h4izuli

Vauvan kanssa matkustaminen

328 posts in this topic

Itse olen miettinyt jo etukäteen ennen (nyt maaliskuussa tapahtuvaa) lapsen syntymää, onnistuuko lapsen kanssa edes jonkinlainen ulkomaanmatka, kun olemme paljon tottuneet reissaamaan. Tietenkään ei vielä voi tietää, millainen lapsen temperamentti on jne. joten tarkkaan ei voi kyllä mitään suunnitella. Minkä ikäisen kanssa mielestänne olisi helpointa lähteä matkalle, lähinnä ajatuksena jokin Euroopan maa, jossa suht hyvä perushygienia? Ei Turkkia eikä Egyptiä ainakaan vatsatautiriskin takia. Kesällä on myös Välimeren maissa liian kuuma pienelle lapselle, joten ajankohta lienee parasta vasta syksymmällä?

 

Olen tutkaillut myös matkanjärjestäjien sivuja ja aika huonosti kerrotaan, onko lennoilla noita vauvankoppia tarjolla. Muistaakseni Finnmatkoilla mainittiin, että niitä ei ole saatavilla. Eikö ole raskasta matkustaa, jos vauva on koko matkan sylissä? Voiko pitää esim kantoliinaa tms. jossa vauvan parempi nukkua? Kuinka hyvin on kokemuksienne mukaan ollut vauvansänkyä tarjolla hotelleissa, pitänee etukäteen tilata? Saako niitä varamasti etukäteen varattua, ettei perillä tule ikävää yllätystä? Tjäreborgilla näyttää olevan ns. lapsiperheille suunnattuja hotelleja, joissa luvataan pinnasängyt, syöttötuolit tms. tilauksesta järjestää.(lisämaksu) Mutta nämä hotellit eivät kyllä sijoitu kovin kiinnostaviin lomakohteisiin. (Kreeta, Alanya tms.) Mitenkäs vauvankoppien saatavuus reittilennoilla eri lentoyhtiöillä, onko kokemusta?

 

Haluaisin matkustaa mieluummin joihinkin aitoihin paikkoihin, en minnekään turisteille rakennettuun lomakeskukseen. Italia on pitkäaikainen suosikkini, mutta onko teillä kokemuksia minne siellä kannattaisi vauvan kanssa mennä. (Rimini tai muu Italian Riviera ei kiinnosta). Iso osa suosikkipaikoistani on usein sellaisia, joissa on korkeuseroja, portaita tms. (Amalfin rannikko, Gardajärvi) Paras vaihtoehto olisi varmaan toimiva huoneistohotelli, mutta mielellään saisi olla suht hyvätasoinen ja Italian huoneistohotellit näyttävät olevan usein 2-3 tähteä korkeintaan. Lieneekö parasta järjestää vain omatoimimatka? Jollakin tavalla kuitenkin helppoutta kaipaisin, että olisi kuljetukset tms. jo valmiina, kun lapsi kuitenkin tuo omat haasteensa matkaan...

Edited by Lumisade75

Share this post


Link to post
Share on other sites

Helpoin vaihe matkustaa on se, kun vauva on jo vähän isompi, mutta ei vielä itsenäisesti liiku tai ainakaan kävele. Luokkaa 6-8 kk? Ihan pienenkin kanssa onnistuu ja toki kävelijänkin, mutta mitä enempi lapsi itsekseen liikkuu sitä vähemmän se viihtyy paikallaan.

 

Lyhyillä (esim. Euroopan sisäisillä) lennoilla ei yleensä ole ns. bassinettipaikkoja, vaan niitä on vain isoimmissa kaukomatkoja tekevissä koneissa. Jos on, niitä kyllä usein riittää kaikille, mutta niitä ei voi varata etukäteen ennen check-iniä joten takeita ei ole. Eri lentoyhtiöiden tilannetta en osaa verrata.

 

Nousun ja laskun aikana ja jos se turvavyövalo sytytetään, vauvan pitää olla sylissä ja omalla turvavyöllä vanhemman turvavyössä kiinni. Muina aikoina saa pitää sylissä (tai bassinetissa jos sellainen on) ihan niin kuin haluaa. Kantolaite saa toki silloin myös olla. Vauvalle voi myös ostaa oman istumapaikan lastenlipun hinnalla, jolloin siihen saa laittaa esim. oman turvakaukalon, mutta itse en pidä tätä tarpeellisena. Pienen vauvan sylissä pitäminen muutaman tunnin ajan ei ole kauhea vaikeus, erityisesti jos vauvan mukana on kaksi aikuista niin että päädään vaihtelemaan. Takaan että tulee päiviä jolloin pidätte sitä sylissä yhtä paljon ihan kotiloissakin.

 

Hotelleihin saa aika hyvin vauvansänkyjä jne, yleensä ne varataan hotellivarausta tehdessä ja maksavat joko jonkun pienen lisämaksun tai eivät mitään. Erilaisia tosi kevyitä matkasänkyjä on myös olemassa jos haluaa hotelleihin, joissa sellaista ei ole saatavilla. Ihan pieni vauva voi matkalla nukkua myös esimerkiksi pehmustetussa vaunukopassa.

 

Pienen vauvan kanssa, joka vielä viihtyy vähänkään pitempiä aikoja rattaissa ja/tai kantoliinassa, voi mennä oikeastaan mihin vaan paitsi tietysti hirveään biletykseen baareihin jne. Vauvalle on aika sama ollaanko kävelyllä minkälaisessa puistossa vai museossa vai missä. Matkakohde kannattaa siinä vaiheessa omasta mielestäni valita ennemmin aikuisten mieltymysten mukaan ja huomioida vauva lähinnä siinä, että päiväohjelmat tehdään tosi rauhallisiksi niin että syöttö- yms taukoja mahtuu kuvioihin. "Lapsille suunnattuihin" paikkoihin ehtii vielä. :)

Edited by J A W

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me reissattiin viime kesäkuun alkupuolella Finnmatkoilla just 8kk täyttäneen kanssa Kreetalle. Ainakin Tuiflyn lennolla oli vauvakori tarjolla osaan koneista ja niissä vain tietyille istumapaikoille, nimenomaan etukäteisvarauksella. Vauvakorin rajat näyttäis olevan 12kk ja 11kg heillä. Aika rimpula se olikin ja reunat tosi matalat. Meidän poika oli vähän yli-ikäinen siihen, vaikka painorajaan oli matkaa vaikka kuinka, mutta hän yritti siinä koko ajan nousta konttausasentoon jos oli hereillä. Hetken suostui siinä torkahtamaan, mutta ilmeisesti peti oli niin vieraan tuntuinen että heräsi melkein heti ja lopun ajasta suosiolla nukutinkin manducaan. Mukavasti kyllä saatiin sentään välillä molemmat kädet vapaaksi ne hetket kun poika suostui köllöttelemään selällään lelun kanssa eikä yrittänyt räplätä näyttöjä :D Ja erittäin hyvä tarjotin/seinähylly oli lopun aikaa juomille, eväille ja leluille ;)

 

9725457.t.jpg

 

Ainakin Finnmatkojen tarjonnassa oli mun mielestä tosi hyvin (huoneisto)hotelleissa tarjolla matkasänkyjä lapsille ja joistain hotelleista tarkistin heidän omilta kotisivuiltaan asian jos sitä ei finnmatkoilla lukenut. Tiedän että moni on myös suoraan mailannut hotelliin ja kysynyt mahdollisuutta, jos sitä ei ole missään lukenut.

 

Kesäkuun alussa oli melko kuuma, mutta viime kesän loppupuoli oli Suomessa ihan yhtä kuuma ellei pahempikin. Heinä-elokuussa en kyllä vauvan kanssa lähtisi Välimerelle välttämättä, itse olen lapsettomana siellä ollut 40 asteen helteillä ja se on kyllä aika tuskaisaa aikuisellekin. Meidän poika oli 8kk iässä juuri oppinut möngertämään eteenpäin eikä tietenkään pysynyt sekuntiakaan paikallaan uima-altaalla tai varjossa. Kateellinen olin niille, joiden vauva pötkötteli vaunukopassa tai ihan aurinkopedillä varjon alla tyytyväisenä samalla kun vanhemmat lueskelivat/ottivat aurinko omilla pedeillään :girl_sigh: Varjoisaa paikkaa oli muutenkin tosi vaikea löytää välillä ja vaikka meillä oli aurinkosuojapuku & -hattu niin ei noin pientä voi pitää koko ajan suorassa paahteessa. Suosittelen myös hommaamaan vaunuihin/rattaisiin jonkinlaisen uv-suojan (näitähän on ihan universaaleja mallejakin myös) ja/tai päivänvarjon, koska kävellessä ei useimmiten varjoon pääse helposti.

 

Jälkiviisaana sanoisin, että olisi ollut paras aika matkustaa silloin kun vauva vielä pötköttelee paikallaan ja pärjää joko kokonaan maidolla tai ainakin syö tosi vähän kiinteitä vasta (eli alle 6kk?). Ei se soseiden syöttäminen/mukaanottaminen niin iso vaiva ole, mutta se pelkkä maitolinja on niiiin tosi helppo (oli sitten rintamaitoa tai korviketta).

 

Uima-altaassa polskittiin 2x päivässä ja mertakin käytiin ihmettelemässä, mutta aallot olivat vähän liian pelottavat. Hiekkaa olis syönyt innoissaan jos olis saanut luvan :grin: Aikuisten ruokailut sitten ilmenivätkin isoimmaksi ongelmaksi, koska poika ei suostunut nukkumaan rattaissa ja oli illalla yliväsyneenä ihan hysteerinen ravintolassa ja kahden kokeilun jälkeen luovutettiin ja syötiin joko ennen nukkumaanmenoaikaa tai sitten tilattiin room servicestä ruuat (ihan maukkaat!) jotka syötiin parvekkeella pojan nukahdettua.

 

Monessa kohdassa kannattaa sitten ottaa myös huomioon, että jalkakäytävät voivat olla tosi kapeat tai niitä ei vaan ole. Kantoreppu on tosi kätevä, mutta siinä tulee helposti myös sitten tosi kuuma kun vauva on ihan lähellä tosi kauan ja siinä on muuten myös yllättävän vaikea suojata vauva/lapsi (erityisesti jalat) auringon paahteelta. Meillä mies ei pystynyt kantamaan lasta yhtään manducassa, koska hänellä oli ilmankin lasta oma t-paita koko ajan ihan litimärkä :rolleyes:

 

 

Lisäys: meidän 8kk ikäisen päivärytmi tais olla tuolla lomalla niin että heräsi klo 8-9, yhdet päikkärit (1-2h) puolenpäivän aikaan ja nukkumaan klo 20 maissa. Joskus saattoi yhtäkkiä simahtaa rattaisiin ylimääräisille minipäikkäreille (20min.) johonkin aikaan päivästä.

Edited by forgetmenot

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä sanoisin kanssa, että sellaisen n. 4-6kk ikäisen kanssa on helpointa matkustaa.

- lapseen on ehtinyt silloin jo vähän tutustua, eli osaa lukea mikä on hätänä ym ja tietää vähän miten lapsi viihtyy parhaiten. Lapsella todennäköisesti on tuolloin jo jonkinlainen rytmi, joka tekee päivärytmin suunnittelun helpoksi, varsinkin jos suostuu nukkumaan vaunuissa tai liinassa

- imettävällä on ravinto koko viikoksi mukana, mutta toisaalta lapsi ei (välttämättä) syö enää tuon ikäisenä rintaa ihan koko aikaa

- Lapsi ei liiku, eli on helppo pitää varjossa ym.

- Toisaalta lähemmäs puolivuotiaan kanssa reissaamista puoltaa se, että silloin lapsen saa syöttötuoliin ravintoreissujen ajaksi (toisaalta pienempi saattaa viihtyä vaunuissa, jos niistä jotenkin kuitenkin näkee ympärilleen.)

- 4-6kk ikäistä on vielä suht helppo pitää lennon ajan sylissä. Parhaassa tapauksessa syö nousun ja laskun aikana ja ottaa siinä välissä päikkärit :) Tuota vanhemman kanssa itsellä rupesi ainakin olemana vaikeuksia, kun oli enempi hereillä ja olisi pitänyt jotenkin saada viihdytettyä ja toisaalta ei enää mahtunut hyvin syliin nukkumaan.

 

(puolivuotiaan kanssa oon itse lentänyt kolme 8 tunnin yölentoa yksin. Ei se tietenkään itselle mitään supermukavaa ollut, mutta kyllä me hyvin pärjättiin. Silloin poika tosiaan vielä mahtui nukkumaan mun sylissä

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sori, pakko lisätä, että saatoin neuvoa noista bassinettipaikoista väärin. Itsellä ei ole kokemusta lomalennoista, vaan ainoastaan reittilennoista, joita mun kokemukset siis koski.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos mahtavasta blogista! Monen vanhemman suusta kun aina kuulee, ettei pienten kanssa kannata reissata niin näitä lueskellessä voimme yrittää lähteä perheen kanssa reissuun kun vauva on syntynyt, toki terveys ja tempperamentti voi rajoittaa joiltakin osin. Mutta täällä on sentään liuta positiivisuutta ja erittäin hyödyllisisä vinkkejä/ohjeita :gmake:

Edited by Wilzu

Share this post


Link to post
Share on other sites

johannem miten teidän reissu sujui?

Me ollaan lähdössä kahden viikon päästä Jenkkeihin kahdeksi viikoksi ja vauva on silloin 4,5 kk. Meillä on Gracon matkarattaat ja pehmeä kantokoppa lähdössä ruumaan. Lisäksi pakataan turvakaukalo ruumaan ja joitain vauvan tavaroita, jotka mahtuu siihen 10 kg. Rintarepun kanssa olen ajatellut lentokentillä suijata. Ollaan varattu vauvakori lentoyhtiöltä (KLM) ja se näkyykin jo vahvistettuina. Meillä vauva on vielä täysimetyksellä, joten en mitään ruokia pakkaa mukaan. Itse olen lueskellut paljon keskusteluja vauvan kanssa matkustamisesta ja jopa pahoittanut mieleni, kuinka ihmiset pitää matkustamista vauvan kanssa jopa edesvastuuttomana :/ Mutta toivotaan, ettei meitä heitetä koneesta pois, vaikka vauva herneet nenäänsä vetäisikin. Luulen, että aikaerot ei meillä kamalasti vauvaa sekoita, kun muutenkin nukkuu pätkissä. Koneeseen ajattelin ottaa vaihtovaatetta vauvalle ja itselle sekäö tietysti vaipanvaihtoon liittyvät härpäkkeet! Miten on rasvojen ja talkin kanssa, saako niitä ottaa koneeseen ollenkaan? Onko sellainen vaipanvaihtoalusta hyvä hankinta lentoa ajatellen? Saako koneessa kävellä vauvan kanssa jos ei ole mitään ilmakuoppia tai muuta paikallaan oloa vaativaa tilannetta päällä? Jännittää ihan kamalasti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Joo no joidenkin mielestahan lapsiperheiden ei tarvitsisi matkustaa ennenkuin lapset ovat aikuisia, jatat nyt kaiken sellaisen omaan arvoonsa ja nautit matkasta. :)

 

Koneen kaytavilla saa kavella ihan vapaasti jos ei turvavyovalot pala, toki kannattaa valtella ruoka-aikoja ja muita sellaisia hetkia jolloin tarjoilu/tax free vaunut ovat kaytavalla.Yleensa koneen takaosassa on aika hyvin tilaa venytella ja hengailla, eika siella ole kenenkaan tiella.

 

Ma ottaisin oman vaipanvaihtoalustan mukaan ja ekstrapaljon vaippoja kasimatkatavaroihin silta varalta etta tulee viivastymisia tai vauvalla vatsa sekaisin tms.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Rasvat ja talkit saa ottaa tietysti ainakin samoilla ehdoilla kuin aikuistenkin rasvat, shampoot, jne (max N senttilitran purkkeja pakattuna läpinäkyvään pussiin jne, katso lentoyhtiön sivuilta ohjeet). Useimmiten koneeseen saa kyllä vauvan varjolla vaikka mitä, kun vaan pakkaa erilliseen kassiin ja sanoo "for the baby" turvatarkastajille. ;) Mutta niillä on siinä täysi valta ottaa tai olla ottamatta, että sen varaan ei ehkä kannata välttämättömiä laskea.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä oon aina koneen vessassa vaihtanut vaipat harson päällä. Ei ole ollut mitään erillistä alustaa mukana, mun muutenkin on palj(on kamaa. Näin kyllä toimin lähes aina muutenkin kun oltiin jossain liikkeessä.

 

Imetin koneessa ison huivin alla. Se huivi oli muutenkin hyvä, kun välillä koneessa saattaa olla kylmä ja sitten taas välillä liian kuuma, jos on molemmat vauvan kanssa saman peiton alla. Eli käytin puuvillaista pashmiinaa vauvan peittona. Tai sitten itsellä lisätyynynä käsinojalla tms, kun vauva nukkui. Eli varsin monipuolinen kapistus, joka menee pieneen tilaan :)

 

Lisäksi äidin kannattaa muistaa juoda mahdollisimman paljon vettä, koska lentokoneen ilma kuivattaa. Lentoemännät tuovat kyllä sitä aina kun vain pyytää.L: talkki ei ole nestettä, joten ei kait siinä ole koon puolesta mitään rajoituksia.

Edited by Lainie

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitokset vastauksista! Tuo huivi kuullostaakin järkevälle, eli taidan sellaisen pakata mukaan. Täytyy tosiaan ottaa varmaan tuplat normipäivän varusteita lennolle, jottei käy huonosti. Mä ajattelin ottaa sellaisen "pissafroteen" koneeseen niin saan varmaan sen päällä vaipan vaihdetuksi :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Käteviä on myös ne periaatteessa kertakäyttöiset hoitoalustat (esim. Muumi ja Libero) jos tulee pissa niin ei tarvitse säilytellä koko matkaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ja me ollaan ainakin opittu aina kantamaan käsidesiä tai -pyyhkeitä joka taskussa ja laukun pohjalla. Silloin välttyy ainakin tartuttamasta käsien kautta lapseen mitään - ei mene loma pilalle. Tämä siis kotimaassa ja ulkomailla!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ai niin, sanoikohan joku jo, että kosteuspyyhkeitä, semmosia vauvan pyyhkimiseen tarkoitettuja siis. Kaikilla lentokentillä saati koneissa ei ole kunnon vesipesumahdollisuutta edes erikseen merkatuissa vauvanhoitohuoneissa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

johannem miten teidän reissu sujui?

Me ollaan lähdössä kahden viikon päästä Jenkkeihin kahdeksi viikoksi ja vauva on silloin 4,5 kk. Meillä on Gracon matkarattaat ja pehmeä kantokoppa lähdössä ruumaan. Lisäksi pakataan turvakaukalo ruumaan ja joitain vauvan tavaroita, jotka mahtuu siihen 10 kg. Rintarepun kanssa olen ajatellut lentokentillä suijata. Ollaan varattu vauvakori lentoyhtiöltä (KLM) ja se näkyykin jo vahvistettuina. Meillä vauva on vielä täysimetyksellä, joten en mitään ruokia pakkaa mukaan. Itse olen lueskellut paljon keskusteluja vauvan kanssa matkustamisesta ja jopa pahoittanut mieleni, kuinka ihmiset pitää matkustamista vauvan kanssa jopa edesvastuuttomana :/ Mutta toivotaan, ettei meitä heitetä koneesta pois, vaikka vauva herneet nenäänsä vetäisikin. Luulen, että aikaerot ei meillä kamalasti vauvaa sekoita, kun muutenkin nukkuu pätkissä. Koneeseen ajattelin ottaa vaihtovaatetta vauvalle ja itselle sekäö tietysti vaipanvaihtoon liittyvät härpäkkeet! Miten on rasvojen ja talkin kanssa, saako niitä ottaa koneeseen ollenkaan? Onko sellainen vaipanvaihtoalusta hyvä hankinta lentoa ajatellen? Saako koneessa kävellä vauvan kanssa jos ei ole mitään ilmakuoppia tai muuta paikallaan oloa vaativaa tilannetta päällä? Jännittää ihan kamalasti.

 

Ei kannata jännittää, meillä ainakin matka meni oikein (yllättävän) hyvin vaikka olin etukäteen pelännyt että vauva huutaa suurimman osan lennoista eikä saa nukuttua yhtään. Ei se nukkunutkaan kuin muutaman tunnin mutta oli silti hämmästyttävän hyväntuulisena oikeastaan koko pitkän matkan. :) Meidän tyttö ei ole mitenkään erityisen helppo lapsi jos ei nyt sieltä mahdottomimmastakaan päästä, mutta juuri esim. nukkuminen vieraassa ympäristössä on vaikeaa.

 

Rintareppu on ehdottoman kätevä lentokentillä kun saa molemmat kädet vapaaksi ja siinä saa helposti vietyä vauvan ihan koneeseen asti. Se päällä voi myös itse käydä helposti vessassa! Jos vauva suostuu siinä nukkumaankin niin se helpottaa asiaa entisestään. Meidän tyttö oli jo niin iso ja tarkkaili ympäristöään että ei enää onnistuneet unet repussa. Jos tuntuu siltä että vauva ei nuku repussa, kannattaa kysyä voitteko ottaa rattaat portille asti (me saatiin muualla paitsi paluumatkalla Pariisin kentällä). Silloin lapsi voi nukkua rattaissa päikkärit ennen koneeseen menoa, jos hyvin käy. Jos rattaissa on irtoavia pikkuosia, esim. adapterit, kuten meidän matkiksissa oli, ottakaa ne ehdottomasti irti ja omaan laukkuun! Meiltä hävisi toinen istuinadapteri ja meni pari päivää uutta metsästellessä.

 

Vauvan tarvikkeista ja ruoista ei sanottu missään kentällä mitään - kaikki ruoat, vellit, nestemäiset panadolit ym. sai ottaa mukisematta koneeseen. Paluumatkalla oli hoitolaukkuun jopa unohtunut 150 ml aurinkovoidetuubi ja sekin saatiin pitää.

 

Vauvan kanssa saa toki liikkua ihan vapaasti koneessa jos istuinvyövalo ei pala. Vaipan sai vaihdettua helposti vessan hoitopöydällä. Meillä tuli hoitolaukun mukana sellainen pehmeä ja pyyhittävä alusta, pelkkä harso on kyllä minusta liian kova koska pöytäkin on kovaa muovia. Kertakäyttöiset alustat on toki myös hyviä, niitä voi varata pari kappaletta. Puhdistuspyyhkeitä kannattaa ehdottomasti ottaa, sillä vauvan pesu on kyllä hankalaa pienessä lavuaarissa.

 

Leluja kannattaa ottaa matkustamoon pari kolme. Kannattaa joko kiinnittää lelut omaan tai vauvan vaatteeseen tuttiketjulla tms. tai valita sellaisia leluja jotka eivät pyöri tai lennä helposti kauas - on hieman ärsyttävää etenkin nousua ja laskua odotellessa kun vauva viskelee leluja ja muut matkustajat joutuvat noukkimaan niitä... Toisaalta ei myöskään kannata välttämättä valita sellaisia pehmoleluja jotka keräävät kaiken lian lattialta (etenkin jos vauva syö ne ensin märäksi).

 

Vauvan tavarat ja vaihtovaatteet tai ainakin osa niistä kannattaa pakata kassiin josta ne on helposti saatavilla. Paperia kannattaa olla vähän joka taskussa ja kassissa pulautteluja yms. varten. Kannattaa ottaa myös oma pikku peitto tai vastaava mukaan, koska koneessa voi olla kylmä ja lentoyhtiön peitot ovat ohuita.

 

Mitäköhän muuta..? En keksi tähän hätään, palailen vielä asiaan jos muistan muuta mielestäni tärkeää. Mutta hyvin se matka menee ihan varmasti! Kannattaa pistää muiden mielipiteet toisesta korvasta ulos. Millään lennolla ei yksikään vauva tai lapsi melunnut kovin paljoa eikä esim. huutanut tuntikausia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Muiden matkustajien hermojen säästämiseksi mä oon aina myös yrittänyt valita lelut niin, että eivät ole niitä kaikkein kovaäänisimpiä, siis joko jo itsessään (kovasti helisevät, kilkattavat, pattereilla ujeltavat ym.) tai jos niitä pamautellaan jotain toista esinettä vastaan tms. :D

 

Tuosta harsosta vielä, että kun tosiaan meillä on kotonakin vaihdettu usein vaippa vaan lattialla, niin ei se hoitopöydän hetkellinen kovuus tuntunut poikaa häiritseävän Joskus pienenä saatoin laittaa toisen harson tyynyksi pään alle, mutta pian luovuin siitäkin :D Mutta tietty jos on tottunut kotioloissa kovin pehmeisiin ympyröihin, ei vältämättä ilahdu kovasta alustasta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Joo ei tosiaan kannata ottaa ääntä tuottavia leluja vaan mieluummin niitä hiljaisia... Meillä on kotona hoitopöytä jossa on ilmatäytteinen alusta, siksi en laittaisi itse lasta kovalle alustalle, mutta tottakai jos lapsi on siihen tottunut niin eipä sitten matkallakaan pehmusteita tarvita. Kertisalustoista Muumi-alustat on muuten vähän pehmeämpiä kuin Liberot.

 

Noista paikoista mun piti vielä sanoa Pietsukalle, että mitä todennäköisimmin istutte sitten sellaisilla paikoilla joista ei saa käsinojia ylös (näin ainakin me KLM:llä kun meillä oli se vauvakori). Kannattaa pyytää parikin tyyny-huopasettiä koska imetysasentoa ei voi kovin paljoa vaihdella, niin saa vähän tukea ja pehmikettä. Meidän tyttö ei myöskään mennessä suostunut nukkumaan hetkeäkään korissa vaan ainoastaan mun sylissä, ja siltä kannalta ihan tavalliset paikat olisikin olleet paremmat. Takaisin tullessa tyttö ottikin sitten muutaman tunnin unet korissa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos taas teille! Me lähdetään torstaina ja hiukan on jännää! Mä kävin ostamassa sellaisen taitettavan vaipanvaihtoalustan meille ja siinä on hiukan pehmikettä. Me otetaan koneeseen mukaan vielä meidän oma pehmeä kantokassi, joka toimii samalla miehen käsimatkatavarana, kun on mitoiltaan vielä sallittu, eli sille ekallekin lennolle on joku missä vauva voi nukkua. Kiva kuullu johannem, että teillä sujui hyvin, ehkä meilläkin menee ihan mukavasti :) Leluista oli hyvä pointti. täytyy ottaa niitä "lapasnipsuja" joilla saa lelut kiinni vauvan vaatteisiin :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Joku kyseli et minkä ikäisen vauvan kanssa on helpointa lähteä reissuun. Mä sanoisin, näin 8kk, useiden lentomatkojen, kahden aurinkoloman ja yhden kaupunkiloman kokemuksella, että mitä pienempi on, niin sen helpompaa :) Perustelut:

 

- pieni vauva nukkuu enemmän - ei ole niin paljon hereillä huutamassa/vaatimassa jotain ;)

- pieni vauva painaa vähemmän - on vähemmän kannettavaa ja voi tarvittaessa vaikka kantaa koko ajan

- pieni lapsi (erityisesti täysimetetty) ei tarvi ruokaa juuri mukaan - vähemmän kamaa ja stressiä

- pienemmät lapset useinmiten nukkuu myös sylissä hyvin, isommat ei niinkään (tottakai voi olla poikkeuksia)

- pieni vauva useinmiten viihtyy ihan vaan jos on äiti ja joku lelu, isommalle tämä ei sitten aina riitäkään..

 

Ollaan lennetty reittilentoja ja oltu lomalennolla, sinänsä näissä ei suurta eroa ollut. Meillä ei koppaa ole koskaan ollut koneeseen vuokrattuna, kantoreppu on aina ollut mukana ja matkikset. Kantorepusta on pitänyt ottaa pois nousun ja laskun ajaksi yhtä kertaa lukuunottamatta.

 

Olin 3kk ikäisen kanssa Espanjassa reittilennoilla, meni hyvin. Vaipanvaihdot onnistui koneessa ok, imetys samoin. Perillä oli helppoa, tyttö nukkui repussa tai matkiksissa ja yöt mun vieressä sängyssä. Tuolloin meidän neidillä oli vielä paljon mahavaivoja, joten sinänsä tilanne muuten ei ollut ihan stabiileimmasta päästä, mutta käytännön asioiden kannalta oli mielestäni helpoin reissu. Vauvan takia ei oikein mitään tarvinnut rajoittaa, syötiin illalla myöhäänkin ravintolassa ja ainoastaan piti välillä ajatella, että voiko tässä imettää. Shoppailuun tuollainen pikkutirriäinen on paras kaveri, kun nukkui aina kärryissä kun ne olivat liikenteessä. Yöllä sitten kyllä välillä valvottiin, mutta niin valvottiin kotonakin, joten se ei ollut mitenkään poikkeuksellista. Ehkä jopa paremmin nukkui tuolla.

 

7,5kk ikäisen kanssa oltiin Gran Canarialla, sekin sujui hyvin. Meillä oli huoneistohotelli ja siinä iso oma terassi, mikä oli mukava niin sai tyttökin kölliä siellä ja itse pystyi vieressä ottamaan aurinkoa. Myös tuolla oli kiva, että voitiin laittaa välillä sisälle päiväunille, ja ite saattoi olla terassilla. Muuten loma meni melko rauhallisesti, piti pitää enemmän taukoja ja välillä ottaa vähän huomioon, että oliko neiti nukkunut ollenkaan koko päivänä. Tytön mielestä oli niin hienoa ja uutta, että kärryissä tahtoi mennä ihmettelyksi ja unet olivat vain pieniä pätkiä. Kantorepussa viihtyi onneksi hyvin ja ottikin siellä sitten muutamina päivinä, jolloin oltiin enemmän liikenteessä niin kunnon unia. Tyttö ei uinut tuolla reissulla, koska vedet oli melko kylmiä (talviaika). Mitään ongelmia ei ollut, koneessa nukkui melkein koko matkan toiseen suuntaan niissä pöydissä (kun miehen ja minun pöydät laittoi alas, ja siihen väliin jäävään rakoon aikakauslehden sillaksi, päälle pienen viltin niin tytölle oli mainio sänky) ja ei ollut itselläkään niin kuuma, kun ei tarvinnut pitää koko ajan sylissä. Lisäksi ei enää nuku sylissä niin hyvin kuin pienempänä, joten tuo pöydällä nukkuminen oli kyllä hyvä juttu. Allergikolle oli omat ruuat mukana, pullotettua vettä annettiin ja siihen tehtiin myös maidoton korvike.

 

Kotimaan Oulu-Helsinki -lentoja ollaan lennelty monia, ne sujuu mun mielestä varsin vaivattomasti. Ainut kurja on odotella, jos koneet on myöhässä ja on ajoittanut syömiset ja nukkumiset optimaalisesti aikatauluihin, ja sitten ne ei toteudukaan... jotenkin enemmän ja enemmän joutuu ottamaan lapsen aikatauluja huomioon lentoja suunnitellessa, esim. tuolloin 3kk ikäisenä lennettiin ihan mihin vuorokaudenaikaan tahansa, enää ei ole niin helppoa saapua perille esim. klo 02.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Olen samaa mieltä pikkuprinsessan kanssa. Mitä nuorempi vauva on, sitä helpompi on reissata. (Näin ainakin meillä)..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä taas oon sitä mieltä, että 6 ja 10 kk vanhan kanssa oli helpompaa kuin 3 kk vanhan. Täysimetys kyllä toki helpottaa, mutta sitten on kivampi jos on jo rytmiä ja kaveri tajuaa esineiden katselun päälle. Riippuu tosin varmaan tosi paljon siitä millainen lapsi. Kauhean hankalaa ei ollut missään noista vaiheista. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

- pieni vauva nukkuu enemmän - ei ole niin paljon hereillä huutamassa/vaatimassa jotain ;)

- pieni vauva painaa vähemmän - on vähemmän kannettavaa ja voi tarvittaessa vaikka kantaa koko ajan

- pieni lapsi (erityisesti täysimetetty) ei tarvi ruokaa juuri mukaan - vähemmän kamaa ja stressiä

- pienemmät lapset useinmiten nukkuu myös sylissä hyvin, isommat ei niinkään (tottakai voi olla poikkeuksia)

- pieni vauva useinmiten viihtyy ihan vaan jos on äiti ja joku lelu, isommalle tämä ei sitten aina riitäkään..

 

Mä lisäisin tuohon vielä

 

- pieni vauva ei liiku (ryömi, konttaa) eli ei tarvitse juosta perässä ja helppo pitää varjossa

- pieni vauva ei poimi suuhun lattialta kaikkea kiinnostavaa (kivet, ötökät jne.)

 

 

:grin:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ehkä tää on aikuisen makukysymyskin. Mä viihdytin mieluummin vauvaa antamalla sen kontata pitkin nurtseja tai museon käytäviä kuin hyssyttelemällä sylissä / vaunuissa. :grin:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Samaa mieltä, että mitä pienempi lapsi, sitä helpompaa... kunnes sitten tulee lapsi siihen ikään, että voi ottaa lentokoneeseen kannettavan tai ipadin tms. ja näyttää lastenohjelmia. Oikeestaan oman kokemuksen mukaan sellainen 10kk-1,5v. on, tai ainakin osaa olla, kaikkein "kamalin" matkakumppani.

 

Meillä toimiva alle vuoden ikäisen hyvin kävelevän (=eli nopean) lapsen kanssa oli valjaat. Esim. lentokentällä tai kauppakeskuksessa sai pojan antaa vähän mennä itsekseen, mutta samalla sai itse katsottua jotain muutakin (esim. lentoaikatauluja tai näyteikkunoita) eikä tarttenut koko aikaa olla silmiä selässä...

 

Kantoreppu, tuttinaruin kiinnitetyt lelut jja sellainen solarveil- aurinkoharso ovat olleet toimivia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on lähtö edessä parin viikon päästä. Oltiin viime syksynä Kanarialla tytön ollessa vähän vajaa 4kk ja olen kyllä samaa mieltä, että pienen vauvan kanssa on helppo matkustaa. Lentokoneessa hän viihtyi hyvin sylissä katsellen leluja. Nyt tuleekin olemaan paljon haastavampaa, kun tyttö tykkää seistä ja kontata.

Edited by Eva Luna

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now