Sign in to follow this  
Followers 0
bohemian

Vauva+koira

24 posts in this topic

Ajattelin kokeneilta koiraihmisiltä ja vauvan + koiran omaavilta kysellä mielipiteitä ja ajatuksia liittyen aiheeseen pieni vauva + (uusi) koira perheessä.

 

Miten teillä on yhteiselo sujunut? Mitä pidät tärkeimpinä pointteina vauvan + koiran yhteiselossa? Onko hyviä vinkkejä toinen toisiinsa sopeututtamiseen?

 

 

 

Meidän perheessä on nyt 5-vuotias poika ja n. 2kk vauva. Kokemusta koirista on itselläni, lapsuuden kodissamme oli koira, jota hoidin ajoittain vielä aikuisiälläkin omassa asunnossani (ja sitä ennen iso osa koiran hoidosta oli omalla vastuullani lapsuudenkodissa). Olin kuitenkin sen verran nuori sitä hankittaessa, että rehellisesti sanottuna en juuri muista esim. sen koulutus/pentuvaiheesta eikä ko koira kovin hyvin koulutettu koskaan ollutkaan. Osasi kyllä peruskäskyjä (istu, maahan, tassu), mutta vetokoirana ja huonosti koulutettuna mm. veti koko ikänsä ja lopulta sitten 12-vuotiaana jalat pettivätkin alta.

 

Uskaltaisitteko näinkin vähäisellä kokemuksella ottaa koiraa perheeseen silloin, kun pienin lapsi on vielä vauva? Mitä pidätte suurimpina riskeinä? Onko kunnollinen/riittävä kouluttaminen mahdollista omaksua suhteellisen noviisina koiraihmisenä paneutumalla esim. netissä hyviin ohjeisiin?

 

Itsellä on tosi jakautuneet ajatukset asian suhteen, toisaalta ollaan jo useampi vuosi suunniteltu koiran hankkimista ja toisaalta se jännittää. Ymmärrän tämän vaiheen olevan potentiaalisesti hyvinkin raskas koiran sopeuttamiseen perheeseen, mutta toisaalta esikoinenkin kasvaa kokoajan hurjaa vauhtia ja toivoisin molempien lasten saavan nauttia koiran tuomista positiivisista tekijöistä lapsuudessaan.

 

Tarvisiko koiran olla ihan pentu, jotta se sopeutuisi parhaiten lapsiin? Eniten meitä kiinnostaisi vähän vanhemmat, jo pentuvaiheen ylittäneet koirat...

Share this post


Link to post
Share on other sites

En missään nimessä väitä olevani asiantuntija, mutta jonkin verran tässä on ehtinyt tulla kokemusta koirista (yksi tai useampi oma koira taloudessa viimeiset parikymmentä vuotta) ja vauvasta ja koirista vajaalta vuodelta.

 

Mulla oli ennen vauvan syntymää yksi osaomistuksessa (50-50) oleva koira, jonka olen itse kouluttanut pennusta. Vauvan ollessa kaksi ja puoli kuukautta talouteen muutti toinen osaomistuskoira seitsemänviikkoisena. Ovat siis meillä noin puolet ajasta, parista päivästä pariin viikkoon kerrallaan.

 

Vanhemmalla koiralla oli luonnollisesti enemmän sulattelemista vauvassa etenkin kun se ei ole ollut koskaan paljoa tekemisissä pienten lasten kanssa. Nykyäänkin pysyttelee ennemmin omissa oloissaan ja väistää lasta, mutta ottaa välillä kontaktiakin (nykyään enemmän kun likka alkaa olla enemmän taapero) eikä juokse karkuun. Pentu taas on tottunut likkaan pienestä pitäen ja omalla tavallaan nuo ovat ihan paita ja peppu :wub: Molemmat viihtyvät toistensa seurassa ja - hygieniahysteerikot hypätkää seuraavaan kappaleeseen - leikkivät yhdessä koiran leluilla ja nakertelevat sulassa sovussa toinen toistensa käsiä/tassuja.

 

Alusta asti pennulle on tehty selväksi, että lattialla olevan vauvan yli ei juosta (sama sääntö toki vanhemmalla koiralla, mutta tuntui olevan sille itsestään selvää), ettei vauvan käsistä viedä mitään (nykyään tämän säännön ylläpito astetta haastavampaa, kun likka tyrkyttää koiralle mm. ruokaa) ja ettei vauvan omiin leluihin kosketa. Molempien koirien kanssa myös estetty mm. ihmisiä vasten hyppiminen, etteivät kaada lasta.

 

Nyt kun tyttö liikkuu jo paljon ja järkeäkin alkaa pikkuhiljaa löytyä, opetellaan pelisääntöjä toiseen suuntaan eli sitä, ettei syövää/juovaa/nukkuvaa koiraa saa häiritä ja ettei turkista saa kiskoa. Molemmat omat koirat ovat niin pehmeitä, pentukin, että eivät todennäköisesti sanoisi mitään, jos likka tunkisi samalle ruokakupille, mutta en halua ottaa siitä turhaa riskiä. Likka on myös ihan itse oppinut työntämään väärään aikaan lähelle tunkevan koiran pois ja nuo uskovatkin sen - ainakin hetken.

 

Ihmeen hyvin nuo tulevat keskenään toimeen, etenkin pentu ja vauva (lapsi lapsen tuntee, lajista riippumatta?). Keskenään en silti jättäisi vielä pitkään, pitkään aikaan. En nyt eri tiloihin telkeä oman vessareissuni ajaksi, mutta suht tarkka olen. Yksin en ehkä jaksaisi koko palettia pyörittää eli koko perheen mukanaolo on minun mielestäni tärkeää.

 

Sekä vauvan että pennun tultua taloon minulla oli DAP-haihdutin käytössä noin kuukauden. En osaa sanoa, oliko siitä apua ja paljonko, kun vertailukohtaa ei ole, mutta kaikki avut käyttöön :) Lauman järjestyksestä olen aina ollut sen verran tarkka, että ihmiset ennen elukoita. Ja kuten sanottua, omat koirat ovat pehmeitä paimenkoiria, jotka haluavat miellyttää omia ihmisiään. Jonkun kovapäisemmän koiran kanssa olisi voinut olla huomattavasti hankalampaa, joten rotu kannattaa pohtia tarkkaan ja suhteuttaa sen vaativuus omiin kykyihin/kokemukseen. Näyttelyistä saa harrastajilta ensi käden tietoa roduista ja vielä parempana pitäisin itse kokeita ja kilpailuita, riippuen toki jälleen kerran rodusta. Ehkä triviaalia, mutta koiranomistajien kanssa jutellessa kannattaa vähän käyttää suodattimia, joillekin se oma rotu on niin ainoa oikea ja paras maailmassa ettei siitä kerrota huonoja puolia lainkaan eikä muisteta, ettei mikä tahansa koira sovi mihin tahansa perheeseen.

 

Peruskoulutukseen hakisin ehkä apua jonkin koirakoulun pentukurssilta ja arkitottelevaisuuskurssilta, jos aiempaa kokemusta ei ole, mutta ilmankin pärjää hyvillä lähdeteoksilla ja maalaisjärjellä.

 

Tulihan siinä hajatelma jos toinenkin, toivottavasti saat jotain irti enkä kirjoitellut vain itsestäänselvyyksiä :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Omasta kokemuksesta sanoisin, että helpompaa se on hankkia koira vauvan ja tollasen suht järkeä kuuntelevan 5-vuotiaan kanssa, kuin sellaisen 2,5-vuotiaan uhmaikäisen kanssa :grin: Otti pikkasen aikansa, että sen ikäinen oppi käsittelemään koiraa nätisti, vauva sitten tottuu/oppii sellaiseen automaattisesti kasvaessaan, eikä koira ole hälle sitten mikään hirmu ihmeellinen asia.

 

Tosiaankin pitkällistä työtä ja harkintaa tekisin sen suhteen, että minkä rotuisen koiran otatte ja keneltä sen otatte. Meidän koira tuli kasvattajalta, jolla ei omia lapsia ole, mutta rodun täyspäisyys ja ihmisystävällisyys osui kohdalle eikä ongelmia ole ollut. Vauvaa väistää aika täydellisesti, koska kielletty heti ensitapaamisesta lähtien vauvan lähestyminen paitsi silloin, kun vauva on sylissä. Silloin ollaan oikein pyydetty koiraa haistelemaan vauvaa, tosin ei kasvoista.

 

Vinkkinä voisin myös todeta, että keskustelkaa tarkasti siitä, millaiset säännöt koiralla tulee kotona olemaan. Meillä kun mies ois ottanut koiran varmaan sänkyynkin ja mun mielestä koira pysyy lattialla. Kompromissina koira päästettiin alkuun sohvalle, kunnes mä tympiinnyin koska olin kuitenkin aina se, joka ne karvat joutui imuroimaan! Joten opetin koiran pois sohvalta :grin: Opetin sen myös olemaan makaamatta yhdellä tietyllä matolla, joka imee karvoja itseensä kuin imuri. Kummasti Unssi oppi asiat, fiksu tapaus. Niin fiksu, että kierii varmasti sekä sohvalla että matolla jos ollaan koko päivä poissa kotoa :girl_crazy:

 

Muoks. Piti lisätä, että oon tosiaan ensikertalaisena koiranomistajana! Pentukurssilla käytiin, muuten menty ihan omalla maalaisjärjellä. Kun käskyt on simppeleitä ja koiran motivaation löytää, ei koulutus ole sen kummempaa, kuin pienelle lapselle asioiden opettaminen. Itse asiassa huomattavasti helpompaa... Meidän rotu (sk.collie) on kyllä älykäs ja helppo kouluttaa, miellyttämisenhaluinen, merkitsi paljon aikoinaan rodunvalinnassa. Nyt tällä kokemuksella sanoisin, että ois ehkä pitänyt kuitenkin pohtia jotain max.15-kiloista koiraa tuon 30 kilon sijaan, olis helpottanut tiettyjä asioita..

Edited by JoHe

Share this post


Link to post
Share on other sites

Omasta kokemuksesta sanoisin, että kannattaa ottaa ihan pentu. Sopeutuu paremmin perheen arkeen tod.nä. kuin aikuinen.

Meillä oli kaksi koiraa, kun vauva tuli; nuorempi koira (silloin noin 2v) tottunut lapsiin eikä pelännyt niitä, vanhempi (silloin noin 5v) taas pelkäsi. Molemmat koirat oli ok siihen asti, kunnes lapsi lähti 5kk iässä liikkeelle, eli ryömimään. Siihen asti koirat oli kiinnostuneita vauvasta, huolehti siitä, vahti, nukkui vieressä, kävi vähän väliä tarkastamassa että kaikki on kunnossa jne.

Liikkeelle lähtö sai tän nuoremman lapsia pelkäämättömän koiran menemään seiniä pitkin, stressaa jonkun verran, murisee jos kokee olevansa ahdingossa jne, viettää nykyään omasta tahdostaan portin takana päivät (pyytää itse päästä sinne,opetettu rauhoittumaan se sinne).

Vanhemmasta koirasta taas tuli lapsen paras kaveri, ja nykyään antaisi lapsen (1,5v nyt) tehdä mitä vaan, jos ei itse mennä väliin (repii korvasta/hännästä/turkista, istuu päälle yms).

Molempien koirien kanssa on harrastettu kaikenlaista (ekat koirat meille) ja käyty pentukurssi tuon nuoremman kanssa. Semmoista suosittelen :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on tällä hetkellä kaksi (ulko)koiraa, joista toinen oli vauvan syntyessä 1-vuotias (nyt 4,5v) ja toinen tuli perheeseen noin vuosi sitten 6-vuotiaana (eli nyt 7v). Lisäksi meillä oli noin vuoden verran pentuna otettu koira (on nyt reilu 2-vuotias), joka muutti appiukon luokse muutamasta syystä; ensinnäkin eivät tulleet koskaan oikein toimeen tuon meidän nuoremman koiran kanssa, toisekseen haluttiin pelastaa tuo vanhempi koira mun vanhempien luota lopettamiskohtalolta ja kolmanneksi appiukko sattui juuri olemaan koiraa vailla, niin se meni oikein sopivasti sitten. :) Näiden lisäksi meidän molempien lapsuudenperheissä on ollut "aina" vähintään yksi koira ja yleensä kaksi kerrallaan.

 

Tuo meidän nuorempi on mun ja miehen ensimmäinen "vauva", eli otettiin se heti, kun kerrostalosta poismuutto sen mahdollisti. Oltiin kuumeiltu koiraa jo opiskeluaikana, mutta toisaalta ei haluttu vain seurakoiraa ja toisaalta molemmat täällä korvessa kasvaneina ei oikein osattu ajatella metsästyskoiraa kaupunkiympäristöön (eikä ne sinne mun mielestä kuulukaan). Niinpä sitten ei keretty purkaa kuin mahtavat kaksi muuttolaatikkoa eikä ehditty saada oman asunnon avaimiakaan, kun pystykorva meille muutti. :grin:  Luonteeltaan tuo on hyvin ihmisrakas, mutta myös äärettömän energinen, itsepäinen ja villikin. Sen kouluttaminen oli ihan superhankalaa ja ensimmäisen vuoden se haukkuikin aivan kaikkea ja kaikkia, ja on edelleen varsin haukkuherkkä. Ollaan ainakin opittu yhtä jos toista koirankouluttamisesta tässä neljän vuoden aikana, kuten esimerkiksi se, että ihmiset on aika kovia neuvomaan ja sitten kun ne tapaa tuollaisen jääräpään niin ne hyvät neuvot loppuukin aika äkkiä ja koira onkin se, joka on kelvoton ja tottelematon. :girl_sigh:  Mutta ei se ole kelvoton eikä tottelematon, päinvastoin. On vain tosiaan "vähän" innoissaan milloin mistäkin... ja siksi on monien mielestä rasittava, kun haukahtelee herkästi, tulee vieraidenkin kylkeen kiinni kiehnäämään jne. Mutta lopettaa myös kun komennetaan.

 

Vauvan tullessa otettiin koira heti ekana iltana sisälle ja kutsuttiin nuuskimaan vauvaa. Ei olla koskaan kielletty koiraa menemästä vauvan luokse, mutta ei olla myöskään jätetty koskaan koiraa ja lasta keskenään ennenkuin nyt ihan hiljattain aivan pieneksi ajaksi, esim. haen nopeasti postin tai vien roskat (omakotitalossa menee alle minuutti). Koira on suhtautunut lapseen alusta saakka kuten meihinkin, eikä mitään ongelmaa ole koskaan ollut. Kun lapsi lähti liikkeelle, koiran kiusaaminen on ollut ainoa asia, josta meillä ei ole neuvoteltu pätkääkään ja esim. jäähyä on rapsahtanut samantien, vaikka kaikessa muussa pöljäilyssä saa monta varoitusta ennen jäähyä (eikä jäähyä ole itseasiassa kovin monesti muuten tarvittukaan).

 

Säännöt meillä menee näin: lapsi ei missään nimessä saa mennä koskemaan nukkuvaan eikä syövään koiraan eikä silloin, jos koira itse lähtee pois lapsen läheltä = haluaa olla rauhassa. Kauniisti saa silittää ja paijata ja palloa saa koiralle heitellä, mutta kaikelle hännästä/korvista kiskomiselle sun muulle hölmöilylle on nollatoleranssi, eikä koiraa saa turhaa komentaa vaan vain silloin, kun on oikeasti aihetta. Pöydästä ei saa antaa mitään ruokaa (tässä on muuten kaikkein vaikeinta pysyä, nyt helpompi, mutta vielä 1,5 vuotta takaperin lapsi antoi koiran haukata omasta leivästään ja haukkasi samantien itse...). Lapsi on myös otettu hoitoon mukaan aina kun vain on halunnut eli saa lähteä lenkille, antaa ruokaa/vettä ja harjata aina kun vain pyytää. On myös muutaman kerran antanut koirille lääkkeitä ja ollut mukana eläinlääkärissä ja semmoista. Saa myös antaa herkkupaloja ja samalla on opetettu koira siihen, että myös lasta pitää totella. Koira puolestaan ei saa ottaa ruokaa tai mitään muutakaan lapsen kädestä eikä mennä lapsen syliin, mutta muuten saa vapaasti olla lapsen kanssa ihan kuten meidänkin. Jostain syystä koira ei ole yrittänytkään hyppiä lasta vasten, vaikka meitä vasten innoissaan joskus hyppiikin. Sitä nyt ei tietenkään saa tehdä ja kielletään aina, mutta onneksi ei ole tosiaan koskaan yrittänytkään.

 

Koira on ärähtänyt lapselle vain yhden ainoan kerran. Se nukkui ja tyttö hiipi taakse ja hyppäsi selkään (tähän väliin pakko huokaista, että onneksi nuo aivottomat 2-vuotiaan ajat ovat ohi......). Koiraa ei toruttu pätkääkään, vaan lapsi meni jäähylle aivan samantien ja myös koiralle näin osoitettiin, että se ei tehnyt väärin vaan lapsi. Koiralle myös suodaan uni- ja leporauha juurikin siten, että lapsi ei saa mennä silloin häiritsemään jos koira itse lähtee pois tai toiseen huoneeseen. Koira tietää tämän ja lähteekin tosiaan itse vähin äänin takavasemmalle jos esim. lapsen kovaääniset leikit alkaa ärsyttää.

 

No sitten tuo toinen eli vanhempi. Se ei ollut koskaan ollut tekemisissä pikkulasten kanssa, eli tuli aivan uuteen tilanteeseen meille muuttaessaan. Samat säännöt pätevät tietysti molempiin koiriin ja vanhus onkin sopeutunut onneksi erittäin hyvin. Toki on luonteeltaan äärimmäisen rauhallinen ja sävyisä, ja se on aivan varmasti helpottanut koiran sopeutumista, ehkä jopa ratkaisevan paljon. Koira tuli muutenkin hyvin erilaiseen elämään tänne meille, joten sopeutumista on tosiaan toisella riittänyt. Kaikki on kuitenkin mennyt hyvin ja uuden talon tavat on jo tuttuja. Vanhus kaipaa selkeästi enemmän omaa rauhaa ja oppikin nopeasti juuri tuon, että jos itse vain lähtee pois niin lapsi ei tule perässä.

 

Mitäs vielä. Monethan ei päästä koiria sänkyyn/sohvalle, mutta meillä koirat ovat tervetulleita molempiin. Sisälle tultaessa toki huuhdellaan aina tassut ja kura-aikana pestään koko koirat. Sen verran sänky-/sohvasääntöjä on, että kummassakaan ei ruveta painimaan tai muuten riehumaan vaan niissä saa olla, jos on nätisti ja rauhassa. Lapsen sänkyyn kumpikaan koira ei jostain syystä mene, varmaan siksi että meidän parisängyssä on enemmän tilaa röhnöttää kaikki raajat suorana... :grin:  Yleensä toinen koira nukkuu yön meidän jalkopäässä tai makkarin lattialla ja toinen sohvalla. Nukkumisesta ei ole koskaan tullut ongelmaa, pari kertaa on pitänyt aamuisin komentaa vauva-aikana tuota nuorempaa ettei tunge kainaloon eli vauvan päälle, mutta hyvin harvakseltaan eikä mitään vahinkoa koskaan sattunut, kun koira pysyy jalkopäässä aina niin kauan että jompikumpi meistä herää ja niinpä kainaloon tunkemiset on voinut itse estää helposti. On aina osannut varoa vauvaa ja korkeintaan tuli nätisti sen viereen nukkumaan. Nyt 3,5-vuotias herää aina ennen koiraa ja koira onkin se, joka kaivautuu peiton alle kun ei jaksais vielä alkaa leikkimään...

 

Mä sanoisin, että pentu on siinä mielessä helpompi, että sen voi suoraan opettaa talon tavoille ja toisaalta äitiyslomalla on myös aikaa pennulle ja sen kouluttamiselle. Toisaalta toki vanhempi koira on "valmiiksi koulutettu", mutta siinä on tosiaan se, että kuka sen on kouluttanut ja miten. Meillä tosiaan tuo vanhus on hyvin säyseä ja aika kovalla kurilla ollut, joten meillä elää varsinaista luksuselämää kun saa tosiaan nukkua sohvalla yms. Mutta sehän voi mennä myös toisinpäin, eli kouluttaja ei oo yhtään tiennyt mitä tekee ja koira osaa ehkä nippanappa istua muttei muuta.

 

Ensimmäistä koiraa valitsevalle painottaisin yli kaiken rodun valitsemisen tärkeyttä. Eli tee testejä, etsi tietoa ja käytä aikaa hyvän kasvattajan löytämiseen. Älä ota mitään ylijalostettua, sairasta rotua, tutki koirien sukupuita ja varmistu siitä, että kasvattaja on hyvämaineinen ja asiallinen. Jos rotukoira maksaa kovin paljon alle 800e, niin tuntosarvet pystyyn ja selvitä, miksi on niin halpa. Jos asutte pienessä asunnossa, älä ota isoa koiraa, jos ei ole resursseja juoksuttaa 2-3 kertaa päivässä, älä ota aktiivista ja paljon liikuntaa vaativaa koiraa, jos ei ole kiinnostusta käyttää näyttelyissä, varmista ettei kasvattaja vaadi sitä, jos ette metsästä, älä ota metsästyskoiraa ja niin edelleen ja niin edelleen. Ekakertalaiselle varmasti hyvä valinta on joku miellyttämisenhaluinen rotu, sanoisin että joku suomenpystykorva (kuten tuo meidän on puoleksi) on aika haastava ekaksi koiraksi. Jos päädytte sekarotuiseen niin selvitä, miksi koirat on sekarotuisia, mitä sairauksia vanhemmilla on jne. Niitäkin valitettavasti tehtaillaan... meillä tuo toinen on vahinkopentueesta pystykorva-laika, toinen puhdas karjalankarhukoira. Jälkimmäinen on sairastellut elämänsä aikana jonkin verran, pystiksellä on ollut tasan yksi korvatulehdus. Mutta, myöskään kaikki rotukoirat ei ole automaattisesti sairaita! Sanoisin, että mitä vähemmän jalostettu ja yleisempi rotu, sitä terveempi koira yleensä. Pienet rodut kun risteyttää melko pian sukulaisia (ei toki aina).

 

Joop. Mulla nyt on kokemusta vain noista kohtuusuurista metsästyskoirista (itäsiperianlaika, pystykorvat ja nyt tuo karjalankarhukoira), mutta eiköhän aika yleispäteviä ole kaikkien koirien kanssa :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Muut on ihan hyviä kirjoitellut, mutta mä haluun vaan kommentoida (ja toistaa) että vauva+koira on vielä oikein kiva yhdistelmä :lol: Sen vauva-ajan jälkeen mä oon kyllä vaan säälinyt meidän koiraa, kun tolle paksukalloiselle isommalle ei vaan mene kaaliin pelisäännöt koiran kanssa. Täältä foorumiltakin mitä oon lukenut niin ilmeisesti toiset lapset vaan on tän aiheen suhteen kovakalloisempia kuin toiset ja sen kaksi vuotta aikalailla päivittäin meillä on koira x ajan päivästä jossain toisessa huoneessa lukkojen takana koska mä en vaan jaksa koko ajan vahtia ja komentaa ettei lapset kiusaa koiraa. Mutta tää nyt liittyy yleisesti koiraan pikkulapsiperheessä, meidän koira oli jo aikuinen ja varsin rauhallinen kun lapset syntyi.

 

Oon miettinyt aikaa kun meidän koirasta aika jättää, mutta ihan ilman keskusteluakin tultiin kyllä miehen kanssa siihen tulokseen että ei missään nimessä pentua ennen kuin se koira olis sit talon ainoa vauva ja "holhottava" (siis toki lapsetkin ovat mutta juunou, silleen että kotonakin pitää vahtia, pyyhkiä pyllyä ja voidella leipää). Sen verran työläs kun se sinne tänne pissivä ja kakkiva ja riehuva (ja ehkä alkuun eroahdistuksinen, kenkiä tmv tuhoava... ja kun sitäkin pitää sitten sosiaalistuttaa ja totuttaa olemaan yksin ja tehdä plaaplaa kaiken maailman järjestelyjä ja käydä kursseja jos haluaa oppikirjojen mukaan edetä, mikä toki kannattaa ainakin jos ei kummoisia kokemuksia koiran kasvatuksesta ole) pentukin on, että mä itse en jaksaisi kahta hyvin erilaista holhottavaa vauvaa samaan aikaan ja ravata vuorotellen neuvolassa ja pentukurssilla ja kotona siivota kakkaa vuorotellen pöydällä ja lattialla ( :grin: ) vaan lykkäisin sen pennun ottamisen siihen aikaan kun pieninkin olisi jo vähintään 2v ja semiomatoiminen. 

 

Sori kun tää oli tämmönen negatiivissävytteinen :lol: Mutta toinpa tähän vähän toisenkin näkökannan. Mun on tehnyt nyt kaksi vuotta päivittäin mieli luopua tosta koirasta kun mulla menee hermot milloin mihinkin (äitiyslomien aikana kun koira tottui siihen että lähes aina joku on kotona niin kehitti sitten itelleen eroahdistuksen ja nykyään kodin ollessa tyhjillään käy tuhoamassa lasten leluja tai silppuamassa roskiksia tai muuta jännää) eikä silläkään varmaan oo kivaa. Moraali ei vaan anna periksi, kun tää on kuitenkin ohimenevä vaihe ja koira rakas noin muuten kyllä....

Edited by duudeli

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kommentoin tänne toisenlaisen tarinan lähipiiristä. Perheessä oli vauvan syntyessä kaksi koiraa, kumpikin jo täysikasvuisia. Koirista pienempi reagoi vauvaan rajusti, eikä oppinut vauvan kanssa elämään ja aiheutti suoranaisia vaaratilanteita. Isompi koirista on ollut aina hyväö pataa vauvan kanssa ja potänyt nyt jo taaperosta huolta. Mm. Herättänyt vanhemmat, jos jotain ollut hätänä lapsella. Ja nukkuvat kaiketi edelleenkin päikkärit vieretysten <3 tämä koira ollut muutenkin huolehtiva aikuisistakin ja hoivannut surullisia, sairaita ja vanhoja ihmisiä.

 

Luulen, että riippuu myös paljon rodusta, miten koira sopeutuu vauvaan. Pienempää koirista mulla oli tapana kutsua Napoleoniksi juurikin luonteen takia (ja kenenkään ei tarvitse varmaan enää arvailla, että kyseessä chihu..)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos paljon Crecerelle, JoHe, Sama vieras, Ida-Mari, duudeli ja nukkelapsi :)!

 

 

 

Rohkaisisin myös niitä (muitakin) vastaamaan, kenellä on mahdollisesti huonompaakin sanottavaa yhdistelmästä vauva/lapsi+koira. Mahdollisimman realistista mielikuvaa koitan nyt rakentaa. Uskon siis hyvin pärjääväni koiran kanssa ja hahmotan mitä koiran kanssa eläminen vaatii (kun on oma koira ollut), mutta tarkemmin kouluttamiseen vaadittavat asiat ja ennenkaikkea koiran+lapsiperhe-elämän yhdistäminen on vielä kysymysmerkki.

 

Mies on kyllä mukana toivomassa koiraa perheeseen, hänellä ei vaan ole koskaan omaa koiraa ollut eikä ehkä hahmota kuinka kokonaisvaltaisesti koiran perheessä oleminen vaikuttaa perheen elämään. Siksi koen päätöksen koiran mahdollisesta hankkimisesta kaatuvan enemmän minun harteille. Jännittää, että uupuuko miehen into kun koiraelämää ei enää katselekaan ruusunpunaisten lasien läpi. Tosin molemmat meistä ovat varsin periaatteellisia ja lemmikki otetaan vain ja ainoastaan sillä asenteella, että sen on tarkoitus perheessämme elinikänsä viettää.

 

 

Tarkentaisin vielä kyselyitäni sen verran, että missä vaiheessa itse ottaisitte meidän tilanteessa koiran? Nyt, vai kenties joskus vähän myöhemmin? Vauva nyt siis 2kk ja isoveli 5,5-vuotias (jo!). Emme myöskään ole 100% varmoja halutaanko joskus yrittää 3. lasta, joten yhdistelmä koira+vauva saattaa olla joskus myöhemminkin edessä jos asiaa lykkäisi ja silloin esikoinen on taas jo ehtinyt kasvaa kovasti eikä enää kovin nuoresta alkaen ehtisi koiran kanssa touhuamaan...

Edited by bohemian

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tarkentaisin vielä kyselyitäni sen verran, että missä vaiheessa itse ottaisitte meidän tilanteessa koiran? Nyt, vai kenties joskus vähän myöhemmin? Vauva nyt siis 2kk ja isoveli 5,5-vuotias (jo!). Emme myöskään ole 100% varmoja halutaanko joskus yrittää 3. lasta, joten yhdistelmä koira+vauva saattaa olla joskus myöhemminkin edessä jos asiaa lykkäisi ja silloin esikoinen on taas jo ehtinyt kasvaa kovasti eikä enää kovin nuoresta alkaen ehtisi koiran kanssa touhuamaan...

 

Sitten kun itsestä tuntuu että aikaa pennulle on :) Se on kuitenkin oma vauvansa, joka vaatii melkolailla 24/7-huomion alkuun. Silloin on mahdollista selvitä sisäsiistiksi hyvinkin nopeasti ja muutenkin kouluttamisen saa hyvään alkuun. Tottakai pennunkin on opittava olemaan yksin ja sitä voi harjoitella aika aikaisinkin, mutta tosiaan jos ite oltaisiin koiraa hommaamassa niin kyllä me ensi talveksi eli äitiyslomaksi sitä suunniteltaisiin.

 

Eli tälleen todella yleishyödyllinen vastaus; ihan miltä vaan itsestä tuntuu, hehe. :grin:  En tiedä minkärotuista koiraa olette hommaamassa ja missäpäin Suomea asutte, mutta siis esim. mun isä oli hommaamassa uutta koiraa ja siitä päätöksestä uudesta koirasta kului vielä puolisen vuotta siihen että pentu oli oikeasti kotona (kasvattajan + sopivan pentueen etsintä + tietty tiineysaika + luovutusaika). Että toki rotuja ja kasvattajia kyllä alkaisin jo vilkuilemaan tositarkoituksella, jos vaan oma vointi ja yöunet sen mahdollistaa :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mikä ajatus sulla tuosta koirasta on, eli olisiko kotikoira ja lenkkikaveri, vai olisiko ajatus harrastaakin jotain (pentukurssien yms lisäksi)?

Olisiko koira iso vai pieni ja asutteko miten? Onko joku rotu jo mielessä?

Pentu oppii varmasti varmemmin lapsiin kuin aikuinen, kunhan lapset myöskin jättävät pennun tarpeeksi rauhaan. Aikuisen koiran olisi hyvä taas tulla lapsiperheestä ja olla tottunut lapsiin hyvässä mielessä, jolloin ei tule niin paljoa ikäviä yllätyksiä koiran ja lapsen yhteentörmäyksistä.

Koiralla ja lapsille olisi hyvä myös opettaa paikka, jossa koira saa rauhoittua, jonne ei ole lapsilla mitään asiaa, oli se sitten häkki tai portin takana toisessa huoneessa.

Meillä siis molemmat koirat on samanrotuisia, samalta kasvattajalta, harrastuskoiria, ja niin vaan kävi, että kun vauva oppi ryömimään, niin moni tilanne muuttui, ja toisen koiran luonnehtisin arvaamattomaksi tilanteessa, jossa kokee ettei pääse pakoon lasta. Tämä koira on opettetu rauhoittumaan portin taakse, jonne osaa pyytää ja jossa ottaa rennommin ja antaa lapsen jopa lähestyä ja silittää itseään portin läpi, mikä ei onnistuisi samassa tilassa ollessa.

 

Jos otatte koiran ennen kolmatta lasta, kerkeää sen ennen sitä kouluttamaan, jolloin vaunulenkit ovat miellyttävämpiä, mahdollisuus koiran yksinolemisen opetteluun helpompaa jne.

Osaavissa koirakouluissa kyllä osataan ottaa huomioon koiran luonne/rotu/ikä ja perhe, missä koira elää, jolloin neuvoja saa (myös mahdollisten ongelmien suhteen) ja ostaaan ottaa huomioon koulutuksessa perheen kaikkia jäseniä. Lapsia noilla pentukursseilla vanhemman mukana on myös alkanut näkemään paljon, ja vielä niin että lapsi on se koiraa kouluttava ja vanhempi enenmmän taustalla kentän laidalla (esim teidän vanhempi lapsi voisi olla mukana tuollaisessa). Ja pentukurssille kannattaa mennä kun pentu on sen 3kk.

 

Sisäsiistiksi opetteleva pentu ja ryömimään opetteleva lapsi voi olla aika vahdittava yhdistelmä, ettei vauva ryömi jokaiseen mahdolliseen lätäkköön ja vedä kakkoja suuhunsa ;) Koirat oppii aika yksilöllisesti sisäsiisteiksi, riippuen siitä pystyykö kuinka tiuhaan viemään ulos, tähän toki vaikuttaa asuuko miten ja mikä vuodenaika on (toki se koira pitää viedä ulos säällä kuin säällä, mutta pientä pentua ei kovilla pakkasilla voi pitää niin kauaa ulkona). Meillä toinen koira oli 100% sisäsiisti 5kk iässä ja toinen vasta 9kk.

Tää olisi itselleni aika iso asia miettiä, jos kolmatta koiraa (pentuna) olisi ottamassa ja olisi vauva.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kännykällä tien päältä kirjoittelen vastausta lyhkäsesti...

 

Eli ihan seura/lenkkikoiraa ollaan ajateltu, ei ole kiinnostusta näyttely/agility/kasvatus tms. toimintaan.

 

Ja kiinnostusta olisi ollut ottaa joku rescue-koira (varmaan siis sekarotuinen). Onko se ihan mahdoton ajatus?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä en uskaltaisi rescue-koiraa ottaa perheeseen jossa pieniä lapsia. Mulla lähipiirissä monia sellaisia ja ei niistä voi tietää yhtään mitä saa, osa on jouduttu viedä jopa piikille kun ollutkin sellaisia käytösongelmia ettei oo ollut koiran arvoista elämää. Toisethan taas on sit olleet just kuvauksen mukaisia tai jopa ihanampia, mutta riski on musta liian suuri etenkin kun perheessä on vauva.

 

En tiiä teidän asumismuodosta ja -alueesta mutta omassa elämässä koiran oon kokenut taakkana myös päivälenkin aikaan joka pitää useimmiten hoitaa kun mies ei ole vielä kotona. Eli ihan sama mikä sää tai kuinka moni perheestä on kipeänä tai nukkunut niin koko (huutava) pesue pitää pakata sinne ulos myös sitä nurkkapissatusta varten.

Täällä h:gissä myös on tuskastuttanut kun isompi lapsi ei halua kävellä koiralenkkiä eikä istua kärryissä mutta koiraa taas ei saa ottaa mihinkään missä lapsi viihtyy. Ihan sama kuinka hyvin yritti lasten rytmejä ajoittaa niin usein kävi niin että tuntui ettei päivän aikana ehtinyt kuin pukea tai riisua niitä ulkovaatteita kun erikseen piti ulos lähteä koiralenkille ja puistoon. Helpoimmillaankin kerrostaloasunnossa vaihto tapahtui lennosta niin että lapset rappukäytävään ja mä juoksen portaat ylös/alas hakemaan tai viemään koiran, eikä se kovin nautinnollista puuhaa ole kun talviaikaan kaikki (itse mukaanlukien) hikoilee ja ärsyyntyy siihen sekoiluun.

 

Mä oon nyt vaan todennut siis että never again yhdistelmää pienet lapset+kerrostalo+koira :grin:

 

Ja don't get me wrong, selvittiinhän mekin noista siirtymisistä koko viime talvi että ei siinä, mutta mua on nämä vuodet nyt ärsyttänyt se kun se koira ja sen ulkoilutus on välttämätön paha ja hyvin vähissä on hetket jolloin sen kanssa olosta nauttii.

 

Mutta mä väitän että tilanne ois meilläkin eri jos ikäeroa ois enemmän kuin 1,5v ja asuttais eri tavalla. Kunhan muistuttelen joistain "realiteeteista" joita oot onneksi oot osannutkin jo miettiä.

 

Mä summaan että jos oisin 5v sitten kun koira hankittiin nähnyt tähän hetkeen niin olis koira jäänyt ottamatta. Ja meidän koira on äärikiltti ja äärihelppo, että sikäli ollaan jopa päästy helpolla..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Veikkaisin, että jos pentu tulee taloon lapsien jälkeen, niin ongelmia on vähemmän, kuin toisinpäin. Se pentu kuitenkin tottuu niihin lapsiin. Toki lasten ja pienten pentujen kanssa pitää muistaa molempien turvallisuus. Teillä bohemian on sillein hyvä tilanne, että isommalla lapsella on jo älliä päässä ja vauva ei vielä ole vaaraksi pennulle.

 

Meillä on 3- ja 4-vuotiaat koirat. Vauva on 2,5 kk. Nuorempi koira on ollut todella varauksellinen lapsia kohtaan. On murissut, jos lapsi lähestyy. Jos lapsi on tullut liian lähelle nukkumapaikkaa, on tehnyt sellaisen valenäykkäisyn. Se on kyllä nyt puolen vuoden aikana kehittynyt hurjasti tuossa eikä ole tämän vuoden puolella enää mm. kertaakaan murahtanut, vaikka säännöllisesti sisarusten lapsia näkee. Väistää tilannetta ja sietää paremmin lapsia. Pystyy nukkumaan ihan rentona, vaikka lapset touhuavat samassa tilassa (aiemmin oli koko ajan valmiustilassa). Niin nämä lapset, kuin koirakin ovat oppineet käyttäytymään. Lapset tietävät, että tätä koiraa ei yksinkertaisesti saa mennä paijaamaan ja jos se nukkuu, niin pitää antaa tilaa.

 

Vauvaan tuo suhtautui heti paljon positiivisemmin. Oli kiinnostunut ja kävi aina varovaisesti nuolaisemassa. Alkuun oli toki varovaisempi ja kiersi vauvan vähän kauempaa tutkaillen vähän alkuun, että "onko tuosta jotain vaaraa". Nykyään imettäessä tulee ihan viereen, vaikka vauva siinä samalla sätkiessä potkii koiraa. Saattaa asettautua nukkumaan ihan vauvan vieren sohvalle. Ja kun menee nuolaisemaan naamaa, niin ei välitä, vaikka vauvan kädet siinä heiluu kuonon edessä. En siis keskenään missään nimessä kuitenkaan esim. sohvalle vierekkäin.

 

Vanhemmalla koiralla on muiden lasten kanssa ollut enemmän sitä yli-innokkuutta. Nykyään osaa kyllä jo hyvin suhteuttaa oman kokonsa (yli 30 kg) ja voimansa lasten leikeissä. Taitaa olla kaikkien lähipiirin lasten suosikki hippakaveri. Tosin koira kyllästyy usein alun jälkeen... Meidän vauvan tuo otti poikkeuksellisen rauhallisesti vastaan ja käy nätisti nuolemassa (ei päästä varpaisiin, kuten joskus muiden vauvojen kanssa olisi tehnyt). Tarkkana pitää olla, ettei rojahda nukkumaan vauvan päällä tms. Joskus on tullut innoissaan liian varomattomasti mun luokse, kun vauva on sylissä/vieressä ja on saanut "ympäri korvia". 

 

Jännä nähdä tuon nuoremman koiran kanssa, muuttuuko ääni kellossa, kun vauva lähtee liikkeelle.

 

Lähipiirissä on ollut koiria, jotka on vauvan tullessa lopetettu (syitä on ollut osittain terveys ja ovat olleet jo vanhempia). Ne ovat olleet sellaisia, että ei ole pystynyt luottamaan etteivät purisi taaperoa, jos tulee koiran paikalle/päälle. Vaikka ne lapsetkin pitää kouluttaa, niin ei ne aina järkipuhetta ekalla kerralla ymmärrä. Juuri tuossa jonkun kuvaama tilanne, jossa taapero menee makaavan/nukkuvan koiran päälle ja koira ärähtää, on ihan ok. Ja lapsi on se, joka laitetaan silloin jäähylle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos taas tuhannesti vastauksista :)!

 

Pikkasen jarruttelin meidän molempien koirakuumetta katsomalla itse ja näyttämällä miehelle koirien hyökkäyksen kohteeksi jääneiden ihmisten (lasten) kuvia :girl_sigh:. Kylmä totuus kuitenkin on se, että koira on eläin ja tuttu, turvallinenkin eläin saatta vaistojensa varassa joku kerta käyttäytyä hyvinkin odottamattomasti. Itselle tuli sellainen olo, etten haluaisi elää tässä pitkän aikaa sellaista elämää, että tarvisi pelätä lasten liikkumista asunnossa -> missä koira on/pääseekö se lapsiin käsiksi/pääseekö lapset koiraan käsiksi jne.

 

Onko kenelläkään ollut koiran turvapaikkaratkaisuna häkkiä koiralla? Voiko koira pitää itse sitä miellyttävänä ratkaisuna esim. yöunien nukkumiseen? Juuri nukkumisaika ja aamut kun lapsi/lapset on hereillä ennen aikuisia minua jännittää. Lisäksi esikoinen aloittaa ensi vuoden syksyllä koulun ja pikkuhiljaa saattaa olla joitakin aikoja iltapäivistä yksin...Mihin koira silloin?

 

Kuinka paljon itse jännitätte koiran mahdollista hyökkäämistä lapsia kohtaan? Onko rodun määritelmät ensisijainen tekijä luonteen ennakoinnissa tuon asian suhteen vai voiko yhtä herkästi minkä tahansa rotuinen koira "napsahtaa"?

 

Koirakoulutusta hämmästyksekseni järjestetään ihan käytännössä meidän naapurissa. Siellä olisi pentukursseja ja paljon muutakin tarjontaa.

 

Asutaan erillistalossa, eli meillä on oma n.400-500 neliön piha, johon tarvittaessa voisi aidata jonkun alueen koiraa ajatellen. Terassin ovesta (ja tietty etuovesta sekä tarvittaessa kylppärinkin ovesta) pääsee suoraan pihalle.

Edited by bohemian

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä sanoisin, että koulutettu, terve ja tuttu koira ei "napsahda", eikä hyökkää ihmisen kimppuun. Sit taas sairas tai kovin vanha/kipeä koira on asia erikseen, ja toki vieras koira joka kokee itsensö uhatuksi. Itse en pelkää meidän koirien hyökkäämistä, jos jotain niin lähinnä sitä että nuorempi koira leikkiessään/innostuessaan satuttaa vahingossa lasta. Tätä ei kuitenkaan oo tosiaan koskaan tapahtunut. Ja siis esim. mulle ja miehelle nuorempi saattaa äristä jos haetaan kiellettyä asiaa pois suusta (ei kuitenkaan tietty ikinä oo purrut tai toteuttanut "uhkauksiaan" vaan aina tehdään selväksi kuka on pomo), mutta lapsi saa viedä lelut ja pallot kyllä pois eikä koira tee mitään muuta kuin katsoo.

 

Koirahan tottuu sisähäkkiin kun se sinne pennusta asti opetetaan, sellainen voi tietty olla ihan hyvä ratkaisu sisäkoiran unirauhaa ajatellen :) ja sit taas mitä tulee koululaisen ja koiran yhteiseloon, niin sanoisin että yleensä ykkösluokkalaisella on jo sen verran järkeä päässä että säännöt on selvät eikä mene nukkuvaa tai syövää koiraa härnäämään ja provosoimaan. Vielä jos pihalle saa aitauksen jossa lapsi voi käyttää koiraa pissalla niin mikäpä siinä :)

 

Lisään vielä, että itse en siis kannata ylihysteriaa vaan tervettä järkeä. Eli en kävele koiran ja lapsen perässä koko ajan vahtien ja komentaen kauemmaksi toisistaan, mutta en myöskään salli lapsen koirankiusaamista enkä jätä lasta ja koiraa keskenään (jotta voin seurailla juuri tuota kiusaamista ja toki myös koiraa, mutta kuten todettua, terve koira ei syyttä yhtäkkiä hyökkää kenenkään kimppuun vaan kokee aina tarvetta puolustautua/puolustaa reviiriään).

Edited by Ida-Mari

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun äidillä on shetlannin lammaskoira joka tunnetaan kilttinä perhekoirana, otettu pentuna lapsiperheeseen (tosin nuorinkin lapsi jo kouluikäinen) ja koulutettu hyvin mutta silti puree meidän lapsia. :( Ja muitakin lapsia. Ja monia miehiä... Sillä on siis joku latvavamma varmaan kun raukka ahdistuu joistain ihan kummallisista jutuista ja jos se ahdistava tilanne kestää yhtään pidempään (eli kun ollaan tuntikin äidin luona kylässä) niin käy kiinni ilman että lapset on katsoneet koiraa päinkään, samassa talossa olo riittää.

 

Sanoisin että harvinaistahan se on että sattuu tämmönen yksilö perheeseen, mutta näin läheisen kokemuksen (kun asuin itsekin vielä kotona kun koira tuli) kautta mä pidän sitä ehdottomasti huomioitavana riskinä, että kaikkeen koira ei vaan välttämättä sopeudu ihan sama mitä tekee. Äidin koira on käynyt kaikki kurssit ja koulutukset ja käyttänyt luonnollisia rauhoittavia (mitä niitä sitten olikaan niin en muista), mutta ainoa mikä on enää jäljellä kokeilematta on ihan lääkärin määräämät rauhoittavat annettavaksi aina ennen kun tulee miehiä tai lapsia kylään.

(Oven taaksehan tuo usein lukitaan todellisuudessa, mutta koira stressaa siellä oven takana vielä kovemmin kuin koko asunnossa ollessaan, että pidemmän tähtäimen ratkaisuksi siitä ei ole jos äiti vaikka uuden miehen jostain löytäisi..)

 

Mutta kuten ehkä jo sanoinkin niin todennäköisyys varmasti on pieni. Näitä "maanantaikappaleita" (kuten me tuota yksilöä nimitetään, kun sen vanhemmat ja sisarukset on aivan erilaisia luonteeltaan) vaan aina välillä osuu ja äidin koiran kanssa on vuosia painiskeltu sen asian kanssa, että onko tässä riittävästi syitä esim. koiran lopettamiseen vai ei. Koiran ahdistuneisuus kun rajoittaa äitini elämää huomattavasti ja vielä tärkeämpänä tuntuu ettei koira itsekään voi olla "onnellinen" kun saa paniikkikohtauksen joka kerta kun talon ohitsekin kävelee mies tai lapsi... m. tai lastenrattaat tai polkupyörä, saati mopo, auto tai bussi.. Helsingissä kasvanut koira ei missään vaiheessa oo tottunut noihin edellä mainittuihin.

Edited by duudeli

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tuli näistä maanantaikappaleista (osuva kuvaus mun mielestä) mieleen, että omalta osalta tuli ainakin kyseltyä kasvattajan mietteitä siitä, että mites toimitaan, jos meidän koira ei sopeudukaan perhe-elämään. Tällöin kasvattaja lupautui ottamaan koiran takaisin. Eli asiasta kannattaa keskustella valitun kasvattajan kanssa, kun joka rotuun mahtuu kaikenlaista. Ja myös lisätä tällaiset asiat ostosopimukseen.

Eikä tosiaan "napsahdus" ole rodusta kiinni, se toki on erilaista, millaista jälkeä saa pikkukoira, millaista iso ja sekin, millaiset leuat ja rodulle tyypillinen puruote koiralla on.

 

Meillä oli koiralla pentuaikana häkki, jossa nukkui ekan vuoden, pennun sai helposti opetettua siihen, että häkki on kiva paikka varsinkin, kun kaiken ruokansa sai häkissä ollessaan ;)

Myöhemmin koimme häkin turhaksi, ennen kaikkea siksi, että meillä on rajattu leveällä koiraportilla (jossa erikseen avattava pikkuportti) olohuoneen ja keittiön välinen kulkuaukko. Keittiön puolelle jää sitten vielä meidän aikuisten makkari. Alkuun suljettiin koira yksinolojen ajaksi keittiöön, yhdessä välissä nukkui yönsäkin siellä. Lasten makkareissa ei ole ikinä saanut nukkua, lapset nukkuu kyllä ovet raollaan, mutta opetettiin koiralle, ettei se saa avata ovea, ei edes sen ollessa raollaan.

Esikoisen ollessaalkuun koulun jälkeen yksin koiran kanssa sovittiin, ettei hän päästä koiraa pois keittiön alueelta. Saa kyllä mennä sinne, mutta vasta noin puoli tuntia kotona oleiltuaan, jotta koira ehtii rauhoittua. Ei siis mennyt keittiöön jos koira oli riemusta hepuleissa jottei yllyttäisi koiraa.

Edellä mainittuun vaikutti siis se, että koska tuo on kaikkia meidän lapsia edelleen isompi, niin on tärkeää, että tervehdittiin vasta, kun koira ymmärsi rauhoittua.

 

Enhän mäkään pystynyt noin vuoteen jättämään lapsia ja koiraa samoihin tiloihin yksin, koira oli aina vessassakin läsnä. Koiraan tuli luotto nopeastikin, tuo on tervepäinen, tuohon meidän keskimmäiseen lapseen en edelleen luota täysin :D Mutta koiraportti, jota keskimmäinen ei kyennyt avaaman, auttoi paljon yhdessä vaiheessa. Lisäksi koira näkee meidät portin läpi jos ollaan kotona, niin ei koe olevansa yksin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Fakta on, että koirista on paljon vaivaa. Pennun kanssa ekat kuukaudet on vaivanloisia, vaikka aika kultaakin muistot. Siinä vähän niin kuin punnitaan se taustamotivaatio, jonka vuoksi sen koiran on halunnut.  Mulle ne on henkireikä ja useimmiten nautin siitä päivittäisestä lenkkeilystä. Viimeistään siinä kohtaa, kun ollaan siellä ulkona. Toki tavoitteellinen koiraharrastuskin vaikuttaa, että tuntee olevansa koiranomistamisessa selkeesti saamapuolella.

 

Lapsiarjesta ei ihan hirveästi ole kokemusta. Esikoinen on 2,5 kuukautta ja arki on vielä helppoa. Liikkumaan lähteminen voi aiheuttaa omat haasteensa, vaikka tällä hetkellä menee hyvin. Sanoisinkin,että helpompaa ottaa pentu sopeutumaan lapsiperheeseen kuin vanhempi koira sopeuttaa lapsiarkeen. Onneksi koirat ovat sopeutuvaisia ja koulutettavissa, joten useimmilla onnistuu ihan hyvin.

 

Meillä on jo ennen lasta eletty koiraporttien välissä. Ja nytkin alkuun koirat tottuivat vauvaan portiin takaa ja saivat rauhassa tutustua muuttuneeseen tilanteeseen. En usko siihen, että koira vain naksahtaa. Yleensä siihen on joku syy taustalla, joka meidän ihmisten pitäisi osaisi lukea ennakolta. Koira voi olla kipeä, arka, resursseja puolustava jne. Rotuvalinnalla voi aika paljon vaikuttaa ja tutustumalla pennun vanhempiin huolella. Miettii niihin omiin tarpeisiin ja resursseihin sopivan rodun ja yksilön. Itse en uskaltaisi rescueta ottaa. Sieltä voi tulla ikäviä yllätyksiä ja pienempienkin ongelmien korjaaminen vaatii aika paljon aikaa.

 

 

 

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Koiria ollut vuosia, ja lapset syntyneet ja kasvaneet niiden kanssa. 
Taloon on tullut vuorotellen vauvaa, koiranpentua tai syntynyt pentue, meillä myös ollut hoitokoiria/kasvatteja/vierailijoita jne vauva-aikanakin.

 

Koirat ovat saaneet haistaa kotona vauvalle ennakkoon hankitut tavarat, esim turvakaukaloon tai sitteriin ei ole lupa mennä. Kääpiökoirapojilla on merkkailua ollut, ja se on lopetettu heti pissasuojilla. Kun olen ollut sairaalassa, on laumalle tuota vauvanhajuinen vaikka mun t-paita, jotta ehtivät ennakoida tulokkaan. Kun tultu kotiin, on vauva laitettu yleensä vaan turvakaukalossa lattialle ja lauma saa käydä tutustumassa. Meilä ei koirat koskaan saa nuolla lasten naamaa tms. 

 

Kun lauma on ollut iso, olen vauva-aikana turvannut lattialla oleilun leikkikehällä. Koirille opetuttu ettei vauvan leluja viedä (=vaihdettu koiran leluun). Koirilal ei ole lupa riehua sisällä. Tällä ennakoitu myös se ettei taapero mene nurin niin herkästi myöhemmin kävelytreeneissä. 

 

Meillä koirat väistävät lasta, aina. Yhtä poikkeusta lukuunottamatta kaikki ovat antaneet konttaavankin muksun viedä luun vaikka suusta ja kontata ruokakupin viereen kesken ruokailun. Lapsille toki opetetaan, että koiralle ruokarauha ja luuta ei oteta, mutta tajusitte varmaan pointin. Kumpaankin suuntaan pelisäääntöjä ja suvaitsevaisuutta. Lapset ruokkineet heti laumaa kun heillä ikää sen verran että osaavat mittakipolla sapuskaa kuppeihin kaataa. Lapset antavat myös luvan koiralle mennä kupille. 

 

Meillä lapset eivät leiki koirien kanssa. Pihalla on lupa heitellä palloa, mutta treenikamat ovat erikseen ja sisällä eivät lelut lentele. 

 

Koirilta on pääsy kielletty makuuhuoneisiin ja sohville.

 

Yleisenä vinkkinä vain ENNAKOI, kaikki mitä koira ei saa tehdä 1-10v päästäkään on oltava kiellettyä heti alusta asti. Jollekin tarpeen ovat portit, jolla saadaan koirat rajattua tarvittaessa pois vauvan tilasta. Jotkut koirayksilöt vaativat enemmän aikaa sulatteluun. Normaali tervejärkinen koira jolla on laumassa pomo (ihminen) tulee sopeutumaan vauvaan, oli se koira pentu, nuori tai vanha.  

 

Jos olet harkitsemassa vanhempaa rescuakoiraa/kodinvaihtajaa, niin vältät ongelmat parhaiten jättämällä koirahankinnan myöhemmäksi. Taustasta ei voi koskaan varmaksi tietää. Jos koir aonkin arka, tai vihaa lapsia, itse en haluaisi omalla vauvallani sitä testata. Kasvattajan näkökulmasta taas olisi surullista jos uudelleensijoitettu koira joutuisi tällaisen asian takia taas muuttamaan :( 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä 3 isoa koiraa. Koirilla selvät sävelet ja samoin lapsilla. Saahan siinä koko ajan itse olla hereillä kun sirkus aamulla käynnistyy ja kestää koko päivän :D koirat osaa väistää vauvaa ja antavat sen olla. Välillä haistelevat ja saattavat nuolaista. Esikoinen taas tietää ettei koiria kiusata ja niiden annetaan olla rauhassa jos ne ovat omalle paikalleen menneet. Koirat oppinu et siellä saa rauhan :) silloin kun esikoinen oli pienempi ja meni sorkkimaan koko ajan luita yms. Sai tosissaan juosta :D ENNAKOINTI aivan niinkuin ennatiina sanoi! :) ja sisällä tosiaan ollaan rauhas koirien kans. Ulkona saa sitten ryskätä

Edited by heiffi

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meille tulee kohta koiranpentu, ja siinä vaiheessa kun aikaisintaan lapsi saattaisi tulla niin koira on jo ainakin vuoden vanha. Siskolla on vuoden vanha lapsi, ja tarkoituksena on sitten sosiaalistaa nuo toisiinsa niin että hauvasta tulisi vauvan paras kaveri. :D Siinä vaiheessa kun lapsi alkaa tavoitella kaikkea niin toivon mukaan koira osaa olla nätisti. :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meille tuli koiranpentu kun vauva oli noin kuukauden ja esikoinen noin 5vee. On ollut aiemmin koira, jika oli jo 5-6 kun esikoinen syntyi, arka ja erityisesti lapsia pelkäävä koira kun ei ollut tottunut lapsiin. Ei ollut aina helppoa mutta tiukat rajat molemmile siinä vaiheessa kun poika lähti liikkeelle. Ja porteilla rajattiin alue, johon koiran sai turvaan ja lapsi ei päässyt sinne. Koira kuoli vuosi sitten.

 

Tämä uusi perheenjäsen eli pentu taas on äärimmäisen ihmisrakas tapaus ja kyllähän tää elämä yhtä eritteiden ympärillä pyörimistä on tällä hetkellä ja pakkaset ei helpota kerrostalo&sisäsiisteystreeniä. Mut näen et tää on ihan hyvä aika koiralle, koska pystytään kouluttaan kotona ollessa, tottuu lapsiin pienestä pitäen ja niinpoispäin. Koulutus on jo aloutettu ja koiranpentu ei saa lähestyä vauvaa, ei vauvan sitteeriä yms paitsi pyynnöstä. Koiralls on oma kopps turvapaikkana, sinne ei mennä kiusaamaan. Ja makkarit tass on suljettu porteilla ettei koira pääse niihin, esikoisella on oma turvapaikka myös.

Esikoists pitää vahtia ku meinais turhan innokkassti nostella pentua yms.. Mutta nää käyttäytymissäännöt kaikkien osapuolten kesken ja koulutus ja sisäsiisteys ym tulevat joka tapauksessa eteen ja eiköhän joka vaiheessa ole omat haasteensa.

Edited by arvoitus

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on 2 koiraa ja 7kk ikänen lapsi. Yhteiselosta onkin tullut jo paljon tekstiä, joten en viitsi samoja toistaa :)

 

Haluan vaan tohon rescue asiaan sanoa, että en ottais vauvaperheeseen. Meillä on ollut kotihoidossa pari rescue koiraa, joista toinen oli ihan "terve", joskin todella pelokas ja toinen selkävikainen, joka näkyi aggressiona. (Ei tiedetty etukäteen selkäviasta.)

Joka tapauksessa siis rescue koira tulee usein tosi erilaisista oloista ja tarvitsee sopeuttamista, niin sellaisen ottaisin vasta kun lapset ovat selkeästi isompia ja koiralle uskottavia jo kokonsakin puolesta. Meillä tää toinen rescuekoira puri niin mua kuin miestäkin ja samoin antoi kyytiä meidän omille koirille. En halua ajatella, mitä olisi voinut lapselle käydä. Tosin kyseessä siis sairas koira. Tuleepa sepustus näin puhelimella mutta pointti siis että ehdottomasti pitää tietää koiran terveydentila kun lapsiperheeseen tulee.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Koiria ollut vuosia, ja lapset syntyneet ja kasvaneet niiden kanssa. 

Taloon on tullut vuorotellen vauvaa, koiranpentua tai syntynyt pentue, meillä myös ollut hoitokoiria/kasvatteja/vierailijoita jne vauva-aikanakin.

 

Koirat ovat saaneet haistaa kotona vauvalle ennakkoon hankitut tavarat, esim turvakaukaloon tai sitteriin ei ole lupa mennä. Kääpiökoirapojilla on merkkailua ollut, ja se on lopetettu heti pissasuojilla. Kun olen ollut sairaalassa, on laumalle tuota vauvanhajuinen vaikka mun t-paita, jotta ehtivät ennakoida tulokkaan. Kun tultu kotiin, on vauva laitettu yleensä vaan turvakaukalossa lattialle ja lauma saa käydä tutustumassa. Meilä ei koirat koskaan saa nuolla lasten naamaa tms. 

 

Kun lauma on ollut iso, olen vauva-aikana turvannut lattialla oleilun leikkikehällä. Koirille opetuttu ettei vauvan leluja viedä (=vaihdettu koiran leluun). Koirilal ei ole lupa riehua sisällä. Tällä ennakoitu myös se ettei taapero mene nurin niin herkästi myöhemmin kävelytreeneissä. 

 

Meillä koirat väistävät lasta, aina. Yhtä poikkeusta lukuunottamatta kaikki ovat antaneet konttaavankin muksun viedä luun vaikka suusta ja kontata ruokakupin viereen kesken ruokailun. Lapsille toki opetetaan, että koiralle ruokarauha ja luuta ei oteta, mutta tajusitte varmaan pointin. Kumpaankin suuntaan pelisäääntöjä ja suvaitsevaisuutta. Lapset ruokkineet heti laumaa kun heillä ikää sen verran että osaavat mittakipolla sapuskaa kuppeihin kaataa. Lapset antavat myös luvan koiralle mennä kupille. 

 

Meillä lapset eivät leiki koirien kanssa. Pihalla on lupa heitellä palloa, mutta treenikamat ovat erikseen ja sisällä eivät lelut lentele. 

 

Koirilta on pääsy kielletty makuuhuoneisiin ja sohville.

 

Yleisenä vinkkinä vain ENNAKOI, kaikki mitä koira ei saa tehdä 1-10v päästäkään on oltava kiellettyä heti alusta asti. Jollekin tarpeen ovat portit, jolla saadaan koirat rajattua tarvittaessa pois vauvan tilasta. Jotkut koirayksilöt vaativat enemmän aikaa sulatteluun. Normaali tervejärkinen koira jolla on laumassa pomo (ihminen) tulee sopeutumaan vauvaan, oli se koira pentu, nuori tai vanha.  

 

Jos olet harkitsemassa vanhempaa rescuakoiraa/kodinvaihtajaa, niin vältät ongelmat parhaiten jättämällä koirahankinnan myöhemmäksi. Taustasta ei voi koskaan varmaksi tietää. Jos koir aonkin arka, tai vihaa lapsia, itse en haluaisi omalla vauvallani sitä testata. Kasvattajan näkökulmasta taas olisi surullista jos uudelleensijoitettu koira joutuisi tällaisen asian takia taas muuttamaan :(

 

Ihanan konkreettisia neuvoja, kiitos Ennatiina! Meillä ei siis vielä vauvaa ole, mutta koira on, ja olen miettinyt, miten se mahtaa sopeutua. Koira on periaatteessa ihan kiltti, mutta todella vilkas ja leikeissään raju. Tämä oli pentuna tosi haastava tapaus, siksi minulla ei ole vieläkään aivan täyttä luottamusta sitä kohtaan, vaikka sitä nykyään pystyykin käsittelemään ihan normaalisti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0