Kun suku ei ilahdu vauvauutisista

[Nadda]

Aloitan uuden aiheen siitä, kun sukulaiset ja lähipiiri eivät ilahdu vauvauutisesta.

 

Millaisia kokemuksia sinulla on aiheesta?

Mitkä syyt ehkä vaikuttavat taustalla tällaiseen reagointiin?

Millaisia tunteita se sinussa herättää?

Edited April 3, 2015 by Nadda

[Puutiainen]

Minulla ei ehkä ole ihan täysin tuosta Naddan kysymästä aiheesta kokemusta, mutta sellaisesta välinpitämättömyydestä kylläkin. Kun luulen tai melkein tiedän sen johtuvan tiettyjen henkilöiden aihetta kohtaan kokemasta vaikeudesta, se on helpompi antaa anteeksi. Mitään onnitteluja, saati asian syvempää noteeraamista on turha odottaa, vaan tyyliin kuuluu enemmänkin olla asiasta hiljaa ja jos on ihan pakko, viitata siihen joillakin kiertoilmaisuilla. Ihan kun tässä olisi jotain noloa, rumaa, häpeällistä tai epäsopivaa.

 

Toinen porukka on sitten sellainen, että heille ei vaan ole missään asiassa tyypillistä näyttää mitään tunnereaktiota, joten tähänkin kuuluu reagoida mahdollisimman latteasti ja vauva-ajan kurjuutta korostaen.

 

Eipä siis näiden kanssa juuri puheissa odotuksen aikaa jaeta, mutta onneksi lähipiiri on sitten muotoutunut uudella tapaa, eli ne kauimmaiset sukulaiset, joihin ei muuten ole ollut kovin paljon yhteyttä, ovatkin sitten olleet hyvin hengessä mukana.

 

MIltä tämä tuntuu? No ensimmäisen lapsen kohdalla ihan käsittämättömältä loukkaukselta ja myös epäkypsältä suhtautumiselta. Toisella kerralla kun mitään ei odota, niin mihinkään ei petykään. Kummastakin mainitusta tahosta on lapsen synnyttyä tulleet ihan kelpo "lähipiiriläiset", mutta niin noh, heistä ei vaan odotusaikana ollut parempaan.

[duudeli]

Tokan kohdalla ei meillä tullut enää kuin neutraali suhtautuminen, mutta ekalla kerralla vastaanotto oli vaihtelevaa tai tyyppiä "no onnea nyt, mutta oliko nyt ihan fiksua". Syy tähän oikeastaan ymmärrettävä, olin 21v jolla koulu kesken ja matti kukkarossa 24/7. Myönnän itekin, ettei välttämättä ollut fiksua. Tai sanotaanko niin, että olis ollut hyvä jos sen selkärangan olis löytänyt ja päässyt aikuistumaan ilman sen lapsen saamista, mutta toisaalta musta tuntuu että se lapsi oli tavallaan "välttämätön" siihen (ei niin että olisin asiaa näin ajatellut silloin lasta toivoessa) ja kuvittelisin, että jos olisinkin saanut ensimmäisen vasta pari vuotta myöhemmin niin olisi se aivoton, persaukinen mihinkään etenemätön opiskelu jatkunut vaan sellaisenaan, eikä sitä aikuistumista ja itteään niskasta kiinni ottamista olis tapahtunut. Eli toisaalta musta tuntuu, että ensimmäinen raskaus pelasti meidän elämän junnaamiselta (ja ties mihin luottotietojen menettämiseen olisi johtanut ajallaan) ja vaikka nytkin on vielä tiukkaa ja arki on rankkaa niin nyt suhtaudutaan esimerkiksi siihen opiskeluun sillä vakavuudella millä kuuluukin.

 

Karkasi vähän aiheesta. Toinen lapsi oli oletettu lisä, joten ei aiheuttanut kummempaa reaktiota. Mun puolen suvun reaktiota tähän kolmanteen vähän pelkään, koska mun suvun puolella kaksi lasta on ollut se basic ja veikkaan vahvasti, että nyt kummaksutaan miksi haluamme vielä kolmannen kun ollaan niin pienituloisia, arki on rankkaa ja esikoinen sai juuri diagnoosin. Toisaalta raskaus ei ollutkaan toivottu juuri em. syistä, mutta mä en haluaisi raskaudesta kertoessani kailottaa sitä ehkäisyn pettämistä.. Voin tulla päivittelemään kun olen lopulta kertonut, että millainen se vastaanotto lopulta oli.

[duudeli]

Kerroin tänään isälleni ja niinhän se vähän meni kuin odotinkin. Sain hyvin tiukan käskyn olla tekemättä enää yhtäkään lasta.

 

Ja kyllä muuten raivostuin ja sanoinkin, että on todella epäasiallista yrittää vaikuttaa tämmöiseen asiaan (kuin lapsiluku) joka ei kuulu sille mitenkään eikä hänellä saisi olla siihen mitään ääneen sanottua mielipidettä.

 

Pyysi sentään anteeksi, mutta ei ollut eka kerta kun tämmöisiä laukoo, että tuskin viimeinenkään...

Edited May 7, 2015 by duudeli

[Makapu]

Eikä niitä lapsia tehdä, niitä saadaan.

 

Itselläni muuten suku suhtautunut melko hyvin pienokaisen tuloon, paitsi siskoni. Kun kerroin odottavani, oli hänen kommentti "kai teet abortin" kun kerroin että en tee, otti hän sen jonkinlaisena loukkauksena, kun en tehnyt niinkuin hän olisi halunnut.

[Caroll]

^Toi vetää kyllä sanattomaksi. Miten kukaan voi sanoa noin toiselle, ja sitten vielä suuttua. Uh, aika hurjaa kuinka henkilökohtaisiin asioihin ihmiset luulevat voivansa vaikuttaa.

[Ennatiina]

Isäni kysyi kolmosen kohdalla (soittaessaan kännissä mulle) että oliko se vahinko?

PCO tausta heilläkin hyvin tiedossa, kakkosta tehtiin 5vuotta... että kiitos isä vaan v*tusti.
Nelosesta en ole vielä edes kertonut. En halua pahoittaa mieltäni.

Koskaan en ole heiltä rahaa pyytänyt, eivätkä he (''he'' = isä+vaimo) hoida lapsiani. En ymmärrä miten mun lastensaanti voi ollakin noin ikävä asia.

[Snapper]

-

Edited October 21, 2020 by Snapper

[fox]

Äitini kysyi että oliko vahinko. Loukkaannuin hieman, kun aikuiselta ihmiseltä pitää tuollaisia kysellä (tai keneltä vain). Kymmenen vuotta oltiin ehditty ehkäistä joten noinkohan? Eli ihan toivottu on, kiitos vain. Mutta tuo on pientä teidän muiden kertomuksiin verrattuna... huhhuh!!

 

muoks mutta iloisia ovat kuitenkin loppujen lopuksi olleet ja lapsi on heille mitä tärkein. Tilannetaju ei vain aina ole kohdallaan.

Edited September 6, 2015 by -varpu-

[Ennatiina]

Isäni kysyi kolmosen kohdalla (soittaessaan kännissä mulle) että oliko se vahinko?

PCO tausta heilläkin hyvin tiedossa, kakkosta tehtiin 5vuotta... että kiitos isä vaan v*tusti.

Nelosesta en ole vielä edes kertonut. En halua pahoittaa mieltäni.

 

Koskaan en ole heiltä rahaa pyytänyt, eivätkä he (''he'' = isä+vaimo) hoida lapsiani. En ymmärrä miten mun lastensaanti voi ollakin noin ikävä asia.

 

 

lisäämpä tähän. Rv 27 takana, ja isäni vaimo tuli kahvittelujen päätteeksi taputtamaan mahaani, katsoi mua kysyvästi. Totesin hymyillen, että juu, siinä se turpoaa.

''jaa... koska laskettu aika on?''

-maaliskuussa  

''jaa.... hmm... Onnea nyt sit vaan...'' säälivän hymyn kera.

 

Meinasin räjähtää nauramaan. En jaksanut edes loukkaantua. Minä ja mieheni odotetaan lasta. Rakkaudella tehtyä ja toivottua lasta. Jos jollain on ongelma sen kanssa, voi hän työntää päänsä sinne minne aurinko ei paista  

[Mammamutti]

Tiedän Ennattiina tuon tunteen! Saavat työntää päänsä todella syvälle sinne missä aurinko ei paista.

[Snapper]

-

Edited October 21, 2020 by Snapper

[aivansama]

Me ei olla vielä kerrottu kenellekään sukulaiselle, mutta kieltämättä jännittää. Kun omien vanhempien reaktiot mm. kihlautumiseen ja naimisiin menoon olivat tyyliin "aha" ja kihlauksesta äitini tokaisi että "olisitte voineet kertoa ennakkoon" (ööh, no mitenkä siitä kerrot ennakkoon?) niin en hirveästi jaksa odottaa, että lapsen tulostakaan sen kummemmin innostutaan. Siksi ollaankin ajateltu kertoa asiasta kirjeitse, tai siis lähinnä lähettämällä ultrakuva kortissa, niin ei tarvitse itse taas pahoittaa mieltään kun naamasta näkee, miten omat vanhemmat eivät kykene iloitsemaan lapsensa puolesta.

 

Miehen vanhempien reaktio taas jännittää/ottaa päähän jo ennakkoon ihan muista syistä. Anoppi luultavasti pistää hirveän shown pystyyn, ja on näennäisesti iloinen mutta jotenkin hänestä vain paistaa sellainen teennäisyys. Lopulta sitten päädytään kuitenkin siihen, kuinka se lapsen kanssa on niin rankkaa ja kyllä tekin nyt varmaan sitten ajaudutte kriisiin ja eroatte niin kuin miehen veljelle kävi, ja sitten lapset kärsii ja plöö. Eli siis kortilla tipahtaa raskausuutiset myös appiksille.

[Kaisla88]

Äiti ja isä oli niinku petolinnun perseitä, ku kolmas lapsi oli tulossa ja sen jälkeen. Isä ei tullu ristiäisiin, ei oo käyny, ku kerran meidän lasten synttäreillä jne.. Pikkuveljen lapset on nuorempia, ku meidän ja niitä kyllä palvotaan. Jos joskus ihme tapahtuu ja neljäs on tulossa, en taida kertoa ollenkaan. Kylläpä huomaavat, ku huomaavat.

[Tonks]

Tämä asia hieman ahdistaa. Ed raskaudet otettiin vastaan vaihtelevin reaktioin. Oma äitinikin hieman epäili alkuun mun kykenemistä vauvan/lapsen kanssa elämiseen (ei ääneen sanonut mutta vaistosin sen helposti). Mutta asiaa auttoi et hän sai mut saman ikäisenä kuin mä esikoiseni (nuorena parikybäsenä) ja molemmat oltiin silloin opiskelevia äitejä. Anoppi ja appi olivat sitten tosi nihkeitä. Appiukko tais vaan murahtaa jotain epämääräistä.

 

Mutta mielet muuttuivat ja epäilykset kaikkosivat, kun lapset syntyivät. Toki kaikkea on pitänyt arvostella meidän elämässä koko ajan (mikä ihme siinä onkin, että täytyy toisten elämään puuttua?), etenkin anoppi on kova kritisoimaan. Nyt olis yllätyskolmonen tulossa, ja ajatuskin siitä, että pitää joskus kertoa sukulaisille, ahistaa... Viimex olin liian nuori ni kai mä oon nyt sitten liian vanha...

 

Siispä pimitämme tätä uutista niin pitkään kuin mahdollista, koska mulle on vaikeaa kestää henkisesti sitä arvostelua ja voivottelua, jota osakseni tulen saamaan. Kun joka ikinen kerta oon kyennyt kuitenkin osoittamaan arvostelijoille ja epäilijöille heidän olleen väärässä.

[EneriK]

Kolmannesta olin juuri plussannut, kun isäpuoleni päivitteli serkkupuoleni kolmosen vauvauutista ja tokaisi, että eihän me ainakaan tehdä kolmatta. En siis odota mitenkään positiivista reaktiota mahdolliseen neljänteenkään.

[nappinen]

Ihmiset osaa olla tosi ajattelemattomia, kun lukee teidän kokemuksia. 

[camelot]

Minulla myös tämäntyylinen kokemus - kun 26v odotin esikoista, isäni kysyi kuultuaan uutisesta että "Oliko tuo nyt järkevää?" Se tuntui kyllä käsittämättömän loukkaavalta. Toki isäni on muutenkin luonteeltaan sellainen toisia kovasti arvosteleva eli tämä oli hänelle kai taas yksi asia mistä kuuluttaa oma mielipide. Nyt mietin missä vaiheessa edes kertoa jos kakkosen kanssa tärppää. En varmaankaan kiirehdi asian kanssa. 

[Vilhelmiina83]

Oma äitini oli kovasti toivonut lapsenlasta, kun vielä oli elossa. Kolme vuotta äidin kuolemasta saatiin lopulta lapsi syliin. 

Anoppi oli odottanut vauva uutisia meidän häitten jälkeen, eli oli enemmän kuin riemuissaan kun kerrottiin, että vauva tulossa. Ja kaikille piti asia juoruta. Samoin tuli laajalti onnitteluita myös miehen suvusta ja kaikki halusivat tulla vauvaa katsomaan syntymän jälkeen. 

Toisen raskauden kohdalla anopin puolelta suhtautuminen oli ihan iloinen, mutta onnittelut vähän väkinäisiä. Ja suuri pettymys oli sukupuoli, kun toinen poika oli tulossa. 

Kolmannen kohdalla en edes muista tuliko onnitteluja ollenkaan. Enemmin jäi semmoinen tunne, että hullujako olitte kun vielä lapsen teette. Ja kolmaskin oli poika, joten tämä otettiin paremmin vastaan. 

Edelleen esikoinen ja kuopus on anopille tärkeät ja keskimmäistä ei hirveästi huomioi. 

Nyt kun odotetaan neljättä, niin en tiedä milloin raskaudesta haluan edes kertoa, koska reaktiot ja sanomiset voin kuvitella mielessä. Ja etenkin jos tämäkin on poika niin anopille varmasti suuri pettymys. Ehkä rakenneultran jälkeen kerrotaan kun sukupuoli selvillä tai sitten ei.. 

[whipped cream]

@Vilhelmiina83 onpa ikävää.  Saako kysyä että kuinka teillä näkyy tuo, ettei anoppi huomioi keskimmäistä samalla tavalla, kuin toisia?

Meillä vähän samaa, että eskoinen on suosikki. :/ 

[Vilhelmiina83]

@whipped cream heti syntymästä lähtien näkyi niin, että ei syliin halunnut ottaa, ristiäisissä ei mm. suostunut enää poikaa ottamaan syliin että oltaisiin kuvia saatu otettua, toki ei kyllä kuopuksen kohdallakaan saatu otettua samasta syystä. Eihuomioinut pojan kasvaessa millään tavalla kun ainoastaan esikoista. Ja vielä nykyään mummo ottaa mielummin esikoisen yksistään kylään, keskimmäinen ei ole oikein tervetullut vaikka haluaisi myös mummon mukaan lähteä  ja kaikessa muussakin tämä näkyy, esim. lahjojen arvossa ja määrässä jouluna. Esikoinen saa kalliita lahjoja ja paljon enemmän. Vaikka tästä on anopille joka ikinen joulu sanottu että osta mielummin yhdet arvokkaammat lahjat kun kymmeniä turhaa roinaa. 

Leikkii ja touhuaa mielummin noitten kahden muun pojan kanssa ja keskimmäinen jää hyvin vähälle huomiolle. 

Sehän se jännä onkin, että kuopusta lellitään yhtä paljon kuin esikoista, ellei jopa enemmänkin. Että mikä siinä anopilla on, että keskimmäinen lapsi on välillä kuin ilmaa  ja ihan eriarvoinen veljesten kesken 

[Kippara]

Ristiriitaiset fiilikset, Anoppi on kaksi kertaa hakenut esikoisen kylään, kerran jopa yön yli, on kohta 5 vee, kakkonen on ollut kerran sisarensa mukana ja kolmas ei kertaakaan, on kuulemma vaikea kun ei kuuntele mitä puhutaan ,eikä usko mitä sanotaan. Miehen veljen tyttö on periaatteessa asunut Anopille 3 vuotiaasta, käy kotona kääntymässä, muutoin on usein hoidossa siellä useamman pvn yöt putkeen. Kaks viikkoa sitten mummi kysyi, oletko sä raskaana? Juu, itse asiassa olen Jaa, tiesikö sun mies että sä et käytä ehkäisyä! Juu ,aikuinen mieshän tuo sun poikas on, kyllä se tietää milloin ei ehkäisyä käytä. 

Eisiis tarvitse tämän neljännenkään kohdalla odottaa kauheasti odottaa, että mummia lapsi kauheasti kiinnostaa. Ja jo ekasta tapaamisesta asti on tiennyt että haluan monta lasta. Kun on useampi oma sisar itselläkin.

Mutta juu aika pettynyt silti, vaikka osasin arvata ettei oo mummin mieleen.