Mintel

PCOS hoitokertomuksia ja onnistumisia

314 posts in this topic

Toivon kovasti että Menopur olisi nyt toiminut, Laiheliini! Olisihan se kivaa ettei tarvitsisi lähteä "vahvempiin" hoitoihin lainkaan. Mutta jos menkat kuitenkin alkaa, niin samoin, ihmettelen tuota linjaa! Jos ne muuten tuntuisivat toimivalta lääkkeeltä, niin eikö niitä kannattaisi koittaa vähän pidempäänkin? Mutta kai lääkäreillä on joku hyvä syy tässä taustalla :)

 

Täällä on nyt todella jännät paikat käsillä. Verikokeen tulokset saapuivat Omakantaan, olin silloin 10.5. näytteenottohetkellä joko luteaalivaiheessa (eli ainakin ovulaatio on siis todistetusti saatu aikaan taas Letrozoleilla!) tai sitten olen raskaana! Menkat on kaksi päivää myöhässä :o Ja vielä sokerina pohjalla, raskaustestit ovat loppu koska käytin ne kaikki liian aikaisin... Tänään iltapäivällä kävin hakemassa lisää, mutta olen päättänyt odottaa huomiseen aamuun testaamisen kanssa. Jos kuitenkin menkat alkaisi yöllä.

Mitään oireita tosin ei ole, ei kumpaankaan suuntaan. Vatsassa on ollut menkkamaista jomotusta jo melkein viikon ajan ja loppuviikosta tulikin vähän vaaleanpunaisen sävyjä valkovuotoon, mutta nekin ovat hävinneet nyt.

Ihan tosissaan jännittää, mitä jos...! :girl_pinkglassesf:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ja sieltä se kauan odotettu PLUSSA tuli! <3

 

Toinen kierto Letrozoleilla siis toimi! Olen niin onnellinen!<3

Share this post


Link to post
Share on other sites

Paljon onnea Phalene!!! toivottavasti tämä on tarttuvaa! Minä odottelen ensiviikolla samaa tulosta sit!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hmmm kyllä nämä päivät matelee, eilen kysyin mieheltäkin että tehdäänkö raskaustesti, kyllä se vois jo toimia nyt kun Pregnyl piikistä on sen 13 päivää. Hän siihen että ei tehdä, vaan katsotaan ajan kanssa tuleeko niitä menkkoja, siitähän sitten tiedetään. Joo ja olen kyllä periaatteessa samaa mieltä, ehkä en edes haluaisi todeta etukäteen sitä pettymystä. Kyllä vaan niin jännittää tämä odottaminen, ei meenaa keksiä päiviin tekemistä. No mutta huomenna pääsee töihin niin pysyy asia pois mielestä hetkisen. Hyvä työmotivaattori! Ja ollaan kyllä puhuttu yhdessä jo valmiiksi että jos menkat tulee niin en saisi masentua siitä, onhan meillä jatkohoito tiedossa. Mutta väliin sitten se 2,5 kk hoitotauko kesälomasulun vuoksi, sekin tekee varmaan ihan hyvää keholle. Ja mä yritän toteuttaa sitä lihotuskuuria, grilliruokaa ja jäätelöä. Kesä täältä tullaan!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos ihanat <3

 

Vieläkään ei juuri ole oireita, oli pakko tehdä uusi testi varmistuksen vuoksi, ja vahva plussahan se edelleen on ^_^

Vielä dpo10 en saanut testiin mitään näkyviin, en myöskään 4 päivää ennen kuukautisten alkamispäivää, vaikka testit lupailivat että jotain haamuja olisi pitänyt näkyä. Vasta päivää ennen kuukautisten odotettua alkamispäivää tuli ensimmäinen plussa.

 

Plussatuulia tänne teille, toivotaan että moni pääsee tässä samassa aallossa odottajien puolelle :lipsrsealed:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Huh nyt jännittää, en ole vieläkään tehnyt raskaustestiä mutta en koe myöskään mitään raskauden oireita. Menkat on nyt 2 päivää myöhässä (verrattuna edellisiin avusteisiin kiertoihin) ja Pregnyl piikistä on nyt aikaa 17 pv. Oletettavasti raskaustestissä näkyisi nyt siis oikea tulos mutta en uskalla tehdä sitä kun pelottaa! Pakkohan se on tehdä lähipäivinä niin saan peruttua ivf suunnitteluajan kun/jos sitä ei tarvita. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä on tänä aamuna tehty raskaustesti ja plussa saatu!!! Heräsin 15 min ennen kellon soittoa ja ajattelin että nyt tämä asia katsotaan loppuun, tein testin ja menin sitten miehen viereen ja heti se arvasi että mitä oli asiaa. Ollaan kyllä niin onnellisia! Upeaa että hoito tepsi!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Soitin lapsettomuuspolille ivf:n suunnitteluajan perumisen ja kerroin raskaudesta. Hoitaja sanoi että he tarjoavat omille asiakkailleen varhaisraskauden ultran rv:lla 7-8 ja sinne olen ensi viikolla menossa, nyt siis menossa noin rv 5+6. Jännittää, pelottaa ja odotan samalla käyntiä! Onko muille tarjottu tälläistä ultraa yleisellä puolella, mietin että halutaanko tällä sit kontrolloida hoitojen tulosta jollakin tavalla? Sanoivat että vasta heidän ar-ultransa jälkeen sitten yhteys neuvolaan. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hei kaikille!

Nyt tässä viimeiset pari tuntia koko tämän ketjun läpilukeneena ajattelin katsoa, josko täällä vielä (tai taas?) saisi jotain keskustelua heräteltyä, kun aihe itselle ajankohtainen ja aiemmin en ole tätä foorumia tajunnut. Pahoitteluni jo etukäteen hyyyvin pitkästä ensimmäisestä postauksesta!

Ensinnäkin haluan sanoa paljon kiitoksia kaikille teille, jotka olette ketjuun kirjoitelleet. Teidän kokemukset ja yleisesti kaikki kysymykset ja muut asiat, mitä olette yhdessä "ääneen" läpi käyneet, ovat vastanneet minulla moniin kysymyksiin, tuoneet lisää tietoa ja luoneet myös paljon luottamusta siihen mahdolliseen plussaan. 

Olen siis itse hyvin uusi näihin foorumijuttuihin ja yleisesti näistä kirjoittamiseen, eli pahoitteluni jos jotkut lyhenteet ja muut tavat/rutiinit menevät vähän väärin/ohi. :rolleyes:

 

Oma tausta: Takana nyt vähän yli 1v9kk yrittämistä. Itselläni kilpirauhasen vajaatoiminto + PCOS-diagnoosi (jonka sain n. 2kk tuon yrityksen aloittamisen jälkeen, kun menkat eivät vaan edelleen tulleet). Nuorempana siis menkat tulivat OK, epäsäännöllisen säännöllisesti (en silloin niitä sen kummemmin miettinyt/laskenut). E-pillereiden kanssa tulivat tietysti säännöllisesti (aloitin ne n. 15-vuotiaana), sittemmin muutin ne minipillereiksi about 19-vuotiaana ja menkat tulivat välillä muistaakseni ensimmäisen vuoden ajan, mutta sitten loppuivat kuin seinään. Kerran siinä vuosien aikana, rauhoittaakseni itseäni, kokeilin olla ilman minipillereitä ja sieltähän ne menkat lopulta tulivat, sitten jatkoin taas minipillereitä normaalisti oikeastaan nyt siis 2016 kesän alkuun saakka, kunnes varovaisesti halusin eka kokeilla, että tuleekohan edes ne menkat sieltä (kun lapsihaaveita oli).. No, eipä tulleet. Siitä sitten 2kk myöhemmin kävin siis ekan kerran gynellä ja tuli se PCOS-diagnoosi, helminauhat näkyivät, keskivartalolihavuus sekä muita oireita. Gyne silloin määräsi metformiinia ja muistaakseni primolutia, joilla piti aloittaa säännöllinen kierto (ovulaatiota en siis usko kokeneeni kuin viimeksi joskus teininä...). Metformiini aiheutti niin pahat vatsaoireet, etten sitä pystynyt jatkamaan kuin pari kuukautta ja oli pakko stopata, kun pelkästään töissä istuin vessassa puolet päivästä tai siltä se ainakin tuntui. Nyttemmin on tullut myös IBS-diagnoosi, joten sekin liittynee. Primoluteilla sain menkat ne pari kuukautta, kun niitä otin, mutta niiden jälkeen loppuivat taas seinään. Gynelle en jotenkin uskaltautunut heti uudestaan - vaikka oli siis sanonut että pitäisi olla yhteydessä viimeistään joulun aikoihin 2016 jos en edelleen ollut plussannut, koska olisi laittanut lähetteen klinikalle. 

 

Asun siis huom. Ruotsissa, ja täällä hieman erilainen systeemi. Ensinnäkään niin sanottua julkista puolta ei oikeastaan "ole olemassa", eli kaikki tapahtuu yksityisen puolella ja niihin pätee tämä sama hintakatto, eli jos vuoden sisällä maksat tietyn verran lääkärikäynneistä niin katto täyttyy ja itse käynnit eivät maksa enää sen vuoden aikana. Lääkkeet tietysti maksavat, mutta en tiedä vielä tarkalleen niiden hintasysteemiä. Enivei kertomus jatkukoon.. Koko 2017 meni vähän sumussa, parisuhde oli kovilla (enemmän muista syistä kuin tästä, mutta varmasti tämäkin painoi taustalla). Nyt 2018 alussa ollaan yhdessä vahvempia kuin koskaan ja vihdoin uskalsin varata ajan ihan klinikalle tarkempiin tutkimuksiin (sain ajan heti seuraavalle päivälle!) ja mahdollisesti aloittamaan hoidot. No, nehän aloitettiin.

 

Sain siis ensialkuun provera-lääkityksen aloittamaan menkat ja myös ehdotuksen ostaa apteekista Donafertyä, jota vedän päivittäin pari jauhepussia veden kanssa (siitä siis foolihapot, yms. lisäravinteet tukemaan raskautumista). Miesystävän spermat myös tutkittiin ja hyvältä näytti (jes! :curtsey:). Otin siis proveraa 10pv kuurin, siitä meni 12 päivää (!) että menkat alkoivat. Sopivasti oli juuri kp2 sovittu lääkärikäynti ja sain suoraan reseptin letroihin, joita aloin kp3 syömään (2tbl/pv, kp3-7). Ensi viikolla on jo sovittu perjantai-aamulle aika seurantaultraan ja jotain lääkäri myös mainitsi pistoksesta (josta en siis sillä hetkellä ymmärtänyt mitään, kun kaikki oli niin uutta... olen vasta myöhemmin googlannut ja ymmärtänyt tarkoittaneen irroittamispiikkiä). 

Nyt on kyllä pää pyörällä kaiken suhteen, kun on niin uutta ja ihmeellistä tällainen "aktiivinen hoito". Varsinkin kun kaikki tapahtuu täällä Ruotsissa, eikä myöskään omalla äidinkielellä vaan englannilla (ruotsia en kehtaa/uskalla työpaikan ulkopuolella puhua eikä sen taito riittäisi näihin aihepiireihin). Lääkärinä on myös vanhempi herrasmies Etiopiasta, joka vaikkakin englantia osaa ja ihan todella asiansa osaavalta vaikuttaa, ei kuitenkaan ole ihan hirveästi näitä asioita selittänyt. Noh, onneksi on google ja foorumit! Täältä olen imenyt tietoa ihan h-u-r-j-a-s-t-i, kiitos teidän foorumilaisten, jotka omia kokemuksianne jaatte. 

Nyt olen sitten tilannut netistä ovulaatiotestejä (digi ja normi), sekä myös pakkauksen raskaustestejä (myös molempia), varmuuden vuoksi.. Eniten mietin nyt tässä ensi viikkoa, että pitäisi torstaina taas alottaa nuo proverat (kun tämä menkkojen saaminen nyt myöhästyi niin paljon viime provera-kuurista, niin tulee jo näin pian vaikka silloin olisi vasta kp10), mutta perjantainahan on se seurantaultra ovista varten, eli miten tuon proveran kanssa? Jostain luin, ettei sitä pitäisi syödä ennen ovista koska voi sen estää? Soitan siis nyt heti maanantaina (tätä kirjoittaessa perjantai-ilta...yö) lääkäriin kysyäkseni siitä, mutta ajattelin jos täällä jollain jo omakohtaista tietoa. :huh: 

 

Noh, nyt yritän hillitä tätä kirjoitushinkua vähän. Niin paljon kysymyksiä ja ajatuksia, että oli kyllä jo kiva pelkästään tämä taustatarina kirjoittaa tekstimuotoon! 

Miten teillä muilla menee? Onko muita tällä hetkellä aktiivisesti hoidoissa olevia, varsinkin PCOS/PCO:sta kärsiviä? Mikä fiilis? 

 

Mukavaa viikonloppua :wub:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiusi onpahan huonosti nyt tällä palstalla kirjoittelijoita. Minäkään en tässä lastenhoidon lomassa ehdi muuta kun lukaista tekstisi ja toteamaan että olet varmaan tässä ajassa mitä viestisi kirjoittamisesta jo on aikaa saanut vastauksia kysymyksiisi. Eli meillä hoidot tosiaan onnistui hienosti, normaali neuvolakontrolleilla mentiin loppu raskaus ja poika syntyi rv 39+0. Nyt ollaan kotona ihmetelty meidän rakasta joka kasvaa hurjaa tahtia. Ollaan miehen kanssa ajateltu että toinen lapsi olisi vielä toiveissa ja mennään nyt ilman ehkäisyä vaikkakin lapset pienellä ikäerolla jonkin verran pelottaakin. Mutta tosiaan olen ajatellut että raskauden jälkeen kun ne PCOS oireet voisivat rauhoittua ja raskautuminen luomusti voisi onnistua niin annetaan sille mahdollisuus. Täytyy sit hakeutua hoitoihin jos ei tärppää noin vuodessa....

Share this post


Link to post
Share on other sites

@Laiheliini89 mites pian sinulla alkoi kierto uudelleen pojan syntymän jälkeen? Ja imetitkö vielä kun alkoi? Jokainen on tietty kiertojensa kanssa yksilö, kiinnostaa vaan tuon PCOSin takia että miten teillä meni.. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now