Käpyemo

Raivohullut raskailijat

34 posts in this topic

Ei jumankauta. Kiukkua, ärtymystä, äyskimistä, erilaisia mielikuvia siitä, miten kajautellaan kirveen hamaraperällä esim. jonossa edellä seisovia ihmisiä takaraivoon.

 

Toivottavasti en ole ainoa. Sitä joutuu kyllä tosissaan ottamaan hengitysharjoituksen jos toisenkin selvitäkseen esim. töissä ilman, että homma leviää käsiin.

 

Luulin, että liittyy vain alkuraskauteen, mutta nyt mennään viikolla 26, ja yhä vaan hampaat kirskuvat.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Joo! Parasta on, ettet tiedä laisinkaan, koska näet punaista. Mä myös suutun kahden raskauden perusteella aina meidän koiralle, vaikkapa siitä, että se seisoo väärässä kohdassa. Onnistun vain tyynesti käskemään koiran pois, vaikka mieli tekis tehdä siitä rukkaset. Ja koiraparka ei tosiaan ole ansainnut tätä. Tätä mielialanheittelyä ei tule ikävä..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hahha, kuulostaa niin tutulta! Mullakin tuo oli pahimmillaan juuri joskus noilla viikoilla. Loppua kohden mieliala onneksi tasoittunut. Toki siihen auttaa sekin, että pääsi äitiyslomalle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Anteeksi mut mulla pääsi pieni tirsk*.. Luin Raivohullut RAISKAILIJAT. Huutonaurua.. Aattelin et mikä trollaus tää nyt on.. Tää jatkuva heräily ei näköjään auta lukihäiriöön... ;)

 

Mutta jatkakaa..kiukkuilu oli niin tuttua ja varsinki sit loppuraskaudesta.

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ai tämä pahenee loppuraskautta kohden... Kiva. Tiedossa siis tällä menolla poksahtelevia otsasuonia ja avioero ennen kuin vauva on maailmassa.

 

Eli kyllä, todellakin raivostun mitä pienimmistä asioista enkä yhtään häpeile näyttää kiukustumistani. Raivohullu ihmisperse tässä moi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ärsyyntymistä ja kireyttä havaittu täälläkin. Tosin, meillä on hoitoalkuinen raskaus että ihan samaa oli silloin hoidon aikaankin... :ph34r: Toivottavasti tasaantuu enkä ihan raivohulluksi repeä. :unsure:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Juu moro vaan! Itkua, epämääräisiä naurukohtauksia ja sitä ah-niin-ihanaa raivoamista. Esim. siitä, että mies ei tuonut mulle pakastimesta jäätelöä, siitä, että paistamani sämpylät olivat "liian kovia" (wtf), siitä, että koira istui mun neulomuksen päälle sohvalla (aiheuttamatta mitään vahinkoa)... joo. Ihanaa. :girl_sigh::grin:

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ :grin: Meidän koira kehtas mennä nukkumaan lasten lattialle heittämien likapyykkien päälle. Siis kyllähän sen koiran nyt ois pitänyt tajuta et mä tulistun tollasesta :girl_crazy:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itsehän raivosin mm bussille, johon en oman haaveilun takia sitten ehtinyt (katselin eri suuntaan ja bussi hurahti ohi) sekä huonon vitsin heittäneelle siskolleni (eikä se vitsi oikeasti ollut sen kummempi kuin kaikki se muu läppä mitä hän heittää). :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ääh taas tämä alkaa ja tuntuu vaan pahenevan kerta kerralta. Jatkuvasti tunteiden äärirajoilla. Ärsyyntyminen kasvaa nollasta sataan nanosekunnissa ja tunnetila jää pitkäksi aikaa mylläämään. Samassa suhteessa myös sitten täyttä lamaantumista ja itkuisuutta. Hormoonit ei ole mun mielialan kavereita :girl_sigh:.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Täällä sama juttu. Osasin kyllä odottaa, kun PMS-oireetkin ovat aina olleet fenomenaalisia, ja ehkäisypillereistä menin täysin sekaisin. (Mercilon -> holtitonta raivoa ja itkuisuutta, Yasmin -> olisin vain nukkunut, syönyt ja sisustanut kotia, seksi ällötti niin paljon, että oksensin kun telkkarissa pussailtiin. :D)

 

Nähtäväksi jää, kuinka sitten synnytyksen jälkeen selvitään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ihan ot, mutta joka kerta kun näen ketjun otsikon, niin luen Raivohullut raiskailijat. Pitää aina hetken miettiä. :D Ei mulla muuta, jatkakaa. :D

Edited by Littis

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ihan vinkkinä Littikselle, että ei kannata tulla kertomaan kyseistä asiaa ketjuun, jossa keskustelee ihmisiä joita muutenki ärsyttää about kaikki. Meitä ei naurata. Mutta kiva ku kerroit, taidat olla toinen tai kolmas kommentoija.  :girl_sigh:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä olen koko ajan odottanut, että joku tulee kysymään, että "miten voi olla pahalla tuulella, kun raskaus on kuitenkin niin ihmeellinen ja ihana asia" tai kertomaan, että raskausajan mielialavaihteluiden harmittelu loukkaa jonkun oikeuksia. :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aamupäivä ja eilinen ilta huudettu vähän väliä miehen kanssa toisillemme, olen tiuskinut esikoiselle ja nyt makaan sykkyrässä olkkarin lattialla itkemässä :girl_cry:.

 

Rinnuksissa on koko ajan pahan olon patti ja mieli sameana.

Edited by bohemian

Share this post


Link to post
Share on other sites

12+ viikot. Allekirjoituksen spoilerissa on raskaustickeri (voisi kyllä spoilerin ottaa pois jos tänään nt-ultrassa tulee hyviä uutisia).

 

Viimeksi muistelisin juuri viikkojen n.10-20 ja sitten taas loppupäästä olleen pahimpia. Nyt kun nämä tulevat niin tiheällä välillä (raskaudet) ja koko väliaika ollut imetyshormoonien samentamaa niin tuntuu, että tämä olo vaan jyllää ja jyllää eikä lähde ollenkaan pois :(. Yritän kaivaa sitä auringonpaistetta tähän risukasaan ajattelemalla, että ei tämä tulevan lapsen syntymä jne. todella enää ahdista niin paljoa kun pääsee yli tästä hormoonimyrskystä. Nyt siis herännyt pahan olon myötä paljon epäilyjä ja kysymysmerkkejä oman jaksamisen suhteen ja vaikea hahmottaa tässä pahassa olossa, että mikä se tilanne sitten on jos ja kun joskus normalisoituu.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sepä se, uhkakuvat korostuvat, kun mieli myllää syövereissä ja alhoissa. Minun oloani on vähän helpottanut se, että olen koettanut olla ajattelematta asioita liikaa eteenpäin: seuraavaksi etapiksi otetaan aina joku lähellä oleva juttu, eikä niitä sen jälkeen tulevia ole "lupaa" miettiä etukäteen.

 

Etappeja voivat olla esim. ultrat ja muut tutkimukset, äitiyslomalle jääminen, synnytys jne. Ajatusmaailma menee jotenkin niin, että synnytystä on lupa ahdistuilla vasta edellisen etapin (äitiyslomalle jääminen) jälkeen, ja imetystä taas vasta synnytyksen jälkeen jne. Itse ehdin vetää viha- ja ahdistuskierroksia jo ristiäisistäkin jossain puolivälissä raskautta; nyt ristiäistä "saa" mennä pitkin seiniä vasta, kun edelliset virstanpylväät on ohitettu. Eli työnnän aktiivisesti koko ristiäiset jonnekin mielen kellariin, kunnes niiden aika oikeasti lähestyy.

 

Ei varmaan toimi kaikille tämä, mutta minulla on vähän helpompi olo. Kääntöpuolena on sitten se, että meinaan iskeä sakset silmiin, kun joku alkaa mäyhätä synnytyksestä tai siitä, miten "saat sitten sen oman ihanan käärön syliin". Tekee mieli karjua, että turpa kiinni, mä yritän nyt selvitä äitiysloman alkuun ensin. Samoin kaikki jokottelu "joko teillä on sänky, joko teillä on vaunut, joko teillä on kaikki valmiina, joko sitä joko tätä" saa minut näkemään punaista. Pois meidän kimpusta, ihmiset. Keskittykää omiin asioihinne, täällä ei ole teille mitään nähtävää tai kommentoitavaa.

 

Voimia muille raskausraivottarille toivottaen:

 

Käpyemo (30+2).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Rv 31+5, yhtään raivotonta päivää en oo nähny tässä raskaudessa. :girl_cry:

HUUDAN joka helvetin päivä ainakin 10 eri asiasta illan aikana. Itken, lukittaudun huoneeseen.... You name it.

Erosta olen kerran alkanut miehelle puhumaan, nyt tekisi mieli toisen kerran. Sanoin silloin viime kerralla että katon parin kuukauden ajan kun vauva on syntynyt, koska en todellakaan tiedä johtuuko tämä miesvitutus raskaudesta vai mistä..

Edited by Rouva 7/2011

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voi Rouva 7/2011. :( Tsemppiä kovasti. Toivottavasti on jotain hormoniperäistä tunnetta ja menisi ohi.

 

Itsellä tämmöinen pienempi harmitus...

Tuntui yksi päivä, että jääkaapissa vain kiellettyjä ruokia niin sain totaalisen hermoromahduksen ja taisin siinä itkua vääntäen viskata ilmakuivatut kinkut lattialle. Todella pientä joo, mutta pelotti tuollainen ihan puskista tullut hallitsematon purkaus. Mies vain katsoi vieressä suu auki. :girl_sigh:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla tämä raskaus on tällainen missä raivo ja veetutuskäyrä nousee ihan omiin svääreihinsä. Tosi alussa vasta mennään ja toivon että tämä muuttuu vielä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä kiukustun todella herkästi aivan pikkuasioista ja välillä räjähdän täysin miehelle. Esim. tänään pyysin miestä tiskaamaan että pääsisin laittamaan ruokaa, mies meni mutta nurisi että koneella oli joku juttu kesken, no mä kilahdin täysin ja raivosin miehelle aika rumasti... En ihan itsekään käsitä tätä raivoherkkyyttä. Välillä saan niin typeristä asioista kunnon raivokohtauksia, että mieskin vaan nauraa ja sekös mua suututtaa entistä enemmän... Kyllä vaan on nyt kaikenlaiset tunteet herkässä.

 

//Niin ja äkkipikaisempi olen ehdottomasti myös. Ennen yritin pitää suuni supussa, mutta nykyään aika suoraan päivittelen esim. kovaan ääneen sitä kuinka ihmiset ei osaa parkkeerata, vaikka auton omistaja olisi ihan vieressä. Joo, puoliksi ruutuun parkkeerattu auto voi saada mut kiehumaan koko seuraavan kauppakäynnin ajan. Olisi hyvä, jos voisi nyt raskausajaksi muuttaa johonkin keskelle metsää omaan rauhaan!

Edited by Maallinen olento

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kuulostaa tutulta :D itse kans samanlainen. Mut mä suutun sillo heti jos on nälkä tai väsyttää ja yleensä mies on se kohde. Raukka parka :(

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now