riikkajohanna

AD/HD, ADD yms. keskittymiseen ja ylivilkkauteen liittyvät sairaudet

19 posts in this topic

Olisin kovin kiinnostunut kuulemaan, millaisia lapsia (ja vauvoja) ylivilkkaat ja keskittymisvaikeuksiset lapset ovat olleet (ja ovat edelleen).

 

Hiukan taustaa. Meiltä siis löytyy suvusta jonkun sortin virhegeeni, jonka seurauksena suku vilisee erilaisia keskittymiseen, ylivilkkauteen yms. liittyviä sairauksia, kuten suoraan AD/HD. Mutta tapaukset kun ovat jo aikuisia (lukuunottamatta serkkuani joka on ala-asteen ekalla tai tokalla), niin ei oikein tiedä, millaisia ovat vauvoina ja lapsina olleet.

 

Ja oma nurkka. Meillä on esikoispoika, ikää nyt 3v 7kk ja jo vauvana puhuttiin (siis ihan ekoilla kotikäynneillä), että kyseessä on todella punainen temperamentti, voi tulla haasteellinen tulevaisuus. Samaa on sanottu usein ihan tähän päivään asti. Itse en niinkään tuosta temperamentista osaa ottaa stressiä ja huolestua, koska itse olen mitä olen ja hyvin pärjään, kunhan muistan hillitä. :D

Mutta 3v neuvolassa täti sanoi sanan ylivilkas. Koska tiedän oman sukuni, tästä hiukan säikähdin. Toki täti myös sanoi, ettei voi vielä tietää, onko kyseessä normaalia vilkkaampi lapsi, vai ylivilkas, sen näkee vuosien kuluessa.

Junnun osalta olisi jäänyt VaSut väliin kun tuli ryhmänvaihto niin pahaan saumaan, että pidettiin väliVaSut vanhassa ryhmässä. Karua kuunneltavaahan se oli, mutta pääpiirteittäin 3,5v junnua kuvailtiin huomattavasti muita lapsia vilkkaammaksi, äärimmäisen herkäksi ärsykkeille ja että keskittymisen kanssa täytyy olla tarkkana. Mutta samalla junnu on kuulemma ryhmässä se, joka saa muut mukaan leikkiin, sosiaalinen kuin mikä (äitinsä poika :D ) ja kaikkien kaveri.

 

Eli siis. Jos perheestäsi löytyy ylivilkas, keskittymisvaikeuksinen jne jne. lapsi, millainen hän on ollut vauvana?

Jos on diagnoosi, niin mistä se on ja minkä ikäisenä se on saatu?

Ja vapaa sana! :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun on pakko jättää merkkiä tänne, vaikken vielä ole saanut aikaiseksi kirjoittaa enempää. Ihmettelen, että miksei tänne ole enempää osanottajia, kun tutkitusti varsin isolla osalla lapsista jonkintasoisia keskittymisen ongelmia on. Meillä esikoisen kohdalla jossain kohtaa pohdittiin, että mihin kohtaan hän ns asettuu skaalalla ja edelleen esim. oman vuoron odottaminen on haastavaa. Palaan ehkä paremmin joskus, halusin lähinnä ilmaista, ettette todellakaan ole ainoita ja ketju on tosi hyvä :).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voisikohan syy hiljaisuuteen olla, että suurimmalla osalla foorumin aktiivisia käyttäjiä on vielä niin nuoret lapset ettei dg ole vielä saatu eikä siksi koeta voivansa vastata?

 

Meillä on kanssa todella vilkas poika (nyt 2v9kk), mutta kun on ongelmaa puheen tuotossa ja poika ei ole pk:ssa vielä niin on keskitytty nyt vaan puheen puuttumiseen. Aika näyttää, onko vaan vilkas lapsi vai olisiko jotain ylivikkautta tai keskittymishäiriötä.. Tämän ikäisestä kun tosiaan vaikea vielä sanoa onko normaalia vai ei.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Monesti tuossa 3-4-vuotiaana etenkin päiväkodeissa olevien lasten kohdalla alkaa heräilemään kysymyksiä, mikäli jotain tuen tarvetta on. Varsinaiset terapiat toki tulee kuvioihin usein vasta myöhemmin (ennen eskaria), ellei jotain todella selkeää ole havaittavissa. Kyllä tuon ikäisten lasten vanhempia on foorumilla paljonkin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä nyt olen tuolla muissa ketjuissa vähän avannutkin meidän 7-vuotiaan esikoisen tilannetta. Varmasti suurin syy miksi keksittymisen ja tarkkaavaisuuden häiriöistä ei varmaan kukaan edes halua puhua on se melkoinen prässi mihin vanhemmat joutuvat jos heidän lapsellaan on näitä ongelmia. Niinkuin itse jossain ketjussa sanoin, adhd on koulumaailmassa ihan sama asia kuin huono kasvatus. Minä olen viime aikoina saanut kuunnella siitä kuinka monen asiantuntijan mukaan adhd johtuu mitä suurimmaksi osaksi varhaisen vuorovaikutuksen ongelmista ja se ei ainakaan omalta osaltani ole avannut kovin sujuvaa keskustelua mihinkään suuntaan.

 

Meillä on siis pojalla alustavina diagnooseina jonkun sortin sensorisen integraation häiriö, adhd ja asperger-piirteet. Koulunkäynti on hirveän vaikeaa mutta muuten poika on aivan poikkeuksellisen ihana, avoin, utelias, herkkä, empaattinen ja valoisa pieni mies joka viettää suurimman osan ajastaan omassa maailmassaan. Isossa ryhmässä hän on aivan pihalla. Hän on aina ollut vilkas ja kansankielellä ihan mahdoton mutta nuo hyvät piirteet ovat aina olleet vahvempia kuin heikkoudet, koulun aloitukseen asti. Hän oli siis suurimmaksi osaksi kotihoidossa eskariin asti ja olen miljoona kertaa saanut kuulla kuinka hän olisi "hyötynyt" ryhmässä olosta aikaisemmin mutta itse en olisi jaksanut tätä prässiä luokitteluineen yhtään aikaisemmin. Poika on aina ollut aistiyliherkkä ja hänellä on liuta muitakin neurologisia oireita joita tässä ei nyt varmaan tarvitse erikseen luetella. Ehkä merkittävin oire on ollut se, ettei hän ole koskaan nukkunut yhtäkään yötä kokonaan. 2-vuotiaaksi asti hän ei nukkunut kuin tunnin-kahden pätkiä.

 

Meidän ongelmamme on se, ettei poikaa ole kunnolla tutkittu neurologilla ja ainoa tukimuoto mitä meille sieltä on tarjottu, on adhd-lääkitys jonka he voisivat minun puolestani tunkea sinne ja syvälle. :girl_sigh: Toimintaterapiassa hän käy silloin tällöin, nyt on taas ollut taukoa jostain syystä. Erityisluokalle häntä ollaan siirtämässä ja me yritämme miehen kanssa arpoa onko se meistä hyvä vai huono asia. Itse kun alan olemaan sitä mieltä että tuo koulun kolimportainen tuki on enemmän opettajien työn helpottamiseksi, ei lapsen parhaaksi.

 

Varmaan huomaa rivien välistä että olen aika loppu koko hommaan. Uskon että aika moni muukin tämän diagnoosin omaavan lapsen vanhempi on.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minun poika on tällä hetkellä 4v, mutta silloin kun oli 3v tuli diagnoosi lastenklinikalla. Hyperkineettinen häiriö, f90.9. Neurologi piti poikaa aivan varmana adhd:na, mutta sen ikäiselle ei voi vielä laittaa f90.0, sillä se testi on tarkoitettu yli 5 vuotiaille.  f90.9 on ns. esidiagnoosi näille pienille. Oli kuitenkin pakko saada jotain, koska muuten ei saa kotikaupungissamme tukitoimia päiväkotiin, eikä kuntousta. neurologi ja toimintaterapeutti halusi kuntoutuksen alkavan mahdollisimman pian, jotta siitä olisi eniten hyötyä. Pojalla on vahvat aistihäiriöt (sensorinen integraatio), ja mitä enemmän on kasvanut, sitä erilaisempi on verrattuna muihin lapsiin. 

 

Keskittyminen on nolla, on aivan yliriehakas, ei osaa vuorovaikutustaitoja, puhuu vain omista mielenkiinnon kohteistaan. Silti samaan aikaan on mielettömän sosiaalinen, sata lasissa ja ääriharvoin on vakava tai surullinen. ja niin kuin Möö sanoi, aivan liian usein näitä pidetään huonon kasvatuksen tuloksena. Oikeasti me huolehditaan ja rakastetaan poikaa mielettömästi. Minulla on adhd, joten ymmärrän poika hyvin ja ollaan saatu kasvatetuksi hyvin kohtelias ja kiltti, joka on samaan aikaan hyvin empaattinen eläimiä kohtaan. hän tietää ihan mielettömän paljon, ennen kuin täytti 4v, osasi erottaa oikean ja vasemman, osaa kaikki suomen majakat, kaikki suomen junat, puulajeja, työkoneita jne. Samalla ei tunnista vaaroja. :( 

 

Olin itse koulussa aivan täydellisen pihalla, enkä ymmärtänyt asioita. Siksi haluan omalle pojalle kaiken avun minkä voi saada. Jos mikään ei hänessä muutu, en haluaisi häntä tavalliselle luokalle. ei sillä ole väliä, että pienluokat tai tukitoimet leimaisi niin ettei pääse lukioon. Tärkeintä on että poika kokee pärjäävänsä maailmassa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

 

Keskittyminen on nolla, on aivan yliriehakas, ei osaa vuorovaikutustaitoja, puhuu vain omista mielenkiinnon kohteistaan. Silti samaan aikaan on mielettömän sosiaalinen, sata lasissa ja ääriharvoin on vakava tai surullinen. ja niin kuin Möö sanoi, aivan liian usein näitä pidetään huonon kasvatuksen tuloksena. Oikeasti me huolehditaan ja rakastetaan poikaa mielettömästi. Minulla on adhd, joten ymmärrän poika hyvin ja ollaan saatu kasvatetuksi hyvin kohtelias ja kiltti, joka on samaan aikaan hyvin empaattinen eläimiä kohtaan. hän tietää ihan mielettömän paljon, ennen kuin täytti 4v, osasi erottaa oikean ja vasemman, osaa kaikki suomen majakat, kaikki suomen junat, puulajeja, työkoneita jne. Samalla ei tunnista vaaroja. :(

 

Tämä on tismalleen sama kuin meidän pojalla. Hän on ihan mielettömän välkky, lukee ja kirjoittaa mennen tullen ja nyt imee itseensä englanninkielisiä sanoja  ja ilmaisuja. Ja on käsittämättömän (fanaattisen) kiinnostunut ihan kaikesta mahdollisesta.

 

Tuo koulumaailma on oikeasti aika julma. Meillä poikahan on saanut olla ihan luonnonlapsi oikeastaan eskariin asti joka nyt vielä meni mukavasti kun siellä oleminen oli niin paljon vapaampaa mutta tuolla koulussa se on aika tiukka se normimuotti johon jokaisen lapsen pitäisi sopia. Yksi erityisluokalle siirron peruste onkin koulun puolelta ollut se, että poika on niin selvästi erilainen kuin muut että häntä kiusataan. Ja minusta tuntuu kuin minun sydämeni revittäisiin ulos kun kuulen tuon sillä minua on kiusattu juuri siitä syystä että olin sopivasti huomiota herättävän erilainen kuin muut. Ja minulle sanottiin että minulla olisi varmaan helpompaa jos osaisin olla enemmän muiden kaltainen. Ikäänkuin olisin tieten tahtoen ollut outo kun en koskaan ole osannut olla muuta kuin oma itseni. Ja poika on TÄYSIN samanlainen ja jotenkin sitä vaan haluaisi olla koko ajan hänen vieressään kaikkialla sanomassa että hän on ihan yhtä rakas ja arvokas lapsi kuin kaikki muutkin, vain vähän spesiaalimpi tapaus.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Möö, siksipäs ihmettelinkin, että miksei tällaista keskustelua ole vielä avattu, koska vertaistuki on varmasti äärimmäisen tärkeää näistä ongelmista kärsivien lasten vanhemmille.

 

Meillä junnu vaihtoi siis tosiaan ryhmää, pysyi samassa päiväkodissa kuitenkin. Vuorohoidosta siirtyi leikkitoimintaan kun jäin itse kotiin (rv37+2 nyt), alkuperäisessä leikkitoimintaryhmässä lapsia oli lähes 25. Lopulta ryhmä jouduttiin laittamaan keskeltä kahtia, hakijoita vain tuli lisää eikä kaikille löytynyt paikkaa. Ensimmäinen päivä "uudessa", pienemmässä ryhmässä sai junnun sanomaan ekaa kertaa leikkitoimintaan siirtymisen jälkeen, että hoidossa oli kivaa. Kun kysyin, että mitenkäs sielä nyt yhtäkkiä oli niin kivaa, niin junnu sanoi, että koska sielä ei ollut niin paljon lapsia. Sanoin tästä heti seuraavana päivänä tädeille, ja tädit sanoi, että sen myös näki. :) Että isossa ryhmässä (Möötä lainatakseni) oli aivan pihalla, mutta pienessä ryhmässä hommat sujui sata kertaa paremmin. :)

 

Tuo nukkuma-asia on sellainen, mikä kovin kiinnostaa. Meillä tuo nuori mies ei nuku täysiä öitä, poikkeuksia lukuunottamatta tietenkin. Junnun kanssa on käyty osastounikoulujaksollakin 10kk iässä, heräämisiä oli tuolloin 35 per 10h unta.. Sen jälkeen aina tähän päivään asti junnu herää 1-6 kertaa yössä. Onkohan tämä joku yleinen juttu näiden ongelmien parissa taistelevien kanssa?

 

Ja Möö, mun serkku (taitaa mennä nyt syksyllä tokalle) käy erityisluokalla, muutoin menee luomuna. Ainakin heillä erityisluokka on paras (ja ehkä ainut) vaihtoehto, koska asuvat pienessä pitäjässä missä kyläkoulussa ei ikimaailmassa olisi opettajilla resursseja, saatika koulutusta, hoitaa niin haastavan lapsen koulunkäyntiä. Nyt käy siis täälä "kantakaupungin" puolella isossa (ja koko Suomessa arvostetussa) koulussa erityisluokalla. Mutta jos on mahdollisuus saada hyvä pohja koulunkäyntiin ns. tavallisella luokalla, niin miksei. Itse arvioisin juurikin opettajien resursseja siihen hommaan, en niinkään vain sitä, pärjääkö lapsi.

 

 

Yksi erityisluokalle siirron peruste onkin koulun puolelta ollut se, että poika on niin selvästi erilainen kuin muut että häntä kiusataan. Ja minusta tuntuu kuin minun sydämeni revittäisiin ulos kun kuulen tuon sillä minua on kiusattu juuri siitä syystä että olin sopivasti huomiota herättävän erilainen kuin muut. Ja minulle sanottiin että minulla olisi varmaan helpompaa jos osaisin olla enemmän muiden kaltainen. Ikäänkuin olisin tieten tahtoen ollut outo kun en koskaan ole osannut olla muuta kuin oma itseni. Ja poika on TÄYSIN samanlainen ja jotenkin sitä vaan haluaisi olla koko ajan hänen vieressään kaikkialla sanomassa että hän on ihan yhtä rakas ja arvokas lapsi kuin kaikki muutkin, vain vähän spesiaalimpi tapaus.

 

 

Tämä on oikeesti hämmentävää. Koska lapsihan on julma toista lasta kohtaan. Kiusata voidaan IHAN MISTÄ TAHANSA syystä, ei ainoastaan siitä syystä että joku on erilainen kuin muut. 

Mä oon itse ollut erilainen, olin siis muita luokan tyttöjä päätä pidempi jo ala-asteella. Ja se riitti siihen, että olen kummajainen jonka kanssa kenenkään ei tartte leikkiä ja jota voi heitellä kivillä. Ihan vain siksi, että olin pidempi kuin muut.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä syksyllä kouluun menevä tyttö jolla on jonkinasteisia ongelmia keskittymisensä kanssa. Päiväkodista on tullut palautetta asiasta ja neuvolassa tästä keskusteltiin ja jopa päästiin neuvola lääkärin juttusille, mutta eipä hän nyt sitten kuitenkaan asiaan enempää puuttunut. Selitti että voisi olla jotain ADD tyyppistä. Hieman hirvittää miten se koulu lähtee sujumaan. Kouluuntarkastus terkalla on vielä edessä, joten hänen kanssaan asiasta vielä juttelen. Lisäksi olen infonnut asiasta tulevia opettajia että jos tyttö sijoitettaisiin istumaan eturivin pulpettiin (ainoa ohje jonka neuvolasta sain...). Eskarissa kävi muutaman kerran erityslastentarhanopettaja, mutta hänen mielestä ei ollut mitään kovin hälyttävää. Ehkäpä ressaan vaan turhaan...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Marzu, mut uskoisin että koulusta sit aika nopeesti puututaan asiaan, jos alkaa näyttää "hälyttävälle"? :) Mut varmasti tympeetä, jos tommonen eturiviin istutus on ainut neuvo/ohjeistus mitä neuvolasta saatu.. :(

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän 6,5v esikoinen sai ADHD-diagnoosin muutama kuukausi sitten ja asiaa on epäilty jo pidemmän aikaa. Vauvana en muista että olisi ollut mitään erityistä johon olisin kiinnittänyt huomion, mutta päiväkodista 1v 8kk iässä tuli ensimmäisen kerran kommenttia siitä miten poika ei malta keskittyä omaan leikkiin lainkaan, vaan vain haahuilee ympäriinsä koko päivän seuraten mitä kaikki muut tekevät. Silloin tuota ei osannut ajatella minään outona, mutta nyt tiedän että tuo johtui tasan tarkkaan keskittymishäiriöstä. Nukkumisongelmat ovat olleet mukana kuvioissa noin 9kk iästä lähtien. Lapsi ei herää öisin, mutta aamuherätys on talviaikaan 3:30/04 maissa, ollut aina.

 

Poika on tosi impulsiivinen, räjähtää nollasta sataa pienimmistäkin asioista, ei osaa kontrolloida tunteitaan lainkaan ja pieninkin mitätön asia aiheuttaa samanlaisen raivon kuin joku oikeasti iso asia, levoton ja kokoajan liikkeessä (telkkaria katsoessa hyörii ja pyörii lattialla, ruokapöydässä kiemurtelee ja jalat vispaa koko ajan, kaikkia tavaroita pitää kokoajan kosketella/siirrellä), ei osaa keskittyä mihinkään leikkiin yksin vaan vaatii jatkuvasti jonkun (aikuisen) huomion ja leikissä pitää kokoajan kommentoida hänelle tapahtumia yms, aloittaa miljoonia juttuja muttei tee mitään loppuun vaan siirtyy heti seuraavaan (esim piirtää minuutin, jättää kaikki kynät levälleen, menee leikkimään autoilla, minuutin jälkeen keksiikin että haluaa katsoa ipadia, kunnes hetken kuluttua sisko aloittaa leikin autolla jolloin poika saa armottoman hepulin koska "hänellä oli autoleikki kesken".. :girl_sigh:  ), sosiaaliset suhteet vaikeita, todella voimakastahtoinen ja ehdoton ja joustaminen on lähes mahdotonta, suuttuessaan on agressiivinen ja lyö ja potkii todella paljon. Agressiivisuuteen toki vaikuttaa paljon myös se, että poika ei puhu kuin muutaman sanan, joten luonnollisesti turhautuminenkin on aivan huipussaan ja se ilmenee juurikin fyysisesti. Perusluonteelta hän on kuitenkin maailman iloisin ja onnellisin tyyppi, joka on kiinnostunut uusista asioista, sosiaalinen ja nauttii ihmisten seurasta. Eli aikalailla kaksi ääripäätä, mutta kaikki se siinä välissä uupuu häneltä täysin. :)

 

Meillä poika on nyt vuoden ollut erityisluokalla, jossa jatkaa (luultavasti) koko kouluajan, ja meidän mielestä se on aivan lottovoitto ja olen ikionnellinen ettei hän ole tavallisella luokalla. Tuolla asenteet on kohdallaan ja ketään ei pidetä "hankalana häirikkönä" vaan kaikille lapsille tarjotaan se apu ja tuki mitä he tarvitsevat. Parempaa ei voisi toivoa. Toki pakko tähän lisätä että adhd ei ole ainoa diagnoosi, vaan häikkää kehityksessä on vähän enemmänkin, joten ehkä siksi erityisesti juuri tuo luokka tuntuu sopivimmalta.

Edited by Bamselina

Share this post


Link to post
Share on other sites

Bamselina, sun kuvailu teidän poijjasta kuulostaa aikalailla samalta kun meidän sälli. :) Lukuunottamatta agressiivisuutta.

 

Käytiin eilen neidin 2kk neuvolassa, ja sai jo neuvolantäti esimakua meidän pojasta (4v neuvola elokuussa) taas vuoden paussin jälkeen. :D Välillä ihan oikeesti naurattaa ihmisten reaktiot tuon käytökseen, itelle kun tuo on jokapäivästä ja siihen on jo ihan tottunut. :D Mutta onneksi meillä on hyvä täti joka ottaa vakavasti näitä asioita jo tässä vaiheessa, ettei menisi kovin montaa vuotta mahdolliseen diagnoosiin. Tarttuu siis "ongelmaan" jo hyvissä ajoin, onneksi. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Heippa.

Täällä pian 11v täyttävän ADD pojan äiti. Poika sai vuoden alussa, vuoden psykologisten ym tutkimusten jälkeen diagnoosin ADD painotteinen AD/HD, eli tarkkaavaisuushäiriö, ei ylivilkkautta.

Apua lähdettiin hakemaan pojan yleistyvien hirmuisten raivokohtausten ja jatkuvien kouluongelmien vuoksi pojan ollessa kolmannella luokalla. Raivokohtaukset tulivat vaan kotiympyröissä, silmitön raivo ihan mitättömistä asioista... Kun poitsu kasvo niin piteleminen ja omaisuuden turvaaminen alkoi käydä melko mahdottomaksi, siksi hakeuduimme perheneuvolaan ja sitä kautta lastenpsykiatriselle. Muuten poika on todella iloinen, positiivinen luonne, kaveripiirissä suosittu, sosiaalinen ja reipas sälli. kotona vaan nuo pettymykset, tunteesta eroon pääsemiset alkoivat olla ylivoimaisia ongelmia.

Kouluongelmat... no, ne on suoraa tarkkaavaisuuteen ja keskittymiseen liittyviä. Ei jaksa istua 45 min paikoillaan. Hiljaa. Näpertää, lauleskelee, vaeltaa, hauskuuttaa, ku on tylsää. Kirjat ja vihkot jatkuvasti hukassa.  Läksyjä ei koskaan merkattuna (ope laittoi wilman kautta läksyt vanhempien tietoon).. Kolme ensimmäistä vuotta istui jälki-istunnossa viikottain monta kertaa kun opåe ei muita keinoja alkanut käyttään... neljännelle luokalle vaihtui ope ja jälki-istunnot vähenivät. Diagnoosin myötä tuli toimintaterapia kerta/vko. Samat ongelmat kuitenkin edelleen. Nyt viidennelle kun lähtee, vaihtuu vielä koulukin ja taas opettaja. Muutokset hälle hyvin hankalia. Stressaa niitä ja käytöksestä huomaa. Kotona huonotuulinen, raivoherkkä..

 

Millainen poitsu oli sitten pienempåänä. Vaativa. Vauvasta saakka ollu temperamenttinen, ns hankala vauva (jos niin voi sanoa...). vaikea pitää tyytyväisenä. itkuinen. Taaperona samoin.. Kehittyi vauvana motorisesti melko hitaasti. Ei riittänyt kärsivällisyys opettelemaan ryömimistä, konttaamista silloinkaan. Ryömi vain vielä yksivuotiaanakin, kävelemään oppi 1v2kk kuitenkin. Puhetta alkoi kuitenkin tulemaan hyvin aikaisessa vaiheessa, yksi vuotiaana puhui jo useamman sanan lauseita, suht ymmärrettävästi. Ihan vauvana ei ollut ollenkaan sellainen tiitterä, vaan hyvin lötkö. Muistan sen huolen kun muut vauvat jo pyrkivät eteenpäin, nousivat konttausasentoon ja meidän sintti ei päässyt edes kyynärpäittensä varaan.. Nyt isompana ei minkäänlaisia motorisia ongelmia ole.

 

Elämä on välillä tosi hankalaa... Mutta silti niin antoisaa. Poika on todella ihana ja veikeä, kaikki pitävät hänestä. saa kehuja moitteiden lomassa koulun rehtoriltakin, kuinka poika on niin valloittava ja kun kaikesta huomaa, ettei hän ilkeyttään ole hankala koulussa...  11 vuotias ja edelleen käpertyy ja hakeutuu äitin kainaloon katsomaan illalla telkkaria. Saa tarinoillaan vanhat sukulaismiehetki nauramaan. Kaikinpuolin valloittava persoona. Säännöt, ohjeet, arki vaan vaatii hänen kanssaan huomattavasti enemmän aikaa kuin pienempien sisarustensa kanssa. ja ne raivot. Ketään ei vahingoita, esineitä vain.. ne on raskaita kun kohtaus saattaa helposti kestää sen 2-3h. Jälkeenpäin poika ei tavallaan edes muista koko raivoa. Ei syitä, ei osaa keskustella siitä.. Lääkitystä ollaan mietitty juuri näiden raivokohtausten vuoksi, koulussa kun kuitenkin  pärjää ja oppii hyvin. Huolimatta siitä, että kirjat on sutattu, revitty, käsiala mahdotonta välillä, kaikki hukassa, läksyjen kanssa itketään  jne niin keskiarvo nyt keväällä oli 7,9. Eli oppii. Lääkehoitoa ei vielä kuitenkaan ole.

 

kaikinpuolin oikein fiksu poika. Urheilullisesti lahjakas. harrastyukset vaan eivät jaksa kiinnostaa kuin kauden, sitten ne jää. Oli hyvin lahjakas sählyssä, ja jalkapallossa, mutta treeneissä käyminen oli liian paljon vaativaa, kun piti keskeyttää joku mitä oli tekemässä.  Urheilusta kiinnostunut muutoinkin erittäin paljon. Tietää äärettömät määrät jalkapallo ja jääkiekko nippelitietoa. NHL seurojen pelaajien nimet, tilastot, huh.. :) Pitää vaan jaksaa muistuttaa joka päivä itsestäänselvyyksistä, joista ei tarvitse muistuttaa pienemmille sisaruksille. Pojalla nimittäin tarkkaavaisuusongelmat sekä kuullun, että nähdyn kanssa. Kokeiltu on vuosia näitä kuva-apuja arjen toimintoihin, mutta ei niistä mitään apua ole ollut. ja nuo diagnoosia edeltäneet testit viimein kertoivat miksi ei.

 

Aika sekava kirjoitus. Aiheesta add-poikani voisin nimittäin kirjoittaa vaikka romaanin, elämä on sen verran erilaista hänen kanssaan. Kysykää jos haluatte tietää vielä jotain :)

Edited by Henniz

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä tutkittiin viimevuonna neuvola psygologilla nuorempaa poikaa. Mä en muista ihan tarkaan mitä papereissa luki, mutta sai kuitenkin erityslausunnon tarhaan (kahden lapsen paikalla). Ja jotain mainintaa oli kehityksen viivästymisestä. Nyt syksyllä tutkitaan uudestaan samoilla kokeilla ja katsotaan mihin mennään. Mä halusin ton tutkimuksen kun näytti siltä että ei ihan normaalisti tule puhetta, ei malta olla paikallaan jne. Nyt kun tarhassa on pidetty pari kokousta tuosta erityispaikasta johtuen niin on veikkailtu että saattais viitata tulevaisuudessa lukihäiriöön. No syyskuussa ollaan viisaampia kun testit ovat ohi tältävuodelta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nyt saatiin diagnoosit, adhd ja liuta muita epämääräisiä neuropsykologian litanioita. Mutta adhd siis päädiagnoosi ja se tuntuu tarkoittavan sitä että ainoa konkreettinen apu mitä saataisiin olisi se lääkitys mitä tyrkytetään ihan joka tuutista. Kaipaisinkin nyt keskustelua adhd:n lääkityksestä. Anyone?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Herättelen tätä henkiin :)

esikoinen saanut juuri ad/hd dg:n (plus pari muuta) ja kuopuksella havaintoja samoista piirteistä... 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now