Chiko

Yökastelu

42 posts in this topic

No niin, nyt meillä on ollut pissahälytin käytössä kuukauden päivät ja näyttää siltä että meidän lapsella tämä taitaa toimia. :)  En haluaisi manata, koska tällä hetkellä on 9 kuivaa yötä putkeen ja 14 kuivan yön jälkeen voi lopettaa hälyttimen käytön, mutta kyllähän tuo tendenssi vahvasti olisi siihen suuntaan. Viimeksi pohdin tuota vaippa vai pikkuhousunsuoja -kuviota, ja päädyimme lopulta kuitenkin käyttämään pikkuhousunsuojaa valmistajan ohjeiden mukaisesti, koska vaipan kanssa kävi pari kertaa niin että pissa ei osunutkaan itse hälyttimeen. Luulen että tämä voi olla ongelma etenkin pojilla, kun pippelin suunta saattaa yön aikana vaihdella, eikä pissa välttämättä osukaan johonkin tiettyyn kohtaan, jos imukykyinen vaippa ehtii sen imeä. Pikkuhousunsuojankin kanssa on kuitenkin ollut helpompaa kuin kuvittelin. Lapsi on useimmiten herännyt kesken pissaamisen niin, että vain kalsarit ovat ehtineet kastua. Lakana on jouduttu vaihtamaan vain pari kertaa koko aikana. Kun hälytin otettiin käyttöön, ensin oli useita peräkkäisiä märkiä öitä (eli öitä jolloin hälytin hälyttää ja pissa tulee ainakin osin kalsareihin) ja välissä yksittäisiä kuivia öitä (jolloin lapsi herää itse pissalle), mutta nopeasti se kääntyi niin päin että kuivia öitä onkin ollut enemmän ja märkiä vain harvoin. Meillä kirjanpito näyttää tällä hetkellä tältä:

 

4 märkää yötä - 1 kuiva yö - 3 märkää - 1 kuiva - 2 märkää - 2 kuivaa - 2 märkää - 1 kuiva - 1 märkä - 5 kuivaa - 1 märkä - 9 kuivaa

 

Olen kovin optimistinen. Parhaassa tapauksessa voimme heittää hälyttimen nurkkaan viiden päivän kuluttua. Jos tässä välissä tulee märkä yö, niin aletaan tietenkin laskea uudestaan sitä 14 yötä. Tällä hetkellä hälyttimestä ei kuitenkaan ole juurikaan vaivaa, joten ajatus siitä että sitä joutuisi käyttämään vielä jonkin verran pidempään ei ole kovin kauhea. Suurin ongelma on se, että lapsi herää keskellä yötä pissalle, ja herättää myös jomman kumman meistä vanhemmista, koska tarvitsee vielä apua sekä vessakäyntiin että uudelleen nukahtamiseen. Toivon kuitenkin kovasti että tämä tilanne asettuu ajan myötä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä lääkitys edelleen, on selkeästi auttanut, mutta ei ole vieny kastelua kokonaan. Ennen lääkitystä kasteli joka yö, nyt voisi sanoa, että viikosta puolet öistä on märkiä. Mutta aika tarkka saa olla lääkkeen kanssa, että sitten menee nukkumaan sen puoli tuntia lääkkeen ottamisen jälkeen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä heinäkuu meni tosi hyvin ja lähes kaikki yöt oli kuivia ja ajattelin et otetaan yövaippa pois mutta neiti sen halusi varmuuden vuoksi pitää. No sitten kun koulut alkoi niin sen jälkeen on melkein vallan taas ollut märkiä öitä eli hyvä ettei otettu vaippaa vielä pois. Syyskuussa on taas lääkäriaika ja silloin mietitään lääkityksen uudelleen aloitusta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oon muuten huomannut saman, että märät yöt on lisääntynyt eskarin alkamisen myötä. Taitaa eskaripäivä viedä niin energiaa, että unikin maittaa ja on syvempää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

No nyt on tosiaan yli viikko siitä kun jätettiin kasteluhälytin pois, ja kuivana on poika pysynyt. :)  Herää siis yöllä käymään pissalla, mutta sekin on jotenkin jo vähän normalisoitunut, eli nukahtaa yleensä sen jälkeen tosi nopeasti uudestaan, eikä enää herää viiden aikaan aamulla, kuten jossakin vaiheessa teki. Suosittelen kyllä oman kokemuksen perusteella kokeilemaan kasteluhälytintä jos sellaiseen on mahdollisuus. Eihän se tietenkään kaikilla auta, mutta ainakin mä koin sen paljon vaivattomammaksi kuin mitä ensi alkuun pelkäsin sen olevan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^hienoa että hälytin auttoi.

Meillä tilanne on se että koulun aloitus aiheutti sen että lähes joka yö on sänky märkä joten päätin nyt että tänään aloitetaan lääke uudelleen ja sitten muutaman viikon päästä kun on lääkäriaika niin kysytään et mitä tehdään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on 8-vuotias yökastelija. Tällä hetkellä ollaan Minirinillä ja 2 tablettia ja sillä pysyy täysin kuivana (ja harvoin edes tarvitsee käydä yöllä pissalla). Meillä oli ehkä 6-vuotiaana tuo kasteluhälytin (se housuihin laitettava). Sitä käytettiin 3 kk (mikä on max suositus) jonka jälkeen kastelut loppuivat ja Minirinit jätettiin pois. Sitä iloa kesti muutaman kuukauden jolloin kastelu alkoi uudelleen. Uudestaan neiti ei suostu hälytintä ottamaan koska pelkää sen ääntä, joten lääkityksellä mennään. Pitäisi vaan taas jaksaa kokeilla että pärjäisikö jo yhdellä tabletilla. Lääkkeet on ihan helppo ratkaisu meille tässä vaiheessa mutta hankalia ne on välillä nesterajoituksensa takia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

me aloitettiin minirin heti kahdella tabletilla ja heti alkoi taas tulla kuivia öitä joten käytetään sitä nyt jonkin aikaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hei.

 

Kiva oli lukea muidenkin kuulumisia aiheesta.

Meillä 5v. neito ja ensi viikolla meno neuvolalääkärin pakeille yökastelusta. Monien tarinat kuullosti niin tutuilta. Alle 2v. päiväkuvia, yövaipat tulvii, kokeiltu ilman, herättelyt jne.

 

Nyt siis suunnitteella lääkitys, Minirin. Murheena ja huolena on se, että juomista tulee rajoittaa iltaa kohden. Meillä neiti on päivisin huono juomaan ja usein juokin sitten päikyn jälkeen ja iltapalan aikoihin useita lasillisia. Joskus myös yöllä herää janon tunteeseen. Nythän lääkityksen aikana ilta juomista tulee rajoittaa, ettei neste kerry elimistoon. 

 

Hälytin patjasta on puhuttu, mutta neiti heti ilmoitti ettei sitä halua. Se pelottaa. Asiasta on keskustelu, mutta aina pelko nostaa päätään. Onko siinä vehkeessä ihan järkky ääni??

 

Meillä siis edelleen yövaippa käytössä ja sen kanssa aijon jatkaa. Jos lääkitys ei toimi. Vaippojen käyttö on neitolle hetkittäin hieman noloa, mutta asiasta on puhuttu ja sanottu, että kaikki aikanaan. Ajattelen, että yöt on nukkumista varten ja lakanat vaihdetaan vain tarvittaessa. 

 

Ja oottekos muuten huomanneet mitään lääkkeen haittavaikutuksia? 

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

On siinä hälyttimessä ihan kamala ääni :-/ Löysin netistä sellaisen kasteluhälyttimen, jossa on valittavana myös pelkästään värinähälytys. Se voisi olla vähemmän pelottava, mutta en tiedä, heräisikö tuo meidän poikapelkkään värinään. Tuskin, kun ei se herää siihen soivaan hälyttimeenkään. :( Ja se värisevä hälytin maksaa lähes 100€, vähän turhan kallis kokeilu.

 

Minirin ei ole aikaisemmin auttanut meillä, nyt voisi kokeilla taas puolen vuoden tauon jälkeen. Poika on jo 8v ja kastelee edelleen ihan joka yö, ja monta kertaa yössä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Siis se nyt on miten sen ottaa, että onko se pissahälyttimen ääni järkky/kamala vai ei. Itse en sitä ihan noilla adjektiiveilla kuvaisi.  :)  Meidän poikaa se ei pelottanut, vaikka onhan se tietysti kova ääni, kun siihen on tarkoitus herätä syvästä unesta mahdollisimman nopeasti. Selvästi kovempi kuin mikään tavallinen herätyskellon piipitys. Itse ajattelisin että voisihan sitä kokeilla, ja jos se pelottaa lasta niin lopettaa käytön kesken. Jos kokeilu kiinnostaa niin ei ehkä kannata ainakaan etukäteen painottaa lapselle miten kamalan kova ääni siitä tulee, ettei turhaan ruoki pelkoa, kun ei se lapsi sitä välttämättä niin koe. Mutta eihän sen kokeileminen tietty oikein onnistu ja kannata jos lapsi sitä jo etukäteen vastustaa. :)  Mä vähän itse ihmettelin kun neuvolantäti kertoi pissahälytintä hakiessamme miten jotkut lapset pelkäävät sitä ääntä, siis kertoi tämän ihan meidän pojan kuullen / pojalle. Itse ajattelin että miksi edes nostaa esille tuollainen vaihtoehto, kun lapsi ei itse ole osannut ajatella että se olisi mitenkään pelottava juttu, vaan on ihan innoissaan ottamassa hälytintä käyttöön että pääsisi eroon vaipoista. Onneksi tuo yksittäinen lausahdus ei kuitenkaan saanut meidän pojassa mitään pelkoa aikaan, niin kuin ei hälyttimen käyttökään.

 

Tsemppiä kaikille kastelijoiden vanhemmille! Toivottavasti lääkitykset auttaa niillä jotka ovat sitä nyt aloittelemassa!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän tytöllä on nyt ikää n. 4v ja 3kk. Nyt on mennyt viikko yökuivana yhtä kastelua lukuunottamatta. En tiedä auttoiko meillä niin yksinkertainenkin asia, kun että aloin kiinnittämään enemmän huomiota päiväsaikaan vessassakäyntiin. tää tahtoo olla nimittäin semmonen panttaaja, ettei malta lähteä vessaan ennen ku viime tingassa, joten ne vessassakäyntivälit voi venyä aika pitkiksi. No nyt sitten käy päivällä huomattavasti useammin vessassa ja tää vaikuttas tepsivän. Ainakin tämän yhden viikon perusteella. Katotaan miten tilanne tästä kehittyy, jatkuispa samaan malliin!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meiltä löytyy myös yökastelija, ekaluokkalainen poika. Minirin -lääkitys on ollut nyt reilun vuoden käytössä. Aluksi mentiin kahdella pillerillä ja nykyisin yhdellä. Kesällä oli vaihe, jolloin lääkitys jäi pois kokonaan, mutta kastelu taas lisääntyi, joten otettiin sitten lääke uudelleen käyttöön. Nykyisin yhdellä pillerillä kastelua tulee ehkä 2-4krt/kuussa. 

 

Toivottavasti jossain vaiheessa päästäisiin pois lääkityksestä ja poika pysyisi kuivana ilman sitä. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän 5-vuotiaalla on nyt hälytinlakana käytössä. Hyvältä näyttää ja ehkä tässä vielä toivoa on. Ekana yönä hälytykseen herääminen oli aikamoinen. Aika nopeasti tuli sängystä pompattua ylös. Luulen, että meillä hälyttimen käyttöön on nyt hyvin otollinen aika. Poika itse halusi ottaa laitteen käyttöön ja on motivoitunut hommaan. Poika on kova hikoilemaan ja muutamana yönä onkin tullut hikihälys.

Share this post


Link to post
Share on other sites

meillä nyt vihdoin lopetetaan minirin ja toivotaan että yökastelu pysyy edelleen poissa. Tyttö siis täyttää ens kuussa 8v.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä oli syksyllä hyvin lyhyt vaihe että kastelu väheni, mut sitten palattiin "normaaliin" tilaan. Pikkusiskon syntymän myötä.. Varmaan ku en ite sit jaksanut taas oikeen paneutua tähän asiaan. Talvi meni n. 3-4 kasteluyötä/viikko, pikkuhiljaa vähentyen. n. kuukausi sitten jätettiin vaipat pois. Märkiä öitä tulee nyt 1-2 kertaa kuukaudessa. Tyttö aluksi pyysi satunnaisesti vielä vaippaa ja tietysti sai laittaa, kun oli vielä pari jäljelläkin..yhtenä iltana se salakuljetti vauvan vaippoja omaan huoneeseen, ku omat loppui, mut eihän ne mahtunut ^_^ mut nyt kokee pärjäävänsä ilman.

edit. neitihän täytti juuri 5 vuotta

Edited by Nena

Share this post


Link to post
Share on other sites

Esikoiselle kokeiltiin sitä hälytyslaitetta, no joo.. Kaikki muut yöllä herättiin, muttei tyttö.. Se kun miettii hyödyttömäksi, sai 6v minirun lääkityksen ja se auttoi. Nyt sama ruljanssi 6v pojan kanssa.. Minirin oli 6kk, muttei ollut mitään hyötyä. Patjaa eivät oo ees ehottaneet.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now