Birbir

TYKS

636 posts in this topic

Synnytin viikko sitten TYKSissä. Vaikka reissu oli rankka, oli se erittäin voimaannuttava kokemus. Avauduin kotona melko vähillä kivuilla 8 cm, mutta se jämähti siihen. Epiduraalin, kalvojen puhkaisun ja oksitosiinituen avulla aukesin 10 cm, jonka jälkeen ponnistelin kaksi tuntia, mutta ilmaantui kova kipu alaselkään joka paheni aina ponnistamisen jälkeen. Loppujen lopuksi päädyttiin virhetarjonnan vuoksi kiireelliseen sektioon, oli kääntymässä avosuiseksi.

 

Minusta pidettiin tosi hyvää huolta, kaikki hoitoratkaisut mitä matkan varrella tuli tehtiin hyvässä yhteisymmärryksessä ja ne osuivatkin ihan nappiin. En haluaisi mitään tehtävän toisin. Mies ja kätilöt sanoivat minua myöhemmin sankarisynnyttäjäksi, kuulemma moni olisi jo lyönyt hanskat tiskiin ajat sitten ja nyt kätilöiden mukaan tiedän synnyttämisestä suunnilleen kaiken. Ilokaasu ja imukuppi jäivät kokeilematta. Olin koko ajan selkeä, hommassa mukana, minut informoitiin erinomaisesti ja pidettiin tilanteen tasalla.

 

Myös osastolla meitä hoidettiin tosi hyvin. Ei osuttu ihan pahimpaan ruuhkaan ja päästiin heti huoneeseenkin. Kiire on kova, mutta hyvällä meiningillä koittavat kaikki hoitaa. Oli siellä oikein semmoisia huumorimimmejä, oikeita hengenkohottajia töissä. Ihania.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiva kuulla pikku-haisu, että jäi loppujenlopuksi hyvä kokemus :) Ja onnittelut vauvasta :give_heart:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kävin tänään istukan kontrolli ultrassa TYKS:ssä. JA lääkäri oli aika vähä sanainen ja jäi vähän epätietoinen olo, että mitä nyt sitten saa ja mitä ei tehdä. Viikolle 36 sovittiin uusi aika, jolloin katsotaan istukan tilanne uudelleen. Mulla siis istukka ihan kohdunsuun vieressä, jolloin näillä näkymin joudutaan sektioon. Nyt sitten kaikki kauhukuvat pyörivät päässäni, kun esikoisen kanssa jouduin myös sektioon vajaa 2v sitten, mutta se ol ihätäsektio. Kun alkoi pikkuinen vaihtaa asentoa ja aukesin vain 7cm.

 

Kätilöt alakerrassa olivat hyvin tukevia, auttavaisia ja niin ihania. Sieltä jäi hyvä mieli. Vietimme siellä muutaman pvän sunnuntai alkuillasta aina tiistai aamuun, jolloin poika sitten sytnyi. SIinä ehti kyllä tavata monia kätilöjä. Ja kenestäkään heistä ei jäänyt pahaa sanottavaa. Yläkerrassa sitten olikin yksi todella "ilkeä" ja "ikävä" hoitaja. Hän vain vähätteli kaikkea mitä kysyin. Annoin hänestä tosin myös palautetta ylilääkärille ja hoitaja sitten otti minuun yhteyttä sähköpostitse ja oli pahoillaan tapahtuneesta ja vetosi kiireesene. Ymmärrän toki, että kiirettä pitää. Mutta kyllä ihmisiä silti täytyy kohdella ihmisinä. Muuten yläkerran väki oli mielestäni todella mukavaa, auttavaista ja ihanaa :)

 

Mutta kaiken kaikkiaan jäi kyllä henkilökunnasta ihan positiivinen kuva :)

 

Tilat olivat sen sijaan hiukan niukat. Ensimmäisen yön sain viettää 3:n hengen huoneessa yksi. Sitten siirsivät minut toiseen huoneeseen, jossa kaikki paikat olivat täynnä. Ja siellä oli kyllä ahdas ja hiostava tunnelma :/

 

Toivottavasti marraskuussa ei olisi hirveästi ruuhkaa, rempat olisivat valmiit ja paikalle osuisi ihana henkilökunta :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sain tänään ilouutisen kaverin kaverin kautta, että toinenkin osasto on vihdoin auki! :dancegirl:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olin osastolla 311 ja täytyy kehua että erittäin hyvää hoitoa saimme. Ei tullut yhtään nyrpeää naamaa vastaan ja aina autettiin/ tarjottiin apua. Suhtautuminen lisämaitoonkin on kyllä selvästi muuttunut, varsinkin verrattuna esikoisen aikaan jolloin lisämaitoa piti vähän väkisin anella. Nyt oltiin ehdottoman imetysmyönteisiä mutta hyväksyttiin mukisematta myös lisämaidon tarve. Samalla kiitokset lastenlääkäreille jotka paneutuivat erittäin huolellisesti pojan hoitoon.

 

Meidän aikana ei sattunut mitään erityisempää ruuhkaa. Olin kolmen hengen huoneessa ja erinäisten ongelmien vuoksi visiitti venähti viikkoon. Huonekaverit vaihtuivat kertaalleen. Puoli päivää olin jossain vaiheessa yksin ja 1,5 vrk kahdestaan toisen äidin kanssa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Synnärillä 4.11.-5.11. ja osastolla 310 5.11.-8.11.

 

Synnäriltä ei ole kuin hyvää sanottavaa, mitä nyt supistusten alkamisaika näytti olleen kirjattu väärin koneelle. :P Mukana synnytyksssä olivat kätilö ja kätilöopiskelija sekä lopussa kaksi lääkäriä. Sydänäänivaroitusten takia lääkärit tulivat valmistautumaan imukuppisynnytykseen jos se ei etene, ja eihän se edennyt eli imukupilla otettiin avotarjonnassa ollut tyttö ulos.

 

Kun kalvojen puhkaisun jälkeen suppareista tuli aivan järkyttäviä pyysin hyvin pian epiduraalia, tai itse asiassa taisi olla mies joka painoi sekä nappia että kysyi kipulääkkeestä paikalle tulleelta kätilöltä. Kätilö epäili ettei vielä tilattaisi koska oltiin "vasta niin alussa" mutta onneksi lääkriltä tuli lupa ja se tilattiin. Sen sijaan vapaana olevan anestesialääkärin saapuminen paikalle kesti puoli tuntia...teki mieli itkeä kun aika vaan kului eikä häntä näkynyt. Ja olinhan mä jo 5,5 cm auki joten ei se nyt niin alussa enää ollutkaan...

 

Osastolla oli aivan ihania kätilöitä ja lastenhoitajia. Yhdestä hoitajasta tuli kyllä olo että hän oli väärässä ammatissa, kaksi yötä oli paikalla ja mua itketti ja olin räkä poskella pelkästään siitä ajatuksesta että kohta joutuisin painamaan kelloa ja kutsumaan hänet paikalle. Tarvitsiin siis apua vessakäynnin ajaksi kun muksu vaan raivosi, otti sitten vauvan mukaansa ja sain hiukan nukuttua joten kyllä hänestä apuakin oli. Seuraavana yönä kun vaeltelin käytävillä raivoavan muksun kanssa tuntui etten saanut häneltä kysymyksiin kunnon vastauksia, kaikki tyyliin "ihan mitä mieltä sä olet". No hitto, mulla on esikoinen sylissä enkä mä tiedä mistään mitään, siksi mä sulta kysyn. Hitto, vieläkin kiukuttaa. :( Oli muutenkin tosi tyly, kerran kutsuin ja kysyin jotain, hänen vastaus oli että tyrkkäsi vauvan tissille, sanoi "joo" ja käveli ulos. Ok kiitos. :ph34r:

 

Mutta muuten osastolla oli aivan ihanaa henkilökuntaa! Myös opiskelijat olivat mukavia. :) Silti en halunnut neljättä yötä siellä viettää vaan suoraan pyysin kotiin kun kolmantena aamuna kätilö minut havahdutti torkuilta...

Edited by Victoria

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onko Tyksissä vielä joku osasto remontissa?

itseä hieman hermostuttaa tuleva, varsinkin kun olen kuullut niin paljon huonoja kokemuksia tyksissä synnyttämisestä.

Ja varsinkin kun pieni ei ole vielä kääntynyt. Eniten pelottaa se että mut pakotetaan synnyttämään normaalisti jos vauva jää perätilaan.

Se olis se kaikkein pahin mahdollinen tilanne. En missään tilanteessa uskalla lähteä synnyttämään perätilassa olevaa varsinkin kun tulee olemaan ensimmäinen synnytys.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Oletko menossa TYKSiin kääntöyritykseen? Vuosi sitten meillä oli sama tilanne: tyttö oli 10vkoa perätilassa eikä kääntämistä lähdetty lopulta edes yrittämään. Kääntöyrityksessä multa kysyttiin olenko miettinyt synnytystapaa ja sanoin että haluan sektion. Mua ei edes yritetty ympäripuhua kun kerroin että pelkään synnyttää alakautta perätilavauvaa ja pelkään että vaikka yrittäisin, mulla ei olisi tarpeeksi rohkeutta ja jouduttaisiin kuitenkin sektioon.

 

Kääntöyritys oli 37+0 ja sektio varattiin saman tien viikolle 39+0z.

Share this post


Link to post
Share on other sites

On siel joku osasto remontissa. Koko ajanhan siel on jotain rempassa, kun on niin homeinen/mätä/spka rakennus. Toivottavasti oikeasti alkais rakentaa sitä uutta U2-sairaalaa pian.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun käsittääkseni molemmat lapsivuodeostastot eli 310 ja 311 on nyt normaalisti toiminnassa, itse olin lokakuun lopussa 310:lla ja siellä ainakin oli rempatut tilat (kun vertasi samaa osastoa esikoisen syntymän aikaiseen vuodelta 2010). Mun mielestä siellä synnytyssaleissakaan ei ollut nyt mitään remonttia meneillään. Saisivat kyllä aloittaa sen uuden rakennuksen rakentamisen pian, kun mitä sitä rahaa (turhiin) remontteihin tuhlaamaan...

 

Mulla on kahden lapsen perusteella vain hyviä kokemuksia TYKS:in henkilökunnasta sekä salin että osaston suhteen ja vastaan tuli kuitenkin eri vuorojen aikana aika monta ihmistä. :) Perätilan suhteen mulla ei ole kokemuksia, kun molemmat lapset on olleet raivotarjonnassa koko loppuraskauden ajan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

jotkut hoitajat oli ihania, mutta kätilöstä petyin rupesi loppua kohden olemaan töykeä taisi syynä olla työvuoron loppuminen

Share this post


Link to post
Share on other sites

Terveiset os 310, jossa parhaillaan olen. Nyytti syntyi 3.12. Molemmat vuodeosastot, ja synnärisalit käytössä. Toistaiseksi ei ole pahaa sanottavaa kohdalle osuneesta henkilökunnasta :-)

Ovat avuliaita vaikka vähän ruuhkaakin.

Edited by pepita

Share this post


Link to post
Share on other sites

osoita siis samassa missä itsekin juuri olin...apua, jo kuukausi sitten. :D Oma kokemus löytyykin ylempää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Moonbeam sinne mennään mikäli ei itse suostu kääntymään. Ollaan vasta viikolla 33 joten aikaa vielä hetki kääntyä.

Lääkäri on vkolla 36 joten jos sillon ei oo kääntyny niin sitten kääntöyritykseen. Näin hoitaja mulle sanoi neuvolassa.

Pelottaa vaan tuleva synnytys muutenkin ja se olis kaikkein kamalinta jos joutuis synnyttämään perätilavauvan..

Mut ehkä ne ei nykyään enää pakota synnyttämään perätilassa olevaa jos ei itse halua.

Edited by Pikkuinen13

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä ois vajaa kaks viikkoa sitten Tyksissä synnyttäneen kokemus!

 

Käynnistykseen mentiin maanantaina 17.12. Käynnisteltiin kaks päivää ilman tulosta ja sen ajan olin osastolla 312. Mukavat hoitajat ja kätilöt, ainakin mulle osui. Yks lääkäri oli vähän nihkeä, mutta niin ne kai yleensä.. Keskiviikkona 19pvä sitten pääsinkin synnytyssaliin kalvojen puhkaisuun. Kätilö oli tosi mukava ja taas kerran lääkäri oli vähän nihkeä, kliininen. :D Mutta ammattitaitoinen, joten ei ainakaan tullut olo että olis huonoissa käsissä. Yhteensä kolme eri kätilöä, siis aamu-, ilta- ja yövuoron kävin synnytyksessä läpi. Kaksi ekaa kätilöä oli mukavia, mutta kolmas oli ihan paras! Mieskätilö, Tuomas. Aivan ihana tapaus. Suosittelen, jos kohdalle osuu. :) Onneksi ehdin synnyttää hänen vuoronsa aikana. Tuli synnytyskokemuksesta vieläkin ikimuistoisempi.

 

Siitä sitten vauvan kanssa osastolle 311. Sielläkin osui mukava henkilökunta kohdalle, vaikka siellä ehdittiin olla 9 päivää vauvan kanssa (bilirubiinit heitteli ees taas). Yksi hoitaja oli vähän sellanen, etten kovin välittänyt. Aamutoimet kun vauvan kanssa piti tehdä, niin tuntui ettei ko. hoitaja luottanut äidin tekemisiin ollenkaan vaan pesi pyllyt, napatyngät yms. itse.. Mutta se olikin ainoa negatiivinen kokemus henkilökunnasta, eikä sekään edes paha.

 

Homeongelman kyllä huomaa aika hyvin, ilmastoinnit ihan täysillä. Siitä syystä (ja ihan varmasti osin homeenkin takia) nokka koko ajan ihan tukossa. Mutta positiivista oli se, että ainoastaan to-pe välisen ajan mulla oli huonekaveri 2 hengen huoneessa. Sitten tämä huonekaveri pääsi kotiin ja eiliseen asti sain olla yksin koko ajan. Eilen sitten kun oltiin lähtöä tekemässä, niin huoneeseen tuli vasta toinen asukas. Eli lennosta vaihto. :) Muutenkin oli rauhallista. Lie pitiköhän raskaana olevat jalkoja ristissä, kun joulukin oli ja kaikkea..;D Huoneissa oli tilaa, eikä hoitajilla pahemmin kiirettä.

 

Kaiken kaikkiaan oikeen mukava kokemus. Paljon se on omastakin asenteesta kiinni toki. Ja ihan täpinöissäni vieläkin olen siitä mieskätilöstä, en olis ikinä uskonu että omalle kohdalle osuu. :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Synnytin Tyksissä 4 päivää sitten. Kokemus oli kaikin puolin hyvä, sekä synnärin kätilöt että osaston 311 hoitajat olivat kaikki mukavia ja asiansa osaavia, ei negatiivista sanottavaa kenestäkään. Kiirettä ei ollut myöskään joulun välipäivinä, vaan olin toisen äidin + vauvan kanssa kahdestaan ja osan ajasta yksin vauvoineni kolmen hengen huoneessa. Synnytykseen mulle osui kohdalle aivan ihana, kokenut kätilö (Raija), joka osasi loistavasti kannustaa ja oli muutenkin valoisa persoona. Sain kokeilla useita eri kivunlievityksiä ja epiduraalin epäonnistuttua (puuduin vain toiselta puolelta) laitettiin vielä uusi annos kokonaan uuteen paikkaan eli asiaa ei jätetty sikseen vaikka puudutus ei heti onnistunutkaan ja lopulta aine vaikutti niin kuin pitikin. Tuli tunne, että henkilökunta halusi tarjota parastaan ja synnyttäjästä välitettiin aidosti.

 

Kuulin muuten osastolla yhdeltä hoitajalta, että heillä on Tyksissä kaksi miespuolista kätilöä kaikkiaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Juu, Tyksissä on kaks miespuolista kätilöä.:) Tämä meidän kohdalle osunut Tuomas on vasta kolme vuotta ite ollut kätilönä siellä, toinen vissiin kauemminkin jo.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos teidän kokemuksista. :) itse olen menossa suunniteltuun sektioon reilu kahden viikon päästä. Vauva perätilassa joten siksi tehdään sektio. Käytiin uutena vuotena käännösyrityksessä. Jäi silloin kyllä hyvä olo käynnistä. :) lääkäri ja kätilö olivat erittäin mukavia ja kuuntelivat kun sanottiin ettei haluta edes yrittää perätilasynnytystä.

Rakennuksen huonon kunnon kyllä huomasi, nenä vuosi sen ajan kun siellä oli. Oltiin kuitenkin muutama tunti. Olin oikeastaan aika järkyttynyt siitä miten huonossa kunnossa oli. Rappaukset halkeili seinissä..

Eniten ehkä odotan sitä sitten kun pääsee osastolle. Tai vähän kauhuissani olen, toivon että vastaan tulee yhtä mukavaa hoitohenkilökuntaa kun viimeksikin. :) leikkaus tehdään osastolla 310 tai niin siinä paperissa lukee minkä mukaan sain.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Osasiko tuo Tuomas patistella miestä kanssa :D ? Jotenkin kuvittelisin et naisen on helpompi komentaa mies hommiin kuin toisen miehen. Mä siis synnytin kyljeltään ja en olisi ite osannut miestä neuvoa yhtään, mut kätilönä oli sellainen kersantti Karoliina et hän komensi saman tien miehen pitelemään mun jalkaa ylhäällä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

No meillä ei miehen tarvinnu tehdä mitään muuta kun olla vieressä, joten en osaa sanoa..:D

 

Pikkuinen13, leikkaussali on synnytysosastolla eli 360. Tuo 310 (samoin kuin 311) on mun tiedon mukaan vaan lapsivuodeosasto..:o Ainakin kun ite sen reilu pari viikkoa sitten siellä olin, niin synnytysosaston leikkaussalissa mut tikattiin ja mun jälkeen tuli sektioon joku. En kyllä sitten tiiä noista suunnitelluista, onkohan niille eri paikka..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ai.. Tossa lapussa lukeeminkä sieltä mukaan sain et pyydetään saapumaan osastolle 310. :o en sit tiedä et jos sieltä annetaan joku huone missä saa odotella leikkaukseen menemistä ja vaihtaa sairaalavaatteet päälle yms.

Sen takia vähän ihmettelin et miks pitää mennä tolla lapsivuodeosastolle. Mut ymmärsin et ne soittaa vielä edellisenä päivänä ennen kun sinne menee ni voi sitte vielä kysyä. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

No sekin tosiaan saattaa olla, et pääsee viemään tavarat etukäteen ja muuta. Kuulostaa jopa ihan järkevältä..:D

Share this post


Link to post
Share on other sites

toi 310 on vuodeosasto eli se sama minne sitten mennään vauvan kanssa. Ja sinne mennään aamulla ja hoitajat valmistelevat sektioon ja vievät sieltä leikkaussaliin ja sitten sektion jälkeen tuovat takaisin 310.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now