Ilo88

Paras ikä tulla äidiksi?

81 posts in this topic

Olisin ollut omasta puolestani valmis 23-vuotiaana, ja varmaan se biologisesti olisi ollutkin ideaalein ikä. Tuolloinen parisuhde ei toiminut, ja sen puoleen hyvä ettei toiveeni silloin toteutunut. Nyt yli 30-vuotiaana tuntuu jo, että keho ei ole enää nuoruuden huipussa, ja voi olla, että raskaus ja vauva-aika on sen takia rankempaa. Vanhempana on ehkä myös vähemmän joustava, on jo urautunut omaan arkeensa, jonka muutokset tuntuvat vaikeammilta. Toisaalta mieli on muuten vakaampi, ja on ollut osaamista rakentaa toimiva, tasapainoinen parisuhde, jossa vanhemmuuskin todennäköisesti toimii. 

Eli tosiaan, oikea ikä on silloin kun tähtien asento vanhemmaksi tulemisen sallii!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä olin 35 kun esikoinen syntyy, ja ehdin ehkä täyttää 38 siihen mennessä, kun tämä nyt matkassa oleva kaveri putkahtaa ulos. Omalla kohdallani en olisi parikymppisenä voinut kuvitellakaan perheen perustamista, ja toisekseen nykyisen miehenkin tapasin 28-vuotiaana. Aiemmissa suhteissa, no joo, olisi tainnut jäädä kyllä lapset tekemättä. Toisaalta olin itse vielä päälle kolmekymppisenäkin sitä mieltä, etten lapsia halua, kunnes iski kai joku mielenhäiriö. 

Kun ajattelen itseäni, olen oikeasti iloinen siitä, että nuorempana tuli mentyä ja tehtyä, nyt ei ole enää mitään hinkua hirveästi rillutella, ja kotona on mukavaa. Parisuhde on balanssissa, opiskelut tehty ja asialliset työpaikat hankittu. Ja ehkä tärkeimpänä, itsellä on sellainen sisäinen rauha, että tässä on hyvä olla juuri nyt, eikä ole tarvetta millekään isommille irtiotoille, pienempiä voi toki tehdä tarpeen tullen edelleen. 

Mä luulen, että yksi vaikuttava tekijä siihen "oikeaan" ikään on myös se oma viiteryhmä. Lähipiirissäni nuorin äidiksi tullut taisi olla 28, ja loput ovat tainneet olla jo 30 paremmalla puolella. Ollaan siis eletty aika samaan tahtiin, eikä ole kyllä kertaakaan tullut mieleen, että oltaisiin jotenkin vanhoja vanhempia. Varsinkin kun välillä porukassa tuntuu, että minnekäs ne 20 vuotta tästä välistä katosivat :D 

En muista muuten itsekään koskaan lapsena miettineeni vanhempieni ikää. Jossain vaiheessa vaan sitten tajusi, että hei, ne ei olekaan enää kolmekymppisiä... Äiti oli 23 ja isä 26 kun minä synnyin, ja pikkusisarukseni kanssa meillä onkin lähes 14 vuotta ikäeroa. 

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Samoin itseni kannalta jos vastaan niin 25+ vuoden ikäisenä. Ennen sitä en.olisi ollut valmis 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now