Ilo88

Paras ikä tulla äidiksi?

79 posts in this topic

Tulin äidiksi melkein 32-vuotiaana ja mulle se oli paras ikä. En ollut vielä niin vanha että iän puolesta raskaudessa olisi ollut isompia riskejä, ja ehdimme vielä tulevaisuudessa hyvin saada mahdollisen toisen lapsen minkä jälkeen lapsilukumme olisikin täynnä.

 

Etenkin henkiseltä kannalta tämä oli oikea ikä tulla äidiksi, sillä kävin läpi nuorempana pahat itsetunto-, burn out ja masennuskriisit. Uskon että voin olla ja olenkin parempi ja tasapainoisempi äiti sekä äidin ja naisen malli lapselleni kuin alle kolmekymppisenä. Eipä sillä että lapsen hankkiminen olisi ollut silloin mielessäkään.

 

Mutta en siis todellakaan halua määritellä mitään universaalia parasta tai oikeaa ikää äidiksi tulolle. Se on aivan yksilö- ja tilannekohtaista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä olisin halunnut äidiksi joskus n. 25v iässä, koska olin aina ajatellut, että oma äitini oli vanha minut saadessaan (oli kuitenkin vain 28!). Varsinkin kouluiässä ajattelin, että olisi ollut kivempi, jos äiti olisi ollut nuorempi ( ja nuorekkaampi). 25v iässä myös tunsin olevani valmis äidiksi ja vauvakuume ole kova. Harmi vaan, minulta puuttui silloin se elämäni mies. Lopulta tulin äidiksi 31 vuotiaana. Ei siinäkään muuta huonoa ollut paitsi että olin aina haaveilut suurperheestä (vähintään 3 lasta) niin silloin ei ollut enää varaa jättää lapsille suurempia ikäeroja vaan piti laittaa heti tuulemaan! :girl_crazy:  Neljäs lapsi on vielä haaveissa, mutta jos se meille suodaan niin lapsen syntyessä olen todennäköisesti 39-40v. Mielummin olisin halunnut saada lapseni nuorempana, jotta sukupolvien välinen kuilu ei olisi niin suuri ja jotta olisin vielä hyvässä kunnossa mahdollisten lasten lasten syntyessä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

N. 10 vuotta nykyhetkestä eteenpäin...

 

Ei vaan, olin 29-vuotias, kuukautta vaille 30-vuotias esikoisen syntyessä. Nyt 31-vuotiaana tulisi toinen. Mitään päänsisäistä tai fysiologista tarvetta lapsille ei ollut, mutta olen kiitollinen, etten "hankkinut" lapsia aikaisemmin, koska nyt rinnalla on hyvä ihminen, aiemmin ei niinkään. Olen kiitollinen myös siitä, että pääsin pahimpien asennevammojeni yli ja esikoinen on nyt olemassa, etten jäänyt odottelemaan sitä maagista biologista kelloa, koska silloin olisi saatettu hyvinkin olla nelosella alkavissa ikävuosissa. Jollekin sekin on hyvä ratkaisu, itselleni ei, jaksamisen ja urakehitysmahdollisuuksien näkökulmasta.

 

Tässä elämänvaiheessa tarjolla on vakituinen työ, kohtuullisen vakaa talous ja elämä muutenkin aika vakaalla mallilla, ts. nuoruuden menemiset on menty.

 

Omat vanhempani ovat 67- ja 69-vuotiaita (miehen 67v. ja 63 v.), siinäkään mielessä en olisi ihan kymmentä vuotta lähtenyt enää odottamaan. Oma äitini oli 36-vuotias syntyessäni (täytti 37 samana kesänä) ja hän on silloin tällöin toivonut olevansa nuorempi minut saadessaan.

 

Kuten yllä todettiin, ei ole mitään yleispätevää hyvää ikää. Joku voi olla valmis parikymppisenä, joku toinen ei välttämättä koskaan.

Edited by Jenny-Maria

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun mielestä ei ole mitään tiettyä parasta ikää tulla äidiksi. Jokaisella se hetki tulee jossain vaiheessa, joillakin parikymppisenä, toisella nelikymppisenä.

 

Mä olisin voinut haluta tulla äidiksi jo 20 vuotiaana. Vauvakuume oli kova. Olin 23 kun vauva syntyi, täytin kyllä pian sitten 24. Toinen tulossa ja ikää 25, täytän 26 pian vauvan syntymän jälkeen.

 

Mun äiti oli 19 sai mut, isä oli 18. Kouluiässä varsinkin oli tosi kiva, kun oli nuoret vanhemmat. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tunnen vasta nyt olevani valmis äidiksi, vaikka olisin halunnut jo ennen 30 vuotta äidiksi, mutta koen nyt vasta olevani henkisesti siihen valmis. Olen siis nyt 29-vuotias ja lapsen synnyttyä olen 30. Lisäksi minulla on nyt rinnallani täydellinen tuleva isä. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kuten moni tuossa totesi, eiköhän se vaihtele vastaajan mukaan. Ei siis ole olemassa mitään absoluuttista oikeaa ikää.

 

Kyllähän sitä väitetään, että nuorena jaksaisi yövalvomiset paremmin, mutta eiköhän sekin ole ihan henkilöstä kiinni. Itse ainakin aina ollut yhtä huono yökukkuja.

 

Kouluiässä varsinkin oli tosi kiva, kun oli nuoret vanhemmat.

Vähän OT, mutta jäin tätä miettimään. Äitini oli 30 minut saadessaan ja isä 10 vuotta häntäkin vanhempi. Koskaan en pienenä miettinyt heidän ikiään eli en osannut ajatella onko kiva vai ei kun on tietynikäisey vanhemmat.

Onko muilla millaisia kokemuksia asiasta?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mäkään en ikinä pienenä miettinyt vanhempieni ikää. En myöskään ajatellut kavereiden vanhempien ikiä. Ei kait lapset sellaista ajattele?

 

Paras ikä tulla äidiksi on se jolloin itsestä tuntuu että on valmis. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täytin 25 sinä vuonna kun esikoinen syntyi, ja ajattelin että "onpas kiva kun lapsi voi sitten ajatella että sillä on nuori äiti"..... Kunnes sitten hoksasin, että oma äiti oli 26 kun minä synnyin, enkä ikinä muista pitäneeni äitiä mitenkään erityisen nuorekkaana. Se siitä sitten. :P

 

No, mutta kaikkinensa tuo ikä oli minulle sopiva. Eka tutkinto plakkarissa ja miehen kassa jo arkeen sopeuduttu. Olen aina miettinyt, että kolmeen kymppiin mennessä ois kiva, jos olisi perhe kasassa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

 

Kouluiässä varsinkin oli tosi kiva, kun oli nuoret vanhemmat.

Vähän OT, mutta jäin tätä miettimään. Äitini oli 30 minut saadessaan ja isä 10 vuotta häntäkin vanhempi. Koskaan en pienenä miettinyt heidän ikiään eli en osannut ajatella onko kiva vai ei kun on tietynikäisey vanhemmat.

Onko muilla millaisia kokemuksia asiasta?

 

 

 

Itsellä tosiaan äiti oli 44-v. minun mennessä 1. luokalle, isä 46-v. Tuolloin ei kyllä osannut millään muotoa ajatella asiaa, vaikka vanhempani olivat vanhimmasta päästä luokkatovereiden perheisiin verrattuna. Tosin kasarin lopulla koulun aloittaessa aika  moni asia oli toisin kuin nykyään, esim. avioeroperheitä oli meillä ala-asteen luokassa yksi kappale, vaikka olin 600 oppilaan koulussa.

 

Näin näppituntumalta (ja siis alakouluikäisen tuntemuksia muistellen) nuorempien vanhempien lapsilla erona oli ehkä se, että vapautta oli enemmän kuin mitä koin itselläni olleen. Muistan myös ihmetelleeni sitä fyysistä läheisyyttä, mitä nuoremmilla vanhemmilla ja ystävilläni oli perhemielessä.

 

Toinen ääripää oli sitten silloinen paras ystäväni, jonka isä oli opettajana samassa koulussa ja jäi eläkkeelle toisen kouluvuotemme joulujuhlan aikaan. Tämä on ilkeästi sanottu, mutta siinä kohdassa kannattaisi ehkä jo harkita lisääntymisikää ja sitä, kuinka kauan edes teoreettisella tasolla on jäljellä aikaa olla tukena lapsiensa kasvussa.

Edited by Jenny-Maria

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun omat vanhemmat olivat parikymppisiä minut saadessaan. Itse en muista asiaa sen kummemmin ajatelleeni, mutta yläasteikäisenä, kun kavereiden vanhemmat täyttivät alkoivat täyttämään 50, tuli puheeksi omienkin vanhempien ikä. He olivat silloin alle 35-vuotiaita, mikä oli kyllä ihan kiva juttu.

 

Joskus nuorena vannoin, että lapset on tehty ennenkuin täytän 25. Tässä sitä ollaan 28-vuotiaana ja ensimmäistä varrotaan saapuvaksi ensi vuoden toukokuussa, jolloin olen täyttänyt jo 29. Hyvä näin, en olisi ollut valmis aiemmin enkä ole itseasiassa varma olenko nytkään... Mutta koskapa sitä olisi, näin voin todeta omalla kohdallani.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eiköhän se ole ihan ihmisestä kiinni, koska kokee olevansa valmis. Ja aina tilanne ei jostain syystä mahdollista lasten hankkimista silloin, kun se oikeimmalta tuntuisi.

 

Itse olen aina tiennyt haluavani lapsia nuorena, ja mieskin onneksi ajattelee samoin. Mua ei juurikaan kiinnosta hienon uran tekeminen, vaan koen enemmän olevani perhekeskeinen ihminen, ja tällä hetkellä ajattelen, että lapsia olisi kiva saada 3-4 eikä kuitenkaan ihan peräjälkeen. Olin 21 kun alettiin yrittää lasta, mutta kaksi vuotta siinä meni ennen plussaa. Jos tässä nyt loppuun asti sujuu kaikki hyvin, niin olen 24 kun lapsi syntyy. Ihan hyvä ikä mulle, eikä tuota pitkää yritysaikaa enää osaa niin harmitella jos vaan tästä vauva oikeasti saadaan. Mutta en koe olevani sen valmiimpi kuin pari vuotta sitten. Nyt tosin ehdin valmistua ennen äitiyslomaa ja olla ehkä pari kuukautta töissäkin.

 

Omat toiveet on mulla aika lailla ristiriidassa sen kanssa, millainen oma lapsuuteni oli. Olen ainoa lapsi, ja mun äiti oli 40-vuotias kun synnyin. Oltiin alusta asti kahdestaan. Tuossa oli sekä hyviä että huonoja puolia, mutta välillä kyllä toivoin, että äiti olisi ollut nuorempi ja erityisesti toivoin sisaruksia. Olen jo kauan tiennyt, että itse haluan tehdä asiat eri tavalla. Nykyisin yhtenä hyvänä puolena tilanteessa on tietysti se, että äiti jäi just keväällä eläkkeelle ja varmaan oikein mielellään auttaa välillä lastenhoidossa. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itselle 25-vuotta on ollut sopiva ikä. Olin ehtinyt saada tutkinnon, mutta ei tarvinnu stressata työnhaulla, kun cv:ssä ei näytä pahalta, vaikka olisi kaksikin vuotta vanhempainvapaalla. Todellisuudessa hain töitä koko ajan siitä lähtien, kun lapsi oli puoli vuotias. Ja sitten sainkin työpaikan, kun lapsi oli vuoden. Luulen, että vanhemmuus tuo nuorelle työnhakijalle lisäuskottavuutta.

Mutta siis nämä oli tietysti aivan toisarvoisia syitä. :) Tuo oli sopiva aika tulla äidiksi, koska sekä minä että mies halusimme lapsen ja kun elämäntilanne monen sadan kilometrin päässä kotoa tapahtuvien opiskelujeni päättymisen myötä vihdoin oli suotuisa. Halusimme lapsen myös suht nuorina, että ehtii tehdä useammankin, jos siltä tuntuu. Itse haaveilen ainakin kolmesta lapsesta, mutta en kovin pienellä ikäerolla, ja kaksosia tuskin on meille luvassa.

Uskon että olin 25-vuotiaana kärsivällisempi ja kypsempi äiti kuin mitä olisin ollut vaikka 18-vuotiaana, kun tunsin olevani lapsi vielä itsekin. Toisaalta olen sitä mieltä, että turhan moni ajattelee, ettei koe vielä kolmikymppisenäkään olevansa riittävän kypsä vanhemmuuteen. Jos siis lapsia ylipäätään haluaa, niin suosittelen kyllä tekemään sen päätöksen ihan rohkeasti. Kukaan tuskin on valmis äidiksi tai isäksi ennen kuin on sen oman lapsen saanut, ja vielä senkin jälkeen voi mennä hyvä tovi ennen kuin ajatuksen onsisäistänyt. Se hyppy on vaan otettava. :)

Edited by TuiTui

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jotenkin uskon että kyse on enemmän sopivasta elämäntilanteesta ja/tai halukkuudesta muokata elämänvaihe lapsille sopivaksi kuin iästä numeroina. Uskon siis että 19-vuotias voi olla yhtä hyvä äiti kuin keskimääräinen 29-vuotias ensisynnyttäjä kun 19-vuotias hyväksyy sen että tyypilliset parikymppisten yörilluttelut ja opiskelijavaihdot jäävät kokematta. Toisaalta jos 29-vuotiaan parisuhde alkaa olla finaalissa niin turha sitä on paikkailla lapsella vaikka olisikin aina halunnut lapset alle 30-vuotiaana. Se on nyky-yhteiskunnassa hienoa että oman itsensä ulkopuoliset paineet lasten hankkimiseen juuri tietyn ikäisenä ovat vähäisemmät kuin meidän äideillämme.

 

Me jätimme ehkäisyn pois kun olin 27-vuotias ja nyt näyttää siltä että olen 31-vuotias kun saamme ensimmäisen lapsen. Tätä tässä välissä kulunutta aikaa (lapsettomuus) en kadu missään muussa suhteessa kuin siinä miten paljon voimia lapsettomuushoidot ja lapsettomuuden sureminen veivät. Jos jättää sen kaiken ulkopuolelle, ikävuodet 25-30 ovat olleet hienoa aikaa harrastusten ja vapaa-ajan (matkustelu, ystävät, laatuaika miehen kanssa) sekä urakehityksen kannalta. Olen voinut panostaa työhön tavalla joka on vienyt minua loikkauksina eteenpäin ja saanut mahdollisuuksia joihin en luultavasti olisi tarttunut muuten. Voisin oikeastaan sanoa että vaikka olisin 27-vuotiaana ollut aivan yhtä kypsä äidiksi kuin 31-vuotiaana, niin muut elämänpuitteet (koti, ura, oman itsensä tunteminen ja itsetunto) eivät olleet samalla tasolla ja minulla olisi jäänyt paljon sellaista kokematta minkä kokeminen perheellisenä on paljon, paljon vaativampaa. Ehkä minun maailmani on nyt valmiimpi lapselle. Lisäksi tulevassa isässä on tapahtunut hurja kypsyminen näinä vuosina, joten olemme valmiimpia perheenlisäykseen myös pariskuntana.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mäkään en ikinä pienenä miettinyt vanhempieni ikää. En myöskään ajatellut kavereiden vanhempien ikiä. Ei kait lapset sellaista ajattele?

 

 

Kyllä mä muuten ajattelin.. Äiti sai mut 40 vuotiaana ja mä joskus ekaluokkalaisena siltä kysyin, että miks sun on pitäny synnyttää mut niin myöhään ku kaikkien muiden äidit on nuorempia ja nättejä..  :blush: Aika kauhee kysymys näin jälkeenpäin ajateltuna..  :unsure:

(ja mähän olen siis iltatähti, mun kaks veljeä äiti synnytti parikymppisenä)

 

Mä luulin olevani "täydellinen" äiti jo 19vuotiaana kun esikoisen sain, heti perään toinen 20v..

Mut täytyy kyllä sanoa, että 25 vuotiaana tunsin olevani jotenkin paljon kypsempi, kun kuopus syntyi.. Oon jotenkin hurahtanut äitiyteenkin ihan eri tavalla.. Enää ei oo niin väliä esim. hoitolaukunkaan ulkonäöllä, kuljin sen limen värisen liberokassin kanssa ylpeänä ihmisten ilmoilla :D

Ja sit sekin huvitti, että sillon "teininä" en voinu laittaa seinälle jotain hymynaama julistetta, mutta tällä kertaa se jo komeilikin hoitopöydän vieressä kun vauva tykkäsi sitä katsoa :)

Enkä ikinä voinu pitää talvella hattua päässä tai toppahousuja, nyt ne on ihan ehdottomat talvella  :grin:

Kaikkea tuollaista pientä, mukavuus ja käytännöllisyys menee turhamaisuuden edelle..

Kai mä oon henkisesti kasvanut :)

 

Mutta verrattuna esikoisen luokkakavereiden vanhempiin, huomasin vanhempainillassa, että olen selvästi muita nuorempi. 

Nyt alkaa olemaan jo joku lähestyvä 30-kriisi, niin oli kyllä lohduttavaa kuulla kun äidit kahvipöydässä valitti, että kun 40 lähenee tai tulee täyteen, nii ei sitä vaan enää oo niin nuori ja vetreä.. Mä vaan istuin hiljaa ja hymyilin, ajattelin mielessäni, että onneks siihen kolmeenkymppiinkin on vielä vähän matkaa ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kannatan kans tuota elämäntilanne-ajatusta. Itse halusin parikymppisenä opiskella, bailata ja reissata. Jos olisin silloin saanut lapsen, niin en olisi voinut rauhoittua samalla tavoin lasten luokse kuin nyt. Toki ne lapset olisi rakastettu ja hoidettu, mutta kokoajan olisi silti jalkavipattanut. Itselleni paras ikä oli siis vasta nyt. Epäilen, että monella hyvin nuorella äidillä se äitiys voi olla erilaista kuin mulla, mutta eihän se välttämättä ole paha asia. Ollaan me ihmiset muutenkin erilaisia. Ehkä ne tosiaan jaksaa yövalvomisia paremmin ja ovat siksi kärsivällisempiä?  :girl_sigh:

 

edit. mä olen siis mökkihöperö ja ties monettako vuotta kotona. Just sellainen josta hallitus ei tykkää. :D

Edited by Kasma

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse sain esikoisen 28 v ja toisen 30v. Näin jälkikäteen, kun mietin olisin ehkä kuitenkin halunnut perustaa perhettä 25 vuotiaana. Tähän kuitenkin vaikutti se, että olin juuri 24 vuotiaana valmistunut insinööriksi ja saanut heti vakituisen työpaikan. Jotenkin olin uppoutunut siihen eikä perheen perustaminen käynyt vielä mielessä. Muutaman vuoden päästä, kun olimme seurustelleet 10v jotenkin heräsin ja ehdotin naimisiin menoa sekä lapsia. Mies olisi halunnut perustaa perhettä jo n. 20 vuotiaana. Itsellä oli kaikki opiskelut ihan kesken enkä silloin vielä kokenut olevani kypsä.

 

Toiveissa olisi vielä lisää lapsia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kun oma äitini oli 18 saadessaan esikoisensa, ja veljen vaimokin 21, niin tuntuu jotenki kamalan vanhalta kun oon kohta 23 eikä vieläkään yhtään lasta!:D Ja muutenkin kun tuttavapiirissä on paljon ikäisiäni/nuorempia, joilla on jo vähintään yksi lapsi.

 

Oon jotenkin vaan aina ajatellut, että haluan lapsia jo nuorena. Oon muutenkin niin rauhallista sorttia, en biletä tai reissaa, niin tuntuisi jotenkin turhalta kauheasti enää odotella... Kai se siis riippuu ihan ihmisestä, mikä on sopiva ikä tulla äidiksi.

 

Mutta oon kyllä vähän myös sitä mieltä, että ihan turha nykynaisten valittaa jos ei lapsia tule sitten kun haluaa, jos niiden tehtailun jättää vasta kolmenkympin paremmalle puolelle...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mutta oon kyllä vähän myös sitä mieltä, että ihan turha nykynaisten valittaa jos ei lapsia tule sitten kun haluaa, jos niiden tehtailun jättää vasta kolmenkympin paremmalle puolelle...

No ohhoh.  :blink: Kannattaa ehkä miettiä mitä täällä kirjoittelee aiheesta tahaton lapsettomuus tai edes siihen viitaten. 

 

Muutenkin jos ymmärrys ei riitä omaa katsantokantaa pidemmälle niin kannattaa jättää arvostelematta muiden ihmisten valintoja. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ hohhoijaa :girl_sigh: .

 

Niinpä.

 

Minun äitini oli 44 kun sai minut, 36 kun sai edesmenneen isosiskoni. Aiemmin ei vain ollut löytynyt sopivaa kumppania jonka kanssa saada lapsia, ja mitäpä niitä huonojen kanssa yrittämäänkään...?

 

Minä olen 28, olin 26 kun ehkäisy jäi pois, eikä niitä lapsia kuulu eikä näy. Ei siis ole sanottu, etteivät nuoretkin ihmiset voisi kärsiä lapsettomuudesta.

 

Jokainen kuitenkin taaplaa tyylillään, mielestäni tärkeintä on elää elämänsä niin että voi kuvitella ajattelevansa kuolinvuoteellaan eläneensä täyden ja hyvän elämän, tuli niitä lapsia sitten tai ei.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jep jep. Olisin mielestäni ollut valmis äidiksi jo tuossa parikymppisenä, mutta miestä ei ollut vielä silloin löytynyt. 24 olin kun alettiin yrittämään, ja nyt olen juuri 26 täyttänyt eikä plussaa ole näkynyt. Eikä siitä juuri toiveita ole ihan hetkeen ainakaan. 

 

Varmasti on ihan ihmisestä kiinni milloin tuntee olevansa valmis, mutta ei sitä voi aina vaan päättää koska olisi valmis ja lapsi vaan tulee silloin.

 

(Äitini oli 39 kun minä synnyin, 29 saadessaan esikoisensa. Melkein kymmenen vuotta toivoivat esikoistaan, varmasti olisi ollut valmis äidiksi omasta mielestään jo paljon aiemmin.)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mutta oon kyllä vähän myös sitä mieltä, että ihan turha nykynaisten valittaa jos ei lapsia tule sitten kun haluaa, jos niiden tehtailun jättää vasta kolmenkympin paremmalle puolelle...

Nohh... Olipa tökerösti sanottu. Nykynaisten hedelmällisyys ei tutkitusti iän vuoksi laske vielä keskimäärin alle 35-vuotiaana, joten siltä kantilta perheen kyllä ehtii aivan hyvin perustaa vaikka ikä alkaa kolmosella. Tahaton lapsettomuus on sitten aivan eri asia - sille on jokin syy, joka olisi estänyt raskaaksitulon tai hankaloittanut sitä ihan samalla tavalla nuorempanakin. Ja minkäs sille voi jos sopivaa elämänkumppania ei ole aiemmin löytynyt tai elämäntilanne ei muuten ole vielä ollut perheen perustamiselle sopiva.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Oon jotenkin vaan aina ajatellut, että haluan lapsia jo nuorena. Oon muutenkin niin rauhallista sorttia, en biletä tai reissaa, niin tuntuisi jotenkin turhalta kauheasti enää odotella... Kai se siis riippuu ihan ihmisestä, mikä on sopiva ikä tulla äidiksi.

 

Mutta oon kyllä vähän myös sitä mieltä, että ihan turha nykynaisten valittaa jos ei lapsia tule sitten kun haluaa, jos niiden tehtailun jättää vasta kolmenkympin paremmalle puolelle...

 

Hui, ei kai tässä arvostella meitä entisiä bilehileitä? :D Mä muuten oikeasti ajattelin monta vuotta, että en välttämättä halua lapsia tai syystä x voisin elää elämäni ilman heitä. Lapset eivät siis parikymppisenä olleet jotain mitä olisin "odottanut", että sitten kun-tyylisesti. Aloin miettimään asiaa vasta kun törmäsin mr. aviomiehen. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now