urppis

Raskausdiabetes vol. 2

1072 posts in this topic

Mulla ylittyi paasto ekan kerran tänään, kun olin illalla 22 jälkeen vielä syönyt suklaata. Muuten ei ole mitään ylityksiä tullut, vaikka olen välillä oikein testaillut. Vaikka ei ne minunkaan sokerit sitten näemmä ihan kaikkea siedä. Kohta ollaan puolivälissä raskautta. Saa nähdä joudunko jossain vaiheessa metformiinille.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hieman olen taas unohtanut kirjoittelun…. 

Mesi: Omat ohjeistukset olen saanut Espoosta, luulis ettei ihan hirveästi eroaisi Helsingistä… Jotenkin olen kuvitellut, että ne tekee noita seurantoja sen mukaan, millaisia tuloksia on niissä rasituksissa saanut. Mulla oli tosiaan ihan käynti sellasen neuvolan diabetes-hoitajan luona, jolta sain kaikki ohjeet ja mittariohjeistukset jne. 

Ja sain onneksi lopulta mitattua noita arvoja aamupalan jälkeenkin. Ekalla tarkkailuajalla oli tarkoitus ensin mitata viikon aikana aamupalalla ennen ja jälkeen syömisen ja muutama satunnainen arvo muiden ruokien jälkeen. Ja sitten tokalle viikolla mitata kerran koko päivän arvot ennen ja jälkeen syömisten. Sitten näiden tulosten perusteella sain uudet ohjeet. 

 

Tulokset oli niin hyvät (ilmeisesti), että nyt testaan joka toinen viikko pelkät aamupalat (ennen ja jälkeen) 3-4 kertaa viikossa, ja sitten joka toisella viikolla yksi kokonainen päivä (ennen ja jälkeen arvot). Näitä sitten seurataan neuvolakäynneillä tai sit pitää olla ite yhteydessä jos alkaa arvot nousta, eikä niille keksi mitään selitystä syömisistä.

 

Oma arvio tosta paastoarvosta on se, että olen vaan yksinkertaisesti syönyt aivan järkyttävän huonosti ja epäterveellisesti koko alkuraskauden. Ja oikeestaan kyllä koko elämäni… Nyt olen koittanut ottaa itteeni niskasta kiinni ja jättää karkit syömättä. Ja ehkä siksi arvot on pysyneet niin hyvinä. Mulla on myös auttanut se, että koitan pitää ateriavälit lyhyinä ja muistaa illalla syödä tarpeeksi myöhään ettei väli tule liian pitkäksi ennen aamupalaa. Quesadilloilla sain kerran aterian jälkeisen arvon nousemaan rajalle ;) Enpä tosin tiedä mitä tapahtuu esim mäkkärin lounaan jälkeen… en ole uskaltanut mitata  :grin:  Kun kerta kiellettiin mittaamasta enempää kun mitä on pyydetty… 

 

Mutta ehkä tää ruokavalio alkaa toimimaan, kun nyt jo olen alkanut miettimään että miten paljon sokeria mä olen oikeasti syönyt tätä ennen…järkyttäviä määriä!!

 

 

muoks. mesi: Ainiin, ja maaliskuisten ketjua olen välillä lueskellut, mutta menee niin nopeaan tahtiin etten oikein pysy perässä...

Edited by Anqu

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oletteko huomanneet miten liikkuminen/päiväunet vaikuttaa arvoihin? Mää mittasin eilen vähän tarkemmin ihan mielenkiinnosta ja muuten arvot oli pääasiassa 3,5-5,5 välillä (sekä paasto että 1 h), mutta lounaan jälkeen oli 7,8. Söin kyllä vähän huonosti(jauhelihaleipiä, maidon ja tomaatin), mutta enemmän epäilen, että vaikuttiko, kun en lounaan jälkeen tehnyt muuta kuin otin reilun puolen tunnin päiväunet. Aiemmin olen huomannut, että jos käy vaikka 15 minuttiia kävelemässä, niin heti arvot tippuu, mutta en uskonut, että päiväunet vaikuttais noin paljon. Illalla söin nimittäin päivälliseksi riisipuuroa ja porkkanan ja iltapalaksi hedelmäsalaattia, eikä niissä arvot nousseet lähellekään tuota.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Mä olen vaan jotenkin olettanut, että paikallaan oleminen nostaa sokereita… Ja sit tosiaan liikkuminen alentaa, sen takia pitäisi lähteäkin vaikka edes vaan kävelemään päivittäin.

Ite olen nyt huomannut flunssan kourissa sen, että aamun paastoarvot on huomattavasti korkeampia, mitä normaalisti. En siis ole koko viikkona oikeastaan tehnyt muuta, kun ollut kotona… ja toki olen tietysti sortunut pari kertaa piparkakkuihin iltaisin. Jännää on vaan sen, että sokerit on aina aamuisin huomattavasti matalammat syömisen jälkeen, kun mitä ennen aamupalaa! Mulla on tällä hetkellä kyllä niin kamala yskä, että olen joutunut syömään kurkkupastilleja öisin, että saan edes jotenkin nukuttua ja mua ahdistaa ihan hirveästi, kun noissa ainoissa toimivissa (eucalyptus) pastilleissa on sokeria.

 

 

Asiasta ihan toiseen, onko kukaan ottanut sellaista odotusajan vakuutusta? Onko raskausajan diabeteksellä ollut jotain vaikutusta vakuutuksen saamiseen tai sisältöön? 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Fenniassa radialla ei olisi ollut vaikutusta, mutta ei saatu sitä tässä odotuksessa edellisen pre-enklampsin takia.

Edited by mimmmii

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lupasin sillon että tulen kertomaan mun ensimmäisestä äitiyspolikäynnistä RaDin tiimoilta... Se oli siis reilu viikkko sitten perjantaina. Onneksi positiivinen kokemus eikä tullut mitään kauheita saarnoja vaan enemmän vaan positiivista tsemppausta ja toki tosiasiat tuotiin pöytään.

 

Nyt seurataan tiuhemmin mun paastoarvoja + aamupalan jälkeisiä ja jos tulee (no, tuli...) toistuvia ylityksiä viikon aikana niin hoitaja konsultoi lääkäriä, ja voi olla, että lääkitys alotetaan. Sain ohjeeksi mitata ekan viikon aikana joka päivä paasto+aterian jälkeinen ja yhtenä päivänä vuorokausiseuranta eli 8 mittausta. Jatkossa minimi mittausmäärä on: 3 aamuna paasto+1h ja 1 päivänä se vuorokausimittaus 8 kertaa.

 

Puhuttiin sekä metformiinin, että insuliinilääkityksen mahdollisuudesta. Tehtiin myös ruokavaliosuunnitelmia ja erityisesti iltapalaan on nyt kiinnitettävä huomiota, eli pitäs syödä ruisleipää/Realia. Ja liikuntaa pitäs lisätä, tai toisin sanoen aloittaa, sillä kesän pyöräilyjen jälkeen liikunta on jäänyt tosi vähälle. 

 

Radiseuranta on nyt kokonaan äpolilla mutta käyntejä sinne ei tule jos ei lääkitystä tarvitse aloittaa. Jos taas tarvii (luulen, että siihen vielä joudutaan, jos ei nyt, niin varmaan myöhemmin...) niin sitten tulee yks ohjauskäynti insuliinin pistämisen osalta ja ainaki yksi lääkärikäynti, jossa myös ultrataan. Ja ehkä joku käynti loppuvaiheessa? Muuten seuranta tapahtuu sähköpostilla. Just perjantaina lähetin verensokeriseurantalistan sähköpostin liitteenä sinne diabeteshoitajalle... Jos insuliinilääkitykseen päädytään, niin silloin kuulemma useimmiten käynnistetään synnytys ennen laskettua aikaa. 

 

 

Ja vielä tuosta kun oli puhetta noista eri käytännöistä, että jossakin sairaanhoitopiireissä / neuvoloissa ohjeistetaan mittaamaan vaan aamupaastot ja sitten aterioiden jälkeisiä, ja ihmettelin tätä myös sille diabeteshoitajalle, niin hän sano että tuollakin (KOS) uusi ylilääkäri on tullut Oulusta ja siellä oltiin katottu nimenomaan vaan niitä aterioiden jälkeisiä paastojen lisäksi. Hoitaja oli kuulemma konsultoinut lääkäriä jostakin äidistä, jolla ylitykset oli lähinnä niitä aterioita edeltäviä (niinkun mullakin!), niin lääkäri oli ollut sitä mieltä ettei niillä oo niin väliä. Vähän erikoista minusta. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täytyy nyt kysyä, kun olen tätä pienessä päässäni pyöritellyt; huomasitteko/tiesittekö/epäilittekö jostain syystä ennen radin toteamista, että teillä sellainen on? Tai tajusitteko jälkikäteen, että jotkut "oireet" johtuivat radista?

Share this post


Link to post
Share on other sites

JoHe, minä osasin aavistella siitä syystä että olin käynyt juuri ennen raskautta joskus touko-kesäkuussa sokerirasituksessa ja sillon oli arvot hyvät, siis 2.tyypin diabetekseen nähden eli ei ollut sitä eikä edes heikentynyttä sokerinsietokykyä, mutta RaDissahan ne rajat on paljon tiukemmat, niin arvasin, että koska sillonkin oli paastoarvo 5,5 niin se saattais olla jotakin sellaista myös sillon kun menin RaDin sokerirasitustestiin. Ja niinhän se oli 5,6, eli RaDi-diagnoosi napsahti sen vuoksi. 

Mitään oireita en ollut tunnistanut, ja siis käsittääkseni raskausdiabetes ei sinäänsä oireilekaan, paitsi sokeri aamuvirtsassa (mulla ei ole ollut) tai epäily suurikokoisesta sikiöstä, mutta sitähän ei noin vaan äiti tuossa vaiheessa huomaa. :D 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mie osasin vähän aavistella siitä, että pississä oli sokeria ja vauva ollut suurempi viikkoihin nähden koko ajan. Muuten tuli yllärinä, kun mitään riskejä ei ole, paitsi että olen yli 25v ensisynnyttäjä. Varsinaisia oireita ei kyllä ollut, paitsi makeanhimoa enemmän kuin normaalisti, senkin tajusin jälkikäteen. Aina oon ollu herkkä verensokerin heilahduksille ja herkästi väsyttää jos liian pitkä ateriaväli ja herkästi myös huonoolo tullut aina isoista annoksista ja paljosta makeasta.

 

Liikkumisella on ainakin itsellä ollut tosi iso vaikutus sokereihin ja jo reilun vartin hidas kävely kyl alentaa sokeriarvoa huomattavasti. Nyt oon huomannut myös sen, että jos aamulla mittaa heti sängyssä on tulos korkeampi kuin jos on eka käynyt esim aamupesuilla. Tuli huvikseen testattua sekin, ja aikaeroa ehkä 5-10 minsaa. Myös niinä kertoina tulos korkeampi, kun turvotusta ollu enemmän.

 

Ja vielä noista eri käytännöistä, niin jostain luin, että tuo kaheksan mittausta päivässä on vanhentunut ohje ja nyky ohjeiden mukaan aamunpaasto ja tunti pääaterioiden jälkeen riittää, siks taitaa yleisin ohje olla se 4 kertaa päivässä. käypähoitosuositus ohjeistaa kuitenkin 5-7 mittaukseen päivässä, eli tarvittaessa ennen aterioita myös. Mittauspäivien määrä taas määritetään yksilöllisesti tarpeen mukaan. En tajua miten voi olla ni vaikea toteuttaa käypähoitosuositusta, niin ois samat perusohjeet joka paikassa. Tää on hämmentävää kun on niin paljon eroja käytännöissä.

Edited by iiki

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sama kuin mesillä, raskauksien välisessä sokerirasituksessa arvot oli samat kuin aiemman raskauden ja nyt alkuraskauden rasituksessa, joten tiesin, että seuranta tulee. Olosta en osannut sitä sanoa, koska syön tosi säännöllisesti muutenkin.

 

Arvot on mulla ollut koko ajan tosi hyvät eikä mitään suurempia ylläreitä ole tullut. Myös yksityisessä ultrassa (rv 28) vauva oli täysin keskikäyrällä, joten olen vähän skeptinen tähän radi-diagnoosiin. Tai siis kyllähän minulla selvästi on kaikki riskitekijät (korkea ikä, ylipaino, omenavartalo jne) ja hyvä että seurataan, koska silloin ei ylilyöntejä tapahdu niin usein, mutta kyllä pelkällä herkkujen vähentämisellä ja normaalilla ruokavaliolla olisi todennäköisesti vauvalla normaali paino ja sokeriarvot. Mutta siis en koe itseäni diabeetikoksi. Hyvät elämäntavat täytyy vaan muistaa, ettei se diabetes tule myöhemminkään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sain vielä "armon aikaa" mittailujen suhteen ja lääkityksen aloittamista harkitaan uudelleen ensi viikon alussa, huh. Voi kunpa tällä viikolla ei tulis kovin paljoa ylityksiä. :/ 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hyvä Mesi kun sait vielä jatkaa ilman lääkitystä! Kokeile ihmeessä paria pientä kävelylenkkiä päivässä ruokailujen välissä, miulla ainakin auttaa tosi paljon. Ja siis ihan löntystelyvauhti ja n. 15-30 minsaa kerrallaan jaksamisesta riippuen jo riittää ainakin täällä. Toivotaan kovin että pysyy arvot aisoissa!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ifistä meidänkin olis tarkoitus se vakuutus ottaa ja sain sieltä hirmuisen listan, että mitä pitää toimittaa ennen kun katsovat vakuutuksen myöntämistä. Noh, katotaan miten käy. 

 

JoHe: Mä osasin aavistaa/epäillä saavani diagnoosin oman PCOn takia, ja sen takia kun siskolla on ollut radi kaikissa raskauksissa. Eipä se oma ruokavaliokaan ole ollut ihan kuosissa… enkä juuri liiku ollenkaan. Mitään varsinaisia oireita en kyllä huomannut, mitä nyt nää perus nälkä-raivot, mitä on omalla kohdalla ollut aina.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun on kyllä ihan hirveän hankala noudattaa ruokavaliota - eilen käytiin Brunbergin tehtaanmyymälässä kun oltiin Porvoossa (ja hei siellä on niitä maistiaisiakin!!) ja tänään oli lähi-Makuunissa irttarit -50%. Ähh.

 

Varmaan tällä itsekurin puutteellakin on siis osuutta mun verensokereiden heittelyyn. Eli ne paastoverensokerit on ollu tällä viikolla JOKA AAMU koholla (5.7-6.3) ja ateriaa edeltävistä oli kanssa pari koholla. Osaan noista paastoista on voinut vaikuttaa se että paastoaika oli n.12h eli siis liian pitkä. Mutta ei kaikissa. 

Huomenna pitää lähettää noi äippäpolille ja saas nähä onko mun alotettava insuliinit vielä ennen joulua. :| Tottakai ne kannattaa aloittaa jos lääkäri katsoo, että se on tarpeen, mutta silti harmittaa. 

Iiki mä kokeilin joinakin päivinä kävelylenkkiäkin ja sinä "vuorokausikäyräpäivänä" se saattoi vaikuttaakin johonkin ateriaa edeltävään arvoon. :) Voi kun vaan sais käveltyä ihan joka päivä. En kyllä tiedä miten sen sais vaikuttamaan tohon paastoarvoon... 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tältä erää radilaisuus oli mun osalta tässä ja vauva on nyt syntynyt. Täällä iski loppuraskaudessa itsekurin puute, mutta mittaillessa arvot olivat kuitenkin rajojen alle. Liikunta tosiaa auttoi mulla arvoihin ja stressin väheneminen. Pitää yrittää ajatella noita asioita nyt raskauden jälkeen ja tietysti terveellinen syöminen on fiksua. Nyt kun sokereita on mittaillut, eti kovin kiinnostaisi saada 2-tyypin diabetesta...

 

Arvot pysyivät siis kurissa läpi raskauden ja synnytyksen jälkeen vauvalta mittailtiin eka vuorokausi verensokereita. Kaikki oli hyvin ja vauva keskikokoinen. 

 

Kiitoksia vertaistuesta :)!

Edited by Tassukka

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tassukka hieno juttu, että vauvalla kaikki oli hyvin ja oli keskikokoinenkin. :) Kaikkea hyvää teille!

---

HEI ne keillä on radiin insuliinilääkitys tai jos tätä sattuisi lukemaan joku synnyttänyt, jolla _oli_ insuliinilääkitys, niin onko teille puhuttu synnytyksen käynnistämisestä / onko synnytys käynnistetty ennen laskettua aikaa? Minkä kokoisia vauvoja teille syntyi? Vois tietty käydä edellistäkin ketjua tutkimassa... 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onnea tassukka! Hienoa, että kaikki hyvin, eikä vauvakaan kasvanut liian isoksi.

 

Mesi: paastoarvoon onkin vaikeampi vaikuttaa, säännöllinen rytmi ja terveelliset elämäntavat tietysti auttaa, mutta hankalampaa on. Miulle terkka puhui heti radi-diagnoosin saatuani siitä, että ei päästetä yliajalle, vaikkei insuliinia joutuiskaan käyttämään.

 

Täällä nyt muita ongelmia ilmaantunut, joten on käsketty levätä ja viettää enemmän aikaa vaakatasossa. Kävelyäkään ei supistelujen takia suositeltu, eikä mitään mikä aiheuttaa mahatuntemuksia, eli en saa muuta kun levätä nyt. Kauheesti pelottaa mitä tää nyt tekee sokeriarvoille, kun itse kokenut liikunnan pitävän ne hyvänä. Toistaseks on kyllä pysyneet ok, tosin mitatakaan ei tarvi nyt kun kolmesti viikkoon, helposti saattaa käydä niin, että skarppaan kovin mittauspäivinä ja muuten syön mitä huvittaa...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä on myös vauva saatu maailmaan. Syntyi 39+3, Painoa oli 4100g ja pituutta 52cm. Oikein sopusuhtainen poika ja esikoiseen verrattuna samaa kokoa (esikoinen syntyi rv35+6 ja painoi 3100g, ei ollut radia silloin). Verensokereita seurattiin kaksi päivää ja pääsimme sitten jo kotiin. Radi-vauvoilla on siis "alttius" matalaan verensokeriin, niin arvojen pitää olla tarpeeksi korkeat. Eli vauvan pitää syödä hyvin, niin ei verensokeri tipu liian alhaiseksi.

 

Loppuraskaudesta mullakin siis itsekuri petti ja napostelua tuli tehtyä. Mutta arvoihin se ei kyllä vaikuttanut. Ehdottamasti oli "hyvä" asia että osui radi kohdalle, nyt oli kuitenkin pitkään hyvä ruokavalio ja napostelut kohtuudessa. Liikuntaa ei tullut paljoa harrastettua supisteluiden takia, se harmittaa. 9kg tuli raskauden aikana painoa ja yksi kilo olisi siitä jäljellä 2vko synnytyksen jälkeen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Iiki, ootko ollut nyt kävelemättä? Ootko huomannut sillä vaikutusta verensokereihin?

 

pUpUa onnittelut sopusuhtaisesta pojasta! :) Hienoa, että osaat suhtautua noin, että oli "hyvä" asia toi radi just tuossa ruokavaliomielessä. Hienosti on kilotkin heti tippuneet ja varmasti tippuukin paremmin jos on saanut pidettyä painonnousun tollasena hyvin maltillisena!

-

 

Mulle tuli tänään soitto äippäpolilta ja metformiini-lääkitys aloitettiin. Olin hintsusti epäluulonen sen suhteen ensin ja laitoinkin vielä sähköpostia perään, mutta vastauksen saatuani rauhotuin hieman. :) Kai ne tietää mitä määrää ja mikä on turvallista. Hain lääkkeet heti tänään ja alotan nyt illalla. Muutaman päivän välein nostetaan annosta jos vatsa kestää, ja parin viikon jälkeen saavutetaan hoitoannos jota ois tarkotus jatkaa loppuun asti. Pahoinvointi, vatsakivut, ripuli, oksentelu on kuulemma yleisiä haittavaikutuksia ja toivon kovasti etten ois mikään superhuonovointinen joulun aikana. Metformiinilla tosiaan mennään alkuun ja voi olla, että loppuraskaudesta tarvii insuliiniakin, mutta aloitetaan nyt tällä. Seuraava äpoliaika eli lääkärin aika ja kokoarvioultra on 2.1. ja sen jälkeen kuulemma n. 4 viikon välein, kunnes lopussa todnäk vielä tiuhemmin. Ja synnytys käynnistetään aikavälillä 38+0 - 40+0 eli aikasintaan 2 viikkoa ennen ja viimestään LA:na. 
Näillä nyt sitten mennään!

Toivottavasti tosta lääkityksestä olis apua mun verensokeritasapainoon!

27+1

Edited by mesi

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onnea pupua! Hyvin maltillisesti on siulla paino noussu ja mahtavaa että oot jo lähes entisessä painossa!

 

Mesi: on korkeammat arvot nyt kun olen lepäillyt. Vähemmän hiilihydraatteja voi syödä per ateria nyt kun sillon kun pysty liikkumaan. Ei kuitenkaan ylityksiä oo onneks lisää tullu, tarkkana saa kyllä olla ruokarytmin ja hiilareiden määrän suhteen. Toivottavasti on apua metformiinista siulle ja pärjäisit ilman insuliinia!

 

Iiki 33+2

Share this post


Link to post
Share on other sites

Iiki tsemppiä sulle tarkkana olemiseen ja lepäilyyn! Hyvä ettei oo kuitenkaan tullu ylityksiä. Niinpä, toivotaan, että se metformiini nyt auttaisi!

Nyt täytyy mittailla eri tavalla kuin aiemmin ja uus mittausohjeistus oli, että joka aamu paastoarvo ja joka toinen päivä jokin ateriaa edeltävä arvo. Eli 8 kerran vuorokausikäyrää ei oteta nyt ollenkaan eikä muutenkaan aterioiden jälkeisiä, sillä niissä mulla ei oo ollut ainuttakaan ylitystä. Mutta voihan niissäkin jossain vaiheessa alkaa tulemaan ylityksiä?! Pitää kysyä sitten seuraavalla käynnillä 2.1. muutetaanko tota mittaussysteemiä taas jossain vaiheessa. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidänkin pikkusisko on päässyt masun tälle puolen ja syntyi viikko sitten rv 39+1 mitoin 3800g ja 53cm. Vauvan sokerit oli ensimmäisen vuorokauden erinomaiset, sen jälkeen niitä ei enää mittailtu ja kotiuduttiin 1,5vrkn ikäisenä. Vikalla viikolla en enää omia sokereita mitannut ja synnytyksestä meni kuusi päivää että kaikki odotusaikana tulleet 7,5kg lähti pois. Ylityksiä ei tullut missään vaiheessa odotusta.

 

Mukavaa loppuodotusta kaikille ja tsemppiä radin kanssa ! :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Insuliinit napsahti tälle naiselle!

Kävin tänään äitiyspolilla ja lääkärikäynti oli ihan kamala, kirjotan siitä ehkä enemmän päikkyyn jos jaksan koota itseni sanoiksi. Onneksi vastapainona ikävälle lääkärille oli ihana diabeteshoitaja, eli kätilö, jolla kävin sitten tuon jälkeen ja joka myös kehotti tekemään valituksen ja laittamaan palautetta tuosta lääkäristä. 

Mutta pääjutut:
- Vauvan painoarvio tällä hetkellä 1429g
- Keskikäyrällä viikkoihin nähden (29+3), eli ei mitenkään iso
- Lapsiveden määrä normaali
- Raivotarjonnassa

Insuliinilääkitys aloitettiin ja nyt menee 10ky illassa, ja nostetaan 3 päivän välein jos tarvetta ja siihen asti kunnes arvot pysyy aisoissa. Sitten kun paastoarvot on kunnossa, niin saatetaan aloittaa aamusinkin tuo pitkävaikutteinen. Oon näistä yhteyksissä radihoitajan kanssa vähintään kerran viikossa. Seuraava lääkäriaika 4vko päästä. Metformiinilääkitys jatkuu. 

Insuliinin pistäminen ei lopulta tuntunut ollenkaan niin ikävältä mitä neulakammoisena pelkäsin. Sehän on siis oikeasti PALJON iisimpi homma kuin verensokerin mittaaminen! Sairaanhoitajana oon kyllä pistänyt joskus esim. vanhuksille kotihoidossa insuliinia, mutta eihän siinä oo tiennyt miltä se tuntuu. Ei tunnu melkeen ollenkaan, aivan yllätyin! Vs-mittaus taas on musta edelleen inhaa puuhaa ja joudun olemaan silmät kiinni / kattelemaan muualle ja muutenkin aina viivyttelen sitä "napin painallusta". 

Sellasta!

Edited by mesi

Share this post


Link to post
Share on other sites
Guest
This topic is now closed to further replies.