Sign in to follow this  
Followers 0
Mamabarba

Onko olemassa uraäitejä, joilla enemmän kuin kolme lasta?

21 posts in this topic

Otsikossa kysymykseni. Olen siis kolmen lapsen äiti ja itselleni yllätykseksi en ole varma, ovatko nämä lapset vielä(kään) tässä. En vaan ole mikään tyypillinen suurperheen äiti, oikeastaan kaikkea muuta. Rakastan lapsiani, mutta en millään viihdy vuosia kotona, vaan tykkään työstäni. Minulla on akateeminen loppututkinto ja johtotehtävät. Olenko hullu, jos edes mietin enempää lapsia? Voiko uran ja esim. 4 lasta yhdistää ja jos voi, niin miten se onnistuu.

 

Löytyykö vaukkareista muita isoja perheitä, jossa samaa on pohdiskeltu tai siirrytty toteutukseen. Mielelläni kuulen kokemuksianne. Itse olen päättänyt, että kaksi vuotta pitää asiaa miettiä, mutta toisaalta sitten, jos sittenkin vauvakuume kolkottelee, alkaa olla pakko ryhtyä tuumasta toimeen, jos meinaa ehtiä ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Ihan itsestään selvä kysymys, mutta miten mies? Kyllähän lasten isäkin voi olla kotona lasten kanssa, tai vähintään lasten- ja kodinhoito voidaan jakaa mahdollisimman tasan äidin ja isän kesken. Itsestäni tuskin suurperheen uraäitiä tulee, mutta (etenkin miehen toiveesta) kolmas lapsi on vielä suunnitelmissa. Jos suunnitelmat toteutuvat, aion olla kotona siihen asti kunnes vauva on puolivuotias, minkä jälkeen mies saa jäädä kotiin. Ei naisen tarvitse haluta olla vuosikausia kotona vaikka useampi lapsi toiveissa olisikin, harvemminpa sellaista miehiltäkään odotetaan. Elämää on myös iltaisin, viikonloppuisin ja loma-aikoina - itselleni ainakin riittää mainiosti se aika lasten ja perheen parissa. :)

 

Ei mulla siis sen kummempia selviytymisvinkkejä taida olla, muuta kuin että uskon asioiden kyllä lutviutuvan. Se että molemmat puolisot ovat täysipainoisesti mukana perheen arjessa on kuitenkin minusta elinehto (no, itselleni se on todella tärkeää vaikka lapsia olisi vain yksi).

Edited by RGB

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla on 3 lasta. Neljäs jäi väliin kun se olisi ollut liian kallis. Lisäksi en halunnut tai jaksanut olla enää raskaana tai synnyttää.

Neljäs olisi sopinut mukaan hyvin mutta mä en vaan viitsinyt enää.

Kaikki suttaantuu ja mies kunnolla mukaan, niin siitä se lähtee ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

kiitos ajatuksista. Mies osallistuu meillä hyvin, eli siitä ei ole huolta. Nytkin hän jää kotiin hoitamaan kuopusta, kun palaan töihin. Enemmän mietin, mitä aika ja kädet riittävät, kun ihan vauva-ajasta on päästy yli. Ja toki mietityttää, mitä mieltä ne töissä ovat, jos vielä neljännen pukkaan, mutta se ei ole kynnyskysymys.

 

Onhan se neljäs kalliskin, isompi auto ja asunto on sitten välttämättömyys. Raskaanaoleminen ei kyllä houkuta yhtään, se on yhtä kidutusta koko yhdeksän kuukautta... Kaikesta huolimatta, juuri tällä hetkellä en kestä ajatusta, että kuopus olisi se viimeinen, mutta voihan olla, että menee ohi, kun elämä helpottuu ja hormonit tasaantuu.

Share this post


Link to post
Share on other sites

täällä niiin ajankohtainen aihe, siis ainakin minulla äidillä. Meillä on kolme lasta, ja miehen mielestä se riittää. Olemme yrittäjiä, siis yhdessä ja erikseen.

Minulla vain on niin vahva kuume että yksi lapsi vielä, se yksi vain sitten se olisi siinä. Välillä, varsinkin miehen perustelujen jälkeen, epäilen omien toiveideni järjellisyyttä. Juuri siitä näkökohdasta että kuinka selviytyy näiden kolmen pienen ( kaikki alle 6 v ) huomioimisesta, uudesta vauvasta ja yrityksen pyörittämisestä. Olen vain niin itsepäinen kun jotain saan päähäni. Välilä minusta tuntuu että olen kuin pieni tyttö joka ruinaa isiltään karkkia kun ruikutan miehelle tästä yhdestä vauvasta vielä. Olen aina tehnyt useita projekteja yhtäaikaisesti ( opiskelin kahta tutkintoa ja  tein kahta työtä yhtäaikaisesti !! ) joten siltä pohjalta uskallan tästäkin haaveilla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tämä aihe kiinnostaa. Miten teillä on pohdinnat edenneet? Meillä on nyt kolme pientä lasta enkä kyllä haaveile neljännestä kuin pahimmissa hormonihuuruissa, mutta kyllä jo tän kolmikon yhdistäminen työuraan tuntuu melkoiselta hommalta. Rakastan hurjasti näitä lapsia mutta viihdyn töissä, koen olevani oma itseni kun on muutakin elämää kuin koti kun taas pelkästään kotona tuntuu kuin alkaisin tukehtua. Haluaisin kans yrittää kokeilla erilaisia tapoja sovittaa yhteen perhe ja työ, mutta sillekin tuntuu olevan vielä jotenkin vähän tilaa tässä ajassa. Ja vaikka tää mun oma identiteetti on mulle selvä ja vahva, niin välillä joistain keskusteluista tulee vähän paha mieli, kun en ole sellainen pullantuoksuinen kotiäiti vaan työssä mutta myös lasten kanssa viihtyvä äiti. Miehen kans ollaan kyllä samoilla linjoilla ja hän jakaa hyvin arjen vastuuta, mutta hän on kuitenkin vapaa näistä paineista ja päinvastoin saa jatkuvasti kehuja aktiivisesta isyydestään. Ihan jo se ympäristön tuki ja suhtautuminen auttaisivat omaa jaksamista ja arjen tasapainottelua.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse olen ajatellut että haluan ison perheen nimenomaan siksi etten ole uraihminen. Toiveissa siis 4-7 lasta. Tietenkin menen töihin kunhan mahdollinen nuorimmainen täyttää 3v (näillä näkymin se ei ole tämänhetkinen pienin) mutta ehdottomasti nyt lastensaannin jälkeen haluan perinteiseen 8-16 työhön mikä ei vie liikaa aikaa perheeltä. Kyllähän ne lapset vie sitä aikaa sitä enemmän mitä lapsia on. Eli jos on vaativa työ mikä vie aikaa vielä illoista/viikonlopuista ja on paljon työreissuja niin onhan kaikki se aika pois lapsilta. Ja vaikeampi sitä vähäistä aikaa jakaa mitä enemmän lapsia on.

 

Mutta on varmasti perheitä joissa uran ja perheen yhdistäminen onnistuu paremmin ja varmasti onnistuukin jos siihen on kiinnostusta  :) Varsinkin jos ei olla ehkä niin perhekeskeisiä ihmisiä. Mutta tämä oli vaan mun mielipide ja sen pohjalta että vaikka meillä mieskin osallistuu työn lisäksi paljon perheen pyörittämiseen niin ollaan niin perhekeskeisiä ettei voida kuvitellakaan tähän monen lapsen kanssa enää mitään vaativaa uraa mikä veis aikaa pois lapsilta, mikä johtuu varmasti siitäkin että ei edes haluta olla varsinaisesti uraihmisiä. Mutta perheitä on erilaisia  :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tai siis ihan vain ajatuksena tälläinen mikä pisti silmään; ellei viihdy lasten kanssa niin hirveästi niin miksi lapsia pitäis olla enemmän? Eikö silloin olis järkevämpi jakaa se vähäisempi aika pienemmän lapsimäärän kesken?

Share this post


Link to post
Share on other sites

No olihan tuossa aloituksessa pohdittu että miten jos ei tunne olevansa tyypillinen suurperheen äiti. Ajattelin vain heittää vastapuolelta näkemystä sellaisena ihan omalta kannaltani.

 

Jos Blixten loukkasi sinua niin ehkä et ole ihan sinut asioiden kanssa  ;)

 

 Kun tarkoitus oli vain heittää ajatuksia enkä omasta mielestäni mitenkään paheksunut mitään enkä todella paheksukaan, olin vain utelias  :) Saahan tämä aihe kiinnostaa kuitenkin vaikka itse tunnenkin olevani juuri tyypillinen suurperheenäiti, on kuitenkin mielenkiintoinen aihe vaikka en usko että minusta ihan uraäitiä koskaan tulee mutta ehkäpä saan tästä ajatuksia ja vinkkiä tulevaa varten  :)

 

Ja ihan sillä tuo toinen heitto että jos haluaa keskittyä enemmän luomaan uraa, helpommin se ehkä onnistuu jos lapsia on vähemmän? Mutta en tiedä, siksi kysyin. 

Edited by Lumikello

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tai siis ihan vain ajatuksena tälläinen mikä pisti silmään; ellei viihdy lasten kanssa niin hirveästi niin miksi lapsia pitäis olla enemmän? Eikö silloin olis järkevämpi jakaa se vähäisempi aika pienemmän lapsimäärän kesken?

No mun mielestä on kyllä melkoista ylitulkintaa ja loukkaavaakin sanoa aloitusviestin pohjalta, että urastaan kiinnostunut äiti ei viihtyisi lasten kanssa! :o Kertoo kyllä kommentoijan asenteesta aika paljon, anteeksi vaan.

 

Sen verran itse asiaan sanon, että ei uralla eteneminen ja työhön intohimoinen suhtautuminen tarkoita automaattisesti pitkiä päiviä ja matkustelua. Osin on tietysti ammatinvalintakysymys, mutta uraa voi vallan hyvin luoda 8-16 työajallakin ihan vain olemalla tosi hyvä työssään, ja kun on innostunut työstään, jaksaa kotiarkeakin paremmin kuin jos olisi vain jossain mentaliteetilla "kunhan helpolla pääsee ja saa kerran kuussa palkan tilille". ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Haluaisin vain muistutella, että keskustellaanhan hyvässä hengessä. :) Kirjoitettua tekstiä on vaikeampi tulkita ja joku asia, joka kenties on tarkoitettu ihan hyvällä kirjoitettuna voikin näyttää toisen silmiin ihan toiselta. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ja oman lusikkani soppaan isken, että mä olen nyt ollut pidempään kotosalla muksujen kanssa. Kolmas on tulossa mutta meinasin tällä kertaa olla enää vain lyhyen aikaan kotona. Olen ajatellut, että meillä mies kesälomia ja isyysvapaita yhdistelemällä voisi ainakin tovin olla kotosalla mun mentyä töihin. Kotihoidontuella ei meillä ole varaa miehen jäädä hoitamaan muksuja mutta ehkäpä meidän pienimmästäkin ihan ihminen tulee vaikka ajoissa aloittaakin päiväkotiuran. :)

 

Suunnitelmissa olisi hakea kouluttautumaan YAMK-tutkinto ensi vuoden syksyllä ja tehdä samaan aikaan 4 päivästä työviikkoa. Vähän ollaan pohdiskeltu josko mieskin tekisi 4 päivästä työviikkoa niin muksujen ei tarttis olla kuin 3 päivää viikosta päiväkodissa. Uskon, että uran ja perheen yhdistäminen onnistuu varsin mainiosti. Itse viihdyn kyllä kotonakin mutta kaipaan elämääni jotain muutakin kuin vain tätä arjen pyöritystä kotosalla. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hei,

 

Kiva, että aiheeseen oli tullut lisää keskustelua ja näkökulmia. Blixen taisi kysyä, miten on meillä edennyt ja vastauksena siihen on, että ei ole edennyt mihinkään. Tällä hetkellä kolme on hyvä, mutta en ole kuopannut täysin ajatusta vielä yhdestä.

 

Olen Blixen kanssa yhtä mieltä siitä, että Lumikellon pohdinta ei ehkä ihan vastannut kysymykseeni, koska nimenomaan oletusarvona on, että suurperheellinen äiti usein on kodille omistautuva ja yritin aikanaan tässä kysellä, että voiko se onnistua muustakin lähtökohdasta. On varsin perusoletus, ettei uraäidillä ole montaa lasta, harvoin edes sitä kolmea, jotka itselläni jo on. Ja itsestäänselvästi uraa on helpompi luoda, mitä vähemmän on lapsia.  Sillä oikeastaan lähdin tähän pohtimaan, onko se millään lailla realistista toisin päin. Toki erilaiset näkökulmat ovat keskusteluun aina tervetulleita, joten kiva, että tulit mukaan Lumikello. 

 

Itse joskus kauan ennen lapsia ajattelin olevani sellainen äiti, joka nauttisi kotonaolosta, mutta vuosien kokemuksen myötä olen todennut, että tarvitsen muutakin. Ja kotonaolemisessa eivät lapset ole se, mikä tympii vaan se kotonaoleminen. Samat seinät, pyykit, haasteiden puute ovat vaan "liikaa" minulle pidemmän päälle, tulen kiukkuiseksi ja äkäiseksi ja lakkaan nauttimasta lapsiperheen elämästä niin. Olisi mukavaa olla erilainen, mutta en ole ja itse sen hyväksyn ;) Mutta lapset ovat minulle silti kaikki kaikessa ja tuovat valtavasti iloa elämään ja haastellisen työn arjessa ehdin silti toki olemaan paljon lasteni kanssa.

 

Mielelläni kuulen yhä lisää ajatuksia aiheeseen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

RGB Ei ollut aloitusviestiin tarkoitettu tuo vaan toiseen tekstiin missä avoimesti sanottiin että viihtyy paljon? työn parissa  :) Ja sehän on yleinen ajatus "en viihdy niin paljon lasten kanssa vaan työssäni", miten ne sulkee toisensa pois? Sitä mäkin olen ihmetellyt mutta kuullut monen työssäkäyvän äidin suusta tuon lauseen.

Ja kiitos kun tiedät mua paremmin millainen työntekijä olen  ;) Tykkään kyllä kovasti työstäni ja jatkossakin ajattelin pyrkiä päiväkotiin lapsia hoitamaan/avoimeen kerhotoimintaan koska tykkään lapsista ja hoitamisesta. Ajattelen että teen kaikista mieluiten töitä mistä tykkään, toki jos siinä pääsee helpolla niin mikäs siinä  :grin: Onhan mulla kotona sitten aina odottamassa nämä 4, toivottavasti joskus enemmänkin lapsia mitä ihan kaikilla ei ole ja toki jaksan paremmin heidän kanssaan jos työni ei kuormita minua liikaa  :) Ja varmasti ehkä jotkut jaksavatkin tehdä haasteellista töitä ja vielä kotona liuta lapsia (yli 4) mutta itsestä ei siihen tukiverkkojen puuttuessa olis koska miehen kanssa kahdestaan pyöritämme tätä perhettä ja miehen työhön kuuluu työreissuja sekä keväästä syksyyn toisinaan pitkiä työpäiviä.

 

Itse oletan että jos luodaan uraa, se ehkä tarkoittaa että työt ei ole ne perinteiset 8-16 työt vaan menee joskus iltoja ja ehkä työreissujakin. Toki muitakin haasteellisia työpaikkojakin voi olla. Peilasin ehkä itse tuon sen pohjalta että nämä uraäidit joita mun ystäväpiirissä on niin heidän työnsä ei lopu tuohon 8-16 vaan täytyy tehdä joskus iltaisin ja vk-loppuisin sekä silloin tällöin työreissuja niin vähän hölmösti tietenkin ajattelin että kaikki haasteellisempi työ on sellaista.

 

Siitä siis ajatus että lapsille jää vähemmän aikaa koska ei niitä töitä mun ystävät ainakaan jaksa aina tehdä vasta lasten mentyä nukkumaan. Mutta jos on perinteiset 8-16 päivät niin ehtiihän siinä halutessaan vaikka mitä. Ja ei mun tarkoitus ollut mitenkään tuomita vaikka herätin ajatuksia tältä "väärältä" puolelta, sehän on jokaisen päätettävissä mihin jaksaa ja pystyy, jos kokee että isompi perhe on se mitä haasteellisen työn lisäksi jaksaa niin sitten täytyy kuunnella unelmiaan tietysti, kyllähän ne asiat saa aina järjestymään  :)

 

Mamabarba jos tuo kolmesta lapsesta neljään pelottaa niin ei se niin suuri muutos ollut kuin vaikka kahdesta kolmeen siirtyminen. Lauma lapsia oli jo kolmessa ja nyt kun niitä on neljä niin ihan samanlainen lauma se on  :lol:

Ja kyllä itsekin kaipaan haasteita, niitä olen jo luonutkin itselleni tähän kotielämään ihan kivasti kun lapsia tuli 4,5vuodessa 4, olis haastetta joillekin siinä ihan liikaa. Ja viidettä haaveillaan, jos hyvin käy niin syntyy kun esikoinen on vielä 6v, eiköhän siinä haastetta piisais toviksi niin ettei jaksa työelämän haasteista hetkeen ajatella  :) Ja ymmärrän että toiset ei tälläisiä haasteita edes kaipaa vaan ihan jotain muuta  :D Kuten itsekin siinä vaiheessa kun lapsiluku on täynnä.

Tottakai mua mietityttää samat asiat, miten aikaa riittää kun menen töihin mutta kai se on vain järjestelykysymys. En tunne henk.koht ketään isommankaan perheen äitiä joka olis jäänyt kotiin enää siinä vaiheessa kun nuorimmainen on täyttänyt 3v ja ihan onnellisilta perheiltä tuntuvat, toki siinä on varmasti oma järjestelynsä perheestä riippuen.

 

Mutta jatkakaa te uraäidit tätä keskustelua nyt  :)

Edited by Lumikello

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tämä on tosi mielenkiintoinen aihe!

 

Voisin toisaalta luokitella itseni uraäidiksi, sillä olen korkeakoulutettu ja ihan hyvin palkattu. Toisaalta mulla ei ole varsinaisia ura-ambitioita ollut koska olen näitä lapsia jo kauan toivonut ja itse asiassa jättänyt sen takia hakematta yhtä mielenkiintoista, vaativampaa työtehtävää. Työ mulla on mielenkiintoista mutta sijoittuu aika pitkälti normaaliin konttorirytmiin, ja työmatkoja tosi vähän. Eli mulla olisi mahdollista saada molemmat; mielenkiintoiset työtehtävät, uralla vähitellen eteenpäin, sekä illat ja viikonloput paneutua täysipainoisesti perheelle.

 

Itse pohtisin, että jos se ura tapahtuu vain siellä töissä eikä päivittäin joudu tekemään kohtuuttomia ylitöitä, niin aika ei ole lapsilta poissa. Satunnaiset työmatkat ei ole lapsilta pahemmin pois (jos joutuu tyyliin kerran kuussa lähtemään kahdeksi arkipäiväksi reissuun).

"Perusduunari" saattaa helposti joutua käyttämään työmatkaansa 1,5 h päivittäin. Parhaassa tapauksessa lyhyemmät työmatkat + tunnin päivittäinen ylityö ei ole perheelle paljoa pahempi (varsinkin jos saa joustoa ja tekee osan päivistä etänä). Lisäksi mahdollisia ylitöitä voi painaa vaikkapa menemällä aikaisin töihin ja nipistämällä illan omasta ajastaan. Ja klassikko, tekee miehen kanssa työajat ristiin eli toinen vie päivähoitoon ja toinen hakee - kumpikin voi tehdä toisesta päästä pitkää päivää, ja lapset saa silti normaalin / lyhyen päiväkotipäivän.

 

Olisiko haastavinta aikaa uraäidin elämässä se elämänvaihe, kun kaikki neljä lasta olisi vielä lapsia, mutta kuitenkin sen ikäisiä että harrastavat ja heitä olisi kuskattava sinne sun tänne monta kertaa viikossa (kertaa neljä)? Siinä pitäisi olla tukijoukot ja kuljetusringit mietittynä. Tai valittu harrastukset tosi tarkkaan perheen ajankäyttöön sopiviksi.

Ehkä tähän ei tule vastauksia monilapsisilta uraäideiltä, koska he priorisoivat eivätkä käytä aikaansa lukemalla vauvapalstoja :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hyvää pohdintaa Pekaani ja Lumikello. Olen itsekin jättänyt useammankin mahdollisuuden tarttumatta lasten takia ja niin varmaan teen jatkossakin. Yritän pitää ylityöt minimissä ja tehdä niitä lasten nukkuessa, tehdä paljon etätöitä, minimoida matkustamisen. On siinä palettia pyöritettäväksi jo nytkin. Ja miehen kanssa tosiaan vuorotellaan vienti- ja hakuvuoroissa, että hoitopäivät jäävät mahdollisimman lyhyiksi.

 

Mietin usein, että kyllä tähän vielä yksi mahtuisi. Toki niin, että se on just niin, mitä Pekaani sanoi eli miten siitä harrastusrumbasta sitten aikanaan selviäisi, kun ei nyt meinaa hyvin selvitä kahden isomman lapsen parista harrastuksestakaan.

 

Haasteista vielä... nehän ovatkin sellaisia, että mitä kukin kokee haasteeksi, vaihtelee. Minulle saattaisi olla jo liikaa 4 alle 5-vuotiasta, joten voin ainoastaan nostaa hattua. Siinä on haastetta kerrakseen saada arki pyörimään. Toisaalta on erilaisia haasteita, järjestelmällisyyden haastetta, liikunnallista haastetta, aivopähkinää.... Mistä kukin saa eniten tyydytystä ja mikä kenellekin on haaste vaihtelee toki paljon. Sillä lailla on vaikea verrata perheestä toiseen ja toki edes kokemuksia siitä mikä toimii ja mikä ei. Sitä joskus äitiysvapaalla mietin, että jos minulla ei olisi työtäni, ehdottomasti haluaisin neljännen lapsen, jos se meille suotaisiin. Tarkoittaako se sitten sitä, että se lapsi kuitenkin on se, mitä eniten haluan... Vaikea ottaa omasta itsestäkään selvää  :grin:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pohjois-Suomessa on paljon vanhoillislestadiolaisia, joilla voi olla jopa yli kymmenen lasta. Monilla heistä on myös akateeminen koulutus ja ura. Tiedänpä yhden naisprofessorinkin, joka on suurperheen äiti. Suurperheen ja uran yhdistäminen vaatii varmasti todella paljon sekä vanhemmilta että muulta yhteisöltä, mutta selvästikään se ei ole mahdotonta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tuntemillani uraa uurtavilla äideillä on usein vahvat kotijoukot takana, esim mies joka jää myös vanhempainvapaalle ja äidinäiti, joka osallistuu aktiivisesti perheen arkeen. Monilapsisissa perheissä myös ne lapset ottaa paremmin vastuuta omista tekemisistään, eikä niitä olla aina kuskaamassa autolla joka paikkaan vaan kulkevat bussilla ja polkupyörällä omiin harrastuksiinsa avain kaulassa. Yksi proffa joskus aikanaan kertoi synnyttäneensä perjantaina töiden jälkeen ja maanantaina menneensä töihin. Tämän ääriesimerkki -proffan äiti oli kotona lapsen kanssa, normaali lapsi siitä kasvoi.

 

Mä ihailen enemmän sitä toimintatapaa, jossa vastuu on yhteisempää, kuin että kaikki vastuu on äidillä ja isän osuus on viikkorahojen antaminen ja muut nostaa kädet pystyyn ja tuijottaa syyllistävästi äitiä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ompas kiva aihe (vaikkakin varmasi tunteita herättävä :) ). Ymmärrän täysin aloittajaa, todellakin voi yhtäaikaa rakastaa lapsiaan ihan yli kaiken, haluaa niiden kanssa touhuta ja antaa kaikkensa, mutta toisaalta myös haluaa edetä urallaan ja tykkää työstään. Itsekin kamppailen jatkuvasti asian kanssa, meillä on kaksi lasta ja pohdinnassa että tehdäkkö kolmas vaiko eikö. Viihdyn todella hyvin työssäni, mutta toisaalta viihdyin todella hyvin kotona kun olin äitiyslomalla ja nytkin kaipaan aikoja, että saan rauhassa viettää lasten (ja mieheni) kanssa aikaa yhdessä ja rauhassa. Tottahan se on, että paljon joutuu töitä kantamaan kotia ja iltaisin tekemään, mutta kääntöpuolena on, että ylityöt saa pitää vapaana eli niitä ihan miellään tekeekin ja näinollen työpäivät eivät veny mahdottoman pitkiksi. En lue itseäni uraäidiksi (en oikein tiedä mitä se todellisuudessa tarkoittaa), mutta olisi kiva lueskella uraäitien selviytymistarinoita, miten arjen saa pyöritettyä ja niin edespäin (vai onkohan, että ovat niin kiireisiä ettei tänne palstalle kerkeä tulla vieraileen :D)  

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0