Sign in to follow this  
Followers 0
Guest shainala

Kouluikäisen kotiintuloaika

12 posts in this topic

Minkä ikäinen lapsesi on?
Moneltako hänen tulee olla kotona?

Onko kotiintuloaika eri arkena kuin viikonloppuna?

 

Meillä on muodostunut ongelmaksi 9v pojan kotiintuloaika. Olemme sopineet arkena kotiintuloajaksi 18.00. Viikonloppuisin ollaan annettu pojan olla ulkona klo 19 asti. Poika viettää iltapäivät luokkakavereiden kanssa ulkoillen. Ongelmaksi on muodostunut ero kavereiden ja meidän pojan kotiintuloaikojen välillä. Kaverit saavat olla arkena ulkona osa 19.30 asti ja osa jopa klo 20 asti. Viikonloppuisin osa kavereista saa huidella ulkona puoli yhdesään saakka. Poikaa tietysti harmittaa, kun joutuu tulemaan kotiin muiden jäädessä vielä ulos. Oma kantani kuitenkin on ettei 9v lapsen tarvitse huidella kylillä ilta myöhään. Haluaisinkin nyt kuulla minkälaisia kotiintuloaikoja muilla on lapsilleen.

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä poika 8 v (täyttää tänä vuonna 9), arkena kotiintuloaika on n. 19, riippuu jos pelailee omassa pihassa niin vähän myöhemmin. Loman alkaessa varmaan saa olla pidempään, mutta viim. klo 21 pitää olla kotona. Asutaan suht rauhallisella alueella ja tiedän aina missä ja kenen kanssa poika on.

Share this post


Link to post
Share on other sites

10 v. ja 8 v. lasten kotiintuloaika on klo 19 kouluaikoina ja kesälomalla klo 20. Lapset ovat yleensä noin puolen kilsan säteellä kotoa, kun ovat ulkona.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kesäloma alkaa tosiaan lauantain jälkeen. Pojan kanssa ollaan koitettu neuvotella kesäloman kotiintuloajoista. Meidän vanhempien mielestä klo 20 on ehdoton takaraja. Tietysti eri asia olla omalla pihalla, koska silloin meillä on näköyhteys poikaan eli on periaatteessa kotona. Tiedossa on kavereiden kotiintuloajat jotka ovat suurimalla osalla klo 20.30-21. Vaikka oma asuinalueemme on ihan rauhallinen, ja tiedän missä seurassa poika liikkuu, en halua hänen liikkuvan kylillä enää ilta kahdeksan jälkeen. Luvassa on varmasti melkoista anelua ja lupauksia, mutta luulen meidän pysyvän päätöksessä. Kello 20 on kuitenkin jo tuntia myöhempi mitä aiemmin. Tuon pidempään ei kyllä meinata antaa ulkoilla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me noudatetaan kaupungin nuorisotoimen, poliisin ja kaupungin nuorisoasiainkeskuksen tällä seudulla suosittelemia kotiintuloaikoja:

 

ALAKOULUIKÄISET         7.-8. LUOKKALAISET                    9. LK JA VANHEMMAT

arki ja su klo 19.30            arki ja su klo 20.00                         arki ja su klo 21.00

pe ja la klo 20.30               pe ja la klo 21.00                           pe ja la klo 23.00

 

Pidän klo 18 liian aikaisena kotiintuloaikana. Monet perheet syövät klo 17-18 välillä, eihän siinä ehdi sitten enää olla kavereiden kanssa.

Edited by upsis

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä poika (3 luokkalainen, 9v.) saa olla niin arkisin kuin viikonloppuisinkin maksimissaan puoli kahdeksaan illalla kaverin luona, riippuu tosin kenen kaverin, että menekö sitten hakemaan kotiin vai saako tulla itsekseen. Tosin eipä ole poika ikinä ollut niin pitkään. Hänellä kavereineen on muodostunut tavaksi sopia niin, että menevät heti koulusta aina jonkun luokse ja tulevat kotiin viideksi. Eli ei tarvitse koululaisten olla yksin iltapäivisin vanhempien ollessa töissä ja ainakin vielä ovat fiksusti osanneet käyttäytyä. Kivampi se niin, on sitten rauhallinen ilta kotona. Enemmän mä rajoitan sitä tuntimäärää, minkä kaverin luona saa luuhata, se neljä tuntia putkeen on vielä aika maksimi... Välipalan lapset käyvät syömässä koulussa välipalaseteleillä maksaen, jos joku miettii, että miten lapset ruoatta pärjää kun suoraan koulusta menevät kavereilleen.

 

Kerran olen pojan päästänyt kaverinsa kanssa jääkiekko-ottelua seuraamaan, joka siis loppui yhdeksän maissa. Kaverin äiti kyyditsi poikia, kulkemaan yksin en tuota olisi todellakaan jättänyt, nytkin oli sydän kurkussa. Mutta hienosti olivat pärjänneet. Ja nähneet paljon tuttuja, jotka katsoivat poikien perään :give_heart:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nyt kesäloman aikaan kotiintulo ajat 9v klo 20, 11v  21 (sauna päivinä 20). 7 vuotias ei vielä juuri liikuskele itekseen. Muksut ei kilometriä kauempana ole koskaan ja aina tiijetään missä menevät. Ja ilman puhelinta ei saa kotitieltä lähteä :) Kun koulut alkaa niin nuo ajat viikonloppuisin, arkisin tunti aiemmin. Aika samanmoiset on kotiintuloajat lasten kavereillakin, ei ole kitisty noista.

Edited by Henniz

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vanhin likka nyt 11v, 
Kotiin klo 19 jos seuraavana aamuna kouluun, ja muuten klo 20 oltava kotona. Klo 21 nukkumaan joka päivä.

Rytmi on tämä, myös kesälomalla jos likka kotona (nytkin sukuloimassa) 

Meillä noustaan 7 pv/vko 6.00, ja rytmi säilyy.

 

Miksi näin? Siksi, että elämä on huomattavasti helpompaa kun selvät aikataulut. Taataan, että lapset nukkuvat tarpeeksi (juu kännyt ja tabletti jne on pois sängynvierestä, telkkaria ei lastenhuoneessa ole) Keskisttyminen paranee kun tarpeeksi unta, eikä aamuisin tarvitse repiä lapsia sängynpohjasta aamiaspöytään, vaan ne nousee itse.

 

11veellä aina ulkona luuri mukana, ja olinpaikka pitää ilmoittaa minne on menossa. Meillä ruoka klo 12, ja välipala klo 15, joten silloin käy kääntmässä kotona, tai kuittaa välipalan, että syö vasta 17 kun tulee.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä kans viimeistään klo 19 arkena 8v likalla. Jos olis yhtään myöhempi niin se vitkastelu iltapalalla olis niin pitkä että yöunet jäisi liian lyhyiksi. Nytkin viikonloppuna kun saanut valvoa vähän myöhempään niin vitkastelu lisääntynyt vain.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä kotiintuloaika on klo 19, kolmos luokkalaiselle ja eskarilaiselle. Eskarilaisen liikkuu siis vaan muutamassa lähitalossa naapurin lasten luona. Kesälomalla sitten ollut vähän myöhempään ulkona, mut kasilta viim kotiin. Naapureiden lapsilla on pidemmät kotiintuloajat, joka tosiaan aiheuttaa purnausta omissa lapsissa. Nyt tosin kun syksyllä alkaa illat taas pimenee, niin lapset ei ole valitelleet kotiintulosta :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on kolmosluokkalainen, ekaluokkalainen ja eskarilainen, ja kotiintuloaika on klo 20. Harvoin ne noin pitkään missään ovat, varsinkin nyt syksyn kylmien ja pimeiden tultua viettävät illat aika lailla kotona. Kesällä kotiintuloaika oli tärkeämpi, kun lapset viettivät aikaansa pääasiassa ulkona.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0