Sign in to follow this  
Followers 0
Nukkelapsi

Paniikki- ja ahdistuneisuushäiriö

12 posts in this topic

Mua alkoi kovasti mietityttää tällainen juttu.

 

Mulla on nuorempana diagnosoitu paniikki- ja ahdistuneisuushäiriöt ja silloin söin lääkkeitä niihin. Myöhemmin lääkkeet lopetettiin, koska olon terapian avulla saanut itselleni selviytymiskeinoja kohtausten varalle ja päässyt tavalliseen teinin elämään takaisin. Viime aikoina kohtaukset on taas lisääntyneet, vaikka e-pillereiden lopettaminen vähän tasoittikin mielialaa. Muita lääkkeitä en ole syönyt teiniaikojen jälkeen vaan selvinnyt mielikuvaharjoitteilla.

 

Meillä on siis vauva toiveissa ja sitä aktiivisesti yritetään. Haluaisinkin kuulla muiden kokemuksia siitä, miten odotus, hormonit, synnytys ja vauva-arki on vaikuttanut näihin sairauksiin ja ootteko käyttäneet jotain lääkitystä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulla todettiin paniikkihäiriö virallisesti lukiossa, johon lääkitys ja psykoterapia oli aluksi hoitona. Lopulta terapiassa sain selviytymiskeinoja ja opin niitä käyttämään, joten lääkitys purettiin. Toki kohtauksia tuli vielä satunnaisesti mutta selvisin huomattavasti paremmin niiden kanssa. Lukiossa pyörryin kun ajoin itseni niin ahdistuneeksi, tai vähintään oli "paettava" tilanteesta mutta sellaisia ei ole tullut enää aikoihin. Viimeisimmästä terapiastakin on kulunut jo noin 6 vuotta, eli käytössä ei ole kuin nuo selviytymiskeinot mitä neuvoksi sain, ja pystyn elämään normaalia elämää. 

 

Edelleen uudet tilanteet stressaa, mutta niistäkin selviää. Raskauden aikana olen huomannut olevani vähän tarkempi vielä ihmisistä, joita kotiini otan käymään. Samoin satunnaisesti on tullut tilanteita joihin en ole halunnut mennä, mutta mielestäni sellaista on ihan muillakin, eikä vain paniikki- ja ahdistuneisuushäiriöisillä. Paniikki ei siis ole pahentunut raskauden aikana (nyt rv 39+2) enkä usko sen pahenevan synnytyksen jälkeenkään. Itse synnytyskin vain jännittää, enkä usko panikoivani millään lailla. Lääkitystä en enää edes harkitse.

 

Näiden sairauksien kanssa mennään yleensä jaksoina, eli vaikka välillä tuntuu että oireet pahenee, on hyvä muistutella itselleen niitä keinoja millä selviää. Onnea yritykseen ja älä stressaa paniikkia - äidiksi tulo ja vauvahuuma menee varmasti paniikin ja ahdistuksen ohi ;) Lisäksi on pelkopolit sun muut joista saa apua jos siltä tuntuu, mutta itsellä ainakin paniikki on jäänyt ihan taka-alalle kun miettii vain tulevaa vauvaa, ja kärsii kivuista joita tähän mennessä useimmilla näin pitkällä olevilla on tullut

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä hakeuduin työterveyteen vajaa vuosi sitten, ja sain sitten ahdistuneisuuteen/lievään masennukseen lääkkeet. Resepti (15mg) loppui juuri ja pitäisi käydä uusimassa, ajattelin pyytää annoksen pienennystä kun muun syyn takia toinen lääkäri sitä suositteli, ja kun vauva on toiveissa (juuri lopetin pillerit). Millaista vaikutusta mielialalääkkeillä voi olla raskautumiseen/lapseen?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla on ahdistuneisuushäiriö ja terapia meneillään ja seitsenviikkoinen vauva sylissä, edelliset lapset 1v11kk ja 4v. Oon myös raskauksien välissä syönyt mielialalääkettä, siis SSRI-lääkettä. Mun oma lääke on just se, jota ei suositella raskausaikana, jos silloin lääkityksen tarvii. Sain reseptin toiseen lääkkeeseen, mutta asiaa kovasti pohdittuani päätin koettaa selvitä raskauksista ilman lääkettä. Toissaalta olisi kyllä ollut mahdollista syödä lääkettä. Itse asiassa pidän mahdollisena, että ainoa selitys miksi tulin kolmannen kerran raskaaksi vaikka mun munasarjat on ihan lopussa, on se että mielenterveys oli niin hyvällä mallilla just raskautumisen aikaan, olin onnellinen, terapia oli hyvässä vauhdissa ja lääkkeet osaltaan edistivät terapiaa. Nyt en ole vielä lääkitystä aloittanut mutta varmaan ihan pian taas aloitan, koska haluan sen tueksi terapialle. Koen siis lääkkeen hyödyttävän siinä, että opin olemaan vähemmän ahdistunut ja sietämään paremmin taipumustani ylihuolestua kaikesta. Raskaus, synnytys ja imetys hormoneineen herkistävät paljon, ja sen olen kokenut suurena haasteena... Toisaalta kuviossa lienee mukana myös luontaista oksitosiinia joka kenties vähän rauhoittaa ja tuottaa onnellisuutta. Olen kyllä tosi iloinen siitä, että terapia on nyt just ollut meneillään, sillä sellaista tasapainoilua on paljon. On tosi huojentavaa ajatella, että joskus koittaa taas aika, jolloin en ole tällä tavalla hormonien vietävissä ja nukkuminenkin toivottavasti taas tasaisempaa. Kävin juuri juttelemassa työterveyslääkärin kanssa lääkitysasioista ja myös terapeutin kans asiaa pohdin. Tuntuu turvalliselta, kun on juuri nyt tämä turvaverkko tässä. Suosittelen siis, että olisi jokin hoitotaho olemassa, ja saahan neuvolan kauttakin tukea. Mun terapian itse asiassa laittoi alulle käynnit neuvolapsykologilla. Voimia kaikille tämän kanssa eläville! Minua auttaa ajatus, että yritän kohdata pelkoni ja huoleni mahdollisimman rohkeasti, ja lasten hankkiminen taisi olla osa tätä prosessia... :) (siis että vaikka pelkäsin raskaana olemista ja synnytystä ja kaikesta selviämistä, halusin tehdä sen silti, enkä kyllä yhtään kadu!)

Edited by Blixen

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä myös yksi, jolla todettu yleinen ahdistuneisuushäiriö muutamia vuosia sitten. Olen aina ollut luonteeltani herkkä ja altis kaikelle ahdistelulle sekä samaan aikaan kova suorittaja ja perfektionisti, mutta 2010 meni niin sanotusti kuppi nurin ja sain diagnoosin ja lääkityksen :rolleyes: Taustalla oli mm. vanhempien erittäin ikävä aviokriisi joka sittemmin päättyi vielä ikävämpään eroon, työuupumus, lapsettomuus ja keskenmeno. Mulla oli voimakasta ahdistusta, unettomuutta, paniikkikohtauksia yms. Terapiassa aloin käydä 2011 ja se päättyi 2014.

 

Tulin lapsettomuushoidoista raskaaksi 2012 ja SSRI-lääkitys purettiin raskauden viimeisen kolmannen alkaessa. Vointi oli tuolloin tosi hyvä, mutta sitten ehkä kuukausi synnytyksen jälkeen oireet (lähinnä voimakas ahdistus) palasivat ja se oli kyllä aika kauheaa ja ristiriitaista siinä tilanteessa. Aloitin lääkityksen uudelleen vauvan ollessa vajaa kolme kuukautta ja kävin siis koko ajan terapiassa. Luulen, että se hormonimylläkkä, kova väsymys (vauva ei nukkunut öisin -> itekään en nukkunut) ja elämänmuutos yhdessä aiheuttivat ahdistuksen uusimisen. Puhuttiin myös synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, ja varmaan siinä oli kaikkea vähän sekaisin. Vauvan ollessa neljä kuukautta alkoi helpottaa ja puolen vuoden kohdalla olin jo ihan ok.

 

Tulin uudelleen raskaaksi 3/15 ja vauva syntyi 12/15. Raskausaikana saatiin tietää että vauvalla on vakava sydänvika joka vaatii operointia heti synnytyksen jälkeen, ja mun taustan huomioiden pääsinkin sitten syksyllä neuvolan kautta psykologin vakiasiakkaaksi. Lääkitys mulla oli edelleen, ja sen lopetin pari kuukautta ennen synnytystä. Vaikka raskaus olikin tosi rankka niin henkisesti kuin fyysisestikin, koin silti että pärjäsin olosuhteet huomioiden ihan hyvin, eikä sellaista superkovaa epämääräistä ahdistusta ollut kuin hetkittäin (ahdistusta ja huolta kyllä oli, mutta ne olivat selkeästi erilaista luonteeltaan kuin tuo mun diagnoosiin johtanut ahdistus). Osasin kuitenkin varautua edellisen kerran perusteella että oireet palaavat muutama viikko synnytyksen jälkeen, ja näin kävi nytkin. Aloitin lääkityksen heti kun huomasin oireet (tai okei, mies käski aloittaa kun näki mistä suunnasta tuulee :rolleyes: ), ja ainakaan toistaiseksi ei ole tilanne mennyt mitenkään pahaksi. Ainekset kun olisi ollut suurinpiirtein täysmittaiseen romahdukseen kaiken odotusaikana ja vauvan syntymän jälkeen koetun jälkeen. Tapaan myös psykologia edelleen viikottain ja toki tämä on myös suureksi tueksi tässä tilanteessa.

 

Summa summarum: mulla ihan selkeästi varsinkin synnytyksen jälkeinen hormonimylläkkä aiheuttaa oireiden pahenemista (ja itse asiassahan kaikki suorastaan alkoi rv12 sattuneesta keskenmenosta), en kuitenkaan missään olosuhteissa olisi jättänyt lapsia hankkimatta tämän takia. Ekan raskauden jälkeen oireiden palaaminen kyllä yllätti, säikäytti ja masensikin (luulin että se olisi ollut jo taaksejäänyttä elämää), mutta siitäkin selvittiin. Ja nyt tokan kohdalla osasin jo etukäteen varautua siihen mitä tuleman pitää. Terapiassa tajusin sen, että tästä ahdistusherkkyydestäni en tule varmaankaan ikinä pääsemään eroon, mutta olen oppinut tulemaan toimeen sen kanssa ja ymmärtänyt ennen kaikkea sen, että kyllä se aina jossain vaiheessa helpottaa. Väsymys on myös sellainen juttu mitä olisi syytä välttää - tässä vauvahommassa se ei toki kovin helppoa ole - koska se selkeästi aiheuttaa ahdistuneisuutta ja muita mielialaongelmia. Aloittajalle paljon tsemppiä!

 

Blixenille pitää vielä huikata, että ollaan kyllä niin samiksia :grin: Ja bongasin sun kirjoituksen tuosta rytmihäiriöketjusta, mäkin kärsin niistä (nykyään tosin vähemmän kuin joitakin vuosia sitten) ja mä söin vuosikausia päivittäin samaa lääkettäkin kun sä eli sitä Emconcoria :grin:

Edited by Daizy

Share this post


Link to post
Share on other sites

Daizy, aika koomista että sun viesti saa mut nauramaan täällä ahdistuneisuus-ketjussa!! :D :D :D ja en ookaan ennen tavannu muita Emconcorin käyttäjiä, mutta hienoa että sulla ei ole sille tarvetta tällä hetkellä! Rytmihäiriöt on siitäkin inhottavia, että ne otta niin hyvin tulta siitä, jos ahdistaa, ja siitä saakin sitten lisää ahdistusta :D Viestiä lukiessa kans mietin, että ollaan kyllä samiksia, ja mää en nyt tiedä että miksi se naurattaa mua!

 

Mutta joo mulla kyllä just tuo sama, että jokin aika synnytyksen jälkeen tuntuu käynnistyvän se vaikein vaihe mielialan kans. Samalla kertaa on tullu myös unettomuutta (siis ei vauvan nukkumisista riippuvaa vaan että ei vaan pysty nukahtamaan), vaikka normaalisti mulla ei sitä ole. Jotenkin arvelen sen siis olevan suoraan kytköksissä hormoneihin.

 

Itse kans olen tässä tajunnut, että se mun ahdistuneisuustaipumus ja herkkyys ja ylihuolestuminen on osa mua, ja niitten kans eletään. Sikälikin tämä yritys-raskaus-synnytys-imetys-vaihe on hyvä nyt terapian yhteydessä, kun on koko ajan vähän tilanne päällä, niin saa tuetusti opetella pärjäämistä huolten kans. Niin kuin tänään mietin, että vähän huvittavaa, mää pelkään räkää! Esikoisen kuumetaudin tarttuminen vauvalle siis pelottaa tosi paljon, ja on hyvää treeniä mielenterveydelle yrittää kuitenkin vähän suhteuttaa, että hyvin todennäköisesti me vauvan kans selvittäisiin niistä pelottavistakin räkätaudeista. Tällä kolmannella kerralla on ollu hyötyä myös siitä, kun on voinu ennakoida omaa oloa. Mullakin on mennyt tasaisemmin nyt (tosin on kyllä ollu helpompaakin).

 

Daizy oot kyllä selvinny tosi rankoista tilanteista ja tällaisella huolestujaluonteella! Hatunnosto ja iso respect! :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tämä menee jo ihan täysin OT:ksi, mutta Blixen: mä pelkään oksennustautia :grin: Ja siis vielä ehkä tarkennettuna, erityisesti sitä että oksennan itse. Tästä syystä ahdistun aina ihan kauheasti jos kuulen että jollain on ollut kyseinen kammotustauti, ja olemme saattaneet altistua sille ja saada tartunnan. Voisin kyllä ihan helposti siivoilla lasten oksuja vaikka pari yötä putkeen, kunhan vaan saisin varmuuden siitä, että itse vältyn tartunnalta. En tiedä mistä tämä kammo juontaa juurensa, mutta olen ollut samanlainen ihan lapsesta saakka. Meidän perheessä on tähän mennessä koettu onneksi vaan yksi oksutauti, ja vaikka yleensä lapsen sairastaessa ottaisi mieluusti itselleen sen taudin ettei lapsen tarvitsisi kärsiä, niin tämän kyseisen taudin kohdalla haluaisin vaan karata johonkin mahdollisimman kauas. Samasta syystä matkustaminen ahdistaa tietyssä määrin (enkä uskaltaisi lähteä ikinä matkalle esim. Intiaan). Mun painajainen on se, että olisin jossain hirveässä turistioksutaudissa ja pitäisi matkustaa lentäen kotiin. Jösses :wacko: Kaiken huippu taisi olla se, kun vauva oli sairaalassa ja sai pienen ripulin sen leikkauksen jälkeen. Leikkaushaava siis vähän tulehtui ja antibiootti aloitettiin heti. Ja ilmeisesti se antibiootti aiheutti sitä ripulia, mutta mä pelkäsin että kyseessä onkin joku kauhea norovirushirvitys, ja että saan itse sen tartunnan (tietysti pelotti myös vauvan puolesta, mutta rehellisyyden nimissä tuossa kohtaa ensimmäinen ajatus oli että apua saanko mä itsekin sen). Todellakin, siinä makasi mun oma vastasyntynyt leikkauksesta toipumassa ja pelkäsin itse jotain typerää mahatautia niin paljon etten meinannut uskaltaa vaihtaa vaippoja :girl_impossible: Ihan sekoa. Ja siis vaikka tämä kuulostaa varmaan ihan idioottimaiselta näin kirjoitettuna, niin tämä asia aiheuttaa mulle ihan todellista ahdistusta ja pelkään ihan kuollakseni jo kaikkia tähänkin perheeseen tulevaisuudessa rantautuvia oksennustauteja. Se on vaan niin hirveä ja olen aina niin älyttömän kipeä sen kourissa, että hyi olkoon. Ja tietty nyt puhumattakaan pojasta, joka voi mennä mahataudin myötä tosi heikkoon kuntoon, kun nestehukka ja elektrolyyttitasapainon häiriintyminen voi olla tosi ikävä juttu sydämmelle. Välillä tekisi mieli vaan linnottautua turvallisesti tänne omaan kotiin eikä lähteä yhtään mihinkään.

 

Kaikkea sitä :grin:

Edited by Daizy

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ahdistunut uneton täällä, moi. :) Onko teillä kenelläkään kokemusta lääkitystä vaativista nukahtamisongelmista? Minulla kun ei uni vaan tule silmään, ja nyt lääkitystä pohdin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Oletko kokeillut koskaan melatoniinia? Mä käytin joskus nukahtamisvaikeuksiin pientä Opamox-annosta. Olikohan se tabletti 15 mg vahvuinen ja otin siitä kolmasisan tai puolikkaan. En tuotakaan suostunut ottamaan aluksi kun ahdisti ja pelotti ( :D :D joo, surkuhupaisaa :D ) se lääkkeen käyttö. Mutta sitten tilanne meni sen verran hankalaksi että oli pakko nöyrtyä ja ottaa lääkettä. Sain lääkäriltä ohjeeksi, että viikossa pitää olla enemmän iltoja jolloin lääkettä ei ota kuin niitä iltoja jolloin ottaa. Ja että kannattaa ottaa vaikka kahtena iltana peräkkäin, että saa hetkeksi poikki sen nukahtamiseen liittyvän stressin. Siis sen, että ei tarvitse jo aamulla herätessään miettiä tulevaa iltaa kun tietää jo saman tien että illalla ottaa lääkkeen. Ihan oikeista nukahtamislääkkeistä mulla ei ole kokemusta. Tsemppiä kovasti, unettomuus on ihan kauheaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0