Laulajatar85

Mielipiteitä aiheelle: Lapseni on homo?

45 posts in this topic

Moikka!

 

Halusin kirjoittaa aiheen asiasta joka askarruttaa. Yhtä lapsistani on koko tämän pienen elämän ajan parista eri suunnasta arveltu homoksi. Ollut heille eräänlainen vitsin aihe. Tämä vitsi kerran sitten lapsemme synttärijuhlilla heitettiin juhlaväelle ilmaan. Reaktiot olivat naurunryöpsähdyksistä -> "minun sukulaiseni ei ikknä..!" ja kaikkea siltä väliltä.

Aloimme hyvän ystäväni kanssa sitten asiasta keskustelemaan. Hän totesi oman puolensa suvusta varmaan hylkäävän lapsen vaikka hän itse haluaa että oma lapsi saa olla oma itsensä seksuaalisesta suuntautumisesta huolimatta.

 

Itse olen sitä mieltä että ei sitä maagisesti joku kaunis aamu herätä ja tajuta, että "olen homo/lesbo!", vaan se on koko ajan ollut siellä sisimmässä. Jos omaa lasta on pystynyt koko tämän elämän rakastamaan, ei yksin homous/lesbous voi tai saa sitä muuttaa. Eli jos oma lapseni ilmoittaisi jossakin vaiheessa elämän kaartaan tämän asian, niin varmistaisin ensin ettei ole mikään vitsi ("katsotaan miten mutsi reagoi, hähää!") ja toteaisin että tuoppa poika/tyttöystäväsi käymään. Eihän tuo muuta mitään.

 

Moni ehkä ajattelee ihan eri tavalla. Siksi haluankin herättää keskustelua.

 

Miten SINÄ, joka luet tätä juuri nyt, ajattelisit asiasta? Lapsesi tulee luoksesi (todennäköisesti teini-iässä) ja hermostuneesti kertoo että on jotakin sanottavaa.

"-Äiti, olen homo/lesbo."

Miten reagoit?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voi kuinka kovasti mä toivonkaan ettei tällaisista asioista tarvitsisi kohta enää ollenkaan keskustella. Mutta ilmeisesti vielä voi olla olemassa niin ahdasmielisiä ihmisiä, että jonkun läheisen kaapista tuleminen herättäisi negatiivisia tunteita. Mun oma lapsi on vasta niin pieni, ettei aihe varsinaisesti ole ajankohtainen, mutta nyt jo joskus on puhuttu lapsellekin ääneen siitä, että toivottavasti hän joskus sitten löytää rinnalleen rakkaan puolison, joko miehen tai naisen. Mulle asia on aivan täysin se ja sama, toivon vaan että lapsi löytää oman identiteettinsä ilman mitään kovin rankkoja kipuiluja. Ja optimistisena ajattelen, että sitten kun oma lapseni on sen ikäinen, että seksuaalisella suuntautumisella on jotain merkitystä ja vaikutusta elämään, yhteiskunnassa asia on jo täysin samantekevä, eikä hän toivottavasti millään lailla joudu asiasta kärsimään, on hänen suuntautumisensa sitten mikä tahansa. 

 

Jo tänä päivänä olen näköjään onnekkaasti ympäröity nykyaikaisilla ja avoimilla ihmisillä, koska en ikinä ole keneltäkään sukulaiselta tai kaverilta kuullut mitään negatiivisista seksuaalivähemmistöihin liittyen. Mun oma veli esitteli joku aika sitten ensimmäistä kertaa sukulaisille seurustelukumppaninsa, joka on myös mies. Asia ei tullut yhtään kenellekään minään järkytyksenä tai shokkina, vaan kaikki olivat vain aidosti onnellisia heidän puolestaan. Mitään erillisiä kaapista tuloja ei tässä tapauksessa kukaan odottanutkaan, eikä sellaiselle ollut tarvetta, koska veli on aina saanut kasvaa juuri sellaisena kuin on, ja tietysti me läheisimmät ihmiset olemme osanneet asian jo pitkän aikaa aavistaa. Toivon, että pystyn kasvattamaan omat lapseni samanlaisessa ympäristössä kuin itse olen kasvanut, jossa on alusta asti turvallista olla juuri sellainen kuin on ja kaikesta voitaisiin puhua avoimesti aina. Silloin en usko, että millekään teini-iän hermostuneelle kaapista tulolle olisi erikseen koskaan tarvetta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Komppaan edellistä. Pääasia että olisi onnellinen. Ihan sama, mitä sukupuolta kumppani on, kunhan on lapseni mielestä mukava ja kohtelevat toisiansa hyvin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulle olis yksi ja sama lapsen suuntautuminen. Ei muuttaisi ajatuksiani pätkääkään. Epäilen kuitenkin, että sitten 15-25v päästä asia on enemmän ok kuin nyt. Aika muokkaa mielipiteitä ja aiemmin tabut aiheet muuttuvat kahvipöytäkeskusteluiksi ja yleinen ilmapiiri muuttuu.

Joskus miehen kanssa keskusteltiin ja silloin tuntui olevan ok aiheen kanssa.

Leikittelin ajatuksella ja jäin miettimään olisiko mun helpompi hyväksyä pojan homous kuin tytön lesbous? Mietin myös sitä, että en lähtökohtaisesti ymmärrä homojen adoptio-oikeutta (sukupuolineutraali avioliitto EI perheensisäinen adoptio), mutta muuten olen sinut kirkkovihkimisen, avioliittotermin kanssa jne. Vain tuota perheen ulkopuolista adoptiota vastustan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Mietin täsmälleen samaa kysymystä jo aloitusviestiä lukiessani ja minä päädyin tulokseen, että olisi helpompi hyväksyä pojan homous... Minullahan siis on vain poika, mutta ajatellen, että olisi tyttökin.

 

Meilläkään ei asia ole mitenkään ajankohtainen, kun toinen on vasta ihan pieni, mutta ajatus käynyt itselläkin mielessä jo raskausaikana. Koin, että olisin asian kanssa ok, mutta olisin varmasti "harmissani" juuri lastenlapsien vuoksi. Vaikka eihän samaa sukupuolta oleva partneri sitä mitenkään poissulkisi, niin todellisuudessa se sitä kuitenkin vaikeuttaa hieman. (Ja älköön kukaan nyt vetäkö herneitä nenään tästä toteamuksesta, tiedämme kyllä omakohtaisesta kokemuksesta, että lasten saaminen voi olla työn ja tuskan takana heteropareillakin ja tiedän, ettei kaikki heteroparitkaan hanki lapsia...)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen täysin samaa mieltä entsyymin kanssa. Minusta koko kysymys siitä, mitä ajattelisin jos lapseni kertoisi olevansa jotain muuta kuin hetero tuntuu hassulta, vähän sama kuin minulta kysyttäisiin että miltä tuntuisi jos lapseni kertoisi olevansa lyhyt (pituuden kyllä aika selkeästi huomaa, mutta ymmärtänette pointin :) ).

Minusta tuntuu myös kovin julmalta, että lapsen mahdollisesta homoudesta vitsaillaan, heitetään jopa synttäreillä "vitsi ilmaan" juhlaväelle ja väki sitten naureskelee. Lapsille käy tuollaisissa tilanteissa sivustakatsojina varmasti selville, että homous ei ole ok. Jos tällainen on se, mitä lähipiiristään aistii, ei varmasti ole helppo olla sinut itsensä kanssa jos sitten sattuukin olemaan jotain muuta kuin hetero. Yhdyn entsyymin sanoihin, että toivon, että pystyn kasvattamaan omat lapseni ympäristössä, jossa on alusta asti turvallista olla juuri sellainen kuin on ja kaikesta voitaisiin puhua avoimesti aina.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ihana lukea tällaisia viestejä! :) Ajattelen itse ihan samoin että lapseni ovat yhtä rakkaita riippumatta siitä kiinnostuvatko samasta sukupuolesta vai ei.

 

Smultron: Itselleni tuli myös hyvin oudolta kun sukulaiset alkoivat vitsailemaan ja kauhistelemaan asiaa. En tiennyt oikein miten asiaan reagoida ja jäin vähän sivuun "sulattelemaan" asiaa. (En ole räväkkä ihminen joka voi ärähtää herkästi) Siitä asti olen asiaa pohtinut. Itselleni kun on tärkeintä että lapseni tuntevat olonsa rakastetuksi sellaisena kuin ovat. Tämä ko. poika on herkkä, pitää kotileikeistä ja mielellään auttaa nuoremman sisaruksen pukemisessa/riisumisessa, auttaa vaipanvaihdoissa yms. Kuopusta (myös poika) kiinnostaa lähinnä taisteluleikit, legot, autot yms. stereotyyppiset poikien jutut. Siksi tämä keskimmäinen on joutunutkin joidenkin silmissä "silmätikuksi" kun aina välillä hakeutuu syliin ja välillä itkee krokotiilin kyyneliä koska isoveli sanoi rumasti (esim. "-minä en leiki sun kanssa!"). Letkautukset kuin "peräkammarin poika" ja "taidat tykätä banaaneista" ovat parilta henkilöltä jo muutaman kerran kuultua. Itse olen yleensä silloin tokaissut että poika saa olla juuri sitä mitä haluaa ja niin pidän minäkin banaaneista. Onneksi on vielä niin pieni ettei ymmärrä näistä mitään. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aivan järkyttävää lukea että tuollaista on voitu sanoa pienelle lapselle! Mikä ihmisiä vaivaa aarrgghh :dash2:

 

Jos meidän E tulis joskus kertomaan olevansa lesbo, niin tuskinpa siihen tarttis sen kummemmin reagoida. Mies on välillä idiootti ja laukoo todella typeriä kommentteja homoista, mutta ihmisten ilmoilla pitää onneksi suunsa kiinni. Mutta siis uskon ja tiedän, että jos meillä olis joskus poika joka kertoo olevansa homo, niin varmasti mies hyväksyis asian mukisematta. Enemmän se varmaan nikottelee jos siitä mahdollisesta pojasta tulis vaikka muusikko tai urheilija eikä sillä olis kädet kyynerpäitä myöten mopon/kelkan/auton sisuksissa :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei terve, mitä porukkaa liikkuu! Noi Laulajattaren pojan saamat kommentit on todella mauttomia. Ei pienille lapsille voi tollaisia laukoa. Aikuisille ehkä tutussa seurassa ja jos tietää, että tyyppi on vahva henkisesti eikä pahoittaisi mieltään.

Tsemppiä tilanteeseen! Tuntematta poikaasi, voisin jälleen kerran ihmetellä, miksi ei voi olla reippaita tyttöjä ja kilttejä poikia. Aina on vain toisinpäin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ihan lyhyesti vielä tässä imetyksen ohessa, sillä kävi huvittamaan, kun mun mieshän oli pienenä leikkinyt nukeilla. Anoppi antoi toisen työnnellä nukkea rattaissa pihalla ja peitellä kotona kehtoon nukkumaan (olivat tosiaan nukenrattaat erikseen hommanneet, sillä miehelläni ei ole siskoja, vain veli)... Lisäksi mies on jo pienestä leiponut yms, kun veljensä oli juuri "perinteisen poikamainen". :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mutta siis uskon ja tiedän, että jos meillä olis joskus poika joka kertoo olevansa homo, niin varmasti mies hyväksyis asian mukisematta. Enemmän se varmaan nikottelee jos siitä mahdollisesta pojasta tulis vaikka muusikko tai urheilija eikä sillä olis kädet kyynerpäitä myöten mopon/kelkan/auton sisuksissa :rolleyes:

 

Aivan sama homma täällä :lol:

 

Ja yhdyn kaikkiin muihin muutenkin. Ei oo meille ongelma eikä luojan kiitos ole lähisukulaisillekaan. Isovanhemmista (siis mun ja miehen isovanhemmista) nyt ei tiedä kun ovat tuota vanhaa kansaa, mutta lieneekö noilla väliäkään. Lapsien isovanhemmat kuitenkin ovat ihan "nykyajassa" käsitystensä ja asenteidensa kanssa onneksi.

 

Ja mulle henkilökohtaisesti olisi helpompi asia hyväksyä tyttö lesboksi kuin poika homoksi. Mutta se perustuu ihan mun omiin mieltymyksiin, kun itse esimerkiksi katselen mielummin tyttökalenteria kuin mieskalenteria, vaikka ihan hetero olenkin, niin sen myötä musta naisten välinen suhde tuntuu mulle jotenkin.. öö, tutummalta? Vai mikä lie olisi oikea sana. :P

Share this post


Link to post
Share on other sites

Uskon että mahdollinen oma lapseni oppisi meiltä vanhemmiltaan jo aivan pienenä, ettei seksuaalinen suuntautuminen ole mikään "juttu" ja että emme esimerkiksi oleta hänen olevan hetero, kuten emme oleta hänen saavan lapsia, menevän yliopistoon jne. Tuntuu pahalta kuulla miten julmia ja ahdasmielisiä ihmisiä maailmasta löytyy.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lorenan viestistä tuli mieleen että mäkin yritän välttää oletuksia. En oleta lasten saavan lapsia tai menevän naimisiin. Oletan ja puhun kyllä, että muuttavat pois kotoa, opiskelevat jotain ja löytävät itselleen kavereita (tyttöjä tai poikia). Noi on yleensä asioita, joihin voi vaikuttaa. Naimisiinmenoon ei enää niinkään tai lapsiin. Korkeakoulutus ei ole itseisarvo, vaikka olisin yllättynyt jos lapsista kaikki jäisivät sen ulkopuolelle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

No sitten lapseni on homoseksuaalinen, miten se asioita muuttaisi, sama ihminen kuin aina ennenkin. Tiedän, että miehelleni asia olisi kova paikka, koska hänen lähipiirissään ei ihan oikeasti ole homoseksuaaleja (mies on taitava sulkemaan silmänsä), joten miehen kuva heistä on lähinnä se, mitä televisiosta nyt on oppinut -> tuntuu, että televisiossa oikein korostetaan kaikkia "neitimäisiä" ja ärsyttäviä piirteitä, vaikka eiväthän ne piirteen johdu seksuaalisuudesta vaan kunkin ihmisen persoonasta. Eiköhän tilanne olisi eri kun oma rakas lapsi olisi kyseessä.

 

Itse en koe väliksi, olisiko sitten kyseessä lesbo- vai homosuhde, sama se. Ainut, mitä pelkäisin, olisi muiden ihmisten ahdasmielisyys. Toivon hirvittävästi, että maailma on harpannut eteenpäin näissä asioissa siinä vaiheessa jos oma lapseni on homoseksuaali. Eihän kukaan halua oman lapsena kärsivän minkäänlaisesta syrjimisestä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä lähinnä toivon, että lapseni löytävät aikuisena hyvän kumppanin, siis että etteivät jäisi yksinäiseksi tai joutuisi elämään huonossa suhteessa. Siis ajatus siitä, että oma lapsi olisi onneton tai ettei hän koe olevansa hyväksytty tuntuu ihan kamalalta ajatukselta. Se kumppanin sukupuoli on sitten ihan sama, ainoa toive on, että omille lapsille tulisi onnellinen tulevaisuus, ja että itsellä pysyisi läheiset välit lapsiin aina.

 

Ei reagoitaisi todennäköisesti miehen kanssa yhtään mitenkään, olisi seksuaalinen suuntautuminen mikä tahansa, ja lapsetkin ovat onneksi ihan tässä perhepiireissä tottuneet erilaisiin onnellisiin perhemalleihin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ihana lukea tällaisia viestejä! :) Ajattelen itse ihan samoin että lapseni ovat yhtä rakkaita riippumatta siitä kiinnostuvatko samasta sukupuolesta vai ei.

 

Smultron: Itselleni tuli myös hyvin oudolta kun sukulaiset alkoivat vitsailemaan ja kauhistelemaan asiaa. En tiennyt oikein miten asiaan reagoida ja jäin vähän sivuun "sulattelemaan" asiaa. (En ole räväkkä ihminen joka voi ärähtää herkästi) Siitä asti olen asiaa pohtinut. Itselleni kun on tärkeintä että lapseni tuntevat olonsa rakastetuksi sellaisena kuin ovat. Tämä ko. poika on herkkä, pitää kotileikeistä ja mielellään auttaa nuoremman sisaruksen pukemisessa/riisumisessa, auttaa vaipanvaihdoissa yms. Kuopusta (myös poika) kiinnostaa lähinnä taisteluleikit, legot, autot yms. stereotyyppiset poikien jutut. Siksi tämä keskimmäinen on joutunutkin joidenkin silmissä "silmätikuksi" kun aina välillä hakeutuu syliin ja välillä itkee krokotiilin kyyneliä koska isoveli sanoi rumasti (esim. "-minä en leiki sun kanssa!"). Letkautukset kuin "peräkammarin poika" ja "taidat tykätä banaaneista" ovat parilta henkilöltä jo muutaman kerran kuultua. Itse olen yleensä silloin tokaissut että poika saa olla juuri sitä mitä haluaa ja niin pidän minäkin banaaneista. Onneksi on vielä niin pieni ettei ymmärrä näistä mitään. :)

Minun mielestä teillä (anteeksi, että puhun suoraan) on mitä omituisin suku. Ensinnäkin eihän kuvauksesi pojastasi tee kenestäkään pojasta homoa...? On herkkiä heteromiehiä siinä missä homojakin. Minusta tuo on aivan käsittämätöntä, että tuollaista keskustelua käydään lapsesta. Minun lapseni on myös herkkä ja tykkään laittaa ruokaa jne. eikä moinen asia ole tullut mieleenikään. Miksi lapset eivät saa olla lapsia? Ja ihan oikeasti, eikö pojat voi olla herkkiä olematta homoja? Mielestäni on vielä huolestuttavampaa se, jos lapsi ei saa olla oman sukupuolensa sisällä juuri sellainen kun on. Ei ihme, että Suomessa asuu masentunut sulkeutunut kansa.

 

Itse kysymykseen, rakastan lapsiani juuri sellaisina, kun he ovat. Heidän sukupuolisella suuntautumisella ei olisi siihen vaikutusta yhtään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jos oma lapseni ilmoittaisi olevansa homoseksuaali niin halaisin häntä ja kertoisin rakastavani lastani aina ja olevani iloinen että hän voi asian äidilleen tunnustaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tottakai olisin iloinen lapseni puolesta, että uskaltaa myöntää asian ja olla oma itsensä. Rakastan lapsiani juuri sellaisina kuin he ovat, ovat sitten homoja tai heteroita!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Yhtä lapsistani on koko tämän pienen elämän ajan parista eri suunnasta arveltu homoksi. Ollut heille eräänlainen vitsin aihe.

 

Tämä kohta sai mut kiukkuiseksi. En tiedä lapsen ikää, mutta homottelu ei ole hyvää käytöstä oli kohde sit minkä ikäinen vaan. Mitä sit jos lapsi ei olekkaan homo? Ja vaikka olisikin, mitä iloa moisesta "vitsailusta" on? Sorsimista toi on.

 

Jos saisin kuulla, että lapseni on homo, niin olisin pahoillani lapseni puolesta, koska homojen elämä on varmaan vaikeampaa kuin heterojen. Voisin myös surra sitä, että lastenlasten saaminen voi olla normaalia hankalampaa. Muuten sillä ei ole mitään väliä. Järkyttyneempi mä olisin jos kävis ilmi, että lapsella on absoluuttinen sävelkorva tai jos puhkeis diabeetes.

 

edit. meillä on keittiössä pieni Ikean lasten keittiö ja ideana on, että molemmat pojat osais laittaa ruokaa kun muuttavat pois kotoa. :) Mun on myös tarkoitus tehdä heille leikkimekkoja ja -koruja pukuleikkejä varten kunhan vaan saan aikaiseksi. Itse leikin lapsena joskus poikaa/miestä, esim. salapoliiseja (mies) ja pistettiin muoviset tekoviikset.

 

 

Letkautukset kuin "peräkammarin poika" ja "taidat tykätä banaaneista" ovat parilta henkilöltä jo muutaman kerran kuultua.

 

Jep, meillä sanottaisi moisista kommenteista ensin nätisti ja sit rumasti. Miten joku kehtaa sanoa tommosia?

 

Olen samaa mieltä Mamabarban kanssa siitä, että teillä on vähän outo suku. Tsemppiä Laulajattarelle niiden kanssa pärjäämiseen. :)

Edited by Kasma

Share this post


Link to post
Share on other sites

Toivon lapseni olevan hetero samoin kuin toivon hänen olevan oikeakätinen - koska tällaisissa jutuissa on helpompaa kuulua valtavirtaan. Muuten ei voisi juuri vähempää olla väliä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidan lahipiiri on niin kirjavaa (monikulttuurista, moniuskontoista ja sateenkaari-ihmisiakin loytyy paljon) etta lapsi saa onneksi kasvaa suvaitsevassa ilmapiirissa jossa on ihan normaalia olla erilainen kuin naapurin Erkki, eika se ole kenellekaan mikaan ongelma.

 

Lapsi saa siis olla ihan mita se on ja luottaa siihen etta on vanhemmilleen rakkainta maailmassa, aina.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Läheinen aihe. Itselleni (ja miehelleni) olisi täysin ok, jos lapseni kiinnostuisi samasta sukupuolesta, sillä sekä tätini että siskoni ovat molemmat lesboja. Olen "altistunut" tällaisille vaikutteille ennen kuin ehdin vakiintua ajattelemaan, että ainoa oikea tapa rakastaa olisi vain miehen ja naisen välillä. Tiedän myös, että lapseni seksuaalinen suuntaus olisi lapseni mummoille täysin samantekevä asia, eikä se vaikuttaisi siihen miten lastani rakastettaisiin.

 

Mielenkiintoisemman paikan aiheuttaisivat sitten taas isovanhempien polvessa miespuoliset edustajat. En tiedä kuinka paljon oman isäni ajatusmaailma on viime vuosina muuttunut, jos on muuttunut ollenkaan. Aikanaan hän on kuitenkin hyvin selväsanaisesti ilmoittanut pitävänsä homoutta sairautena ja yhdessä vaiheessa se kiristi erittäin paljon myös siskoni ja isäni välejä (ja sitä myöten myös isän ja minun välejä, sillä olen henkeen ja vereen siskoni puolella aina). Isäni on myös humalapäissään sanonut syyttävänsä siskoaan siitä, että tämä "sairaus" tarttui siskooni. Vastaavanlaisia mielipiteitä on myös ilmaissut tulevan anoppini miesystävä, joka on muuten oikein mukava tyyppi, mutta tässä asiassa vanhankantainen (ja lisäksi vielä itsepäinen). Eikä näe mielipiteessään mitään vikaa, joten tuskin tulee mieltään koskaan muuttamaan. 

Eli jos näin kävisi niin niitä riitasointujakin ehkä löytyisi, mutta suuri osa sukua ei varmastikaan onneksi kokisi asiassa mitään ongelmaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hyvin tuttuja ajatuksia monilla - tärkeintä on, että lapsi saa elää onnellisena sellaisena kuin on (vaikka allekirjoitan myös Maustekahvin ajatuksen valtavirran "helppoudesta").

 

Meidän lähipiirissä on homoja ja transsukupuolisia, joten meille vanhemmille asia on täysin luonnollinen eikä lapsella toivoakseni olisi suurta kynnystä kertoa meille näistä asioista. Toisaalta pitäisi itsekin oppia jo nyt etukäteen avarakatseisuutta lapsen muiden elämänvalintojen suhteen, jos ne poikkeavat kovasti meidän maailmankatsomuksesta.

Edited by Tiistai

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulle on myös tärkeitä, että lapsi on onnellinen, mies on samoilla linjoilla. Sama se siinä vaiheessa sitten kenestä lapsi tykkää. Jos voin omalta osaltani yhtään helpottaa lapsen elämää, esimerkiksi suhtaumalla asiallisesti ja osoittamalla tukea homolle lapselle, niin se on vanhempana mun mielestä mun velvollisuus. Meilläkin on lähipiirissä seksuaalivähemmistöön kuuluvia ihmisiä, joten ei tuo mikään järkytys olisi. Omat vanhempani suhtautuisivat varmasti positiivisesti. Uskon, että myös miehen vanhemmat. :)

 

En sitä paitsi usko, että omasta lähipiiristä kukaan uskaltaisi alkaa mitään riitasointuja soittamaan, sen verran paha suustani osaan olla. Mua oikeasti järkyttää osa noista kommenteista mitä joidenkin lapset ovat osakseen saaneet ja ei ole epäillystäkään ettenkö olisi ärähtänyt takaisin. :skilletgirl:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kertoisin hänelle, että rakastan häntä aivan samalla tavalla kuin ennemminkin, eikä hänen seksuaalinensuuntautuminen muuta miten minä suhtaudun häneen. Itseltäni löytyy ystäväpiiristä paljonkin homo/lesbo/bi ihmisiä ja en näe siinä mitään ihmeellistä, ihmisiä siinä missä muutkin. Ei se ole keneltäkään millään tavalla pois, jos joku rakastaa samaa sukupuolta. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now