ElvirahM

Kokemuksia munasolujen keräyksestä ja punktiosta

23 posts in this topic

Yritin löytää tähän liittyvää ketjua, mutta ei ihan äkkiseltään osunut silmiin. Te, joille on tehty punktio, eli munasolujen keräys: millaisia kokemuksia teillä on ollut? Oliko toimenpide kivulias vai tuntuiko helpolta?

 

Oma kokemukseni ensimmäisestä keräyksestä oli sen verran epämiellyttävä, että ajatus toimenpiteen uusimisesta tuntuu ahdistavalta. Mielestäni kanyylin kautta saamani kipulääke ei juurikaan tehonnut, vaikka sitä lisättiin pariinkin otteeseen.

Hirvittääkin, että koska pakkaseen saatiin tuoresiirron jälkeen vain 2 alkiota, että minulla on uusintaoperaatio väistämättä edessä jossain vaiheessa. 

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kokemuksia on enemmän tuolla jäsenten lapsettomuuskeskusteluissa. Tuntuvat punktiokokemukset vaihtelevan laidasta laitaan ja kerrasta toiseen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ok, harmillisesti en itse pääse lukemaan niitä jäsenten keskusteluja vielä pitkään aikaan, vaatimuksena kun on 100 viestiä muille foorumeille. Voi olla, että tovi vielä menee. Mutta kiitos vastauksestasi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla on takana 4 puntiota, eikä kertaakaan ole kipulääkkeet tehonneet. Kiva siis huomata että en ole tässä maailmassa yksin ;) Kurjaa oikeasti että sinulle ei ole auttanut. Mulla tämän takana on hämmästyttyvän hyvä immuuni lääkkeille ja vaikea endometrioosi. Onko sinulla jotain sairautta takan? Itse olen kuitenkin sinnikkäästi mennyt uuteen punktioon vaikka kipuja on ollutkin, koska olen miettinyt että toimenpide on niin nopea ja lopputulos voi olla ihanaakin ihanampi :) Minulla on tyttö, joka sai alkunsa 2. ICSI:n 4. PAS hoidosta ja hän on tsempannut uuteen hoitoon tuomalla uskoa onnistumiseen. Jokaista punktiota olen kuitenkin pelännyt todella paljon juurikin tuon kivun takia, mutta toimepiteen jälkeen todella onnillinen ja ylpeä että olen sen uskaltanut taas tehdä.

 

Tsemppiä sinulle! Toivottavasti sinulle on jo seuraava punktio helpompi :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla ei ole kokemusta kuin yhdestä punktiosta, mutta se oli huomattavasti helpompi ja kivuttomampi kokemus kuin olin odottanut, vaikka punktoitavaakin oli suht paljon. Punktiossa annettu kipulääke ja rauhoittava toimivat ilmeisesti hyvin, koska ainoastaan emättimen pohjan puudutus nipisti vähän ja muuten ei tuntunut juuri miltään. Toivottavasti sun seuraava punktio on tosiaan kivuttomampi, jos sellaiseen tarvitsee ryhtyä. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Edellisestä punktiostani on jo melkein kolme vuotta aikaa, seuraava on ylihuomenna... Jaiks! Kyllähän se punktio vähän sattui, mutta ei läheskään niin paljon kun olin kuvitellut ja onneksi kipulääkettä sai lisää suoneen kun vain pyysi, se auttoi jonkin verran ja kivun kesti sen avulla hyvin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Miten kauan tuo punktio suunnilleen kestää? Minulla luki infolehtisessä, että se voidaan tehdä jopa nukutuksessa? :o pelottaa se kipu vaikkei siellä asti hoidoissa vielä ollakkaan...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla toimi punktiossa kipulääke hyvin, en edes huomannut, kun niitä puudutteita pistettiin. Muutenkin kipu oli lähinnä epämukavuutta, paineen tunnetta ja vihlontaa.

 

azulitalle: punktio itsessään ei kestä kuin 15-25 minuuttia, riippuen siitä, miten paljon munasoluja on kerättäväksi. Jos olet julkisella, niin siihen saa kuitenkin kaikkine esivalmisteluineen ja lääkityksestä toipumisineen varata 4 tuntia (meillä oli ilmoittautuminen polille 8n jälkeen aamulla, ja puolenpäivän aikaan lähdettiin).

Edited by Murkelo

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla molemmat punktiokokemukset ovat puolestaan olleet hyvin positiivisia. Kipulääkkeet ja rauhoittavat ovat tepsineet todella hyvin ja aika mukavassa pöllyssä olen ollut. Yhden ainoan nippaisun muistan molemmista punktioista. Omista fiiliksistä kannattaa jutella lääkärin ja hoitajan kanssa ja pyytää vielä kunnon kivunlievitystä mahdollista seuraavaa kertaa varten.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen kokenut punktion kahdesti (ekalla kertaa lahjoitin munasoluja, tokalla kertaa kyseessä oli oma IVF-hoito) ja molemmat punktiot menivät mukavasti. Itselleni kanyylin laittaminen oli pahinta, koska pelkään neuloja ja meinasin ruveta hyperventiloimaan jo pelkästä ajatuksesta. Onneksi sain maata sängyllä kun kanyyli laitettiin käteen, niin en ainakaan pyörtynyt. :)

 

Minulla kipulääkkeet ja rauhoittavat toimivat hyvin, olin aika pihalla itse toimituksessa enkä tuntenut juurikaan kipua. Kun keräysneula meni emättimen seinän läpi tunsin pienen pistoksen, mutta se ei missään nimessä sattunut. Punktio taisi kestää noin vartin, kesto riippuu hieman siitä kuinka paljon follikkeleita on ja kuinka hankala niihin on päästä käsiksi. Punktion jälkeen vatsa oli kyllä pari tuntia aika arka, kunnes tilanne rauhoittui sen verran että pääsin kotiin. Ekalla kerralla iltapäivä menikin mukavasti kotona sohvalla loikoillessa ja olo oli hyvä, vatsa vain vähän kipeä. Tokalla kerralla sain nähtävästi suonensisäisesti jotain lääkettä (mahdollisesti syyllinen oli Tramal) joka aiheutti minulla pahoinvointia, ja kun pääsin sisään kotiovesta ryntäsinkin suoraan vessaan oksentamaan. Olo oli aika kurja ja nukuinkin sitten iltaan asti, joten tokalla kerralla olikin todella hyvä, että punktiopäivä oli sairaslomapäivä, koska en missään nimessä olisi pystynyt tekemään töitä.

 

Punktiossa ikävintä mielestäni on kuitenkin se, että munasarjat täyttyvät kudosnesteellä sen jälkeen kun ne on tyhjennetty follikkeleista, ja ne voivat olla arat ja turvonneet parikin viikkoa. En todellakaan voinut harkitakaan mitään urheilua viikkoon punktion jälkeen, ja piti muutenkin ottaa rauhallisesti, ei mitään juoksemista bussiin yms. Monet farkut kiristivät myös ikävästi, joten jouduin käyttämään löysiä housuja. Itse toimenpide oli nopeasti ohi, mutta vatsanalueen arkuus jälkikäteen oli minusta hankalampaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Toimenpide edessä  ja kiva kuulla, että on myös hyviä kokemuksia. Voi kun osais olla jännittämättä :) Kuinka paljon ootte saikkua saanut vai jo heti seuraavana päivänä töihin?

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Pääsääntöisesti sairaslomaa kirjoitetaan 3 päivää punktiosta tai alkionsiirtoon asti (ts. itse sain pitemmän sairasloman, kun oli etukäteen tiedossa, että alkionsiirto menee viikonlopun yli 4. päivään, ja sain siis sen siirtopäivän vielä sairaslomaa).

Tässä kuitenkin klinikkakohtaiset käytännöt vaihtelee, että suostuvatko kirjoittamaan sairasloman esim. vatsakivulle vai antavatko vain lapsettomuuskoodilla, ja jos sairasloma tulee lapsettomuuskoodilla, niin joillain aloilla sairasloma on tuolloin palkatonta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos tiedosta ja muuten mun alalla juuri taitaa olla palkatonta :/  Mutta lomaa kun lomaa niin eipä tarvi sitten heti perään taas ruikata vapaata. :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulla ylihuomenna punktio edessä ja vähän jännittää.. Toivon olevani niitä joille se ei satu juurikaan :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tsemppiä November punktioon ja tulehan kertomaan sitten miten sujui <3 Toivotaan ettei ole kivulias kokemus!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulle se oli melko kivulias ja ahdistava kokemus. Olin hyvin kiitollinen saamastani lääkityksestä. Mutta ei siitä traumoja jäänyt, luulisin.

 

Muuten, vaihteleeko punktion kivuliaisuus, vai onko se samanlaista joka kerralla? Itselleni se on tehty vain kerran ja toinen kerta on edessä jossain vaiheessa ensi vuonna. Asia on alkanut mietityttämään ja vähän pelottamaan...

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Kivuliaisuuteen vaikuttaa usein se, miten paljon rakkuloita tyhjätään ja missä ne sijaitsee. Jos jokin rakkula on piilossa ja joudutaan kovasti kaivelemaan, niin tekee helposti paljon kipeämpää. Lisäksi punktion jälkikivut vaihtelee.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itsellä tehtiin eka punktio julkisella, ja se oli kivulias. Toinen punktio tehtiin yksityisellä puolella ja se ei ollut kivulias (ja toipuminen nopeampaa myös jälkikäteen). Kaveri jolle on tehty viisi punktiota kaikki yksityisellä sanoi myös että vaihtelee. Eli ero ei ollut pelkästään julkinen vs yksityinen aiheuttamaa. Munasoluja mulla saatiin molemmissa sama määrä, noin kymmenen.

Eli toivoa paremmasta on :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eli kiitokset tsempeistä ja nyt voinkin jo kertoa kokemuksistani kun punktio on jo takana :) itse asiassa piinailen piinapäiviä, siirrosta on 8pv.

 

Julkisella puolella ollaan.. Ei ollut mielestäni niin kamalaa ja kipeää kuin kuvitteöin etukäteen! Esilääkityksen antoivat ja toimenpiteessä joka inahduksesta ruutasivat kanyyliin mömmöjä. Lääkkeet ei mulle aiheuttanut ällöä oloa edes, vaan leijuin lämpimässä pumpulissa :D alkuun tuntui nipistyksiä, mutta loppua kohden en tuntenut oikeasti MITÄÄN.vaikka siis kuka nyt varsinaisesti nauttii maata römpsä levällään sörkittävänä. Niin ja 9kpl saatiin punktoitua, josta oli muutama tyhjä ja muutama ei hedelmöittynyt. Mutta 4 top alkiota saatiin, joista yksi tuoresiirrettiin kaksi päivää punktion jälkeen. Turvotusta oli punktion jälkeen, ja voi aatella kyllä seuraavan viikon elelevänsä aika iisisti..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos vastauksista! Mukava tietää, että se voi olla helpompikin. Tosin olen tyytyväinen, jos seuraava kerta jää viimeiseksi kerraksi.

 

Ja paljon tsemiä piinapäiviin, November!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now