Guest RGB

Olivatko raskautesi samankaltaisia vai erilaisia?

39 posts in this topic

Tähän mennessä (22+6) suht samaa kaavaa. Molemmat olleet aika helppoja raskauksia. Esikoinen on poika, nyt on tyttöveikkaus. Erojakin on silti ollut. Pahoinvointia oli tästä toisesta selvästi enemmän, mutta onneksi kuitenkin niin että paha olo iski äkillisesti tietyissä tilanteissa ja muun aikaa olo oli ihan normaali. Molemmissa raskauksissa pahoinvointi ollut pahimmillaan n. rv12-16. Painoa tullut samansuuntaisesti, toisesta hiukan enemmän mutta lähtöpainokin oli matalampi. Normaalisti oon pystynyt touhuamaan lähes kaikkea molemmilla kerroilla. Verenpaine molemmissa raskauksissa matala ja rautaa oon joutunut syömään. Istukka molemmissa etuseinässä, ekat liikkeet tuntuneet suht varhain mutta voimistuneet hitaasti. Uutena vaivana nyt tokalla kierroksella jalkoihin tullut suonikohjuja, joita viimeksi ei ollut.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mäkin voisin nyt vastata tähän. Kahdesta ekasta pojasta meni suurinpiirtein samanlailla raskaudet. Nyt tähän raskauteen on eroja pahoinvoinnin suhteen ja painonnousun suhteen. Eli noista kahdesta pojasta jouduin käymään halaileen vessanpönttöä vaikka loppuenlopuks ei mitään ulos tullutkaan. Oli illalla aina huono-olo. Tässä nykyisessä ei ole kuin kaksi kertaa tullut etovaolo joka lähtenyt syömällä pois. Painon tippui kahdesta pojasta alussa ja 20+ viikolla paino alko vasta nousemaan, nyt tästä paino nousi ihan alussa sen 2kg ja nyt on vielä tullut lisää siihen 1kg. Ja ruokahalu on kans ihan erilainen, kahdessa ekassa ei tehnyt juuri mitään syödä ja nytten alkuraskaudessa mulla oli loputon nälkä ja nyt vasta tasaantunut se näläntunne.

Muuten kaikissa raskauksissa on ollut samat vaivat, alavatsa ja selkä kivut sekä nivuskivut.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aika samanlaisia, arvasinkin että samaa sukupuoltakin tulee olemaan. Toisaalta en osaa verrata, millaista olisi odottaa poikaa, nämä tyttöodotukset ainakin ovat tuoneet mukanaan ison litanian vaihtelevia oireita:D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tässä toisessa raskaudessa on valkovuoto ollut vähäisempää + pahoinvointi voimakkaampaa. Katsotaan kumpi tulee.. esikoinen on tyttö. Ärsytys on kyllä samaa luokkaa kuin ekassa raskaudessa :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tähän mennessä (22+6) suht samaa kaavaa. Molemmat olleet aika helppoja raskauksia. Esikoinen on poika, nyt on tyttöveikkaus. Erojakin on silti ollut. Pahoinvointia oli tästä toisesta selvästi enemmän, mutta onneksi kuitenkin niin että paha olo iski äkillisesti tietyissä tilanteissa ja muun aikaa olo oli ihan normaali. Molemmissa raskauksissa pahoinvointi ollut pahimmillaan n. rv12-16. Painoa tullut samansuuntaisesti, toisesta hiukan enemmän mutta lähtöpainokin oli matalampi. Normaalisti oon pystynyt touhuamaan lähes kaikkea molemmilla kerroilla. Verenpaine molemmissa raskauksissa matala ja rautaa oon joutunut syömään. Istukka molemmissa etuseinässä, ekat liikkeet tuntuneet suht varhain mutta voimistuneet hitaasti. Uutena vaivana nyt tokalla kierroksella jalkoihin tullut suonikohjuja, joita viimeksi ei ollut.

 

Aika samaa kaavaa edelleen nyt kun on täysiaikaisiksi päästy. Ihan mukavasti mennyt tänne asti, ei mitään isompaa ongelmaa. Ei turvotuksia, paino samoissa kuin näillä viikoilla esikoisesta (eli sitä on tullut kolmisen kiloa enemmän) Nyt kun olin kesän raskaana niin huomasi kyllä, että kuumalla ilmalla olo oli raskaampi, pakko istuskella tosi usein ja kävely hidastui paljon aiemmin kuin esikoisesta. Syksyn tullen olo hiukan helpotti. Liitoskipuja on ollut enemmän mutta aika normaalisti oon kuitenkin pystynyt kaikkea tekemään. Positiivista on että peräpukamavaivaa ei oo juuri ollut, toisin kuin viimeksi. Kipeitä supistuksia ei oo juuri ollut, viimeksikin alkoivat vasta vähän ennen synnytystä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kolmas raskaus menossa ja pahoinvointi ja muut oireet vähentyneet joka raskaudessa. Tällä kertaa ei ollut oikeastaan ollenkaan huono olo ja oireet muutenkin vähäisiä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kolmas raskaus menossa. Ekassa, vuonna 2014 oli pientä pahoinvointia n.viikolta 9 eteenpäin, myös huimausta ja himo hedelmiin. Toka raskaus meni kesken rv6 ja siinä pahoinvointi oli heti ekoilta päiviltä. Kolmas raskaus tällä hetkellä rv19 menossa ja kuvotusta oli viikoilla 9-12, huimausta ja himo hedelmiin ja kotiruokaan, eli hyvin samantyyliset on toistaiseksi.. :D Oliskohan tyttö taas tulossa? :)

 

//tuolla aiemmin kirjoitin että pahoinvointi ollut pahempaa nyt, mutta lueskelin odotusketjua esikoisen ajoilta ja on se pahoinvointi ollut silloin yhtä paha. :D Oksentaa ei onneksi tarvinnut kuin kerran ja sekin sen takia kun otin raskausvitamiinin tyhjään vatsaan. :lol:

Edited by Sanghi

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eka ja toka raskaus oli aika karmeat, oksetti loppuun asti ja mielialat heitteli rajusti. Enimmäkseen masensi. Molemmista tuli pojat.

 

Nyt kolmas raskaus on ihan erilainen, alussa oli kyllä pahoinvointia mutta se loppui toisen kolmanneksen kynnyksellä. Ja enimmäkseen on ollut hyvä mieli ja tasapainoinen olo :) Ultrassa näytti kuulemma tytöltä, mutta itse vähän epäilen vielä, olen niin tottunut olemaan poikien äiti etten oikein osaa kuvitella, että voisin tehdä tytönkin.:D Hauskaahan se olisi sekin saada, mutta jotenkin vielä oletan että lääkäri erehtyi. Saa nähdä :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kolmas raskaus menossa. Ekassa, vuonna 2014 oli pientä pahoinvointia n.viikolta 9 eteenpäin, myös huimausta ja himo hedelmiin. Toka raskaus meni kesken rv6 ja siinä pahoinvointi oli heti ekoilta päiviltä. Kolmas raskaus tällä hetkellä rv19 menossa ja kuvotusta oli viikoilla 9-12, huimausta ja himo hedelmiin ja kotiruokaan, eli hyvin samantyyliset on toistaiseksi.. :D Oliskohan tyttö taas tulossa? :)

 

//tuolla aiemmin kirjoitin että pahoinvointi ollut pahempaa nyt, mutta lueskelin odotusketjua esikoisen ajoilta ja on se pahoinvointi ollut silloin yhtä paha. :D Oksentaa ei onneksi tarvinnut kuin kerran ja sekin sen takia kun otin raskausvitamiinin tyhjään vatsaan. :lol:

Nämä on kyllä ihan erilaisia. Liitoskivut ja nivelkivut tulivat paljon aiemmin. Väsymys on jotain ihan hirveetä ja olo on myutenkin paljon raihnaisempi.. :lol: Eka oli tyttö ja nyt odotetaan poikaa. Alusta asti olikin olo että tämä on ihan erilaista kuin ensimmäisen odotus ja silloin tuli jo poikaolo vahvana.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nyt kun raskaudet on ohi, niin hyvä nyt kommentoida. Pojista kummastakin oli pahoinvointia, mut ei ylös asti tullut vaikka kävinkin halailemassa vessanpönttöä. Tytöstä ei ollut juurikaan pahoinvointia. Pojista mieliala vaihtelut pysyi maltillisena, mut tytöstä itketti ihan kokoajan. Ei pystynyt katsomaan mitään liikuttavaa tai ottaa vastaan kritiikkiä yms. Vikassa raskaudessa myös kaikki fyysiset oireet tuli paljon aikasemmin kuin kahdessa aikasemmassa radkaudessa. Selkä petti jo 20 viikolla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Esikoisesta en olisi arvannut olevani raskaana, koska en huomannut minkäänlaisia oireita ennen plussaa. Tästä toisesta mahaa jomotteli, oli närästystä, päänsärkyä ja vaikka mitä - jo sen pari viikkoa ennen plussaamista. Nyt 5 + 1, ja odottelen, miten tämä toinen raskaus jatkuu.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Samankaltaiset ja erilaiset - sekä että tähän mennessä. Nyt viikkoja 24+5. Fyysisesti vaivoja on ollut molemmisa aika vähän. Ekassa oli jonkun verran lonkkakipuja ja issiaskipu vaivasi. Närästystä on ollut molemmissa reilusti, mut se on ollut "ärsyttävin" oire. Ekassa raskaudessa olin herkempi. Itkin enemmän ja monesti ilman syytä. Pahoinvointia mulla ei kuvotusta kummempana ole ollut kummassakaan, ehkä aavistuksen voimakkaampaa tässä jälkimmäisessä raskaudessa. Väsymys on alussa ollut voimakasta molemmissa. Päänsärkyjä ja mahakipuja (ärtyneen suolen oireyhtymä) on ollut tässä raskaudessa enemmän. Ekassa ko. oireet loistivat poissaolollaan.

 

Ekassa raskaudessa alusta asti syöminen muuttui - ruokaa ei tehnyt mieli yhtään. Ei tehnyt mieli raskasta ruokaa, ainoastaan kevyitä ja raikkaita juttuja. Söin paljon jogurttia, ananasta ja marjoja. Lihaa ei muistaakseni tehnyt mieli, mutta leipäjuustoa söin paljon. Jossain vaiheessa oli kauheat nuudelihimot ja ulkomaillakin piti etsiä nuudeliravintoloita. Makeaa ei tehnyt mieli ollenkaan, en syönyt karkkia tai suklaata koko raskausaikana. Tosin pehmis kesällä upposi. Paino tippui alussa -5 kiloa ja yhteensä kertymää oli ekasta neuvolasta loppuun mennessä +6kiloa.

 

Tässä tokassa on tehnyt mieli makeaa kauheasti. Olen syönyt karkkia, suklaata ja jäätelöä. Selviä ruokahimoja ei ole niin paljoa ollut, kun ekassa raskaudessa, muuta kun makea. Sinappi ehkä on ollut erikoisin ruokavalioon tupsahtanut asia ja aurajuustoa teki alkuraskaudesta mieli. Smoothieita tekee mieli välillä ja marjoja. Kalaa myös tekee mieli ehkä enemmän kuin ekassa raskaudessa. Makean kanssa pitäisi nyt vähän himmailla, sillä molemmissa raskauksissa on raskausdiabetes. Tosin molemmissa se on toistaiseksi mennyt yhtä helpolla eli ruokavaliohoitoisena. Painon nousu on tasaisempaa, nyt on tullut +2 kiloa. Paino ei tippunut alussa samallalailla, kun ekassa raskaudessa teki.

 

Ja niin esikoinen on poika ja tästä toisesta on arvailtu tyttöä.

Edited by rain

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla menossa kolmas raskaus. Poikia kaikki, kaks ekaa aika samankokosiakin esikko 54cm/3830g ja toinen 53,5cm/4030g.

Esikoisesta ei ollu pahoinvointia, eikä oikeen muutakaan vaivaa. Töistä jouduin jäämään pois rv 30 paikkeilla, kun supisti kävely ja ei voinu oikeen nostella enää mitään. Kotona voin ihan hyvin kun voi omaan tahtiinsa mennä. Kohtu oli voimakkaasti taaksepäin kallistunut.Olin tosi hormoniherkkä ja mielalat heilahteli tosi paljon. Teki mieli suklaata ja cokista ja kaikkea roskaruokaa. Linea negra oli pitkä ja selvä, yli navan, kiersi hassusti sen navan. Kiloja tuli n 8 lisää. Poika syntyi 40+2. Synnytys oli ihan hirveä, mulla oli pitkittynyt latenssivaihe ja olin ihan loppu kun poika viimein synty.

Toinen syntyi kun esikoinen oli 3v2kk. Voin pahoin rv 15 asti.  Mua myös närästi, mitä ei tehnyt esikoisen odotuksessa. Painoin sen 8 kg enemmän mitä jäi esikoisen odotuksesta, olin imettänyt 2v2kk ja paino pysyi kun liimattuna :D Suurinpiirtein Rv 26 mulla todettiin radi, meni ruokavaliohoidolla, tosin aika tiukka ja niukka oli se ruokavalio. Kiloja ei tainut tulla ainuttakaan. Teki mieli hamppareita ja roskaruokaa. Linea negra oli, mutta vain alle navan. Menin töihin rv31 kuukaudeksi. Jaksoin hyvin tehdä töitä, ei paljoa supistellut. Kohtu oli eteenpäin kallistunut. Poika syntyi 40+6, synnytys oli siedettävä ja jopa tuntui nopealta aikasempaan maratooniin verrattuna.

Tää kolmas raskaus on ollu jotenkin sekoitus edellisiä, omalla pienellä mausteellaan. Tulin raskaaksi kun toinen oli hiukan vajaa 2v eli kakkonen on 2v9kk suurin piirtein kun vauva syntyy. Voin taas pahoin rv 15 asti, tällä kertaa pahoinvointi oli pahempi. Oksentaa ei tälläkään kertaa silti tarvinnut. Mielitekoina mandariinit ja omenat. Mielialat heitelleet ihan hulluna taas ja on ollut pientä masennusoirettakin. Imetin alkuun, kakkonen oli 2v2kk kun lopetin, rinnat oli niin arat ja kipeät että oli pakko lopettaa. Radi todettiin taas suurin piirtein samaan aikaan. Nyt tuntuu että saa olla vielä tiukempi syömistensä kanssa. Kiloja ei toistaiseksi ole tullut. Toistaiseksi löytyy ihan jämä lineanegra, sitä ei näe ellei nostele mahaa ja kurki alaspäin :D Kohtu taas voimakkaasti taaksepäin kallellaan, supistelee kaikki ripeämpi liikkuminen.  Saa nähdä miten loppu menee ja millainen prinssi saadaan tällä kertaa :)





 

Edited by tossavainen

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now