinen tuuri käydä että pääsisin millekään järkeville tuloille. Mies tällä hetkellä opiskelee ja tekee opiskelemaansa alaa vastaavia töitä. Siis käy koulua mutta saa silti parempaa palkkaa kuin kouluttamaton - jos mies joutuisi ottamaan lapsenhoidon kokonaan vastuulleen, keskeytyisi hänen koulunsa ja katoaisi suhteellisen hyvä palkka, tilalle saataisiin mun pska palkka joka on suuruudeltaan keskimäärin meidän asumiskulut + 200e. Mä niin toivon, ettei meitä pakoteta laittamaan lasta päiväkotiin, etenkin kun mä toivoin saavani viikonloppuopiskeltua itselleni ammatin kuopuksen kanssa kotona ollessa, ettei tarttisi enää pskaduuneihin lähteä.. :(

Millos ne lopulliset pykälät nyt oikeen päätetään ja julkistetaan?

Edited by duudeli

Share this post


Link to post
Share on other sites

Varsinaista laatua ei, mutta Aamulehdessä oli tänään, että muutos astuisi voimaan 1.8.2015 ja subjektiivisen päivähoito-oikeuden kohdalla v. 2015 alusta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Joo, toteutustapa jäi avoimeks (ketä koskis jne)i. Eivät päässeet siitä yhteisymmärrykseen. Joten katsellaan, miten käy. Senhän ne sai sovittua, että päivähoitomaksut, varsinkin hyvätuloisten osalta, nousevat.

Edited by Yazz

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mua kiinnostaisi kovasti tietää, koskisiko tuo kht-jyvitys sillä hetkellä jo sovittuja kotonaoloja.. Mä oon ihan tulisilla hiilillä odottamassa näitä juttuja, koska tästä päätöksestä riippuu että palaanko mä kotona olon jälkeen kouluttamattomana takaisin mäkkärin kassalle ja opiskelut jää taas tauolle ( :( ) vai ehdinkö mä kotona (edes osa-aikaisesti) ollen saada opinnot loppuun. Meillä kun yks vaihtoehto olisi vielä sen täysin kotona olon lisäksi, että molemmat lapset olisi osa-aikaisesti päiväkodissa ja kotona, kun mä opiskelisin. Kokoaikaiseen päiväkotiin kun ei ole varaa jos mä en käy töissä..

Vaikka kiitollinen saa olla, että edes tuohon asti saa olla kotona, niin kyllä on kamala olla kun omat tulevaisuudensuunnitelmat riippuu niin kovin hallituksen päätöksestä :(

Edited by duudeli

Share this post


Link to post
Share on other sites

^toihan on avoin. Just se, että ketä uudistus koskis. Pelkästään niitä, joilla vanhempainvapaa loppuis ja kht alkais 1.8.2015 vai niitä, joilla lapsi syntynyt just 1,5v aiemmin ennen uudistuksen tuloa vai ihan kaikkia. Ite laskeskelin nopeasti, että jos koskee kaikkia, meidän kuopus on tuolloin hiljalleen 1,5v -.-

 

Mutta eiköhän parin kuukauden sisään asia tuu julki, koska lakimuutokset sun muut pitää laittaa eteenpäin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä kanssa jos koskee kaikkia niin kuopus tuolloin n.1v6kk eli töihin ois mentävä sillon suoraan :/

 

Mua kiinnostaa tosiaan myös nuo vaikutukset osa-aikaiseen kotona oloon, että olisko siinä edes armahdettu että osa-aikaisesti saisi olla kotona se kumpi paremmin kykenee..

No, aika näyttää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tossahan on kyse siis vaan siitä rahasta, sitä oikeutta olla kotona ei tulla kuulemma rajoittamaan.. Ja osittaista hoitorahaa korvaamaan tulee huomattavasti parempi joustava hoitoraha, vai mikäköhän se oli. Osa-aikaiseenhan on oikeus molemmilla vanhemmilla (kunhan ei ole päällekkäin, eli vaikka vuoropäivin tai viikoin tai ilta/aamupäivisin) siihen asti, että lapsi menee tokalle luokalle, vai olikohan tokaluokan loppuun :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

"Sinulla on oikeus olla osittaisella hoitovapaalla, kunnes lapsen 2. kouluvuosi päättyy (31.7.).Oikeus hoitovapaaseen on pidempi kuin miltä ajalta Kela maksaa tukea. Kela maksaa osittaista hoitorahaa alle 3-vuotiaasta lapsesta sekä uudelleen ensi- ja toisluokkalaisen vanhemmille (31.7. asti). ... Osittaista hoitorahaa ei voi saada, jos vanhempi hoitaa lasta itse ja saa kotihoidon tukea. Osittaisen hoitorahan voi saada, vaikka lapsi on kunnan järjestämässä päivähoidossa." KELA

 

Tossa uudistuksessa on se, että maksetaan vaan enemmän korvauksia :)

Edited by Yazz

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä mies olisi valmis kyllä jäämään kotiin, mutta tuskin kovin pitkästä ajasta olisi kyse kuitenkaan. Meillä molemmat lapset on menneet hoitoon noin 1,5-vuotiaina ja se on meidän perheelle sopinut hyvin. Se kodinhoidontuki on niin tosi pieni, että asuntolainat ja muut maksut painaa siinä kohtaa jo päälle aika pahasti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä kun yks vaihtoehto olisi vielä sen täysin kotona olon lisäksi, että molemmat lapset olisi osa-aikaisesti päiväkodissa ja kotona, kun mä opiskelisin. Kokoaikaiseen päiväkotiin kun ei ole varaa jos mä en käy töissä..

Kotihoidontukeahan ei saa ollenkaan, jos lapset ovat hoidossa edes osa-aikaisesti. Siinä ei ole mitään puolikkaita, vain kaikki tai ei mitään. Tuohon vaihtoehtoon siis tuskin tämä uudistus kummemmin vaikuttaa. Täysin kotihoidettuhin lapsiin vain.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Duudeli, eiköhän taloudellisesti järkevintä ole suorittaa opinnot loppuun mahdollisimman nopeasti. Kuten ylempänä lukee, päivähoidossa osa-aikaisestikaan olevista lapsista ei makseta kotihoidontukea. Päivähoitomaksut sitä paitsi ovat tulosidonnaisia ja jos perheen tulot ovat kovin pienet, voi saada asumistukea Kelasta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä mies olisi kyllä ainakin periaatteessa valmis jäämään. Senhetkisestä tilanteesta riippuukin varmaan sitten tuleeko jäämään vai ei ja kuinka pitkäksi aikaa. Eiköhän tuo mies isäkuukauden käytä kuitenkin joka tapauksessa. Tällä hetkellähän tilanne on se, että mä valmistun hiukan ennen äitiyslomaa, varmaan jotain lyhyitä sijaisuuksia ehdin tuossa alkuvuodesta tehdä. Miehellä on vakituinen työ. Eli mun täytyisi löytää töitä siinä vaiheessa, jos mies jäisi kotiin. Palkka mulla olisi varmaan suht samaa tasoa kuin miehelläkin, ehkä hiukan pienempi. Tarvittaessa mun puolesta voisi kyllä muutaman kuukauden kituuttaa ihan minimitoimeentulollakin, jos kotiin jääminen olisi miehelle tärkeää mutta se huonontaisi rahatilannetta. Kaikkea kun ei voi mitata rahassa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now