Sign in to follow this  
Followers 0
pinkdream

Herkuttelu päivähoidossa

35 posts in this topic

Hoitosopimuksessa sai ottaa kantaa herkutteluun ja tuolloin vastattiin, että erikoistapauksessa ok, mutta kerrottiin, että kotona tyttö ei syö mitään karkkeja, pullaa tms. Ovat he ainakin kerran tämän syksyn aikana syöneet tikkaria (!), jäätelöä, synttärikarkkia sekä lettuja (letut minusta ovat ihan ok, riippuen päällisistä). Mutta toisaalta vähän epäilen, että kerrotaanko meille kaikkia herkutteluja, kun tietävät meidän suhtautumisen niihin. Joskus asiasta kuulee tytöltä itseltään, mutta silloin ei voi olla varma, mikä osa on totta ja mikä ei.

 

Minusta se kunnallisten päiväkotien perusruoka on jo itsessään niin hiilaripitoista (tytön omienkin sanojen mukaan hän syö pk:ssa leipää, puuroa, perunaa ja soppaa :rolleyes:), ettei mitään ylimääräisiä sokereita enää tarvittaisi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

 

 

Minusta se kunnallisten päiväkotien perusruoka on jo itsessään niin hiilaripitoista (tytön omienkin sanojen mukaan hän syö pk:ssa leipää, puuroa, perunaa ja soppaa :rolleyes:), ettei mitään ylimääräisiä sokereita enää tarvittaisi.

 

Oon ihan samaa mieltä! Kaiken lisäksi leivät ja kaikki tuntuvat olevan tosi usein sitä vaaleaa pullaleipää eli ihan turhaa höttöä. Sokeria tai sokeroitua hilloa laitetaan aamupuuroon jne.

Mä itse syön tosi puhtaasti, terveellisesti ja proteiinipitoisesti ja siltikin katson oman lapsen ruokailuja tosi paljon läpi sormien. Eli en todellakaan oo mikään natsi, joka syöttää myös lapselleen pelkkiä proteiininlähteitä ja kasviksia. :D Mutta vaikka miten laajentaisin sitä omaa näkökulmaa ja katsoisin läpi sormien monia juttuja (tyyliin ihan niitä vehnäjauhosta tehtyjä pannukakkuja sun muita, jota en kotona tee), mahtuu sinne ruokalistaan edelleen ihan liian vähän oikeasti terveellistä ja ravitsevaa ruokaa...

Share this post


Link to post
Share on other sites

 

 

 

Minusta se kunnallisten päiväkotien perusruoka on jo itsessään niin hiilaripitoista (tytön omienkin sanojen mukaan hän syö pk:ssa leipää, puuroa, perunaa ja soppaa :rolleyes:), ettei mitään ylimääräisiä sokereita enää tarvittaisi.

 

Oon ihan samaa mieltä! Kaiken lisäksi leivät ja kaikki tuntuvat olevan tosi usein sitä vaaleaa pullaleipää eli ihan turhaa höttöä. Sokeria tai sokeroitua hilloa laitetaan aamupuuroon jne.

Mä itse syön tosi puhtaasti, terveellisesti ja proteiinipitoisesti ja siltikin katson oman lapsen ruokailuja tosi paljon läpi sormien. Eli en todellakaan oo mikään natsi, joka syöttää myös lapselleen pelkkiä proteiininlähteitä ja kasviksia. :D Mutta vaikka miten laajentaisin sitä omaa näkökulmaa ja katsoisin läpi sormien monia juttuja (tyyliin ihan niitä vehnäjauhosta tehtyjä pannukakkuja sun muita, jota en kotona tee), mahtuu sinne ruokalistaan edelleen ihan liian vähän oikeasti terveellistä ja ravitsevaa ruokaa...

 

 

Näitä lukiessa en voi kun ihmetellä, miten erilailla asiat voi olla. Me tehdään ite ruoka töissä, eikä se tosiaan ole mitään hiilarihöttöä. Perunaa juu löytyy, mutta löytyy myös kasviksia, salaattia jne. Itse tehdään aina veri- ja pinaattilätyt ja jos vain saadaan sopivaa kalaa niin myös kalapihvit. Käytetään paljon marjoja eikä valmishilloja tms. ole kaapissa koskaan. Leipä on aina ruisleipää, joskus leivotaan itse sämpylöitä.

 

MUTTA. Tytön päiväkodissa ruoka tulee keskuskeittiöltä, mutta ei sielläkään mitään puuroja tms. ole, vaan ihan perusterveellistä ruokaa. On siellä Saarioisten äitien tekemiä kiusauksia ja verimakkaroita yms, mutta tuollaista on kerran viikkoon korkeintaan. Kalakeitossa on oikeasti kalaa ja kanakastikkeeseen on laitettu reippaalla kädellä kasviksia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä olen aina kauhistellut töissä (päiväkodissa) sitä sokerin määrää, joka esim. välipaloilla on tarjolla. Lähes joka päivä on kiisseleitä ja marjapuuroja, jotka on tosi makeita. Samoin maustettu jogurtti. Me ollaan usein toivottu, että olisi enemmän ruisleipä+leikkele/juusto tai kasviksia tarjolla. Mutta ilmeisesti olisi niin paljon kalliimpaa. Kiisselit eivät todellakaan montaa marjaa pidä sisällään, vaan ovat enemmänkin sellaisia mehukeittoja. Meillä kaupunki taitaakin keikkua sen listan kärkipaikoilla, jotka tarjoavat ruuat pienimmillä euromäärillä... Välillä tosi kateellisena luen juttuja siitä, miten luomu-/lähiruokaa on joissain paikoissa tosi hienosti tarjolla ja ruokiin on oikeasti panostettu.

 

Hyvin moni 2-vuotias aloittaa päivähoidossa (meillä ei ole pienmpiä) niin, ettei ole vielä juurikaan mitään sokeriherkkuja syöneet. Ja selvästi monissa perheissä ruoka-asioita/terveellisiä elämäntapoja pohditaan paljon. On tosi harmi, että tällaisille perheille joutuu kertomaan, että meillä on tarjolla melko luokattoman huonoa ruokaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä oli esikoisen pk:n vanhempainillassa asiasta viime syksynä puhetta, ja silloin sovittiin yhteisesti että synttäriherkuiksi voi tuoda keksejä, mutta ei karkkia. Ja toki voi olla tuomattakin, jos haluaa. Ja ne keksit (1 kpl/lapsi) syödään lounaan jälkkäriksi.

 

Metsäretkille otetaan kunnon eväät (ei herkkuja) ja mä olen ainakin pakannut vesipullon mukaan.

 

Mutta se mikä muakin ihmettyää on päiväkotien yms. iltapäivän välipalat! Olis ihan ok tarjota joku hedelmä tai rahka tms. Mutta jos kahden aikaan syödään pannukakkua tai lettuja, niin ei kai se ole ihme, ettei lapselle maistu muun perheen kanssa ruoka neljän-puoli viiden aikaan :girl_mad:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiisseli on itseasiassa jälkkäri, joka on mun silmissä pahimmasta päästä. Ei sisällä mitään muuta kuin vettä, sokeria ja tärkkelystä. Kiisselit on sellaisia muka marjojen hyviä ominaisuuksia sisältäviä ruokia vaikkei niissä todellisuudessa ole marjoja juur ollenkaan. Mehukiisseli on vielä parempi irvikuva. Kuka oikeatsi pitää mehua jotenkin terveellisenä tai haluaa juottaa ruokajuomaksi ja sitten siihen lisätään vielä lisää sokeria ja maissi tmv tärkkelystä. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Niimpä, kalliita marjoja on helppo jatkaa kiisseliksi. :girl_sigh: Marjathan olis ihan pelkiltään tai jonkun lisukkeen kanssa mainio välipala, mutta kun ne maksaa niin paljon, ne on helppo tehdä kiisseliksi ja saa monta litraa "hyvää" tavaraa....

 

Se on kyllä jännä miten niitä sokerijugurtteja ja muita syötetään vielä niin paljon. Kuitenkin nykypäivänä niistäkin niin paljon jo puhutaan yleisesti (ei vaan terveysintoilijoiden piireissä) että ovat melkoinen sokeripommi..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä en ole kokenut päiväkodin herkutteluita millään tavalla ongelmaksi. (Esikoinen sai ekan kerran karkkia yli 3-vuotiaana eli en nyt ihan löysimmästä päästä ole herkkujen suhteen.) Ajattelen tässäkin asiassa, että kohtuus kaikessa. :girl_smile:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän päiväkodissa ei ole ollut ongelmia herkkujen kanssa. Synttäreitä varten saa viedä pientä naposteltavaa (keksiä, suolatikkuja tmv), mutta karkkia ei saa viedä. Herkut syödään lounaan jälkeen. Määrätkin on onneksi kohtuullisia 1-2keksiä/lapsi.

 

Päiväkodin ruokiin olen muutenkin ollut todella tyytyväinen. Aamupalana on melkein joka päivä puuroa. Kerran viikossa saattaa olla muroja tai mysliä. Puuron kanssa ei ole tarjolla sokeria, mutta voisilmän saa puuroon halutessaan.

 

Meidänkin päiväkodissa on monesti kiisseliä tai marjapuuroa välipalana. Eiväthän ne mitään terveysruokaa ole, mutta en ole itse jaksanut alkaa huolestua. Meidän lasten päiväkodissa tarjotaan kuitenkin aina kiisselin kanssa leipää. Itsekin huolestuisin, mikäli päiväkodissa syötäisiin kiisseliä ja herkkua päivittäin useita kertoja.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän lasten päiväkodissa on kiisseliä ehkä kerran kahdessa viikossa ja se on yleensä joko mustikkakiisseliä (jossa on kyllä ihan oikeita mustikoita) tai maitokiisseliä jonka kanssa on sitten tuoreita marjoja. Jonkun kerran on ollut suklaakiisseliä jota meidän poika ei suostu syömään kun ei pidä suklaasta oikein muutenkaan. Usein on tummaa leipää tai hapankorppua päällisillä ja joskus sitä pannariakin (joka minusta on oikein hyvä välipala kun sen kanssa on marjasosetta - eihän siinä ole sokeria kuin hiukan).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0