Alisia84

Tyhmät kysymykset synnytyksestä

134 posts in this topic

Itselläni ponnistusvaihe oli puolitoista tuntia (piti ihan tarkistaa papereista) eli ei nyt kovin kaukana parista tunnista. Muistikuvat tuosta on todella hatarat. Kai siinä supistusten välissä käskettiin rentoutumaan, mutta ei se tainnut aina ihan onnistua. Muistelen vaan, että sitä rentoutumista hoettiin.. Ei sitä kyllä lepäämiseksi voi sanoa.

 

Ponnistusvaiheen alussa kätilö oli paljon poissa salista ja se oli rasittavaa, kun olisin kaivannut apuja ja neuvoja kuinka toimia. Tuntui, että olin ihan hukassa. Silloin oli ilmeisesti kiirettä ja kätilö joutui siinä keräilemään välineitä valmiiksi, eikä ehtinyt olemaan kokoajan läsnä.

 

 

Kannattaa muuten se synnytystoivelappunen (mikä se nyt olikaan nimeltään..) ihan antaa sinne. Multa ei sitä kyselty ja huomasin, että sehän olikin koko synnytyksen ajan ollu mulla laukussa neuvolakortin muovikuorien välissä. Olivat ottaneet vaan sen äitiyskortin ja toiveet ynnä muut jäi sinne laukkuun.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Miten arvioidaan se, että paljonko on menettänyt verta synnytyksessä? Siis kun jälkeenpäin niissä papruissa lukee että verta meni sen ja sen verran.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla ponnistusvaihe kesti 10 min ja lepäsin kyllä ponnistusten väleissä. Eihän se lepo kauaa kestänyt, kun minuutin mittaisia supistuksia tuli parin minuutin välein (tai näin vähän aiemmin, ei tullut ponnistellessa kelloa katseltua :P ) mutta hetken ehdin vetää henkeä ja mies ojensi vesimukia, josta ehdin pillillä juoda siemauksia. :) Mä en ollut sektiouhan vuoksi saanut juoda synnytyksessä ennen kuin vauva oli kunnolla laskeutunut eli käytännössä ennen ponnistusvaihetta niin jano oli. :D

 

Kätilön läsnäolon osalta allekirjoitan lauran kirjoituksen tuosta tunteesta ja synnytyksen pituudesta. Eka synnytys oli pitkä kuin nälkävuosi ja aika paljon oltiin keskenään miehen kanssa. Eipä siinä hitaassa avautumisessa paljon kätilöitä kaivattu. Aina tietenkin tulivat, jos kelloa painettiin tai näkivät käyrissä jotain tarvetta tms. "Piipahdukset" kyllä usein kesti kuitenkin suht pitkään, kun säädettiin puudutuksia tai laitettiin akvarakkuloita tai mulla oli kyseltävää tms. Aina oli aikaa, jos jotain tarvitsi. Viimeksi taas synnytys sujui vauhdikkaasti ja kätilöopiskelija taisi kerran/kahdesti poistua huoneesta joiksikin minuuteiksi, muuten alusta loppuun paikalla. Enpä tiedä oisko ilman opiskelijaa ehtinyt olla kätilöä läsnä noin paljon, mutta toisaalta ekassa synnytyksessä ei ollut, vaikka opiskelija jossain vuorossa työssä olikin. Mutta siis vaikka suhteellisesti enemmän oli viimeksi, minuuteissa mitattuna varmastikin ekalla kerralla.

Edited by Kärpänen

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos Bim :) Olisi pitänyt kysyä viime synnytyksen jälkeen, luulis että pelkkä arvioiminen olisi hieman arvontaa, mutta punnitseminen luotettavampaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun synnytys oli aika nopea ja salissa ehdin olla vajaat 4,5 h ennen lapsen syntymää - sairaalaan mennessä olin 5 cm auki. Silti musta tuntui että aika keskenämme miehen kanssa saatiin olla ponnistusvaiheeseen asti. Toisaalta synnytyksessä ei ollut ongelmia eikä kivunlievityksenkään suhteen tarvinnut juuri toimenpiteitä tehdä, joten varsinaista tarvetta kätilön läsnäololle ei avautumisvaiheessa kovin paljoa ollut. Lisäksi kättäri oli ihan täynnä, joten kätilöillä oli varmasti riittävästi tekemistä muissakin synnytyksissä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla ponnistamisen tunne tuli 7cm kohdalla ja kätilö kielsi ponnistamasta( kohdunsuu alkaa ilmeisesti kuroutumaan takaisin kiinni mikäli ponnistelee liian aikaisin). Kätilö lähti pois huoneesta välissä mutta ponnistamisen tarve oli aika hullu niin soittelin sitten kelloa, uusi tsekkaus niin 9,5cm auki(~5minsassa) ja sitten kätilö auttoi viimeisen puolikkaan pois kädellään ja sain alkaa ponnistamaan, vaihe kesti imukuppiauttoineen ~18min. Ponnistaminen oli musta kaikista helpointa koko synnytyksessä :D (olin tosin kärsinyt pidentyneen latenssin melkein kolme vuorokautta joten tiesi että kohta on vauva sylissä!)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla ponnistusvaihe kesti 1,5 tuntia ja supistusten välissä ei ollut minuuttia pidempää taukoa eli ei paljon levätty. Mies pyyhki otsaa viileällä rätillä ja just ehti hengittää syvään ennen ku lähti uus rutistus. Aika kulu kyllä nopeesti eikä siinä ehtiny kaivatakaan mitään taukoa tai juotavaa. Ite keskitty niin kovasti siihen vauvan ulos saamiseen. Kivyt ja paineentunne ei ollu kovin pahoja vaikka epiduraalin vaikutus ehti loppua ennen ponnistusvaihetta.

 

Meillä oli kätilöopiskelija enimmäkseen synnytystä hoitamassa, joten oli välillä pidemåäänkin paikalla. Muuten oltais oltu aika paljonkin keskenämme, avautuminen kesti pitkään eikä siinä sen kummemmin pystynyt avuksi olemaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla ponnistusvaihe kesti huimat 2h. Spinaalin sain ponnistusvaiheeseen ja sen saamisen jälkeen jopa torkahtelin ponnistusten välissä kun kipu helpotti, vaikka se väli oli jotain minuutin luokkaa. Ja mies juotti pillillä vettä siinä välillä kanssa. Ensisynnyttäjä olin ja synnytys kesti 10h suunnillen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Siis ihanko te olette jaksaneet täysillä ponnistaa 1-2h? :o Koko ajan niin kovaa, että tuntuu että verisuoni repeää päästä? Vai lasketteko tuohon aikaan myös "harjoitteluponnistamisen" eli sellaisen kevyen ähistelyn/puhistelun? Mä puristin esikoista ulos 18min. ihan apinanraivolla enkä enää paljoa sitä kauempaa olisi jaksanut ja mulle on papereihinkin merkattu tuosta että "ponnistusvaihe pitkittynyt" :o Tota ennen olin seisaallani saanut harjoitusponnistella ihan kevyesti jonkin aikaa (semmoista nopeaa ja kevyttä äh-äh-äh-äh ponnistelupuhisemista), koska olin jo täysin auki ja tuntui ponnistustarvetta, mutta vauva oli edelleen korkealla. Mut sitä ei laskettu ponnistusvaiheeseen mukaan.

Edited by forgetmenot

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Tuolla perusteella minä juuri sitä taukoa kysyinkin, kun jostain luin, että ponnistusvaihe voi kestää kaksikin tuntia... Että miten sen jaksaa ilman taukoa... mutta vähän sellainen käsitys näistä vastauksista on jäänyt, että se on niin intensiivistä työtä (voisiko verrata esim. rankkaan urheilusuoritukseen lämmittelyn eli avautumisvaiheen jälkeen?) ettei paljoa tauko käy mielessä...

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Joo ei mulla ainakaan tullut tauolle tarvetta, kun oli niin lyhyet (18min. ja kuopuksesta 5min.) ponnistusvaiheet :) Siinä vaipui sellaiseen keskittyneeseen tilaan, että kätilön neuvovan ääneen just kuuli, mutta muuten sitä oli vähän kuin jossain alkukantaisessa transsissa itseensä vaipuneena. Ajantaju katosi kokonaan mulla siinä myös, toi 18min. tuntui viideltä minsalta ja 5min. tuntui kahdelta minuutilta :D

 

edit. ja tosiaan esikoisen synnytys kesti kokonaisuudessaan 17h (alkoi vesien menolla ja melkein heti alkoi säännölliset supistukset), josta ponnistusvaihe oli tuon vajaat 20min. Jonkun 15h olin syömättä, join toki aika paljon kyllä, mutta nälkää ei edes tuntunut.

Edited by forgetmenot

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tulipa taas mieleen kysymys. Eli kun puhutaan, että kipu/pelko saattaa pysäyttää synnytyksen, johtuuko se stressihormoneista vai mistä?

 

Ajattelin hankkia sellaisen rentoutus-cd:n ja kuunnella sitä mahdollisimman paljon ennen h-hetkeä. En yhtään tiedä millaisia ne ovat, mutta onkohan cd:stä hyötyä synnytyksessä? Meillä olisi salissa cd-soitin. Siis onkohan siinä puhetta vai musiikkia ja vaipuuko sitä vaan sellaiseen transsiin, ettei levyä kuule?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ponnistusvaihetta en oo kokenut mitenkään rankkana. Siis ponnistaessa sai kyllä tehdä töitä, mutta välillä ehti hengähtää. Tosin lyhytkin tuo ponnistusvaihe on ollut kummastakin. Ekasta 10 min, tokasta 5 min. Ennemminkin musta on tuntunut, että se avautumisvaihe oli rankka ja vei voimat. Ponnistusvaiheessa oli koko ajan sellainen olo, että se ponnistaminen helpotti oloa. Vähän kuin jättimäinen vessahätä jota vastaan ei voi taistella, mutta kun ponnistaa, olo helpottuu...

Jos siinä olisi ollut pidemmin taukoa, olisi se tuntunut tukalalta.

Kipua en ole tuntenut ponnistusvaiheessa kummassakaan synnytyksessä. (Toisessa kivunlievitys, toisessa ei mitään.)

 

Mä varasin musiikkia mukaan toisen synnytykseen, mutta en kaivannut sitä yhtään. Jotenkin sitä vaan sulki kaikki äänet pois ja leijui jossain omissa maailmoissa. :)

Tosin synnytyskin oli nopea, joten siinä ei ehtinyt juurikaan mitään musiikkia ajatella.

Edited by Helmikuu

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä mulla oli 1,5 tuntia nimenomaan sitä totista ponnistusta :D eli sen lisäksi oli sitä kevyempää alottelua. Tuo oli kokonaan sitä apinan raivolla tehtävää hommaa. Kyllähän se vei mehut, seuraavana päivänä oli lihakset kipeänä ympäri kroppaa niinku olis enemmänki urheillu :D eli koko kropalla tuli tehtyä lujasti hommia. Mulla oli siis vauva avotarjonnassa ja pää vinossa, siksi ei meinannut tulla ulos ja lopuksi avustettiinkin imukupilla. Mutta ei sitä siinä vaiheessa ajatellut muuta kuin että on yritettävä täysillä loppuun asti, lopussa alko kyllä voimat jo hiipua. Synnytyksen kesto oli 17 tuntia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä mullakin oli se 2h ihan kunnon tekemistä. Tottakai alkuun pari ponnistusta kätilö kattoi että ponnistan oikein ja oikeaan suuntaan, mutta alusta asti sai tehdä töitä.

Muistan vielä kun mulle sanoittiin että nyt voi aloittaa ponnistamaan, että katsoin silloin kelloa ja mietin että "jes tää on kohta ohi, enää varmaan joku puol tuntia", ja sillä ajatuksella aloin sit ponnistaakin, eli ihan kunnolla..

Tuo ponnistusvaihe mulla synnytyksestä on jäänyt vähän vaivaamaan, lähinnä että miksi se kesti niin kauan. Toki lääkäri kävi pari pv synnytyksestä osastolla juttelemassa, mutta sitä  oli vielä niin pihalla ettei edes älynnyt kysyä mitään. Ponnistuksen tiimellyksessä jossain vaiheessa kysyin kyllä että miksi se kestää , miksi se ei tule jo, niin muistan lääkärin sanoneen että kun on eka eikä kukaan ole vielä raivannut sitä ennen tietä sieltä. Ilmeisesti mulla oli lihakset sen verran tiukat, että ne vähän hidasti tota. Ja imukupilla piti sit lopulta auttaa, ettei olis pitkittynyt, vaikka lääkäri sanoi että olisi se ilman sitäkin tullut, mut että siinä haluttiin jo auttaa muakin ja nopeuttaa hommaa.

Ainut mikä mua kauhisutti siinä ponnistaessa, oli se kun vauvan sydänäänet välillä laski ja kun se kone välillä teki jotain (sydänäänet hävisi kokonaan) että luulin vauvan välillä jopa kuolleen.

 

Rentoutus cd.. No joo, sain lainaan sen pelkopolin yhteydessä psyk.sh.:lta. Mulle se oli ihan yhtä tyhjän kanssa kun kotona kuuntelin (ennen synnytystä). Rauhallinen musiikki, rauhallinen puhe, jotain mielikuvaharjoituksia avautumisesta yms. Oon tosi huono tuommoisissa mielikuvaharjoituksissa muutenkin, joten voi olla ettei siksikään toiminut.

 

Mulla synnytys tuntui aina pysähtyvän silloin, kun kipulääkkeen vaikutus alkoi lakkaamaan ja uutta odotteli. Mulla siis kroppa alkoi pistämään sitä kipua vastaan kokonaisvaltaisesti niin paljoin, että hommat pysähtyi kun en pystynyt rentouttamaan itseäni.

Mutta olin myös sype-synnyttäjä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Musiikin osalta on varmaan tosi yksilöllistä. Mä en halunnut kuunnella mitään supistusten aikana, käskin kaikkien olla hiljaa tai ainakin puhumatta mulle. Halusin keskittyä hiljaa. Mutta joku toinen voisi paremmin keskittyä kuunnellen musiikkia. Kai sitä voi edes ottaa levyn mukaan, saahan se jäädä laukkuun, jos ei haluakaan kuunnella. Ekan synnytyksen pitkässä avautumisessa taas oisin voinut tykätä musiikista ihan vaan viihdytyksenä epiduraalin saatuani. Taidettiin kuunnella rätisevää radiota välillä, ehkä. Ehkä joku voisi tykätä rentoutusmusiikista tuossakin vaiheessa, kun kerää voimia loppua varten. Mun ois pitänyt saada vähän nukuttuakin, mutta en osannut rentoutua tarpeeksi.

 

Lisäys vielä väliin. Ponnistusvaiheessa olin niin omassa maailmassa, että siinä en olisi musiikilla tehnyt mitään, tuskin olisin kuullutkaan. Mutta avautumisvaiheessa en, tai vaikka supistus olisi vienyt transsiin, olin mä ainakin täysin toimintakykyinen niiden välissä ja silloinhan sitä olisi hyvä saada kroppaa rentoutettua seuraavaa varten.

 

Mä en vertaisi avautumista lämmittelyyn ja ponnistusta urheiluun, vaan ehkä enemmän avautumista maratoniksi ja ponnistusta maalisuoraksi. Pitkän juoksun aikana väsyy ja tulee kipuja ja uskokin meinaa mennä, mutta maalisuoralla vaan keskittyy maaliin pääsyyn ja tekee niin kaikkensa, että kivutkin jäävät taka-alalle. (Minun kokemukseni, yksilöllistä.) Mulle avautuminen tuntui paljon pahemmalta kuin itse ponnistus, vaikka spinaalin vaikutus loppui juuri. Se itse spinaali oli kuin olisi päässyt auton kyydissä osan maratonista. :D

 

Pelon yhdeksi negatiiviseksi vaikutukseksi veikkaan mäkin rentoutumisen puutetta. Pelkää niin paljon supistuskipua, että vetää ihan jumiin eikä supistus siksi täysin tee työtään.

 

Mä muuten pyysin laittamaan sydänäänet pois kuulumasta, kun muuten keskityin liikaa kuuntelemaan niitä peläten, että loppuvat tai tulee heittoja. Ilman ääniä luotin paremmin, että kätilöt pitävät huolen.

Edited by Kärpänen

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla oli myös pitkittynyt latenssivaihe,noin kolme päivää.. Joka huipentui 48minuutin ponnistukseen joka oli kyllä sanoinkuvaamattoman hirveää. Tällä kertaa todella toivon pääseväni helpommalla!

 

Ponnistusvaiheessa musiikista tms ei olisi minulle ainakaan ollut hyötyä,sillä olin muutenkin niin tajunnan ja tajuttomuuden rajamailla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä en vertaisi avautumista lämmittelyyn ja ponnistusta urheiluun, vaan ehkä enemmän avautumista maratoniksi ja ponnistusta maalisuoraksi. Pitkän juoksun aikana väsyy ja tulee kipuja ja uskokin meinaa mennä, mutta maalisuoralla vaan keskittyy maaliin pääsyyn ja tekee niin kaikkensa, että kivutkin jäävät taka-alalle. (Minun kokemukseni, yksilöllistä.) Mulle avautuminen tuntui paljon pahemmalta kuin itse ponnistus,

Tää teksti on ihan mun pään sisältä. :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ponnistauvaiheesta tulin kommentoimaan. Mulla kesti ponnistusvaihe n. 2h25min. Ihan aluksi oli pari harjoitusta, mutta sen jälkeen mentiin apinan raivolla. Koko homman jälkeen ajattelin, että menipä se aika nopeasti. En sitten tiedä mikä siihen pitkään ponnistusvaiheeseen vaikutti, aluksi oli epiduraali vielä voimissaan. Oliko se se vai n. tuntia aiemmin noussun 38 asteen kuume. Muistaakseni ennätin pikaisesti hengähtää ponnistusten välissä. Jossain vaiheessa meinasi usko loppua, mutta mulle tuotiin peini, mistä näin jo vauvan pään tuloillaan. Huutamisesta mulle sanottiin, että ei kannata kuluttaa voimia siihen, vaan keskittyä ponnistamiseen. Mun mielestä se oli hyvä neuvo.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla oli myös pitkä ponnistusvaihe, 1,5h suunnilleen. Vauva oli vähän virheasennossa ja epiduraali lässäytti supistukset totaalisesti. Ei siinä tosiaan mitään taukoja ajatellutkaan, kunhan puskettiin vauvaa ulos. Happea taisin saada maskin kautta. Epiduraali vaikutti tuossa vaiheessa vielä sen verran, että en tuntenut supistuksia juuri lainkaan :rolleyes: ei hyvä.. Naama näyttikin synnytyksen jälkeen siltä, että on vähän tehty jotain, ihohuokosissa oli sellaisia pieniä verenpurkaumia, eli olin aivan pilkullinen :o en ollut moisestakaan koskaan kuullut.. Ponnistaminen ei sinänsä ollut kauhean kivuliasta, avautumisvaiheen kivut olivat pahempia.

 

Kyllä mäkin jossain vaiheessa ponnistusvaihetta sanoin, että en mä pysty, en mä jaksa, mutta kätilö sai kyllä luotua muhun uskoa siihen, että kyllä se sieltä vielä tulee :D ja tajushan sen itsekin, että jospa keskittyisikin nyt siihen, että mä jaksan, mä pystyn :) auttoi!

 

Mä kuuntelin sitä Synnytä rentoutuneena -levyä ennen synnytystä (pari kuukautta silloin tällöin?) ja ilmeisesti toimi ainakin jotenkin, koska mä nukahdin aina kesken kuuntelun  :girl_haha: synnytyksessä en enää kuunnellut..

 

Sahina, jos haluat tutustua synnytykseen ja sen vaiheisiin ja eri vaihtoehtoihin, tsekkaa Vauvantain sivut! Siellä on sellainen ilmainen nettivalmennus minkä lukaisin eilen läpi ja oli tosi tosi hyvä paketti mielestäni :) vielä voisi ehtiä myös keskustelemaan jonkun kanssa synnytyksestä, heillä on valmennusta eri paikkakunnilla ja muitakin vastaavia yrityksiä on.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voiko siihen istukan yms synnyttäniseen saada kivunlievitystä? Kaks kertaa juuttunut ja runnottu irti ja tokalla kerralla sattui enemmän kuin muu synnytys ja vaistomaisesti huidoin kätilöä pois kun sattui niin. Ei ole ajankohtaista mutta mietinpä vaan kun jonkinsortin trauma tais jäädä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hmm, mä en ainakaan tainnut saada. Ja mäkin olin ihan hiton ärtsynä kun sen synnytyksen jälkeen vielä tikattiin ja sitä istukkaa nyittiin. Lähti ihan kiltisti, mutta jotenkin ei olis jaksanut. Olisinkohan mä saanut puhdasta happea hönkiä? Se auttoi ponnistusvaiheessakin tosi paljon :) musta oli vähän niin, että ponnistusvaiheen alettua ei saanut oikein mitään muuta kuin just ja just sitä happea..

 

Kannattanee kysyä neuvolassa, josko tietäisivät?

Share this post


Link to post
Share on other sites

tiitiainen, en tiedä oliko mun tapaus kuinka äärimmäinen tai poikkeus, mutta mulla ei istukka syntynyt laisinkaan. Sitä yritettiin painaa alas päin ja repiäkin ja ties mitä pitkän aikaa lapsen jo synnyttyä eikä se istukka vaan syntynyt. Mulla oli supistukset loppunu ihan täysin lapsen synnyttyä eikä oksitosiini tehnyt asialle mitään.

Lääkäri sitten päätti, että mennään käsinirrotukseen. Se tapahtu leikkaussalissa ja sai valita nukutuksen tai epiduraalin. Se siis toki tarkotti aikaa poissa vauvan luota, mutta mulla ei ollu kauheesti vaihtoehtoja. Mä menetin sen verran vertakin ja hb tippu, että jouduin verensiirtoon ja heräämöön. Heräämöön joutumsen syytä en tiedä oliko se epiduraali (en halunnut nukutusta) vai toi verensiirto vai kenties molemmat. Heräämöön toivat vauvan hetkeks rinnalle.

Mutta siis pointtina tässä, että ainakin mä sain puudutuksen istukan irrotusta varten. :girl_smile:

 

 

:lipsrsealed: Anerina

 

 

Edit. Lisättäköön sen verran, että tämä kokemus Naistenklinikalta toukokuussa 2012.

Edited by Anerina

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now