Sign in to follow this  
Followers 0
ingenjoor

Lapsen kanssa olemisen vaikeus

16 posts in this topic

Kävin tänään kaverin kanssa kahvilla. Hän on lapseton tällä hetkellä. Kahvittelun lomassa hän kysyi, että mistä johtuu lapsellisten kavereiden mm.fb-päivitykset, joissa kirotaan lapsen kanssa olemisen vaikeutta, kuinka hankalaa lapsen kanssa voi olla tai miksi lapsi ei vain voisi leikkiä keskenään ja antaaa vanhemman olla.

Onko se teidän mielestä väsymystä, omien odotusten epärealistisuutta, vanhemman turhamaisuutta, kyllästymistä vai mitä? Miksi pitää valittaa vai onko kyseessä ammattivalittajat?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kai (monet) ihmiset valittaa asiasta kuin asiasta. Ei se lapsikaan tässä mikään poikkeus ole. On monia jotka valittaa puolisostaan avoimesti ja paljon, moni valittaa työstään, ja sit pienemmistä asioista. Kertoo kai yleisesti elämänasenteesta sekä siitä että joskus on huono päivä ja väsyttää.

 

Tietysti epärealistista on usean taaperon kohdalla odottaa että leikkisi yksin pitempiä aikoja jne. Mut en heti lähtis etsimään isompaa vikaa mistään, ihmiset nyt tekee kaikenlaista ;) Mulla ei oo silmä fbssä osunut tällaiseen, eniten ihmiset ihastelee ja kehuu lapsiaan. Tunnenko siis vain poikkeuksellisen motivoituneita vanhempia ;) ?

Share this post


Link to post
Share on other sites

No mä valitan lapsesta lähinnä niinä päivinä kun ittellä väsyttää ja jostain syystä ottaa jo valmiiksi päähän. Sillon kaikkea vinkumista, kitinää yms. jaksaa miljoona kertaa huonommin kuin normaalisti. Ja kyllä joo valittelen välillä myös esim. sitä kun lapsen kanssa on niin hankala tai mahdoton tiettyihin paikkoihin lähteä.

 

Valitan myös miehestäni "julkisesti", täällä siis tai kavereille.

 

Samallalailla ja enemmänkin kuitenkin myös kehun ja puhun lämpimästi sekä lapsesta että miehestä. Mun mielestä paskoja päiviä ja ärsytystä ei tarvii piilotella fbssa tai elämässä yleensäkään, niitä kun uskoakseni on kaikilla ja ne kuuluu elämään ihan samoin kuin ne ihanatkin päivät ja tunteet.

 

Henk. koht. mua ärsyttää jopa vähän enemmän ne tyypit jotka vaan hehkuttaa niitä lapsia ja/tai miestään, tulee tunne että oonko jotenkin huono äiti tai vaimo kun välillä tekis mieli vaan heittää kaikki ulos ovesta...

 

Tietty kaikesta ja koko ajan valittaminen on sit taas ihan eri asia, mutta satunnaiset pään seinään hakkaamiset on musta vaan elämää :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä huomaan valittavani muksuista silloin kun itse on väsynyt. Ja tietty kun itseäni väsyttää, niin ei jaksa huomioida lapsia niin hyvin ja se taas johtaa siihen, että ne haluaa enemmän huomiota ja kierre on valmis. Loppujen lopuksi tuloksena on väsynyt ja kiukkuinen äiti ja lapset.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä epäilin kaverille, että kyseessä voi olla luonteenpiirre ja se toistuu muissakin asioissa. Myös väsymys on yksi selittävä tekijä.

Kaverin tuttujen äitien lapset ei ole vauvoja tai alle 3v. Kyseessä on sellaisia 4-10v tyyppejä, joiden pääsääntöisesti pitäisi nukkua hyvin.

 

Mietin myös, että onkohan työelämän paineet kovat, että loma menee omaan lepäämiseen?

Vai onko kyse vain asenteesta?

Vai onko vanhemmuus vain suorittamista?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Henk. koht. mua ärsyttää jopa vähän enemmän ne tyypit jotka vaan hehkuttaa niitä lapsia ja/tai miestään, tulee tunne että oonko jotenkin huono äiti tai vaimo kun välillä tekis mieli vaan heittää kaikki ulos ovesta...

 

Ja oma signatuuri perään, voisi olla mun käsistä tuo. :)

 

Mutta heittäsin lonkalta aiheeseen, itellä kun ei tuon ikäisiä lapsia ole mutta koitan kuvitella itseni tilanteeseen, että jos rajataan tapavalittajat pois niin suurin syy olisi stressi ja väsymys. Tämän kotimaamme tilannetta kun nyt kattoo, en ihmettele yhtään jos useammassakin perheessä on aikuisilla vanne kireänä johtuen töistä ja rahasta tai etenkin niiden puutteesta. Ja vaikka oikeasti taustalla vituttaa työ/raha, niin ne tunteet ehkä herkimmin purkautuu lapseen joka apinoi (ehkä itsekin oireilee vanhempien stressistä tai apinoi ihan muuten vaan ikään kuuluvalla tavalla) vaikka vanhempien stressin sumentamien ajatusten mukaan sen ikäisen pitäisi osata käyttäytyä.

 

Itsestäni siis huomaan tämän, että nyt kun jo vähän aikaa on kukkaron nyörit olleet tavallista tiukemmalla ja ahdistaa Matti kukkarossa, on oma pinna lyhyempi ja se talousahdistus purkautuukin mieheen ja lapsiin.

Mä itse en facessa kyllä juurikaan valita (enkä kyllä myöskään hehkuta) perheestäni, koska mä valitan niin paljon ettei mulla pian olisi fb-kavereita ollenkaan :D Mulle itelleni on kuitenkin tärkeää purkaa niitä ärsytyksiä sellaisina kun ne sillä hetkellä ulos tulee, joten kirjoittelen niitä tänne. FB:ssä samalla tavalla avautuessa mä kokisin vahvemmin tarvetta tuoda myös niitä hyviä juttuja julki, kun taas tänne vaukkareihin mä vuodatan just sitä mitä huvittaa ilman painetta siitä, millaisena mua pitävät ne jotka mut oikeasti tuntevat.

 

Oho, karkasi aihe

Mutta kai mä jossain kohtaa vastasin ihan aiheeseen liittyenkin :lol:

 

 

Typoja muokkailin.

Edited by duudeli

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä ainakin koen että ne jotka valittaa ihan joka asiasta lapsiin liittyen valittaa muutenkin ihan kaikesta ja mikään ei kelpaa.

Mulla on FB:ssa yks kaveri joka jakaa siellä suurin piirtein ihan kaiken. Raha-asioista siihen miten lapset vaan tappelee eikä siivoa huonettaan. :D

Mutta suurin syy taitaa olla väsymys tai stressi. Mä ainakin yritän välttää valittamista ja yritän ajatella että kyllä tämä vaihe menee ohi. Ja jos valitan niin miehelle tai kavereille jotka ymmärtää lapsi-perhe arkea. :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

tai miksi lapsi ei vain voisi leikkiä keskenään ja antaaa vanhemman olla.

 

Jostain syystä aikuinen kaipaisi omaa aikaa ja kun sitä ei saa, niin hän valittaa. Aika harvassa taitaa nykyään olla perheellisten aikuisten omat ajat. Kouluikäisten vanhemmilla ei tunnu olevan samanaikaista lomaa juuri ollenkaan, joten siinä ollaan kesäisin lapsen kanssa kahden kotona. Vanhemmat lapset ovat tottuneet saamaan virikkeitä hoidosta tai koulusta ja kun niitä ei lomalla saa, niin sit sitä viihdytystä haetaan siltä uupuneelta vanhemmalta.

 

Mä ajattelen mielessäni, että hehkuttavat kiiltokuvavanhemmat ovat varmaan käyneet läpi rankat hoidot ja siksi, kaiken sen rääkin jälkeen, elämän pitää olla vain hattaraa ja hörhötystä. Voin olla ihan väärässä, mutta se ajatus auttaa itseäni kestämään niitä "täydellisiä äitejä".

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mielenkiintoinen aihe.

Tietysti on tapavalittajia ja face-valittajia sekä face-hehkuttajia.

 

Itse olen kiinnittänyt tässä viime vuosina sellaisen ilmiön että valittaa ei saa. On vain omasta asenteesta kiinni miten asioihin suhtaudutaan - mantraa on hoettu ahkerasti.

 

Mielestäni ns valittaminen tai ikävistä asioista puhuminen on ihan normaalia ja tervettä. Ai että kun vaikealla hetkellä saa oikein kunnolla valittaa! Se on henkistä buranaa, balsamia haavoille ja ns hermosauhut :-D Sitten taas voi jatkaa elämää vähän kevyemmin hartioin.

 

Mutta hirveän huonon omatunnon siitä saa. Ennen kun vanhemmilla meni ns hermo lapsiin se näytettiin ja "kakarat" ajettiin pihalle. Nyt vanhemmat viettävät paljon tiiviimmin aikaa lasten kanssa, joten se että saisi hetken olla omissa ajatuksissaan on ihan normaali tarve.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Totta. Ennen maailma myös koettiin turvallisemmaksi ja lapset sai leikkiä ja muutenkin kulkea vapaammin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kasma, tohon hoitokommenttiin. Olen huomannut lähipiiristä,että eniten valittaa/kipuilee/synkistelee sellaiset vanhemmat, joilla on hoitotausta. Helpoiten sitten taas menee niillä, joille lapsi on tullut melko nopeasti (toivottuna, ei vahinko). Oon ajatellut, että hoitoihin joutuminen kiillottaa sitä kuvaa lapsiperhe-elämästä ja sitten tippuukin alas, kunnei se olekaan hattaraa ja se onkin vain samaa rumbaa päivästä toiseen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ennen kun vanhemmilla meni ns hermo lapsiin se näytettiin ja "kakarat" ajettiin pihalle. Nyt vanhemmat viettävät paljon tiiviimmin aikaa lasten kanssa, joten se että saisi hetken olla omissa ajatuksissaan on ihan normaali tarve.

Onko siis lapsentahtisuus ja lasten käytettävissä olevuus mennyt liian pitkälle? Eilen ikatsanomissa oli opettajien juttua, että lapsia palvellaan kotona liikaa,,pettymyksiä ei siedetä ja odottaminen on vieras käsite.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Mitä lapsentahtisuus tarkoittaa?

 

Mä en kyllä yhdistäis lapsentahtisuutta ja liian korkeaa palvelutasoa toisiinsa. Ennemmin se kertoo vanhemmista jotain, jos lapsilta ei vähän vaadita. Huomaan esim. vauvauinnissa (jossa olen 1 ja 3 -vuotiaan kanssa) että joillekin ohjaajillle riittää, että lillutellaan. Toiset ohjaajat taas aloittaa ja lopettaa tunnit sovituttuun kellonaikaan, olettaa lasten vanhempineen tekevän annetut tehtävät ja muutenkin asiat pistetään tapahtumaan. Kannustaen, leikkien ja joskus ajankanssa, mutta silti ne tapahtuu. Musta lapsentahtisuus ei tarkoita, että lapsi saa päättää kaiken. Lapsi otetaan kaikessa huomioon ja hänen kanssaan ollaan samassa sävelessä, mutta aikuiset päättävät. (Vastasyntyneet ja vauvat on tietty asia erikseen)

Edited by Kasma

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vuvantahtisuudesta olen kuullut puhuttavan enemmän, kuin lapsentahtisuudesta. Mutta yleensä tuolla -tahtisuudella miellän rytmien noudattamista, en lapsen tahdon noudattamista.

 

Itselläni pitkä hoitotausta. En koe, että se olisi tuonut hattarahaaveita arjesta. Mutta se tuo kyllä sellainen pärjäämisen pakon, tätä me vuosikaudet haluttiin ja itse on tästä selviydyttävä. Jos valittaa niin kokee huonoa omaatuntoa, haluaa olla hirveän hyvä ja läsnäoleva äiti (kuten varmaan kaikki äidit). Tahtoo nauttia joka hetkestä ja tulee huono omatunto jos nyt ei jaksakaan nauttia, koska tämän saa kokea todennäköisesti ekan ja viimeisen kerran.

 

No joo, tuo siis jo off topic, mutta halusin sanoa ettei se varmaan siitä ole kiinni miten lapsi on alkunsa saanut.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kävin tänään kaverin kanssa kahvilla. Hän on lapseton tällä hetkellä. Kahvittelun lomassa hän kysyi, että mistä johtuu lapsellisten kavereiden mm.fb-päivitykset, joissa kirotaan lapsen kanssa olemisen vaikeutta, kuinka hankalaa lapsen kanssa voi olla tai miksi lapsi ei vain voisi leikkiä keskenään ja antaaa vanhemman olla.

Onko se teidän mielestä väsymystä, omien odotusten epärealistisuutta, vanhemman turhamaisuutta, kyllästymistä vai mitä? Miksi pitää valittaa vai onko kyseessä ammattivalittajat?

Tätähän on tehty kautta aikojen, mikään ei ole muuttunut. Ennen vain valitettiin naapurin rouvalle, kun ei lapset anna rauhassa juoda edes kahvia ja sen lisäksi huudettiin lapsille. Mutta tuskin naapurin rouva ajatteli, että eikö tuolla ole ollut realistisia ajatuksia arjesta, ajattelisipa tuo vähän positiivisemmin jne.

Valitusta ei otettu niin vakavasti kuin nykyään, kunhan valitettiin ja purettiin sydäntä.

 

Nyt pitäisi kaikki arkinen turhautuminen niellä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Monet varmaan vaan ajattelee että on itsestään selvää, että lapsi on oikeasti ihana ja rakas, eikä edes huomaa kirjoittavansa enimmäkseen negatiivisia juttuja. Mun yhdellä kaverilla on kauhee tarve selostaa kuinka huonosti lapset aina nukkuu ja monelta ne heräs ja kuka nukkui missä sängyssä. Eiköhän niilläkin oo myös kivoja hetkiä. Siinä tuskin on mitään uutta että lapset väsyttää vanhempiaan. Eniten mua ihmetyttää miks juuri fb on se paikka missä kaikille tutuille ja kavereille raportoidaan nää asiat niin tarkkaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0