Vervetti

Varhaisraskauden ultra

386 posts in this topic

Ainakin lääkäriasema Femeda Helsingissä tekee ultraäänitutkimuksia jo 5. raskausviikolla. Heidän kotisivullaan sanotaan, että siitä selviää sikiöpussin sijainti. Varmaan myös alkioiden lukumäärä on laskettavissa. Syke näkyy vasta viikolla 7. Olen niin malttamaton, etten jaksaisi odottaa noin kauaa.

 

Onko kukaan käynyt ultrassa jo noin varhain? Kokemuksia? Näkyykö siinä oikeasti mitään vai onko se pelkkää rahan haaskausta?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä kävin 5+6 eli viikolla 6, silloin näkyi syke nippanappa ja alkio oli 3 mm pituinen. Omalla kohdallani olisin sitä aikaisempaa ultraa pitänyt rahan haaskauksena, koska ennen alkion näkymistä ei voi poissulkea tuulimunaa eikä ennen sykkeen näkymistä kehityksen pysähtymistä hyvin varhaiseen vaiheeseen.

 

Jos olis erityistä syytä pelätä kohdunulkoista raskautta, voisi viikolla 5 tehtävässä ultrassa ehkä olla jotain järkeä, mutta mulla ei tällaista taustaa ollut. Mulle oli kaikkein tärkeintä tuulimunan poissulku, en olis halunnut sellaista uutista vasta np-ultrassa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä kävin viikolla 5+5 ultrassa, koska olimme lähdössä kaukolomalle seuraavalla viikolla ja halusin varmistaa, ettei kyseessä ole kohdunulkoinen raskaus. Näkyi sikiöpussi, 2 mm sikiö ja sydämensykkeeksi tulkittavissa olevaa liikettä. Itse odottaisin ehdottomasti 7-8 viikolle ellei tosiaan ole matkoille lähdössä tai muuta vastaavaa, harmitti itseä kun seuraava ultra oli vatsa vk 12 ja olisi mielummin nähnyt kunnon sikiön ja sykkeen viikoilla 7-8.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä olin tavallisessa gyen tutkimuksessa kun eka raskaus huomattiin :) Silloin oli viikkoja 4 ja jotain ja ihan pienen pieni pyörylä siellä näkyi :) Mutta kun ei oltu varmoja niin viikon päästä uudestaan ultraan...Silloin näkyi jo selvästi pieni alkio :) Tästä toisesta olin hirmu aikasin eikä näkynyt mitään vaikka testi näytti +++++ ja käskettiin tulla viikolla 6 vaiko 7 ni uudestaan...

Silloin näkyin kanssa jotakin mutta ei oltu varmoja ja muutaman viikon odottelin uutta ultraa

ja silloin näkyi jo selkeästi pieni alku :) Mä tiedän että pitäs mieli malttaa mutta kun aina vaan

ei voi :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me käytiin varhaisultrassa viikolla 5+6, koska mulla oli edessä syövän jälkeiset

säteilyhoidot, joihin ei olisi voinut mennä jos olisi raskaana, joten kävimme

varmistamassa, että olenko raskaana. Ja raskaanahan sitä oltiin.. :)

Tosin meillä syke ei vielä silloin näkynyt, joten menimme uudestaan ultraan

rv 7+6 ja silloin näkyi syke ja säteilyhoidot peruttiin...

 

Tässä kuvia varhaisultrista. Eka kuva rv 5+6 ja toinen kuva rv 7+6

 

8143010478546070618orig.jpg8143010478546070912orig.jpg

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitoksia vastauksista, lisääkin saa toki tulla. ;)

 

Miumiu, mä en oikein hahmota tuota ekaa kuvaa. Onko tuossa siis joku alkiorakkula, jonka keskellä oleva piste on itse alkio, vai mitä? Minkä kokoinen tuo on?

 

Juu, eihän mulla mitään hyvää syytä ole, ettei muka paria viikkoa voisi odottaa.. :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse asiassa laitoin nuo kuvat tuohon sen takia, koska siinä huomaa, että tuossa

rv 5+6 ei näkynyt vielä kunnolla mitään. Mutta siitä kumminkin selvisi, että

jotain on kehittymässä... Eli ekassa kuvassa alkio on 1mm ja se on tuo +-merkki

oikeassa yläkulmassa... :P

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kävin viikolla 5+x, en enää muista mitä päiviä oli. Vastaanotto täti bookkasi minut siihen, enkä oikein osannut vastustella. Lääkäri pelotti hirveästi, koska ei nähnyt kuin pienen sikiöpussi. Epäili tuulimunaa ja ties mitä ja laittoi kiireellisen lähetteen Tyksiin. Kolmen päivän tuskaisen ja masentuneen päivän jälkeen lääkärillä todettiin, että kaikki ok, kehittyi normaalisti, mutta silloinkaan ei vielä sykettä nähty. Viikolla 7+x sitten näkyi pieni tyyppi ja syke. :)

 

Henkilökohtaisesti en enää ikinä haluaisi kokea sitä pelkoa ja masennusta, että kaikki ei olekkaan niin kuin pitää ja aivan turhaan..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kävin 5+1 ultrassa, koska mulla oli kovia kipuja oikeella puolen. Varmistettiin siis, ettei ollut kohdun ulkopuolinen raskaus kipujen takia. Kaikki oli ok, ja lääkäri oli näkevinään jotain liikettä, joka olisi ollut sydämestä johtuvaa. Asia varmistettiin toisessa ultrassa 7+1.

 

Jos ei mitään syytä ole, kannattaa odottaa sinne 7 viikolle. Ekalla kertaa ei mitään varmuutta mistään oikein saatu, kun pelkkä pussukka vasta näkyi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla oli ensimmäisessä ultrassa viikkoja n. 6 ja silloin ei näkynyt alkiota vielä ollenkaan, pelkkä ruskuaispussi ja voin sanoa että huoli oli kova seuraavat kaksiviikkoa kun pelottelivat että on tuulimuna ja sitten vielä alkoi vuodot. Mutta sitten n. 8 viikon ultrassa kaikki kuitenkin oli hyvin ja on vieläki. Toivottavasti myös viiminen 6 viikkoakin menee hyvin :)

 

Eli en mäkään suosittele menemään liian aikaisin ultraan jos ei jostain syystä epäile kohdun ulkopuolista raskautta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Suosittelisin odottamaan ainakin viikolla, vaikka se tuntuukin pitkältä ajalta. Sitten kun siellä näkyy kunnolla syke, on mieli levollisempi. Muuten todennäköisesti tulee käytyä sekä viikolla 5 että viikkoa paria myöhemmin. Jos siellä joku tyyppi tai useampikin on, rahanmenoa tulee riittämään ja myöhemmässä vaiheessa ultrassa on ehkä kivampi käydä ylimääräisen kerran, kun on enemmän nähtävää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

heips! itse kävin ekassa ultrassa viikolla 4+2, viikkoja piti olla 7+2. No tietenkään siellä ei mitään näkynyt ja olin jo luopumassa toivosta, mutta saimme toisen ajan päivää ennen uutta vuotta. Noh siellähän näkyi pienen sydämen syke ja viikkoja kasassa 6+4 :) nyt mennään sit jossain 7+5 tienoilla jos oikein olen laskenut.. Meillä ultra ei maksanut kuin 45e kaks kertaa, Oulussa asun ja yksityisellä kävin :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Missä kävit yksityisellä Oulussa tuohon hintaan? Itelläki haluttais käydä, mutta oon vaan miettiny sitä rahanmenoa ku sitä on muutenki jo tosi paljon ja ajattelin, että on joka paikassa tosi kallista..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me käytiin kanssa esikoisesta rv5 ultrassa, viikkoja piti olla kaksi enemmän. Näkyi ruskuaispussi joka kertoi siis että kohdunulkoisesta ei ollut kyse, mutta sykettä ei vielä näkynyt. Eli uudelleen oli mentävä jokatapauksessa ja se odotusaika seuraavaan ultraan oli kyllä piinaa. Seuraavassa raskaudessa pidin huolen että viikkoja on varmasti tarpeeksi.

 

Henkkoht en siis maksaisi yksityisellä ultrasta vielä ennenkuin syke varmasti näkyy, sillä uudelleen on kuitenkin mentävä.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Näkyykö tässä vaiheessa (olen nyt viikolla 5+4) se jos odottaa kaksosia? Sukurasitusta on siihen suuntaan ja pelottaa...

 

Mulla nykyi ensimmäisessä ultrassa Rv 6+4 kaksi sikiöpussia, joista toisessa ruskuaisrengas, mutta kummassakaan ei sikiökaikua.

Toisessa ultrassa Rv 7+5 näkyi edelleen kaksi sikiöpussia toisesta lyötyi alkio ja selvä syke mutta toinen on tuulimuna.

Eli jos odotat kaksosia, niin ainakin erimunaiset (omat sikiöpussit) näkyy jo tuossa vaiheessa. Tsemppiä! ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Iines26: kävin meri-oulun äityis- ja perheneuvolassa. Löytyy torinrannasta. googleta tuo nimi niin saat sen sivun auki. Hoitajan nimi kaarina vehkaperä, todella mukava oli :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jos yksityiselle menee, kannattaa tosiaan varmistaa hinnat etukäteen, ettei käy kuten mulla: viikolla 9 kymmenen minuutin lääkärikäynti perusultrineen oli 179 e!

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ minä kysyin hinnan jo puhelimessa. Saatiin kaks ultra kertaa siihen 45euroon koska ekalla kerralla ei mitään näkynyt niin sanoi että tulkaa parin viikon päästä uudestaan tällä samalla maksulla ja sittenhän se meidän katkarapu siellä näky :)

 

Katsoin myös Gynekon jne hinnat ja aika päätä hipovia oli, sit löysin tuon ja ei mun mielestä ole pahan hintainen siihen nähden että saa nähdä sykkeen ja varmistuksen että siellä todella on kasvavaa elämää :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Heips!

 

Mä uutena täällä tulin kommentoimaan,että mulla näkyi 5+6 sykekin jo.Menin tuhruilun takia ultraan silloin,kun luulin olevan km.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Riippuu varmaan tosi paljon ultralaitteesta, että milloin näkyy syke. Meilläkin näkyi 6+2 ihan ongelmattomasti. Ihmettelin, kun monet ovat puhuneet varhaisultran sydämensykkeen näyttävän yhdeltä vilkkuvalta pisteeltä, mutta ainakin meillä näkyi ihan kunnon sykkivä "möykky". Vaatii varmaankin riittävän suuriresoluutioisen laitteen, että pystyy zoomaamaan niin lähelle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä kävin viikoilla 4-6 kahdesti, ensin oikeanpuoleisten alavatsakipujen takia ja sitten vuodon takia uudestaan. Eipä siellä hirveästi eka kerralla osattu sanoa muuta kuin että ruskuaispussi näkyy muttei vielä sikiökaikua ja toisella kertaa näkyi jo vähän enemmän, olisko ollut 6+3 kun näkyi syke. Hinta oli muistaakseni n. 70-80€ / käynti.

 

Nyt olen (ihme kyllä :rolleyes: ) malttanut pysyä pois ultrasta, vaikka tää viimeinen viikko ennen np-ultraa onkin tuskallista odotusta..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kaarinan keskustassa oleva Varsinas-Suomen lääkäripalvelussa jäi maksettavaksi 60€. Ja mukaan sai pari kuvaa sekä koko ultrauksen dvd:lle. Suosittelen :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Erinäisistä syistä johtuen olen käynyt varhain ultrassa. Viikoilla 5+ näkyvissä ei ollut muuta kuin raskauspussi, jossa näkyi ruskuaispussi, mutta lääkäri ei uskaltanut varmaksi sanoa, oliko lainkaan sikiökaikua. Koska mun tapauksessa piti olla viikkoja enemmän (eka raskaudessa 9+ ja tokassa 6-7), laitettiin tuulimunaepäilynä julkiselle. Pääsin siis uuteen ultraan poliklinikkamaksun hinnalla, mutta sinänsä en kyllä suosittele minäkään liian aikaista ultraa. Erityisesti ekalla kerralla lääkäri ei toivoa antanut, ja olihan ne aika ikäviä päiviä mietiskellä, mikähän tilanne on.

 

Löysin muuten netistä tiedon, että syke voitaisiin havaita jo 21-22 päivän ikäisessä alkiossa! Eihän silloin viikkoja ole vasta kuin 5+0/1. Olin aiemmin luullut, että sydän alkaisi lyödä vasta 5+4, minkä tiedon antaa muuten vau.fi laskurikin.

 

http://www.embryology.ch/anglais/pcardio/funktion01.html

 

Yleisesti ottaen lääkäriasemilla olevat ultralaitteet eivät taida olla aivan huippuluokan vehkeitä, ja kun kuitenkin on aina mahdollista, että hedelmöityminen onkin tapahtunut hieman myöhemmin, niin järkevää on varmasti odotella ainakin viikolle 6+.

Edited by Miaka

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Tossa linkissä ei taideta puhua ultraamisesta, vaan joistain muista tekniikoista sykkeen havaitsemiseen joita käytetään tyyliin tutkimuslaboratoriossa. En oikein usko, että mikään ultralaite voisi (vielä) olla niin tarkka, koska alkiohan on aivan olemattoman kokoinen noilla viikoilla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now