Lapsen kilpaura - uhka vai mahdollisuus?

[Mischa]

Meidän 4-vuotias on aloittanut voimisteluharrastuksen nyt syksyllä, sitä on ollut 1h kerran viikossa ja tyttö on tykännyt. Eilen tyttö sai kotiintuomiseksi lapun, jossa kerrottiin, että tyttö on valittu jatkamaan harjoittelua esikilparyhmän puolella, jossa harjoitukset kestäisivät 1h 30min kerrallaan ja kevätkaudella harjoitukset lisääntyisivät kahteen kertaan viikossa. Nyt syksyllä on mahdolisuus kokeilla harjottelua esikilparyhmässä ja kokeilun jälkeen päättää haluaako jäädä siihen vai palata takaisin "tavisryhmään". Ajattelin antaa tuon 4-vuotiaan päästä kokeilemaan tuossa esikilparyhmässä ja antaa hänen itse valita haluaako jatkaa siitä vai palata vanhaan ryhmäänsä. Mutta... voinko antaa 4-vuotiaan tehdä tuollaisen päätöksen? Ja entä jos tuo kilparyhmässä treenaaminen "vie mukanaan" ja harjoituskerrat sen kuin lisääntyvät. Ei tässä varmastikaan ole yhtä oikeaa vaihtoehtoa. Mutta mieltä muut olette - kannustaisitteko lastanne harrastamaan vaikka ammattilaistasolle sakka vai näettekö lapsen parhaan olevan "tavallisessa" harrastamisessa ilman kilpauraa?

[koivu]

Minä antaisin lapsen olla kilparyhmässä niin kauan kun viihtyy ja menee mielellään. Itse kilpaurheilua aktiivisesti harrastaneena en näe siinä mitään pahaa niin kauan kun se on lapsen omasta kiinnostuksesta lähtöisin ja hän harjoituksissa jaksaa käydä ilman että muu elämä kärsii. Itse ainakin sain niin paljon omasta "urasta", mm pitkäjänteisyyttä, ystäviä, kokemuksia, itsenäisyyttä, että soisin sen mielelläni myös lapsilleni. Sanoisin, että treenaaminen helpotti myös murrosikää. Toki vanhemmilta se saattaa vaatia paljon taloudellisesti ja ajallisesti, mutta itse hyvinkin mielelläni tukisin lapsiani aktiiviseen harrastamiseen.

 

Harjoitusmäärät saattavat joissakin lajeissa olla suuria jo todella nuorina, vanhemman tehtävänä on mielestäni tarkkailla miten lapsi jaksaa ja puuttua tarvittaessa asiaan. Tärkeää on myös, että vanhempi ei toteuta omia haaveitaan.

Nämä asiat kun pitää mielessä, ei mielestäni ole mitään estettä lapsen kilpaurheilulle. Ihan mielenkiinnosta, mitä haittaa siitä on jos laji "vie mukanaan"?

[Mischa]

Kiitos vastauksesta! Oli tosi kiva kuulla näkökulmaan asiaa itse kilpaurheilua harrastaneelta! Lähinnä ajattelin tuota "vie mukanaan" näkökulmaa siinä, miten se vaikuttaa meidän perheen elämään kun yhtä lasta kuskattaisiin harrastukseen useana päivänä viikossa (kävin seuran nettisivuilta lukemassa kilparyhmistä ja esim. 2001 syntyneet harjoittelevat 6 kertaa viikossa ja usein harjoitukset kestävät 4h kerrallaan!)  Meillä kun on kaksi muutakin lasta ja heillekin haluaisi tarjota saman mahdollisuuden jos itse sitä haluavat ja lisäksi olisi kiva viettää sitä perheen yhteistäkin aikaa.

 

 

[Chimelli]

Minäkin olen tätä miettinyt kun esikoinen on aloittanut luistelukoulun. Ei häntä ole siis mihinkään kilparyhmään pyydetty todellakaan, mutta olenpahan miettinyt kumminkin. Pikkusiskoani oli pienenä pyydetty luistelukoulusta taitoluistelun kehitysryhmään eli siis harjoituksia tosiaan useamman kerran viikossa ja kilpailemiseen tähdätään. Äitini oli sanonut ei kiitos, ja isompana kun minä ja siskoni kuultiin tästä, oltiin ihan järkyttyneitä, että miten äitini oli voinut viedä siskoltani mahdollisuuden tulla huippuluistelijaksi. Haaveilin että omat lapseni harrastaisivat taitoluistelua kilparyhmässä jne.

 

Nyt aikuisempana ymmärrän, enkä taitaisi itsekään haluta lapsestani kilpaurheilijaa. Harrastukseen menisi valtavasti aikaa ja rahaa, varsinkin kun lapsia on useampia niin pitäisihän kaikilla olla mahdollisuus samaan. En tiedä olisiko meillä varaa siihen, etenkin kun ollaan hankittu lapset nuorena niin ei olla ehditty kerryttää säästöjä. Haluaisin myös voida viettää lasteni kanssa aikaa iltaisin sen sijaan että he olisivat aina harkoissa, ja olisihan se lapsellekin raskasta päiväkodin tai koulun lisäksi. Jatkuva harjoittelu vie väkisinkin tilaa muilta elämän osa-alueilta, toisaalta myös niiltä huonoilta...

 

Toisaalta onhan hyvä, jos lapsilla on liikunnallisia harrastuksia ja he oppivat terveellisiä elämäntapoja. Toisaalta huippu-urheilijat kyllä loukkaantuvat jatkuvasti ja kilpailullisuus korostuu liiaksikin, eikö olisi mukavampi vain harrastaa iloisesti yhdessä kuin kilpailla muita vastaan. Toisaalta kyllä tuntuu kivalta kuvitella oma lapsi kilpaluistelijana...

 

Neljävuotias on oikeastaan liian pieni päättämään tuollaisista asioista, mutta kyllähän toisaalta se mahdollisuus lopettaa on koko ajan olemassa. Eli oikeastaan mitään peruuttamatonta lapsen tulevaisuuden päättämistä se ei ole, jos päästää lapsen kilpavalmennukseen. Siinä mielessä vaikeampi päätös on sanoa se ei. Vanhemmillahan on valtava vaikutus siihen mitä lapsesta lopulta tulee, vaikkei itsekään tiedä mitä oikein haluaisi. Haluaisin vain katsoa että mitä siitä tulee, mutta eihän se niin mene. Vanhemmat väkisinkin ohjaavat valinnoillaan lasta johonkin suuntaan. 

[Mischa]

Tosi hyviä näkökulmia sinullakin Chimelli, kiitos niistä! Minulla on toive, että voisin itse antaa lapselle mahdollisuuden kilpauraan (- juuri niin kuin sanoit, ettei lapsi sitten pety vanhempana jos kuulee että estin sen mahdollisuuden), mutta että lapsi itse haluaisi lopettaa sen ennen kuin se alkaa vielä ns. liikaa aikaa. Mutta tietenkin tässä on riskinsä, että lapsi tykkääkin ja haluaa jatkaa ja sitten voi olla paljon vaikeampi tulevaisuudessa laittaa harrastukselle stoppia vanhempien toimesta. Niin ja tuolla tytön voimisteluryhmässä melkein kaikki saivat tuon paperin, jossa kerrottiin, että heidät oli valittu kilpapuolelle eli ei tuo meidän tyttö mikään poikkeuksillinen lahjakkuus ollut!

[duudeli]

Täällä myös ex-kilpaurheilija, 12-vuotiaana naisten sarjassa SM neljäs ja treenejä 11kpl viikossa.

 

Mä lopetin lopulta 15-vuotiaana, kun viimeset pari vuotta ei ollut huvittanut treenaaminen yhtään. Mietitytti heittää kaikki treeni hukkaan, mutta eniten ajatus lopettamisesta hävetti vanhempien takia jotka olivat laittaneet harrastukseeni tuhansia euroja ja tunteja. Mitään painostusta heiltä ei tullut jatkamiseen, mutta silti tuntui pahalta eniten vanhempien puolesta.

 

Eli jos kilpauralle päädytte niin mä kannustan tasaisin väliajoin kysymään tykkääkö vielä harrastaa ja kertoa että ei haittaa jos lopettaa. Vaikka edellisellä viikolla olisi maksettu monen sadan euro kausimaksu niin saa silti lopettaa (vaikka se oikeasti ketuttaisikin).

Edited October 28, 2013 by duudeli

[Ida-Mari]

Ehdottomasti mahdollisuus. Toki meiän lapsi on vielä pieni, mutta ollaan jo aikoja sitten puhuttu, että jos vaan kipinää on niin meidän puolesta saa harrastaa niin tosissaan kuin haluaa ja me kannustetaan siihen. Oli se sitten joku urheilulaji, partio tai vaikka soittaminen. Itse edelleen kilpaurheilua harrastavana saan ja olen saanut omasta lajista niin mielettömiä kokemuksia, että haluan ehdottomasti tukea myös oman lapsen kiinnostuksia. Kuitenkin niin, etten tee lapsesta väkisin lentopalloilijaa jos tämä haluaa mieluummin hiihtää kilpaa tai soittaa viulua Eli siis lapsen toiveita kuunnellen ja tukien.

 

Käsittääkseni voimistelu kuuluu niihin lajeihin, joissa pätee periaate "mitä nuorempana, sen parempi". Vaikka kaks kertaa viikossa voi kuulostaa 4-vuotiaalle hurjalta määrältä, niin on hyvä muistaa, että tietyt lajit vaan vaatii sen. Kovin vakavaksi se tuskin muuttuu ihan heti, vaikka kilpailuissa käytäisiinkin ja tavoitteitakin olisi.