onion

Lapset työpaikalla?


67 posts in this topic

Lapsia olen käynyt vauvaiässä näyttämässä, sitten on just tämmöisiä läppärin/paperien hakemisia sairaan lapsen kanssa tai lomalla (mur). Ja kerran on tyttö ollut mukana jonkun aikaa lauantaina tyhjässä toimistossa. Ei siis häirinnyt muita, mutta ei mun työnteosta oikein mitään tullut. Toisaalta, teen jonkin verran töitä kotona iltaisin (murmur) ja silloin kun lapset sairastaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

On mukavaa, kun työkavereiden lapset käyvät välillä näytillä töissä. Esimerkiksi äitiyslomalla olevat saattavat tuoda lapsen työkaveri-isän hoitoon pieneksi ajaksi. Työpaikkamme ei ole ollenkaan lapsiturvallinen, joten pidemmäksi ajaksi sinne ei voi tulla. Ja toimiston puolella pikkulapset häiritsisivät meluamalla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen vienyt lapset kahdesti työpaikalle sen takia, että päiväkoti on ollut kiinni (päiväkodin suunnittelupäivä girl_mad.gif). Varahoito olisi järjestynyt toiseen päiväkotiin, mutta ei haluttu viedä lapsia vieraaseen paikkaan vieraiden ihmisten keskelle. Ekalla kerralla tehtiin niin, että tytöt oli miehen työpaikalla aamupäivän ja mun työpaikalla iltapäivän. Toisella kertaa mies oli tietysti työmatkalla, joten lapset oli sitten koko päivän mun työpaikalla (toimisto).

 

Hyvin meni kyllä molemmilla kerroilla. Varasin lapsille kaikenlaista puuhaa (väritys- ja puuhakirjoja, pelejä, dvd-levyjä läppäriltä katsottavaksi), ja tein selväksi, että töissä ei voi meluta ja häiritä muita ihmisiä. Työkaverit suhtautui tosi positiivisesti, ja hakivat tyttöjä välillä "avuksi" vaikka kopioimaan girl_smile.gif. Eihän ne toki ihan täystehoisia päiviä ole, mutta eipä ole kaikki muutkaan grin.gif.

 

Tänä syksynä mulla oli töissä myös miehen siskon poika (7 kk) muutaman tunnin, kun äitinsä oli työhaastattelussa, eikä lapsenvahtia löytynyt mistään. Ihan ketä tahansa noin pientä en töihin ottaisi, mutta tämä kaveri nyt sattuu olemaan keskimääräistä rennompi kaveri, joten otin riskin. Hänen kanssaan "huoltotoimenpiteisiin" meni kyllä aika paljon aikaa, mutta lopuksi tuo nukahti, joten sittenhän ei enää koko lapsen olemassaoloa edes huomannut. Työkaverit toivotti pojan koska tahansa tervetulleeksi uudelleen lipsrsealed.gif

Share this post


Link to post
Share on other sites

Varsinaiselle työpaikalle en lapsia ottaisi mukaan muuten kuin lyhyiksi ajoiksi kerrallaan. Vanhempi poika on ollut joskus mukana kun olen käynyt tekemässä nopeasti paperitöitä tms. Nyt äitiyslomalla käydään kyllä poikien kanssa välillä moikkaamassa työkavereita ettei ne aivan pääse unohtamaan mua.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Omia lapsia ei vielä ole, mutta olen kuitenkin sitä mieltä että nykyiselle työpaikalleni en lapsiani veisi. Ehkä käymään näytillä lasten ollessa pieniä ja isompana (kouluikäisenä) sitten jos itse haluavat tulla käymään. Koko päivä tuollaisessa pienessä kaupassa voisi olla hankala lapselle. Olisihan siellä toki kaikenlaista jännää katseltavaa, mutta yleensä työpaikalla on sen verran kiireistä ettei lasten perään joutaisi katsomaan ja voisivat sitten aiheuttaa ties mitä tuhoja kun silmä välttää. En myöskään haluaisi työkavereiden lapsia työpaikalle koko päiväksi. Eri asia tosin taas ne näyttäytymiset ja pienen hetken vietto työpaikalla. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vauvoja voi mielestäni viedä näytille ja vähän isompiakin työpaikkaan lyhyesti tutustumaan (esim. oma lapseni halusi mennä käymään mummon ja vaarin työpaikoilla ja se onnistui), mutta ei siellä varsinaisen työnteon aikana voi hengailla. En kyllä itse pidä pahana, jos esim. koululainen tulee piipahtamaan, kun on jotain asiaa vanhemmalle, mutta joitakin asiakkaita tämän tiedetään joskus häirinneen. Joten: riipuu työpaikasta ja työtehtävästä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on esikoinen ollut pari kertaa työpaikallani, kun ei ole muuten lastenhoito järjestynyt. Muuten pyritään pitämään lapset pois työmaalta hoitotarkoituksessa. Oma työpaikkani on sellainen, että mies on voinut piipahtaa silloin tällöin lasten kanssa moikkaamassa. Ja vauvat on tietenkin käyty näyttämässä ja on juotu työporukan kanssa kahveet vauvan kunniaksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lapsi ei ole vielä syntynyt, mutta vastaan että veisin vain pakon sanelemana (eli jos muuta vaihtoehtoa ei olisi). Työkaverit ottavat joskus myös joskus mukaan lapsiaan tällaisissa "pakkotilanteissa", eikä se minua häiritse. Meillä on erilliset työhuoneet, joten oven voi aina pistää kiinni.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä tytöt tulevat työpaikalleni mikäli mies menee iltavuoroon ja itse en pääse lähtemään aikaisemmin töistä.

Mutta eivät ole vajaata puolta tuntia pidempään koskaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen käynyt näyttämässä molempia lapsia työpaikalla, lapsosten ollessa ihan pieniä. Muuten en veisi lapsia töihin. Nimittäin työpaikallani ei saa olla ylimääräistä meteliä, ja sitä noista lapsosista tuppaa lähtemään :girl_wink:

Share this post


Link to post
Share on other sites

En voisi ottaa lasta mukaan työpaikalle vaikka olisi "pakko" vaan toinen vaihtoehto olisi järjestettävä. Muutenkaan lasten paikka ei ole työpaikalla, ne häiritsevät enemmän tai vähemmän sekä omaa että työkavereiden työntekoa.

 

Lapsena vierailin kyllä vähän väliä äitini työpaikalla ja se oli minusta hurjan kivaa. Siellä ne akat tuntui aina olevan tauolla :girl_crazy:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on isompi ollut kerran. Oltiin menossa hammaslääkäriin yhdeksältä ja jouduin tulemaan yhteen puhelinpalaveriin kahdeksaksi. Lapsi pelasi kännykkää tai piirteli pöytäni vieressä hetken. Ei kyllä varmasti haitannut ketään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

En ymmärrä miksi lasten pitäisi viettää aikaa työpaikalla. Tietysti joku tosi pakottava juttu on eri asia, mutta noin muuten ei. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vaikken äänestämään pääsekään, niin vastaus on kyllä selkeä.

Ei missään tapauksessa, paitsi aivan pakottavassa tilanteessa, lapsia työpaikalle.

En itseasiassa nyt edes keksi, mikä sellainen voisi olla.

 

Tietysti on lapsia ja lapsia. Eri asia täysillä karjuva sylilapsi ja varhaisteini, josta suurin ääni lähtee tekstiviestin saapumisesta.

Edited by Nutty

Share this post


Link to post
Share on other sites

Työpaikkani on sellainen, että vaitiolovelvollisuus saattaisi rikkoutua jos lapsi siellä olisi. Onneksi ei ole tarvinnut ottaa koskaan lasta töihin matkaan, ensinnäkin samassa työhuoneessa työskentelevä kollegani ei tästä varmaankaan pitäisi ja toiseksi ei työhuoneessamme olisi kyllä juuri tilaakaan lapselle, hyvä kun sinne itse juuri ja juuri mahtuu. :girl_mad:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei tulisi mieleenkään ottaa lapsia mukaan töihin. Lasten paikka ei ole työpaikalla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now